Venäjä - itsenäisen Suomen alitajunta ja Oidipus?

[stranius]

Venäjä - itsenäisen Suomen alitajunta ja Oidipus?


Suomi ei ole itsenäistynyt sotimalla, mutta sotia muistelemalla me - paradoksaalista kyllä – vuodesta toiseen vietämme itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna tuntuu, että tosiasiallinen itsenäisyys alkoi Tali-Ihantalasta vasta vähän yli 60 vuotta sitten. Näin kuvittelevat ainakin koululaiset, joita kuljetellaan elokuvateatterien ilmaisnäytöksiin yhdessä sotaveteraanien kanssa. Veteraaneja tippaakaan halveksimatta voisi todeta, että tärkein teko harvalukuisen joukon puolesta eivät ole vain juhlapäivien kunniamerkit ja linnakutsut, vaan ihmisarvoinen vanhuus. Juuri se on vaarassa itsenäisessä Suomessa myös nyt, ns. suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään.

Miksi me emme osaa muuta kuin sotia itsenäisyyspäivänämme – miksi tämä toistuva kamppailuhistoria? Ketä se palvelee? Etupäässä identiteettikriisissä olevan pikkuvaltion silmäätekeviä, jotka eivät muuten löydä sankaritarinaansa ja paikkaansa isojen EU-Euroopassa. Siis täällä Euroopan reunalla – Pentti Saarikoskea lainatakseni - missä kansalaisia toistuvasti körmyytetään todellista itsenäisyyttä rajoittavilla säädöksillä, jotka tulevat maanosan mystisestä ”ytimestä”.

Mikään ei ole 2000-luvun Suomessa muuttunut mentaalitasolla – hännystelyn ja hienostelun suunta sekä sotapropagandan aste ainoastaan. Ei ole toista maata, jossa ITSENÄISYYSPÄIVÄN, Ilon Juhlan, lähinnä hautajaisia muistuttavilla ”juhlavastaanotoilla” muistellaan pelkkiä kumpujen öitä sotarumpujen päristessä, kun eliitti synkistelee shampanjalasit kädessään. Ja kansa ottaa mallia: se juo masennuksissaan itsensä hengiltä tai tappaa läheisensä.

Entä Suomen Venäjä-suhde ja Suomen paikka kartalla 6.12.2007? Kannattaa lukea edellä mainittu Saarikoski-pamfletti - ja erityisesti Matti Klingeä, joka ymmärtää itänaapurin merkityksen pitkässä itsenäistymiskaaressa, myös ns. ryssävihan alkuhistorian. Itsenäisen Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän kehityksestä, autonomiasta 1800-luvulla ja lopulta myös vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa vaipua nykysukupolvilta unholaan kuten myös suomalaisten itsenäisyysjulistuksen ensimmäisen allekirjoittajan nimi – Lenin, tabu-aihe vuonna 2007.

Yksikään Venäjän tsaari ei olisi pistänyt puumerkkiään suomalaisten anomukseen. Vasta tsaarinvallan loppu loi edellytykset itsenäistymishankkeelle. Ja siinä mitä Venäjällä tapahtui vuoden 1917 kuluessa Leninillä ja bolshevikeillä oli loppujen lopuksi ratkaiseva osuutensa, puhuttakoon sitten vallan kaappaamisesta tai kumoamisesta.

Suomen ja Venäjän suhde on myös suomalaisten ja venäläisten ihmissuhde. Kuvitelkaapa millaista on olla venäläinen joulukuun alun itsenäisen Suomen juhlahumussa? Kun satun työni ja harrastusteni puolesta tuntemaan ison joukon täällä asuvia venäjänkielisiä, tiedän miltä se tuntuu. Venäjästähän on tullut eräänlainen Suomen alitajunta tai itsenäistymisen Oidipus, josta pyristellään aika ajoin eroon. Se häivytetään, tukahdutetaan tai tehdään pelkäksi pahan valtakunnaksi ja vihollissymboliksi juuri 6.12. Tässä hetkellisessä huumassa ja viholliskuviin perustuvassa ”itsenäistymisprosessissa” olen kuulevinani 1930-luvun ryssävihan kaikuja. Siinä syyllistetään toistuvasti myös Suomessa asuvat venäjänkieliset – sekin sukupolvi, jolla ei ole mitään tekemistä sotimisen tai vihollisuuksien kanssa, edes Putinin Venäjän kanssa.

Eikö 90-vuotias Suomi ala olla jo kyllin vanha iloluontoisempaan, todellisia arjen ja rauhan inhimillisiä itsenäisyysarvoja korostavaan juhlintaan? Euroopan reunalla se voisi olla alitajunnan kannalta jopa terapeuttista

Pentti Stranius, Joensuu

[Annastiina Mäkilä]

Itsenäisen Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän kehityksestä, autonomiasta 1800-luvulla ja lopulta myös vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa vaipua nykysukupolvilta unholaan [- -]

Näinhän on varmasti ollut. Kommentoisin vain tuota kommenttia, että nämä asiat alkaisivat nuoremmilta sukupolvilta vaipua unholaan. Itse edustan tuota nuorempaa sukupolvea ja tuntuu, että vanhemmat sukupolvet eivät usein halua ääneen tunnustaa venäjän vallan alaisena olemisesta olleen mitään hyötyä. Sortovuodet ja nälänhätä kyllä muistetaan aina mainita, mutta kovinkaan paljon hyödyllisiä asioita ei haluta nähdä saadun, mitä luultavimmin myöhemmän sotahistorian tähden. Toisaalta taas jonkin verran historiantutkimuksen nykytilannetta seuranneena näyttäisi siltä, että nuoret ja nuorehkot tutkijat tarttuvat jo hyvinkin erilaisiin tutkimuskysymyksiin ja näkökulmiin kuin edelliset polvet. Tästä syystä uskaltaisin väittää tai ainakin toivon, että meidän sukupolvemme osaa jo pikkuhiljaa nähdä myös ne hyödyt, mitä suomi niin kielenä kuin valtionakin on Venäjän vallan alla aikoinaan saanut.

