Neuvostoliiton tavoite ennen talvisotaa

[nylander]

Eikö Nylander tosiaan tiedä Kuusisen hallituksesta ja sen julistuksista? Eikä KSSNT:n perustamisesta ja sen lopullisesta hautaamisesta vasta 1956?
Sitten on paras ottaa jokin tuore Suomen historia käsiin.

Eikö Kekkonen tosiaan ymmärrä, että tässä keskustelussa pohdittiin Neuvostoliiton tavoitteita ennen talvisotaa. Tuoreita Suomen historioita ja muita historioita olen lukenut paljonkin, mutta nämä Kekkosen arvostamat "viralliset sotahistorioitsijat" olen pyrkinyt kiertämään kaukaa, koska en halua ottaa vastaan disinformaatiota. Sitä on jo kylliksi tullut joka tuutista vuosikymmenten mittaan.

[Ciccio]

Stalinin puhe politbyroossa 19/8 1939 ( Stalin-Hitler sopimus 23/8-39 )
Aikalaislehdet
Novyi Mir, Moskova ja Revue de Droit International, Geneve
Carl O. Nordling:
http://www.carlonordling.se/ww2/stalin_ ... plete.html
myös alkuperäiset

Meidän valintamme on selvä, - sanoo Stalin politbyroossa - meidän on hyväksyttävä Hitlerin ehdotus.
Meidän täytyy harkita - sanoo Stalin - Hitlerin tappion mahdollisuutta, jolloin voimme sovjetisoida Saksan ja siksi tavoitteemme on Saksan ja
Engannin-Ranskan sodan kestävän niin kauan kuin mahdollista.
Saksa
on sidottu Länttä vastaan ja muualle, joten se ei voi kääntyä meitä vastaan -
sanoo Stalin - ja Ranskan kommunistipuolueen on joka tapauksessa oltava hyvin vahva, vaikka Saksa voittaisikin englantilais-ranskalaisen blokin.
Stalin
puheessaan politbyroolle mainitsee myöskin Ranskan sovjetisoinnin tavoitteeksi.

Kolme ( 3 ) päivää polibyroolle pitämänsä puheen jälkeen Stalin teki sopimuksen Hitlerin kanssa, Ribbentrop-sopimuksen irtisanoi sittemmin
yksipuolisesti Hitler 22/6 1941. ( Barbarossa )
Ribbentrop- sopimuksen etupiirijako kartalla on varsin selvä, v a i n
Suomen osalta se ei toteutunut.
Suomen neuvottelijoiden hylättyä NL:n vaatimukset antautumisesta muiden etupiirimaiden tavoin Molotov sanoikin:
"sotilaiden on tässä tapauksessa ratkaistava asia."
Ja sotilaathan sen ratkaisivatkin.

Veikko Palvo

[Matti Lund]

Esimerkiksi puolalainen tutkija Bogdan Musial lähtee tuoreessa Stalinin sotasuunnitelmia koskevassa tutkimuksessaan siitä, että hyökkäys Suomeen oli vain osa jättimäistä maailmanvalloitussuunnitelmaa, eikä suinkaan pelkästään huoli Leningradin turvallisuudesta.
Tämä kaikki siis Suomen hylättyä rauhanomaisen ratkaisun.

Tämä on mielenkiintoinen tieto. Minkälaisiin lähteisiin hän perustaa tämän maailmanvalloitus-suunnitelman olemassaolon? Tarkoitatko, että tuo suunnitelma luotiin vasta talvisodan alun jälkeen, koskas muuten se Kuusisen hallitus päätettiin perustaa?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että olisiko lähteenä ollut korvakuulo ja arkistofilmi:

Puna-armeijan kuoro on laulanut internationaalin ja Stalin on taputtanut esitykselle sangen suopeasti:

Laulussa on tunnetusti värssy kommunistisen manifestin hengessä:

"Alas lyökää koko vanha maailma, niin valta silloin teidän on!"

Kun käydään läpi restrospektiivisesti Stalinin sisäpoliittisia saavutuksia edeltävältä vuosikymmeneltä, tulee ennemminkin mieleen, että Stalin oli kääntänyt heti valtaan päästyään iskulauseen itselleen sisäpoliittiseksi ohjenuoraksi näin päin:

"Alas lyön koko uuden maailman, niin valta pysyy varmemmin minulla!"

