Viaporin petturikomentaja Cronstedt. Näin otsikoi Hesari.
Siihen aikaan upseerit palvelivat sitä työnantajaa joka maksoi parhaiten. Mielestäni Cronstedt toimi muotoutumassa olevan Suomen parhaaksi ja omaksi edukseen. Tietysti hän petti työnantajaansa Ruotsin kuningasta.
-
Klaus Lindgren
- Viestit: 1178
- Liittynyt: 30.11.05 12:31
Aatelismiehellä oli periaatteessa henkilökohtainen palvelussuhde hallitsijaan, ja tämä suhde saattoi päättyä kunniallisesti tai kunniattomasti. Itse asiassa monet suomalaiset pitivät (vuoden 1809 jälkeenkin) Georg Magnus Sprengtportenia petturina, koska hän oli itse rikkonut palvelussuhteensa Kustaa III:een. Sen sijaan Gustaf Mauritz Armfeltilla ei tällaista tahraa maineessaan ollut, koska valtakunnan vaihdos liittyi mm. hallitsijanvaihdokseen. Linnoituksen luovuttaminen viholliselle ei mihinkään kunniakäsitykseen sopinut.
-
Kari Hintsala
Itse epäilen, ettei Viaporissa tarvittu lahjuksia, vaan sen johdossa oli jo alusta alkaen vallalla "this war is already lost" -meininki. Vastassa olivat siinä vaiheessa paitsi Venäjä, myös Napoleonin Ranska voittamattoman maineen saavuttaneine armeijoineen. Ruotsin tukena oli vain Britannia, jolla ei mainittavia maajoukkoja ollut tueksi lähettää, ja joka sitä paitsi oli varsin haluton taistelemaan Venäjää vastaan maiden välillä vallitsevasta sotatilasta huolimatta.Klaus Lindgren kirjoitti:Linnoituksen luovuttaminen viholliselle ei mihinkään kunniakäsitykseen sopinut.
Olisiko Ruotsin strategia sitten toiminut, jos Cronstedt olisi pitänyt pintansa? Olisiko Suomi vallattu kesän tullen (pysyvästi) takaisin? Olisi hauska kuulla, mitä mieltä Agricolan sotahistorianharrastajat asiasta ovat...
Carl Olof Cronstedt
Amerikan vallankumousaika alkoi 1760-luvulta ja Amerikan itsenäisyysjulistuksen 1776 aikaan C.O.Cronstedt oli Amerikassa.
Aiemmin Olof oli ollut 3 v. brittilaivastossa ja Amerikassa suurimman osan aikaa vankeudessa kuluttaen rahansa loppuun.
Kotimatkan maksoi Kustaa III, joka tarvitsi 1789- 90 sotaansa pätevän meriupseerin.
C.Cronstedt johtikin Ruotsin laivaston voittoon Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa Kotkan edustalla.
Kustaa IV syrjäytti ja siirsi C.Cronstedtin Tukholmasta Sveaborgin komendantiksi, Suomenlinnassa kokoontui 300- jäseninen Walhalla- salaseura, jonka upseereista yli 100 oli allekirjoittanut Anjalan liittokirjan Kustaa III:n sodan aikana.
Suomen sodan syttymiseen johti Ranskan 1789 alkanut vallankumous,
Napoleonin marsalkka Jean Baptiste Bernadottesta tuli Ruotsin uusi kuningas Kustaa IV:n jälkeen.
Upseerit olivat siis kapinoineet jo isä-Kustaan sodassa, jatkoivat Walhalla-seurassa ja Suomen sodassa.
Upseereilla näyttäisi olleen valistusajan ihanteiden ohella myös omat taloudelliset tavoitteensa kyseessä kartanoiden, sahojen jne. omistajina. Tuolloinhan sotilaat olivat samaan aikaan myöskin talouselämän runkona.
Kaarle XII:n menettämän Liivinmaan säätyläisten olosuhteet ovat luultavasti myöskin vaikuttaneet. Ei suoranaiset lahjukset, vaikka C.O.Cronstedtkin nautti Aleksanteri I:n eläkettä Herttoniemen kartanossaan.
G.M.Sprengporten näyttää myös olleen uhkapeliin taipuvainen tuhlari, jota Kustaa III ei enää rahallisesti avustanut - Ranskassakaan.
G.M.Sprengportenin toimien kannustimena on haluttu nähdä vain valistusajan ihanteellisuutta, mutta säätyläiselämä vaati myös rahaa.
