Niin tuota. Voisikohan joku kertoa, miten ja mistä syystä sotaveteraaneja arvosteltiin?
Itse olen syntynyt 50 luvulla, mutta en muista sellaista arvostelua.
Sotaa kyllä arvosteltiin hyvinkin voimakkaasti.
Ei ainoastaan sitä juuri käytyä, vaan yleensä sotia.
Mutta sodan arvostelu ei ole sama asia kuin veteraanien arvostelu.
Hämmentävää oli silloin lapsena, joka oli sotatietämyksensä ammentanut kirjallisuudesta, jossa sota esitettiin suurena sankaritarinana.
Se että sotaa kärkevimmin arvostelivat juuri veteraanit.
-
lentava kirvesmies
- Viestit: 360
- Liittynyt: 07.12.07 09:20
-
Emma-Liisa
- Viestit: 4991
- Liittynyt: 30.01.07 17:25
No joiltakin veteraaneilta oli kuulemma kysytty "Miksi menitte?" ikään kuin sota olisi ollut heidän "syytään".lentävä kirvesmies kirjoitti: Voisikohan joku kertoa, miten ja mistä syystä sotaveteraaneja arvosteltiin?
Kai vastaavia tapauksia on sattunut, mutta huomattavasti vähemmän kuin nyt halutaan esittää.
-
Tapio Onnela
- Viestit: 4903
- Liittynyt: 13.09.05 12:40
- Viesti: Kotisivu
Niin, uskoisin myös, että kyseessä varmaan 1960-70 -luvuilla enimmäkseen oli nuoren sukupolven ”luonnollinen” vastahanka vanhempiaan kohtaan.
Itse muistan (1950-luvun lopulla syntyneenä) hyvin kun yritimme serkkujeni kanssa saada ukkia kertomaan kokemuksistaan sodasta ja vastaus oli aina jyrkän kielteinen, hän ei suostunut siitä puhumana meille yhtään mitään: ” mitä siinä on kertomista, metsissä ryömittiin ja pelättiin” oli jotakuinkin ainoa asia jonka irti saimme.
Vaikka ukkikin oli Kansa taisteli -lehden tilaaja (näitä lehtiä saimme vähän varkain sitten selailla, olisivatko ne olleet vähän piilossa) niin päällimmäiseksi vaikutelmaksi kuitenkin jäi se, että ne jotka sotajutuillaan eniten kehuskelivat ja meuhkasivat eivät joko olleet mitään taisteluja nähneetkään, eivätkä ainakaan niissä oikeasti varsinaisesti kunnostautuneet. Luulen, että ne oikeat sankari olivat aika hiljaista poikaa. (Tuosta lehdestähän muuten vitsailtiin silloin, että jos kaikki Kansa taisteli lehden kertomuksissa tapetut venäläiset laskettaisiin yhteen, olisi koko armeija tapettu viimeiseen mieheen pariinkin kertaan.)
Lisäksi minusta tuntuu, että valtaosa sotaveteraaneista sai kyllä niin tarpeekseen sodasta, että heiltä tuskin kovin helposti löytyisi ymmärtämystä niille nykyisille asefetisisteille ja sotahistoriafriikeille, jotka pitävät sotaa jonkinlaisena jännittävänä pelinä ja harrastuksena unohtaen monasti sen mistä siinä oikeasti on kyse: verestä ja suolenpätkistä kuoleman ja kauhun keskellä ja lopulta leskistä ja sotaorvoista.
Itse muistan (1950-luvun lopulla syntyneenä) hyvin kun yritimme serkkujeni kanssa saada ukkia kertomaan kokemuksistaan sodasta ja vastaus oli aina jyrkän kielteinen, hän ei suostunut siitä puhumana meille yhtään mitään: ” mitä siinä on kertomista, metsissä ryömittiin ja pelättiin” oli jotakuinkin ainoa asia jonka irti saimme.