Toisin sanoen ainakin Stalinin sisäpoliittiset viholliset olivat ne viimeiset, jotka maailmanvallankumouksesta haaveilivat. - Ja kaikki jo vainajia, kun rauhanneuvotteluja käytiin.

Mutta kun uusi maailma oli nyt lyöty alas, oliko vanhan maailman vuoro? - Tällainen takaperoisuushan sopisi mielikuvaan Stalinin mielettömyydestä. Hän olisi ensimmäinen, joka historiassa toteuttaisi anakronismeja! Ei tällaista osannut keksiä keisari Nerokaan.


Epäilenpä sitä, ja uskon pikemmin, että Stalinilla oli jo aikoja sitten karannut lapsi pesuveden mukana pois, jo ennen kuin vallankumouskaan olisi ehtinyt syödä sitä. - Eikö hän heti valtaan päästyään ensimmäisenä pettänyt vallankumouksen?

Uskon, että Stalin oli taipuvaisempi laskemaan, kuinka monta tankkia hänellä on turvanaan selän takana, kuin laajojen valloitusretkien potentiaalia. Tai kyllä hän varmaan kovastikin arvoi, mikä se potiantiaali valloituksiin olisi, ja totesi sen riittämättömäksi laskettuaan sen hetkiset tankkinsa selän takana. Talvisotaan ryhtyessä Dsukasvilin järki kyllä pimeni, sillä uskon hänen tajunneen jo ennen sitä, ettei kymmenen kilometrin vyöhykkeen valloittaminen Neuvostoliiton silloisten rajojen takaa ole välttämättä helppo nakki. Suomalaiset neuvottelijat taisivat sitä paitsi tässä tapauksessa pimentää Stalinin järjen, kun he bluffasivat neuvottelevansa. Se kovasti nöyryytti Stalinia ja vastaava tilanne olisi nöyryyttänyt Hitleriä vielä monta kertaa enemmän! . Kummaa logiikkaa on muuten yrittää ympätä samaan hengenvetoon Stalinin irvailu talvisodan opista ja hänen kyltymättömästä maailmanvalloituksen himostaan. Siinä kyllä konservativistinen inhorealismi ja inhottavan tuntemuksen puute on sokaissut itsensä.

----------------------------------------------

Tällä vitsillä haluan vain muistuttaa, että historiantutkijan, sotahistoriatutkijankin, pitäisi kyetä paremmin erottamaan iskulauseet ja naapurimaiden rauhanneuvottelijoiden sisäiset ad-hoc -motiivit toisistaan jossain siellä neuvottelujen akuutissa fokuksessa!

----------------------------------------------

Vaikuttaa siltä, että konservativistisille historioitsijoille on tullut muodiksi tulkita Stalinin bolsevistista puoluekokousretoriikkaa mitä syvällisimpien vaikuttimien ilmaisuiksi.

----------------------------------------------

Tulee vaikutelma, että osa historiantutkijoista Stalinin ja hänen lähipiirinsä kimpussa on kuin osallistuva markkinointitukija, joka menee Stockmannin hulluille päiville. Aikomuksena on tutkia kuluttajien käyttäytymistä, eläviä lähteitä, mutta hän unohtaa ympäristöön saavuttuaan fokuksensa ja ostaa kaiken, minkä halvalla saa!

terv Matti Lund

[Ilmo Kekkonen]

Toin mielestäni selvästi esille, että Stalinin päätös ryhtyä sotaan syntyi vasta neuvottelujen PÄÄTYTTYÄ. Keskustelu oli jo siirtynyt myös Stalinin tavoitteisiin sodan sytyttyä, ei vain tilanteeseen ennen sotaa. Kuusisen hallitus on mitä selvin todiste tarkoituksesta liittää koko Suomi osaksi NL:a.

Musilin mainitsin osoituksena siitä, miten Puolassa eräs tutkija tuoreeltaan näkee asian. En ole väittänyt olevani samaa mieltä hänen kanssaan.

En tiedä, keitä ovat Nylanderin mainitsemat "viralliset sotahistorioitsijat", joita hänen mukaansa arvostan. Luen kaikenlaista historiaa, uutta ja vanhaa, mihin vain kiinnostusta tunnen.

[lentava kirvesmies]

Tuli mieleeni, että Saksan ja sen liittolaisten osalta, sota ei päättynyt mihinkään "puolustusvoittoon" vaan häviö oli totaalinen.