Upseerit näyttäisivät pitäneen Kustaa III:tta vallananastajana ja tyrannina - paitsi saadessaan tältä etuoikeuksia, joita ei riittänyt kaikille.
Venäjän Katariinalta - Kustaa III:n serkulta - saattoi etsiä lisää.
G.M.Armfelt oli myös ollut Kustaa III:n suosikki ja syrjäytetty kuninkaan murhan jälkeen.
Kunniakäsitykset näyttävät säädelleen tarkkaankin tuon ajan toimintatapoja, mutta oma etukin - hyvin inhimillistä - näyttäisi sopineen käytökseen yleisesti hyväksytyillä ehdoilla.
Palkkasoturiaikana oli aina kunnostauduttava taisteluissa, jos säilyi hengissä se oli kunniallista ja edullista seuraavaa palvelussitoumusta solmittaessa.
Palkkasotilas, kenraali von Döbeln palveli Intiassa englantilaisia, Ruotsinkin kuninkaita hän palveli uskollisesti ja kyvykkäästi - mutta samaa ei voi sanoa C.O.Cronstedtin uskollisuudesta.
Olisikohan valistusajan ihanteiden ohella samanaikaisesti vaikuttanut myöskin säätyläiset tuhoavan vallankumouksen pelko ?
Veikko Palvo
Aiemmin Olof oli ollut 3 v. brittilaivastossa ja Amerikassa suurimman osan aikaa vankeudessa kuluttaen rahansa loppuun.
Kotimatkan maksoi Kustaa III, joka tarvitsi 1789- 90 sotaansa pätevän meriupseerin.
C.Cronstedt johtikin Ruotsin laivaston voittoon Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa Kotkan edustalla.
Kustaa IV syrjäytti ja siirsi C.Cronstedtin Tukholmasta Sveaborgin komendantiksi, Suomenlinnassa kokoontui 300- jäseninen Walhalla- salaseura, jonka upseereista yli 100 oli allekirjoittanut Anjalan liittokirjan Kustaa III:n sodan aikana.
Suomen sodan syttymiseen johti Ranskan 1789 alkanut vallankumous,
Napoleonin marsalkka Jean Baptiste Bernadottesta tuli Ruotsin uusi kuningas Kustaa IV:n jälkeen.
Upseerit olivat siis kapinoineet jo isä-Kustaan sodassa, jatkoivat Walhalla-seurassa ja Suomen sodassa.
Upseereilla näyttäisi olleen valistusajan ihanteiden ohella myös omat taloudelliset tavoitteensa kyseessä kartanoiden, sahojen jne. omistajina. Tuolloinhan sotilaat olivat samaan aikaan myöskin talouselämän runkona.
Kaarle XII:n menettämän Liivinmaan säätyläisten olosuhteet ovat luultavasti myöskin vaikuttaneet. Ei suoranaiset lahjukset, vaikka C.O.Cronstedtkin nautti Aleksanteri I:n eläkettä Herttoniemen kartanossaan.
G.M.Sprengporten näyttää myös olleen uhkapeliin taipuvainen tuhlari, jota Kustaa III ei enää rahallisesti avustanut - Ranskassakaan.
G.M.Sprengportenin toimien kannustimena on haluttu nähdä vain valistusajan ihanteellisuutta, mutta säätyläiselämä vaati myös rahaa.
Upseerit näyttäisivät pitäneen Kustaa III:tta vallananastajana ja tyrannina - paitsi saadessaan tältä etuoikeuksia, joita ei riittänyt kaikille.
Venäjän Katariinalta - Kustaa III:n serkulta - saattoi etsiä lisää.
G.M.Armfelt oli myös ollut Kustaa III:n suosikki ja syrjäytetty kuninkaan murhan jälkeen.
Kunniakäsitykset näyttävät säädelleen tarkkaankin tuon ajan toimintatapoja, mutta oma etukin - hyvin inhimillistä - näyttäisi sopineen käytökseen yleisesti hyväksytyillä ehdoilla.
Palkkasoturiaikana oli aina kunnostauduttava taisteluissa, jos säilyi hengissä se oli kunniallista ja edullista seuraavaa palvelussitoumusta solmittaessa.
Palkkasotilas, kenraali von Döbeln palveli Intiassa englantilaisia, Ruotsinkin kuninkaita hän palveli uskollisesti ja kyvykkäästi - mutta samaa ei voi sanoa C.O.Cronstedtin uskollisuudesta.
Olisikohan valistusajan ihanteiden ohella samanaikaisesti vaikuttanut myöskin säätyläiset tuhoavan vallankumouksen pelko ?
Veikko Palvo