Vaikka ukkikin oli Kansa taisteli -lehden tilaaja (näitä lehtiä saimme vähän varkain sitten selailla, olisivatko ne olleet vähän piilossa) niin päällimmäiseksi vaikutelmaksi kuitenkin jäi se, että ne jotka sotajutuillaan eniten kehuskelivat ja meuhkasivat eivät joko olleet mitään taisteluja nähneetkään, eivätkä ainakaan niissä oikeasti varsinaisesti kunnostautuneet. Luulen, että ne oikeat sankari olivat aika hiljaista poikaa. (Tuosta lehdestähän muuten vitsailtiin silloin, että jos kaikki Kansa taisteli lehden kertomuksissa tapetut venäläiset laskettaisiin yhteen, olisi koko armeija tapettu viimeiseen mieheen pariinkin kertaan.)
Lisäksi minusta tuntuu, että valtaosa sotaveteraaneista sai kyllä niin tarpeekseen sodasta, että heiltä tuskin kovin helposti löytyisi ymmärtämystä niille nykyisille asefetisisteille ja sotahistoriafriikeille, jotka pitävät sotaa jonkinlaisena jännittävänä pelinä ja harrastuksena unohtaen monasti sen mistä siinä oikeasti on kyse: verestä ja suolenpätkistä kuoleman ja kauhun keskellä ja lopulta leskistä ja sotaorvoista.
Sankarit
Hei!
Nämä sanat sotaveteraanien suhtautumisesta väkivaltaan ja kuolemaan ovat varmasti totta. Ne Mannerheimin-ristin ritarit, joiden kanssa olen keskustellut olivat hirveän vaatimattomia eivätkä kehuneet teoillaan. Kaksi kertomusta August Myhrbergista kertoo miten tämä saattaa ilmetä, nämä ovat folklorea mutta taustalla lienee ihan oikeita tapahtumia, siis suunnilleen se tapahtui näin: Tunnettu suomalainen sotasankari August Myhrberg istui ravintolassa Pariisissa joskus 1840-luvulla kun viereisessä pöydässä joukko kreikkalaisia alkoivat kehua sotakokemuksillaan ja sitten kehuivat Kreikan vapaussodan suurinta sankaria Muradbeyta, nostivat hänelle maljoja ja sanoivat viereisen pöydän Myhrbergille: "Sinä ujon ja pelokkaan näköinen mies, vaikka et ymmärrä sankariteoista mitään, nosta sinäkin malja suurelle sankarillemme Muradbeylle" Myhrberg hymyili ja nosti maljan, eikä paljastanut että hän itse oli Muradbey.
Helsingissä 1850-luvulla August Schaumann oli Myhrbergin kanssa ravintolassa kun pöytään tuli pari tsaarin armeijassa palvelevaa suomalaista upseeria. He alkoivat kertoa kokemuksistaan Puolassa 1830-luvulla ja miten todella urhea komentaja - oliko se Langer vai Langerman - oli heidän vastustajanaan. Tästä miehestä puhuttiin ja hetken päästä Myhrberg poistui ravintolasta ja upseerit kysyivät Schaumanilta kuka se hiljainen, vaatimaton mies oli? Schauman vastasi. Juuri te kehuitte häntä, ettekö huomanneet että se oli itse Myhrberg?
Näiden sotaveteraanien kohdalla se taisi olla niin, että 1950- ja 1960-luvun alkupuolella ei ollut mitään ongelmia ja heitä kunnoitettiin mutta sitten tuli tämä vasemmisoaalto ja kaikki kääntyi ylösalaisin ja tilanne normalisoitui vasta 1980-luvulla, melko tarkkaan 1989.
