Ylikankaan teosta kommentoidaan koko marraskuu

[Tapio Onnela]

Ylikankaan teosta kommentoidaan koko marraskuu

Historiantutkija Tapio Nurminen on aloittanut blogissaan http://www.tapionurminen.fi/ Heikki Ylikankaan teoksen Romahtaako rintama? kommentoinnin. Nurminen lupaa kommentoida Ylikangasta koko marraskuun ajan:

Ylikangas totesi Akateemisen Kirjakaupan haastattelussa Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 28.10., että Suomessa on poikkeuksellisen vahva paine ryhmäkuriin: jos ei ajattele samoin kuin muut, on helppo joutua toisinajattelijoiden kastiin.

Tästä olen Ylikankaan kanssa samaa mieltä. Suomessa on tosiaan poikkeuksellisen kova paine mukautua vallitsevaan konsensukseen. Tämä johtunee ainakin osittain maamme pienestä väkiluvusta. Kaikki tuntevat toisensa.

Niin tai näin, mikään ei kuitenkaan mielestäni oikeuta huonoa tutkimusta, ja harvoin olen lukenut niin heikoin eväin laadittua teosta kuin Ylikankaan uusi kirja. Aloitan siis tämän blogin julkaisemalla marraskuun ajan kommentteja Ylikankaan teokseen.

Tuorein kommentti: Asiakirjojen vääristelystä

[Derkku]

Ylikankaan teosta kommentoidaan koko marraskuu

Historiantutkija Tapio Nurminen on aloittanut blogissaan http://www.tapionurminen.fi/ Heikki Ylikankaan teoksen Romahtaako rintama? kommentoinnin. Nurminen lupaa kommentoida Ylikangasta koko marraskuun ajan:

Hienoa. Ylikangas on saanut hyvillä mediasuhteillaan aikaiseksi jonkinlaisen tasavallan hovihistorioitsijan aseman, on hyvä että hänen kirjoihinsa suhtaudutaan terveen kriittisesti. Ensimmäinen kommentti oli ainakin asiallinen; siinä ei puututtu johonkin detaljivirheeseen (mitä toki sattuu itse kullekin) vaan asiallisesti lähteiden epätarkkaan käyttöön ja tältä pohjalta tehtyyn huolimattomaan tulkintaan.

Ylipäätään Ylikankaan huolettomuus - tai kärjistyneisyys - tulkinnoissaan kyllä mietityttää. Tie Tampereelle -teoksesta löytyy kiistaa herättäneen päätulkinnan lisäksi myös tiettyjä muitakin väitteitä joita ei ole vaivauduttu perustelemaan.

Ylipäätään Nurmisen teko on kannatettava; voisiko Agricolassa aloittaa kirja-arvosteluihin liitetyn "opponointipalvelun"? Tämä vaatisi toki sivuston ylläpitäjältä tarkkaa silmää jotta puututtaisiin asiaan, ei tekijän henkilöön jne.

[Tapio Onnela]

Ylipäätään Nurmisen teko on kannatettava; voisiko Agricolassa aloittaa kirja-arvosteluihin liitetyn "opponointipalvelun"? Tämä vaatisi toki sivuston ylläpitäjältä tarkkaa silmää jotta puututtaisiin asiaan, ei tekijän henkilöön jne.

Miksei, mutta eikös tuo:
Keskustelua Agricolan kirja-arvosteluista
voisi toimia juuri sellaisena vai mitä mahdoit tarkoittaa?

[Derkku]

Ylipäätään Nurmisen teko on kannatettava; voisiko Agricolassa aloittaa kirja-arvosteluihin liitetyn "opponointipalvelun"? Tämä vaatisi toki sivuston ylläpitäjältä tarkkaa silmää jotta puututtaisiin asiaan, ei tekijän henkilöön jne.

Miksei, mutta eikös tuo:
Keskustelua Agricolan kirja-arvosteluista
voisi toimia juuri sellaisena vai mitä mahdoit tarkoittaa?

Olet oikeassa, väsyneenä ei kannattaisi vastailla

Kirjoitanpa kuitenkin vielä asian vierestä; mielestäni tulevaisuudessa voisi olla hyväksi mikäli tieteelliset julkaisut toimitettaisiin myös verkkomuodossa jossa olisi hyperlinkit digitoituun primääriaineistoon. Tällöin Nurmisen kommentoinnissaan esille tuoma huolimaton lähdetyöskentely tulisi huomattavasti helpommin esille.

