Sivu 1/1

Ne vanhat hyvät ajat

Lähetetty: 06.11.07 23:57
Kirjoittaja Javeln fran Backa
Ciccio kirjoitti:Suomessa erityisesti 1970- luvulla YYA-aikana kyseenalaistettiin isien ja äitien teot sodassa, johon omat poliitikot olivat syyllisiä.
...

Jotkut vähättelevät edelleen isiensä tekoja puhuen samalla rauhasta
...

Mistä syistä johtuen ainoastaan samanaikainen Vietnamin sota oli sota rauhaa vastaan ?
Jees. Siis meitsikin tietää ton kyllä kun koulussa jo oppi että

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä
urhona kaadut, taistellen puolesta maas,
puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,
riemuiten lastesi vuoks' uhriksi henkesi suo!
Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!
Väistymys mielistä pois! Pelvosta tunnetta ei!
Joukon maine mustuvi aina,
kun vimmassa taiston nuorien eessä sä vaan
vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat, nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunein, miehistä uljain aina hän olkoon;
taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.


(säv. Jean Sibelius, I suom. Eino Leino, alkup. san. Viktor Rydberg)


Ja jävlar :cool: :cool:

Taistelulaulut ja -marssit

Lähetetty: 07.11.07 08:39
Kirjoittaja Ciccio
Poliittiset taistelulaulut jatkoivat samaa perinnettä vihollisenkin osoittaen:

Työn orjat sorron eestä nouskaa, maan ääriin kaikuu kutsumus..........
..ratkaisu eessä on tuntematon, me nostamme purppuravaatteen.......

Toverit herätkää ! Kenen joukoissa seisot !

Kenraalikuvernööri Kekkonen juo votkaa, kasakat eteisessä lyö korttia.
Lipuissa ei enää ole kaksipäistä kotkaa.
Urho takoo idän rautaporttia.
Mutt´ asiat on hienosti, kaalia saa vapaasti, sitä tuottaa Tamminiemen kolhoosi.
( toteutumaton tavoite ? )

Poliittisia taistelulauluja esitettiin niin laajalti, että jäiväthän ne mieliin vaikka olisi nähnyt niitä kuunnellessa punaistakin.

Veikko Palvo

1970-luvun historiantulkinnoista

Lähetetty: 11.11.07 18:46
Kirjoittaja Kari Kaunismaa
70-luvun laulut

Poliittisten laulujen analysointi ansaitsee aina oman messunsa. Useissa kodeissa on taatusti jäljellä ”Aseveikko”-sarjan kirjoja, eli lauluja Asemies- ja aseveli-iltoihin jatkosodan ajalta. Solistiyhtye Suomi ja Korsuorkesteri ovat myös levyttäneet näitä, ja niitä on innokkaasti hoilattu useissakin tilaisuuksissa. Yksi oma muistikuvani on vuodelta -91, jolloin Terijoen eli Zelenogorskin kaupunginhallituksen silloinen puheenjohtaja ihastui kertosäkeeseen ”Njet Molotoff, njet Molotoff, valehtelit enemmän kuin itse Bobrikoff”. – Vakavasti puhuen jatkosodan loppuvaiheessa esim. Suomen Sosialidemokraatti julkaisi rintamamiesten kirjeitä, joissa toivotettiin Palle ja korpraali Möttönen tervetulleiksi linjaan, koska ei ollut kovinkaan herkkua saada ”iivanaa heiluttamaan lapikasta Uralin taa”.

1970-luvulla yleistyivät sitten uudet ja vanhat työväenlaulut, joista Arvo Salo mainitsi ”taistolaiset sirppeineen ja verivateineen” (Lautanen Guatemalan verta). Tuolloisena keskustan aktiivina opetin monia demareita laulamaan työväenlauluja, koska heillä ei tällaista pe-rinnettä ollut. Komeasti kaikuivat ”Nuorison marssi”, ”Varschawjanka” ja ”Partisaanimarssi”, kun vähän ääntä avattiin ensin. On tunnustettava, että Agit-Propin esitykset täyttivät myös kaikki taiteelliset kriteerit, oli sitten mitä mieltä hyvänsä laulujen sanomasta.

Kuten inhimillinen toiminta yleensä, tämäkään ei välttynyt väärinkäsityksiltä. Olen edelleen sitä mieltä, että laulu ”Euroopan syrjäkylät” ei suinkaan ole vasemmiston tai työväenliikkeen laulu, vaan ensinnäkin yleisinhimillinen maaseudun ongelmia kuvaava tarina ja toisekseen puhdasta keskustalaista aluepolitiikkaa. Entä sitten ”Savolainen balladi”? Kyseessähän on huikea yksityisen omistusoikeuden ylistys, jossa pankinjohtaja Jääskeläinen ja kauppaneuvos Jalkanen puliveivaavat sotaveteraani Veikko Tiihoselta tämän omistaman mökin, niemen ja poukaman. Seurauksena Tiihonen ampuu Jääskeläisen saunan lauteille. Tästä luokkataistelu on yhtä kaukana kuin itä lännestä.

Suurin muistamani vasemmistolainen munaus tältä alalta on Pentti Kemppaisen juonta-massa ”Työväenmusiikin toivekonsertissa” 70-luvun lopulla radiossa soitettu ”Etappijääkärit”. Tarina kertoo 1915 – 16 toimineista nuorista miehistä, jotka värväsivät vapaaehtoisia Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Moni, mm. Artturi Leinonen, joutui vankilaan toimintansa johdosta. Koulutuksen ja itärintamalla olon jälkeen jääkärit tuotiin Vaasaan helmi-kuussa 1918, ja onnettomuudekseen he joutuivat taistelemaan paitsi venäläisiä joukkoja myös omia punaisiamme vastaan. Kuitenkin - kuten Ylikankaan ym. tutkimuksia sivuavassa keskustelussa on todettu, ei ole vakavasti otettavia historioitsijoita, jotka pitäisivät punaisten voittoa parempana kuin sitä, mikä tapahtui. Tämän jutun juju on se, että ”kaikkitietävät ja tiedostavat” toimittajat saattoivat myös erehtyä – aivan yhtä paljon kuin 1973, kun Tarja Halonen ja Taisto Sinisalo vastustivat Kekkosen ajamaa EEC- sopimusta niin paljon kuin ”ihminen ja pappi voi”.

Kari Kaunismaa

Lähetetty: 12.11.07 13:02
Kirjoittaja Jouko Heyno
Ehkä hauskin "työvöenlaulun" sanoitus on kuitenkin "Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa, vastassa valkoinen armeija on". Jos valkoiset ovat vastassa, kuka on selän takana ruoskineen?

Poliittiset laulut

Lähetetty: 12.11.07 13:40
Kirjoittaja Kari Kaunismaa
Heynon mainitsema "Riistäjät ruoskaansa" on juuri toiselta nimeltään "Warschawjanka". Toinen tunnettu marssi, joka meillä on aivan eri käytössä kuin Venäjällä, tunnetaan nimellä "Vapaa Venäjä". Alkuperäinen on "Proshoi slavjanki", eli Slaavilaisnaisen hyvästijättö, joka soitetaan aina, kun "poikamme lähtevät" niin ensimmäiseen maailmansotaan kuin meidän päivinämme Tsetseniaan. Sen teksti korostaa kaipuuta, eikä ole lainkaan kommunistinen. Neuvostoliiton hajottua juuri tämän marssin alkusanat tulivat suomeksi hyvin merkityksellisiksi: "Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan". Siinä saivat myös bolshevikit kunnolla päin näköä.
Kari Kaunismaa