Laitman
Nämä sanat sotaveteraanien suhtautumisesta väkivaltaan ja kuolemaan ovat varmasti totta. Ne Mannerheimin-ristin ritarit, joiden kanssa olen keskustellut olivat hirveän vaatimattomia eivätkä kehuneet teoillaan. Kaksi kertomusta August Myhrbergista kertoo miten tämä saattaa ilmetä, nämä ovat folklorea mutta taustalla lienee ihan oikeita tapahtumia, siis suunnilleen se tapahtui näin: Tunnettu suomalainen sotasankari August Myhrberg istui ravintolassa Pariisissa joskus 1840-luvulla kun viereisessä pöydässä joukko kreikkalaisia alkoivat kehua sotakokemuksillaan ja sitten kehuivat Kreikan vapaussodan suurinta sankaria Muradbeyta, nostivat hänelle maljoja ja sanoivat viereisen pöydän Myhrbergille: "Sinä ujon ja pelokkaan näköinen mies, vaikka et ymmärrä sankariteoista mitään, nosta sinäkin malja suurelle sankarillemme Muradbeylle" Myhrberg hymyili ja nosti maljan, eikä paljastanut että hän itse oli Muradbey.
Helsingissä 1850-luvulla August Schaumann oli Myhrbergin kanssa ravintolassa kun pöytään tuli pari tsaarin armeijassa palvelevaa suomalaista upseeria. He alkoivat kertoa kokemuksistaan Puolassa 1830-luvulla ja miten todella urhea komentaja - oliko se Langer vai Langerman - oli heidän vastustajanaan. Tästä miehestä puhuttiin ja hetken päästä Myhrberg poistui ravintolasta ja upseerit kysyivät Schaumanilta kuka se hiljainen, vaatimaton mies oli? Schauman vastasi. Juuri te kehuitte häntä, ettekö huomanneet että se oli itse Myhrberg?
Näiden sotaveteraanien kohdalla se taisi olla niin, että 1950- ja 1960-luvun alkupuolella ei ollut mitään ongelmia ja heitä kunnoitettiin mutta sitten tuli tämä vasemmisoaalto ja kaikki kääntyi ylösalaisin ja tilanne normalisoitui vasta 1980-luvulla, melko tarkkaan 1989.
Laitman
Nämä puheet sotaveteraanien pilkkaamisesta haiskahtavat kyllä pahasti leimakirvesmiesten tarkoitushakuisuudelta. Suomessa ei ole koskaan ollut sotaveteraaneja poliittisilla johtopaikoilla niin paljon kuin 60-70-luvuilla. Eivät kai nyt sen aikaiset päättäjät sentään omia sotakavereitaan pilkanneet? Jos mies on kestänyt katsoa viisi vuotta peräkkäin kivääriä väärästä päästä, niin kyllä hän varmaankin kestää kuunnella Kalle Holmbergin esittämän Marski-marssinkin. Jos on asioita oivaltava mies, niin kuuntelee sen vieläpä nautinnolla. Kaikki nykyajan märkäkorvaiset uus-isänmaalliset eivät vain pysty käsittämään sitä, että sodassa oli mukana muitakin kuin vain itsenäisyyspäivän juhlapuheisiin ajattelunsa pysäyttäviä miehiä.
Sotaveteraanien tai sotainvalidien asiat eivät sopineet 70-luvun politiikan ilmapiiriin. Kovin julkista pilkkaamista en muista esiintyneen. Sensijaan joidenkin poliitikkojen yritykset saada eläke- tai korvausasioihin parannuksia vaiettiin tehokkaasti kuoliaiksi.
Näin siis siitä huolimatta, että päättäjissä oli paljon sodan käyneitä, toki enemmän niitä, jotka pysyivät kaukana rintamalta.
Jossain yhteydessä muistelen Raf. Paasion pääministerinä ollessaan torjuneen sotainvalidien taloudellisen tukemisen sillä perusteella etteivät siviili-invalidienkaan asiat olleet kunnossa.
(Asevelvollisuus- ja siviili-invalidien liitto oli muuten SDP:n tukikohtia, ja ainakin kohtalaisen hyvä rahastuskone)
Näin siis siitä huolimatta, että päättäjissä oli paljon sodan käyneitä, toki enemmän niitä, jotka pysyivät kaukana rintamalta.
