Suomen laki ei sota- aikana tuntenut aseistakieltäytymistä,
sama laki lienee yhä voimassa.
Käpykaartilaisia kirjoitetaan olleen n. 15000- "hermonsa menettäneitä" -
heitä koottiin mm. selustatehtäviin ja linnoitustöihin. Heitä eivät ilmeisestikään tuominneet sen paremmin kaverit kuin esimiehetkään ainakaan yleisellä tasolla.
Nuo
http://WWW.ksl.fi/files/muisti/sakari10.htm kommunistit olivat maanpettureita, jotka kiinni jäädessään saivat melko lieviä tuomioita-
useissa muissa maissa heidät olisi tuomittu kuolemaan.
Em. rauhanaktivistit kirjoittavat myös aiotusta partisaanitoiminnasta.
(N:liiton partisaanit olivat sisäasiainministeriön alaisia, ei PunaArmeijaa.)
Äitini oli juoksuhautasodan aikana Äänislinnan - Karhumäen suunnalla,
hän puhui mm. Pirunsaaren valtaukseen marssivista sotilaista, joista
osa tuotiin takaisin kuorma- auton lavalla; "kuorma hyllyi kuopissa".
Pirunsaari oli vuoroin suomalaisten, välillä venäläisten hallussa.
"Kekin vieressä oli ruumiskasa, haisikin kesäkuumalla."
"Sota on sotaa, tapa tai tule tapetuksi."
Joku käytännön sotateoreetikko sanoi: "sota on väkivaltaa ja väkivallan käyttö siinä on rajatonta."
Kansallisen olemassaolon peruskysymys on itsenäisyyden turvaaminen ja
ennen sotaa on käytetty kaikki politiikan keinot loppuun.
Sodassa päämääränä on tietysti rauhan saavuttaminen.
Rauhanliike ja aseistakieltäytyjät tekivät valintansa e n n e n sotaa , käpykaartilaiset ymmärtääkseni luhistuivat henkisesti sodan paineessa ja se ymmärrettiinkin aikoinaan - mikä ei tietysti sulkenut pois kurin tärkeyttä ja merkitystä.
Veikko Palvo