Juhani Pesu

Nimimerkki "caput" on viestissään herjausluonteisesti esittänyt, että
oma aito nimeni olisi "nimimerkki".

Myöskin se, vastaanko nimimerkeille, on oma asiani.

Hämmästyttävää, että moisesta tarvitsee edes mainita.


Terveisin

Juhani Pesu

caput
Viestit: 19
Liittynyt: 16.08.08 19:09

Hopeakannuista

Olen esittänyt Agricolan keskustelupalstalla seuraavaa:

16.8. Kyseenalaistin von Stiernmanin kritiikittömän käytön.
Vastasit siihen: "von Stiernman ei siis ole laatinut Alftan-kronikka, mutta hän ja erityisesti Alftaneus-sukuinen valtakunnahistorioitsija von Celse ...."

23.8. Kyseenalaistin edellisen harhaanjohtavan väitteesi Alftan-sukuisesta von Celsestä.
Et vastannut kysymykseeni vaan kehoitit keskustelemaan toisella palstalla jotta pääsisit kiinni persoonaani.

24.8 ilmoitin valitsevani itse foorumin jolla keskustelen. Samalla yritin Juhani Pesu -vertauksella korostaa ettei nimillä tai nimimerkeillä ole asiassa mitään merkitystä. Missään tapauksessa en ole halunnut herjata tai loukata ketään. Pyydän myös anteeksi etten tunne Juhani Pesua, hän on minulle vain yksi ahkera kirjoittaja keskustelupalstoilla.
24.8 Tahdoin toisessa viestissäni kysenalaistaa esittämäsi olettamuksen että
- 1. Sukutarinassa kerrottu 1500-luvun hopeakannu
- 2. Perinnönjaossa esiintyvä hopeakannu
- 3. Kynzellin myymä kannu
olisivat yksi ja sama esine. En kiistä tosiasioita kannuista (eli tarua, perinnönjakoa tai Kynzellin kannukauppaa, vaan esimerkin tavoin halusin kiinnittää keskustelijoiden huomion siihen hävivän pieneen mahdollisuuteen että kyseessä olisi yksi ja sama kannu. Todennäköisin vaihtoehto on että mikäli joku kannu on Alftaneilla ollut niin Isonvihan aikaan sekin on todennäköisesti hävinnyt. Mielestäni viestini oli erittäin aiheellinen ja sai aikaan vilkasta keskustelua sukupalstalla.
Erityisesti Lundin viestit ja Kalevan toteamus viestissä #113 vastaa pitkälle omia näkemyksiäni.

Tämän jälkeen olet valehdellut ja herjannut minua sukufoorumissa:
"Mitä tulee Agricolan herjakirjoituksiin, joissa väitetään mm. etten kirjoittaisi
omalla nimelläni (Juhani Pesu) todettakoon, että "caput" on tähän Suku Forumin viestiketjuun kirjoittava henkilö, joka käy sylkemässä silmilleni nimimerkin takaa Agricolassa. Rohkea teko!

Todettakoon tähän että:
1. Riitaannuttuasi toistuvasti muiden keskustelijoiden ja myös sukuforumin ylläpitäjien kanssa ilmoitit jatkavasi keskustelua Agricolassa ja olet toivonut muidenkin osallistuvan täällä, tässä olisi nyt yksi kaivattu keskustelija!
2. En ole koskaan kirjoittanut suku-foorumille
3. En ole rekisteröitynyt suku-foorumille
4. En myöskään tule koskaan rekisteröitymään nykymuotoiselle sukupalstalle
5. En tunne ketään sukufoorumille kirjoittavaa henkilöä, enkä ole kenenkään heistä kanssa koskaan tietääkseni keskustellut.
6. Juhani Pesun fantasioiden kyseenalaistaminen on siis sylkemistä?

Kuten Klaus L. kirjoitti pysykäämme asiassa. Olen esittänyt kysymyksiä ja olettamuksia ja toivon että niistä käydään avointa ja monipuolista keskustelua. Valitettavasti en itse voi käydä keskusteluja työaikana, joten kaikkea Emerentia Tott-fantasiaan liittyvää en ehdi kommentoimaan vaikka haluaisinkin. Mikäli Juhani Pesu ei tälläkään foorumilla kykene asialliseen keskusteluun niin toivottavasti muut foorumin lukijat antavat panoksensa keskusteluun. Olen vakuuttunut että Agricolasta löytyy siihen tarvittavaa asiantuntemusta.

Terveisin täältä primäärilähteiden keskeltä!
Tuus caput

Juhani Pesu

Prinssi Gustafin rooli

Harvinaisen vähälle huomiolle on suomalaisessa & ruotsalaisessa historiantutkimuksessa jäänyt kuningas Erikin ja Kaarina Maununtyttären pojan, kruununprinssi Gustafin kohtalo.

Ainoa olemassaoleva tutkielma epäonnisen kruununprinssin elämänvaiheista on historioitsija Henry Biaudetin (1869-1915) laatima “Gustaf Eriksson Vasa, Prince de Suede: une enigme historique du XVI. siecle”, joka julkaistiin Genevessä 1900-luvun alussa.

Biaudet tunnetaan Vatikaanin salaisiin arkistoihin syvimmin syventyneenä suomalaisena. Hänen vuosikausia kestäneet tutkimuksensa tuottivat paitsi edellämainitun opuksen, myös uraauurtavia julkaisuja paavin lähettiläistä eurooppalaisissa hoveissa.

Biaudetin mielenkiinto prinssi Gustafin kohtaloon selittyy sillä, että hän näki katoliseen uskoon kääntyneen kruununprinssi Gustafin tärkeänä pelinappulana 1500-luvun lopun valtapolitiikassa Pohjolassa. Biaudetin mukaan Suomella on tuolloin ollut ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloonsa siinä valtatyhjiössä, jonka Sigismundin ja Kaarle-herttuan taisto Ruotsin kruunusta oli luonut.

Biaudetin erityisansiona on hänen suomalaisittain ainutlaatuinen accessinsa Vatikaanin salaisistakin salaisimpaan “jesuiitta-arkistoon”, sekä kosmopoliittinen taustansa, joka antoi näkemykseen poikkeuksellista avaruutta. Henkilönä häntä kuvataan “villiksi nationalistiksi ja kansainväliseksi boheemiksi”.

---

Bostonin varhaisen musiikin festivaaleilla, kesällä 2005, näki päivänvalon ensiesityksenä Johann Matthesonin vuonna 1710 säveltämä ooppera Boris Goudenow, jota ei tule sotkea Modest Mussorgskyn myöhempään Boris Godunov-versioon.

Matthesonin nuotit ja libretto olivat tulleet ryöstetyksi sotasaaliina dresdeniläisestä linnasta toisen maailmansodan aikana ja pulpahtivat yllättäen esille Jerevanissa, Armeniassa v. 1998.

Boris Goudenowin lemmenparina esiintyvät Boriksen tytär Axinia (Xenia) ja prinssi Gavust, joka on identifioitu Erik XIV ja Kaarina Maununtyttären pojaksi, Ruotsin prinssi Gustafiksi.

Tällä varhaiselle libretolla on taustanaan ripaus todellista historiaa:

Prinssi Gustaf oli tullut houkutelluksi Venäjälle tsaari Iivana Julman toimesta ja nautti myös Iivanan seuraajan, Boris Godunovin (tsaarina 1598-1605) vieraanvaraa. Tsaarit laskivat hyötyvänsä maanpaossa elävästä kruununprinssistä, jonka vallananastaneet sedät herttuat Juhana (Juhana III) ja Kaarle (Kaarle IX) olivat istuneet Ruotsin valtaistuimella sitten prinssin isän Erik XIV vallastasyöksemisen, Sigismundin lyhyttä hallituskautta lukuunottamatta.

Boris Godunov meni jopa niin pitkälle , että esitti prinssille aviota tyttärensä Xenian kanssa luvaten myötäjäisinä Liivinmaan ja Suomen, jotka yhteistyössä Gustafin kanssa valloitettaisiin Ruotsilta. Prinssi kieltäytyi tarjouksesta ja vieraasta tuli vanki.

Prinssi lähetettiin Tverin piirikunnassa sijaitsevaan pieneen Kashinin kaupunkiin, jossa hän eli vartioituna, mutta suhteellisen mukavasti, kunnes kuoli tuntemattomasta syystä vuonna 1607 vain 39-vuotiaana. Gustaf sai merkityksettömän haudan Kashinissa, koska paikallisen varuskunnan päällikkö varasti tsaarin hautajaisia varten lähettämät varat.

