Miksi lasten ja nuorten sotakokemuksista vaiettu?

[Emma-Liisa]

Hyviä aiheita, Starikku. Siksipä olisikin tärkeä saada dokumentteja (kirjeitä, päiväkirjoja) talteen ja innostaa erilaisia ihmisiä kirjoittamaan muistelmiaaan.

Itäkarjalalaisten kokemuksia voi tutkia vain paikan päällä. Marja-Leena Mikkolan kirjasta Menetetty lapsuus käy ilmi, että lapsivangeilla on yhdistys, joka kokoaa heidän muistojaan.

[Ciccio]

Hyviä aiheita, Starikku. Siksipä olisikin tärkeä saada dokumentteja (kirjeitä, päiväkirjoja) talteen ja innostaa erilaisia ihmisiä kirjoittamaan muistelmiaaan.

Itäkarjalalaisten kokemuksia voi tutkia vain paikan päällä. Marja-Leena Mikkolan kirjasta Menetetty lapsuus käy ilmi, että lapsivangeilla on yhdistys, joka kokoaa heidän muistojaan.

FL Marja-Leena Mikkola oli 1960- ja 1970- lukujen eräs näkyvimmistä
taistolaiskommunistisen "kulttuurin" kirjailijoista.
Lapsivankien yhdistys on perustettu Neuvostoliitossa.

Lisätään vielä SN-kustantamon Suomi miehittäjänä, Helge Seppälä
Ja
ollaan taas jälkisuomettuneella linjalla.

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

En nyt tarkkaan tiedä, mitä tässsä tunneperinnöllä tarkoitetaan. "Kotirintaman lapset ja nuoret" ( Jouni Kallioniemi, Raisio 2006) kuvaa laajasti aihetta ainakin yleisellä tasolla. Sen lähdeluettelosta löytyy lisää, samoin kustantajan aiemmasta tuotannosta.

Lisäksi huomautan, että mitä muuta kuin tunneperinnön purkamista on karjalaisten matkailu entisille kotiseuduilleen? Siellä käy tänäkin vuonna kymmeniätuhansia ihmisiä.

Ymmärrän kyllä, että kun asia ei ole mediaseksikäs, niin sitä ei ole käsitelty televisiossa, eivätkä keskusteluohjelmien päivystävät dosentit ole ehtineet taksimatkalla studioon selata aihetta käsitteleviä kirjoja. Näin aihetta ei ole heidän mielestään missään käsitelty...

On silti paikallan huomauttaa, että me sota-ajan lapset olemme saaneet elää varsin turvallisen elämän sodan päätyttyä. Useimmat sotalesket menivät uudelleen naimisiin ja yhteiskunta auttoi hädänalaisimpia. Paras apu oli kuitenkinn oma apu. Ja vielä kannattaa muistaa, että koko yhteiskunta oli kokenut sodan, ei se koskenut vain jotain erillisryhmää. Toipuminen koski kaikkia, ei vain eniten kärsineitä.

[Emma-Liisa]

Hyviä aiheita, Starikku. Siksipä olisikin tärkeä saada dokumentteja (kirjeitä, päiväkirjoja) talteen ja innostaa erilaisia ihmisiä kirjoittamaan muistelmiaaan.

Itäkarjalalaisten kokemuksia voi tutkia vain paikan päällä. Marja-Leena Mikkolan kirjasta Menetetty lapsuus käy ilmi, että lapsivangeilla on yhdistys, joka kokoaa heidän muistojaan.

FL Marja-Leena Mikkola oli 1960- ja 1970- lukujen eräs näkyvimmistä
taistolaiskommunistisen "kulttuurin" kirjailijoista.
Lapsivankien yhdistys on perustettu Neuvostoliitossa.

Lisätään vielä SN-kustantamon Suomi miehittäjänä, Helge Seppälä
Ja
ollaan taas jälkisuomettuneella linjalla.

Ei, se että joku on kommunisti, sinänsä todista että hänen tietonsa ovat vääriä. Joka tällaiselta pohjalta lähtee, käyttäytyy aivan samoin kuin vastustajansa.

