Arto Nevala
Viestit: 1
Liittynyt: 11.01.06 11:17

Sotatutkimus kaipaa uusia näkökulmia

Professori Ohto Manninen totesi sotahistoriaa tutkitun Suomessa valitettavan vähän ja toivoi sille lisää taloudellista tukea (HS 16.2.2005).
Kun sotahistoriaa esitellään laajasti julkisessa sanassa ja siitä ilmestyvät kirjat saavat tasostaan riippumatta suurta huomiota, syntyy mielikuva, että kyse olisi historian tutkimuksen ydinalueesta.

Sotahistoria ei kuitenkaan edusta suomalaista huippututkimusta, eivätkä perinteiset kysymykset ole tieteellisesti tärkeitä.

Sotahistorian arkipäivän suosio johtunee ennen muuta uusisänmaallisuuden noususta ja sinänsä oikeasta, kansallista itsenäisyyttämme puolustaneiden veteraanien uhrin kunnioittamisesta.
Historian tutkimuksen perimmäinen tavoite lienee lisätä ymmärrystämme ihmiskunnan nykytilanteeseen johtaneista prosesseista. Selkeässä keskiössä ovat tällöin vaikkapa yhteiskunnan talouden, ympäristön ja moniulotteisesti ymmärrettynä kulttuurien historiallinen tutkimus. Nämäkin alueet suorastaan huutavat kaikinpuolista tukea.

Sotahistorian tutkimus on Suomessa melko pitkälti vanhakantaista tapahtumahistoriaa, jossa on keskitytty joukko-osastojen toiminnan vaiheisiin kovin pieniäkin yksiköitä myöten. Poliittisella tasolla liikuttaessa on taas havaittu kerta toisensa jälkeen uusien dokumenttien valossa, että Josif Stalin yritti valloittaa Suomen.

Ymmärryksemme maailmasta ei olennaisesti kasva, vaikka sodassa kuolleiden määrä tarkentuu. Tiedämme ennestään heitä olleen tarpeeksi.
Historian tutkimus ei ole tieteenä faktojen identifiointia tai ”postimerkkeilyä”, jossa tavoitteena on ”kerätä koko sarja”, eikä sitä saa latistaa tapahtumareferaatiksi. Tieteellisessä historiassa faktojen identifiointi on vasta perustyö, jolle tutkimustyö rakennetaan, mutta suomalainen sotahistoria näyttää yleensä jäävän vain tälle tasolle.

Havaintojemme mukaan sotahistorian suurin ongelma Suomessa on sen kysymyksenasettelujen ja metodien köyhyys verrattuna kansainväliseen tutkimukseen.

Suomessa keskitytään uusien näkökulmien sijasta kansallisen myytin toisintamiseen.

Yhteiskunnallis-kulttuurisena ilmiönä sota on toki tärkeä ja kiintoisa. Tästä näkökulmasta voitaisiin sodasta saada uutta tietoa, jolla voitaisiin ymmärtää nykypäivää ja meitä ympäröivää maailmaa entistä paremmin. Olisikin tärkeää tutkia sotaa naisten, lasten, vähemmistöjen jne. kohtalona ja alakulttuurien maailmana ja siten purkaa Suomen kansallisen historian yhtenäistä kertomusta.

Kiintoisaa olisi myöskin pohtia sodan symboliikkaa, Mannerheim-myyttiä, armeijan sisäistä homoeroottisuutta ja kiiltokuvaupseereihin liittyvää sukupuolimystiikkaa.

Käsityksemme mukaan on kuitenkin rahojen haaskausta enää tutkia talvisodan tapahtumia, joukko-osastojen liikkeitä, kuolleiden määriä tai uhrata tutkimusvaroja entisen Neuvostoliiton arkistojen penkomiseen uusien mutta tieteellisesti täysin merkityksettömien yksityiskohtien löytämisen toivossa.

Jukka Korpela
Yleisen historian professori
Arto Nevala
Dosentti, erikoistutkija
Tiina Kinnunen
FT, yliassistentti
Joensuun yliopisto

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 25.2.2005.

