Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Derkku kirjoitti: Vareksen artikkelia lukematta, asiassa ollaan anakronismin ikuisuuskysymysten äärellä. Historian perustutkinto-opiskelun ajanjakso sijoittuu asevelvollisuuden, lastenteon jne aiheuttaminen viivästyksineen jonnekin 19-30 vuoden tietämille. Kukaan ei ole niin fiksu ja oikeassa kuin nuori ylioppilas, muistan sen, olin itsekin. Eräässä nettikeskustelussa (HS:n palstalla) keski-ikää lähentyvä ylioppilas esitti seuraavaa.
Juu, edellistä on ollut aina, mutta se mitä Vares tarkoittaa, että "tietyt perusasiat ja perustiedot olivat paremmin hallussa kuin nykyään", esim. osattiin sijoittaa Ståhlberg, Svinhufvud, Kallio, Tanner jne poliittiselle kartalle, kun nykyään tunnetana vain Kekkonen ja Mannerheim. Vakavampaa on, että vaikka ennen oman leirin syntejä puolustettiin, ne tiedettiin, samoin kuin "Tiedettiin, että historiassa poliittiset erottelut olivat ihmisille tärkeitä ja merkittäviä perusteita heidän toiminnalleen, eovät pelkkää retoriikkaa, diskurssia tai rekonstruoimista postomodernien teorioiden mukaisesti. Ne oikeasti vaikuttivat, koska niihin uskottiin."

Ja ihmisten toimintaa tutkittaessa ei enää pyritäkään ymmärtämään heitä heidän omista lähtökohdistaan käsin, vaan heitä tarkastellaan oman ajan moraalikriteereistä käsin. Vivahteet ja eroavuudet katoavat. Aivan kuten 30-40-luvusta muistetaan vain yksi suuri paha - natsismi -, 60-70-luvusta muistetaan pian vain suomettumissyytökset ja "ne listat joita ei nähty".

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Toni Selkälä kirjoitti:En tiedä oliko tästä nyt suuremmin apua, mutta toivottavasti se auttaa ymmärtämään miksi koitamme niin usein ymmärtää vaikkei sille välttämättä olekaan mitään kovin ymmärrettävää selitystä. Ehkä omakin ymmärtämiseni on ymmärtämisen normatiivisen luonteen luoma illuusio, joka kahlitsee ymmärtämättömyyttäni -- varmasti niinkin. Elän vain ajassa, jossa kaltaiseni ihminen on opetettu ymmärtämään.
Kallistun itsekin samalle kannalle, että ymmärtäminen on illuusio, joka syntyy ymmärtäjän omassa päässä. Aika harva ymmärtää edes itseään joten suhtaudun skeptisesti siihen, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Se ei tietenkään estä sitä, etteikö toisia ole hyvä yrittää ymmärtää, jotta maailmasta saisi jotain tolkkua.

Avatar
Annastiina Mäkilä
Viestit: 390
Liittynyt: 25.01.07 20:42
Paikkakunta: Turku

Emma-Liisa kirjoitti:[- -] se mitä Vares tarkoittaa, että "tietyt perusasiat ja perustiedot olivat paremmin hallussa kuin nykyään", esim. osattiin sijoittaa Ståhlberg, Svinhufvud, Kallio, Tanner jne poliittiselle kartalle, kun nykyään tunnetana vain Kekkonen ja Mannerheim. Vakavampaa on, että vaikka ennen oman leirin syntejä puolustettiin, ne tiedettiin, samoin kuin "Tiedettiin, että historiassa poliittiset erottelut olivat ihmisille tärkeitä ja merkittäviä perusteita heidän toiminnalleen, eovät pelkkää retoriikkaa, diskurssia tai rekonstruoimista postomodernien teorioiden mukaisesti. Ne oikeasti vaikuttivat, koska niihin uskottiin."

Ja ihmisten toimintaa tutkittaessa ei enää pyritäkään ymmärtämään heitä heidän omista lähtökohdistaan käsin, vaan heitä tarkastellaan oman ajan moraalikriteereistä käsin. Vivahteet ja eroavuudet katoavat. Aivan kuten 30-40-luvusta muistetaan vain yksi suuri paha - natsismi -, 60-70-luvusta muistetaan pian vain suomettumissyytökset ja "ne listat joita ei nähty".
Hei!

