Väinö Linnan Tuntematon kuvaa hyvin synkeästi Laatokan Karjalan taisteluita 1944.
Lemetin tien suunnassa venäläiset yrittivät suoraan liikkeestä 10/7 1944 murtaa Syväriltä viivyttäen (joukkoja siirretty myös Kannakselle) vetäytyneiden suomalaisten puolustuksen samoilla seuduilla, joissa venäläiset oli motitettu ja tuhottu talvisodassakin.
Taistelut huipentuivat Nietjärven torjuntavoittoon 15 - 16 / 7 1944.
Nietjärvi viitisen km:ä Pitkärannasta.
Taistelut ja torjuntavoitot U-linjalla ovat jääneet Tuntemattoman sotilaan varjoon, eivätkä niistä ole liiemmin kirjoitelleet myöskään venäläiset.
Veikko Palvo
Laatokan Karjalan SIRPPI ja Kannaksen VASARA
Petroskoin valtionyliopiston professori, historian tri Juri Kilin kirjoittaa:
http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistori ... tavoitteet
Suurhyökkäyksen 1944 tavoitteena oli Suomen "täydellinen", toisin sanoen ehdoton antautuminen, joka ei kuitenkaan edellyttänyt koko maan alueen miehittämistä.
Pääsuunnalla, Karjalan kannaksella, Leningradin rintaman "VASARAN" tuli kahdessa viikossa (2 vk:ssa ) saavuttaa Hamina - Lappeenranta yleislinja.
Samalla suomalaisten rintama pitenisi ja mitätöisi odotettavissa olleen joukkojen siirron Itä- Karjalasta Kannakselle.
Karjalan rintaman joukot hyökkäisivät suunnitelman mukaan "SIRPPINÄ" verraten heikoin voimin tavoitteenaan suomalaisten joukkojen takaa- ajo.
Kesän loppuun mennessä Karjalan Rintama miehittäisi Itä- Suomen ja osan Keski- Suomea, mm. Mikkeli ja Mäntyharju olisivat venäläisen rintaman selustassa. (kartta)
Taisteluissa Loimolassa ja Ruokojärvellä 20/7 - 2/8-44 ratkaistiin Karjalan Rintaman ja suurhyökkäyksen kohtalo. ( 10 /7 - 15/16-7 1944 U- linjan ja Nietjärven taistelut )
Ilomantsin valtaamiskäsky annettiin 21 / 7 1944.
176 D, 289 D (kenr.maj. Toivo Viktorovits Tommola 28/3 - 28/6-44 koment.) huomasivat 1 - 2 / 8 olevansa saarroksissa.
Divisioonat pääsivät 8 - 10 / 8 - 44 suurin tappioin murtautumaan takaisin omalle puolelleen.
Ilomantsin taisteluiden päätyttyä Moskovan päämaja luopui suurhyökkäyksen lopputavoitteesta, Suomen ehdottomasta antautumisesta. Tie välirauhalle oli avattu.
---------
Venäläisiä ei siis 8 / 1944 ollut Moskovan rauhan 1940 rajan länsipuolella millään kohdalla - olivat kaukana siitä.
Suurhyökkäyksen tavoite oli Suomen ehdoton antautuminen, täydellinen lyöminen ja jatkossa koko Suomen valtaus ja miehitys.
Juri Kilinin mukaan heikomman SIRPIN tavoitteena oli miehittää suuri alue ja suurempi kuin vahvan kannaksen VASARAN tavoite.
Laatokan karjalan "sirppi" ei kyennyt tuhoamaan yhtään joukkuetta suurempaa suomalaisyksikköä.
Stalinin Neuvostoliiton tavoite ei ollut rajoitettu, se oli Suomen ehdoton antautuminen - mutta
Puna- armeijan divisioonien määrä oli rajoitettu. Samanaikaisesti Suomen suunnan SIRPIN ja VASARAN aikaan heinäkuussa Narvan rintama murrettiin ja saksalainen armeijaryhmä Mitte Valko- Venäjällä; Saksa menetti n. 30 div. ja joutui perääntymään 11 pv:ssä n. 300 km:a.
Juri Kilinin mukaan Karhumäen suunnalle Stavkan reserveistä ei liiennyt kymmenkuntaa divisioonaa hyökkäykseen.
Hyökkäyksessä kuluneita joukkoja ei voitu täydentää, ei ollut aikaa enää Suomen torjuntavoittojen jälkeen, "Suomen suunnan" k a i k k i joukot oli saatava irti ja Berliinin tielle.