Jossain yhteydessä muistelen Raf. Paasion pääministerinä ollessaan torjuneen sotainvalidien taloudellisen tukemisen sillä perusteella etteivät siviili-invalidienkaan asiat olleet kunnossa.
(Asevelvollisuus- ja siviili-invalidien liitto oli muuten SDP:n tukikohtia, ja ainakin kohtalaisen hyvä rahastuskone)
Olisitpa nähnyt ne korvausasiat, jotka vaiettiin vuoden 1918 punaisten veteraanien kohdalta kuoliaiksi.ollijii kirjoitti:Sotaveteraanien tai sotainvalidien asiat eivät sopineet 70-luvun politiikan ilmapiiriin. Kovin julkista pilkkaamista en muista esiintyneen. Sensijaan joidenkin poliitikkojen yritykset saada eläke- tai korvausasioihin parannuksia vaiettiin tehokkaasti kuoliaiksi
Nämä väitteet sotaveteraanien pilkkaamisesta 1970-luvulla ovat todellakin, kuten Korjaaja aivan oikein mainitse, erittäin tarkoitushakuisia. Väinö Linnan muistan kirjoittaneen jossain yhteydessä, että sodankäyneille miehelle hän haluaa antaa kaiken mahdollisen kunnian, mutta itse sodalta hän haluaa ottaa sen tyystin pois (muistinvarainen siteeraus). Juuri tästä oli kysymys 1970-luvulla. Mitä järkeä olisi ollut ruveta pilkkaamaan miehiä (etupäässä savotta-Suomen pienviljelijöitä ja kaupunkien työläisiä), joita jo jatkosodan hyökkäysvaiheessa kaatui 25 000! Hehän olivat uhreja sanan syvimmässä merkityksessä, nekin, jotka jäivät henkiin.
Tässä sotaveteraanien pilkkaamisväitteessä onkin kysymys siitä, että heidät, uhrit, on haluttu vetää bulvaaniksi niille, jotka tuon kansallisen suuronnettomuuden, hyökkäyssodan Neuvostoliittoa vastaan, panivat alulle. Tämä illusorinen sumuverho vähäisen torpanmiehen ja hallituksen sisärenkaan mahtimiesten intressiyhteydestä laskettiin liikkelle jo pres. Rytin "suuressa syytöspuheessa" radiossa 26.6.1941.
Tässä sotaveteraanien pilkkaamisväitteessä onkin kysymys siitä, että heidät, uhrit, on haluttu vetää bulvaaniksi niille, jotka tuon kansallisen suuronnettomuuden, hyökkäyssodan Neuvostoliittoa vastaan, panivat alulle. Tämä illusorinen sumuverho vähäisen torpanmiehen ja hallituksen sisärenkaan mahtimiesten intressiyhteydestä laskettiin liikkelle jo pres. Rytin "suuressa syytöspuheessa" radiossa 26.6.1941.
Verlan ilmataistelu 25 / 6 1941
YYA- aikana sotiemme veteraanit lähinnä unohdettiin ja jotkin työläiskirjailijat kirjoittivat heistä halveksuvasti käyttäen yleensä 1939- 1944 sodan jälkimmäistä osaa, olihan nk.sotasyyllisetkin tuomittu vain jatkosodasta.nylander kirjoitti:Nämä väitteet sotaveteraanien pilkkaamisesta 1970-luvulla ovat todellakin, kuten Korjaaja aivan oikein mainitse, erittäin tarkoitushakuisia. Väinö Linnan muistan kirjoittaneen jossain yhteydessä, että sodankäyneille miehelle hän haluaa antaa kaiken mahdollisen kunnian, mutta itse sodalta hän haluaa ottaa sen tyystin pois (muistinvarainen siteeraus). Juuri tästä oli kysymys 1970-luvulla. Mitä järkeä olisi ollut ruveta pilkkaamaan miehiä (etupäässä savotta-Suomen pienviljelijöitä ja kaupunkien työläisiä), joita jo jatkosodan hyökkäysvaiheessa kaatui 25 000! Hehän olivat uhreja sanan syvimmässä merkityksessä, nekin, jotka jäivät henkiin.