Itse edustan näitä tämän päivän historian opiskelijoita, ja voin suoraan sanoa, etten osaa luetella maamme vanhoja presidenttejä tai muuta vastaavaa. MUTTA, miksi ihmeessä minun täytyisi osatakaan, jollei juuri Suomen viimeaikainen poliittinen historia ole se alue mikä minua kiinnostaa. Nimittäin, minä ainakin olen hyvin tyytyväinen siihen teoriapohjaan ja työkalumäärään mitä olen historian alan yliopisto-opintojeni aikana saanut. Olen täysin eri mieltä sen väitteen kanssa, etteivätkö nykyiset opiskelijat osaisi pyrkiä ymmärtämään ihmisiä heidän lähtökohdistaan käsin. Minusta tässä itse asiassa ollaan koko ajan menossa nimenomaan parempaan päin, ainakin uusien historioiden parissa.

Niin, ja palatakseni noihin presidentteihin. Minusta on tärkeämpää oppia kokonaisuudet, teoriat, välineet, ynnä muut vastaavat ja sitten erikoistua omaan kiinnostuksen alaan. Jos presidenttien nimet ja saavutukset tuppaavat unohtumaan, on ne nykyään hyvin helppo muistuttaa mieleen joko internetistä tai kirjastosta. Aivan samoin jos unohtuvat antiikin filosofien tärkeimmät teesit, kirkkoisä Augustinuksen perusajatukset, ynnä miljoonat muut asiat mitkä ovat aivan yhtä tärkeitä tässä maailmassa kuin Suomen valtion viimeaikaiset presidentit.

Yst. terv.
Annastiina

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Olipa yllätys

Annastiinan kirjoitus löi minut ällikällä. Olen luullut, että jo ylioppilaaksi päästessä tiedetään Suomen presidentit - se kun yksinkertaisesti kuuluu yleissivistykseen, aivan kuten vaikkapa missä maassa asuivat etruskit tai Puolan rajojen vaihtelut.

Nyt alan ymmärtää sen, miten helposti heppoisiakin mielipiteitä hyväksytään - koska tietopohja on niin heikko. Periaate "sen voi tarkistaa netistä" ei auta yhtään, jos ihminen ei edes ymmärrä, että jotakin pitäisi tarkistaa vaan perätön väite uppoaa kuin sulaan voihin.

Myös pelkästään omaan aiheeseen rajoittuminen kuulostaa peräti kummalliselta. Ehkä pitäisi ottaa käyttöön ruotsalainen 40-luvun lisensiaattitentti, jossa piti osata keskustella *kaikesta*, vaikkapa patsaasta jonka ohi kulkee joka päivä?

Muutenkin, mitä mielenkiintoista voi syntyä tavallisestakaan keskustelusta, jos ei voi olettaa, että toinen osapuoli tuntee Sinuhen, Karamazovin veljekset, Casablancan, Niskavuoren Hetan jne.

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Nyt taisi Emma-Liisa upota keskiluokan tietokaanonin syvimpään laariin. Itse voisin kai kysyä, mistä sitä voi keskustella, jollei tunne 80-luvun lopun tietokonepelejä, 1700-luvun kielitiedettä tai ranskalaisten vaatesuunnittelijoiden mallistoja? En voi ymmärtää miten jokin tieto olisi itseisarvoisesti tärkeämmässä asemassa kuin toinen. Itse en ainakaan ole kokenut olevani yhtään sen sivistyneempi luettuani Sinuhen, joka oli näin aikuisiällä aivan yhtä huono kuin peruskoulun pakkopullana. Ja vaikka Karamazovin veljekset onkin loistokas teos en muista kyllä ikinä sitä mihinkään tarvinneeni, kyllähän venäläisessä kirjallisuudessa rietastelevia juoppolalli-isiä ja maniaa potevia poikia on vino pino Karamazovienkin ulkopuolella.

Tuntuu että tiedon kaanoniin turvaudutaan silloin kun puolustetaan omaa, muita korkeampaa sivistystä. Voin varmasti sanoa, että äitini osaa luetella kaikki Suomen joet -- vielä kuin vain oppisi missä päin maailmaa ne sijaitsevat, kiitos loisteliaan ulkoaopettelun tuon aikaisessa kansakoulussa. Nähtävästi keski-ikäinen keskiluokka on penetroitunut siihen joukkoon yhteiskuntamme valtaapitäviä, että he saavat päättää mitä maailmasta tulee tietää. Tämä näkyy todellakin, kuten sanoit, siinä mitä ylioppilaalta vaaditaan. Onneksi se ei enää näy siinä mitä yliopistossa vaaditaan. Niin valitettavalta kuin se saattaakin sinusta kuulostaa, vielä nykyäänkin, meillä on yksilöinä vapaus valita se tieto, jota pidämme tärkeänä eikä tämä tieto välttämättä kohtaa yksi yhteen edellisten sukupolvien kanssa.

