Olisiko jo aika tarkistaa kristillistä historiaperinnettä?

[Jaakko Wallenius]

Historiankirjoitus ei voi koskaan olla samalla tavalla eksaktia tiedettä kuin vaikkapa matematiikka.

Ensinnäkin hiastoriankirjoitus joutuu aina tulkitsemaan historiaa kunkin aikakauden ihmisten omana aikanaan tuottamien hyvin subjektiivisten merkintöjen, muistiinpanojen ja dokumenttien pohjalta. Toiseksi näitä tietolähteitä joudutaan aina väistämättä tulkitsemaan ja silloin peliin astuu aina tulkitsijan oma arvomaailma.

Maailmanhistoriaa ovat viime aikoihin asti kirjoittaneet ja tulkinneet eriasteisin tavoin kristillisen kirkon arvojärjestelmään sitoutuneet ihmiset, jotka ovat valitettavan usein tarkastelleet menneisyyden tapahtumia uskon vahvasti vääristävän linssin läpi.

Niinpä meille on esimerkiksi voinut syntyä vahva käsitys kristillisen uskon väistämättömästä voittokulusta, joka on nostanut ihmiskunnan jollakin tavalla uudelle kehitystasolle.

Kristillisen kirkon pääsy Rooman valtakunnan valtionuskonnoksi ja sen ansiosta myöhemmin koko Euroopan valtiaaksi ei kuitenkaan suinkaan ollut millään tavalla itsestään selvyys. Kristillisen uskon ulkopuolelta historiaa tarkasteleva voi myös aivan oikeutetusti nähdä kristinuskon voiton myös pahana taka-askeleena eurooppalaisen kulttuuripiirin kehityksessä.

Perinteisen historianopetuksen läpikäynyt ei kertakaikkiaan voi olla kokematta tätä uutta tulkintaa jopa järjenvastaiseksi, niin syvälle on hänelle välitetty historiantulkinta useimmiten ollut kristinuskon kannattajien värittämää.

Näkökulman vaihdos on monelle aivan liian raju, eivätkä he eivät pysty koskaan edes käsittämään sitä mitä vikaa vanhassa kauan sitten hyväksi havaitussa historiankäsityksessä oikeastaan voisi olla.

En suinkaan väitä, että kristillisen perinteeseen sitoutuneet historiantutkijat olisivat ainakaan tietoisesti väärentäneet ja valehdelleet luodessaan kuvaa menneisyydestä; he vain ovat usein automaattisesti ja täysin tiedostomattomasti korjanneet näkökulmaansa niin, että rakas usko on aina näyttäytynyt hyvässä valossa.

Kun tarpeeksi moni systemaattisesti syyllistyy samoihin tulkintavirheisiin ja lainaa edellisten tutkijoiden värittyneitä näkemyksiä, syntyykin jo aivan aukottomalta näyttävä ja vakuuttava kertomus oikean uskon voittokulusta, jota on tarjottu ainoana totuutena länsimaissa satojen vuosien ajan.

Kristilliseen historiaperinteeseen ei ole koskaan sopinut esimerkiksi pohtia mikä lopulta sai Rooman keisarit liittoutumaan kristillisen kirkon kanssa; heille on aina riittänyt syyksi se, että eräs Rooman keisareista olisi yksinkertaisesti vain yksilönä niin ihastunut uuteen uskoon, että halusi sen koko suuren monikulttuurisen valtakunnan ainoaksi uskonnoksi.

Kristillisen historiaperinne on ohittanut pikakelauksella myös tuota Rooman valtionkirkon asemaan pääsyä seuranneet tapahtumat; kaikkien toisinajettelijoiden säälimättömän vainon, kilpailevien uskontojen pyhättöjen tuhoamisen, vanhan kirjallisen perinteen tuhoamisen ja Kreikan tieteen ja taiteen saavutusten tuhoamisen.

Kristillisen historiaperinteeseen eivät ole sen paremmin sopineet kuvaukset Rooman uskonnollisesti äärimmäisen suvaitsevaisen ja monikulttuurisen maailman muuttumisesta yhden ainoan täysin suvaitsemattoman uskon pakkovallaksi.

Kristilliseen perinteeseen ovat toki sopineet kertomukset siitä kuinka kristinuskon valtaantulo lopetti Roomassa niin yleiset vastenmieliset ja raa'at gladiaattorileikit, mutta samoihin tarinoihin eivät ole mahtuneet tarinat tuhotuista kulttuuriaarteista, käsikirjoituksista, temppeleistä, surmatuista toisinajettelijoita, pakkokäännytyksistä, temppelien polttamisesta ja uuden uskon kiihkoilijoiden tekemistä väärin uskovien joukkomurhista.

Perinteinen historiankirjoitus on antanut mielellään kuvan, että antiikin Kreikassa saavutetut tieteen ja taiteen edistysaskeleet vain jotenkin unohdettiin kristinuskon valtaantulon jälkeen.

Kyse kuitenkin oli siitä, että kaikki jäljet kreikkalaisten luomasta hyveellisyyttä ja oikeamielisyyttä tavoitelleesta viisaudesta hävitettiin määrätietoisesti, koska sellainen tieto ei enää saanut kilpailla yhden ainoan oikean tiedon kanssa.