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Ohto Manninen on täysin oikeassa. Perusteelliseen sotahistorian tutkimiseen ei tunnu liikenevän rahoitusta. Esim. perusteelliset ilmavoimien yksikköhistoriikit puuttuvat täysin, lukuunottamatta ehkä Pommituslentolaivie 46:tta, josta äskettäin ilmestyi Matti Hämäläisen teos eikä siinäkään ole käytetty venäläisiä arkistolähteitä.

Samoin Päämajan johtamisjärjestelyjä ei ole kunnolla tutkittu lainkaan. Mannerheim sodanjohtana kaipaisi puolueetonta tutkimusta sodankäynnin ammattilaisen näkökulmasta. Otollinen, tosin useitten kielten ymmärrystä vaativa, aihe olisi Suomen armeijan taistelukyvyn vertailu vaikkapa Romanian ja Unkarin asevoimiin itärintamalla. Myös suomalaisten Kannaksen torjuntataistelujen vertailu Narvan ja Kuurinmaan rintamien taisteluihin olisi mielenkiintoista luettavaa.

Perusteelliset elämäkerrat puuttuvat lähes kaikista merkittävimmistä upseereista. Perusteellisuudella tarkoita samaa laajuutta kuin esim. Carlo D'Esten Patton-biografia (n. 1000 tiheään painettua sivua). Ilmavoimien komentaja Lundquistista ei oile minkäänlaista elämäkertaa.

Veronmaksajana tukisin ylläolevia aiheita mielelläni, mutta yhtään penniä en suo alakulttuurien tai muutavan joutavan rappion tutkimiseen.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Rautatiekuljetukset 1944

Suurhyökkäyksestä 1944 on monia mielipiteitä; oliko se yllätys vai ei.
Olisiko Itä- Karjalasta joukkoja tullut siirtää kannakselle keväällä 1944 ja
olisivatko ne jauhautuneet venäläisten suurhyökkäyksen alkuvaiheessa hyödyttömästi ?
Ev. J. Karhunen kirjoittaa, että ilmatiedustelun tietojen perusteella hyökkäysjoukot olisi tullut tuhota. (mutta millä voimilla ?)

Hyökkäyksen alettua kannakselle siirrettiin Itä- Karjalasta 5- 6 divisioonaa, mikä on edellyttänyt suuruusluokkana 25 x 6 junaa = 150 ja
n. 150 x 20 = 3000 rautatievaunua.
Muut kuljetukset lisäksi, puhutaan tuhansista rautatievaunullisista siirroissa.
Olen lukenut Suomen ostaneen Saksalta venäläisiä sotasaalisvetureita ja
-vaunuja.
En ole lukenut junakuljetusten suojaamisessa käydyistä ilmataisteluista,
ilmatorjuntaa lienee ollut keskitettynä melkoisesti Laatokan pohjoispuolelle ?
Venäläiset pystyivät korjaamaan rautatievaurion kolmessa - viidessä tunnissa. (Muurmannin rata / kaukopartiot)
Meillä on ollut varmasti myöskin korjausryhmiä varalla ?

Lukemani perusteella vaikuttaa siltä, etteivät venäläiset edes keskittäneet
runsaasti ilmavoimia siirtokuljetuksia vastaan ?
Mistä syistä näin näyttää olleen ?
Olisiko joukkojen siirron viivästyessä ratkaisutaistelut Tali- Ihantalan
sijaan käyty Salpa- linjalla ?

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Henrik Tala Ihminen sodassa teoksesta

Henrik Tala kirjoittaa Agricolan kirja-arvosteluissa kiinnostavan arvion teoksesta:

Kinnunen, Tiina ja Kivimäki, Ville (toim.): Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa

Henrik Tala:
Sodan kokemushistoriaa tuoreella otteella (Agricolan kirja-arvostelut)

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Selailin Tapio Onnelan mainitsemaa kirjaa kirjastossa. Olipahan paha pettymys. Oletin kirjan koostuvan muistelmista, enkä mistään muotitutkimuksesta.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Nimimerkki Trilisser kirjoitti:Selailin Tapio Onnelan mainitsemaa kirjaa kirjastossa. Olipahan paha pettymys. Oletin kirjan koostuvan muistelmista, enkä mistään muotitutkimuksesta.
Jos kaipaa muistelmia sodasta niin niistä ei kyllä varmasti puutetta tule esim. Kansa taisteli lehden vuosikerroista niitä löytyy ja kirjojakin julkaistaan edelleenkin useita kappaleita joka vuosi.