Toki voi epäillä ettei viisivuotias kovin tarkkaan asioita muista, ja samaten on selvää, että kun entiset lapsivangit ovat puhuneet keskenään, muistoista on tullut yhtenäinen kertomus.

Mutta se että leirille pantiin Itä-Karjalan "ei-kansalliset" siviilit, että olot lereillä olivat kurjat ja kuolleisuus suurta, käy ilmi suomalaisestakin materiaalista. Onhan aiheesta tehty Antti Laineen tutkimuskin Suur-Suomen kahdet kasvot.

Lapsivankien yhdistys on perustettu "kymmenen vuotta sitten" eli 1990, jolloin NL oli jo hajoamassa. Se rinnastuu siis esim. Memorial-järjestöön, joka keräsi tietoja Stalinin vainojen uhreista. On tunnettua, ettei miehitetyllä alueella asuminen tai edes miehittäjän leireille joutuminen ollut NL:ssa mikään meriiitti, vaan se piti salata.

Lopuksi, ihmettelen miksi ihmeessä pitää yhä vielä lähteä siitä, että "me" olemme tehneet kaiken oikein ja "he" kaiken väärin? Miksemme voisi edes nyt tuntea myöntätuntoa *kaikkia* uhreja kohtaan?

[Tapio Onnela]

Lopuksi, ihmettelen miksi ihmeessä pitää yhä vielä lähteä siitä, että "me" olemme tehneet kaiken oikein ja "he" kaiken väärin? Miksemme voisi edes nyt tuntea myöntätuntoa *kaikkia* uhreja kohtaan?

Samaa mieltä. Tämä tuntuu olevan varsin vaikeaa niille jotka olettavat, että historia ja historiantutkimus on jonkilainen tuomioistuin, joka jälkikäteen päättää ketkä olivat oikeassa ja jakaa sitten tuomioita.

[Ciccio]

Lopuksi, ihmettelen miksi ihmeessä pitää yhä vielä lähteä siitä, että "me" olemme tehneet kaiken oikein ja "he" kaiken väärin? Miksemme voisi edes nyt tuntea myöntätuntoa *kaikkia* uhreja kohtaan?

Samaa mieltä. Tämä tuntuu olevan varsin vaikeaa niille jotka olettavat, että historia ja historiantutkimus on jonkilainen tuomioistuin, joka jälkikäteen päättää ketkä olivat oikeassa ja jakaa sitten tuomioita.

Historian tuomio on varsin usein käytetty käsite.

UKK 889761:
"Valtiollisten johtajien, olipa valtiomuoto mikä tahansa, tulee yhtä hyvin toimia kansansa tahdon mukaisesti kuin siitä riippumattakin."
"Mielessäni
ovat näinä vuosina olleet usein Snellmanin sanat: ""Epäonnistuminen on historian tuomio.""

Neuvostoliiton partisaanihistoriassa on todettu, ettei partisaanitoiminta Suomen suunnalla onnistunut koska suomalaiset olivat koonneet Itä- Karjalan siviilit, lähinnä naiset, vanhukset ja lapset- joita NL ei ollut evakuoinut , leireille.

Partisaanien sotarikoksista Suomen nykyisellä alueella on tehty eduskuntakyselykin,
eikö se ole historian tuomiota ?

Veikko Palvo

[Tapio Onnela]

Partisaanien sotarikoksista Suomen nykyisellä alueella on tehty eduskuntakyselykin, eikö se ole historian tuomiota?

Eduskunnassa tehdään politiikkaa, historiantutkimuksessa historiaa.
Politiikan ja historiantutkimuksen erottaminen toisistaan olisi suotavaa, mutta helppoa se ei ainakaan ole ja poliitikot käyttävätkin sitä hyvin mielellään hyväkseen.

[Derkku]

Toinen asia joka asiaan on vaikuttanut, on että sodan on käsitetty tapahtuneen vain rintamalla a la Tuntematon sotilas. Kun Kalle Päätalo kirjoitti esim. lomistaan ja lomamatkoistaan, tätä pidettiin alkuun "toisarvoisena".