[kari lumppio]

Venäjä - itsenäisen Suomen alitajunta ja Oidipus?

Miksi me emme osaa muuta kuin sotia itsenäisyyspäivänämme – miksi tämä toistuva kamppailuhistoria? Ketä se palvelee?

Miksi? Helppo nakki - Suomella ei ole voitonpäivää. Virolla on, Venäjällä on mutta meillä ei. Itsenäisyyspäivä ajaa sitten saman asian.

Kuvitelkaapa millaista on olla venäläinen joulukuun alun itsenäisen Suomen juhlahumussa?

Ei kai Suomen itsenäisyyspäivän tarkoituksena ole saada venäläisiä/venäjänkielisiä tuntemaan olonsa kotoisaksi (hyvä jos näin kuitenkin olisi) ? Jos venäläinen tuntee olonsa huonoksi siihen lienee kuitenkin syynsä maidemme yhteisessä historiassa. Jos itsenäisyyspäivän sotainnolle pannaan sordiino päälle paikallisten venäläisten takia eikö se sitten ole juuri sitä hännystelyä mistä itse mainitset?

Venäläinen ei ota suuria paineita siitä mitä muut kansat/kansanosat tuntevat heidän voitonpäivänään. Esimerkkinä vaikkapa viime vuosien voitonpäivät Tallinnassa.

Eikö 90-vuotias Suomi ala olla jo kyllin vanha iloluontoisempaan, todellisia arjen ja rauhan inhimillisiä itsenäisyysarvoja korostavaan juhlintaan?
Pentti Stranius, Joensuu

Voisitko antaa konkreettisia esimerkkejä itsenäisyyspäivän juhlinnasta, joka vastaisi toivomuksiasi?


Itse en 60-luvulla syntyneenä näe Suomen ja N-Liiton/Venäjän suhdetta minään Oidipus-juttuna. Alitajunnassa Venäjä on kyllä aina - uhkana. Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Jos hiiri ja norsu elävät naapureina ei veriläntiksi liiskattua hiirtä paljon lohduta jos norsu sanoo, että: "Hups, ei ollut tarkoitus. Säikähdin vähän tuota leijonaa."


Kari

PS Tällä foorumilla tuntuu olevan paljon (ruusun?)punaisilla laseilla maailmaa tarkastelevia. Tämän(kin) kysymyksen innoittamana olen yrittänyt keksiä hyviä asioita tai uutisia joita omaan elämääni olisi tullut N-Liitosta/Venäjästä. Jollei oteta huomioon ilmailuhistoriaan liittyviä juttuja en keksi yhtään mitään! Ja tuo ilmailuhistoriapuolikin keskittyy lähinnä sota-aikaan kun muusta ei paljon materiaalia ole/saa. Venäläisten kollegojen kanssa tulen juttuun (englanniksi!) vaikkei asioista aina samaa mieltä ollakaan.

[stranius]

Kiitos kommenteista kaikille,
ja itsenäisyyspäivän jälkeistä, rauhallisemman
EPÄSOTILAALLISEN joulunajan odotusta myös!

Selailin tuossa Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama-kirjaa ja tuli mieleen, että sotaakin voi kuvata ja tutkia aika monelta kantilta. Kaikki tarinat eivät ole sankaritarinoita ja kuten muuan Tali-Ihantala-veteraani minulle 6.12. soitti, aika iso joukko sieltä Kannakseltakin juoksi todella kiväärit puskaan nakaten ja kuolemanpeloissaan ja lujaa...Oli myös paljon niitä, jotka asemasodassa ammuskelivat ilmaan - kukapa sitä vastapuolen rannalla rauhassa uiskentelevaa vihollissolttua viitsisi ampua.

Enkä itse oikein pidä sankarina myöskään upseeria joka ampuu rintamalta karanneen, vaikka kuinka kurista puhuttaisiin - ja oli kuolemantuomio sitten hyväksytty virallisesti tai ei. Ehkäpä joku Mannerheimristin ritarikin on itkenyt salaa monta katumuskyyneltä, kukapa niiden määrän laskisi, miten tutkisi sielun liikkeet? Kuolema ja sen tuottamus on aina kova juttu - ja syyllisyystunteet loputtomat. Entäs nämä sankarit , jotka siirtyvät / siirtyivät /"joutuivat siirtymään vieraan vallan palveluun" -ammattitappajiksi, sotaan mihin hyvänsä? Tarkoitan vaikka Lauri Törniä? Seikkailijoita ja "maanpettureita" siinä kuin sprengtportenitkin, jostakin näkökulmasta...

Tällä - ja myös alkupuheenvuorollani - alleviivaan sitä, että itsenäisyyttä voisi todella juhlistaa (siis virallisesti, valtionmediassa jne) monella muullakin tavalla kuin perinteisillä paraateilla, veteraanimuisteloilla, vanhoilla ja uusilla tuntemattomilla, linnankättelymaratooneilla ja siis sillä ikuisella "väärän vuosikymmenen" SODALLA. Ja oikeastaan miksi talvi-ja jatkosota olisi jatkuvasti esillä näissä juhlinnoissa -eikö meillä ole muuta saavutettu esim. oman suomalaisen kulttuurin "rintamalla" - siellä voisi olla itsenäisyyspäivän teemoja roppakaupalla.