Siis voidanko tästä päätellä, sen mitä tapahtui sodan jälkeen, kertovan jotain sodan voittajavaltioiden tavoitteista?

[Emma-Liisa]

Vaikka lähde on syntynyt talvisodan jälkeen, ei mitenkään ole uskottavaa, että Stalin olisi muunnellut totuutta hermeettisen suljetussa kokouksessa, jossa pidettyjen puheenvuorojen julkituloa kukaan läsnäolleista ei osannut uneksiakaan.

Kyllä Stalin tuossa kokouksessa muunteli muutenkin totuutta, ei kerran vaan jatkuvasti. Syy on ilmiselvä: kokouksessa ruodittiin muiden viheitä, mutta ei hänen omiaan, jotka kuitenkin olivat ne kaikkein suurimmat. Ensinnäkin päätös sodan aloittamisesta oli yksin Stalinin, toiseksi nimenomaan hän yksi päätti hylätä yleisesikunnan ehdotuksen ja käydä sotaan riittämättömin voimin.

Kun siis Stalin tuossa talvisodan jälkipuinnissa ruoti muiden virheitä, eikö hänen olisi pitänyt ex analogia raivota alaisilleen, kun Suomea ei saatu "valloitetuksi ja sovjetisoiduksi"? Tällaisesta ei ole merkkiäkään. Joka kohdassa Stalin ilmaisee tyytyväisyytensä siitä, että tavoite, Leningradin aseman varmistaminen, saavutettiin sodalla.

No muutenhan hän olisi joutunut arvostelemaan itseään epärealistisen tavoitteen asettamisesta liian vähillä resursseilla. Stalin unohti kokonaan sodan alkupuolen (ml. Kuusisen hallitus) ja puhui ikään kuin sodan loppuviikkoja olisi suunniteltu jo alun perin.

Ratkaiseva kohta ovat sanat, että seuraavaa tilaisuutta olisi voitu joutua odottamaan 20 vuotta. Ei kuulosta siltä, että Stalin odotti tai pelkäsi Hitlerin hyökkäystä lähitulevaisuudessa. Kyseessä oli siis pitkän tähtäimen tavoite.

Tietenkään Suomi sinänsä ei ollut sinänsä tärkeä, vaan vain osa NL:n tavoitteesta saavuttaa tsaarin Venäjän rajat.

[Emma-Liisa]

kuvitellaan Neuvostoliiton toimineen viekkaasti ja kaksinaamaisesti Moskovan neuvotteluissa ilman ainuttakaan aikalaislähdettä tai muuta todistetta. Kuvaava pahan tahdon teoriaan on nimim. Emma-Liisan maininta tässä viestiketjussa, jonka mukaan ”...vaatii suunnatonta uskoa, jos uskoo Stalinin sanaan.”. Tässä epäluulo nostetaan empirian tilalle mikä on salaliittoteorioille tyypillistä – ne perustuvat säännönmukaisesti järkkymättömään epäluuloon, johon ei mikään argumentaatio pure. Meidän pitäisi ilman todisteita uskoa Stalinin ja Molotovin sirkuspellen lailla esittäneen teatteria Paasikivelle ja Tannerille kuukauden verran (lokakuun 5 - marraskuun 13. päivä) saadakseen tukikohdan Hästö-Busöstä ja palan Karjalan kannasta. Näiden saaminen olisi ollut päätarkoitus, koska se olisi helpottanut Suomen miehittämistä puna-armeijalle, ilmoittaa nimim. Emma-Liisa – mistäköhän nimimerkki senkin on saanut ”tietää”.

Olisitko sinä tosiaan uskonut sen miehen sanaan, joka oli tapattanut lähimmät työtoverinsa - sen jälkeen kun oli tuudittanut heidät turvallisuuteen? On aikamoista kaksinaisuutta vaatia että Stalin olisi pannut "aikeensa" paperille, ja samaan aikaan olla vaatimatta lähteitä Ylikankaalta ja uskoa pelkkiin todennäköisiin päätelmiin.

Kiten kerroin, kyseessä on ammattisotilaiden (Aladár Paasonen, ye-upseerit Halsti ja Aki Kurenniemi) strateginen analyysi, miksi vaatimukset olivat juuri nuo (vrt. miten Hitler vaati syyskuusta 1938 Tshekkoslovakialta sudeettialueet, joissa rajalinnoitukset olivat, ja mitä tapahtui maaliskuussa 1939). Ja ko. sotilaiden arviot osuivat paremmin oikeaan kuin Paasikiven ja Mannerhemin, Tannerista puhumattakaan.