[Trilisser]

Toivottavasti tuo viimeinen ajatus ei koskaan toteudu, se olisi nimittäin laiskuuden lopullinen voitto.

[Antero]

Olen juuri äskettäin saanut luettua "Romahtaako rintama"-kirjan. Mielestäni julkinen keskustelu on kiinnittynyt liikaa karkuruuteen ja ammuttujen karkureiden määrien spekulointiin.

Ylikangas mielestäni kuitenkin aiheellisesti tuo esille ainakin kaksi sellaista tekijää, joista silmiinpistävästi on vaiettu, mutta jotka saattavat todellisuudessa olls ne syyt, miksi monilla kenkää puristaa.

Ensinnäkin erittäin hyvin dokumentoitu Päämajan tiedustelun johtajan eversti Aladar Paasosen 19.6.44 julkaistu tiedusteluraportti. Se näyttäisi tukevan sitä näkemystä, että Neuvostoliiton tavoitteena ei näyttänyt olevan Suomen valtaaminen, vaan sotilaallinen nöyryyttäminen ja Suomen pakottaminen rauhaan.

Ihmiset antavat divisioonien määrien hämätä itseään. On muistettava, että näissä 26 Kannaksella olleessa divisioonassa oli keskimäärin ehkä vain 7000 miestä, kun taas Suomen armeijan divisioonissa olisi ainakin pitänyt olla n.14 000-15 000 miestä. Todellisuudessa tuskin yhdessäkään kuitenkaan näin paljon. Joka tapauksessa kuitenkin esim. Viipuria puolustavassa prikaatissa oli jo yksistään 5100 miestä.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Viime vuosien tutkimukset ovat myös osoittaneet ettei venäläisten panssarimäärätkään olleet "huimaavaa" luokkaa n.600-800 eri arvioiden mukaan.

Paasosen raportin mukaan puna-armeijan voimat eivät siten olleet niin suuria, että se olisi enteillyt maan selkeää miehittämistarvetta. Ja Mannerheim luotti täysin everstin arvioon.

Lisäksi tiedämme, että suomalaistiedustelu sai jo 22.6-24.6, siis heti Viipurin menetyksen jälkeen selville ensimmäisten venäläisten läpimurtoyksikköjen ja panssarin siirrosta pois Kannakselta. Samoihin aikoihin myös pommikoneita alettiin siirtää Kannaksen hyökkäyksen tukitoimista kohti Valko-Venäjän pääsotatoimialuetta.

Kertooko tämä Suomen miehittämistavoitteesta? Eikö nämä tiedot sodi Ihantalan "torjuntavoittomytologiaa" vastaan?

Toinen asia kiinnittää myös huomiota. Karkuruus oli laajaa Kannaksella ja siihen puututtiin kovalla kädellä. Erityisesti tässä asiassa kunnostautui 6.divisioonan erittäin kovaotteiseksi tunnettu kenr.maj Einar Vihma. Mutta sotatoimien epäonnistumisten kannalta sittenkin paljon vakavampaa oli massiiviset joukkopaot, joihin osallistuivat kokonaiset komppania ja jopa pataljoonat. Vaikenemalla joukkopaoista ja keskittämällä huomio yksittäisiin karkureihin, siirrettiin huomio sotilasjohdon mahdollisista laiminlyönneistä ja epäonnistumisista.

Ylikankaan teilaamisesta on tullut historioitsijoiden ja eteenkin sotahistorioitsijoiden piirissä varsin suosittua. Tuskinpa Ylikangaskaan olisi välttynyt uusimmassa kirjassa selviltä virheiltä. Mutta jossainmäärin on alkanut tuntua, että huomattava osa häntä kohtaan esitetystä kritiikistä on kiukuttelua siitä, ettei ole itse havaittu aiemmin Ylikankaan huomaavia ristiriitaisuuksia virallisella historiankirjoituksessa.