Tässä sotaveteraanien pilkkaamisväitteessä onkin kysymys siitä, että heidät, uhrit, on haluttu vetää bulvaaniksi niille, jotka tuon kansallisen suuronnettomuuden, hyökkäyssodan Neuvostoliittoa vastaan, panivat alulle. Tämä illusorinen sumuverho vähäisen torpanmiehen ja hallituksen sisärenkaan mahtimiesten intressiyhteydestä laskettiin liikkelle jo pres. Rytin "suuressa syytöspuheessa" radiossa 26.6.1941.
Mitä muuten tarkoittaa termi "työläiskirjailija ?" Nykyisin 2008 sitä ei enää käytetä.
"Miksi menit !?" sanoi eräskin mummu äidilleni, "ei ollut pakko mennä !"
Isäni oli ilmeisesti "pakko" mennä, mutta ei hän koskaan valitellut - eikä puhunut juuri ollenkaan sodasta, mutta Kekkosesta muistan hänen sanoneen: "SE vielä myy meidät !"
Joidenkin mielestä nk.sotasyylliset oli tuomittu sodassa olleiden puolesta. Tätä
Verlan ilmataistelua 25 / 6 1941 aamulla sanotaan myös Jaalan ilmataisteluksi, venäläinen laivueenkomentaja Feodor Panjushkin haudattiin laivueensa tuhoutumisalueelle.
http://www.perinnepiirit.com/jaalan_ilmataistelu.htm
Väitän
siis Neuvostoliiton aloittaneen tämänkin 1941 sodan 1939 hyökkäyksensä jatkoksi, mitä tuhotut venäläispommittajatkin Verlassa osoittavat.
Feodor Panjushkinin pommituslentolaivueesta ei ilmeisesti yksikään kone päässyt takaisin Neuvostoliittoon.
V.Palvo
Lentävä kirvesmies kirjoitti:
Itse olen syntynyt 50 luvulla, mutta en muista sellaista arvostelua.
Sotaa kyllä arvosteltiin hyvinkin voimakkaasti.
Ei ainoastaan sitä juuri käytyä, vaan yleensä sotia.
Mutta sodan arvostelu ei ole sama asia kuin veteraanien arvostelu.
Itse en voisi tuota paremmin kirjoittaa.
Kuulun itse tuohon 60-luvun protestisukupolveen ja sodanvastaisuus oli meille todellinen sydänasia, mutta vanhempaa, sodan kokenutta sukupolvea emme, vaikka monesta muusta asiasta, sodasta arvostelleet.
Päinvastoin, kansan kärsimykset sotaaikoina, olivat meille vain lisäsyy olla sodanavastainen - sitä ei saanut enää koskaan tapahtua!
Tietyt piirit taas mielestäni väärinkäyttivät sotaveteraaneja sanomalla, että jos te olette sotia vastaan niin sitten olette myös sotaveteraaneja vastaan. (Kuten Bush sanoo: If not in our side you´re against us)
Muistan esinmerkiksi, että Tapio Rautavaara teki sellaisen vastaprotestilaulun kuin "Sotajermun protestilaulu?". Jo silloin se osui mielestäni aivan pieleen ja osoittaa vain kuinka rauhanliikkeen vastustajat toimivat.
Eiköhän tuo myytti sotaveteranien halveksinnasta ole jotenkin tuolla tavalla syntynyt. Valittavasti se elää vieläkin.
Hannu
Itse olen syntynyt 50 luvulla, mutta en muista sellaista arvostelua.
Sotaa kyllä arvosteltiin hyvinkin voimakkaasti.
Ei ainoastaan sitä juuri käytyä, vaan yleensä sotia.
Mutta sodan arvostelu ei ole sama asia kuin veteraanien arvostelu.
Itse en voisi tuota paremmin kirjoittaa.
Kuulun itse tuohon 60-luvun protestisukupolveen ja sodanvastaisuus oli meille todellinen sydänasia, mutta vanhempaa, sodan kokenutta sukupolvea emme, vaikka monesta muusta asiasta, sodasta arvostelleet.
