Historiankirjoitus ei voi koskaan olla samalla tavalla eksaktia tiedettä kuin vaikkapa matematiikka.
Ensinnäkin hiastoriankirjoitus joutuu aina tulkitsemaan historiaa kunkin aikakauden ihmisten omana aikanaan tuottamien hyvin subjektiivisten merkintöjen, muistiinpanojen ja dokumenttien pohjalta. Toiseksi näitä tietolähteitä joudutaan aina väistämättä tulkitsemaan ja silloin peliin astuu aina tulkitsijan oma arvomaailma.
Maailmanhistoriaa ovat viime aikoihin asti kirjoittaneet ja tulkinneet eriasteisin tavoin kristillisen kirkon arvojärjestelmään sitoutuneet ihmiset, jotka ovat valitettavan usein tarkastelleet menneisyyden tapahtumia uskon vahvasti vääristävän linssin läpi.
Niinpä meille on esimerkiksi voinut syntyä vahva käsitys kristillisen uskon väistämättömästä voittokulusta, joka on nostanut ihmiskunnan jollakin tavalla uudelle kehitystasolle.
Kristillisen kirkon pääsy Rooman valtakunnan valtionuskonnoksi ja sen ansiosta myöhemmin koko Euroopan valtiaaksi ei kuitenkaan suinkaan ollut millään tavalla itsestään selvyys. Kristillisen uskon ulkopuolelta historiaa tarkasteleva voi myös aivan oikeutetusti nähdä kristinuskon voiton myös pahana taka-askeleena eurooppalaisen kulttuuripiirin kehityksessä.
Perinteisen historianopetuksen läpikäynyt ei kertakaikkiaan voi olla kokematta tätä uutta tulkintaa jopa järjenvastaiseksi, niin syvälle on hänelle välitetty historiantulkinta useimmiten ollut kristinuskon kannattajien värittämää.
Näkökulman vaihdos on monelle aivan liian raju, eivätkä he eivät pysty koskaan edes käsittämään sitä mitä vikaa vanhassa kauan sitten hyväksi havaitussa historiankäsityksessä oikeastaan voisi olla.
En suinkaan väitä, että kristillisen perinteeseen sitoutuneet historiantutkijat olisivat ainakaan tietoisesti väärentäneet ja valehdelleet luodessaan kuvaa menneisyydestä; he vain ovat usein automaattisesti ja täysin tiedostomattomasti korjanneet näkökulmaansa niin, että rakas usko on aina näyttäytynyt hyvässä valossa.
Kun tarpeeksi moni systemaattisesti syyllistyy samoihin tulkintavirheisiin ja lainaa edellisten tutkijoiden värittyneitä näkemyksiä, syntyykin jo aivan aukottomalta näyttävä ja vakuuttava kertomus oikean uskon voittokulusta, jota on tarjottu ainoana totuutena länsimaissa satojen vuosien ajan.
Kristilliseen historiaperinteeseen ei ole koskaan sopinut esimerkiksi pohtia mikä lopulta sai Rooman keisarit liittoutumaan kristillisen kirkon kanssa; heille on aina riittänyt syyksi se, että eräs Rooman keisareista olisi yksinkertaisesti vain yksilönä niin ihastunut uuteen uskoon, että halusi sen koko suuren monikulttuurisen valtakunnan ainoaksi uskonnoksi.
Kristillisen historiaperinne on ohittanut pikakelauksella myös tuota Rooman valtionkirkon asemaan pääsyä seuranneet tapahtumat; kaikkien toisinajettelijoiden säälimättömän vainon, kilpailevien uskontojen pyhättöjen tuhoamisen, vanhan kirjallisen perinteen tuhoamisen ja Kreikan tieteen ja taiteen saavutusten tuhoamisen.
Kristillisen historiaperinteeseen eivät ole sen paremmin sopineet kuvaukset Rooman uskonnollisesti äärimmäisen suvaitsevaisen ja monikulttuurisen maailman muuttumisesta yhden ainoan täysin suvaitsemattoman uskon pakkovallaksi.
Kristilliseen perinteeseen ovat toki sopineet kertomukset siitä kuinka kristinuskon valtaantulo lopetti Roomassa niin yleiset vastenmieliset ja raa'at gladiaattorileikit, mutta samoihin tarinoihin eivät ole mahtuneet tarinat tuhotuista kulttuuriaarteista, käsikirjoituksista, temppeleistä, surmatuista toisinajettelijoita, pakkokäännytyksistä, temppelien polttamisesta ja uuden uskon kiihkoilijoiden tekemistä väärin uskovien joukkomurhista.
Perinteinen historiankirjoitus on antanut mielellään kuvan, että antiikin Kreikassa saavutetut tieteen ja taiteen edistysaskeleet vain jotenkin unohdettiin kristinuskon valtaantulon jälkeen.
Kyse kuitenkin oli siitä, että kaikki jäljet kreikkalaisten luomasta hyveellisyyttä ja oikeamielisyyttä tavoitelleesta viisaudesta hävitettiin määrätietoisesti, koska sellainen tieto ei enää saanut kilpailla yhden ainoan oikean tiedon kanssa.
Tämän päivän Iranissa kävijä kohtaa aivan samanlaisen maailman kuin keskiaikaisessa Euroopassa vallitsi, sillä teokratiat toimivat aina samoilla tavoin; yhden ainoan totuuden uskon on aina hävitettävä kaikki tieto vaihtoehtoisista totuuksista, muutoin sitä uhkaa tiedon yksinoikeuden menetys.
Olen rakantanut osoitteeseen http://uskoitseesi.blogs.fi mielestäni jos ei muuta niin ainakin mielenkiintoisen katsauksen Euroopan viimeisen 2000 vuoden tapahtumiin ilman kristinuskon vääristävää linssiä katsottuna. Kronologinen tarina alkaa 14. syyskuuta julkaistusta merkinnästä osoitteessa http://uskoitseesi.blogs.fi/2007/09