Me muuten Joensuussa vietimme vaihtoehtoista EPÄSOTILAALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 5.12. - pienen parodian merkeissä - tarjolla oli mm. näkkileipää, prinssinakkeja ja pommacia, no alcohol! Ohjelmassa rauhanomaisia puheita ja sketsejä, musiikkia yms., aika rajuakin "epäsotilaallisuutta". Kättely ei kestänyt kauan, paikalle tuli arviolta 40-50 henkee...

Viime aikoina monet naiset / tutkijat ovat tehneet sotahistoriankin suhteen selkeän valinnan - alkaneet selvittää arjen, kotirintaman, naisväen kärsimysten, sotalasten, lottien jne historiaa. Minusta se on todella tervetullut uusi näkökulma sankarieepos- ja joukkue siellä ja täällä rintamalla -mikrohistorioihin. (Pasi Tuunaiselle terveiset! Mottihistorian miehen tietämystä armeijan käyneenä toki arvostan!). Myös elokuvissa aina silloin tällöin vilahtaa inhimillisempi ihmiskohtalo sodan melskeissä - ja kasvottomistakin vihollisista tehdään ihmisiä. RAJA on suht onnistunut esimerkki. TALI- IHANTALA mielestäni päinvastoin - jytinää, jyrinää, verta, räjähdys-experttejä, stuntteja ja melskettä on nähty Hollywood-aikakaudella riittämiin.

On paljon mahdollista että 10 vuoden kuluttua vietämme Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa vieläkin hurjemmissa NATO-SOTA-merkeissä kuin nyt. Ensinnäkin, on KAKSI TUNTEMATONTA, Parikan TALVISOTA, sitten TALI - IHANTALA, LOTTA-LUPAUS, kenties vihdoin valmistunut Harlinin MANNERHEIM ...ja mitä vielä. Kaikilta kanavilta! Ehkäpä myös presidentti Niinistö järjestää juhlapv-NATO-sotaharjoitukset, tuossa rajan pinnassa, vanhoilla taistelupaikoilla - tai Lapissa? Mitäs sanotte?

Eikö oikeasti olisi aika palauttaa se itsenäisyyspäivä TUTKIMUKSEN ja JUHLINNAN suhteenkin sinne vuoteen 1917, ottaa asiaan rehellinen (nyt kun se on mahdollista!) VENÄJÄ-aspekti ja palauttaa Venäjä-suhteemme pitkä historiatie taas kunnon tutkimuksen piikkiin, vaikkapa Matti Klingen ja Osmo Jussilan viitoittamalla tavalla?

Jouluterveisin, Pentti Stranius, Joensuu - susiraja.

[korjaaja]

olen yrittänyt keksiä hyviä asioita tai uutisia joita omaan elämääni olisi tullut N-Liitosta/Venäjästä. Jollei oteta huomioon ilmailuhistoriaan liittyviä juttuja en keksi yhtään mitään!

Mietitkö sinä yleensäkin maailman maita siltä kantilta, mitä hyötyä niistä on ollut sinulle? Milloin viimeksi olet ajatellut näin esim. Paraguaysta tai Tuamotusaarista? Et varmaan kovinkaan hiljakkoin, sillä Oidipus ajattelee yleensä vain äitiä ja isää.

Hyviä asioita Venäjältä henkilöhistorian valossa voit alkaa opiskella vaikka näistä:

Ahmatova, Anna (1888-1966), runoilija, muodoltaan ja sanonnaltaan oivallisesti rakennettua runoutta.

Akselrod, Pavel (1850-1928), ensimmäisen venäläisen sos.-dem. järjestön perustaja (Plehanovin ym. kanssa).

Aleksanteri I (1777-1825), keisari, Euroopan vapauttaja, kukisti halveksimansa korsikalaisen, irrotti Suomen ruotsalaisten holhouksesta.

Aleksanteri II (1818-1881), keisari, poisti maaorjuuden, aloitti Suomessa vireän kehityskauden.

Aleksanteri III (1845-1894), keisari, oman aikansa rauhantahtoisin hallitsija - ei käynyt yhtään sotaa.

Aleksanteri Nevski (1220-1263), suuriruhtinas, voitti 1240-luvulla Tuomas-piispan, Saksalaisen ritarikunnan ja liettualaiset. Venäjän kansallissankari.

Andrei Aleksandrovitš (k. 1304), Aleksanteri Nevskin poika, teki tyhjäksi Ruotsin aikeet asettua Nevan rannoille.

Apraksin, Fedor (1661-1728), amiraali, Venäjän merimahdin luoja, Viipurin valloittaja, Suomen käskynhaltija v:een 1717.

Arakišvili, Dmitri (1873-1953), säveltäjä, Gruusian neuvostotasavallan kansantaiteilija.

Araktšejev, Aleksei (1769-1834), kenraali, uudisti Venäjän tykistöä voittoisan tehokkaaksi.

Bagration, Pjotr (1765-1812), sotapäällikkö, otti menestyksellä osaa sotaan Napoleonia vastaan 1805-07, eteni Suomen sodassa Poriin ja johti hyökkäystä Ahvenanmaalle. Haavoittui kuolettavasti Borodinon taistelussa.