Odotan malttamattomana jo liikkeellä olevaa aineistoa Suomesta. Mukana
on myös otsikon opus (Biaudetin kirjoittama prinssin elämänkerta), joka Suomesta saadun ystävällisen vinkin ansiosta vihdoin paikallistettiin.

Odotellessa kokosin vertailun vuoksi, aikajanalle ja oheen sen, mitä tiedämme muista lähteistä prinssi Gustafin langon ja Emerentian isän Henrik Claesson Tottin elämänvaiheista.

Henrik Tott syntyi 1570-luvun pinnassa. Hänen vanhempansa olivat Claes Akesson Tott ja Kerstin Henriksdr Horn af Kanckas.
Claes Tott oli kunnostautunut sotapäällikkönä ja hallintomiehenä Ruotsin itäisissä maakunnissa, mutta vastutettuaan herttua Sigismundin ruotsiintuloa, joutui Juhanan III epäsuosioon ja menetti virkansa & läänityksensä.

Henrik kirjoittautui Rostockin yliopistoon kesäkuussa 1588, mutta jo 17.10.1589 hänet tavataan Helmstedtin yliopiston kirjoista. Syytä opiskelupaikan vaihtumiseen ei tunneta.

Vuonna 1590 Erik-kuninkaalta vallankaapanneet esittelivät Ruotsissa uuden kruununperimysjärjestyksen, joka nimenomaisesti poissulki
Erik XIV sukuhaaran oikeuden Ruotsin kruunuun. Samalla mahdollistettiin kuninkuuden periytyminen matriarkaalisesti Ruotsin valtakunnassa.

Erikin seuraaja, velipuoli kuningas Juhana III, kuoli vuonna 1592 ja hänen poikansa, epäsuosittu katolinen Sigismund astui valtaan.

Henrik Tott on tällävälin päättänyt opintonsa ja palannut Ruotsiin, jossa hänet mainitaan kuninkuutta tiukasti tavoittelevan Kaarle-herttuan kamaripalvelijana (kammarsven) v. 1597. On tässä yhteydessä merkillepantavaa, että MOLEMMAT Sigrid Vasan tulevista puolisoista; sekä Henrik Tott, että Nils Nilsson Natt och Dag, olivat alunperin Kaarlen hovissa palvelleita (Natt och Dag oli Kaarlen puolison hovimestari) ja niinmuodoin “herttuanmiehiä”.

“Herttuanmiehenä” Henrik naitetiin samana vuonna (1597) itseään yli viisi vuotta vanhemmalle, kuningas Erikin ja Kaarina Maununtyttären ainoalle tyttärelle prinsessa Sigrid Vasalle, joka isänsä vallastasyöksemisen ja murhan seurauksena oli asetettu äitinsä kanssa de facto vankeuteen Liuksialan läänitykselle, lähelle valtakunnan itärajaa.

Erik XIV vallastasyöksyyn aktiivisti osallisena ollut Kaarle laskelmoi naittaessaan nuorukaisen jo ensiavioonsa ylikypsälle (31 vuotiaalle) prinsessa Sigridille kontrolloivansa/ estävänsä Erik XIV kilpailevan ja “oikean” sukulinjan jatkumisen. Henrik Tott oli joko nimenomaisesti saanut ohjeet olla siittämättä jälkeläisiä vaimolleen, tai ainakin hänen oli annettu ymmärtää sen suuntaiset toiveet. Mahdollisen lipsahduksen sattuessa toivottiin luonnon tekevä tehtävänsä ja korjaavan talteensa kuningas Erikin “äpärälapsen” (Kaarle-herttuan käyttämä puhuttelunimi veljentyttärestään) ja tämän epätoivotun jälkeläisen.

“Luonto” toimikin toisin, täysin herttuoitten suunnitelmien vastaisesti! Henrik Tott, joko aidosti “rakastui” vaimoonsa, tai havahtui nopeasti vyöryvien tapahtumien tuoksinassa tajuamaan oman potentiaalinsa “laillisen” kuningsalinjan jatkajana & kuninkaallisen Vasa-Tott-suvun kantaisänä, mahdollisesti molempia.

Aviotaan seuraavana vuonna, vielä herttuan & valtionhoitajan suosiossa ollessaan, hänet nimitettiin Turun linnan komentajaksi (befälhavare) lokakuussa 1598.
Hämmästyttävästi huomaamme Alftan-kronikan asettavan sukuun kuuluvan Henrik Hanssonin (Stodiusten kantaisän) samaan linnaan, lähes samalle vakanssille (ståthållare på Abo slot) suurinpiirtein samoihin aikoihin.

Henrik Tott on vedenjakajalla. Kaarle-herttuan “hännymiehestä” sukeutuu tuona vuonna, Turun linnassa Kaarle-kuninkaan haastaja & aktiivi vallantavaoittelija lankonsa ja vaimonsa nimissä. Sigrid synnyttää vuonna 1598 Ake-nimisen pojan. Nyt Henrik taistelee myös lapsensa ja tulevien lastensa perintöoikeudesta.

Kuningas Sigismund oli vuonna 1598 paennut Ruotsista setänsä Kaarle-herttuan nujertamana, eikä palannut Tukholmaan enää koskaan. Kaarle julistettiin vuoden 1599 pidetyillä herrainpäivillä Ruotsin hallitsevaksi perintöruhtinaaksi.

Suomen ja Viron aatelisto vastusti säätyjen päätöstä. Koko valtakunta natisi liitoksissaan.

Kaarle-herttua, vihansa sokaisemana, ryhtyi kostoretkeen pettureitten kukistamiseksi heti ja harkitsematta. Hänen missionsa oli mitä suurimmassa
määrin henkilökohtainen ja kaksitavoitteinen: kukistaa katolisen Sigismundin vallanpalautusaikeet lopullisesti ja katkaista pää Venäjän tsaarin hautomalta juonilta Erik-kuninkaan elokuussa 1599 Moskovaan saapuneen Gustaf-pojan ja “laillisen kuningaslinjan” palautuksesta Ruotsin valtaistuimelle.

Tsaari Boris Godunov oli jo pitkään mielihyvällä seurannut Kaarlen ja Sigismundin keskinäistä kamppailua ja laskenut hyötyvänsä epäsovusta & verenhukasta.


Godunovin toiveena oli antaa ruotsalaisten ja puolalaisten vallantavoittelijoiden näännyyttää toisensa ja marsittaa sitten omien joukkojensa kärjessä vallastasyöstyn kuningas Erikin ainut poika, kruununprinssi Gustaf Liivinmaan ja Viron kautta Suomeen ja suotuisimmassa tapauksessa Ruosinkin valtaistuimelle. Gustaf olisi tuolloin Venäjän tsaarin “nukkehallitsija” ja häneen sidottu sukusitein naittamalla Gustaf Boris Godunovin omalle tyttärelle Xenialle.

Muodollisena syynä ja virityksenä aktiin olisi käytetty Kaarlen ajattelematonta lupausta Narvan luovutuksesta Venäjälle, jonka toteutumatta jääminen antoi tsaarille tekosyyn olla allekirjoittamatta Täyssinässä tehtyä rauhaa.

Boris Godunov yllytti prinssi Gustafia haastamaan suoraan setänsä vaatimalla tätä luovuttamaan Viron ja Suomen itselleen. Jos herttua, kuten varmaa oli, kieltäytyisi, antaisi tsaari venäläisiä joukko-osastoja prinssin käyttöön tavoitteen toteuttamiseksi sotilaallisesti.

Boris Godunovin loistava taktinen veto sammahti prinssi Gustafin itsepäiseen vastustukseen. Gustaf systemaattisesti kieltäytyi pettämästä isänmaataan
asettumalla sen arkkivihollisen saappaisiin. Prinssistä tuli valttikortin asemesta vanki. Kuningas Erikin-linjan lojalistien ja Kaarle-herttuan huomio kiintyi nyt entistä ilmeisimmin Henrik Tottin suuntaan.

Mutta missä oli Henrik?

Jo ennen kuin herttua jyskytti kanuunankuulilla Turun linnan pääporttia, oli Henrik Tott paennut Helsinkiin ja sieltä edelleen Arvid Tönnesonin hätäisesti kokoamien laivojen mukana perheineen Tallinaan. Oliko Henrik Tottin laivurina eräs Mårten-niminen, lainukijanakin tunnettu Brändöstä?, etsii vielä todistettaan.