Tuo on myös paikkansa pitävä huomio. Toisaalta jopa univormussa olleiden kokemuksia on nähdäkseni kuvailtu sangen yksipuolisesti. Huomio on kiinnittynyt etulinjassa olleisiin nuoriin taistelijoihin - jalkaväkeen, lentäjiin jne - sen sijaan vahvuuden pääosan muodostaneet erilaiset takalinjojen muodostelmat ovat pitkälti jääneet omia kuvauksiaan vaille. Osin tämä johtunee jo lähdeongelmasta, nuoret ovat olleet pitkälti juuri etulinjan tehtävissä ja heitä on voitu haastatella pidempään.

Epäilisin monen asiaan perehtymättömän luulleen että jokainen sodan kokenut vietti sotansa juoksuhaudoissa silmätysten vihollisen kanssa. Etenkin asemasodan aikaan jo esimerkiksi kenttätykistössä olleiden sotakokemukset lienevät olleet jo aivan erilaisia verrattuna jalkaväkeen. Tässä yhteydessä tutkimuskirjallisuutta tarkastelematta jalkaväkeen kuului kesällä 1944 noin 100 000 - 130 000 miestä, ei edes pääosaa asevoimien miesvahvuudesta.

[Ciccio]

Tuo noin 150 000 sotilasta silmätysten vihollisen kanssa kesällä 1944 pitänee paikkansa, mutta sotatoimialueella oli joka tapauksessa n. 500 000, poissa kotirintamalta, jossa työt jäivät mahdollisimman pitkälti naisten, lasten ja ikämiesten tehtäväksi.

Esim. Pohjois-Pohjanmaan museo:
http://www.oulu.ouka.fi/ppm/kotirintama/kotirintama.htm
kuvaa mielestäni varsin hyvin
kotirintaman arkea:
-sota- ajan kulttuuri
-sotapakolaiset
-talvisota ja jatkosota Oulun pommituksineen
-pula- ajan liikenne
-työt kotirintamalla
-säännöstelytalous 1939 - 1944 (korttiaikaa kesti sotakorvausajan vuoteen 1952 )

leipäannos 200, 250, 330 tai 425 g /pv raskaimman työn tekijälle, 433 g lihaa / kk ja 150 g voita kuukaudessa, 500 g saippuaa vuodessa jne.

Enimmillään samanaikaisesti 51 erilaista ostokorttia, joita painettiin kaikkiaan 778 miljoonaa kpl. Musta pörssikin.

Ehkäpä tämä pula kosketti siinä määrin kaikkia, ettei siitä erityisesti ole kovinkaan paljon kirjoiteltu ?

Veikko Palvo

[Heikki Jansson]

Lisätään vielä SN-kustantamon Suomi miehittäjänä, Helge Seppälä
Ja
ollaan taas jälkisuomettuneella linjalla.

Ei, se että joku on kommunisti, sinänsä todista että hänen tietonsa ovat vääriä. Joka tällaiselta pohjalta lähtee, käyttäytyy aivan samoin kuin vastustajansa.

Työläiskirjailijan tunnusmerkit on Raoul Palmgren 1965 väitöskirjassaan tiivistänyt neljään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6I% ... rjallisuus

Helge Seppälä täyttää em. tunnusmerkit:

V.Palvo

Kun Ciccion mainitsema linkki ei toiminut ei Ciccion omalaatuista väitettä voinut tammikuussa tarkistaa ja aivan oikein, kun löysin oikean Wikipedian artkkelin ilmeni että Ciccion hurja väite siitä että Seppälä olisi ”työläiskirjalija” joka täyttää Raul Palmgrenin tohtorinväitöskirjassa mainitut työläiskirjailijan kriteerit on ilmeistä puutaheinää. Ks.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6l% ... rjallisuus