Balakirev, Mili Aleksejevitsh (1837-1910), säveltäjä, nuorvenäläisen koulukunnan keskeinen taiteilija, julkaisi arvokkaan kokoelman venäläisiä kansanlauluja.

Barclay de Tolly, Mikael Bogdanovitsh (1761-1818), sotapäällikkö, suoritti kuuluisan hyökkäyksen jäätyneen Merenkurkun yli Vaasasta Uumajaan helmikuussa 1809. Venäjän Suomessa olevan armeijan ylipäällikkö, Suomen kenraalikuvernööri, Venäjän pelastaja Napoleonin Venäjän-sotaretken aikana. Suomessa häntä pidettiin humaanina, hyväntahtoisena ja rehellisenä miehenä, pyrki kaikin keinoin helpottamaan Suomen hallituskonseljin toimintaa.

Behterev, Vladimir (1857-1927), neurologi, behaviorismin edelläkävijä.

Belajev, Mitrofan (1836-1904), musiikinkustantaja, julkaisi mm. Borodinin, Rimski-Korsakovin, Glazunovin ja Skrjabinin tuotantoa, testamenttasi omaisuutensa käytettäväksi Venäjän kansallisen säveltaiteen edistämiseen.

Belyi, Andrei (1880-1934), kirjailija, ennakoi Joycen romaanituotantoa, noudatti kansankielen laulavaa rytmiä.

Berezin, Ilja (1818-1896), kielitieteilijä, uranuurtaja turkologian saattamisessa itsenäiseksi tieteeksi.

Bering, Vitus (1681-1741), tutkimusmatkailija, johti Venäjän sotalaivaston upseerina retkikuntaa, joka kartoitti Jäämeren rannikon, osia Siperiasta ja Kuriilit. Löysi osia Alaskasta ja Aleutit.

Biljaletdinov, Zinetula Haidarovitsh (1955-), jääkiekkoilija, olympiavoitto -84, maailmanmestaruus -78, -79, -81, -82, -83 ja -86, Canada Cupin voitto -81.

Blagonravov, Anatoli Arkadevitsh (1894-1975), sotilas ja tiedemies, NL:n tiedeakatemian jäsen, osallistui johtavassa asemassa tekokuu- ja avaruusrakettisuunnitelmien kehittämiseen.

Blok, Aleksandr Aleksandrovitsh (1880-1921), runoilija, venäläisen symbolismin nerokkaimpia edustajia.

Bludov, Dimitri Nikolajevitsh (1785-1864), kreivi, diplomaatti, osallistui Aleksanteri II:n aikana vapaamielisten uudistusten toteuttamiseen, allekirjoitti ministerineuvoston puheenjohtajana maaorjuuden poistamista koskevan manifestin v.1861.

Bobrov, Vsevolod Mihailovitsh (1922-1979), jalkapalloilija, jääkiekkoilija, yksi maailman ainoista urheilijoista, jotka ovat edustaneet maataan sekä kesä- että talviolympialaisissa, jääkiekon olympiavoitto -56, maailmanmestaruus -54 ja -56, jääkiekon maailmanmestaruus valmentajana -74 ja -75, NL:n maajoukkueen päävalmentaja vuoden 1972 Summit Series-turnauksessa Kanadaa vastaan.

Bogoljubov, Aleksei Petrovitsh (1824-1896), taidemaalari, Pietarin taideakatemian professori, Venäjän laivaston historian kuvaaja.

Bogoraz-Tan, Vladimir Germanovitsh (1865-1936), kansatieteilijä, kielentutkija, Leningradin yliopiston professori, laati tšuktšin kielen ensimmäisen oppikirjan, sanakirjan ja kieliopin.

Boleslavski, Isaak Jefimovitsh (1919-1977), shakkimestari, kv. suurmestari, kehitti merkittävästi avausteoriaa varsinkin sisilialaisessa pelissä ja kuningasintialaisessa puolustuksessa.

Borodin, Aleksander Porfirevitsh (1833-1887), säveltäjä, yhdisti sävelkielessään itämaisen värikkyyden ja venäläisen alkuvoimaisuuden, tuotantonsa vaikutti myös Sibeliuksen sinfonioiden muotoon.

Borovkov, Aleksandr Konstantinovitsh, (1904-1962), kielitieteilijä, useiden turkkilaisten kielten aakkosten kehittäjä.

Bortnjanski, Dmitri Stepanovitsh (1751-1825), säveltäjä, johti vuodesta 1796 keisarillisen kapellin kuoroa, suomalaisen virsikirjan virren 459 »Oi Herra, siunaa päämies maamme» säveltäjä.

Brusilov, Aleksei Aleksejevitsh (1853-1926), upseeri, lounaisrintaman komentaja v.1916, saavutti loistavan voiton Lutskin luona käydyissä taisteluissa, sittemmin Trotskin sotilaallinen neuvonantaja.

Bubrih, Dmitri Vladimirovitsh (1890-1949), kielentutkija, NL:n huomattavimpia suomalais-ugrilaisten kielten tuntijoita, teki arvokasta työtä uuden tutkijapolven kasvattajana, teoksia (venäjäksi): »Karjalan kansan alkuperä» (-47), »Suomen kielen äännehistoria» (-48), »Komin kirjakielen kielioppi» (-49).

Bykov, Vjatsheslav Arkadevitsh (1960-), jääkiekkoilija, olympiakultaa -88 ja -92, maailmanmestaruus -83, -86, -89, -90 ja -93.

(jne...)

[Ciccio]

Pentti Stranius kirjoitti: "Eikö oikeasti olisi aika palauttaa -------- Venäjä- suhteemme pitkä historiatie taas k u n n o n tutkimuksen piikkiin."