Uudentyyppistä tutkimusta sen sijaan ei kovin paljoa meillä ole ja tästä Kinnusen ja Kivimäen kirja on hyvä esimerkki. Olen samaa Nevalan, Kinnusen ja Korpelan kanssa siitä että uutta näkökulmaa kaivataan:
Havaintojemme mukaan sotahistorian suurin ongelma Suomessa on sen kysymyksenasettelujen ja metodien köyhyys verrattuna kansainväliseen tutkimukseen.

Suomessa keskitytään uusien näkökulmien sijasta kansallisen myytin toisintamiseen.

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Eikös kirjan alaotsikko ollut "suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa"? Kyllä tuon otsikon antama mielikuva sisällöstä on aika selkeä? Ja mitähän ihmettä tämä "kansallisten myyttien toisintaminen" on? Onko vaikkapa rykmenttihistoria Kiovan Rus-Nevalalle "kansallisen myytin" toisintamista?

Factan (painettu 1974) määrityksen mukaan myytti on "Arkikielessä sellaisista yleisesti hyväksytyistä tai muutoin vallitsevista käsityksistä käytetty nimitys, jotka eivät ole rationaalisesti perusteltavissa tai joita nimityksen käyttäjä ei halya hyväksyä".

Jos kaipailee uusia näkökulmia SOTAhistoriaan (eikä esim. homohistoriaan), niin yksi todellinen sellainen olisi tutkia Mannerheim sodanjohtajana, hänen taktisia, operatiiviisa ja strategisia näkemyksiään taktiikan, operatiiviisen taidon ja strategian näkökulmasta ja joka vastaisi kysymykseen tekikö Mannerheim kaikkensa, jotta Suomi (ja siten myös Saksa) voittaisi NL:n vastaisen sodan.

Toinen hyvä aihe olisi vertaileva tutkimus Suomen armeijan suorituskyvystä esim. Unkarin ja Romanian armeijoihin verrattuna. Mutta helpompi varmaan on päästä julkisuuteen vaikkapa näillä Nevalan muotiaiheilla.

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Sen verran vielä, ettäolen täysin eri mieltä siitä, mikä on historian tutkimuksen tehtävä. Sen tehtävä ei ole lisätä ymmärrystä nykytilanteeseen johtaneista prosesseista koska em. määritelmä automaattisesti politisoi tutkimuksen vaan ainoastaan selvittää mitä menneisyydessä tapahtui. Tutkumusten tulosten soveltaminen nykyaikaan ei kuulu historioitsijan tehtäviin.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Trilisser kirjoitti: Jos kaipailee uusia näkökulmia SOTAhistoriaan(eikä esim. homohistoriaan), niin yksi todellinen sellainen olisi tutkia Mannerheim sodanjohtajana, hänen taktisia, operatiiviisa ja strategisia näkemyksiään taktiikan, operatiiviisen taidon ja strategian näkökulmasta ja joka vastaisi kysymykseen tekikö Mannerheim kaikkensa, jotta Suomi (ja siten myös Saksa) voittaisi NL:n vastaisen sodan.
Sotahistoriaahan nimenomaan on tutkittu, mutta vähemmän sitä miten eri ihmiset kokivat sodan. On selvää, että useimmat muistelmat vain kertaavat, hyvin harvalla on uusi näkökulma. Ja koska vain tietyn kirjallisen kirjallisen tason ylittävät kannattaa julkaista, niin ison materiaalin läpikäymiseen tarvitaan tutkimusta - samoin siihen, että tuosta massasta saadaan jotain uutta irti.

Mannerheimin mainetta tosin on varjeltu, mutta tutkimus aiheesta "tekikö Mannerheim kaikkensa, jotta Suomi (ja siten myös Saksa) voittaisi NL:n vastaisen sodan" olisi nollatutkimusta: tiedämme että ei tehnyt, ja hullua olisi ollut, jos olisi tehnyt. Pienen maan johtajan täytyy varautua *kaikkiin* vaihtoehtoihin.