Tämän päivän Iranissa kävijä kohtaa aivan samanlaisen maailman kuin keskiaikaisessa Euroopassa vallitsi, sillä teokratiat toimivat aina samoilla tavoin; yhden ainoan totuuden uskon on aina hävitettävä kaikki tieto vaihtoehtoisista totuuksista, muutoin sitä uhkaa tiedon yksinoikeuden menetys.

Olen rakantanut osoitteeseen http://uskoitseesi.blogs.fi mielestäni jos ei muuta niin ainakin mielenkiintoisen katsauksen Euroopan viimeisen 2000 vuoden tapahtumiin ilman kristinuskon vääristävää linssiä katsottuna. Kronologinen tarina alkaa 14. syyskuuta julkaistusta merkinnästä osoitteessa http://uskoitseesi.blogs.fi/2007/09

[Derkku]

Maailmanhistoriaa ovat viime aikoihin asti kirjoittaneet ja tulkinneet eriasteisin tavoin kristillisen kirkon arvojärjestelmään sitoutuneet ihmiset, jotka ovat valitettavan usein tarkastelleet menneisyyden tapahtumia uskon vahvasti vääristävän linssin läpi.

Voisitko mainita esimerkkejä viime aikoina kirjoitetuista historiantutkimuksesta tai historioitsijoiden kirjoittamista yleisteoksista, jostä paistaisi vahvasti läpi tämä vääristävä linssi? Vai väännetäänkö kättä jälleen vanhan ajan koulukirjojen antaman vaikutelman pohjalta?

[Api]

Nyt alkuperäinen kirjoittaja ei kyllä tiedä mistä puhuu. Jo peruskoulussa opetetaan (opetettiin JO 70-l) mm. MIKSI Rooman valtakunnassa hyväksyttiin aluksi kristinusko uskontona muiden ohella ja sittemmin tehtiin valtakunnan virallinen uskonto. Huomaa, että Rooma oli jo pahasti hajoamassa tämän tapahtuessa.

Äläkä laita kristinuskon historiankirjoituksen piikkiin sentään ihan kaikkea. Luepas Länsi-Rooman kohtalosta ja sen seurauksista jokin yleisteos. Tästä selviää mm. MIKSI paaville lopulta tuli niin paljon valtaa ja suhteet Itä-Rooman - sittemmin ortodoksiseen - alkoivat kärjistyä. Sitä paitsi Itä-Roomassa pyrittiin säilyttämään ainakin osa Rooman perinnöstä Kreikan perinnön ohella.

Jo vuosisatoja/kymmeniä on myönnetty, etteivät esim. ristiretkeläiset, löytöretkeilijöiden perilliset ja Afrikan valloittajat olleet PELKÄSTÄÄN hyväntekijöitä. Kristinuskon nimissä (niin kuin kaikkien muidenkin suurien uskontojen) on tehty paljon vääryyttä. Mutta vikahan ei ole uskonnossa sinällään, vaan ihmisissä, jotka näitä vääryyksiä ovat toteuttaneet. Emme voi mitenkään puolustella muiden mantereiden ryöstöjä tahi muita vääryyksiä, joita on tehty uskonnon nimissä. Ja tämän kirkkohistoriallinen historiankirjoituskin kyllä myöntää!

Yhteiskuntahistoria ja kirkkohistoria ovat luonnollisesti kiinteässä suhteessa toisiinsa. Ilman toisen tuntemusta ei voi ymmärtää toista.

Suosittelen sinulle johonkin kirkkohistorialliseen yleisteokseen tutustumista, jotta nämä harhaiset käsityksesi kristinuskon historiankirjoituksesta oikenevat.

[Jaakko Wallenius]

Nyt alkuperäinen kirjoittaja ei kyllä tiedä mistä puhuu. Jo peruskoulussa opetetaan (opetettiin JO 70-l) mm. MIKSI Rooman valtakunnassa hyväksyttiin aluksi kristinusko uskontona muiden ohella ja sittemmin tehtiin valtakunnan virallinen uskonto. Huomaa, että Rooma oli jo pahasti hajoamassa tämän tapahtuessa.

Olisi mielenkiintoista myös vielä kuulla MIKSI kirjoittajan tietojen mukaan kristinuskosta siis tehtiin Rooman virallinen uskonto.
Roomassahan hyväksyttiin pääsääntöisesti kaikki uskonnot, sillä se oli uskonnollisesti hyvin salliva ja monikulttuurinen yhteiskunta. Vasta kristinusko tuhosi valtaantulonsa jälkeen tämän sallivuuden ja tuhosi myös muut uskonnot.
Rooma ei suinkaan ollut vielä pahasti hajoamassa siinä vaiheessa, vaan varsinainen valtakunnan rappio alkoi vasta kristinuskon valtaantulon jälkeen. Koko keisariaika oli tietysti hyvin turbulenttia aikaa, koska keisarivallan legitimiteetti oli ajoittain hyvin kyseenalainen, mutta valtakunta kyllä pysyi vielä jotakuinkin koossa.

