Vuosi oli oikeastaan ihan hyvä, varsinkin jos vertaa edellisiin vuosiin – jos ei ajattele maailmantilannetta. Terveyttä riitti itsellä ja läheisillä. Työrintamalla riitti puuhaa. Pidin alustuksen neljässä kansainvälisessä konferenssissa (Turku, Malmö, Vilna, Zoom), julkaisin yhden kirjan (Neuloosi), lähetin yhden yhdessä kirjoitetun ja yhden yhdessä toimitetun kirjan käsikirjoitukset kustantajalle vertaisarviointiin. Toinen tulikin jo takaisin hyväksyttynä. Allekirjoitin kustannussopimuksen…

Lue lisää

Uskonnollisten liikkeiden olemassaolon ja jatkuvuuden turvaa niin sanottu hengellinen työ. Se on yleensä vapaaehtoistyötä, esimerkiksi sananjulistamista, talkoita ja varainkeruuta. Asiaa on tarkasteltu Lapin yliopiston politiikantutkija Aini Linjakummun tuoreessa kirjassa ”Hengellinen työ. Työn politiikka kristillisissä liikkeissä”. Kirjassa käsitellään Jehovan todistajien ovelta-ovelle julistamistyötä, vanhoillislestadiolaisuuden talkootyötä ja amissien maanviljelystyötä. Näiden lisäksi tarkastellaan myös liikkeiden suhdetta palkkatyöhön, joka on…

Lue lisää

Aini Linjakummun uusi tutkimus hengellisestä työstä julkaistaan syyskuussa 2021. Kirjassa käsitellään Jehovan todistajien julistustyötä, vanhoillislestadiolaisten Jumalan valtakunnan työtä ja amissien maanviljelystyötä. Uskonnolliset liikkeet eivät elä pelkästään sanasta ja opista. Liikkeiden olemassaolon ytimessä on myös työntekeminen, esimerkiksi talkoiden, sananjulistamisen, raamattuluokkien pitämisen ja varainkeruun muodossa. Hengellinen työ on uskonnollisen liikkeen piirissä tehtävää työtä, joka ylläpitää liikkeitä ja…

Lue lisää

Vaihdoin yliopistoa ja siirryin Miskatonicin henkilökuntaan.H. P. Lovecraftin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 130 vuotta. Omasta syntymästäni tulee kuluneeksi jokusen vuoden vähemmän, mutta kuitenkin sen verran, että tajusin potevani keski-iän kriisiä. Kriisi on ollut muhimassa pinnan alla jo jonkin aikaa, mistä kertoo tarve uusiin, kehonhallintaa vaativiin harrastuksiin. Jos ihminen, joka on pienestä asti vihannut telinevoimistelua, haluaa yllättäen killua…

Lue lisää

Etelä-Karjalan kulttuurirahasto tuki Rönnholmin perhettä koskevaa tutkimustani vuoden apurahalla. Kiitos siitä! Pääsen tämän tutkimuksen pariin vasta parin vuoden päästä, mutta sitä ennen ehdin toivottavasti kerätä jotain materiaalia. Kirjoitin jo aiemmin blogitekstin Rönnholmeista.Kuten jo kirjoitin, Rönnholmin perheeseen kuului Elisabeth Carolina Regina (s. 4.10.1826 Parikkala, k. 27.3.1897 Parikkala), josta tuli vuonna 1864 Suomen ensimmäinen naispuolinen postinhoitaja. Hänen elämäntarinansa…

Lue lisää

Uppsalan yliopistosta johdetaan Gender and Work (GaW) in Early Modern Sweden -tutkimusprojektia, jonka tulosten ensimmäinen laajempi koonti on arvioitavana. Hankkeessa analysoidaan Ruotsin varhaismodernin ajan työtä ja sen sukupuolittuneisuutta. Analyysin perustana on mittava ja kaikille avoin GaW-tietokanta. Kyseessä on aidosti iso digitaalisten ihmistieteiden (digital humanities) hanke, jossa teknologiaa ja (Big) dataa hyödynnetään menneisyyden monimutkaiseen mallintamiseen, mutta…

Lue lisää

Vuonna 1924 asetettiin Kaarlo Castrénin johdolla sotatalouskomitea selvittämään sitä, miten sotatalous tulisi Suomessa järjestää. Olen kyseisen komitean osalta tutkinut erityisesti sen tuottamaa kuudetta mietintöä "Työmarkkinoista sodan aikana". Tämä 29 sivuinen salainen mietintö valmistui toukokuussa 1925. Maailmansodasta ei vielä ollut pitkääkään aikaa ja sen sodan kokemuksista lähdettiin liikkeelle käytännössä jokaisessa asiassa - siis tässä mietinnössä.Suomella oli…

Lue lisää