Olen jo aiemmin tällä oppinut, että Ciccion esittämien linkkien takana voi olla aivan mitä tahansa, usein sellaistakin, joka puhuu suoraan vastaan Ciccion esitystä, joten en ottanut mitään kantaa vaan tarkistin nyt vasta. Helge Seppälä ei varmaankaan ole Pamgrenin esityksessä mainitusti 1) kasvanut työläisolosuhteissa, jotka olisivat luoneet hänen luokka-alkuperänsä ja sosiaalisen asemansa. Seppälällä on 2) voimakkaasti (tai vähintäänkin) oikeistolainen poliittinen näkemys, ei suinkaan vasemmistolaista. Seppälä toimi tietääkseni Sotakorkeakoulun opettajana sotien jälkeen. Onko sitä pidettävä Palmgrenin mainitsemana 3) tehnyt elämänsä aikana ruumiillista tai ainakin siihen verrattavaa palkkatyötä? Vai onkohan Seppälä ollut vaikkapa metsätöissä nuorena poikana? Se kohta mikä täyttyy on että varmaan Seppälän 4) yhteiskunnalliset opinnot ovat myöhemmin kehittäneet hänen sosiaalista vaikutuskenttäänsä ja kriittistä yhteiskunnallista tietoisuuttaan. Seppälän (ääri?)oikeistolainen perusnäkemys ilmenee ehkä parhaiten hänen "Asemasodasta Katkeraan Rauhaan" (1992), jossa käsitellään myös aivan lähihistoriaa. Mitä tuoreempaan tapahtumaan tullaan, Seppälän omat poliittiset näkermykset murtaautuvat läpi kun niitä ei niinkään havaitse vanhemmissa tapauksissa. Tietysti se, jolla on Ciccion asenne, pitää niitä kommunistisina niiden tutkimustulosten vuoksi, jotka Seppälä esittelee. Ciccion esiinloihtimaa mielikuvaa, että Suomessa olisi olemassa vuonna 1924 syntynyt eversti (tai upseeri ylipäätään) joka ei olisi oikeistolainen vaan "työläiskirjailija" on harhaa juuri kuten arvata saattaa. - No, se Ciccion arvostelukyvystä. Nykyisin 84-vuotias everstiluutnantti evp. Helge Seppälä, varmaan suivaantuisi Ciccion solvauksista. Seppälä varmaankin vastaisi samalla mitalla ja nimittelisi Cicciota stalinistiksi tai maolaiseksi Venäjän saappaannuolijaksi.

Seppälän tutkimukset, jotka joka tapauksessa ovat ainakin muodollisesti korkeatasoisia (esim. teoksessa ”Suomi miehittäjänä” (SN-kirjat, 1989) on 164 sivua ja liki 500 (tarkka luku 499) alaviitettä, kun taas teoksessa ”Suomi hyökkääjänä” (WSOY 1984) vastaavat luvut ovat 260 / 623. Täyspainoista tieteellistä tutkimusta siis, jota Ciccio, kuten havaitaan, kritisoi voimakkasti teoksen ”Suomi miehittäjänä” kustantajan nimen perusteella, koska Ciccio, kuten hän on itse ilmoittanut, epäilee kustantajaa venäläiseksi. Sitä, onko kustantaja venäläinen, ei Ciccio ole päässyt selvyyteen vaan tämä kyseli sitä täällä Agricolassa jossain viestissään. Mutta Cicciolla riittää pelkkä haiskahduskin Venäjältä. Sitä, onko ”Suomi hyökkääjänä” luotettava tämän kirjan kustantajan ollessa puolestaan WSOY ei Ciccio mainitse. Liioin ei Ciccio mainitse miten suhtautua Seppälän ”Talvisodan Venäläinen Ruletti” (RT-paino, 1992). Kaiken kaikkiaan Seppälä on kirjoittanut 12 eri kirjaa ja tutkimusta, jotka on julkaistu aikavälillä 1969-2004. Kun ensimmäinen ja ainoa SN-kirjoilla kustannettu on 1989 julkaistu yhdeksäs, tuleekin tenkka på eteen – tulivatko Seppälän aiemmat 8 kirjaa kun tämä yhdeksäs kustannettiin 1991 SN-kirjoissa retroaktiivisesti venäläiseksi propagandaksi ja epäilyttäviksi?

