Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Suomen historia vaarassa

Suomen historia vaarassa

Mirkka Lappalainen ihmetteli mielestäni aiheellisesti Helsingin Sanomien kolumnissaan (22.1.) otsikolla Pelastakaa Suomen historia sitä, että lukiossa ei opiskella enää pakollisena lainkaan 1800-lukua edeltävää Suomen historiaa.

Lappalainen kirjoittaa:
Nykyisten opetussuunnitelmien mukaan lukiossa on neljä pakollista historian kurssia. Ensimmäinen käsittelee ihmistä ja ympäristöä muinaisuudesta nykyaikaan. Toisen nimi on "Eurooppalainen ihminen", ja sen tavoite opetussuunnitelman mukaan on "ymmärtää, mistä eurooppalaisuus rakentuu". Kolmas kurssi käsittelee kansainvälisiä suhteita ja neljänteen on puserrettu Suomen historia 1800-luvulta nykypäivään.
Lappalainen toteaa, ettei 1800-lukua edeltävää historiaa opiskella yläasteellakaan.
Valkolakin voi siis painaa päähänsä tietämättä mitään suomalaisen yhteiskunnan juurista. Ylioppilaan ei tarvitse tuntea Suomen pitkää historiaa idän ja lännen kirkkojen, Venäjän ja Ruotsin välissä. Koulusta voi purjehtia menestyksellä läpi tietämättä, miksi Suomen kivikirkot ja linnat rakennettiin, milloin ja miksi Helsinki on perustettu tai Suomenlinna rakennettu.

Nykyisten opetussuunnitelmien mukaan opiskelevien ei edellytetä olevan selvillä siitä, mitä tarkoittaa rautakausi tai isoviha tai millaista oli elää keskiajan Suomessa. Asioista, jotka kuuluivat ennen itsestään selvänä osana yleissivistykseen, tulee harvojen harrastus.

Tilannetta ei voi perustella sillä, että historiasta kiinnostuneet todennäköisesti valitsevat myös Suomen historian valinnaisen kurssin. Oman maan historian opiskelun pitäisi olla pakollista. Jos Suomen historiaa ei opeteta, se unohtuu. Kulttuuriperinnön ja historiallisen muistin säilyttämisen sukupolvelta toiselle tulisi olla ensiarvoisen tärkeää.

Vaikea kuvitella, että mikään todellinen kulttuurikansa suhtautuisi menneisyyteensä näin yliolkaisesti. Oman historian väheksyminen osoittaa vain sen, ettei Suomi vieläkään ole sivistysmaa.
Helsingin Sanomat, 22.1. 2008.
Ruotsissa sen sijaan tunnutaan menevän toiseen suuntaan. Siellähän ollaan päinvastoin jopa lisäämässä historian opetusta kouluissa.

Katso esim tämä uutinen:
Historia pakolliseksi myös ammattisuuntautuneille Ruotsissa (Agricola, Uutisia historiasta)

henrik
Viestit: 40
Liittynyt: 03.11.06 10:07

Re: Suomen historia vaarassa

Ennen kuin otetaan kantaa, olisi varmaan hyvä saada selvyys tähän:
Tapio Onnela kirjoitti: Lappalainen toteaa, ettei 1800-lukua edeltävää historiaa opiskella yläasteellakaan.
Itse en kolumnista tuota asiaa lukenut, ja käsitykseni (vanha?) on, että peruskoulussa jyrättäisiin vielä kivikaudet ja Ruotsin vallan ajat lävitse. Ainakin suurin piirtein kaikki nuoret muistavat Pähkinäsaaren rauhat ja Katariina Jagellonicat kuten vanhaan hyvään aikaankin, mutta esimerkiksi Tarton rauha tai vaikka Väinö Tanner ovat lähes tai kokonaan vieraita.

Eli taisi tulla jo vähän kannanottoakin, mutta käyköön provoksi...

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Tapio Onnela kirjoitti:Mirkka Lappalainen ihmetteli mielestäni aiheellisesti Helsingin Sanomien kolumnissaan (22.1.) otsikolla Pelastakaa Suomen historia sitä, että lukiossa ei opiskella enää pakollisena lainkaan 1800-lukua edeltävää Suomen historiaa.