Linnan puolustuksen Henrik oli delegoinut Henrik Hanssonille (Alftan-sukua), joka jalka sitten kronikan mukaan” blef med en stycke-kula afskutit igenom järnporten Ifrån Tallinmäki, ståndandes sig till olycka, på slotts Borggården, då Hertig Carl intog Abo slot och hela Finland, af hwilken skada han förorsakades låta sig bära på en stol ut, och lefwerera Honom Slotts Nycklarne, och brukade sedan en trä-fot, unde filius cognomen obtinebat Stodii.

Todellista saalistaan paitsi jäänyt Kaarle-herttua antoi hurjan luontonsa tuta:

Kostonhimoisena han mestautti heti paikalla kymmeniä henkilöitä, erityisesti sellaisia joita kohtaan hän kantoi yksityistä vihaa. Hän jopa herjaa kuolleita, kuten kertomus Klaus Fleminigin ruumiin häpäisemisestä osoittaa.

Niitä ruotsalaisia ja suomalaisia, jotka olivat onnistuneet pakenemaan Viroon hän vaatii lähettinsä välityksellä saapumaan Ruotsiin “koska he useiden muiden rauhattomien henkilöiden kanssa olivat myrkyllisillä juoneillaan saattaneet valtakunnan vaikeaan tilaan”. Ehkä päällimmäisenä hänen privaattilistassaan on “pettureista petturein” Henrik Claesson Tott.

Henkilökohtaisen uhkan sokaisemana hän kiirehtii pakolaisten kannoilla valloittamaan Suomen jälkeen Viroa.

Matkan varrella hän herjaa ja runoo ympärilleen milloin Sigismundin-, milloin Moskovan-, tai Erikin-linjan lojalisteiksi kokemiaan.

Osansa saa esim. Narvan linnapäällikkö Otto Yxkull:

“Huomaan, että tuo kunniaton Otto Yxkull on vanginnut lähettimme ja varastanut postimme. Hän on siis pelastaakseen Narvan puolalaisille
liittynyt Suomesta paenneiden kavaltajien joukkoon”.

Tallinan käskynhaltija Georg Boije af Gennäs (kirjeessä hänelle):

“Sinä senkin siellä Liivinmaalla, samanlainen kuin kavaltajat Suomessakin, joiden kanssa väijytte henkeäni! Jätä ruikutuksesi; sillä teen sinulle samaa, jota itse olit aikonut minulle. Miksi annoit apuasi paavilaisille saattaa Liivinmaa Puolan valtaan?!

Tallinnan varuskunnan avainten luovuttajaksi (antautumisen merkiksi) osoittautuu Alftan-kronikan mukaan Turun Henrik Hanssonin veli , Rålamb Hansson, joka merkillepantavasti ojentaa avaimet “kuningas Sigismundille luovutettavaksi”, Kaarle kun kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta vuonna 1607.

Henrik Tott ja muut “kavaltajat” joutuivat pakenemaan linna linnalta Viroa valloittavin Kaarlen joukkojen alta, tai alentumaan anomaan armoa.

Armonanojiin kuuluivat mm. Puotilan Anders Larsson ja Pernajan Arvid Tönnesson Wildeman. Anojiin ei alleviivatusti kuulunut Henrik Claesson Tott!

Vuoden 1599 lopulla Henrik & Sigrid perheineen ovat jo tilapäisessä turvassa Kuurinmaan herttuan Friedrichin hovissa.

Mitaussa Henrik Tott tarttuu kynään ja tiivistää haaveensa paperille:

Ensin koukeroisin kirjaimin: Heinrich Tått zu Siudeby” ja sen alle neljään kenttään jaettu vaakunakilpi; sen ensimmäiseen ja neljänteen osaan hän piirtää Ruotsin kolme kruunua, toiseen Göta-vaakunan; leijonan kolmen virran yllä ja vain kolmanteen entisen omansa, Tott-suvun vaakunan. Kilpi on katettu sydänvaakunalla, joka kuvaa Vasa-suvun sukuvaakunaa . Kypärän kruunaa majesteetillinen Ruotsin kruunu.

Vielä kesällä 1600 tavataan Henrik Riiassa. Ennen vuoden loppua (14.12.) 1601 on hän jo kuollut.

Mitä tapahtui?

Ehkä osa vastauksesta on löydettävissä edellä mainituista, Biaudetin kokoamista, Vatikaanin salaisistakin salaisimman jesuiitta-arkiston dokumenteista, joiden varaan Biaudet on rakentanut prinssi Gustafia käsittelevän elämänkertaansa.

Varmuudella tiedämme, että tuossa, Suomessa liki tuntemattomaksi jäänneessä opuksessa on tallella “hävinneitten historia”, sellaisena kuin se Vatikaanin arkistoista välittyy.

Terveisin

Juhani Pesu
Viimeksi muokannut Juhani Pesu, 07.10.08 17:28. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Juhani Pesu

Kadonneet Tott-lapset

Henrik Claesson Tottin kuolinsyy ei ole tiedossa. Luultavasti hivuttava arsenikkimyrkytys, kuten niin monilla noihin aikoihin. Henrik oli kuollessaan n. 30-vuotias, mies parhaassa iässään.

Tsaari Iivana Julma kuoli 18.3.1584, jonka jälkeen sijaishallitsijana toimi hänen vävynsä Boris Godunov, mielenvikaisen lankonsa Feodorin puolesta. Feodorin kuoleman yhteydessä Borisista tuli virallisesti tsaari vuonna 1598. Hän soti menestyksekkäästi Ruotsia vastaan 1590-1595 ja solmi runsaasti kauppalinkkejä Eurooppaan, mutta menehtyi äkillisesti vuonna 1605.

Henrik Claesson Tott oli vahvasti "oppositiomies" kuollessaan. Vaakunapiirtelyistään ja tottelemattomuudestaan Kaarleen nähden hänet olisi voitu tuomita kuolemaan Ruotsissa. Mutta kuinka ollakaan, hänkin siirtyi ajasta ikuisuuteen mystisissä olosuhteissa Riiassa, jonka portteja juuri samaan aikaan kolkutteli kostonhimoinen Kaarle.

Alftan-kronikan ja kadoksissa olevien Tott-lasten (Claes & Kerstin) kannalta aivan kriittinen ajankohta on Henrikin & Sigridin Suomesta paon vuosi 1599. Henrik ja perheensä olivat todistettavasti Helsingissä. Heidän ja muittenkin Kaarle-herttuan vihaa pakenevien pakomatka Tallinaan (Rääveli) jatkui Wildemanin hätäisesti kokoamilla laivoilla. Missä oli laivuri Mårten, jälkipolvien Brennerukseksi mieltämä, Brändöstä?

Mihin Ruotsin historiasta hävisivät Claes & Kerstin, kunigas Erikin suorat jälkeläiset, joiden äidistäsyntyminen “mödernebörd”, on Tukholmalta jäänyt dokumentoimatta?

Vielä pieni lisäkommentti Henrik Tottin ja Henrik Hanssonin “tehtävänkuvauksiin” Turun linnassa. Käskynhaltija-titteli oli kunnianimitys. Linnalla ja linnaläänillä oli vielä erillinen linnanpäällikkö, aktiivi vallankäyttäjä virkamiehiin ja vouteihin nähden. Näiden lisäksi tapahtui Turussa ja Tallinnassa runsaasti “vahdinvaihtoja” & delegointia noina ankarina aikoina.

On näin myös täysin mahdollista, että Alftan-kronikan Henrik & Rålamb Hanssoneille antamille, äkkiseltään jo "varatuilta" tuntuville titteleille, löytyy looginen selitys.

Vasa-suvun jäsenet olivat tunnettuja kirjallisista harrastuksistaan.
Kustaa Vaasa itse kirjoitti elinaikanaan kirjeitä päivittäin, monet näistä ovat
säilyneet. Erik piti säännöllisesti päiväkirjaa. Nämä Kaarina Maununtytär toimitti pojalleen prinssi Gustafille, heidän viimeisessä tapaamisessaan Tallinnassa. Käsikirjoituksista ei juuri ollut Gustafille iloa, sillä hän oli pakolaisvuosinaan unohtanut ruotsinkielen lähes tyystin. Ilmeisessä rahapulassa hän panttasi kirjat Vilnassa, josta ne löysivät myöhemmin tiensä Tukholman Kuninkaalliseen kirjastoon. Ehkäpä korteissa on vielä jotain Sigridiltäkin. Tott-suvun osalta olen niinikään optimisti.