Päinvastoin, kansan kärsimykset sotaaikoina, olivat meille vain lisäsyy olla sodanavastainen - sitä ei saanut enää koskaan tapahtua!
Tietyt piirit taas mielestäni väärinkäyttivät sotaveteraaneja sanomalla, että jos te olette sotia vastaan niin sitten olette myös sotaveteraaneja vastaan. (Kuten Bush sanoo: If not in our side you´re against us)
Muistan esinmerkiksi, että Tapio Rautavaara teki sellaisen vastaprotestilaulun kuin "Sotajermun protestilaulu?". Jo silloin se osui mielestäni aivan pieleen ja osoittaa vain kuinka rauhanliikkeen vastustajat toimivat.
Eiköhän tuo myytti sotaveteranien halveksinnasta ole jotenkin tuolla tavalla syntynyt. Valittavasti se elää vieläkin.
Hannu-
Tapio Onnela
- Viestit: 4903
- Liittynyt: 13.09.05 12:40
- Viesti: Kotisivu
Re: Verlan ilmataistelu 25 / 6 1941
Voisitko antaa tästä konkreettisen esimerkin: teos, kirjoittaja ja mielellään sitaatti sivunumeroineen, jotta emme jäisi "valikoivan muistin" varaaan.Ciccio kirjoitti: YYA- aikana sotiemme veteraanit lähinnä unohdettiin ja jotkin työläiskirjailijat kirjoittivat heistä halveksuvasti käyttäen yleensä 1939- 1944 sodan jälkimmäistä osaa, olihan nk.sotasyyllisetkin tuomittu vain jatkosodasta.
En minäkään tuota paremin voisi sanoa.Hannu kirjoitti:Lentävä kirvesmies kirjoitti:
Itse olen syntynyt 50 luvulla, mutta en muista sellaista arvostelua.
Sotaa kyllä arvosteltiin hyvinkin voimakkaasti.
Ei ainoastaan sitä juuri käytyä, vaan yleensä sotia.
Mutta sodan arvostelu ei ole sama asia kuin veteraanien arvostelu.
Itse en voisi tuota paremmin kirjoittaa.
Tietyt piirit taas mielestäni väärinkäyttivät sotaveteraaneja...
Tuo myytti sotaveteranien halveksinnasta...
Valittavasti se elää vieläkin....
Kiitos
Ajaskari
Re: Verlan ilmataistelu 25 / 6 1941
Työläiskirjailija, yhteiskunnallinen kirjailija, proletaarikirjailija,Tapio Onnela kirjoitti:Voisitko antaa tästä konkreettisen esimerkin: teos, kirjoittaja ja mielellään sitaatti sivunumeroineen, jotta emme jäisi "valikoivan muistin" varaaan.Ciccio kirjoitti: YYA- aikana sotiemme veteraanit lähinnä unohdettiin ja jotkin työläiskirjailijat kirjoittivat heistä halveksuvasti käyttäen yleensä 1939- 1944 sodan jälkimmäistä osaa, olihan nk.sotasyyllisetkin tuomittu vain jatkosodasta.
"kriittinen yhteiskunnallinen luokkatietoisuus kritiikittömästi"
Mikä lienee oikea määritelmä ?
Hannu Salaman Juhannustansseja tarkasteltiin oikeudessakin.
Kirjahyllyssäni ei ole, joten en voi siteerata.
Muuten olen sitä mieltä, että "proletaarikirjailijoiden" kirjoitukset ilman valtiontukea ovat paras tae siitä, ettei niitä kustanneta.
"Juhannustansseja" mainostettiinkin valtion tuella oikeudessa, mielestäni
tällainen markkinointitapa ei ole oikea.