Tutkijatkin ovat saamieni luotettavien tietojen mukaan vain ihmisiä. Ja heillä on taipumus myös ihmisen tiettyihin inhimillisiin reaktioihin - mm. kateuteen ja kaunaan.

[kari lumppio]

Ihantalan "torjuntavoittomytologiaa"

Tervehdys!

Atso Haapasen kirja "Kesäsota" on ehkä sekavahkokin kokoelma päivittäisiä tietoja lentotoiminnasta vuoden 1944 kesäkuun alusta jatkosodan loppuun.

Siinä on myös lueteltu havaitut vihollislennot alueittain jokaisena päivänä. Kannaksella suurhyökkäyksessä erottuu selviä huippuja - liki tai yli 1000 yksittäistä konetta päivässä - muuten määrät jäävät alle 500 konelennon.

pvm venäläiskoneita
9.6. 1059
10.6. 426

13.6. 725
14.6. 1700
15.6. 575

17.6. 1300

20.6. 900

28.6 710
29.6. 880
30.6. 1000

Kaikkina muina päivinä lentomäärät ovat olleet näitä lukuja pienempiä. Vuosalmella lentovoimien käyttö on ollut jo suorastaan vähäistä esim. 10.-15.6. havaittujen päivittäisten lentojen määrä on jäänyt alle kahdensadan.

Taustatiedoilla varustettu lukija huomaa heti yhteyden sotaan maarintamalla. Päälinjan murto 9.-10.6. näyttää menneen kivuttomasti. 10.6. määrä on jo suhteellisen pieni.

VT-linjaa vastaan on käytetty jo huomattavan suurta lentovoimaa. Jostain syystä suomalainen sotakirjallisuus ei tätä ihmeemmin noteeraa.

Neuvostoliittolainen historia väittää heidän läpäisseen kolme puolustuslinjaa Kannaksella. Tässäkin tilastossa näkyy selvästi, että Mannerheim-linjan maine kantoi vielä viisi vuotta myöhemminkin. Todellisuus on heillekin selvinnyt, koska lentomäärien huippu 17.6. jää vain yhteen päivään.

Viipurin valtaukseen on lentovoimaa varattu myös riittävästi. Itse asiassa lentoja on lähes yhtä paljon kuin päälinjan murrossa. Tässäkin huippu jää yhteen päivään - Viipuri luovutettiin venäläisille.

Kolme päivää jatkunut neuvostolainen lentohyökkäysputki 28.-30.6. on mielestäni selvä osoitus siitä, että Neuvostoliittolaisilla oli tarkoitus jatkaa syvemmälle Suomeen. Omasta mielestäni torjuntavoitto ei ole mytologiaa vaan tosiasia.

Toisaalta koko Suomen valloitus on tuskin ollut tavoitteena. Silti voidaan oikeutetusti puhua hyökkäyksen torjumisesta. Tapahtuiko se sitten faktisesti juuri Ihantalassa vai jo sitä ennen on eri asia.

Ollaan kyllä ajauduttu kauas otsikon aiheesta, mutten voinut olla vastaamatta.

Kari

PS Ylikankaan kirjaa olen lukenut kirjakaupassa. Ei napannut. Luen kokonaan vasta sitten kun vahingossa törmään siihen kirjastossa.

[Trilisser]

Eikös jo neuvostokirjoittaja S. P. Platonov todennut, että tarkoitus oli edetä syvälle Suomeen (Viipurin jälkeen tavoitteena mm. Lappeenranta)? Niin syvälle, että siitä olisi väkisinkin seurannut koko valtion miehitys.

[EsaH]

On täysin ymmärrettävää, että Nl keskitti enemmän sotilaallista voimaa Saksan vastaiselle rintamalle kuin Suomen ja kannaksen suuntaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Stalin ja muu neuvostojohto olisi halunnut vallata Suomea tai saada siitä tarpeeksi syvälle osuvan vakavan piston jälkeen oman järjestelmänsä satelliittia.

Mielestäni on kiistatonta, että Suomi saavutti - veteraaniemme uhrausten ja Saksan antaman sotilaallisen avun ansiosta - torjuntavoiton ja sillä oli oma tärkeä merkityksensä maamme säilymisenä demokratiana sodan jälkeen. Ilmeisesti Stalin itsekin antoi sille arvoa.