Olen samaa mieltä.

Eikö ole jo aika tutkia ja keskustella Suomen Nato- jäsenyydestä ?

Pitkä idän uhkan historiamme ja Venäjän demokratiakehitys viime aikoina ovat osoittaneet ainakin Nato- keskustelun tarpeellisuuden,
eikä ainoastaan Ei- Nato- keskustelun.
Joulumarkkinoillekin taas ilmestyy ei-nato -kirjoja; miksi on 100 syytä sanoa ei... jne.
MuTu- menetelmällä Pentti Straniuskin kirjoittaa, sekä "YYA- aikaisesti."

Tsaari- Venäjällä oli loistava kulttuuri, tasavertainen muiden maiden kanssa, mutta 1917 bolshevikki- katastrofi ja köyhälistön diktatuuri
tuhosivat lähes kaiken aikaisemmin rakennetun.
Uusi katastrofi 1991 hajoitti imperialistisen Venäjän suurvallan ja mennyttä suuruutta kaivataan takaisin.
Valtaosa venäläisistä ei varmastikaan kaipaa muuta, kuin parempaa elintasoa - naapurin oligarkkikin kun asuu väljästi ja ajaa mersulla.

Veikko Palvo

[Derkku]

Entä Suomen Venäjä-suhde ja Suomen paikka kartalla 6.12.2007? Kannattaa lukea edellä mainittu Saarikoski-pamfletti - ja erityisesti Matti Klingeä, joka ymmärtää itänaapurin merkityksen pitkässä itsenäistymiskaaressa, myös ns. ryssävihan alkuhistorian. Itsenäisen Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän kehityksestä, autonomiasta 1800-luvulla ja lopulta myös vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa vaipua nykysukupolvilta unholaan kuten myös suomalaisten itsenäisyysjulistuksen ensimmäisen allekirjoittajan nimi – Lenin, tabu-aihe vuonna 2007.

Lenin ei sentään allekirjoittanut itsenäisyysjulistusta, vaan oli tunnustamassa Suomea, eiköstä niin?

Olen samaa mieltä siitä että itsenäisyyspäivästä tulisi tehdä iloinen asia. Ymmärrän täysin kuitenkin viimeisen seitsemäntoista vuoden aikaisen itsenäisyyspäivän juhlan sotien muisteluun painottumisen; onnellisemmassa (onnekkaimmassa historiassa sodat olisivat jääneet käymättä!) historiankulussa sota-aikojen uhrauksia ja kauheuksia olisi muisteltu riittävästi jo heti sotien jälkeen.

Olen hiukan eri mieltä Venäjän korostamisesta, mielestäni suurin tabu Suomessa on suhtautumisessamme Ruotsiin, jonka vaikutus esimerkiksi instituutioiden ja kulttuurimme syntyyn on ollut huomattavasti voimakkaampi kuin Venäjän. Myös Ruotsin rooli Suomen itsenäisyyden ajan poliittisissa ja kulttuurisissa tapahtumissa on jäänyt pitkälle unholaan. Oikeushistoriassa sentään Ruotsille annetaan syystäkin tärkeä merkitys.

Klinge on oman aikansa lapsi, hänen tulkintansa kehittyi pitkälti vastineena vanhempien historiantutkijoiden puutteellisiin tulkintoihin.

En näe syytä kunnioittaa Leninin muistoa sen kummemin kuin Hitlerinkään. Molemmat voidaan kieroutuneella tavalla toki nähdä Suomen kannalta hyväntekijöintä, Lenin itsenäisyyden antajana, Hitler Suomen itsenäisyyden säilyttäjänä. Ilman ko. herrojen ja heidän ideologioidensa tohelointeja eläisimme varmastikin onnellisemmassa maailmassa.

Ehdotan kaksoisjuhlia alkutalveen; Lokakuun vallankumouksen muistopäivänä voisimme viettää surujuhlaa menneiden, nykyisten ja tulevien totalitaaristen ideologioiden uhrien muistoksi ja niiden vastustajien sankaruuden juhlimiseksi. Kunnioitettavina voisivat olla niin Anne Frank kun mainitsemasi Mannerheim-ristin ritarit.

Joulukuun kuudes voisi olla puolestaan reippaan positiivinen epäsotilaallinen riemukarnevaali Norjan kansallispäivän tapaan.

[kari lumppio]

olen yrittänyt keksiä hyviä asioita tai uutisia joita omaan elämääni olisi tullut N-Liitosta/Venäjästä. Jollei oteta huomioon ilmailuhistoriaan liittyviä juttuja en keksi yhtään mitään!

Mietitkö sinä yleensäkin maailman maita siltä kantilta, mitä hyötyä niistä on ollut sinulle? Milloin viimeksi olet ajatellut näin esim. Paraguaysta tai Tuamotusaarista? Et varmaan kovinkaan hiljakkoin, sillä Oidipus ajattelee yleensä vain äitiä ja isää.
...

Hyvä nimimerkki-ihminen "korjaaja". Älä vääntele sanojani. Kirjoitin hyvistä asioista ja sinä väännät sen hyödyksi. Älä luule tietäväsi mitä minä ajattelen ja miten elän elämääni. Ole hyvä. Oidipuksen suhteen älä myöskään leiki opettajaa, kiitos.

Sinun luettelosi. Ei mitään kosketuspintaa elämääni, pl. jääkiekkomies. (Sukunimikaimansa on juuri saanut ulos kirjan hyvän kirjan NL:n hävittäjä-ässistä joilla yli 10 voittoa.) Vielä vähemmän heistä löytyy jotain hyvää jota he olisivat elämääni tuoneet. EVVK.