Voisinkin näin kooten todeta, että kuvitelma tiedosta on se mikä ajaa ihmiset ymmärtämättömyyteen, ei sen oppositio. Tästä syystä suomalaisessa historiakeskustelussa varmaankin aina nousee kohu kun osa tätä kanonisoitua tietoa joutuu, vaikka kuinkakin perustellusti, kyseenalaistetuksi. Se ei ole silloin Puolan rajoista tietämätön nykynuoriso vaan jääräpäisesti omaa tietoaan puolustava keski-ikäisten ja eläkeläisten joukko, joka nousee vastarintaan puolustamaan "tietoa", joka ei välttämättä ollutkaan niin absoluuttista. Argumenttia ei kyetä ymmärtämään kun ollaan varmoja siitä, että "eihän se nyt noin mennyt..." Kriittinen ajattelu ja tiedollinen kaanon harvoin kulkevat käsi kädessä -- siksi olisikin ehkä aika luopua koko yleissivistyksen käsitteestä, sillä se ei palvele muita kuin omaa tiedollista arsenaaliaan preservoimaan pyrkiviä.

Kauan eläköön homo-Mannerheim -- oli se sitten totta tai ei, puhua siitä ainakin pitää saada ilman opettavaa "eihän se ole mahdollista kun meille koulussa kerrottiin..."

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Derkku
Viestit: 325
Liittynyt: 26.09.07 01:12

Annastiina Mäkilä kirjoitti:Itse edustan näitä tämän päivän historian opiskelijoita, ja voin suoraan sanoa, etten osaa luetella maamme vanhoja presidenttejä tai muuta vastaavaa. MUTTA, miksi ihmeessä minun täytyisi osatakaan, jollei juuri Suomen viimeaikainen poliittinen historia ole se alue mikä minua kiinnostaa. Nimittäin, minä ainakin olen hyvin tyytyväinen siihen teoriapohjaan ja työkalumäärään mitä olen historian alan yliopisto-opintojeni aikana saanut. Olen täysin eri mieltä sen väitteen kanssa, etteivätkö nykyiset opiskelijat osaisi pyrkiä ymmärtämään ihmisiä heidän lähtökohdistaan käsin.
Olen pitkälti samaa mieltä, analyysi- tiedonhaku ja esitystaidot muodostavat historian opiskelun todellisen substanssin. Mitä katsotaan kuuluvan yleissivistykseen on aina sukupolvikysymys. Esimerkiksi nykysukupolvi ei ole välttämättä nähnyt Casablancaa mutta on tavallaan nähnyt koko elokuvan, sillä ko. elokuva on toiminut innoituksen lähteenä lukemattomille elokuville.

Vareksen artikkeliin viitaten, hän tuo esille nykyopiskelijoiden sisäänrakennetun uskon valinnanvapauteen. (korjaan epätarkan viittauksen kunhan taas näen artikkelin) Nähdäkseni ongelma on kuitenkin vanhempi. Eräs seikka mikä usein pistää esille sota- ja poliittisen historian esityksissä on ajankäytön dilemnan puuttuminen. Väitöskirjan, tai muunlaisenkin esityksen tekeminen kestää usein vuosikausia ja siinä saatetaan pureutua vaikkapa talvisotaan, joka kesti 105 päivää, tai Kannaksen kesän 1944 kiivaimpien taistelujen kuukauteen.

Asia tulee esille hyvin Tameichi Haran kirjassa "Japanilainen hävittäjäkapteeni" jossa hän kritisoi vahvasti useita merisotahistorian esityksiä. (Laittaisin mielelläni lainauksen tähän mutta juuri nyt kirja on saavuttamattomissa)
Annastiina Mäkilä kirjoitti:Minusta tässä itse asiassa ollaan koko ajan menossa nimenomaan parempaan päin, ainakin uusien historioiden parissa.
Nähdäkseni tämä ei pidä täysin paikkaansa. Myös useissa nk. uusien historioiden esityksissä on anakronismia ja sokeutta, mikä tulisi tiedostaa. Asiaan viitataan hienosti mm. uusimman Haikin pääkirjoituksissa. Toisaalta tulee muistaa myös nk. vanhojen historioiden kehityspyrkimykset yhä parempaan metodiikkaan.

Kaiken kaikkiaan vastakkainasettelut eri metodien välillä juontunevat enemmän virka- ja rahoitustaistoista kuin totuuspyrkimyksistä. Metodiikan osalta konfrontaatio lienee parempi väline rahoituksen tai viran hankkimisessa kuin konsiliaatio.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”