Juri Kilinin sotahistoriallisen näkökulman voisi ilkeästi todeta olevan tulipunaisen vastakohtana joidenkin pyrkimyksille Suomessa kirjoittaa sotahistoria uudelleen, "kaataa sinivalkoiset myytit."
Laatokan Karjalan viivytystaistelut ja torjuntavoitot, ratkaisutaistelut, ovat esikuvana Suomen sotilasdoktriinille maahyökkäyksen torjumisessa.
Veikko Palvo
http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistori ... tavoitteet
Suurhyökkäyksen 1944 tavoitteena oli Suomen "täydellinen", toisin sanoen ehdoton antautuminen, joka ei kuitenkaan edellyttänyt koko maan alueen miehittämistä.
Pääsuunnalla, Karjalan kannaksella, Leningradin rintaman "VASARAN" tuli kahdessa viikossa (2 vk:ssa ) saavuttaa Hamina - Lappeenranta yleislinja.
Samalla suomalaisten rintama pitenisi ja mitätöisi odotettavissa olleen joukkojen siirron Itä- Karjalasta Kannakselle.
Karjalan rintaman joukot hyökkäisivät suunnitelman mukaan "SIRPPINÄ" verraten heikoin voimin tavoitteenaan suomalaisten joukkojen takaa- ajo.
Kesän loppuun mennessä Karjalan Rintama miehittäisi Itä- Suomen ja osan Keski- Suomea, mm. Mikkeli ja Mäntyharju olisivat venäläisen rintaman selustassa. (kartta)
Taisteluissa Loimolassa ja Ruokojärvellä 20/7 - 2/8-44 ratkaistiin Karjalan Rintaman ja suurhyökkäyksen kohtalo. ( 10 /7 - 15/16-7 1944 U- linjan ja Nietjärven taistelut )
Ilomantsin valtaamiskäsky annettiin 21 / 7 1944.
176 D, 289 D (kenr.maj. Toivo Viktorovits Tommola 28/3 - 28/6-44 koment.) huomasivat 1 - 2 / 8 olevansa saarroksissa.
Divisioonat pääsivät 8 - 10 / 8 - 44 suurin tappioin murtautumaan takaisin omalle puolelleen.
Ilomantsin taisteluiden päätyttyä Moskovan päämaja luopui suurhyökkäyksen lopputavoitteesta, Suomen ehdottomasta antautumisesta. Tie välirauhalle oli avattu.
---------
Venäläisiä ei siis 8 / 1944 ollut Moskovan rauhan 1940 rajan länsipuolella millään kohdalla - olivat kaukana siitä.
Suurhyökkäyksen tavoite oli Suomen ehdoton antautuminen, täydellinen lyöminen ja jatkossa koko Suomen valtaus ja miehitys.
Juri Kilinin mukaan heikomman SIRPIN tavoitteena oli miehittää suuri alue ja suurempi kuin vahvan kannaksen VASARAN tavoite.
Laatokan karjalan "sirppi" ei kyennyt tuhoamaan yhtään joukkuetta suurempaa suomalaisyksikköä.
Stalinin Neuvostoliiton tavoite ei ollut rajoitettu, se oli Suomen ehdoton antautuminen - mutta
Puna- armeijan divisioonien määrä oli rajoitettu. Samanaikaisesti Suomen suunnan SIRPIN ja VASARAN aikaan heinäkuussa Narvan rintama murrettiin ja saksalainen armeijaryhmä Mitte Valko- Venäjällä; Saksa menetti n. 30 div. ja joutui perääntymään 11 pv:ssä n. 300 km:a.
Juri Kilinin mukaan Karhumäen suunnalle Stavkan reserveistä ei liiennyt kymmenkuntaa divisioonaa hyökkäykseen.
Hyökkäyksessä kuluneita joukkoja ei voitu täydentää, ei ollut aikaa enää Suomen torjuntavoittojen jälkeen, "Suomen suunnan" k a i k k i joukot oli saatava irti ja Berliinin tielle.
Juri Kilinin sotahistoriallisen näkökulman voisi ilkeästi todeta olevan tulipunaisen vastakohtana joidenkin pyrkimyksille Suomessa kirjoittaa sotahistoria uudelleen, "kaataa sinivalkoiset myytit."
Laatokan Karjalan viivytystaistelut ja torjuntavoitot, ratkaisutaistelut, ovat esikuvana Suomen sotilasdoktriinille maahyökkäyksen torjumisessa.
Veikko Palvo