Ajattelin kysyä teiltä miten Suomessa suhtaudutaan ruotsalaisiin vapaehtoisiin 1918 vuoden sodassa, elikä Ruotsalaiseen prikatiin ja ruotsalaisiin upseereihin valkoisissa joukoissa?
Heitä oli silloin yli 1000.
Saavatko he tunnustusta 2008 vai ovatko he unohdettu?
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Ristiriitainen suhtautuminen
Varsin kiihkeässä keskustelussa vuoden 1918 tapahtumista on suhtautuminen suotsalaisten vapaaehtoisten rooliin varsin ristiriitainen ja hyvin kaksijakoinen.
Selkein on muutaman nuoren esikuntaupseerin osuus Mannerheimin Päämajassa. He muuttivat sekavan "toimiston" sotilaalliseksi johtoesikunnaksi. Heillä oli myös suuri merkitys operaatiokäskyjen ja suunnitelmien laatimisessa. Mannerheim vain ei johtamistyylistään johtuen aina ymmärtänyt yleisesikuntaupseerien työn luonnetta ennakkosuunnittelussa ja vaihtoehtojen laatimisessa. Hän suhtautui tältä osin joskus ymmärtämättömästi upseerien työhön.
Rintamakomentajat Linder ja Hjalmarson ainakin tunnetaan. Linderiä ehkä jopa arvostetaan. Hjalmarsonia pidetään kyvyttömänä kuhnustelijana. Alempien upseerien rooli joukkojen johtajana oli erityisen tärkeä ennen jääkärien saapumista. He olivat ammattitaitoisia ja usein urheita miehiä. Koska suomenkileinen sivistyneistö ( ja monet muutkin) osasivat ruotsia, oli heidän käyttönsä mahdollista myös suomenkielisissä joukoissa.
Ruotsalaisten ammattimiesten osuus kenttätykistön perustamisessa on erittäin arvosettu asia. Sillä oli suuri merkitys Tampereen operaatiosta alkaen. Muistaakseni myös viestitoiminnan järjestäjä oli ruotsalainen.
Ruotslaainen prikaati on raskaasti leimattu. Se tiedetään toisaalta urhoolliseksi joukoksi, joka kärsi suuret tappiot Tampereen taistelussa. Toisaalta se on leimattu innokkaaksi teloitusjoukoksi erityisesti Tampereen valtauksen jälkeen. Varsinkin nettikeskustelu ( esim. Suomi 24) on välillä pursunut suoranaista "hurrivihaa", jossa osansa ovat saaneet myös eteläpohjalaiset ruotsinkieliset.
Nämä ovat sotahistoriaan perehtyneen yleisesikuntaupseerin näkemyksiä. Niillä lienee myös jonkin verran yleispätevyyttä. Varsinaista tutkimusta en ole asiassa tehnyt.
Selkein on muutaman nuoren esikuntaupseerin osuus Mannerheimin Päämajassa. He muuttivat sekavan "toimiston" sotilaalliseksi johtoesikunnaksi. Heillä oli myös suuri merkitys operaatiokäskyjen ja suunnitelmien laatimisessa. Mannerheim vain ei johtamistyylistään johtuen aina ymmärtänyt yleisesikuntaupseerien työn luonnetta ennakkosuunnittelussa ja vaihtoehtojen laatimisessa. Hän suhtautui tältä osin joskus ymmärtämättömästi upseerien työhön.
Rintamakomentajat Linder ja Hjalmarson ainakin tunnetaan. Linderiä ehkä jopa arvostetaan. Hjalmarsonia pidetään kyvyttömänä kuhnustelijana. Alempien upseerien rooli joukkojen johtajana oli erityisen tärkeä ennen jääkärien saapumista. He olivat ammattitaitoisia ja usein urheita miehiä. Koska suomenkileinen sivistyneistö ( ja monet muutkin) osasivat ruotsia, oli heidän käyttönsä mahdollista myös suomenkielisissä joukoissa.
Ruotsalaisten ammattimiesten osuus kenttätykistön perustamisessa on erittäin arvosettu asia. Sillä oli suuri merkitys Tampereen operaatiosta alkaen. Muistaakseni myös viestitoiminnan järjestäjä oli ruotsalainen.
Ruotslaainen prikaati on raskaasti leimattu. Se tiedetään toisaalta urhoolliseksi joukoksi, joka kärsi suuret tappiot Tampereen taistelussa. Toisaalta se on leimattu innokkaaksi teloitusjoukoksi erityisesti Tampereen valtauksen jälkeen. Varsinkin nettikeskustelu ( esim. Suomi 24) on välillä pursunut suoranaista "hurrivihaa", jossa osansa ovat saaneet myös eteläpohjalaiset ruotsinkieliset.