Ratkaisevaa eivät kuitenkaan ole Stalini aikeet neuvottelujen aikana, vaan että tilanteen muuttuessa hän oli valmis rikkomaan sanansa.

On hyvä muistaa Boris Jartsevin viesti Suomen ulkopoliittiselle johdolle, jonka mukaan "Neuvostoliitto ei tule jäämään rauhassa odottamaan saksalaisten saapumista Rajajoelle vaan se tulee itse siirtämään sotavoimansa niin kauaksi Suomeen kuin mahdollista, jolloin saksalaisten ja neuvotoliittolaisten sotavoimien taistelut tulevat tapahtumaan Suomen alueella."

...joten alueluovutukset eivät olisi mitenkään muuttaneet tätä uhkaa Suomen kannalta.

[Matti Lund]

Tuli mieleeni, että Saksan ja sen liittolaisten osalta, sota ei päättynyt mihinkään "puolustusvoittoon" vaan häviö oli totaalinen.

Siis voidanko tästä päätellä, sen mitä tapahtui sodan jälkeen, kertovan jotain sodan voittajavaltioiden tavoitteista?

Niin Suomihan oli voittajavaltioiden armoilla suurimmassa mahdollisessa määrin, koska oli pannut korttinsa eräällä tavalla täysin Saksan varaan ja taas Hitler oli päättänyt omilla toimillaan maksimoida Saksan totaalisen häviön sodituttamalla niin sanoakseni natsi-Saksan ruumista turhaan pitkän aikaa ja pakottamalla liittoutuneet näin hirvittävän laajoihin tuhotoimiin Saksassa, jotta natsien valta tulisi viimeinkin siellä nujerretuksi.

Suomi sai sangen armollisen kohtelun ja Saksakin sangen armollisen jälkihoidon voittajavaltioiden taholta. Ehkäpä siinä merkitsi eniten se, että voittajavaltiot, itse kukin katsoivat peiliin, ja näkivät siellä monet omat ulkopoliittiset virheensä, joihin ne olivat sortuneet ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Ennen muuta suurvallat näkivät oman itsekkyytensä aiheuttamat vaaratekijät kansainvälisten yhteisöjen heikkoutta vasten ja natsi-Saksan toiminnan esiinryöstäytyminen demonstroi erinomaisesti tämän ongelmakohdan.

Siis mielestäni Suomen onni osaksi oli päästä katumusharjoituksen vanaveteen ja saada sitä kautta armoa. Näkökulmat pienen Suomen itsenäisyystahtoon sen kaikesta uhrautuvaisuudesta huolimatta olivat nähtävästi sieltä kaukaa ja korkealta katsoen näiden suurisuuntaisempien huolenaiheiden varjossa sangen ristiriitaiset.

Lännempänä ehkä nähtiin, että Suomi oli ollut kuin hiiri, joka joutui liian helposti natsi-Saksan satimeen tämän heitettyä sille muutaman juustonpalan. - Jotkut ehkä miettivät sitä, että oliko tämän annettu käydä liian helposti, olisiko itse pitänyt tehdä jotakin?

Stalinkin näki tämän hiiren, mutta näki sen katalampana tekijänä. Stalinin silmissä ehkäpä hiirestä oli kasvanut rotta, joka on omiaan houkuttelemaan kimppuunsa suuremman pedon, joka malttaa olla syömättä sitä, vaan valjastaa sen ensin omaan palvelukseensa nakertamaan itse pääkohdetta, Venäjää, jotta suurempi peto pääsisi sitten paremmin iskemään mitä arimpaan kohtaan Nevajoen suulle.

Kyllähän Suomen kohtalosta toisen maailmansodan jälkeen on ollut erilaisia kohtuullisia sirpaleselvityksiä, jotka ovat vielä monien tabujen kahlitsemia, mutta nähdäkseni puuttuu suomalaisen suorittama maailmanpoliittinen suurtutkimus, joka kykenisi dokumentoimaan peittelemättömästi näitä prosesseja siltä osin, kun niillä on selviä liitoksia Suomen kohteluun ja kohtaloon.

