Miksi lasten ja nuorten sotakokemuksista vaiettu?

[Emma-Liisa]

Täytyy lisätä, että kyseessä on yleinen trendi: sotaa käytiin vain rintamalla, naisten ja lasten kokemukset olivat toisarvoisia. Esim. Jevgeni Jevtushenko valitti aikoinaa, miten "Suuren isänmaallisen sodan" lapset jotka joutuivat hoitamaan miesten työt ja siten luopumaan lapsuudestaan, eivät saaneet sodan jälkeen arvostusta.

Sama koski naisia: NL:ssakin kunnioitettiin vain rintamamiehiä, sen sijaan rintamalla olleita naisia pidettiin epäilyttävinä (= löyhämoraalisina). Totta onkin, että monet komentajat ottivat rakastajattaren, mutta heitä ei tästä syytetty, vaan noita naisia vaikka he eivät voineet Stalinin aikana sanoa "ei" muuta kuin vakavin seurauksin. Ja saman maineen saivat kaikki naiset, kotona olleet naiset kun olivat mustasukkaisia.

[Emma-Liisa]

Toinen lisäys: luonnollisesti disinformaatiota on ollut ja on vieläkin, esimerkiksi Leena Hietasen Viro-pamfletti. Mutta "YYA-aikanakin" tehtiin vakavaa tutkimusta ja nimenomaan sitä, suurin osa Suomen historian tutkimustahan on peräisin tuolta kaudelta.

Jos tulokset eivät miellytä, ne pitää todistaa vääriksi. Pelkkä "vasemmistopropagandaksi" leimaaminen ei riitä. Varsinkaan kun useimmat kirjoittajat eivät vasemmistolaisia olleet.

Ylipäänsä, on vaikea ymmärtää, miksi paheksutaan sitäkin, että muita mielipiteitä edustavia teoksia on julkaistu. Eikös se kuuluu normaaliin länsimaiseen käytäntöön?

[Ciccio]

YYA- ja Kylmän sodan aikana harhaanjohtavan tiedon ja tiedotuksen, vääristeltyjen asiakirjojen ja valokuvien levittäminen oli Idän ja Lännen
disinformaatiosotana osana Kylmää sotaa kolmansien osapuoltenkin kautta.

Suomi suuntautui puolueettomasti Itään ja Neuvostoliitto toimitti valikoitua tietoa, mm. Tass ja KGB:llä oli oma disinformaatio- osastokin.

Nimim. Emma- Liisa kirjoitti: " Suuri osa parasta suomalaista historiantutkimusta onkin tehty YYA- aikana"
------------------------
Nähdäkseni historiankirjoitus on aina suoraan tai epäsuorasti politiikan historiaa ja arvioita, ja tuomioita tai vaikenemista osasta asioita tai sivuuttamalla ne toisarvoisina vähäisellä maininnalla.

Ei liene suuriakaan mielipide- eroja siitä kumman osapuolen vaikutuspiirissä puolueeton Suomi oli kylmän sodan aikana ?
Virallisessa liturgiassa ja puheissa toisteltiin yya:ta ja hyviä ja luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon.

Joistakin asioista oli vaiettava ollakseen yhteiskuntakelpoinen.

Mistä asioista historiankirjoituksessa vaiettiin tai sivuutettiin ne toisarvoisina ?

Veikko Palvo

[Ciccio]

Täytyy lisätä, että kyseessä on yleinen trendi: sotaa käytiin vain rintamalla, naisten ja lasten kokemukset olivat toisarvoisia. Esim. Jevgeni Jevtushenko valitti aikoinaa, miten "Suuren isänmaallisen sodan" lapset jotka joutuivat hoitamaan miesten työt ja siten luopumaan lapsuudestaan, eivät saaneet sodan jälkeen arvostusta.

Sama koski naisia: NL:ssakin kunnioitettiin vain rintamamiehiä, sen sijaan rintamalla olleita naisia pidettiin epäilyttävinä (= löyhämoraalisina). Totta onkin, että monet komentajat ottivat rakastajattaren, mutta heitä ei tästä syytetty, vaan noita naisia vaikka he eivät voineet Stalinin aikana sanoa "ei" muuta kuin vakavin seurauksin. Ja saman maineen saivat kaikki naiset, kotona olleet naiset kun olivat mustasukkaisia.

