Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:Eli kenen tahdolla selität esimerkiksi tämän, jumalanko? :

"Suuri nälänhätä 1315–1317 tappoi miljoonia ihmisiä Pohjois-Euroopassa. Se kosketti Alppien pohjoispuolista Eurooppaa Irlannista Venäjälle.

Keskiajalla ihmisiä kuoli nälkään joka vuosi. Näinä vuosina nälkäkuolemia oli poikkeuksellisen paljon, ja ne vaikuttivat yhteiskuntaan rajusti. Kesän 1315 runsaat sateet tuhosivat viljasadon, ja seuraavan kevään ollessa yhtä sateinen, ei edes siemenviljaa jäänyt seuraavaksi vuodeksi. Vuonna 1317 kulkutaudit levisivät valtoimenaan. Normaalin elämään voitiin palata vasta 1322, paikoin vasta 1325."
Ensimmäiseksi selvittäisin, mistä lainaus on peräisin, ja mistä tapahtumissa on todella kyse.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:"Väärin, sillä sekin on päätös, ettei päätetä."

Tämä on taas sitä käsitteiden laajentamista mistä jo mainitsin. Jos päätöstä ei saada aikaan, sitä ei saada aikaan. Päättämättömyys on päätös ainoastaan siinä tilanteessa että päätetään olla päättämättä, ei muuten.
Väärin. Kun on päätöksentekotilaisuus, on tulos aina päätös, oli se mikä tahansa, myös, ettei päätetä. Esittämäsi on tyypillisesti "nukkuvien" veruke vaaleissa; en äänestänyt, en siis olsallistunut päätökseen. Roskaa. Mistään käsitelaajennuksesta ei ole kyse.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Väärin. Kun on päätöksentekotilaisuus, on tulos aina päätös, oli se mikä tahansa, myös, ettei päätetä. Esittämäsi on tyypillisesti "nukkuvien" veruke vaaleissa; en äänestänyt, en siis olsallistunut päätökseen. Roskaa. Mistään käsitelaajennuksesta ei ole kyse."

Jos päätöstä ei saada aikaan, tai sitä ei ajoissa saada aikaan, kyse ei ole mistään päätöksestä. Sinun logiikkasi mukaisesti: lapsi on pudonnut kaivoon. Vanhemmat kiistelevät siitä noudetaanko palokunta vai juostaanko vain naapuriin hakemaan tikkaat. Lapsi hukkuu sillä välin. Sinun päätelmäsi: vanhemmat päättivät (kansan tahto), lapsi hukkuu.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Ensimmäiseksi selvittäisin, mistä lainaus on peräisin, ja mistä tapahtumissa on todella kyse."

Eli pyydät esimerkkejä ja ennen omaa tutkimustasi et sitten niitä kelpuutakaan. Mahdotonta siis ilmeisesti esittää mitään. Lainaus on wikipediasta.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:"Väärin. Kun on päätöksentekotilaisuus, on tulos aina päätös, oli se mikä tahansa, myös, ettei päätetä. Esittämäsi on tyypillisesti "nukkuvien" veruke vaaleissa; en äänestänyt, en siis olsallistunut päätökseen. Roskaa. Mistään käsitelaajennuksesta ei ole kyse."

Jos päätöstä ei saada aikaan, tai sitä ei ajoissa saada aikaan, kyse ei ole mistään päätöksestä. Sinun logiikkasi mukaisesti: lapsi on pudonnut kaivoon. Vanhemmat kiistelevät siitä noudetaanko palokunta vai juostaanko vain naapuriin hakemaan tikkaat. Lapsi hukkuu sillä välin. Sinun päätelmäsi: vanhemmat päättivät (kansan tahto), lapsi hukkuu.
Näinhän se on; seuraus on juuri siksi, että mitä todennäköisimmin vanhemmat saavat tuomion heitteillejätöstä tai muusta vastaavasta - tilanteesta riippuen. Jos näin ei olisi, tuomitsemiseenhan ei olisi syytä.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Ylipäätään täällä "tulkitaan" ja "oletetaan" ynnä "tiedetään" ajatuksiani aivan liikaa."

Pakko tehdä oletuksia kun vastaat kehnosti, jos lainkaan. Pääasiassahan sinä olet vain väistellyt.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Näinhän se on; seuraus on juuri siksi, että mitä todennäköisimmin vanhemmat saavat tuomion heitteillejätöstä tai muusta vastaavasta - tilanteesta riippuen. Jos näin ei olisi, tuomitsemiseenhan ei olisi syytä."

Sinun logiiikkasi mukaanhan vanhemmat pitäisi tuomita vähintään taposta sillä he olivat päättäneet jättää lapsen kuolemaan.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:"Näinhän se on; seuraus on juuri siksi, että mitä todennäköisimmin vanhemmat saavat tuomion heitteillejätöstä tai muusta vastaavasta - tilanteesta riippuen. Jos näin ei olisi, tuomitsemiseenhan ei olisi syytä."