Terveisin

Juhani Pesu

Juhani Pesu

Yhteenveto väliajalla

Alla tämänhetkiset käsitykseni ketjun aiheesta & Alftan-kronikan synnystä, siihen liittyvistä henkilöistä ja tapahtumista:

Kaarina Maununtytär, jonka isä Magnus Månsson (Helsing) oli talonpojan poika Borgsjön pitäjästä Medelpadissa, toimitettiin isänsä sukulaisen, kuningas Erikin seniorisihteerin, Mårten Helsingin suosiollisella myötävaikutuksella Tukholman linnaan, jossa hänet esiteltiin
kuningas Erikille. Kaarinasta tuli ensin Erikin “frilla” ja sittemmin Ruotsin kuningatar. Kaarina ei siis olisikaan “pähkinänmyyjä tukholmalaiselta torilta”, tai Gert Cantorin suojatti, vaan hänellä olisi ensikerran looginen “tarkoitus” valtapelin nappulana.
Tämä poikkeaa kaikesta aiemmin esitetystä ja perustuu avainhekilöiden sukujen tutkimukseen & löydettyihin linkkeihin.


Mårten Helsingin apulaisena, juniorisihteerinä Erikin hovissa toiminut Alftan-suvun kantaisä Hans Eriksson Alftan avioitui Kaarina Maununtyttären, kuninkaan henkivartiokaartin upseerina toimineen veljen, Sofia-tyttären kanssa. Tälläkin aviolla oli poliittinen tarkoitus; se vahvisti kuninkaan ympärille koottua lojalistiryhmää.

Erik itse oli läsnä vihkiäisissä ja luovutti sulhaselle 111 luodin (1 kg 474 gr) hopeakannun, joka todistettavasti säilyi Alftan-suvun perintökalleutena aina 1800-luvulle asti, jolloin se myytiin kauppaneuvos Kyntzelin valityksellä tukholmalaiselle kultasepälle. Kannun salalokeroissa säilytettiin Alfta-suvun perimätiedon mukaan’ “tietoja lahjan antajasta (s.o. kuningas Erikistä)
ja sen omistajista (s.o. sukukronikka). Kannun luovutus on voinut tapahtua, jossain muussakin “perhejuhlassa”. Perimätieto mainitsee korostetusti juuri “perhejuhlan”. Alftanit kuuluivat siis Erikin perheeseen (extended royal family).

Erikin syöksivät, pian hänen avionsa jälkeen, vallasta kuninkaalliset velipuolet; herttuat Juhana & Kaarle. Erik perheineen vangittiin. Kuninkaan kohtalona oli kuolla velipuoltensa murhauttamana. Leski Kaarina lähetettiin Liuksialaan.
Hänen lapsistaan vain Sigrid sai seurata äitiään, poika Gustaf passitettiin maanpakoon Europpaan, jossa hän vietti kiertolaiselämää lähes kerjäläisenä, kunnes joutui Venäjän tsaarin kynsiin. Hän sai tavata äitinsä vain kerran aikuisena Räävelissä. Aidillä ja pojalla ei ollut enää yhteistä kieltä ja Kaarina tunnisti poikansa vain syntymämerkistä, sanotaan.

Kaarina ja Sigrid elivät jatkuvan silmälläpidon alla Liuksiallassa, heidän jokainen liikkensä ja toimensa oli kuninkaan vakoojien tiedossa. Itseasiassa he olivat vankeina silloisessa “Siperiassa”, valtakunnan äärirajoilla.

Gustaf, kruununperijänä, oli vallananastajien suurimman paniikin ja pelon aihe (kuten tsaarin juonittelut oikeutetusti vahvistivat), mutta myös Sigridin avio oli “poliittinen” tapahtuma. Hänet naitettiin Kaarle-herttuan toimesta juuri opintonsa päättäneelle Henrik Claesson Tottille, joka oli vaimoaan yli viisi vuotta nuorempi. Avio tapahtui Sigridin ollessa jo “ylikypsä”. Herttuan nimenomainen toive oli, ettei vallanpitäjille lojaaliksi ymmärretty Henrik Tott, siittäisi vaimolleen lapsia (s.o. potentiaaleja kruununtavoittelijoita & vehkeilijöitä).

Toisin kävi Tott-Vasa parille syntyi lapsia solkenaa, jopa siten, että hovi menetti täysin kontrollinsa heidän syntymiinsä ja nimiinsä nähden, kuten säilyneet asiakirjat todistavat. Henrik Tott oli Gustafin vangiksijoutumisen seurauksena tajunnut oman potentiaalinsa “laillisen kuningaslinjan esitaistelijana” ja “tulevan” Ruotsin hallitsijalinjan patriarkkana. Tämän osoitukseksi hän piirsi pakomatkalla Mitaussa uuden kuninkaallisen vaakunan itsellen ja lapsilleen. Sen kentistä vain yksi oli Tottien perinteinen motiivi, muut kolme ovat Vasa-suvun tunnuksia. Kaiken kruunasi Ruotsin majesteetillinen kruunu. Tätä vaakunaharjoitelmaa säilytetään tänä päivänä Mitaun kaupunginmuseossa. Tukholmassa Kaarle IX (Kaarle-herttua) kutsuu Sigridiä veljensä “äpärälapseksi”.

Vanhaa kansanviisautta noudattaen Henrik Tott, jakoi kullanarvoiset lapsensa kahteen “koriin”; niihin joiden syntymä (mödernebörd) oli Tukholman hovin tiedossa ja niihin, jotka olivat syntyneet pakomatkan aikana ja jätetty Suomen saariston turvaan kasvatettaviksi.

Henrikillä oli siis suunnitelma ja sen varalle toinen.

Hän sai maksaa juonittelunsa hengellään, pian Mitaun vaakunaharjoittelun jälkeen.

Ruotsin hovi sulki syliinsä Ake Claesson Tottin ja näin titteleiden ja mammonan yltäkylläisyydellä tukahdutti mahdolliset juonittelut tältä taholta.

Henrikin varhainen kuolema riisti Erik-lojalisteilta liikkeen “primus motorin”. Hänen suunnitelmansa oli pienen, asialle vihkiytyneen piirin tiedossa. Olen viitannut tässä Helsing-von Celse (Alftaneus)-Alftan-ryppääseen.

Aika ajoi kuitenkin ohi, eikä varasuunnitelmalle löytynyt enää käyttöä, eikä ajajaa. Ake Henriksson Tott mahdollisesti kuului informoituihin, mutta käänsi epämielyttävälle ja maineensa vaaraan saattavalle salaliitolle selkänsä.

Henrikin ja Sigridin Suomen saaristoon, laivuri Mårten “Brennerin” kasvatettavaksi jätetyt lapset (tai lapsi), kasvoivat hänen huostassaan, ympäristön laivurinlapsiksi mieltämänä. Mårten allekirjoitti lojaalisuuslupauksen Kaarlelle, salaisuuden ja päänsä säilyttääkseen.

Lapsista kasvoi Vasa-suvun todellisia perijöitä niin ulkonäkönsä, kuin luontonsa puolesta. Lapsille (lapselle) kerrottiin vasta aikuisiässä heidän (hänen) todellinen syntyperänsä.

Emerentia solmi järjestetyn avion sukulaisensa, sisäpiirin Ericus Erici (Alftanus) kanssa.

Alftan-kronikka syntyi heidän poikansa Abaham Erici Alftanuksen kynästä 6.3.1695. Kyseessä oli alunperin perheen sisäinen ja varjeltu dokumentti, jota säilytettiin Erik XIV perhejuhlassa lahjoittaman hoeakannun salalokerossa.

Suvun julkinen profiili on kirjattuna ajan tuomiokirjoihin ja Israelin epitafioon Isonkyrön kirkossa. Israel jättää epitafioonsa kuitenkin vinkkejä: “äiti on Elin Brändöstä”, miksi ei Brennerus , tai Mårtensdotter? Epiotafioon liitetty votiivimaalaus menee vielä pitemmälle; kuvattu perhe kiittää selvitystä, suuresta uhasta, josta uhri on annettu. “Uhrilampaana” maalauksen alakulmassa kuvataan valkeapukuinen hahmo, jonka nimeksi kenttään kirjoitettuna on tulkittu” Emer:tha”.