Useimmat kirjakriitikot muodostavat käsityksensä teoksen sisällön perustella eivätkä arvioi teosta arvostelijan kustantajaan kohdistuvien poliittisten epäilyjensä perusteella. Arvelenkin että tosiasiassa Ciccio arvioi, että ne tutkimustulokset, joihin Seppälä päätyy teoksessa ”Suomi hyökkääjänä” ovat epämieluisia – ei ole kivaa kun on myönnettävä, että Suomi hyökkäsi yhdessä (tai rinnalla, whatever, take your choice) natsi-Saksan kanssa NL:oon 1941. En usko että Ciccio on lukenut edes koko teosta, tai ei ainakaan, jos on lukenut, ymmärtänyt lukemaansa. Sinänsä Seppälän tutkimustulokset ovat aivan samoja kuin ne joihin Mauno Jokipii päätyy tosin huomattavan paljon yksityiskohtaisemmassa ”Jatkosodan synty” teoksessa. Kumpikaan näistä ei nimittäin sorru toistamaan sotaikaista virallista liturgiaa, että Suomi muka ”joutui” sotaan ja sitä ei Ciccion maailmankuva kestä (koska aggressiivisuus on kielteinen ominaisuus), ergo, Suomi ei saanut olla hyökkäjä, koska Suomi ei saanut olla hyökkäjä Suomi ei voinut olla hyökkääjä eikä Suomi siis ollut hyökkääjä vaan Neuvostoliitto jota myös SN-kirjojen epäilyttävyys tukee!. Onhan Ciccio täällä ilmaissut kauhistuksennsa sitä, että Seppälä on ilmoittanut tutkivansa k a i k k i lähteet, (harvennus Ciccion), eikä siis valikoi lähteitään [sic!] vaan pyrkii peräti totuuden selvillesaamiseen. Seppälä onkin ottanut tutkimuksensa tunnuslauseeksi Suomi miehittäjänä-teokseen Dag Hammarskjöld-sitaatin: ”Meillä ei ole varaa unohtaa yhtäkään kokemusta, ei katkerintakaan”.

Suomi miehittäjänä siis käsittelee nimensä mukaisesti – ja varsin yksityiskohtaisesti – suomalaisten toimintaa Suomen miehittäessä Itäkarjalaa. Minulle – joka en tuntenut entuudestaan asiaa juuri lainkaan – olivat kertomukset ja selvitykset esim. väestön jakamisesta keskitysleireillä kansallisiin ja epäkansallisiin uusina mielenkintoisia ja jossain määrin vastenmielisiä. Samoin olivat runsaahkoon kuvamateriaalin otetut kuvat keskitysleireiltä, mutta ihan samanlaisia kuin muut kuvat keskitysleireiltä – piikkilankaaitaa, pelästyneitä likaisi räsyisiä lapsenkasvoja – kun on nähnyt yhden kuvan keskitysleiristä on nähnyt kaikki.

Perustiedoista pääse kohtuuhyvin perille jo kirja alkuosasta. Seppälän esitys on niin täynnä numerotietoa (taulukoita ym) että luin loppuosan teoksesta vaan selaamalla. Seppälä on tehnyt todella töitä kirjoittaessaan kirjan. Seppälä oli nuorena upseerina itse miehittäjiä – ehkä niitä kokemuksia on työstetty. Kirjassa raportoidaan esim. kuolleisuusluvut vuosineljänneksittäin 1942, kuolinsyyt prosentteina kokonaismäärästä jne. Ellei ole entuudestaan runsaasti vertailutietoa nämä numerotiedot jäävät merkityksettömiksi. Mutta jos on kiinnostunut aihepiiristä muista syistä niin kannattava ostos tuo on. Tuskin on saatavissa muualta kuin antikvariaateista enää, mutta googlaamalla voi ainakin näistä löytyä. Paitsi ehkä SN-kirjoista.