Lisäksi ei ole hyvä, että ensin Suomen nykyiset "ystävät" lännessä antaisivat selityksiänsä, mistä syistä johtuen ne olivat niin saamattomia Suomen suhteen ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Paremmin on tilausta sille, että joku suomalainen kirjoittaisi rautaisen analyysin siitä, mikä johti Suomen ulkopolitiikan maailmansotien välisenä aikana Saksan syliin ja tekisi tarkan tabuvapaan traktaatin Suomen kaikensuuntaisista diplomaattisista ponnistuksista sinä aikana, jolloin voisimme luotettavammin päätellä sen, laiminlyötiinkö ponnistuksia jollakin suunnalla ihan haluttomuudesta vai oliko siellä vain vastassa kylmä muuri, jota ei kyetty läpäisemään.

Tässä oli ehdotukset kahdeksi mielenkiintoiseksi ja tarpeelliseksi projektiksi. (Ja suotavaa olisi, ettei kaikkea sälytettäisi Heikki Ylikankaan niskoille, vaan löytyisi muutama muukin tabuja ja reviirejä pelkäämätön, jolla on ripaus tieteellistä uhrivalmiutta totuudellisuuden tiellä.)

terv Matti Lund

[Emma-Liisa]

Stalinin päätös ryhtyä sotaan syntyi vasta neuvottelujen PÄÄTYTTYÄ.

Tietysti. Eihän Hitlerkään ryhtynyt sotaan niin kauan, kuin sai haluamansa ilman sotaa. Clausewitz sanoi sen osuvasti: "Hyökkääjä haluaa aina rauhaa" - silloinhan hän saa haluamnsa mahdollisimman pienin kustannuksin. Puolustaja on aina "sotaan syyllinen" siksi, että ei taivu ilman vastarintaa.

Olennaista on, että sota oli koko ajan Stalinille reaalinen vaihtoehto, eikä mikään viime hetken päähänpisto.

[Emma-Liisa]

Eikö Nylander tosiaan tiedä Kuusisen hallituksesta ja sen julistuksista? Eikä KSSNT:n perustamisesta ja sen lopullisesta hautaamisesta vasta 1956?
Sitten on paras ottaa jokin tuore Suomen historia käsiin.

Eikö Kekkonen tosiaan ymmärrä, että tässä keskustelussa pohdittiin Neuvostoliiton tavoitteita ennen talvisotaa. Tuoreita Suomen historioita ja muita historioita olen lukenut paljonkin, mutta nämä Kekkosen arvostamat "viralliset sotahistorioitsijat" olen pyrkinyt kiertämään kaukaa, koska en halua ottaa vastaan disinformaatiota. Sitä on jo kylliksi tullut joka tuutista vuosikymmenten mittaan.

Minä en ole koskaan pelännyt lukea mitä vain (en edes Bäckmania, joka todella antaa disinformaatiota). Talvisodan suhteen kyse ei ole tahallisesta disinformaatiosta, vaan siitä ihan tavallisesta asiasta: jokainen tulkitsee asiat omalla tavallaan.

Olen harkinnut myös Ylikankaan teoriaa, että talvisota oli molemminpuolinen erehdys joka johtui siitä, että ospuolet tulkitsivat toisensa väärin. Se on teoriana ihan kelpo, mutta menee äärimmäisyyksiin. Jos Stalin tosiaan järjesti Mainilan provokaation vain "viimeiseksi varoitukseksi", hän ei ollut oikein järjissään, koska Mannerheimkin uskoi sen perusteella, että NL on tehnyt päätöksen sodasta.

[Heikki Jansson]

Kuvaava pahan tahdon teoriaan on nimim. Emma-Liisan maininta tässä viestiketjussa, jonka mukaan ”...vaatii suunnatonta uskoa, jos uskoo Stalinin sanaan.”. Tässä epäluulo nostetaan empirian tilalle mikä on salaliittoteorioille tyypillistä

Olisitko sinä tosiaan uskonut sen miehen sanaan, joka oli tapattanut lähimmät työtoverinsa - sen jälkeen kun oli tuudittanut heidät turvallisuuteen?
tukset eivät olisi mitenkään muuttaneet tätä uhkaa Suomen kannalta.

Kyseessä ei ole uskon asia. Virheesi on, että perustat mielipiteesi uskoihin ja uskosi perusteella et tunnusta tosiasioita vaan torjut ne. Koska Stalin oli paholainen hän ei ole voinut tehdä mitään hyvää. Siis jos Stalin esitti jotain, joka oli hyvää Suomelle hänellä oli ketunhäntä kainalossa. Jos hän esitti jotain joka ei ollut hyvä Suomelle hän oli rehellinen. En todellakaan muodosta mielipiteitäni tuolla tavalla.