Uuden ulkopoliittisen suuntauksen mukaisesti sota- aikaa ei saanut juuri muistella,
vaikka
1939- 1944 sotaan oli osallistunut 700 000 sotilasta, 70 %:a 1986- 1925 syntyneistä, sekä
90 000 lottaa.
Kotirintaman sotatarviketeollisuudessa ja hallinnossa toimineet, sotasairaalat jne.
90 000 sotilasta ja siviiliä kaatui tai katosi.
Ainakin kerran haavoittuneita oli 200 000, joista pysyvästi vammautuneiksi jäi 70 000.
Sotaleskiksi jäi 24 000 naista.
Sotapakolaisia, evakkoja oli n. 450 000.

Isänsä menettäneitä, alaikäisiä sotaorpoja oli 55 000.
Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan lähetettiin 80 000 lasta ilmapommituksilta turvaan.
Heistä ei ole kovinkaan paljon kirjoiteltu, eikä tehty dokumenttifilmejä
ei
ainakaan siinä mitassa kuin 1918 n.17000 punaorvorvosta, joista on tehty filmejä viime aikoinakin, tutkimuskirjallisuudessa mainitaan usein punaorpojen
poliittinen toiminta.

Kuinka suurta punaorpojen poliittinen merkitys ja toiminta on ollut ?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Uuden ulkopoliittisen suuntauksen mukaisesti sota- aikaa ei saanut juuri muistella,

Ai ei? Joka vuosi ilmestyi lukuisia sotamuistelmia ja -romaaneja, joista useimmat hankittiin joka ainoaan Suomen kirjastoon. Sen sijaan naisten ja lasten kokemuksia ei pidetty missään arvoissa.

[Ciccio]

Uuden ulkopoliittisen suuntauksen mukaisesti sota- aikaa ei saanut juuri muistella,

Ai ei? Joka vuosi ilmestyi lukuisia sotamuistelmia ja -romaaneja, joista useimmat hankittiin joka ainoaan Suomen kirjastoon. Sen sijaan naisten ja lasten kokemuksia ei pidetty missään arvoissa.

Aloitetaan vaikkapa Eduskunnan kirjaston sensuurista:
http://lib.eduskunta.fi/Resource.phx/ki ... ajatko.htx
Suomessa
oli siis n. hyllykilometrin verran Neuvostoliiton valvontakomission määräyksestä
1944 - 1946 poistettua "hyviin naapuruussuhteisiin" sopimattomia kirjoja.
Eduskunnan
kirjastonhoitaja sai vielä kolme vuotta myöhemmin eduskunnan sivistyslakivaliokunnan
läksytyksen siitä, ettei
eduskuntaan ollut hankittu tarpeeksi Neuvostoliiton aineistoa.

Viron kirjastot puhdistettiin vielä tehokkaammin NL:n miehitettyä 1944 Viron,
n. 80 %:a sen itsenäisyyden ajan kirjallisuudesta tuhottiin polttamalla ja kirveellä paloittelemalla, Suomea Neuvostoliitto ei sentään ollut pystynyt valloittamaan.
http://lib.tkk.fi/TietaNet/3.01/a08.html

Kommunistinen kulttuuriyhdistys KIILAko määritteli kielletyt kirjat, mm. Mauri Ryömä ?
Raoul Palmgren määritteli uudet "työläiskirjailijat" ?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Uuden ulkopoliittisen suuntauksen mukaisesti sota- aikaa ei saanut juuri muistella,

Ai ei? Joka vuosi ilmestyi lukuisia sotamuistelmia ja -romaaneja, joista useimmat hankittiin joka ainoaan Suomen kirjastoon. Sen sijaan naisten ja lasten kokemuksia ei pidetty missään arvoissa.

Aloitetaan vaikkapa Eduskunnan kirjaston sensuurista:

Nehän olivat sodan aikana tai enenn sotaa kirjoitettuja kirjoja, ja "sensuroitiin" tilapäisesti (vuoteen 1958) natsimielisyyden tai "neuvostovastaisuuden" takia. Lasten ja nuorten sotakokemuksia niissä tuskin oli kuin satunnaisesti.