Muuten, eipä Hitlerkään tehnyt kaikkeaan sodan voittamiseksi, päinvastoin hän teki paljon joka johti sodan häviämiseen.

Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Trilisser kirjoitti:Sen verran vielä, ettäolen täysin eri mieltä siitä, mikä on historian tutkimuksen tehtävä. Sen tehtävä ei ole lisätä ymmärrystä nykytilanteeseen johtaneista prosesseista koska em. määritelmä automaattisesti politisoi tutkimuksen vaan ainoastaan selvittää mitä menneisyydessä tapahtui. Tutkumusten tulosten soveltaminen nykyaikaan ei kuulu historioitsijan tehtäviin.
Ymmärryksen lisääminen on ymmärtääkseni kaiken tieteen tehtävä. On totta, että jos ajattelemme historian tehtäväksi nykyaikaan johtavien prosessien ymmärtämisen, päädymme helposti ajattelemaan, että menneisyys on jollain tapaa ollut olemassa meitä varten; menneisyyden täytyi johtaa tähän nykytilanteeseen tai se suorastaan pyrki tänne. Tällainen ajattelu on varsin ongelmallista, etenkin jos ruvetaan miettimään, mikä tai kuka sitten oikein jonnekin pyrkisi ja millä lihaksilla?

Ajatus historiasta apuna nykyajan ymmärtämiseen ei kuitenkaan automaattisesti politisoi historiantutkimusta; jos selvitämme, miten Etelä-Suomen maantieverkosto on kehittynyt, ymmärrämme myös paremmin, miksi vaikkapa Vanha Turuntie kulkee Bembölen kautta, enkä oikein ymmärrä, mitä poliittista siinä olisi. Toisaalta taas uppoutumalla kokonaan historiaan ollenkaan nykyaikaa ajattelematta voidaan tehdä hyvinkin politisoitunutta historiankirjoitusta, vaikkei sitä itse aina huomatakaan.

Mutta eipä silti, menneisyyden tapahtumien ja olojen tutkiminen on sellaisenaankin melkoisen laaja-alaista hommaa: Mannerheimin lisäksi sotaan osallistui kolmisen miljoonaa muutakin suomalaista ja aika liuta venäläisiäkin, ja myös sodan kokemukset ovat osa sitä sodan todellisuutta. Miksipä siis jättää se tutkimatta?

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Trilisser kirjoitti:Sen verran vielä, ettäolen täysin eri mieltä siitä, mikä on historian tutkimuksen tehtävä. Sen tehtävä ei ole lisätä ymmärrystä nykytilanteeseen johtaneista prosesseista koska em. määritelmä automaattisesti politisoi tutkimuksen vaan ainoastaan selvittää mitä menneisyydessä tapahtui. Tutkumusten tulosten soveltaminen nykyaikaan ei kuulu historioitsijan tehtäviin.
Uskot siis, että menneisyydestä olisi mahdollista kertoa jokin objektiivinen totuus? Mielestäni mitään yksiselitteistä totuutta ei ole mahdollista kertoa menneisyydestä sen paremmin kuin nykyisyydestäkään. Kysymys on aina tulkinnasta ja näkökulmasta.

Historiantutkimuksen tai tutkijan tehtävä ei tietenkään ole soveltaa tuloksia vaan nimenomaan lisätä ymmärrystä siitä miksi maailma on sellainen kuin se on. Tätä tietoa voidaan sitten käyttää apuna kun tehdään päätöksiä jotka koskevat tulevaisuutta.