Ja turha luulla että kyseessä olisi puhdas torjuntareaktio kaikkeen venäläiseen. Jo koulupoikana luin (heinätöiden väliajoilla!) Šolohovin Hiljaa virtaa donin ja Solženitsynin Vankileirien saariston (ensimmäinen oli vaikuttava teos jälkimmäinen lähinnä puuduttava ja tylsä). Sen jälkeenkin olen lukenut venäläisiä klassikoita aina silloin tällöin (Dostojevski, Bulkakov). Minä en vain määrittele näitä lukukokemuksia samalla tavoin kuin sinä.

"Hyvistä" itäuutisista esimerkki. Nuoruusvuosilta on syöpynyt mieleen uutinen siitä miten läntiset risteilyohjukset olisi torjuttu Suomen ilmatilassa ydinkärkisillä ilmatorjuntaohjuksilla (S-200) meiltä mitään kysymättä. Tämähän sitten suoraan johti Hornet-hävittäjien valintaan - neukkuhävittäjät kun eivät tuohon aikaan kyenneet torjuntaan alasuuntaan (maahäiriöt tutkaan) eli risteilyohjuksia vastaan. Paradoksina Hornet-valintaa väitetään nykyään NATOn suuntaan etenemiseksi! Valinnan lähtökohta oli kuitenkin aivan päinvastainen.


Lopuksi. Jos sanon ettei Venäjältä tule mitään hyvää niin ei se tarkoita automaattisesti, että hyvää tulee muilta ilmansuunnilta.




Kari

[Heikki Jansson]

olen yrittänyt keksiä hyviä asioita tai uutisia joita omaan elämääni olisi tullut N-Liitosta/Venäjästä. Jollei oteta huomioon ilmailuhistoriaan liittyviä juttuja en keksi yhtään mitään!

Mietitkö sinä yleensäkin maailman maita siltä kantilta, mitä hyötyä niistä on ollut sinulle? Milloin viimeksi olet ajatellut näin esim. Paraguaysta tai Tuamotusaarista? Et varmaan kovinkaan hiljakkoin, sillä Oidipus ajattelee yleensä vain äitiä ja isää.

Hyviä asioita Venäjältä henkilöhistorian valossa voit alkaa opiskella vaikka näistä:

........ [luettelo] ............

(jne...)

Niinpä. Luettelostasi tietenkin puuttuu, koskei ne oikein aakkosten vuoksi mahdu siihen, sellaiset nimet kuin Leo Tolstoi (1828-1910), Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan kirjoittaja ja myös vaikkapa Pjotr Tsaikovski (1849-1893), siis Joutsenlammen (opus 20) säveltäjä sekä Ilja Repin joka maalasi muun muassa Leo Tolstoista muotokuvan (vuodelta 1878).

Lisäksi kaikki tietävät, että kaikki hyvät keksinnöt sähkölampusta polkupyörään (ja varmaan pyöräkin) on poikkeuksetta aina tehty, ainakin venäläiset itse uskoo siihen, eka siellä Ryssänmaalla.

Lisälsi voisi mainita Andrei Saharovin (1921-1989), ydinfyysikon joka merkittävästi myötävaikutti Venäjän demokratisointiprosessiin ja toimi viime aikoinaan 1989 maansa kansanedustajana ennen kuin hän kuoli sydänkohtaukseen sekä Aleksandr Solzhenitsynin, Nobelpalkitun kirjailijan, joka merkittävästi teki tunnetuksi Gulag-leirit, mutta joka tosin nykyään on presidentti Vladimir Putinin kannattaja ainakin ulkopolitiikassa ja joka korostaa niin voimakkaasti venäläisyyttä että ainakin minä jo yskäisen. Ks. esim. Solzhenitsynin haastattelu osoitteessa
http://english.mn.ru/english/issue.php?2006-15-35


Tolstoin valtava eepos Sota ja rauha antaa muuten hyvän läpileikkauksen ja kuvan venäläisistä arjessaan (vaikka etualalla on ylhäisö) ja venäläisten omasta kansallisuusylpeydestä Henkilöhahmoja hän on luonut miltei 600. Se on opettavaista luettavaa niille, jotka demonisoivat ajatusmaailmassaan venäläiset niin kuin moni näemmä tekee.

-----------------------------------------
Terv.
// Heikki Jansson

[korjaaja]

Sinun luettelosi. Ei mitään kosketuspintaa elämääni, Vielä vähemmän heistä löytyy jotain hyvää jota he olisivat elämääni tuoneet. EVVK.

On tietenkin vain oma tappiosi, jos et ole saanut elämääsi mitään hyvää esim. Anna Ahmatovan runoista. Venäläisten merkkihenkilöiden maailmanhistoriallista vaikutusta tappiosi ei toki vähennä. Ehkä jotain olet kuitenkin hyötynyt sinäkin siitä, että venäläiset vähäsen auttelivat tuossa Hitlerin poistamisessa Euroopan niskoilta. Muussa tapauksessa kun saattaisit olla Aatun saippuatehtaalla raaka-aineena.

[kari lumppio]

Ehkä jotain olet kuitenkin hyötynyt sinäkin siitä, että venäläiset vähäsen auttelivat tuossa Hitlerin poistamisessa Euroopan niskoilta. Muussa tapauksessa kun saattaisit olla Aatun saippuatehtaalla raaka-aineena.