Miksi Churchill ja Roosevelt luottivat Stalinin kylliksi sopiakseen tämän kanssa Euroopan jaosta etupiireihin. Tai Hitler, sen puoleen, joka luotti Neuvostoliittoon kylliksi sopiakseen etupiirijaosto ja sotatarvikkeisiin tarvittavan raaka-aineen toimittamisesta, luotti peräti niin paljon, että riskeerasi hyökkäyksen Englantia ja Ranskaa vastaan ilman pelkoa kahden rintaman sodasta. Suomessa luotti Mannerheim ja Linkomies Staliniin kylliksi sopiakseen välirauhasta. Paasikivi puolestaan luotti Stalinin kylliksi tehdäkseen YYA-sopimuksen.

Lause kuten "Olisitko sinä tosiaan uskonut sen miehen sanaan" on moralisoinnissaan ja emotiivisuudessaan kouluesimerkki virheellisestä päättelystä.

Terv.
//Heikki Jansson

[Heikki Jansson]

Lisäksi ei ole hyvä, että ensin Suomen nykyiset "ystävät" lännessä antaisivat selityksiänsä, mistä syistä johtuen ne olivat niin saamattomia Suomen suhteen ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Paremmin on tilausta sille, että joku suomalainen kirjoittaisi rautaisen analyysin siitä, mikä johti Suomen ulkopolitiikan maailmansotien välisenä aikana Saksan syliin ja tekisi tarkan tabuvapaan traktaatin Suomen kaikensuuntaisista diplomaattisista ponnistuksista sinä aikana, jolloin voisimme luotettavammin päätellä sen, laiminlyötiinkö ponnistuksia jollakin suunnalla ihan haluttomuudesta vai oliko siellä vain vastassa kylmä muuri, jota ei kyetty läpäisemään.

Tässä oli ehdotukset kahdeksi mielenkiintoiseksi ja tarpeelliseksi projektiksi. (Ja suotavaa olisi, ettei kaikkea sälytettäisi Heikki Ylikankaan niskoille, vaan löytyisi muutama muukin tabuja ja reviirejä pelkäämätön, jolla on ripaus tieteellistä uhrivalmiutta totuudellisuuden tiellä.)

Oletko tutustunut Mauno Jokipiin ”Jatkosodan synty” teokseen? Se ei tosin käsittele 1920 ja -30 lukuja vaan aikaa välittömästi ennen Jatkosotaa. Sen sijaan Keijo Korhosen ”Turvallisuuden pettäessä" osa 1 käsittelee aikaa 1920-36 ja 2 osa aikaa 1936-39. Varsinkin toisessa osassa Korhonen käsittelee perusteellisesti ulkoministeri Maksim Litvinovin pyrkimyksiä kollektiiviseen turvallisuusjärjestelmään Euroopassa jossa Baltian maat (Viro, Liettua ja Latvia toisaalta, ja Suomi toisaalta, ovat täysin eri asemassa.

Terv.
// Heikki Jansson

[Heikki Jansson]

Kun käydään läpi restrospektiivisesti Stalinin sisäpoliittisia saavutuksia edeltävältä vuosikymmeneltä, tulee ennemminkin mieleen, että Stalin oli kääntänyt heti valtaan päästyään iskulauseen itselleen sisäpoliittiseksi ohjenuoraksi näin päin:

"Alas lyön koko uuden maailman, niin valta pysyy varmemmin minulla!"

Tällä vitsillä haluan vain muistuttaa, että historiantutkijan, sotahistoriatutkijankin, pitäisi kyetä paremmin erottamaan iskulauseet ja naapurimaiden rauhanneuvottelijoiden sisäiset ad-hoc -motiivit toisistaan jossain siellä neuvottelujen akuutissa fokuksessa!

Vaikuttaa siltä, että konservativistisille historioitsijoille on tullut muodiksi tulkita Stalinin bolsevistista puoluekokousretoriikkaa mitä syvällisimpien vaikuttimien ilmaisuiksi.