Äläkä laita kristinuskon historiankirjoituksen piikkiin sentään ihan kaikkea. Luepas Länsi-Rooman kohtalosta ja sen seurauksista jokin yleisteos. Tästä selviää mm. MIKSI paaville lopulta tuli niin paljon valtaa ja suhteet Itä-Rooman - sittemmin ortodoksiseen - alkoivat kärjistyä. Sitä paitsi Itä-Roomassa pyrittiin säilyttämään ainakin osa Rooman perinnöstä Kreikan perinnön ohella.

Olen toki vuosien mittaan lukenut melkoisen joukon tätäkin asiaa sivunneita kirjoja, mutta voi olla, että niissä on asiat esitetty hieman toisin kuin kirjoittajan lukemissa teoksissa. Paavin valta kasvoi, koska kirkko hamusi pian myös yhteiskunnallista valtaa, kun se oli ensin ottanut täydellisen henkisen ylivallan koko yhteiskunnassa.
Itä-Roomassa toki säilyi paljon Kreikan aineellista perintöä, mutta kyllä sielläkin kirkko säälittä tuhosi kaiken sen Kreikan henkisen perinnön, joka ei sopinut kirkon opetuksiin ja sitä oli todella paljon...

Jo vuosisatoja/kymmeniä on myönnetty, etteivät esim. ristiretkeläiset, löytöretkeilijöiden perilliset ja Afrikan valloittajat olleet PELKÄSTÄÄN hyväntekijöitä. Kristinuskon nimissä (niin kuin kaikkien muidenkin suurien uskontojen) on tehty paljon vääryyttä. Mutta vikahan ei ole uskonnossa sinällään, vaan ihmisissä, jotka näitä vääryyksiä ovat toteuttaneet. Emme voi mitenkään puolustella muiden mantereiden ryöstöjä tahi muita vääryyksiä, joita on tehty uskonnon nimissä. Ja tämän kirkkohistoriallinen historiankirjoituskin kyllä myöntää!

Ilman uskontoa ei vaikkapa ristiretkiä olisi koskaan tehty, ei siis ole ristiretkeläisten vaan nimenomaan uskonnon syy, että nämä veriset hyökkäykset tehtiin.
On merkillistä miten uskonnon nimissä tehdyt rikokset ovat aina ihmisten omaa syytä, mutta uskonnon nimissä tehdyt hyvät työt ovatkin uskonnon ansiota.

Jaakko Wallenius
http://uskoitseesi.blogs.fi

[Jouko Heyno]

Ilman uskontoa ei vaikkapa ristiretkiä olisi koskaan tehty, ei siis ole ristiretkeläisten vaan nimenomaan uskonnon syy, että nämä veriset hyökkäykset tehtiin.
On merkillistä miten uskonnon nimissä tehdyt rikokset ovat aina ihmisten omaa syytä, mutta uskonnon nimissä tehdyt hyvät työt ovatkin uskonnon ansiota.

Jaakko Wallenius
http://uskoitseesi.blogs.fi

Oikeaan osunut arvio. Ja nyt pitää vielä tutkia, mikä oli se uskonnon aiheuttama verinne hyökkäys, joka aloitti tuon ristiretkiksi kutsutun sodan, minkä uskonnon oppien mukaan siinä toimittiin. Muusta siis "the rest is history".

[Annastiina Mäkilä]

Ilman uskontoa ei vaikkapa ristiretkiä olisi koskaan tehty, ei siis ole ristiretkeläisten vaan nimenomaan uskonnon syy, että nämä veriset hyökkäykset tehtiin.
On merkillistä miten uskonnon nimissä tehdyt rikokset ovat aina ihmisten omaa syytä, mutta uskonnon nimissä tehdyt hyvät työt ovatkin uskonnon ansiota.

Jaakko Wallenius
http://uskoitseesi.blogs.fi

Oikeaan osunut arvio. Ja nyt pitää vielä tutkia, mikä oli se uskonnon aiheuttama verinne hyökkäys, joka aloitti tuon ristiretkiksi kutsutun sodan, minkä uskonnon oppien mukaan siinä toimittiin. Muusta siis "the rest is history".

Tämä ei nyt ehkä kuulu tieteelliseen keskusteluun, mutta aina tämäntyyppisiä ajatuksia lukiessani/kuullessani alkavat päässäni soida Jarkko Martikaisen osuvat sanat YUP:n kappaleesta Mitä minä todella sanoin. Veikkaan, että Martikaisen sanat koskettavat suurinta osaa maailman uskonnoista. Saavuttaakseen haluamansa ihminen kykenee perustelemaan tekonsa hyvin monin tavoin.

[Jaakko Wallenius]

Ilman uskontoa ei vaikkapa ristiretkiä olisi koskaan tehty, ei siis ole ristiretkeläisten vaan nimenomaan uskonnon syy, että nämä veriset hyökkäykset tehtiin.
On merkillistä miten uskonnon nimissä tehdyt rikokset ovat aina ihmisten omaa syytä, mutta uskonnon nimissä tehdyt hyvät työt ovatkin uskonnon ansiota.

Jaakko Wallenius
http://uskoitseesi.blogs.fi

Oikeaan osunut arvio. Ja nyt pitää vielä tutkia, mikä oli se uskonnon aiheuttama verinne hyökkäys, joka aloitti tuon ristiretkiksi kutsutun sodan, minkä uskonnon oppien mukaan siinä toimittiin. Muusta siis "the rest is history".

