Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Piirros vai valokuva?

Vielä 1970-luvulla painetuissa kirjoissa näkee valokuvia ja piirroksia käytettävän melkein yhtä paljon. Sen jälkeen piirrokset näyttävät hävinneen kuvituksessa lukuun ottamatta historiallisia piirroksia.

Pitäisikö kuitenkin piirroksia käyttää nykyistä enemmän? Mielestäni kyllä sillä useimmat kirjojen valokuvista olisivat selkeämpi piirroksina. Esimerkkinä mm. arkeologiset löydöt (joista kyllä tietääkseni aina tehdään piirros & otetaan kuva, mutta tuntuu että vain valokuvat päätyvät kirjoihin!). Selatkaa läpi vaikka uusintapainos kirjasta "Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumus-aloilta" (alkup. 1877 - 1884), todella hienoja puupiirroksia.

Kuva-arkistot veloittavat yleensä 20 - 50 € / per julkaista kuva. Toisaalta myös piirroksen teko / teettäminen maksaa rahaa ja vaivaa. Mitä mieltä olette?

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Taustalla valokuvien yleistymiseen tieteellisten tekstien ryydittäjänä vaikuttaa varmaankin kaksi hieman toisistaan poikkeavaa syytä. Toisaalla on jatkuvasti voimistunut kuva valokuvasta objektiivisena tiedonlähteenä, joka on vääristelemätön, toisaalta valokuvien liittämisen kustannusten lasku valokuvien ja painotekniikan muututtua entistä digitaalisemmaksi. Siten syyt ovat toisaalta taloudelliset toisaalta (pseudo-)tieteelliset.

Valokuvien luonne objektiivisena on siten kysymys, jonka esittäminen taajaan lienee tarpeen. Kun kuvien muokkaaminen tietokoneen ruudulla tulee yhä arkipäiväisemmäksi on eittämättä selvää, että myös valokuvan ja todellisuuden suhde muuttuu ongelmallisemmaksi. Voisikin kärjistäen sanoa, että valokuvan muokkaaminen on niin houkutteleva vaihtoehto, että sen avulla voidaan pyrkiä tuomaan esiin, jotain sellaistakin mitä todellisuudessa ei nähty. Tässä mielessä valokuvaa leimaa yhtäläinen subjektiivisuus kuin piirrostakin.

Lopulta valinta piirroksen ja valokuvan välillä on kallistunut valokuvan eduksi todennäköisesti sen huokeuden takia. Kuka tahansa pystyy kuvaamaan liikkumattoman kohteen, mutta harvempi pystyy sen piirtämään. Monesti kuitenkin piirroksella, on se sitten perinteisesti tai tietokoneella toteutettu, voidaan korostaa ja luoda selkeyttä mihin pelkkä valokuva ei pysty. Ehkä siis selkeyden kannalta paras ratkaisu olisikin yhdistää molempien parhaat puolet siten, että valokuvalla tuotaisiin esiin se miltä kohde näyttää ja piirroksella pyrittäisiin nostamaan esiin huomionarvoisia ominaisuuksia, joita kuva taakseen kätkee.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Martti Kujansuu
Viestit: 89
Liittynyt: 26.04.08 21:24

Toni Selkälä kirjoitti: Lopulta valinta piirroksen ja valokuvan välillä on kallistunut valokuvan eduksi todennäköisesti sen huokeuden takia.
Hei!

Yli 50 vuotta vanhoja asioita käsittelevät julkaisut tuntuvat yhä useammin käyttävän yhä vähemmän "uniikkeja" valokuvia. Tarkoitan siis, että jos aihe ei ole erityisen erikoinen niin kuvaa tarvitaan vain havainnollistamaan isompaa kokonaisuutta. Tällöin tuntuvat julkaisijat käyttävän aina vain niitä samoja arkistostoista löytämiään kuvia. Esimerkkinä toinen maailmansota yleensä ja erityisesti Tali-Ihantalan taistelu jonka erästä kuvaa lienee painettu enemmän kuin mitään muuta jatkosotaa esittävää valokuvaa.

Kuva

Piirroksella on tietysti vaikeata esittää tiettyjä tapahtumia vaikeiden tai erikoisten olosuhteiden takia (esim. sota), mutta juuri erilaisten henkilöiden, esineiden ja tapahtumapaikkojen esittämiseen piirros sopisi mielestäni erinomaisesti. Nykyaikana voidaan tosiaan valokuvaakin muokata rajattomasti esittämään vaikkapa maisemaa 1000 vuotta sitten, mutta eikö samalla vaivalla voitaisi tehdä piirros joka olisi vielä selvempi ja ehkäpä jopa yksinkertaisempi tehdä?

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Hei,

voisin kuvitella, että taustalla saman kuvan käyttämiseen uudestaan ja uudestaan on nimenomaan tiedon muuttuminen myös kustannusalalla entistä digitaalisemmaksi. Kun yksi (tai muutama) kuva on digitoitu on sen käyttäminen osana kirjoitusta helppoa kuin heinänteko (toki en tiedä tuon heinänteon helppoudesta). Yhdellä kuvalla siis saavutetaan kaksi tavoitetta: Ensimmäinen on eittämättä halpuus. Linkittämäsikin kuvan tapauksessa valokuvaoikeus on varmaankin jo rauennut, eikä siten taloudellista vaadetta tekijänoikeuden käytöstä voida esittää, toisin sanoen, kuvan käyttö on "ilmaista". Toinen syy on varmaankin aiemmin mainitsemani autenttisuuden tai todellisuuden leima. Monet mieltävät edelleenkin kuvan objektiiviseksi ja siten luotattavaksi toisin kuin piirroksen, jolle kasvava luonnontieteellistyminen on jättänyt yksinomaan lapsipuolen (subjektiivisen) aseman.

Tältä pohjalta on varsin ymmärrettävää, ettei kustantamoilla ole hirveää hinkua tuottaa piirroksilla kuvitettuja kirjoja huolimatta siitä, että ne saattaisivat monesti olla selvempiä. Eikös itse asiassa monissa kasvi-, lintu- ja eläinkirjoissa nimenomaisesti tästä syystä käytetä piirroksia, niillä kun voidaan tuoda valokuvia paremmin esiin ne ominaisuudet, joihin tarkkailijan katseen tulisi kiinnittyä. En usko, etteikö sama vaikutus olisi piirroksilla yleisemminkin, mutta koska kuvat harvoin ovat itseisarvoisessa asemassa kirjassa niihin panostaminen koet(taneen)aan turhaksi.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”