Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Suomen sota

Kustaa III:n sodassa Ruotsi ei menettänyt aluettaan, kuten oli tapahtunut Hattujen sodan Turun rauhassa.
Värälän 1790 rauhansopimuksessa Venäjä lupasi olla tukematta Ruotsin valtiopäivien "rauhanpuolustajia" Myssyjä, kuten oli tapahtunut jo ennen Hattujen sotaa.
Usein sanotaan ettei Kustaan sodalla ollut juuri mitään merkitystä, mutta
Vanhassa Suomessa se aiheutti suuren yhteiskunnallisen mullistuksen.

Venäjän johto käski kenr. (1800 generalissimus) Aleksander Suvorovin
1791 rakentamaan Pietaria suojaavan linnoitusvyöhykkeen: Hamina,
Lappeenranta, Taavetti, Kyminlinna, Utti, Saimaan laivastolle kanavat ja
Ruotsinsalmen linnoituksen, josta Kotkan kaupunki sai alkunsa.

Venäläisiä, Venäjän vakituista sotaväkeä linnoitustöihin oli n. 20 000 ja
1796 Venäjän ase-/työvelvollisuus laajennettiin n. 3 vuodeksi koskemaan myös Vanhaa Suomea.
Linnoitus- ja rakennustöissä oli n. 40 000, vuotuinen kuolleisuus n. 10 000.

Tuon suuruusluokan ja suurempikin kuolleisuus Euroopassa oli normaalia
tuohon aikaan, sotilaan keski- ikä oli noin 35 v. ja se oli kenties muuta väestöä alhaisempi - koska yhteenkootuissa joukoissa kulkutaudit
levisivät nopeasti ja joukot liikkuessaan levittivät kulkutauteja laajemmallekin.

Linnoitustöiden aikaan rauhaton ja murrosvaiheessa ollut rajaseutu on
Pietarista käsin katsottuna ollut "Villiä Länttä" ja
Ruotsin puolelta katsottuna "rappiollisen moraalitonta."
Ja
suomalainen väestö otti innolla vastaan ansioita tarjoavat linnoitus- ja rakennustyöt talonpojista kauppiaisiin - varakkaampien jälkeläisille tarjoutui virka- ja upseeriuramahdollisuuksia.

Suurkaupunki Pietari tarjosi myöskin työtä ja kauppamarkkinoita.
Vanhan Suomen elinkeinoelämä kasvoi voimakkaasti.

Ruotsin puolen Suomessa moraalitonta Vanhaa Suomea kauhisteltiin rappiollisena ja kauhisteltiin sen venäläisen mielivallan alla eläviä suomalaisia.
Tsaari- Venäjän politiikka Viipurin kuvernementin suhteen oli poikkeuksellista,
sillä Venäjä oli sotilasvaltio jonka valtionhallinto, yhteiskuntajärjestys ja
sotaväen rekrytointi liittyivät kiinteästi maaorjuuteen.

Kustaa III:n upseerit kapinoivat ja Vanhan Suomen "näyteikkunan"
houkuttavaisuuden vaikutus näkyi myöskin Suomen sodassa.

Venäläisten hyökätessä vahvuudet molemmin puolin olivat jokseenkin
samansuuruiset, eikä sodan lopussakaan venäläisiä ollut paljoakaan enempää.

Voisi asettaa kyseenalaiseksi usein toistetun väitteen, että Venäjä hyökkäsi talvella, ( 2 / 1808 ) koska Ruotsista ei voitaisi kuljettaa lisäjoukkoja Suomeen - ei niitä kuljetettu myöhemmin kesälläkään.
Svartholm ja Sveaborg antautuivat "hetimmiten" ja Ruotsin armeija perääntyi Pohjanmaalle. ( n. 13 - 14 000 suomalaista ja n. 7- 8000 ruotsalaista )

Autonomisen Suomen alkuaikoina papisto pelkäsi asemansa muutosta
kenties eniten, eikä liene sattumaa, että esim. Vänrikki Stoolin tarinoiden kirjoittaja oli pappissäätyä.

Veikko Palvo

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Ruotsi- Suomi

Siis olettamus lyhyemmin: Näyttäisi siltä, että autonomisen Suomen syntyyn vaikuttanut kehitys alkoi Kaarle XII:n sotien jälkeen ja
Tilsit olisi ollut vain "detonaattori" ?

