Giosling
Viestit: 60
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: Mannerheim & Linder

Hyvästit marsalkalle
Kuva

Giosling
Viestit: 60
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: Aage & Dagmar

Prinssi Aagen lanseeraus Mannerheimin kandidaattina Suomen kuninkaaksi, liittyy arvatenkin Mannerheimin tunnettuuun lojaalisuuteen Venäjän keisarihovia kohtaan. Erityisesti leskikeisarinna Maria Feodorovna oli kenraalin sydäntä lähellä, ei vähiten siksi, että Maria oli ollut vitaali nuoren
Carl Gustafin uraputken pönkittäjänä Pietarissa. Merkillepantavasti Mannerheimin palvomat naiset (Anastasia-puolisoa lukuunottamatta, jota Mannerheim vain “sieti”), olivat kuin leskikeisarinnan muotista, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Maria Feodorovna oli syntyään Tanskan prinsessa Dagmar. Aage taas oli Dagmarin Valdemar-veljen poika. Valdemar oli tunnettu insestisestä suhteestaan oman veljensä poikaan, Kreikan ja Tanskan prinssi Georgeen, joka taas kunnostautui pelastamalla serkkunsa Nikolain (tuleva tsaari) salamurhaajan kynsistä heidän yhteisellä Japanin-matkallaan
v. 1891 (n.s. Otsu-välikohtaus). https://en.wikipedia.org/wiki/%C5%8Ctsu_incident

Mannerheim piti leskikeisarinnan kuvaa prominentisti esillä Kaivopuiston-kodissaan ja vieraili majesteetin luona maanpaossa Tanskassa aina Kööpenhaminassa käydessään.

Aagen valinta Suomen kuninkaaksi olisi siten ollut luonteva jatkumo Dagmarin nauttimalle suurelle kansansuosiolle Suomessa. Mannerheim, “kuninkaantekijä”, olisi noussut vaikutusvaltaiseen asemaan uudessa kuningaskunnassa, kenties “genralissimoksikin” , tilanteen niin vaatiessa. Mutta historia ja Suomen kansan eduskunta päätti toisin.

Kuva

Giosling
Viestit: 60
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: Mannerheim & Linder

Kuva

Giosling
Viestit: 60
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: Mannerheim & Linder

Ketjussa aiemmin mainitut marsalkan muistelmat valmistuivat Sveitsissä pääosin hänen sihteerinsä Aladar Paasosen toimittamina. Muista muistelmakirjailijoista poiketen, Mannerheim ei kerro lainkaan lapsuudestaan, vaan aloittaa sanelunsa Haminan kadettikoulusta erottamisellaan. Avioliitto Anastasia Arapovan kanssa kuitataan yhteen lauseeseen. Ei siis ole kyse siitä, kuka Mannerheim todellisuudessa oli, vaan siitä millaiseksi hän imagonsa systemaattisesti rakensi. Marsalkka varjeli intensiivisesti sisintään, eikä päästä lukijoita panssarinsa lävitse.

Aiti, Helene Mannerheim, on kaikkien lähteitten mukaan ollut poikansa lapsuuden/ elämän tärkein vaikuttaja. Hänen nöyryytyksensä, hätänsä ja varhainen kuolemansa vain 39-vuotiaana, jättivät syvät jälkensä Gustafiin, erityisesti suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen.

“Kaikista muista lapsista olen levollinen, mutta mitä mahtaa tulla Gustafista?”, poikansa läpikotaisin tuntenut äiti kirjoittaa enteellisesti vähän ennen kuolemaansa.

Miksi äiti oli levoton? Mitä hän pelkäsi/ aavisteli?

Helene Mannerheimista ei tiettävävästi ole säilynyt ainuttakaan öljypotrettia ja vain kourallinen varhaisia valokuvia/daguerrotyyppejä. Ensi kerran julkaistaan alla hänen hiljattain löydetty miniatyyri muotokuvansa, joka on kehystetty mustiin sururaameihin. Kehyksen vasemmassa yläkulmassa on kreivillisen Mannerheim-suvun hopeamonogrammi. Kuva kuuluu kirjoittajan Mannerheim-kokoelmiin

Kuva

Giosling
Viestit: 60
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: Mannerheim & Linder

Mannerheimin tavoin, Hjalmar Linder menetti äitinsä varhain. Molempia vaivasi läpi elämän irrallisuuden ja “kuulumattomuuden” tunne. Hjalmar rakensi ja vaihtoi “pesää”, Gustaf alituisena & toivottuna vieraanaan.