V.Palvo
Re: Verlan ilmataistelu 25 / 6 1941
VP ottaa esille Salaman ”juhannustanssit” joka ei, nimensä mukaisesti, edes käsittele sotaa tai sotilaita saati sitten veteraaneja, vaan juhannuksena pidettyja tanssiaisia. Salama tuomittiin kolmen kuukauden vankeusrangaisdtukseen jumalanpilkasta – Salama ei pilkannnut sotaveteraaneja – kun Salama antoi erään romaaninsa – Hiltuseksi nimeämänsä henkilön – esittää ruokottomuuksia Jeesuksesta. Miksiköhän Tanskassa ei muuten rangaistu Muhammedia esittävien pilapiirrosten julkaisutta lehteä tai eikä lehti edes esittänyt anteeksipyyntöä. Salama armahdettiin lopuksi.Ciccio kirjoitti:Työläiskirjailija, yhteiskunnallinen kirjailija, proletaarikirjailija,"kriittinen yhteiskunnallinen luokkatietoisuus kritiikittömästi" Mikä lienee oikea määritelmä ?
Hannu Salaman Juhannustansseja tarkasteltiin oikeudessakin. Kirjahyllyssäni ei ole, joten en voi siteerata. Muuten olen sitä mieltä, että "proletaarikirjailijoiden" kirjoitukset ilman valtiontukea ovat paras tae siitä, ettei niitä kustanneta.
Salaman kirja julokaistiin sen lisäksi vasta vuonna 1964. VP:n pitäisi ottaa esimerkiseen aiemmin, jo vuonna 1954 julkaistun työtäiskirjailija Väinö Linnan erään romaanin nimeltään Tuntematon Sotilas. VP on varmaaan ainakin kuullut siitä romaanista. (Linnahan oli työkkäri, töissä Finlaysonilla karstaajana). Tuntemattomassa pantiin halvalla ssitä kuvaa suomalaisista ihannesotilaina ja sellaisista sotaveteraaneista, jotka eivät suinkaan romaanissa käyttäytyneet jalosti eivätkä urhean kalpeina katsoneet kuolemaa mainetta niittäen silmiin tappaakseen ryssiä, vaan käyttäyyivät ihan tavallisten ihmisten tavoin. Tuntematon ei saanut valtion tukea eivätkä sotaveteraanit olleet niin pyhiä kuin Jeesus on, että syytettäisiin sotaveteraanien pilkkaamisesta, sillä se kunnia on varattu vaan Jumalalle. Katsoooko siis VP että Väinö Linna halveerasi sotaveteraaneja?
Toni TT
YYA-ajan asennekasvatus
Suomalaisia kasvatettiin YYA-ajan ilmapiirissä alakuloisesti väheksymään
1939 - 1944 sodan muistoa ja tämä väheksyminen ulotettiin koskemaan myös sotiemme veteraaneja.
Eräänä näkyvänä yksityiskohtana tästä veteraanien väheksymisestä oli se, ettei Mannerheim- ristin ritareita kutsuttu YYA-aikana itsenäisyyspäivän presidentin vastaanotolle ja tämä käytäntö on muuttunut viime vuosina kertoen suhtautumistavan muutoksesta.
Isänmaallisuus oli YYA-aikana jotenkin "epäisänmaallisen militaristista."
Väinö Linnan Tuntemattoman suhteen Urho Kekkonen taisi olla vastustavalla kannalla, olen ainakin lukenut sellaisesta.
VP
1939 - 1944 sodan muistoa ja tämä väheksyminen ulotettiin koskemaan myös sotiemme veteraaneja.
Eräänä näkyvänä yksityiskohtana tästä veteraanien väheksymisestä oli se, ettei Mannerheim- ristin ritareita kutsuttu YYA-aikana itsenäisyyspäivän presidentin vastaanotolle ja tämä käytäntö on muuttunut viime vuosina kertoen suhtautumistavan muutoksesta.
Isänmaallisuus oli YYA-aikana jotenkin "epäisänmaallisen militaristista."
Väinö Linnan Tuntemattoman suhteen Urho Kekkonen taisi olla vastustavalla kannalla, olen ainakin lukenut sellaisesta.
VP