Ristiretkien perussyynä tietysti oli se, että kristinuskon kanssa kilpaillut muhamettilainen uskonto oli muutama vuosisata aikaisemmin tehnyt aivan samanlaisen provoivoimattoman verisen hyökkäyksen samalla alueelle.

Kyse oli siis nimenomaan uskontojen kilpailusta vallasta, jossa toki käytettiin välikappaleina aivan maallisia hallitsijoita ja armeijoita.

[ile]

Ristiretkien perussyynä tietysti oli se, että kristinuskon kanssa kilpaillut muhamettilainen uskonto oli muutama vuosisata aikaisemmin tehnyt aivan samanlaisen provoivoimattoman verisen hyökkäyksen samalla alueelle.

Tarkoitatko 600-luvun arabivalloituksia?

Käsittääkseni arabit eivät alun alkujaan levittäneet aktiivisesti uskoaan. He päinvastoin pyrkivät pysymään erossa vallattujen alueiden väestöstä, joka lienee pysynyt usean sukupolven ajan kristillisenä. (Näin esim. Egyptissä säilyi koptilainen kirkko vuosisatoja.) Arabit asuivat aluksi omissa linnoituskaupungeissaan, jollainen esim. Kairo muistaakseni alkujaan oli.

Aktiivinen käännytystyö ei ollut arabivalloitusten tarkoitus, joten on vaikea nähdä muhamettilaisen uskonnon valloittaneen mitään. Valloitettujen alueiden asukkaiden kääntymistä islamiin on tutkittu jonkun verran, ja käsitykseni mukaan tutkimuksessa näyttää siltä, että kääntymisen syynä oli status, verotus yms. sosiaaliset ja yhteiskunnalliset seikat.

Provosoimattomuus tai verisyys arabivalloitusten tunnusmerkkinä kaipaisi myös perusteluja. Käsittääkseni arabivalloitus osui Itä-Rooman eli Bysantin ja Persian käymän pitkän sodan jälkimaininkeihin, ja kytkeytyy imperiumien etupiiri- ja puskuripolitiikkaan. Molemmat vallat käyttivät arabipalkkasotureita taisteluissa Arabian niemimaalla - kokonaisina heimoina. Arabeja siis oli jo niillä Lähi-Idän alueilla, jotka he ensi alkuun valtasivat.

Käsitykseni ovat peräisin FL Kaj Öhrnbergin luennoilta Helsingin yliopistosta. Hän suositteli Patricia Cronen tutkimuksia aiheesta, joten uskallan suositella niitä sinullekin. "Hagarism" lienee hyvä aloitusteos.

Verisyydestä puheen ollen, vilkaisepa tätä Öhrnbergin artikkelia, jossa mainitaan kuinka arabit saivat Egyptin hallintaansa:

http://www.tsv.fi/ttapaht/015/ohrnberg.htm

"Verisyys" tuntuu ainakin Egyptin ja Aleksandrian tapauksessa olevan aika lailla väärä sana kuvaamaan alueiden herruuden siirtymistä arabeille.

Huomioni menevät ehkä hiukan ohi keskustelun pääaiheen, mutta olisi hienoa, jos keskustelu nojaisi tutkimuksiin eikä lonkalta heitettyihin ristiriitaisiin yleistyksiin.

Terveisin
ile

[Jaakko Wallenius]

Ristiretkien perussyynä tietysti oli se, että kristinuskon kanssa kilpaillut muhamettilainen uskonto oli muutama vuosisata aikaisemmin tehnyt aivan samanlaisen provoivoimattoman verisen hyökkäyksen samalla alueelle.

Tarkoitatko 600-luvun arabivalloituksia?

Käsittääkseni arabit eivät alun alkujaan levittäneet aktiivisesti uskoaan. He päinvastoin pyrkivät pysymään erossa vallattujen alueiden väestöstä, joka lienee pysynyt usean sukupolven ajan kristillisenä. (Näin esim. Egyptissä säilyi koptilainen kirkko vuosisatoja.) Arabit asuivat aluksi omissa linnoituskaupungeissaan, jollainen esim. Kairo muistaakseni alkujaan oli. Aktiivinen käännytystyö ei ollut arabivalloitusten tarkoitus, joten on vaikea nähdä muhamettilaisen uskonnon valloittaneen mitään.

Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan kuullut yhtä erikoisia väitteitä. Miksi arabit sitten olisivat ylipäätään hyökänneet näille alueille ja vallanneet ne veristen valloitussotien avulla?

Tuolla verisyydellä tarkoitin niitä kymmeniä tuhansia ihmisuhreja vaatineita sotia, joiden avulla arabit valtasivat Itä-Roomalta kyseiset Lähi-idän alueet. Kyseessä olivat vain ja ainoastaan uskonsodat, joiden ainoana tavoitteena oli uuden kiihkeän uskon vallan levittäminen uusille alueille.

Muslimit vain olivat alkuun niin pienenä parasiittisena vähemmistönä valloittamillaan alueille, että heillä ei ollut mahdollisuuksia väkivaltaisiiin väestöä ärsyttäviin toimiin. Olen käsitellyt tätä kysymystä tarkemminm blogissani osoitteessa http://uskoitseesi.blogs.fi/2007/09/23/ ... pp~3027176

Kuten blogissani kerron tervehtivät alueen monofysitistisiin lahkoihin kuuluneet asukkaat usein itse asiassa muhamettilaisia valloittajia vapauttajina, sillä näillä alueilla oli parhaillaan menossa kristillisen valtionkirkon käynnistämä uskonvaino heitä vastaan.