[Antero]

Ylikankaan kirjassa on useita dokumentteja, mm. yksikköjen sotapäiväkirjoista poimittuja tietoja jotka kumoavat aiemmat väitteet, että joukkopaot ja karkuruus olisi päättynyt Tali-Ihantalan taisteluissa ja joukot olisivat "ryhdistäytyneet". Tuo hokema sisältää vain osatotuuden. Karkuruutta ja joukkopakoa ilmeni tosiasiassa varsinkin Kannaksella kesällä 1944 aina kun todella kovia taisteluja käytiin. Ihantalassakin irtosi huomattavia joukkoja taisteluista vielä mm. 4.7.44 ja myöhemminkin.

Joukko-pakojen merkitystä ei mitä ilmeisemmin otettu vakavana vaihtoehtona. Kuviteltiin, että se olisi jäänyt hyökkäysvaiheen väsymyksestä aiheutuvaksi yksittäistekijäksi. Luultiin puolustustaistelun lujittavan kuin itsestään taistelutahtoa.

Samoin on mielenkiintoisiaa havaita, millaisia reaktioita aiheuttaa Ylikankaan näkemys siitä, että kova linja suhteessa karkuruuteen paransi sotilaallista suorituskykyä. Hän poimi esimerkin, jossa 15 karkuria kaikki kieltäytyivät palaamasta rintamalle. Kun yksi karkureista teloitettiin kaikki loput 14 lupasivat palata rintamalle.

[Antero]

Kävin heittämässä kommentin Tapio Nurmisen sivustolle. Ei herättänyt erityisemmin halukkuutta palata uudemman kerran.

Kommentti koski sitä kiistaa kohtaan jätettiinkö vasemmistolaisia nostoväen II luokkaan poliittisista syistä ennen talvisotaa vai ei. Periaatteessa asian pitäisi ratketa tutkimalla esim. äärivasemmistolaisten kuntien kutsuntatilastoja ja vertaamalla niitä sellaisiin kuntiin joissa äärivasemmiston tai vasemmiston kannatus yleensäkin oli heikkoa. Tietenkin olisi myös selvitettävä, oliko kuntien sosiaali- ja terveystilastoissa poikkeavuuksia.

Hämmästelen sitä miksei tällaista tutkimusta ole vielä tehty.

Sitten poimin Heikki Ylikankaan blogista seuraavaa:

Vakuutusalalla toimiva Mikko Lähteenmäki (s. 17.5.1950 Noormarkussa), sotilasarvoltaan alikersantti, joka on korotettu reservissä ylikersantiksi (osoite: Louhikatu 16 B 12, 87100 Kajaani, puh. 044 542 32 50) on sekä puhelimitse että kirjallisesti selostanut minulle toimintaansa asevelvollisuusaikanaan 1970 Turussa. Lähteenmäki komennettiin heti hänen suoritettuaan aliupseerikoulun Keuruulla Turun eteläisen sotilaspiirin esikuntaan. Hänen valokopiona lähettämänsä palvelustodistuksen mukaan komennus kesti ajanjakson 6.10. – 11.12.1970 ja käsitti palvelun ”apulaisena arkiston muodostamis- ja supistamistehtävissä”, minkä lisäksi hänen ilmoitetaan osallistuneen kortistotyöskentelyyn. Palvelustodistuksen on allekirjoittanut kapteeni R. Saarinen, komentotoimiston päällikön sijainen. Lähteenmäki kertoo käsitelleensä esikuntarakennuksen kellarissa Turun eteläisen sotilaspiirin asiakirjoja vuodesta 1944 alkaen ja Turun suojeluskuntapiirin asiakirjoja vuosilta 1939-1944. Aineistossa oli myös salaisia asiakirjoja, jotka luokiteltiin määräaikaisesti (25 tai 50 vuotta) salaisiksi tai ikuisesti salaisiksi. Lähteenmäki jatkaa: ”Selatessani papereita löysin myös useita vihkoja, joissa oli teloitettujen nimiä. Jokaiselle riville oli merkitty henkilön nimi, syntymäaika, teloitusaika, paikka ja syy. Syy oli aina sama: pelkuruudesta. Se oli merkitty aina yhtäläisyysmerkillä jokaisen teloitussyyn kohdalle. Koska näitä vihkoja oli useita, muistan, että teloitettuja oli paljon.” Aineisto pakattiin puulaatikkoihin, jotka naulattiin kiinni ja lähetettiin Sota-arkistoon.