Seppälän esitykset ovat rauhallisia ja pohdiskelevia. Lukiessa tulee mieleen että Seppälä varmaan polttele piippua kirjoittaessaan. Mitään ylilyöntejä ei huomaa. Hänen lähdemateriaalissaan on runsaasti venäläisiä lähteitä, joten hänellä täytyy olla erinomainen venäjän kielen taito, kultaakin arvokkaampi etu.

Perustiedoista pääse kohtuuhyvin perille jo kirja alkuosasta. Seppälän esitys on niin täynnä numerotietoa (taulukoita ym. tilastoja) että luin loppuosan teoksesta vaan selaamalla. Seppälä on tehnyt todella töitä kirjoittaessaan kirjan. Seppälä oli nuorena upseerina itse miehittäjiä – ehkä niitä kokemuksia on työstetty. Kirjassa raportoidaan esim. kuolleisuusluvut vuosineljänneksittäin 1942, kuolinsyyt prosentteina kokonaismäärästä jne. Ellei ole entuudestaan runsaasti vertailutietoa nämä numerotiedot jäävät merkityksettömiksi. Mutta jos on kiinnostunut aihepiiristä muista syistä niin kannattava ostos tuo on. Tuskin on saatavissa muualta kuin antikvariaateista enää, mutta googlaamalla voi ainakin näistä löytyä. Paitsi ehkä SN-kirjoista.


Terv.
//Heikki Jansson

[Ciccio]

Heikki Jansson, olet siis tuohtunut YYA- ajan tiedostavaan ja "tasapuoliseen" kulttuuriin ja kirjallisuuteen kohdistuvan kritiikkini johdosta ?
Jos
esim. Helge Seppälä sanoo kirjassaan Suomi miehittäjänä tutkineensa k a i k k i
lähinnä Neuvostoliiton tietolähteet yya- aikana useinkin vallinneen "tasapuolisen"
näkemyksen saamiseksi ASSR:n keskusarkiston tietojen ja NL:n sodanaikaisenkin propagandan mukaisesti, sekä julkaisemalla NL:n sodanaikaisia propagandavalokuvia
kirjassaan - epäilevä suhtautumiseni tähän totuuteen ei saa ilmeisestikään Sinun - Heikki Jansson hyväksymistä.

Helge Seppälä
on myöskin haastatellut mm. partisaaneja - sotarikollisia - Dmitri Jakovlevitsh Gusarovia,
Sylvi Paasoa, I.S.Moltsanov´a ja entisiä sotilaspoikana Äänislinnassa valvomiaan
"keskitysleiriläisiä", jotka oli majoitettu entisiin venäläisiin työläisasuntoihin:
mm. Morehodov, Klavdia Njuppijeva.

NL:n sotakirjeenvaihtaja Galina Sanko´n propagandavalokuva venäläisten saatua Äänislinnan haltuunsa esitetään monissa muissakin yya-ajan vasemmistoradikaalien kirjoissa. (Karjalan ASSR:n keskusarkisto)

Samoin
Helge Seppälä esittelee urhoolliset Neuvostoliiton sankarit, vakoilijat
Anna Lisitsynan ja Maria Melentjevan.
Puutoisten partisaaniprikaatin tuhosta on kirjoitettu paremminkin.

Sota- ajan vankilassa turvallisesti ja turvassa istuneen Raoul Palmgrenin työläiskirjailija -määritelmän
"omaa marxilaisen elämänkatsomuksen" ei kenties päde Helge Seppälän kohdalla.

Rakentavin terveisin:
Veikko Palvo

[EsaH]

Samaa mieltä. Tämä tuntuu olevan varsin vaikeaa niille jotka olettavat, että historia ja historiantutkimus on jonkilainen tuomioistuin, joka jälkikäteen päättää ketkä olivat oikeassa ja jakaa sitten tuomioita.