Et sitten parempaa enää keksinyt tähän hätään? Vai olen oikein elämäni velkaa idän "vapauttaja"-armeijalle...

Hyvä, että uskosi on luja ja venäjäpullassasi riittää rusinoita poimittavaksi. Pitäähän jinin ja jangin tasapaino säilyä.

Kari

[Derkku]

Hyviä asioita Venäjältä henkilöhistorian valossa voit alkaa opiskella vaikka näistä:

Ymmärrän hiukan liioittelevan vastareaktion, mutta mitä erityistä osassa näitä henkilöitä on, kysyn uteliaisuudesta? Ymmärrän kulttuurinimet mutta mitä erikoista syytä Suomessa voisi olla laskea "hyvien asioiden tuojiksi" seuraavia poliitikkoja ja sotilaita sen kummemmin kuin joistain muista maista kotoisin olevia poliitikkoja ja sotilaita. Tuntuu että laskettelisit jotain Kumpujen yön venäläisversiota.

Akselrod, Pavel (1850-1928), ensimmäisen venäläisen sos.-dem. järjestön perustaja (Plehanovin ym. kanssa).

Akselrod vastusti tinkimättömästi niin Tsaarin kuin Leninin totalitarismia, kannatettava lisä.

Aleksanteri I (1777-1825), keisari, Euroopan vapauttaja, kukisti halveksimansa korsikalaisen, irrotti Suomen ruotsalaisten holhouksesta.

Oliko Eurooppa lopputuloksena vapaampi kuin Napoleonin alaisuudessa?

Irrotti Suomen ruotsalaisten holhouksesta? Vuosina 1809-1945 suomalaisia kuoli sodissa joissa Venäjä oli osapuolena tavalla tai toiselle useita kymmeniä tuhansia. Satoja tuhansia joutui pakenemaan. Osassa konflikteissa suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa, kuten Krimin sodassa jonka vaikutukset suuntautuivat ennen kaikkea suomalaisiin ilman mitään hyötyä.

Ruotsalaisten sodassa kuolleiden määrä taisi jäädä vastaavana aikana muutamiin satoihin, hekin lähinnä omasta tahdostaan sotiin joutuneita. Jo pelkästään tästä syystä on vaikea nähdä Venäjän alaisuudessa ja vaikutuspiirissä olemisessa mitään erikoisen hyvää.

Aleksanteri III (1845-1894), keisari, oman aikansa rauhantahtoisin hallitsija - ei käynyt yhtään sotaa.

Hänen valtakautensa oli rauhallinen Euroopan tilanteen ollessa vielä melko rauhallinen. Harrasti imperialismia muiden aikalaishallitsijoiden tapaan (Keski-Aasiassa). Aloitti ja kiihdytti vähemmistökansallisuuksien sortoa, kasvatti väestön kontrollia. Kiihkeä antisemiitti.

Aleksanteri Nevski (1220-1263), suuriruhtinas, voitti 1240-luvulla Tuomas-piispan, Saksalaisen ritarikunnan ja liettualaiset. Venäjän kansallissankari.

Andrei Aleksandrovitš (k. 1304), Aleksanteri Nevskin poika, teki tyhjäksi Ruotsin aikeet asettua Nevan rannoille.

Mikäli aloitamme keskiajan sotasankarien palvomisen ei tielle liene loppua... Onko perusteltua odottaa että Nevskin tai Aleksandrovitsin politiikka olisi nykypäivän tiedossa jotenkin parempaa (tai erityisesti huonompaa) kuin silloisen Ruotsin?

Apraksin, Fedor (1661-1728), amiraali, Venäjän merimahdin luoja, Viipurin valloittaja, Suomen käskynhaltija v:een 1717.

Eli isonvihan ajan Suomen valloittaja ja käskynhaltija, häntä ilmeisesti pitäisi kunnioittaa suurena humanistina?

Araktšejev, Aleksei (1769-1834), kenraali, uudisti Venäjän tykistöä voittoisan tehokkaaksi.

Sotilastekniikan uudistaja eittämättä, mutta miksi tappotekniikan kehittäjä pitäisi laskea joksikin hyväksi asiaksi?

Bagration, Pjotr (1765-1812), sotapäällikkö, otti menestyksellä osaa sotaan Napoleonia vastaan 1805-07, eteni Suomen sodassa Poriin ja johti hyökkäystä Ahvenanmaalle. Haavoittui kuolettavasti Borodinon taistelussa.

Miksi häntä pitäisi erityisesti juhlia?

Barclay de Tolly, Mikael Bogdanovitsh (1761-1818), sotapäällikkö, suoritti kuuluisan hyökkäyksen jäätyneen Merenkurkun yli Vaasasta Uumajaan helmikuussa 1809. Venäjän Suomessa olevan armeijan ylipäällikkö, Suomen kenraalikuvernööri, Venäjän pelastaja Napoleonin Venäjän-sotaretken aikana. Suomessa häntä pidettiin humaanina, hyväntahtoisena ja rehellisenä miehenä, pyrki kaikin keinoin helpottamaan Suomen hallituskonseljin toimintaa.

de Tolly on niitä harvoja venäläisiä upseereja Mannerheimin ohella jotka voinee laskea positiivisiksi vaikuttajiksi Suomen suhteen. Toki parempi olisi ollut että sodat olisivat jääneet käymättä.

Brusilov, Aleksei Aleksejevitsh (1853-1926), upseeri, lounaisrintaman komentaja v.1916, saavutti loistavan voiton Lutskin luona käydyissä taisteluissa, sittemmin Trotskin sotilaallinen neuvonantaja.(jne...)