Puhelimessa Lähteenmäki mainitsi, että häneltä vaadittiin vaikenemisvala, mutta hän katsoi armeijan edustajan esiintymisen kirjani julkistamistilaisuudessa vapauttavan hänet tästä valasta. Lisäksi Nyky-Suomen etu - siis isänmaan etu tänään - edellytti hänen paljastavan tietonsa. Kirjallisessa kertomuksessaan hän ilmoittaa hänelle tarjotun pysyväistä virkaa armeijan palveluksessa palkkioksi työstään. Hän torjui tarjouksen.

Asia jäi vaivaamaan Lähteenmäkeä, ja teloitusten tultua julkisuudessa esille, hän päätti, kuten edellä todettiin, kertoa tietonsa. Kuitenkin jo aikaisemmin, noin 10 vuotta sitten, Lähteenmäki kertoi soittaneensa Sota-arkistoon ja pyytäneensä päästä katsomaan tätä aineistoa, koska oli itse ollut pakkaamassa sitä puulaatikkoihin ja lähettämässä Sota-arkistoon. Hänelle vastattiin, että koska materiaali oli salaista, se oli salaista. Lähteenmäki otti vielä puhelimitse yhteyttä myös Sota-arkiston johtajaan. Johtaja sanoi, että tarvittaisiin vähintäänkin Lounais-Suomen sotilasläänin komentajan lupa, ennen kuin johtaja yhdessä Lähteenmäen kanssa voisi käydä kyseisessä osassa arkistoa etsimässä näitä vihkosia. Lähteenmäki luopui jatkotoimista.

Sota-arkistosta löytyvät tulonumerot 20891-20909, joiden hakemistot sisältävät Turun sotilaspiirien aineistoa. Turun sotilaspiirin esikunnan komentotoimiston päällikkö kapteeni R. Saarinen on lähettänyt 15.1.1971 Sota-arkistolle Turun pohjoisen sotilaspiirin esikunnan ja Turun eteläisen sotilaspiirin esikunnan arkistoja. Lähteenmäen kuvailemaa aineistoa ei kyseisistä arkistoista löydy.

Lähteenmäen selonteko herättää monia kysymyksiä. Hänen kuvailemansa aineisto pitäisi ensiksi löytää, ennen kuin voitaisiin ratkaista, onko hänen muistikuvansa oikea vai väärä. Yksi mahdollisuus on, että kyse oli karkuriluettelosta, koska karkuri-ilmoitukset todella päätyivät karkureitten suojeluskuntapiireihin ja merkittiin niiden erillisellä päätöksellä piirien karkuriluetteloihin. Suojeluskuntapiireistä meni karkurista tieto tämän kotipaikkakunnan suojeluskunnalle ja poliisille. Kuvaan ei vain sovi maininta ”pelkuruudesta”. Se viittaa rangaistuksen perusteluun.

Missä kadonneet paperit sitten ovat? Onko ne tuhottu vai onko ne sijoitettu joihinkin muihin osiin Sota-arkiston kokoelmia? Vai ovatko ne jossakin edelleen purkamattomissa alkuperäisissä pakkauksissa? Kaikki nämä mahdollisuudet jäävät avoimiksi. – Lähteenmäen lähettämä kirje ja sen liitteenä olevat kopiot palvelustodistuksesta ja sotilaspassista on talletettu Kannas-kokoelmaan numerolla 78. Siirrän kokoelman heti, kun keskustelu kirjastani on päättynyt, Kansallisarkistoon.