Tylsimys
Viestit: 334
Liittynyt: 15.10.06 21:33
Paikkakunta: Jyväskylä

Emma-Liisa kirjoitti:
Trilisser kirjoitti: Jos kaipailee uusia näkökulmia SOTAhistoriaan(eikä esim. homohistoriaan), niin yksi todellinen sellainen olisi tutkia Mannerheim sodanjohtajana, hänen taktisia, operatiiviisa ja strategisia näkemyksiään taktiikan, operatiiviisen taidon ja strategian näkökulmasta ja joka vastaisi kysymykseen tekikö Mannerheim kaikkensa, jotta Suomi (ja siten myös Saksa) voittaisi NL:n vastaisen sodan.
Sotahistoriaahan nimenomaan on tutkittu, mutta vähemmän sitä miten eri ihmiset kokivat sodan. On selvää, että useimmat muistelmat vain kertaavat, hyvin harvalla on uusi näkökulma. Ja koska vain tietyn kirjallisen kirjallisen tason ylittävät kannattaa julkaista, niin ison materiaalin läpikäymiseen tarvitaan tutkimusta - samoin siihen, että tuosta massasta saadaan jotain uutta irti.

Mannerheimin mainetta tosin on varjeltu, mutta tutkimus aiheesta "tekikö Mannerheim kaikkensa, jotta Suomi (ja siten myös Saksa) voittaisi NL:n vastaisen sodan" olisi nollatutkimusta: tiedämme että ei tehnyt, ja hullua olisi ollut, jos olisi tehnyt. Pienen maan johtajan täytyy varautua *kaikkiin* vaihtoehtoihin.

Muuten, eipä Hitlerkään tehnyt kaikkeaan sodan voittamiseksi, päinvastoin hän teki paljon joka johti sodan häviämiseen.
Ei ole nollatutkimusta, jos asiasta kootaan perusteellinen selvitys. Tällaista ei ole tehty, vaan hoettu vain jotain Leningradin valtaamattomuutta. Siinäkin taisi Ryti kannattaa täydellistä pidättyvyyttä, kun Mannerheim olisi tehnyt saksalaisten mieliksi jonkun näytösluonteisen hyökkäystekeleen rajalla. Olisi hyvä muistaa, että MAnnerheim ei johtanut yksin Suomea. Myös muut tekivät päätöksiä.

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Emma-Liisa, jos minä lähtisin aktiivisena osapuolena (jota Suomi käytännössä oli 6/1941) sotaan, tekisin taatusti kaikkeni voittaakseni sen sodan. Jos taasen epäröisin, jotta ehkäpä liittolaiseni tappio onkin hyvä asia, tekisin kaikkeni valtioni pitämiseksi erossa ko.sodasta. Mannerheim ei tehnyt kumpaakaan, istui kahdella pallilla ja putosi väliin.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Trilisser kirjoitti: Emma-Liisa, jos minä lähtisin aktiivisena osapuolena (jota Suomi käytännössä oli 6/1941) sotaan, tekisin taatusti kaikkeni voittaakseni sen sodan. Jos taasen epäröisin, jotta ehkäpä liittolaiseni tappio onkin hyvä asia, tekisin kaikkeni valtioni pitämiseksi erossa ko.sodasta. Mannerheim ei tehnyt kumpaakaan, istui kahdella pallilla ja putosi väliin.
Epäilemättä, jos olisit suurvallan johtaja. Mutta pieni maa kuten Suomi ei voinut ratkaista sodan lopputulosta, vaan se riippui Saksasta ja NL:sta. Näin ollen, Suomen kannatti tehdä kaikkensa (resurssiensa puitteissa) vain niin kauan kuin Saksan voitto oli todennäköinen. Sen jälkeen se olisi ollut hulluutta.

Siis poitti on siinä, että näkymät kesällä 1941 olivat ihan erilaiset kuin jo samana syksynä ja ennen kaikkea myöhemmin. Joten päämäärää piti justeerata sen mukaan.

Ylipäänsä, mahdollisuus pysyä sodan ulkopuolella oli teoriaa tilanteessa, jossa Lapissa oli tuhansia saksalaisia sotilaita.

Tylsimys
Viestit: 334
Liittynyt: 15.10.06 21:33
Paikkakunta: Jyväskylä

Mihin Emma-Liisa perustaa tietonsa, että Suomi olisi satsannut sotaan kaikkensa edes kesällä 1941 ja että Saksan voitto olisi tällöin näyttänyt todennäköiseltä? Entäpä jos kuitenkin joka tapauksessa arveltiin Saksan vielä häviävän USA:lle, vaikka NL sattuisi kellistymään/hajoamaan?

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”