Ruotsissa, sillävälin, Erikin-ajan lojalistien ryhmä on siirtänyt tietoa salaisesta Vasa-Tott-suvun haarasta eteenpäin.

Eräs asialle vihkiytynyt on valtakunnanhistorioitsija Magnus von Celse (Alftaneus-Helsing).

Henrik Tottista ja Sigrid Vasasta polveutuneen virallisen linjan viimeisen, Claes Akesson Tottin kuollessa Pariisissa, Erikin ja Kaarinan jälkeläislinja näyttää sammuneen.

1700-luvun puolivälissä koittaa Erikin “rehabilitioinnin” aika. Valtakunnahistorioitsija von Celse katsoo aiheelliseksi raoittaa jo riittävän vanhan ja nyt vaarattoman “salaliiton” verhoa. Koepallona hän julkaisee privaatiksi tarkoitetun Alftan-kronikan ykkössivun Emerentia Tott-mainintoineen.

http://personal.inet.fi/clan/bpr/alftanus/loenbom/

Julkaisussa korostetaan sivujen käsittelevän Alftan-suvun ISĂNPUOLEISTA polveutumista, joka tuolloin tuntuu turhalta, koska ajan sukupuut olivat lähes säännönmukaisesti partiarkaalisia. Von Celsen hallussa on siis ollut myös Alftanien äidinpuoleinen, suoraan Vasa-sukuun vievä puu.

Miksi sitä ei julkaistu, olen kysynyt?. Von Celse eli vielä kymmenkunta vuotta kronikan ensisivun ilmestymisen jälkeen.

Oliko hän kenties fyysisesti, tai psyykisesti kykenemätön julkaisun jatkoon. Menikö “tilaus” ohi?


Summa summarum:

-On dokumentoidusti (SRA Gen 38, f. 29v) osoitettavissa että Tott-Vasa-parin viidestä lapsesta, vain kolmen jälkiä on voitu seurata Ruotsin historian virallisissa asiakirjoissa, ennen Alftan-kronikan julkaisua.

-On varmuudella Taivassalon tuomiokirjoista todennettavissa, että Alftan-suvun hallussa oli 111 luodin kuninkaallinen perintökannu.

-Henrik Tottin haaveilut sukulinjansa tulevaisuudesta ovat niinikään verifioitavissa Mitaussa (Jelgava).

-Alftan-suvun seniorilinja Hukaisissa kantaa polvesta polveen Claes-perintönimeä.

-Alftan kronikan ja Emerentia Tottin julkaisu Ruotsin historiankirjoissa on fakta

-samoin Isonkyrön epitafio ja siihen liittyvä votiivimaalaus

-Isonkyrön kirkonarkistoista paljastui lisäksi sensaatiomaisesti
v. 2006 aiemmin julkaisematon, kaksiosainen Alftan-sukupuu, joka antaa Emerentia Tottille kuninkaallisen sukupuun.

Onko totuus siis vihdoinkin ulkona? Salaliittoko, vaiko monien sattumien samansuuntainen suma?


Terveisin

Juhani Pesu

Juhani Pesu

Biaudet-opuksen satoa

Suomalaisen tiedeakatemian toimituksia: Annales Academiae Scientiarum Fennicae, sarja B, nide VIII (Etudes Romaines IV),
painettu Genevessä v. 1913, on vihdoinkin tullut perille Riadiin.

Nide koostuu viidestä eri tutkimuksesta, joista prinssi Gustafia käsittelevä on viimeisenä.

Tämän osuuden varsinainen “leipäteksti’ käsittää 105 sivua lähdeviitteineen ja liitteet 76 lisäsivua.

Liitteissä ovat sellaisenaan ruotsinkieliset tekstit A. Fryxelliltä (Berättleser ur svenska historien) ja “Relation om Gustavo Konung Ericks son”, Dresdenin Kuninkaallisesta kirjastosta.

Fryxell on lähde sille, kaunokirjallisuudessakin toistetulle tarinalla, jonka mukaan Gustaf riistettiin äidiltään Juhanan hoviin. Eräänä varhaisena aamuna muuan etunimeltämainitsematon, Sparre-suvun jäsen yhytti epäilyttävästi käyttäytyvän, säkkiä kantavan hovipalvelijan linnan liepeiltä. Kysyttäessä mitä säkki sisälsi; aatelismies sai vain vältteleviä vastauksia. Sparre vaati palvelijaa avaamaan kantamuksensa ja sieltä ilmestyi kuninkaanlapsi, jonka Sparre heti tunnisti. Palvelijan tarkoituksena oli, saamiensa ohjeitten mukaisesti, upottaa säkki saaliineen Södermalmilla.

Sparre sieppasi pojan mukaansa, ensin maatilalleen ja sieltä sitten salassa ulkomaille.

Molemmissa liitteissä mainitaan toinenkin versio, jonka mukaan herttua itse lähetti pojan Puolaan ohjeilla hylätä tämä metsään, josta kaksi munkkia Braunsbergistä prinssin löysivät. Gustaf kasvatettiin sitten jesuiittojen huomassa, jotka toivoivat hänen jonain päivänä palauttavan roomalaiskatolisen uskon Ruotsiin. Vasta myöhemmin , Kaarinan & Sigridin saatua kuulla Gustafin olinpaikasta, nämä lähettivät kuriireilla
rahaa pojan ylläpitoa ja opiskelua varten. Välillä Gustaf joutui elämään suoranaisessa kurjuudessa, mutta hyväpäisenä selviytyi vaikeuksista ja edistyi opinnoissaan. Hän puhui ruotsin lisäksi italiaa, ranskaa, saksaa, puolankieltä, venäjää ja latinaa. Gustaf osoitti suurta mielenkiintoa kemiaa kohtaan, samoin sanotaan hänen perineen isänsä silmän “naiskauneudelle”

Molemmat ruotsalaislähteet toistavat Sigridin tavanneen veljensä kuningas Sigismundin kruunajaisissa Puolassa, jolloin prinssi lähestyi sisartaan krejäläiseksi pukeutuneena.

Ilmitultuaan, kuningas Juhana vaati Sigismundilta prinssin vangitsemista, mutta poika ei totellut isäänsä. Jatkossa Gustaf lienee kääntynyt katoliseen uskoon, harkinnut apottiutta luostarissa, sekä opiskellut satunnaisesti useissa eurooppalaisissa yliopistoissa.

Vuonna 1596, toukokuussa toteutui vihdoinkin Kaarinan unelma poikansa tapaamisesta, ensikerran 22 vuoteen! Kohtaamispaikaksi muodostui Tallinna, koska prinssi ei sallittu astua edes Suomen maaperälle. Ăiti tunnisti poikansa vain syntymämerkeistä. Yhteistä kieltä heillä ei enää ollut, sillä prinssi oli unohtanut lapsuutensa ruotsin harjoituksen puutteessa. Näin Kaarinan pojalleen luovuttamat, kuningas Erikin omakätiset päiväkirjat vv 1566-1567, eivä tuottaneet prinsille lohtua, vaan rahapulassaan hän joutui ne panttaamaan vilnalaiselle krouvarille.

Sitten seuraavat jo mainitut tapahtumat Venäjällä; tsaarin houkutukset ortodoksiseen uskoon kääntymisestä, lupaukset tyttärensä (Xenia) kädestä ja “myötäjäisinä” seuraavista Suomesta ja Liivinmaasta; vankeus ja kuolema Kashinissa vuonna 1607.

Prinssin sanotaan saaneen viimeisen leposijansa koivulehdossa, sen kaupungin liepeillä.

Biaudetin teoksen 181 sivun kääntäminen Suomeksi on kulttuuriteko, joka odottaa tekijäänsä.

Pyrin Riadista käsin hahmottamaan ainakin teoksen pääpiirteet, pitäen erityisesti silmällä “Erikin-linjan” vallanpalautushankkeet niin Ruotsissa, kuin ulkomaillakin.

--

Ote Tukholman Kuninkaallisen kirjaston Adlerbeth-kirjekokoelmasta:

Quote:

..maanpakolaisena lapsuudestaan lähtien asettui hän (prinssi Gustaf) keisari Rudolf II maahan, jossa hän sai osakseen suurta hyväntahtoisuutta.
Tämä prinssi Gustaf oli katolilainen. Koska prinssi oli hyväpäinen ja tiedonhaluinen erityisesti kemiassa, on todennäköistä, että hän haki opetusta
Padouan yliopistosta, jota pidettiin eräänä parhaimmista ja joka oli häntä (maantieteellisesti) lähellä.