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös niihin aiheeseen liittyviin kokoelmiin, joita on yksityisten hallussa, joita on talletettu julkisiin arkistoihin ja jotka ovat kokonaan tai osaksi julistettu pitkiksi ajoiksi salaisiksi. Tällaisia kokoelmia ovat muun muassa sotilaspastoreitten ja sotatuomareitten jälkeenjääneet paperit. Tietooni on luottamuksella saatettu, että ainakin yhdessä niistä on toistaiseksi tuntemattomiksi jääneitten teloitettujen nimiä. Jos todella haluttaisiin saada selvyys siitä, missä määrin asetta käytettiin karkureita ja kieltäytyjiä vastaan, nämä salaisiksi julistetut kokoelmat tulisi jotenkin saattaa tutkijoitten käyttöön. Miten se voisi tapahtua, on vaikea ratkaista. Yhtenä mahdollisuutena tulee mieleen muinaismuistolain kaltainen lainsäädännöllinen erityisjärjestely. Muinaismuistot kuuluvat valtiolle, yksityinen ei saa niitä omistaa. Mahtaisiko olla mahdollista säätää erikoislaki, joka määrittelisi yksityisten ja julkisten viranomaisten hallussa olevat toiseen maailmansotaan liittyvät salaisiksi julistetut kokoelmat – ainakin sotilastehtävissä palvelleitten kokoelmat - valtion omaisuudeksi ja velvoittaisi niitä nyt hallitsevat tahot siirtämään ne Kansallisarkiston huostaan. Siellä ne voitaisiin vaikkapa luvanvaraisesti avata tutkijoille.

Kirjoittanut Heikki Ylikangas 2.11.2007 klo 20:36 aiheeseen Aiheeton. RSS feed for this post. Trackback-osoite.

[EsaH]

Vaikka suhtaudun Huhtiniemi-huhujen jälkeen melkoisella varauksella näihin henkilökohtaisiin muistelmiin teloituksista ja teloituslistoista, tämä asia olisi kyllä hyvä selvittää.

Jotenkin vaikea uskoa silti, että Puolustusvoimat ja Sota-arkisto salailisivat tässä asiassa, kuten Ylikangas antaa ymmärtää.

[Tapio Onnela]

Vaikka suhtaudun Huhtiniemi-huhujen jälkeen melkoisella varauksella näihin henkilökohtaisiin muistelmiin teloituksista ja teloituslistoista, tämä asia olisi kyllä hyvä selvittää.

Jotenkin vaikea uskoa silti, että Puolustusvoimat ja Sota-arkisto salailisivat tässä asiassa, kuten Ylikangas antaa ymmärtää.

Minusta hän kyllä pikemminkin jättää asian avoimeksi, eikä varsinaisesti vihjaa mitään:

Missä kadonneet paperit sitten ovat? Onko ne tuhottu vai onko ne sijoitettu joihinkin muihin osiin Sota-arkiston kokoelmia? Vai ovatko ne jossakin edelleen purkamattomissa alkuperäisissä pakkauksissa? Kaikki nämä mahdollisuudet jäävät avoimiksi.

En minäkään oikein jaksa uskoa, että nykyinen Sota-arkisto mitään tahallaan salaisi, 1970-luvun alussa tilanne saattoi olla toinen.

[Trilisser]

Uusimmassa Sotilasaikauslehdessä oli kaksikin musertavan kriittistä kirjoitusta Ylikankaan kirjasta. Toinen oli Sampo Ahdon kirja-arvostelu ja toinen oli Ohto Mannisen pitkähkö puheenvuoro. Manninen mm. totesi, että Sota-arkistossa on paljon asiaan liittyvää materiaalia, mutta Ylikangas ei ole vain viitsinyt sitä tutkia.

[korjaaja]

Maallikon on toki paha koettaa mennä väliin pätemään, kun historiaa opiskeleva it-yrittäjä tahtoo kaataa vanhan professorin jalustaltaan vähän samaan tapaan kuin taistolaiset aikoinaan kapinoivat pappoja vastaan. Sen verran sanon kuitenkin, että tuollaisessa yksinpuhelublogissa tilanteesta ei kylläkään saa kovin tasapuolista kuvaa. Syytetty kun ei ole paikalla. Asiallisuuspisteitä ei heru siitäkään, että bloggaaja kehuu saaneensa myllykirjeen Ylikankaalta, mutta siteeraa siitä vain omaan sketsiinsä soveltuvan osan. Veikkaisin, että jos Ylikangas - tai Kemppinen, jota bloggaaja niin ikään ponnahtaa lyömään nilkkaan - alkaisi tosissaan vastailla takaisin, saattaisi virheluettelo paisua myös Nurmisen itsensä kodalla.