Valloitettujen alueiden asukkaiden kääntymistä islamiin on tutkittu jonkun verran, ja käsitykseni mukaan tutkimuksessa näyttää siltä, että kääntymisen syynä oli status, verotus yms. sosiaaliset ja yhteiskunnalliset seikat.

Kristityt joutuivat todellakin pian kantamaan myös heidät selvästi erottavaa vaatetusta, he joutuivat maksamaan raskaita lisäveroja, he eivät saaneet esimerkiksi ratsastaa tai käyttää hevosia ja heitä muistutettiin kaikin keinoin ja joka päivä heidän alemmasta asemastaan, josta kuitenkin pääsi käden käänteessä eroon uskontoa vaihtamalla. Ei siis ihme, että muhamettilaisuus alkoi pian levitä ilman pakkokäännytyksiäkin, joita toki sitten myöhemmin keskiajalla sitten myös koettiin useilla alueilla.

Provosoimattomuus tai verisyys arabivalloitusten tunnusmerkkinä kaipaisi myös perusteluja. Käsittääkseni arabivalloitus osui Itä-Rooman eli Bysantin ja Persian käymän pitkän sodan jälkimaininkeihin, ja kytkeytyy imperiumien etupiiri- ja puskuripolitiikkaan. Molemmat vallat käyttivät arabipalkkasotureita taisteluissa Arabian niemimaalla - kokonaisina heimoina. Arabeja siis oli jo niillä Lähi-Idän alueilla, jotka he ensi alkuun valtasivat.

Sanon suoraan, että tuollaiset väitteet ovat pelkkää potaskaa. Persian sodilla ei aivan varmasti ollut mitään tekemistä aavikon arabien kokonaan uskonnollisista syistä käynnistämien valloitussotien kanssa.

Arabit ovat varmasti ennen muhamettilaisen uskon leviämistä toimineet erilaisissa palkkasoturinkin tehtävissä, mutta 600-luvulla tehdyt hyökkäyssodat olivat kiistatta seurausta uuden uskon julistamasta jihadista. Näiden sotien avoimena ja julkilausuttuna tavoitteena oli vieraiden kansojen alistaminen oman uskon valtaan, vaikkakaan välitön väkivaltainen käännyttäminen ei ollut poliittisista syistä mahdollista.

Käsitykseni ovat peräisin FL Kaj Öhrnbergin luennoilta Helsingin yliopistosta. Hän suositteli Patricia Cronen tutkimuksia aiheesta, joten uskallan suositella niitä sinullekin. "Hagarism" lienee hyvä aloitusteos.

Näitä muhamettilaisuuden verisen alkuhistoriankin valkopesijöitä on toki viime aikoina esiintynyt. On tietysti todella rohkeaa ryhtyä kääntämään kiistämättömiä historian tosiasioita täysin päälaelleen, kuten tässä arabien valloitussotien tulkitsemisessa on kyse, mutta joku roti sentään...

Verisyydestä puheen ollen, vilkaisepa tätä Öhrnbergin artikkelia, jossa mainitaan kuinka arabit saivat Egyptin hallintaansa:

http://www.tsv.fi/ttapaht/015/ohrnberg.htm

"Verisyys" tuntuu ainakin Egyptin ja Aleksandrian tapauksessa olevan aika lailla väärä sana kuvaamaan alueiden herruuden siirtymistä arabeille.

Sota on aina veristä ja ratsuväki raakaa. Itä-Rooma oli uskonnollinen diktatuuri, joka sorti myös väärin uskovia kristittyjä alamaisiaan,
Se ei muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että arabien kokonaan omista syistään käynnistämä valloitussota oli täysin provovoimaton hyökkäys naapurikansojen kimppuun.

[Jyrki Ilva]

Sanon suoraan, että tuollaiset väitteet ovat pelkkää potaskaa. Persian sodilla ei aivan varmasti ollut mitään tekemistä aavikon arabien kokonaan uskonnollisista syistä käynnistämien valloitussotien kanssa.

Näin kuitenkin oli. Olosuhteet joissa muslimivalloitus lähti
liikkeelle olivat poikkeukselliset, sillä Lähi-idän alueen perinteiset
imperiumit (tässä vaiheessa siis Itä-Rooma ja Persia) olivat
ajaneet toisensa tuhon partaalle pitkässä ja erittäin dramaattisia
vaiheita sisältäneessä sodassa. Vaikka sota päättyi bysanttilaisten
niukkaan mutta ratkaisevaan voittoon, molemmat imperiumit
olivat hyvin heikossa kunnossa, eivätkä ne enää ehtineet
kunnolla koota voimiaan tai palauttaa auktoriteettiaan sodan
ja miehityksen jalkoihin jääneissä provinsseissa.

Arabien etenemistä länteen tulkittiin myös aluksi pelkästään jatkona
näiden jo aiemmin tekemille paikallisille ryöstöretkille, eikä
valloitusten historiallista merkitystä ymmärretty ennen kuin paljon
myöhemmin. Tämä ei tietysti muuta sitä, että uudella uskonnolla
oli suuri merkitys aiemmin hyvin hajanaisten arabiheimojen
yhdistäjänä ja uuden kulttuurisen yhtenäisyyden luojana.