Sinun logiiikkasi mukaanhan vanhemmat pitäisi tuomita vähintään taposta sillä he olivat päättäneet jättää lapsen kuolemaan.
Kuten aiemmin totesin, viestit kannattaa lukea; " tai muusta vastaavasta - tilanteesta riippuen. "

tsadilainen
Viestit: 119
Liittynyt: 19.06.07 14:37

@Skrjabin:
Myöhäiskeskiajan ilmastonmuutokseen liittyneet nälänhädät olivat väistämättömiä siinä mielessä, ettei niille voitu mitään, keskiajalla ihminen ei vielä saanut kasvihuoneilmiötä aikaiseksi. Mutta useimpien nälänhätien takana oleviin lyhytaikaisiin kriiseihin voidaan varautua joko hyvin, huonosti tai ei ollenkaan. Päätöksiä, päätöksiä.
Bengalin nälänhädästä 1943: 'Its root causes, Sen argues, lay in rumours of shortage which caused hoarding, and rapid price inflation caused by war-time demands which made rice stocks an excellent investment (prices had already doubled over the previous year).'
(http://en.wikipedia.org/wiki/Bengal_famine_of_1943)
Hallitus tahtoi sotia eikä tahtonut varautua elintarvikehuollon kriisiin, hamsterit tahtoivat hamstrata, keinottelijat tahtoivat keinotella. Nälkärajalla jo rauhan oloissa eläneet köyhät tahtoivat elää. Kaikki tahdot eivät päässeet toteutumaan.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:"Ylipäätään täällä "tulkitaan" ja "oletetaan" ynnä "tiedetään" ajatuksiani aivan liikaa."

Pääasiassahan sinä olet vain väistellyt.
Voisitko antaa esimerkin?

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Kuten aiemmin totesin, viestit kannattaa lukea; " tai muusta vastaavasta - tilanteesta riippuen. ""

Olet näemmä päättänyt ryhtyä keskustelemaan keskustelusta.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Voisitko antaa esimerkin?"

Kyllä voin. Tuo lausumasi itsessään on mainio sellainen.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

"Hallitus tahtoi sotia eikä tahtonut varautua elintarvikehuollon kriisiin, hamsterit tahtoivat hamstrata, keinottelijat tahtoivat keinotella. Nälkärajalla jo rauhan oloissa eläneet köyhät tahtoivat elää. Kaikki tahdot eivät päässeet toteutumaan."

Hallitus olisi varmaan tahtonut molempia. Tuossa se oli vaihtoehtojen edessä. Olisi silti väärin sanoa etteikö se olisi tahtonut hoitaa elintarviketilannetta (tietysti niinkin voi olla, mutta ei tuosta sitä päätelmää voi tehdä).

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

tsadilainen kirjoitti:@Skrjabin:
Myöhäiskeskiajan ilmastonmuutokseen liittyneet nälänhädät olivat väistämättömiä siinä mielessä, ettei niille voitu mitään, keskiajalla ihminen ei vielä saanut kasvihuoneilmiötä aikaiseksi. Mutta useimpien nälänhätien takana oleviin lyhytaikaisiin kriiseihin voidaan varautua joko hyvin, huonosti tai ei ollenkaan. Päätöksiä, päätöksiä.
Bengalin nälänhädästä 1943: 'Its root causes, Sen argues, lay in rumours of shortage which caused hoarding, and rapid price inflation caused by war-time demands which made rice stocks an excellent investment (prices had already doubled over the previous year).'
(http://en.wikipedia.org/wiki/Bengal_famine_of_1943)
Hallitus tahtoi sotia eikä tahtonut varautua elintarvikehuollon kriisiin, hamsterit tahtoivat hamstrata, keinottelijat tahtoivat keinotella. Nälkärajalla jo rauhan oloissa eläneet köyhät tahtoivat elää. Kaikki tahdot eivät päässeet toteutumaan.
Luinko nyt aivan oikein? Enkö olekaan ainoa "vääräoppinen", jonka mukaan politiikka ratkaisee historian kulun? Toteatko, että kyse oli tahdon seurauksista? Ihan vain tarkennuksena: "Hallitus tahtoi " ja "eikä tahtonut ", "hamsterit tahtoivat hamstrata," ja "keinottelijat tahtoivat keinotella." Oliko siis todella mielestäsi tapahtunut seurausta siitä, että joku tahtoi jotain ja toimi sen mukaisesti? Oliko siis mielestäsi "tahtominen" tässä primääri syy, vai oliko tahdon takana jokin "objektiivinen" tekijä? Jos, niin mikä?

Kiitos!

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

skrjabin kirjoitti:"Voisitko antaa esimerkin?"

Kyllä voin. Tuo lausumasi itsessään on mainio sellainen.
Esimerkin pyytäminen jossain asiassa on siis "väistelyä". Mielenkiintoinen ajatuskulku.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”