Nämä ovat sotahistoriaan perehtyneen yleisesikuntaupseerin näkemyksiä. Niillä lienee myös jonkin verran yleispätevyyttä. Varsinaista tutkimusta en ole asiassa tehnyt.
Re: Ristiriitainen suhtautuminen
Kiitoksia!
Svenska brigaden on saanut Ruotsissakin raskasta arvostelua jo v. 1918 alkaen. Ensin se oli poliittista. Varsinkin maan vasemmisto leimasivat heidät "murhaajiksi", "hunneiksi" och "svartbrigadister" (ei "vitbrigadister"). Myös nyky-historioitsijat ovat vähentäneet heidän osuutensa Suomen sodassa. Siihen aikaan vapaaehtiset näkivät itsensä hyvin keskeisessä roolissa ja olivat kilpailemassa suomalaisten jääkärien kanssa "kunniasta". Ingvar Flink on koittanut parentaa heidän asemaansa historiassa koska 1990-luvulla on ilmestynyt niin paljon negativista kirjoitusta.
Hjalmarson on suurinpiirtein samassa arvossa täällä. Rainer Andersson meinaa että hän tappoi itsensä 1919 koska oli omakäteisesti ampunut 4 punasta vankia Riuttaskylässä. Torbjörn Nilsson sanoo Heikki Ylikangasta ruotsalaisvastaiseksi koska on kirjoittanut niin alentavaan tyylin Hjalmarsonista ja Svenska brigadenista. Olen itse lukenut kirjan Tie Tampereelle ruotsiksi enkä ole huomannut mitään ruotsalaisvastaista siinä. Eihän Ylikangasta yleisesti kotsotakkaan ruotsalaisvastaiseksi? Ruotsalainen ja suomalainen historiankirjoitus ovat näköjään vuorovaikutuksessa.
"Muistaakseni myös viestitoiminnan järjestäjä oli ruotsalainen" = Lennart von Heijne.
Ei täällä Ruotissa varmaan yleisesti tiedetä niin paljon 1918 v. vapaaehtoisista kuin 1939-44. Oli kiinnostavaa lukea Suomi24-keskustelut. Kyllä ruotsalaiset prikatistit osallistuivat teloituksiin. Siitä ovat kirjoittanut ruotsalaiset historioitsijatkin. Kyllä oli täällä alentavia rotuteorioitakin suomalaisista. Varsinkin punaisten puolella nähtiin rumia petoja. (Mutta niinhän Suomessakin ajateltiin "punikkeista"?)Ilmo Kekkonen kirjoitti: Hjalmarsonia pidetään kyvyttömänä kuhnustelijana.
Ruotslaainen prikaati on raskaasti leimattu. Se tiedetään toisaalta urhoolliseksi joukoksi, joka kärsi suuret tappiot Tampereen taistelussa. Toisaalta se on leimattu innokkaaksi teloitusjoukoksi erityisesti Tampereen valtauksen jälkeen. Varsinkin nettikeskustelu ( esim. Suomi 24) on välillä pursunut suoranaista "hurrivihaa", jossa osansa ovat saaneet myös eteläpohjalaiset ruotsinkieliset.
Svenska brigaden on saanut Ruotsissakin raskasta arvostelua jo v. 1918 alkaen. Ensin se oli poliittista. Varsinkin maan vasemmisto leimasivat heidät "murhaajiksi", "hunneiksi" och "svartbrigadister" (ei "vitbrigadister"). Myös nyky-historioitsijat ovat vähentäneet heidän osuutensa Suomen sodassa. Siihen aikaan vapaaehtiset näkivät itsensä hyvin keskeisessä roolissa ja olivat kilpailemassa suomalaisten jääkärien kanssa "kunniasta". Ingvar Flink on koittanut parentaa heidän asemaansa historiassa koska 1990-luvulla on ilmestynyt niin paljon negativista kirjoitusta.
Hjalmarson on suurinpiirtein samassa arvossa täällä. Rainer Andersson meinaa että hän tappoi itsensä 1919 koska oli omakäteisesti ampunut 4 punasta vankia Riuttaskylässä. Torbjörn Nilsson sanoo Heikki Ylikangasta ruotsalaisvastaiseksi koska on kirjoittanut niin alentavaan tyylin Hjalmarsonista ja Svenska brigadenista. Olen itse lukenut kirjan Tie Tampereelle ruotsiksi enkä ole huomannut mitään ruotsalaisvastaista siinä. Eihän Ylikangasta yleisesti kotsotakkaan ruotsalaisvastaiseksi? Ruotsalainen ja suomalainen historiankirjoitus ovat näköjään vuorovaikutuksessa.