Näitä muhamettilaisuuden verisen alkuhistoriankin valkopesijöitä
on toki viime aikoina esiintynyt. On tietysti todella rohkeaa ryhtyä
kääntämään kiistämättömiä historian tosiasioita täysin päälaelleen,
kuten tässä arabien valloitussotien tulkitsemisessa on kyse, mutta
joku roti sentään...

Kyse on kuitenkin tunnetuista tutkijoista ja tieteellisestä
tutkimuksesta. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö tutkimuksen
painotuksista ja tutkimustuloksista voisi keskustella, mutta
niiltä ei voi sulkea silmiään viittaamalla vain omiin
ennakkoluuloihinsa ja uskomuksiinsa.

Sota on aina veristä ja ratsuväki raakaa. Itä-Rooma oli
uskonnollinen diktatuuri, joka sorti myös väärin uskovia kristittyjä
alamaisiaan, Se ei muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että arabien
kokonaan omista syistään käynnistämä valloitussota oli täysin
provovoimaton hyökkäys naapurikansojen kimppuun.

Miten tämä eroaa esim. roomalaisten ei-uskonnollisin perusteluin
tekemästä Välimeren alueen valloituksesta? Mitä hyväntahtoisia ja
suvaitsevaisia demokratioita 600-luvun maailmassa oli olemassa?
Oletko koskaan kuullut käsitteestä "anakronismi"?

[Jaakko Wallenius]

Näin kuitenkin oli. Olosuhteet joissa muslimivalloitus lähti
liikkeelle olivat poikkeukselliset, sillä Lähi-idän alueen perinteiset
imperiumit (tässä vaiheessa siis Itä-Rooma ja Persia) olivat
ajaneet toisensa tuhon partaalle pitkässä ja erittäin dramaattisia
vaiheita sisältäneessä sodassa. Vaikka sota päättyi bysanttilaisten
niukkaan mutta ratkaisevaan voittoon, molemmat imperiumit
olivat hyvin heikossa kunnossa, eivätkä ne enää ehtineet
kunnolla koota voimiaan tai palauttaa auktoriteettiaan sodan
ja miehityksen jalkoihin jääneissä provinsseissa.

Tämä kaikki on varmasti aivan totta, mutta en ymmärrä tuon tiedon relevanssia, kun keskustellaan siitä miksi arabit lähtivät erämaastaan valloittamaan vieraita maita. Tämä on vain perustelu sille miksi he onnistuivat siinä niin helposti.

Arabien etenemistä länteen tulkittiin myös aluksi pelkästään jatkona
näiden jo aiemmin tekemille paikallisille ryöstöretkille, eikä
valloitusten historiallista merkitystä ymmärretty ennen kuin paljon
myöhemmin. Tämä ei tietysti muuta sitä, että uudella uskonnolla
oli suuri merkitys aiemmin hyvin hajanaisten arabiheimojen
yhdistäjänä ja uuden kulttuurisen yhtenäisyyden luojana.

Onko tosiaan ymmärrettävä kirjoittajan väittävän, että arabit olisivat lähteneet valloitusretkilleen kaukaisiin maihin myös ilman uutta uskoaan? Tämä on tietysti kokonaan uskon varainen asia, mutta henkilökohtaisesti pidän väitettä täysin käsittämättömänä.

Kyse on kuitenkin tunnetuista tutkijoista ja tieteellisestä
tutkimuksesta. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö tutkimuksen
painotuksista ja tutkimustuloksista voisi keskustella, mutta
niiltä ei voi sulkea silmiään viittaamalla vain omiin
ennakkoluuloihinsa ja uskomuksiinsa.

Toki minullakin on varmasti omat vahvat ennakkoluuloni, mutta epäilen hyvin vahvasti, että yritys kääntää jopa muhamettilaisten kiistattomat valloitussodat joksikin muuksi perustuu todella vahvasti kyseisen tutkijan oman olemassaolevan ennakkokäsityksen vahvistamiseen.

Tutkijan teksteistä paistaa todella selvästi läpi, että kirjoittajan tavoitteena on osoittaa länsimaissa vallitseva käsitys muslimien väkivaltaisesta historiasta vääräksi keinolla millä hyvänsä. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan.

Sota on aina veristä ja ratsuväki raakaa. Itä-Rooma oli
uskonnollinen diktatuuri, joka sorti myös väärin uskovia kristittyjä
alamaisiaan, Se ei muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että arabien
kokonaan omista syistään käynnistämä valloitussota oli täysin
provovoimaton hyökkäys naapurikansojen kimppuun.

Miten tämä eroaa esim. roomalaisten ei-uskonnollisin perusteluin
tekemästä Välimeren alueen valloituksesta? Mitä hyväntahtoisia ja
suvaitsevaisia demokratioita 600-luvun maailmassa oli olemassa?
Oletko koskaan kuullut käsitteestä "anakronismi"?

Muslimien valloitusretket eivät todellakaan eroa mitenkään roomalaisten, hunnien tai vandaalien valloitusretkistä. Maailmassa ei todellakaan ollut hyväntahtoisia demokratioita vuonna 600. Provosoimaton hyökkäys on kuitenkin provosoimaton hyökkäys, oli sen kohteena kuka tahansa.