Tämän aikomuksensa hänen uskotaan toteuttaneen vv. 1592-1596, hiukan yli 20-vuotiaana.

Tämän ja (Galileo) Galilein yhdenmukaisen kertomuksen mukaan, prinssi oli erityisen ihastunut italian kieleen, jota hän puhui sujuvasti, kuten myös
latinaa, saksaa, ranskaa, puolaa ja venäjää. Keisari Rudolfin taloudellinen tuki antoi hänelle mahdollisuuden saada jotain aikaan elämässään,
vaikkakin vain peitenimen suojassa.

Unquote:

http://en.wikipedia.org/wiki/Galileo

http://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Padua


Merkittävää on tässäkin toistettu tieto prinssi Gustafin katolisuudesta. “Oikeauskoisuus” on eräs niistä tekijöistä, jotka saivat kuningas Sigismundin suhtautumaan serkkuunsa suhteellisen lempeästi.

Ohessa myös Ruotsin valtiopäivien akti vuodelta 1584, joka on uolestaanpuhuva:

“Man förnimmer och, att k. Erichs sån är ännu i lifvedt och blifver achted och framsatt i Påland, hvilken uthen tvifvell med tiden tenker allt ont emott K.M. och rikied, kan och tileventyrs väll få någre mädhållare, ändogh man förser sigh, nest Gudtz hielp, att han inted skall kunne uttrette; därföre våre nyttigdt , att man kunde komme honnom udaf vegen på den stad, där man finge se honnom på skantzen, häller och till de vänner, där han inted kunde understå sigh ehuru gierne han och ville.

Grefve Peder
Her Erich Göstafsson
Her Erich Gyllenstiern
Her Erich Sparre
Her Pontus De la Gardie
Her Nils Gyllenstiern
Her Hogenskild Bielche
Her Gustaf Banner
Her Claes Bielche
Her Gören Gere
Her Clas Fleming
Her Knuth Påsse
Her Sten Banner

Mitä enemmän tietoa prinssi Gustafin kohtalosta tulee esille, sitä selkeämmin syy prinssin ennenaikaisesta kuolemasta tuntuu vierittyvän Kaarle-herttuan (Kaarle IX) kontolle.

Oliko Kaarlen ystävyys- ja avunantotarjous Vasili Shuiskille ehdollinen?

Kantoiko Kaarle-herttua (yhdessä Juhana-herttuan kanssa) vastuun jo Erik XIV kuolemasta?

Vaikuttiko Riian kaupungin portteja kolkutteleva Kaarle, Henrik Claesson Tottin odottamattomaan kuolemaan samaisessa kaupungissa juuri silloin? Onko kyseessä rikos ja trendi?

Syyllinen vaiko vain airut?

Terveisin

Juhani Pesu

Juhani Pesu

Christoffer Canton

Historian unohduksesta marssii esille Christoffer Canton, prinssi Gustafin lähin uskottu, “hovimestari” ja sanansaattaja.

Canton on se henkilö, joka neuvotteli prinssin puolesta Flemingin kanssa Kaarina Maununtyttären ja Gustafin tapaamisjärjestelyistä Räävelissä. On todennäköistä, että “pään auettua” yhteydenpitoa jatkettiin.

Cantonin sanotaan niinikään hankkineen “suojeluskirjeen” tsaarilta Gustafin venäjänmatkaa varten.

Tämä kirje talletettiin riikalaisen porvari Henrich Flegelin haltuun, siltä varalta, että tsaari “söisi sanansa” (kuten sitten kävikin).

On tässä yhteydessä syytä mainita, että Kaarina Maununtytär oli henkilökohtaisesti kehoittanut poikaansa hakemaan apua ja turvaa isänsä entisistä ystävistä, joihin Kaarina luki mm. Englannin kuningatar Elisabethin ja Venäjän tsaarit. Jesuiitat, niinikään kannativat moskovanmatkaa, omista subjektiivisista syistään.

Tsaari oli kullannut kutsuaan lähettämällä prinssille tämän kurjuudessa ennennäkemättömiä aarteita: silkkaa kultaa, rahaa, helmiä, silkkiä ja samettia, soopelinnahkoja, hevosia, jotta Ruotsin laillinen kruununperijä voisi arvonsa mukaisesti saapua Moskovaan

Kun koukkuun tarttunut prinssi Moskovaan tultuaan kieltäytyi Boris Godunovin kosinnoista tyttäreensä, Suomeen, Liiviin ja Ruotsiin nähden, antoi kiukustunut tsaari laatia kirjeen Gustafin nimissä, jossa suomalaisia kehoitettiin tunnustautumaan prinssi alamaisiksi. Tämän kirjeen kantajaksi määrättiin Otto Rug, joka kuitenkaan ei päässyt kuin Viipuriin, josta joutui palaamaan takaisin väärennettyine dokumentteineen.

Christoffer Cantonin taru päättyi Pleskowissa, jossa hän tsaarin vaatimia lunnaita kuljettaessaan, hämäräperäisisissä olosuhteissa, menetti henkensä. Se mitä Canton mukanaan kantoi, joutui suoraan tsaarin käsiin, suojeluskirje mukaanlukien.

Naiivin Gustafin peli oli pelattu. Häneltä riistettiin hevoset, palvelijat, ajopelit; kaikki se mammona, jonka hän tsaarilta oli saanut ja vielä vapauskin.

Prinssi lähetettiin ensin Ugglitzin kaupunkiin, sieltä Dimitrin aikana Peroslaukseen, kunnes määränpääksi Vasili Shuiskin valtaantulovuonna muodostui Kashin, kuolinkaupunki.

Kaarle-herttuan mielenkiinto Venäjän sisäpolitiikkan kasvoi silminnähden prinssi Gustafin vangitsemisen myötä.
Hän tarjoaa prinssin kuolinvuonna apuaan toista “Vale Dimitriä” vastaan taistelevalle tsaari Vasilille.

Oliko tämän avun hintana prinssin henki?

Kaarina Maununtyttären tuska Liuksialassa on mittaamaton; saattoihan hän neuvoillaan oman poikansa surman suuhun.



JP

Juhani Pesu

Puoskareista & maistajista

Arsenikkikulttuuri pesiytyi Ruotsin hoviin mahdollisesti Puolan kautta. Catharina Jagellonican isoäiti oli renesanssiruhtinatar Isabella Napolilainen ( Aragonialainen) ja isoisä Milanon herttua Gian Galeazzo Sforza. Heidän tyttärensä Bona Sforza oli kasvanut isänsä varhaisen kuoleman jälkeen Napolissa ja Barin ruhtinaskunnassa, jossa häntä juhlittiin kaunottarena. Miksi hän suostui Puolan vanhan leskikuninkaan Sigismundin puolisoksi, ei ole tiedossa. Pitkästyneen Bonan myötä italialaiset hovitavat istutettiin Puolaan sekä hyvässä, että pahassa.

Bona Sforzaa syyttivät aikalaiset mm. molempien miniöittensä myrkyttämisestä. Itse hän sai maistaa omaa lääkettään palattuaan Puolasta Napoliin, Habsburgien asiamiehen ravitsemana, sanotaan.

Jo Kustaa Vaasa oli neuvonut Turkuun muuttanutta Juhana-poikaansa suhtautumaan välskäreihin & puoskareihin varauksella ja nauttimaan lääkkeitä, vasta sekoittajan itse niitä ensin maistettua. Italian rennesanssihovien “arsenikkikulttuuria” tai “ruoan maistajaa” ei Pohjolassa kuitenkaan liene tarvittu ennen Puolan hovin maihinnousua Juhana-herttuan avioituessa Bona Sforzan tyttären Catharina Jagellonican kanssa. Valtakamppailut oli hoidettu toisin, järeämmin keinoin.

Jagellonican puolalais-italialaiseen seurueeseen kuului “apteekkari” Mathias Losiuksen lisäksi mm. kokkeja, pappeja, hovineitejä ja -herroja, sekä neljä kääpiötä (Maciek, Siemionek, Dorothea (Doska) ja Barbara (Baska).

Erik XIV kuolema oli pitkään verhoiltu “sairauden” syyksi, kunnes moderni tutkimus on paljastanut kuninkaan kuolleen hitaaseen arsenikkimyrkytykseen.