Tsaarin ja Leninin upseeri, mitä erikoista verrattuna vaikkapa Jodliin, Keiteliin tai johonkin muuhun Vilhelm II:sen ja Hitlerin upseeriin? Totalitarismin palkkasoturi.

[Derkku]

Ehkä jotain olet kuitenkin hyötynyt sinäkin siitä, että venäläiset vähäsen auttelivat tuossa Hitlerin poistamisessa Euroopan niskoilta. Muussa tapauksessa kun saattaisit olla Aatun saippuatehtaalla raaka-aineena.

Toisessa maailmansodassa kyseessä oli kuitenkin Neuvostoliiton, ei Venäjän armeijasta jossa oli mukana enemmän tai vähemmän pakotettuna myös useiden muiden kansallisuuksien edustajia kuin venäläisiä.

Venäläissotilaiden sankaruus oli eittämättä ihailtavaa ja heidän uhrauksensa kunnioitettavia, mutta vastapainoksi kannattaa ottaa huomioon silloisen neuvostojohdon, Stalinin (joka toki voitanee laskea lainavenäläiseksi) toiminta mikä helpotti Hitlerin valtaannousua, mahdollisti hänen Länsi-Euroopan valloituksensa sekä helpotti suuresti Hitlerin kansanmurhaprojektia Neuvostoliiton alueella. Venäläiset joutuivat muiden kansojen tapaan totalitarismin rattaisiin, onnettomimmat kahden eri totalitarismin rattaisiin.

Itse kunnioitan suuresti venäläistä ihmistä, sen sijaan Neuvostoliiton poliittisesta johdosta en löydä mitään hyvää sanottavaa, eri Venäjienkin poliittisen johdon toimesta erittäin vähän. Ei sillä, enpä löydä mitään erityisen hyvää Preussin tai sitä seuranneiden saksalaisten totalitarismien poliittisen johdon toiminnasta mitään erityisen hyvää, vaikka saksalaiset ovat ihmisinä mukavia ja paljon taiteilijoita ja kulttuurihenkilöitä hapankaalin maastakin on tullut.

[korjaaja]

Ehkä jotain olet kuitenkin hyötynyt sinäkin siitä, että venäläiset vähäsen auttelivat tuossa Hitlerin poistamisessa Euroopan niskoilta. Muussa tapauksessa kun saattaisit olla Aatun saippuatehtaalla raaka-aineena.

Et sitten parempaa enää keksinyt tähän hätään? Vai olen oikein elämäni velkaa idän "vapauttaja"-armeijalle...

Elämän tai moraalisi, jomman kumman. Natsien voittaessa kun olisit voinut päätyä raaka-aineen sijasta vaihtoehtoisesti raaka-aineen työstäjäksikin.

mitä erityistä osassa näitä henkilöitä on, kysyn uteliaisuudesta?

Oman alansa parhaita osaajia. Minkä tahansa muun maan vastaavaan henkilökuntaan verrattuna. Se on sitten eri asia, jos ei kaikki ammattialat miellytä. Venäjän vika se ei kuitenkaan ole, että maailmassa on olemassa esim. sotilaan ammatti.

Oliko Eurooppa lopputuloksena vapaampi kuin Napoleonin alaisuudessa?

Ainakin rauhallisempi.

Irrotti Suomen ruotsalaisten holhouksesta? Vuosina 1809-1945 suomalaisia kuoli sodissa joissa Venäjä oli osapuolena tavalla tai toiselle useita kymmeniä tuhansia. Ruotsalaisten sodassa kuolleiden määrä taisi jäädä vastaavana aikana muutamiin satoihin, hekin lähinnä omasta tahdostaan sotiin joutuneita.

Joo, ja viimeisen 60 vuoden aikana suomalaiset ovat tappaneet toisiaan huomattavasti enemmän kuin venäläiset ovat tappaneet suomalaisia. Joten eiköhän liitytä takaisin Venäjään, kun on mennyt näin mönkään tämä itsenäisyys.

[korjaaja]

kannattaa ottaa huomioon silloisen neuvostojohdon, Stalinin toiminta mikä helpotti Hitlerin valtaannousua, mahdollisti hänen Länsi-Euroopan valloituksensa sekä helpotti suuresti Hitlerin kansanmurhaprojektia Neuvostoliiton alueella.

Kannattaa ottaa huomioon myös, että jos kapitalismi olisi ollut köyhille oikeudenmukaisempi järjestelmä, niin mitään Neuvostoliittoa ei olisi koskaan syntynytkään. Sekin kun oli ytimeltään selvä vastareaktio, joskin hallinnasta karannut sellainen. Mutta jos epäkohtia jatketaan vuosituhannesta toiseen, niin on vain ajan kysymys, milloin jokin vastareaktio karkaa käsistä.

Itse kunnioitan suuresti venäläistä ihmistä, sen sijaan Neuvostoliiton poliittisesta johdosta en löydä mitään hyvää sanottavaa, eri Venäjienkin poliittisen johdon toimesta erittäin vähän. Ei sillä, enpä löydä mitään erityisen hyvää Preussin tai sitä seuranneiden saksalaisten totalitarismien poliittisen johdon toiminnasta

Hyvän löytämistä oleellisempaa onkin miettiä, miksi kaikissa maissa ei ole yhtä helppoa toteuttaa Tanskan tai Hollannin politiikkaa (joilla toki niilläkin on omat veriset historiansa). Siinä kysymyksessä ei rasistisilla "nuo vain ovat huonompia"-selityksillä pitkälle pötkitä.