Demokratian puutteesta olivat omalta osaltaan pitäneet huolen kristillisen valtionkirkon kannattajat, jotka tuhosivat säälittä 400-500 luvuilta lähtien kaikki toisinajattelijat Rooman valtakunnasta ja hävittivät kaikki löytämänsä jäljet omaan ehdottomaan totuuteensa sopimattomasta ajattelusta.

[Jyrki Ilva]

Tämä kaikki on varmasti aivan totta,
mutta en ymmärrä tuon tiedon relevanssia, kun keskustellaan siitä
miksi arabit lähtivät erämaastaan valloittamaan vieraita
maita. Tämä on vain perustelu sille miksi he onnistuivat siinä niin helposti.

Toisaalta, jos vastarinta olisi ollut alkuvaiheessa kovempaa, olisivatko
arabien valloitusretket koskaan laajentuneet maailmanhistoriallisesti
merkittäviin mittoihin?

Onko tosiaan ymmärrettävä kirjoittajan väittävän, että arabit
olisivat lähteneet valloitusretkilleen kaukaisiin maihin myös ilman
uutta uskoaan?

Kyllä, näinkin olisi voinut käydä (tämä on tietysti spekulaatiota).
Ryöstöretkiä, löytöretkiä ja valloitussotia löytyy maailmanhistoriasta
loputtomiin myös ilman että uskonnolla olisi ollut ainakaan keskeistä
roolia niiden perustelemisessa. Erilaiset demografiset tekijät sekä
yksilötason haaveet henkilökohtaisesta maineesta, vallasta ja
rikkauksista ovat usein olleet jo sinällään aivan riittäviä motivaation
lähteitä.

Tällä en tietysti mitenkään halua vähätellä islamin merkitystä
arabiheimojen yhdistäjänä ja ideologisena perusteluna valloituksille
saati sen vaikutusta arabialais-islamilaisen kulttuuripiiriin syntyyn
seuraavien vuosisatojen aikana.

Tutkijan teksteistä paistaa todella selvästi läpi, että kirjoittajan
tavoitteena on osoittaa länsimaissa vallitseva käsitys muslimien
väkivaltaisesta historiasta vääräksi keinolla millä hyvänsä. Syitä
tähän en halua lähteä arvailemaan.

Puhutkohan nyt Ilen mainitsemasta Kaj Öhrnbergin artikkelista,
jonka varsinaisena aiheena ovat Aleksandrian kirjaston kohtalosta
kertovat tarinat (oletan, että et ole ehtinyt tässä ajassa perehtyä
Ilen suosittelemaan Patricia Cronen teokseen)? Voitko yksilöidä
millaisia virheitä tai "vääriä" painotuksia kyseisessä tekstissä on?

Öhrnbergiä voi toki epäillä muslimimyönteisestä asenteesta, mutta
ei se tee hänestä yhtään vähempää ko. aihepiirin asiantuntijaa,
etenkin kun hänen lisensiaatintyönsä käsitteli nimenomaan
Egyptin valloitusta.

Tämä keskustelu kannattaisi varmaan vähitellen siirtää uuden
otsikon alle...

[ile]

Hei Jaakko,

Silmäilin viimeisimmän blogitekstisi läpi. Se on tunteikasta ja ilmeikästä kieltä, joka herättää paljon ajatuksia. Uskonnonvastaisuudessaan teksti on kuitenkin tendenssinomaista, etkä mielestäni ole onnistunut kovin syvällisesti havainnollistamaan uskonnon monipuolista roolia ihmiskunnan historiassa. Uskonnon rooli ei nimittäin nähdäkseni ole yksioikoisen negatiivinen.

Käsitelläksemme blogisi aiheita mielekkäällä tavalla historian näkökulmasta meillä tulisi olla jonkinlainen yhteinen pohja.

Hyväksytkö pohjaksi esim. McNeill & McNeill:in teoksen Verkottunut ihmiskunta, Vastapaino: Tampere 2005 (alkuperäisteos The Human Web. A Bird's Eye View of World History, 2003)?

Voimme sitten tarkentaa ja problematisoida tämän yleisteoksen esittämää kokonaiskuvaa yksityiskohtaisemmilla kohdetutkimuksilla.

Toivon myös, ettet automaattisesti ja perustelematta leimaa omia mielipiteitäsi vastaan käyvien tutkijoiden ja tutkimusten arvoa mitättömäksi, "valkopesuksi". Ad hominem -väittämät, "olkiukot" ja "punaiset silakat" eivät kuulu tieteelliseen tai muuhunkaan asialliseen keskusteluun.

----

Arabivalloituksen ja islamin leviämisen kohdalla mainitsin Patricia Cronen. Häneltä löytyy netistä artikkeli, jossa hän pohtii Muhammed-tutkimuksen nykytilaa ja lähdepohjan haastavuutta:

http://www.opendemocracy.net/faith-euro ... d_3866.jsp

Käsittääkseni islamin alkuaikojen lähdepohja on yleensäkin varsin hankala, mikä tekee esim. 600-luvun arabivalloituksen ja sen syiden tutkimuksesta hyvin hankalaa. Tämähän käy ilmi myös Örhnbergin edellä siteeratusta tekstistä.