Myös Henrik Claesson Tott kärsi “hivuttavasta sairaudesta”, johon hän haki hoitoa Riiassa, kohtalokkain seurauksin.

Prinssi Gustafilla ei ollut edes “maistajaa” vankeudessaan. Oli syötävä sitä mitä tarjottiin.

Gustafin kuolipäivä oli 22 helmikuuta vuonna 1607. Sydäntalvi Tverissä. Puukirstussa hänet haudattiin; “mieluummin tuhat kertaa kuolleena, kuin isänmaan petturina”, jalon prinssin omin sanoin.

Anu Lahtinen
Viestit: 49
Liittynyt: 19.12.05 16:18
Paikkakunta: Helsinki - Turku

Henri Biaudet'n ja hänen retkikuntansa tekemät tutkimukset ovat usein jääneet liian vähälle huomiolle, niissä on paljon kaikkea kiinnostavaa ja arvokasta. Ruotsin hallitsijaperheiden historiaa on turhan usein tarkasteltu hallitsijakeskeisesti, ottamatta huomioon perheenjäsenten, lasten, aviottomien lasten, lankoussuhteiden ja muiden verkostoa, ja siinä mielessä esimerkiksi Gustav-prinssin kohtalo on kiinnostava.

Jäin kuitenkin miettimään muutamia seikkoja ylläesitetyssä tekstissä.

- 31-vuotiaana avioituminen ei ollut vielä liian myöhäistä, ei "tosiasiassa" eikä ihmisten mielikuvissa. Aika monien aatelisnaisten tiedetään avioituneen kolmenkymmenen paikkeilla, vaikka esim. uudessa Kansallisbiografiassa Sigridin katsotaan pysyneen naimattomana epätavallisen pitkään. Biografiassa esitetty arvio perustuu ehkä lähinnä yleisiin mielikuviin avioliittoiästä, tarkempi tilastollinen aineisto puuttuu. Päälle kolmikymppisinä avioituneet naiset saivat myös lapsia [esim. Sigridin ikätoveri Anna Joakimsdotter Fleming], ja heidän oletettiinkin saavan lapsia. Kuten aikalaiset itse sanoivat kirjeissään, "Jumala voi kaiken kääntää parhain päin" - esimerkiksi saattaa paljon tätä vanhemmankin naisen raskaaksi. Tarvittaisiin siis selkeämpiä lähdetietoja avioliittoon liittyvistä suunnitelmista, jotta voisi ajarella, että Sigridin todella oletettiin jäävän lapsettomaksi.

- Kysymys Tott & Vasa -liiton merkityksestä on kiinnostava, ja pikaisesti tarkastellen esim. Ramsay näyttää viittaavan tietoon, jonka mukaan Tott on tosiaan laatinut aika suureellisen vaakunan, jossa Vaasa-huoneen merkitys korostuu. Mutta tämä ei vielä tarkoita, että hän olisi ollut erityinen uhka 1590-luvun valtataisteluissa. Kaarlella oli vastassaan monenlaisia vastustajia ja uhkakuvia - esimerkiksi almanakkamerkinnöissään hän kirjoittaa mm. Klaus Flemingistä ja Ruotsin korkeasta aristokratiasta.

- En nyt äkkiseltään löytänyt lähteistä tai tutkimuskirjallisuudesta tietoa Henrik Tottin hivuttavasta kuolemasta? Vaikka arsenikki on mainittu Erik XIV:n kuoleman yhteydessä ja kaiketi syystä [ja toimeenpanijaksi lienee syytä ajatella nimenomaan Juhanaa], myrkytyskuolemia esiintyy ymmärtääkseni suhteellisen harvoin näillä pohjoisilla leveysasteilla. Vai mikä on muiden tutkijoiden näkemys asiaan?

Yst.terv.
Anu Lahtinen, Historian laitos, TY

Juhani Pesu

Prinssi Gustafin kohtalo

Prinssi Gustafin rooli on jäänyt historiassa aivan liian vähälle huomiolle.

Tästä Biaudet sanoo opuksessaan Gustaf Eriksson Vasa mm. seuraava

Quote (suomennos ranskasta):

Aluksi luonnollisesti, oikeutetun kuninkaan, Juhana III:n vangin Erik XIV:n nimeen ja vapauttamiseksi koko tämä maailma liikehti. Vangin murhaamisesta lähtien so. vuodesta 1577 lähtien, löytyy toinen nimi jatkuvasti solmittuna kaikkiin näihin juonitteluihin, kaikkiin näihin salaliittoihin; prinssi Gustafin, kuolleen pojan, ja sen seurauksena Ruotsin kruunun oikeutetun vallantavoittelijan.

Kun talonpojat tulisivat nousemaan missä tahansa maan maakunnista, se tulisi olemaan Gustaf Erikssonin puolesta ja hänen nimessään.
Kun ulkomaalaiset sotilaat tulisivat miettimään Juhana III:n murhaamista, se tulisi olemaan tekosyyllä kruunun antamiseksi prinssi Gustafille. Ulkomailla, Tanskassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Puolassa, jopa kaukaisessa Muskoviiteissa, kaikkialla, missä kudelmia punottiin Vaasojen hallitsevan haaran kaatamiseksi, kaikkialla oli prinssi Gustafin nimi se, joka toimi yhdistävänä taisteluhuutona ja tyytymättömien oikeutuksena, keitä he sitten olivatkin.

Vaasojen dynastian perustajan kahdelle seuraavalle pojalle ja erityisesti Juhana III:lle heidän syrjäytetyn veljenpoikansa nimestä tuli pakkomielle, painajainen, jonka vaikutus tuntui heidän kaikkein tärkeimmissä toimissaan, jopa heidän ulkomaanpolitiikkansa hoitamisessa.
Vuodesta 1568 vuoteen 1607, vuotena, jolloin hän päätti seikkailurikkaan elämänsä keskisen muskoviittien maan kadonneessa kyläsessä oli Gustaf Eriksson Vasa erittäin tärkeä persoonallisuus, mies, jonka kohtalot ovat niin erottamattomasti liittyvät Ruotsin vastaaviin, että vain prinssi Gustafin elämän tutkimus voi selittää tiettyjä Vasojen kuningaskunnan poliittisen elämän ilmiöitä, niin sisäisiä kuin ulkoisiakin.

Unquote:

Sama tutkimustarve koskee koko Erik XIV jälkeläistöä. Prinssi Gustafin jouduttua muskoviittien (venäläisten) vangiksi, hänen lankonsa, Henrik Claesson Tottin, "suvunjatkajan", rooli entisestään korostui. Hänestä tuli laillisen kuningaslinjan "patriarkka" ja esitaistelija, varsinkin koska prinssi Gustafilla ei ollut jälkeläisiä.

Henrik oli ollut Karle-herttuan hovipalvelija avioituessaan itseää viisi vuotta
vanhemman Sigridin kanssa. Vuonna 1599 hän jo pakenee "isäntänsä"
vihaa. Hiukan ennen kuolemaansa hän piirtää itselleen ja lapsilleen
uuden sukuvaakunansa Vasa-motiivein, majesteetillisella kruunulla kruunattuna.

Tämä oli suorastaan majesteettirikos ja selvä osoitus Henrikin ajatustenkulusta & haaveista omasta, tulevasta roolistaan Ruotsin valtakunnassa.

Pian vaakunaharjoitelmiensa jälkeen Henrik kuoli Riiassa epäselvissä
olosuhteissa haettuaan siellä hoitoa sairauteensa. Tämä (avunhaku) on
aihetta sivuavassa kirjallisuudessa mainittu.

Korostan, että Sigridin avio oli "poliittinen" tapahtuma. Hänen ei toivottu
jatkavan sukua, ilmiselvistä syistä.

Kirjallista toivetta ei tietenkään esitetty.

Juhanan ja Kaarlen suhtautuminen Erikin-linjaan on riittävästi dokumentoitu ajan kirjallisissa lähteissä.

Mielestäni Biaudetin opuksen käännös kokonaisuudessaan suomeksi on ensiarvoisen tärkeä tavoite tutkimuksen eteenpäinviemiseksi.

Kuka sen tekee?