Olen myös mälli siitä, että viimeinen teko, jonka Stalin teki ideologian inspiroimana oli puhe Suomen sosiaalidemokraattien kokouksessa marraskuun lopulla 1917, jossa hän julisti bolsevikkien silloinsen ideologian mukaisesti, että Suomi saa itsenäisyyden bolsevikeiltä. (Ideologiaa muutettiin pari kuukautta myöhemmin Ukrainan tilanteen jodosta niin, että bolsevikkiVenäjä antaa kyllä niille kansallisuuksille, jotka haluavat päästä eroon Venäjän holhouksesta itsenäisyyden, mutta van niiden proletariaateille, ei porvaristoille (kuten Suomessa oli tilanne, valkoiset olivat voittaneet sisällissodan). Sen jälkeen Stalin toimi johdonmukaisesti ja pragmaattisesti Neuvostoliiton kansallisten etujen mukaan (ja omien) välittämättä tuon taivaallista mitä Marx tai kukaan muu oli sanonut, ja väänsi aina ideologian sen mukaiseksi mitä tilanne kulloinkin vaati. Kominternkin oli lähinnä Narkomindelin haaraosasto. Mutta jos jatkaa ajasta 30.11 jälkeen, siis talvisodan sytyttyä, niin mitkä olivat Neuvostoliiton motiivit.

Seurauksena hallituksen kehnosta neuvottelutaktiikasta Neuvostoliitossa tehtiin alustava päätös Terijoen kansanhallituksen muodostamisesta todennäköisesti jonkin verran ennen marraskuun 13. päivää, sitä päivää jolloin Suomi keskeytti neuvottelut Moskovassa. Samana päivänä on päivätty se kirje jolla Arvo ”Poika” Tuominen kutsuttiin Moskovaan osallistumaan Terijoen hallitukseen (ja mihin tämä ei suostunut).

Kansanhallituksen perustaminen oli kaiketi alun perin Neuvostoliitossa olevien suoma­laisten pakolaisten ideaa. Nämä elivät edelleen vuotta -18 ja näkivät mahdollisuuden revanssiin. Ilmeisesti Stalin taipui näiden idealistiseen kuvitelmaan suomalaisten jakaantumisesta ja porvareiden vastustamisesta ja tämäkin arveli, että puna-armeijan avustamana osa suomalaisista, kommunistisesti suuntautuneet, tekisivät ”vallankumouksen”. Neuvostoliiton vaikutusvalta Suomen politiikkaan olisi silloin taattu. Sama suomalaisten yksimielisyyden virhearviointi, johon Moskovassa punapakolaiset harhautuivat, esiintyi Suomessakin mutta täällä puhuttiinkin ihmeestä, talvisodan ihmeestä.

Terijoen nukkehallituksen julistuksessa oli kaiketi seuraavat kohdat avainasemassa (populistiset ja propgandamaininnat voi mielessään riisua, jos ne häiritsevät):

Suomen Kansanhallitus, ollen varmasti vakuutettu siitä, ettei Neuvostoliitolla ole minkäänlaisia maamme riippumattomuutta vastaan tähdättyjä tarkoituksia, hyväksyy täydellisesti Punaisen Armeijan toiminnan Suomen alueella ja kannattaa sitä. Suomen Kansanhallitus pitää sitä arvaamattoman suurena apuna Suomen kansalle Neuvostoliiton taholta sitä varten, että yhteisin ponnistuksin saataisiin mahdollisimman pian hävitetyksi se varsin vaarallinen sodan pesäke, jonka sotaprovokaattorien rikollinen hallitus on Suomeen luonut.

Tässä avainkohta, kutsu puna-armeijalle.

Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen Kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen Armeijan voimin,...
Suomen Kansanhallitus kääntyy Neuvostoliiton hallituksen puoleen ehdottaen solmittavaksi keskinäisavun sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja täytettäväksi Suomen kansan vuosisatainen toive: Karjalan kansan jällen yhdistäminen Suomen kansan kanssa, liittäen sen yhtenäiseen ja riippumattomaan Suomen valtioon. Suomen Kansanhallituksella on täysi syy toivoa, että sen noudattama varma suunta ystävällisten suhteiden voimaan saattamiseksi Neuvostoliiton kanssa suo Neuvostoliiton hallitukselle mahdollisuuden suostua tällaiseen esitykseen.