Hjalmar Linder valitsi Djenat Ali Raisin pakopaikakseen mitä ilmeisemmin Mannerheimin tuolloisen intressin (kenraali Lyautey ) ja oman mieltymyksensä/ suuntautumisensa tähden. Näin Ikään kuin palattaisiin ystävysten Pietarin-aikaiseen asuinjärjestelyyn, jossa Mannerheim viihtyi Linderin kumppanina pitkiä ajanjaksoja ennen avioitumistaan. Avioeron toteuduttua kenraali-ylipäällikkö oli jälleen lähes puilla paljailla, ilman omaa, arvolleen sopivaa residenssiä. Ja Hjalmar olisi jälleen lähellä/ läsnä!!

Toisekseen; Pohjois-Afrikka, erityisesti Marokon “vapaakaupunki” Tanger ja Algerian pääkaupunki , jonka liepeillä Djenat Ali Rais sijaitsi, olivat muodostuneet 1900-luvun vaihteessa "seksuaalipakolaisten” turvasatamiksi, joissa kaikki se, mikä Euroopassa ja Amerikassa herätti pahennusta, oli hyväksyttyä ja jopa “trendikästä”.

André Gide kirjoittaa vuoden 1895 alussa äidilleen:

“Näihin karaktääreihin törmää Shakespearen näytelmissä. Ja Wilde! Wilde!! Voiko traagisempaa elämää olla, kuin hänen! Jospa vain hän olisi varovaisempi – jos hän ylipäätäänkään kykenisi sellaiseen – hän olisi nero, suuri nero... Olen onnellinen saadessani tavata hänet täällä etäisessä periferiassa, vaikka Algeriakaan ei ole riittävän etäällä, voidakseni kohdata hänet ilman tiettyä pelkoa; kerroin sen hänelle suoraan, kasvotusten… Jos Wilden näytelmät Lontoossa eivät yltäisi kolmeensataan esityskertaan ja ellei itse Walesin prinssi istuisi niiden ensi-illoissa, hän viruisi vankilassa ja lordi Alfred Douglas samoin.”

Gide oli törmännyt idoliinsa Grand Hotel d’Orientissa, joka tuolloin palveli kaikkein vaativimpia matkustavaisia, joihin kenraali Mannerheimkin myöhemmin lukeutui. Tämä tapaaminen Algeriassa muodostui vedenjakajaksi Gidén elämässä, kuten Nobel-kirjailija muistelmissaan kertoo.

Muita Maghreb-emigrantteja ja heidän vieraitaan:

Suomalaisten mini-invaasion aluelle aloitti sosiaaliantropolgi Edvard Westermarck, joka vuonna 1898 oli saapunut Marokkoon. Hänen vuosikymmeniä kestänyt kenttätyönsä berbereiden parissa muistuttaa metodeiltaan Hilma Granqvistin tämän aamun (1/8/21) Helsingin Sanomissa esiteltyä elämäntyötä Palestiinassa. Vain Westermarck sai työlleen akateemisen hyväksynnän. Westermarckilla oli uransa varrella professuureja Helsingin yliopistossa (1906-1918), London School of Economicsissa (1907-1930), sekä Abo Akademissa (1918-1932). Hänelle myönnettiin kunniatohtoriudet Aberdeenissä, Glasgow’ssa ja Uppsalassa.

Kenttätutkimuksensa yhteydessä Westermarck tutustui Abd-Es-Salam El-Baqqali –nimiseen paikalliseen informanttiin, johon hän solmi 40-vuotta kestäneen ammattillisen ja hekilökohtaisen suhteen. El-Baqqali matkusti Westermarckin mukana mm. Suomeen ja Ruotsiin vuosina 1899 ja 1908. Tangerin-tukikohdakseen Westermarck vuokrasi ja myöhemmin osti omakseen “Villa Tusculum”-nimisen kiinteistön kaupunkia ympäröiviltä vuorilta (vrt. Dejnat Ali Rais). Siellä hän kirjoitti mm. teoksensa ”Wit and Wisdom in Morocco”, joka valmistui “with the assistance of Shereef Abd-Es-Salam El-Baqqali”.

Westermarckin kuoltua v. 1939 rakennus jäi hänen perikunnalleen, El-Baqqalin asumisoikeudella. Tämän päivän tilannetta ei tunneta. Kenties uskollisen palvelijan/kumppanin jälkeläiset viihtyvät edelleen tienoolla?

Westermarckin vieraana Suomesta nähtiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä usein taidemaalari Hugo Backmansson, joka oli myös Mannerheimin läheinen ystävä ja kanssakadetti Haminasta. Backmansson oli, Mannerheimin tavoin, jäänyt työttömäksi keisarivallan kukistuttua, toimittuaan sitä ennen hetkellisesti Venäjän taistelumaalareiden johtajana. Backmansson hurmaantui etelän valosta ja Westermarckin tutkimuksista. Valon voimakas vaikutus on läsnä lähes kaikissa hänen Marokon-kauden maalauksissaan, kuten myös paikallinen “folklore”.



Kuva

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”