Kehottaisin tutustumaan tarkemmin aiheeseen. Jokainen kirjasto sai tehdä päätöksen itse- Niinpä esim. Mika Waltarin teoksia kohdeltiin seuraavasti. Neljänneksi suosituin sensuroitava oli Neuvostovakoilun varjossa, jonka poisti 202 kunnankirjastoa, mutta ruotsinkielisen versio I sovjetspionagets skugga poisti vain yksi kunnankirjasto. Sen sijaan Nauticuksen Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta poistettiin vain 65 kunnan kirjastosta ja Antero ei enää palaa 63:sta. Muita kirjoja koskevat poistot olivat satunnaisia: Rakkaus vainoaikaan 5, Tanssi yli hautojen 3, Siellä missä miehiä tehdään 1, Isästä poikaan 1, Komisario Palmun erehdys 1.

Niin kuin nähdään, edes sodanaikaisia propagndateoksia ei poistettu kaikista kirjastoista, ja sotaromaanit Antero ei enää palaa ja Rakkaus vainoaikaan jäivät paljon useampaan kirjastoon kuin mistä ne poistettiin.

[Ciccio]

Ai ei? Joka vuosi ilmestyi lukuisia sotamuistelmia ja -romaaneja, joista useimmat hankittiin joka ainoaan Suomen kirjastoon. Sen sijaan naisten ja lasten kokemuksia ei pidetty missään arvoissa.

Aloitetaan vaikkapa Eduskunnan kirjaston sensuurista:

Nehän olivat sodan aikana tai enenn sotaa kirjoitettuja kirjoja, ja "sensuroitiin" tilapäisesti (vuoteen 1958) natsimielisyyden tai "neuvostovastaisuuden" takia. Lasten ja nuorten sotakokemuksia niissä tuskin oli kuin satunnaisesti.

Kehottaisin tutustumaan tarkemmin aiheeseen. Jokainen kirjasto sai tehdä päätöksen itse- Niinpä esim. Mika Waltarin teoksia kohdeltiin seuraavasti. Neljänneksi suosituin sensuroitava oli Neuvostovakoilun varjossa, jonka poisti 202 kunnankirjastoa, mutta ruotsinkielisen versio I sovjetspionagets skugga poisti vain yksi kunnankirjasto. Sen sijaan Nauticuksen Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta poistettiin vain 65 kunnan kirjastosta ja Antero ei enää palaa 63:sta. Muita kirjoja koskevat poistot olivat satunnaisia: Rakkaus vainoaikaan 5, Tanssi yli hautojen 3, Siellä missä miehiä tehdään 1, Isästä poikaan 1, Komisario Palmun erehdys 1.

Niin kuin nähdään, edes sodanaikaisia propagndateoksia ei poistettu kaikista kirjastoista, ja sotaromaanit Antero ei enää palaa ja Rakkaus vainoaikaan jäivät paljon useampaan kirjastoon kuin mistä ne poistettiin.

Keväällä 1958 kirjasensuuri osittain purettiin
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentut ... annula.htm
lisäyksellä:
"Sellaisia kirjoja, joiden sisällön katsotaan loukkaavan Suomen suhteita erityisesti naapurimaihin, ei ole kuitenkaan pidettävä yleisön saatavilla.
Lainaksi vain tutkimustarkoituksiin kirjaston johtokunnan harkinnan mukaan."

Itsesensuurin aika, myös SKP:n ja SN-Seurankin valvomana, päättyi vasta 1991
YYA-sopimuksen lakattua olemasta voimassa.
Neuvostoliiton suurlähettiläs Kovaljov paheksui 1968 jopa Karjala- olutpullon etikettiä,
lienee tarkoitettu osoitukseksi siitä kuinka tarkkaan "isäntä" seurasi julkaisutoimintaa.

Kiellettyjen kirjojen luetteloa ei liene lisätty, valvottu itsesensuuri YYA- aikana toimi
Neuvostoliiton kannalta riittävän hyvin ?

Kekkonen antoi Kustaa Vilkunalle talvella 1962 toimeksiannon Eino S. Revon valinnasta YLEn pääjohtajaksi, Repo valittiinkin yksimielisesti.
Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta alkoi remontoida isänmaallisuutta uudelle linjalle
11 / 1962, jäseninä mm. Kustaa Vilkuna ja sihteerinä kapteeni Jaakko Valtanen.
(Kolbe 1996)

Kuinkahan monella kirjailijalla, toimittajalla, historian tutkijalla ja kustantajalla oli mielessään itsesensuuri päätöksiä, aihetta ja sanavalintoja tehdessään ?

Veikko Palvo