Lappalainen kirjoittaa:
Lainaus:
Nykyisten opetussuunnitelmien mukaan lukiossa on neljä pakollista historian kurssia. Ensimmäinen käsittelee ihmistä ja ympäristöä muinaisuudesta nykyaikaan. Toisen nimi on "Eurooppalainen ihminen", ja sen tavoite opetussuunnitelman mukaan on "ymmärtää, mistä eurooppalaisuus rakentuu". Kolmas kurssi käsittelee kansainvälisiä suhteita ja neljänteen on puserrettu Suomen historia 1800-luvulta nykypäivään.


Lappalainen toteaa, ettei 1800-lukua edeltävää historiaa opiskella yläasteellakaan.

Lainaus:
Valkolakin voi siis painaa päähänsä tietämättä mitään suomalaisen yhteiskunnan juurista. Ylioppilaan ei tarvitse tuntea Suomen pitkää historiaa idän ja lännen kirkkojen, Venäjän ja Ruotsin välissä. Koulusta voi purjehtia menestyksellä läpi tietämättä, miksi Suomen kivikirkot ja linnat rakennettiin, milloin ja miksi Helsinki on perustettu tai Suomenlinna rakennettu.
Tämä Lappalainen kyllä kirjoittelee paljon, mutta ei hetikään aina tunnu olevan täysin selvillä esille ottamistaan asioista. Jokainen terve suomalainen lapsi käy oppivelvollisuuden nojalla läpi yhdeksänvuotisen perusopetuksen. Opetushallituksen antamissa opetussuunnitelman perusteissa määrätään mm., että Suomen historiaa käsitellään perusopetuksen viidennellä ja kuudennella vuosiluokalla kivikaudesta aina yhtenäisvaltion (ei "Ruotsin vallan") ajan päättymiseen. Mutta ehkä tällainen tuhertelu merkitsee tohtori Lappalaiselle samaa kuin olla "tietämättä mitään suomalaisen yhteiskunnan juurista".

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla asiaa kommentoi tänään 5.2. lukion vanhempi lehtori Jari Ukkonen otsikolla:

Lukion aloittavilla on heikot tiedot Suomen historiasta

Ukkonen kritisoi temaattista kurssijakoa, joka on hänen mielestään keinotekoinen ratkaisu:
Lukeudun niihin historian opettajiin, joiden mielestä edellinen opetussuunnitelmauudistus meni metsään. Temaattinen kurssijako on johtanut siihen, että esimerkiksi antiikkia käydään läpi kahteen kertaan ja muun muassa Suomen vanhempi historia jää liian vähälle huomiolle.

Talouden, ympäristön, yhteiskuntarakenteiden ja kulttuurin erottaminen toisistaan on teennäinen ratkaisu. Ne ovat kaikki vuorovaikutuksessa toisiinsa. Heikommille opiskelijoille kronologinen opetustapa olisi paljon selkeämpi tapa lähestyä historiaa.
Ukkosen mielestä lukiolaisilla on huonot tiedot Suomen historiasta:
Olen yli 20-vuotisen opettajanurani aikana havainnut, kuinka ohuilla tiedoilla varsinkin Suomen historian osalta lukioon tullaan. Alakoulussa historian opiskelu voi olla varsin satunnaista; jos aine ei kuulu luokanopettajan suosikkeihin, se jää helposti lapsipuolen asemaan. Yläkoulussa keskitytään 1800-1900-lukujen historiaan ja 9. luokalla yhteiskuntaoppiin.

Mirka Lappalaisen huoli Suomen historian asemasta on täysin perusteltu (HS 22.1.). Kuinka voimme kasvaa ja kasvattaa aidosti kansainvälisiä nuoria, jos emme tunne omia juuriamme? Ja ne juuret vievät kiistatta Ruotsin vallan aikaan.
hän suosittelee Suomen historian kursseja pakollisiksi:
Ehdotan, että seuraavalla opetussuunnitelmakierroksella korostetaan kotimaista historiaa ja tehdään kaksi Suomen historian kurssia pakollisiksi: Ruotsin vallan ja autonomian aika omana ja itsenäisen Suomen historia omana kurssinaan. Tiedoksi vain, että lukiolaiset tuntevat myös sotien jälkeistä historiaamme yllättävän heikosti. Syynä nykyiset kurssijaot ja se iänikuinen kiire!

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”