Veikko Palvo

Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Ajatus siitä, että Suomen siirtyminen Venäjän valtaan oli pidenmmän kehityksen tulos, ei ole uusi. Aikasemin, etenkin maailmansotien välisenä aikana, nähtiin mielellään Suomen historia kehityskulkuna, joka johdonmukaisesti pyrki kohti itsenäisyyttä. Hieman samaan tapaan ajatteli kauan ennen itsenäisyyttä Topeliuskin, joka hegeliläisittäin näki Suomen olleen vuonna 1808 "kypsä" saamaan oman valtiollisen olemassaolon, kunhan se ensin oli Ruotsin suojissa saanut kehittyä. Näin Ruotsin politiikka 1700-luvulla nähtiin heikkona ja sekasortoisenakin, mikä taas tavallaan valmensi Suomea uuteen vaiheeseen. Itse en tällaiseen päämäärähakuisee historiaan oikein jaksa uskoa, sillä en tiedä, mikä se olisi, joka jonnekin pyrkisi? Tavallaan osa Suomen säätyläistöä saattoi olla jollain tapaa varautunutkin Ruotsin tappioon Venäjälle, olihan tuo menneen vuosisadan idän-politiikka ollut aika heikkoa tuloksiltaan. Lisäksi muutamissa hyvin suppeissa upseeripiireissä oli liittymisestä Venäjään jopa haaveiltukin, millä taas oli sitten merkitystä vuonna 1808 Sprengtportenin persoonan kautta. Muuten en osaa nähdä muuta selvää kehityskulkua kuin Venäjän pyrkimyksen laajentua, mikä taas oli ominaista kaikille tuon ajan valtioille.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Itsenäinen Suomi

Pyrkimyksenäni ei ollut tarkoitushakuisen historian esittäminen, vaan se että Ruotsin suurvalta- ajan päätyttyä (Kaarle XII) kehityssuunta Ruotsissa näyttäisi muuttuneen, valtiopäivilläkin jakauduttiin Hattuihin ja Myssyihin.

Laajentumishaluinen Venäjä näyttäisi Vanhassa Suomessa noudattaneen samaa politiikkaa kuin aluksi Liivinmaallakin.
Ja
myöhemmin autonomisen Suomen alkuaikoina, entinen yhteiskuntajärjestys säilytettiin aluksi.
Autonomisen Suomen aikaan Liivinmaa venäläistettiin maaorjuuteen asti
ja
venäläistäminen, sortokaudet alkoivat autonomian ajan loppupuolella
Suomessakin.
Puheet "kreivin ajasta" ja onnellisesta Ruotsin tai Venäjän ajasta ovat
sinänsä ilmeisen turhia.

Veikko Palvo

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Suomen sodan taistelut kesällä 1808

Keväällä 1808 Friedrich Buxhoevdenin venäläis- ja A. Klingsporin Suomi- Ruotsin armeijojen vahvuudet olivat edelleen jokseenkin samansuuruiset, molemmat ylipäälliköt näyttäisivät olleen lähinnä "hovimiehiä."

Joskus kirjoitetaan Y.M.Sprengtportenin avustaneen Venäjää laatimaan "erinomaisen" operaatiosuunnitelman ja joskus sanotaan odotetun kansannousua.
Suomi oli Ison Vihan ja Pikku Vihan aikanakin ollut venäläisten miehittämänä.
Ison Vihan 5 - 6 vuoden miehityksen aikana kirkkoherrojakin oli palannut
"piilopirteistään" seurakuntaansa, mistä heitä myöhemmin syytettiin.
===============================================
lyhyesti:

Mitkä tekijät saivat Ruotsi- Suomen armeijan Pohjanmaalle ( lähes taisteluitta ) vetäydyttyään ryhtymään vastahyökkäykseen keväällä 1808 :?:


===============================================

Oliko kyse osittain palkkasotilaiden ammattitaidon osoittamisesta ?
( esim. von Döbeln oli sotinut brittijoukoissa Intiassa ja Gripenberg nyk. Manhattanilla )

Lohtajan 29 / 9 -08 tulitaukosopimuksen päättymistä ennen Iisalmen pappilassa järjestettiin 26 / 10 juhlat; Dolgorukin kerrotaan sanoneen johtavansa venäläiset taisteluun seuraavana pv:nä ja ev. Sandelsin vastanneen joutuvansa antamaan ruhtinaalle selkäsaunan.
Ev. Sandelsin
upseeri Nandestatt ratsasti juhlista lähdettyään sillalta Koljonvirtaan ja hukkui.