"Muistaakseni myös viestitoiminnan järjestäjä oli ruotsalainen" = Lennart von Heijne.
En ole ajatellut niitä kaksikielisten tärkeää roolia ennen. Kiitos.Ilmo Kekkonen kirjoitti:Alempien upseerien rooli joukkojen johtajana oli erityisen tärkeä ennen jääkärien saapumista. He olivat ammattitaitoisia ja usein urheita miehiä. Koska suomenkileinen sivistyneistö ( ja monet muutkin) osasivat ruotsia, oli heidän käyttönsä mahdollista myös suomenkielisissä joukoissa.
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Hieman listätietoa
Tack så mycket, Angus. On mukavaa keskustella näin "rajan" yli.
Heikki Ylikankaan "Tie Tampereelle" on todella ansiokas teos. Suomalaiset sotahistorioitsijat arvostelivat sitä ankarasti Ylikankaalle tyypillisten sotilasasioita koskevien pikkuvirheiden takia. Niitä toki riittää kymmenittäin. Minusta Ylikangas kuvaa aivan loistavasti johtamistoimintaa molemmin puolin juuri sellaisena, kuin sen tuolloin uskoo tapahtuneen.
Hjalmarson todella ampui neljä ( tai viisi) vankia. Hän kai tempautui mukaan yleiseen surmaamiseen. Ampuminen perustui Venäjän sotalakiin, joka oikeutti kapinalliset "ammuttavaksi paikalla", kuten Mannerheimin käsky kuului.
Erilaisissa sotilaallisissa historiateoksissa mm. Suomen kenttätykistön historian 1. osassa annetaan tunnustusta ruotsalaisille tykistön upseereille ja aliupseereille.
Tietysti on hyvä muistaa myös Ruotsista vapaaehtoista tietä saadut aseet ja varusteet sekä muistaakseni parikin ambulanssia.
Niin ja tietenkin on muistettava kreivi von Rosenin lahjoittama lentokone. Siinä oli hakaristitunnus, josta tuli Suomen ilmavoimien kansallistunnus vuoteen 1944. Rosenia on varsinkin Suomi 24-keskusteluissa tarjottu aivan erityiseksi natsismin oppi-isäksi. En tunne asiaa.
Huomattavaa on myös, että ruotsalaiset neuvottelivat Länsi-Uudenmaan suojeluskuntien antautumisen ja valvoivat heidän sotavankeuttaan Helsingissä saksalaisten tuloon asti. Samaa yritettiin Itä-Uudellamaalla, mutta siellä suojeluskuntien johtomiehet kieltätyivät antautumasta. Takuita ei katsottu riittäviksi.
Valitan, etten ole asiaan paremmin perehtynyt.
Heikki Ylikankaan "Tie Tampereelle" on todella ansiokas teos. Suomalaiset sotahistorioitsijat arvostelivat sitä ankarasti Ylikankaalle tyypillisten sotilasasioita koskevien pikkuvirheiden takia. Niitä toki riittää kymmenittäin. Minusta Ylikangas kuvaa aivan loistavasti johtamistoimintaa molemmin puolin juuri sellaisena, kuin sen tuolloin uskoo tapahtuneen.
Hjalmarson todella ampui neljä ( tai viisi) vankia. Hän kai tempautui mukaan yleiseen surmaamiseen. Ampuminen perustui Venäjän sotalakiin, joka oikeutti kapinalliset "ammuttavaksi paikalla", kuten Mannerheimin käsky kuului.
Erilaisissa sotilaallisissa historiateoksissa mm. Suomen kenttätykistön historian 1. osassa annetaan tunnustusta ruotsalaisille tykistön upseereille ja aliupseereille.
Tietysti on hyvä muistaa myös Ruotsista vapaaehtoista tietä saadut aseet ja varusteet sekä muistaakseni parikin ambulanssia.
Niin ja tietenkin on muistettava kreivi von Rosenin lahjoittama lentokone. Siinä oli hakaristitunnus, josta tuli Suomen ilmavoimien kansallistunnus vuoteen 1944. Rosenia on varsinkin Suomi 24-keskusteluissa tarjottu aivan erityiseksi natsismin oppi-isäksi. En tunne asiaa.
Huomattavaa on myös, että ruotsalaiset neuvottelivat Länsi-Uudenmaan suojeluskuntien antautumisen ja valvoivat heidän sotavankeuttaan Helsingissä saksalaisten tuloon asti. Samaa yritettiin Itä-Uudellamaalla, mutta siellä suojeluskuntien johtomiehet kieltätyivät antautumasta. Takuita ei katsottu riittäviksi.
Valitan, etten ole asiaan paremmin perehtynyt.