Tietenkin yksipuolinen tuomitseminen jälkeenpäin vailla kunnon perusteluja, faktoja ja syvempää pohdintaa on aina kyseenalaista. Mutta voiko historiantutkimus olla koskaan täysin vapaa moraalisista tuomioista tai arvioista?

Jos kirjoitetaan (tai opetetaan kouluissa) esimerkiksi kansallissosialismin, kommunismin tai vaikkapa terrorismin historiasta, niin en usko että sitä voidaan tehdä täysin vailla moraalisia arvioita. Vaikka pyrittäisiin vain kuvaamaan realistisesti ja objektiivisesti historian tapahtumia.

[Emma-Liisa]

Heikki Jansson, olet siis tuohtunut YYA- ajan tiedostavaan ja "tasapuoliseen" kulttuuriin ja kirjallisuuteen kohdistuvan kritiikkini johdosta ?
Jos
esim. Helge Seppälä sanoo kirjassaan Suomi miehittäjänä tutkineensa k a i k k i
lähinnä Neuvostoliiton tietolähteet yya- aikana useinkin vallinneen "tasapuolisen"
näkemyksen saamiseksi ASSR:n keskusarkiston tietojen ja NL:n sodanaikaisenkin propagandan mukaisesti, sekä julkaisemalla NL:n sodanaikaisia propagandavalokuvia
kirjassaan - epäilevä suhtautumiseni tähän totuuteen ei saa ilmeisestikään Sinun - Heikki Jansson hyväksymistä.

Kysymyshän oli siitä, että sen sijaan että olisit kumonnut Seppälän esittämiä asiat kohta kohdalta, pidät riittävänä hänen leimaamistaan henkilökohtaisesti, kustantajan ja "YYA-ajan" perusteella.

Toistan: henkilön (tässä taapusksessa vielä mahdolliset) poliittiset mielipiteet eivät estä, ettei hän tekisi hyvää tutkimusta. Ja suuri osa parasta suomalaista historiantutkimusta onkin tehty YYA-aikana, ihan siitä syystä että se käsittää Suomen historiasta suurimman osan (1948-91).

Sekään, että Seppälän tulokset vastaavat NL:n propagandaa, ei *sinänsä* ole mikään hyväksyttävä vastaväite - ja sinun pitäisi tämäkin väite osoittaa todeksi.

Muuten, miksi itse esität Suomen sodanaikaista propagandaa?

Helge Seppälä
on myöskin haastatellut mm. partisaaneja - sotarikollisia - Dmitri Jakovlevitsh Gusarovia,
Sylvi Paasoa, I.S.Moltsanov´a ).

Mitä tahdot tällä sanoa? Historiantutkijan tehtäviin kuuluu haastattetu, oli kyseessä vaikka Goebbels.

ja entisiä sotilaspoikana Äänislinnassa valvomiaan
"keskitysleiriläisiä", jotka oli majoitettu entisiin venäläisiin työläisasuntoihin:
mm. Morehodov, Klavdia Njuppijeva.

Tämäkin kohta on käsittämätön, jos se on moite. Senhän pitäisi olla ansio.

Miksi käytät lainausmerkkejä keskitysleiri-sanan ympärillä. Presidentin palatsikin voidaan muuttaa keskitysleiriksi.

NL:n sotakirjeenvaihtaja Galina Sanko´n propagandavalokuva venäläisten saatua Äänislinnan haltuunsa esitetään monissa muissakin yya-ajan vasemmistoradikaalien kirjoissa. (Karjalan ASSR:n keskusarkisto).

Ei kai kuva siitä tahriinnu, missä se on julkaistu. Muuten kuvat punaisesta terrorista voisi diskvalifioida sillä perusteella, että ne julkaistiin vapassotakirjoisssa.

Muuten, kuvat Saksan keskitysleireistäkin on otettu leirin vapauttamisen jälkeen, melkein kaikki kuuluisat sotakuvat on lavastettu jne.

Samoin
Helge Seppälä esittelee urhoolliset Neuvostoliiton sankarit, vakoilijat
Anna Lisitsynan ja Maria Melentjevan.
Puutoisten partisaaniprikaatin tuhosta on kirjoitettu paremminkin.

