Tapaus Wolf Biermann ja kulttuuritaistolaiset vuonna 1976

[EsaH]

Esim. muistaaakseni Outi Ojala on jälkeenpäin vedonnut tähän avoimuuteen puolustaakseen itseään ja tovereitaan stalinismisyytöksiltä. Löytyi varmasti myös joitakin harvoja radikaalikommunistejakin, jotka olivat kriittisiä Nl:n ihmisoikeusrikkomuksista. Ja porvaripuolueiden edustajat olivat hyvin usein hiljaa tai noudattivat Suomen/Kekkosen julkista kantaa Nl:n ja itäleirin rikoksien suhteen.

Tästä tulikin mieleen että stalinistithan juuri kritisoivat Neuvostoliittoa varsin ahkerasti sen ihmisoikeus rikoksista ja muusta politiikasta. Ainakin Marxilais-Leniniläisten ryhmien punakaarti lehdestä olen lukenut varsin laajaa "Neuvostovastaista" materiaalia. Ihan mielenkiinnosta missä maltilliset kommunistit julkaisivat neuvostoliittoa arvostelevaa materiaaliaan. Oma käsitykseni on että nimen omaan stalinistit olivat kovimpia Neuvostoliiton kritisoijia ja heidän punakaarti lehtensä oli yksi harvoja Suomessa ilmestyviä lehtiä jossa käsiteltiin varsin avoimesti Neuvostoliiton tilannetta

Tämä monien maltillisempien enemmistöläisten kriittisyys ja avoimuus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että he ajoivat sosialistista Suomea - tai väkivallatonta siirtymistä sosialisimmin/kommunismiin - ja yhä tiiviimpää suhdetta Neuvostoliittoon ja loittonemista länsimaailmasta. Eikä sitä, että he kritisoivat ylivoimaisesti enemmän vihollista eli kapitalistista länttä.

Ja tämä on jotenkin paha asia ? Kyllä ihmisillä saa/on saanut olla ihan mitkä mielipiteet tahansa Neuvostoliitosta ja Suomen suhteesta siihen. Miten tälläinen asia liittyy historian keskusteluun?

Onko O`boylla antaa esimerkkejä stalinistien kirjoittelusta? Taistolaisissa, stalinisteissa ym. oli varmasti sinisilmäisiä idealisteja, jotka kritisoivat väkivaltaa ja pakottamista. Silti he pitivät idoleinaan murhamiehiä kuten Leniniä ja Stalinia. Jyrkimmät kommunistit saattoivat kritisoida Nl:n silloista harjoitettua politiikkaa, mutta toivoa samalla siirtymistä käytännön vallankumokselliseen toimiin leninistis-marxilaisen tai stalinistisen kommunismin pystyttämiseksi maahamme.

Niin, onko se paha asia kannattaa kommunismia, siitä on jokaisen päätettävä itse. Kyllähän jotkut ihailivat/ihailevat kansallissosialismiakin pehmeämmässä muodossa (ilman joukkomurhia).

[Emma-Liisa]

Ainakin Marxilais-Leniniläisten ryhmien punakaarti lehdestä olen lukenut varsin laajaa "Neuvostovastaista" materiaalia.

Sehän oli maolainen ryhmä, jos oikein muistan. Joten syy "neuvostovastaisuuten" oli siinä.

Aluksihan oli epäselvää, mihin suuntaan nuoret radikaalit menevät = kuka heidät saa kaapatuksi omaan joukkoon. Maolaisuus vain ei ollut Suomessa realistinen optio.

Onneksi terrorismi ei sentään saanut kannatusta kuten Länsi-Saksassa. Näin ne olevat olot vaikuttavat.

[Emma-Liisa]

Tämä monien maltillisempien enemmistöläisten kriittisyys ja avoimuus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että he ajoivat sosialistista Suomea - tai väkivallatonta siirtymistä sosialisimmin/kommunismiin - ja yhä tiiviimpää suhdetta Neuvostoliittoon ja loittonemista länsimaailmasta. Eikä sitä, että he kritisoivat ylivoimaisesti enemmän vihollista eli kapitalistista länttä.

On kai ihan luonnollista että kommunistit ja myös SKDL:n sosialistit halusivat sosialista Suomea. (Ainakin varsinaisesti poliittiset heistä, monen äänestäjien mielipide saattoi olla toinen, eivätköhän he lähinnä protestoineet oman elämänsä epäkohtia vastaan ja/tai kyseessä oli sukuperintö: isoisä oli tapettu -18 jne.) Kyse onkin siitä ettei edes Ele Alenius tajunnut, ettei NL sallisi - ainakan kovin pitkään - mitään omaa versiota sosialismista, se olisi ollut liian houkutteleva Itä-Euroopan maille. Eikä siltä tieltä tietysti ollut paluuta, muuten olisi tullut "veljellistä apua".

Paljon ihmeellisempää on, että SDP:ssäkin monet nuoret hylkäsivät puolueen maltillisen ja parlamentaarisen perinnön ja lähenivät neukkulaista marxilaisuutta. Tosin unohtuu, että se oli aikakauden yleinen trendi, taisi Olof Palmekin puhua sosialisoinneista. Ja niinhän Mauno Koivistokin on kertonut, että kansanrintamahallituksen tappio vaaleissa oli helpotus, ei tarvinnut ruveta pohtimaan, reivataanko kurssia vasempaan.

Kun katsoo "Ei EEC"-listan allekirjoittajia, ei voi kuin tulla siihen tulokseen, että poikkeuslaki ja Kekkosen jatko sittenkin oli onni Suomelle.

Käsittämättömintä on, että jopa kokoomuksen Tuhatkuntakin kirjoitti historian uusiksi siihen tyyliin että ennen 1944 oli kaikki pahaa ja sitten astuttiin "oikealle tielle". Ei siis muistettu edes 1937-9 punamultahallitusta, puhumattakaan siitä ettei vain kommunistien toimita ollut ennen sotia kielletty, vaan lapuan liike kiellettiin ja Kekkonen yritti kieltää myös IKL:n.

[EsaH]

Kyllä, on luonnollista. Ele Alenius kuului näihin humaanimpiin ja enemmän tai vähemmän sinisilmäisiin idealisteihin, joilla sinänsä varmasti oli kauniita yhteiskunnallisia ajatuksia ja tavoitteita.

Nuorten vasemmistoradikaalien silmät olisivat voineet avautua stalinistisen valtion luonteelle kuten Biermannilla, jos he olisivat koittaneet viettää pidempään todellista elämää esim. Itä-Saksassa. Myös Seppo Hentilä on kertonut, että hänestä olisi voinut hyvin tulla taistolainen ilman opiskeluaikaa DDR:ssä.

Tuhatkunnan ym. nuorporvareiden edustajat olivat usein myös vastoin isiensä arvoja ideologisesti uskomattoman vasemmalla suomettuneisuuden ilmapiirin ja muodikkaan vasemmistolaisuuden mukaisesti ja monella kiilsi hyvät neuvostosuhteet ja nousujohtoinen poliittinen ura mielessä.