----

Uskonnon roolia historiassamme tutkitaan parhaillaankin, eikä suinkaan uskontoa ihannoivasti, vaan tutkimuksen edellyttämällä kriittisyydellä ja keskustellen. "Kristinuskon vääristävä linssi" on ilmiö, johon en itse ole juuri törmännyt tieteellistä keskustelua seuratessani.

Kristillisten ristiretkien väkivaltakuvauksista sekä väkivallan ja kristinuskon suhteesta valmistui Helsingin yliopistolla muuten tänä vuonna Sini Kankaan väitöskirja. Väitöskirjan tiivistelmä:

https://oa.doria.fi/handle/10024/4225

Islamilaisen käännytyssodan kannalta erittäin mielenkiintoista on Kankaan huomio:

Palestiinan ristiretkivaltion syntyminen johti pyhän sodan leimahtamiseen ja opin ratkaisevaan kehitykseen myös islamilaisessa Lähi-idässä.

Yksityiskohtana ristiretkiväkivallan suhteellisuudesta ja potentiaalisista väärinymmärryksistä mieleeni tulee väitöstilaisuudessa esimerkiksi nostettu Jerusalemin verilöyly. Vaikka toiminta perusteltiin jälkikäteen uskonnollisesti, on huomattava, että antautumisesta kieltäytyneiden kaupunkien kohtelu oli tämän aikakauden sodissa samanlaista - myös krisitikunnan keskinäisissä sodissa. Kristinusko siis tuskin oli verilöylyn ainoa motivaattori. (Keskustelijoina siis Sini Kangas ja vastaväittäjänsä prof. John France, University of Wales, Helsingissä 20.4.2007)

Terveisin,
ile

[Tapio Onnela]

Tutkijan teksteistä paistaa todella selvästi läpi, että kirjoittajan tavoitteena on osoittaa länsimaissa vallitseva käsitys muslimien väkivaltaisesta historiasta vääräksi keinolla millä hyvänsä. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan.

Tuo oli kyllä sen verran rankka väite, joka kohdistuu suoraan tutkijan moraaliin ja ammattitaitoon, että se kaipaisi kyllä ilman muuta konkreettisia esimerkkejä hänen tutkimuksestaan ja perusteluja taakseen.

[Jaakko Wallenius]

Tutkijan teksteistä paistaa todella selvästi läpi, että kirjoittajan tavoitteena on osoittaa länsimaissa vallitseva käsitys muslimien väkivaltaisesta historiasta vääräksi keinolla millä hyvänsä. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan.

Tuo oli kyllä sen verran rankka väite, joka kohdistuu suoraan tutkijan moraaliin ja ammattitaitoon, että se kaipaisi kyllä ilman muuta konkreettisia esimerkkejä hänen tutkimuksestaan ja perusteluja taakseen.

Tässä keskustelussa on tietysti vaarana se, että perustin oman käsitykseni kolmannen osapuolen antamaan kuvaan eli käyttäjän ile kertomukseen Örnbergin luentojen sisällöstä. Hän siis kertoi Örnbergin puhuneen luennoillaan seuraavaa:

"Aktiivinen käännytystyö ei ollut arabivalloitusten tarkoitus, joten on vaikea nähdä muhamettilaisen uskonnon valloittaneen mitään. Valloitettujen alueiden asukkaiden kääntymistä islamiin on tutkittu jonkun verran, ja käsitykseni mukaan tutkimuksessa näyttää siltä, että kääntymisen syynä oli status, verotus yms. sosiaaliset ja yhteiskunnalliset seikat.

Provosoimattomuus tai verisyys arabivalloitusten tunnusmerkkinä kaipaisi myös perusteluja. Käsittääkseni arabivalloitus osui Itä-Rooman eli Bysantin ja Persian käymän pitkän sodan jälkimaininkeihin, ja kytkeytyy imperiumien etupiiri- ja puskuripolitiikkaan. Molemmat vallat käyttivät arabipalkkasotureita taisteluissa Arabian niemimaalla - kokonaisina heimoina. Arabeja siis oli jo niillä Lähi-Idän alueilla, jotka he ensi alkuun valtasivat.

Käsitykseni ovat peräisin FL Kaj Öhrnbergin luennoilta Helsingin yliopistosta. Hän suositteli Patricia Cronen tutkimuksia aiheesta, joten uskallan suositella niitä sinullekin. "Hagarism" lienee hyvä aloitusteos. "

Tällaiset väitteet ovat minusta ilmiselvää menneisyyden puhtaaksipesua, jossa selkeä uskonnon motivoima valloitussota yritetään liudentaa aivan joksikin muuksi, jotta tuo usko näyttäytyisi nykyihmisen silmissä paremmassa valossa.

On tietysti mahdollista, että Örnbergiä on siteerattu väärin, jolloin pyydän nöyrimmistä anteeksi, mutta jos tuollaisia väitteitä todella esitetään tieteellisenä totuutena, eikä mielipiteenä, olen todella hämmästynyt.

Kysehän on nimenomaan tapahtumien luonteen tulkinnasta, nyt ei kiistellä siitä onko arabien tekemiä valloitussotia ollut vai ei.