Omalta kannaltaan he olivat sankareita, aivan kuten Saksaa pommittaneet lentäjät olivat sankareita Britanniassa ja Amerikassa.

Summa summarum: mitä ihmeen vikaa on kuunnella toistakin osapuolta? Miksi emme voi myöntää, että sodassa tehdään pahaa puolin ja toisin vaan vastapuoli pitää edelleen demonisoida ja oma puoli valkopestä? Ja ennen kaikkea: miksi emme edes yli 60 vuoden jälkeen voi tuntea myötätuntoa *kaikkia* uhreja - edes lapsia, joista moniin kokemukset jättivät lähtemättömät jäljet.

Sota- ajan vankilassa turvallisesti ja turvassa istuneen Raoul Palmgrenin työläiskirjailija -määritelmän
"omaa marxilaisen elämänkatsomuksen" ei kenties päde Helge Seppälän kohdalla.

Rakentavin terveisin:
Veikko Palvo

[Ciccio]

K. von Clausewitz sanoo vihollisen tuntemisen olevan olennaista sodassa, samoin järkähtämättömyyden, mielen maltin ja sitkeyden.
Arjessa
pätevät samat säännöt.

Informaatiosodankäynnissä tieto vihollisesta, sen toimintatavoista, organisaatioista ja ajattelumalleista on merkittävän tärkeätä,
ja sitä se on varmastikin myös historiankirjoituksessa.


Valvontakomissio = Neuvostoliitto ei syyttänyt Suomea Itä- Karjalan evakuoimatta jääneiden siviilien siirroista leireille.
Nuokin syytökset ovat lähtöisin vasemmistoradikaalien piireistä
1960- ja 1970- luvuilla.

Alkuperäiseen Sodan tunneperintö- teemaan palaten voisi kysyä:
Eikö kyse ollut suomalaisista ja sodassa koetun vaikenemisesta ?
Siis
YYA- aikana se ei näyttäisi sopineen rauhan ja ystävyyden liturgiaan ?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Informaatiosodankäynnissä tieto vihollisesta, sen toimintatavoista, organisaatioista ja ajattelumalleista on merkittävän tärkeätä,
ja sitä se on varmastikin myös historiankirjoituksessa.

Ai sinulle historiantutkimus on vain ja ainoastaan informaatiosotaa eli sotapropagandan jatkamista? Suomalaisten pitää pitää tiukasti kiinni sota-ajan linjasta, pienikin lipeäminen on tuomittavaa.

Valvontakomissio = Neuvostoliitto ei syyttänyt Suomea Itä- Karjalan evakuoimatta jääneiden siviilien siirroista leireille.
Nuokin syytökset ovat lähtöisin vasemmistoradikaalien piireistä
1960- ja 1970- luvuilla.

Eivät olleet. 60-luvulla asiasta ei edes puhuttu, koska siitä ei tiedetty eikä se kiinnostunut. Itä-Karjalaa taisi käsitellä vain joku näytelmä, jonka oli tehnyt sotaan osallistunut (nimi ei muistu mieleen), mutta ei sekään leirejä käsitellyt.

Leirit toi yleiseen tietoisuuteen Antti Laineen *tutkimus* Suur-Suomen kahdet kasvot.

Alkuperäiseen Sodan tunneperintö- teemaan palaten voisi kysyä:
Eikö kyse ollut suomalaisista ja sodassa koetun vaikenemisesta ?
Siis
YYA- aikana se ei näyttäisi sopineen rauhan ja ystävyyden liturgiaan ?

Eiköhän kyseessä ollut sota-ajan vaikenemisen jatkaminen? Leskien ja orpojenkin piti olla reippaita ja tehdä työtä.

Sinänsä riittävän moni isä pilasi sodan jälkeen lapsensa lapsuuden humalaisilla sotajutuillaan, joten on ymmärrettävää, että tuosta perinnöstö haluttiin irti, muuten oma itsenäinen elämä ei olisi ollut mahdollinen.