Tulitauon päättyessä 27 / 10 vertailtiin kellonaikoja 12.00 ( 13.00 ? ) - taisteluun !
Ruhtinas Dolgoruki kaatui n. 15.45
Taistelun jälkeen kenr.maj. I.I.Aleksejev ja ev. Sandels sopivat sillalla kädenpuristuksella 36 t. tulitauosta ja osapuolet keräsivät kaatuneensa ja haavoittuneensa.

Näin kirjoitetaan tapahtuneen, mutta
http://www.genealogia.org/genos/1/1_5.htm
Sandelsin kirjeissä veljelleen Tukholmaan ym. saa toisenkinlaisen vaikutelman mm. Koljonvirran taistelusta - kirjeissä ei mainita noita pitoja.

Ovatko olleet ajan tapojen mukaisia, joten ei kannattanut mainitakaan ?


Veikko Palvo

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Toteutunut kehityskulku

Klaus Lindgren kirjoitti:Ajatus siitä, että Suomen siirtyminen Venäjän valtaan oli pidenmmän kehityksen tulos, ei ole uusi. Aikasemin, etenkin maailmansotien välisenä aikana, nähtiin mielellään Suomen historia kehityskulkuna, joka johdonmukaisesti pyrki kohti itsenäisyyttä. Hieman samaan tapaan ajatteli kauan ennen itsenäisyyttä Topeliuskin, joka hegeliläisittäin näki Suomen olleen vuonna 1808 "kypsä" saamaan oman valtiollisen olemassaolon, kunhan se ensin oli Ruotsin suojissa saanut kehittyä. Näin Ruotsin politiikka 1700-luvulla nähtiin heikkona ja sekasortoisenakin, mikä taas tavallaan valmensi Suomea uuteen vaiheeseen. Itse en tällaiseen päämäärähakuisee historiaan oikein jaksa uskoa, sillä en tiedä, mikä se olisi, joka jonnekin pyrkisi? Tavallaan osa Suomen säätyläistöä saattoi olla jollain tapaa varautunutkin Ruotsin tappioon Venäjälle, olihan tuo menneen vuosisadan idän-politiikka ollut aika heikkoa tuloksiltaan. Lisäksi muutamissa hyvin suppeissa upseeripiireissä oli liittymisestä Venäjään jopa haaveiltukin, millä taas oli sitten merkitystä vuonna 1808 Sprengtportenin persoonan kautta. Muuten en osaa nähdä muuta selvää kehityskulkua kuin Venäjän pyrkimyksen laajentua, mikä taas oli ominaista kaikille tuon ajan valtioille.
G.M.Sprengtporten on myöhemmin nähty joko petturina tai patrioottina,
mutta Pariisin ylellisen elämän velkoja Kustaa III ei enää maksanut ja
G.M.Sprengtportenin voisi katsoa olleen pakoitettukin hakemaan uutta "työnantajaa", jollainen löytyi pietarista.

Anjalan kapinalliset upseerit lähettivät Liikkalan nootin Katariina II:lle.
Kustaan sodan ja Porrassalmen jälkeen Sprengtportenin palveluksia ei tarvittu, mutta muutaman vuoden jälkeen Aleksanteri I katsoi tarvitsevansa Sprengtportenia ennen Suomen sotaa.

Sota tarjosi ylenemismahdollisuuksia laajemminkin - jos säilyi hengissä, Sandels yleni Ruotsin sotamarsalkaksi, everstinä hän kirjoitti veljelleen 1808:
"Kenraali Tutschkoff
lausuikin upseeriensa läsnäollessa, että minä olin suorittanut onnellisimman sotaretken ja olin menestyksellisin sotilas ........... mikä on hankkinut minulle kaikenlaista suosiota kuninkaalta, sekä
vihollisen kunnioituksen ja kiitoksen."

Oman joukkonsa vahvuuden ev. Sandels kirjoittaa toistuvasti olleen 1800 miestä ja
arvioi vihollisen vahvuudeksi 7000 sotilaaksi, Oulun kirjeessä 12000: ksi.
Korostaakseen menestystään.
Venäjän upseerit ovat oletettavasti kirjoittaneet Pietariin jokseenkin samankaltaisesti ?

Free Lance- upseeriaikakausi näyttäisi päättyneen Napoleonin sotiin ?
Preussilaiskenraali Carl von Clausewitz oli hänkin pari vuotta Venäjän keisarin palveluksessa.

Ajan kunniakäsityksen voisi kenties myös tiivistää: "hauska tappa vanha tuttu" ?

Ovatkohan ev. Sandelsinkin arviot voimasuhteista jääneet eloon 1800- luvun
kirjallisuudessa ?

Veikko Palvo

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”