Terveisin

Juhani Pesu

caput
Viestit: 19
Liittynyt: 16.08.08 19:09

Puuttumatta sen laajemmin tähän fantasiaan haluan Anu Lahtisen kommentoinnin innoittamana tuoda lukijoille esiin seuraavaa:

Juhani Pesu kirjoittaa Henrik Tottin vaakunapiirroksesta:
Mitaussa Henrik Tott tarttuu kynään ja tiivistää haaveensa paperille:

Ensin koukeroisin kirjaimin: Heinrich Tått zu Siudeby” ja sen alle neljään kenttään jaettu vaakunakilpi; sen ensimmäiseen ja neljänteen osaan hän piirtää Ruotsin kolme kruunua, toiseen Göta-vaakunan; leijonan kolmen virran yllä ja vain kolmanteen entisen omansa, Tott-suvun vaakunan. Kilpi on katettu sydänvaakunalla, joka kuvaa Vasa-suvun sukuvaakunaa . Kypärän kruunaa majesteetillinen Ruotsin kruunu.

Anu Lahtinen jatkaa:
Kysymys Tott & Vasa -liiton merkityksestä on kiinnostava, ja pikaisesti tarkastellen esim. Ramsay näyttää viittaavan tietoon, jonka mukaan Tott on tosiaan laatinut aika suureellisen vaakunan, jossa Vaasa-huoneen merkitys korostuu.

En sattuneesta syystä saa käsiini Henrik Tottin piirtämää vaakunaa, joten perustan käsitykseni vaakunasta toisarvoisiin lähteisiin:
1. Tott-sukujen vaakunat 1600-luvulta ovat nelikenttäisiä. Kenttien aiheet, mikäli niitä on ollut, ovat vaihdelleet.
2. Åke Tottin hautavaakunassa ensimmäisessä ja toisessa kentässä on 3 kruunua. Ne periytyvät Henrik Tottin isoäidin Kaarina Maununtyttären vaakunasta 1500-luvun puolelta.
3. Edelleen Henrik Tottin vaakunapiirroksen toisen kentän Göta-leijona kolmen virran yllä periytyy myös Kaarina Maununtyttären vaakunasta.
4. Åke Tottin hautavaakunan kruunu ei ole majesteetillinen vaan aatelinen ranki- eli arvoasemaa osoittava kruunu. Sitä vastoin Kaarina Maununtyttären vaakunan kruunu on majesteetillinen (en ole kuitenkaan varma termin oikeellisuudesta)

Edellä esittämäni perusteella en lähtisi spekuloimaan Henrik Tottin tarkoitusperistä.

Toinen huomionarvoinen seikka on vuonna 1590 valtiopäivien vahvistama kruununperimysjärjestys. (Aatelistohan oli vastustanut jo Erik XIV:n epäsäätyistä avioliittoakin). Uudessa kruununperimysjärjestyksessä Eerik XIV:n sukuhaara menetti oikeutensa kruunuun. Samalla myös säädettiin että kuninkuus voi periytyä myös naislinjaa. Sigrid Vasan tai Henrik Tottin kannalta tilanne oli siis mahdoton: Ilman uutta perimysjärjestystä ei Tott-suku ei ollut oikeutettu kruunuun ja uusi laki sen suorastaan kielsi!

Lukijoita tervehtien
Caput

caput
Viestit: 19
Liittynyt: 16.08.08 19:09

Juhani Pesu hyökkää taas sukuforumissa käsittämättömällä ivallisella ja ylimielisellä tyylillään eilisen viestini johdosta:

Pesu:
Kaarina Maununtyttären vaakunan eilinen löytyminen yli 400-vuoden jälkeen on suuri sensaatio. Ehkä saamme lukea aiheesta enemmän heraldisissa julkaisuissa, tai peräti SSS:n paperimediassa.


http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=4028&page=6

Tiina Miettinen ehtikin jo sukulistalla opettaa Pesua, joten tyydyn vain lisäämään herra pesulle että Kaarina Maununtyttären vaakuna löytyy sekä ruotsalaisesta että myös suomalaisesta kirjallisuudesta useista eri teoksista. Caputin kirjahyllystäkin tieto löytyy kolmesta eri kirjasta. Lisäksi suomalaiset voivat ihailla 1870-luvulla? restauroinnin yhteydessä tehtyä lasimaalausta vaakunasta mm. Turun Tuomiokirkossa. Samaisessa paikassa on myös Firenzessä teetetty kopio Åke Tottin vaakunasta. Firenzeläisten mestarien työtä valvoi omakohtaisesti taiteilija Magnus v.Wright.
Lisäksi Åken hautamonumentissa vaakuna on säilynyt alkuperäisenä 1600-luvulta.

Rovasti Tapio Vähäkangas ihmetteli vaakunoiden aiheiden "varkauksia" sukufoorumilla. Totean erityisesti sinettien usein "modifioituneen" mm. teetettäessä uusia sinettejä keski-eurooppalaisilla mestareilla. Vaakunoitakin "paranneltiin" joko luvalla tai ilman, jolloin niistä oli samaankin aikaan useita eri versioita. Hassua sikäli että 1620-luvulla perustetun Ruotsin Ritarihuoneen ritarihuonesääntö kieltää: "Älköön kukaan ottako aatelismiehen nimeä tai vaakunaa" (Tämä sääntö muuten on edelleen voimassa ja se löytyy Suomen asetuskokoelmasta Svinhuvudin allekirjoittamana).
Vaakunan omavaltainen kopiointi on siis ollut luvatonta vaikkei kyse sentään valtiopetoksesta ole!

terveisin Caput

jk. Valitettavasti minulla ei ole mahdollisuutta osallistua keskusteluun työaikana. Vapaa-aikanakin Caputilla on muutakin elämää, joten tietoani perinnönjakoon/hopeakannuun liittyen joudun vielä panttaamaan.

Juhani Pesu

En periaattessa vastaa nimimerkkien takaa kirjoittavien
viesteihin, kuten olen ilmoittanut.

Teen sen nyt kuitenkin positiivisessa hengessä, onnitellakseni.


Nimimerkii Caput esitteli viestissään 22.10.08 (yllä) sensaatiomaisesti Kaarina Maununtyttären vaakunan, johon kukaan aikalainen, tai nykytutkija ei ole törmännyt.
caput kirjoitti:
2. Åke Tottin hautavaakunassa ensimmäisessä ja toisessa kentässä on 3 kruunua. Ne periytyvät Henrik Tottin isoäidin Kaarina Maununtyttären vaakunasta 1500-luvun puolelta.
3. Edelleen Henrik Tottin vaakunapiirroksen toisen kentän Göta-leijona kolmen virran yllä periytyy myös Kaarina Maununtyttären vaakunasta.
4. Åke Tottin hautavaakunan kruunu ei ole majesteetillinen vaan aatelinen ranki- eli arvoasemaa osoittava kruunu. Sitä vastoin Kaarina Maununtyttären vaakunan kruunu on majesteetillinen (en ole kuitenkaan varma termin oikeellisuudesta)

Unquote:

Nimimerkin sensaatiomaisesti löytämä Kaarinan vaakuna sisältää siis
kirjallisuudessa tunnetun puolikuumotiivin sijasta mm. "3 kruunua" ja
"Göta leijonan kolmen virran yllä".

Tervehdimme tätä uutta vaakunalöytöä ja odotamme sen pikaista julkaisua
heraldisessa kirjallisuudessa ja miksei myös SSS:n paperimediassa
sukutukimukseen liittyvänä tärkeänä löytönä.

Terveisin

Juhani pesu
Viimeksi muokannut Juhani Pesu, 24.10.08 10:44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Juhani Pesu

Ja sitten se fakta:

Virallisesti Kaarinan aateloitua sukua, tai vaakunaa ei ole olemassakaan, kuten Ruotsin ritarihuone voi vahvistaa;

JP

Avatar
Annastiina Mäkilä
Viestit: 390
Liittynyt: 25.01.07 20:42
Paikkakunta: Turku

Hei.

Poistin Juhani Pesun täysin asiattoman kommentin.

Pesun on syytä muistaa foorumin säännöt:
Agricolan keskustelufoorumeilla ovat kiellettyjä:
2. Riidan haastaminen ja toisten kirjoittajien nälviminen. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja asiaton kielenkäyttö.

Haluan myös muistuttaa mieleen, mitä Klaus Lindgren kehoitti vain jokin aika sitten:
"Tällä palstalla nimimerkkien käyttö on edelleen laillista, joten sellaisesta on turha närkästyä. Toisekseen, pyytäisin, että tällä palstalla esitettyihin kysymyksiin ja argumentteihin vastattaisiin myös tällä palstalla, niin muutkin ymmärtävät, missä mennään."

Yst. terv.
Annastiina

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”