Näin puna-armeijan hyökkäys voitiin ilmoittaa olevankin itse asiassa suomalaisen alistetun proletariaatin auttamista eikä Neuvostoliiton hyökkäyssota. Toisaalta kansanhallituksen julistus oli vakavasti tarkoitettu poliittinen ohjelma, Myös siihen sisältyvä yhteistyötarjous on merkille pantava. Se on ainakin sanamuotonsa mukaisesti selvä poliittinen ele kohti yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa:

Nykyisessä kokoonpanossaan pitää Suomen Kansanhallitus itseään väliaikaisena hallituksena. Sen kokoonpano tulee heti maan pääkaupunkiin Helsinkiin saavuttua järjestettäväksi uudelleen ja täydennettäväksi työtätekevien kansanrintamaan osallistuvien eri puolueiden ja ryhmien edustajista.

Nähdäkseni ei ole mahdollista ainakaan julistuksen sanamuodon perusteella – kun sosialistien propagandistiset fraasit jätetään huomiotta (tai käännetään tavalliseksi suomeksi) – katsoa, ettei julistusta ollut vakavasti tarkoitettu. Julistuksen sisäpoliittista osiota ei yleensä ole tarkasteltu vaan nähty pelkästään propagandistiset fraasit. Osio osoittaa kuitenkin, että Neuvostoliiton tavoitteena ei ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon vaan Suomen itsenäisyys piti säilyttää, tosin ilmeisesti jonkinlaisen sosialistisen hallituksen johtamana. Ilmeisesti tällä pyrittiin siihen, että Suomesta muodostettaisiin jonkinlainen kansandemokratia, jossa sosialisteilla olisi ”johtava asema”. Miten ”johtava asema” sosialisteille turvattaisiin. oli varmaankin tuolloin julistuksen kirjoittajillekin epäselvä.

Sisäpoliittisesti sen ohjelma oli kuitenkin vuoden 1918 sosiaalidemokraattisiin ajatuksiin nojaava. Kaikki kohdat 2) – 9) on tyypillistä sosialistien ohjelmaa:

Sisäpolitiikassaan Kansanhallitus asettaa itselleen seuraavat tehtävät:

1)Suomen Kansanarmeijan luominen;
2)suurten yksityispankkien ja suurten teollisuusliikkeiden saattaminen valtion valvonnan alaisiksi ja avustustoimenpiteitä keskisuuruisten ja pienten liikkeiden hyväksi;
3)erikoisten toimenpiteiden toteuttaminen työttömyyden lopettamiseksi kokonaan;
4)työpäivän lyhentäminen 8-tuntiseksi, 2-viikkoisen kesäloman turvaaminen työläisille ja työväen sekä muiden palkannauttijain asuntovuokrain alentaminen;
5)suurtiloja omistavien kartanonherrain maiden pakkoluovutus, kajoamatta talonpoikain tiluksiin ja omaisuuteen sekä pakkoluovutettujen maiden luovuttaminen tilattomille ja maanpuutteessa oleville talonpoikaisviljelijöille;
6)talonpoikain vapauttaminen verorästien maksusta;
7)valtion kaikinpuolinen avustustoiminta vähäväkisten viljelijäin talouden kohottamiseksi, ensi sijassa antamalla heille lisää maata, laidunta ja mahdollisuuden mukaan myös kotitarvemetsää suurilta kartanonherroilta pakkoluovutetuilta tiluksilta;
8)Suomen valtiomuodon sekä hallinto- ja oikeuslaitoksen perinpohjainen kansanvaltaistuttaminen;
9)valtion sivistysmäärärahojen korottaminen ja koululaitoksen uudistaminen turvaten työväen ja muiden vähävaraisten lasten koulunkäyntimahdollisuudet sekä pitäen kaikin puolin huolta kansansivistyksen, tieteen, kirjallisuuden ja taiteen kehittämisestä edistyksellisessä hengessä.

Toisaalta tämä julistus on kouriintuntuva osoitus siitä, mihin Cajanderin hallituksen ”upporikas tai rutiköyhä” -neuvottelustrategia oli johtanut: maamme itsenäisyys oli noussut panokseksi ja toisenlaisella sotaonnella se olisikin menetetty. Suomen sotaonnen ja -taidon ansiota on – muttei Cajanderin eikä Erkonkaan – että Neuvostoliitto tammikuussa muutti tavoitteensa maltillisemmaksi eikä enää toteuttanut kommunistipakolaisten unelmaa revanssista ja sosialistisesta Suomesta vaan ilmoitti (29.1) tunnetusti, että Neuvostoliitto voi neuvotella myös Suomen virallisen hallituksen kanssa. Seuraus oli strategisesti karmea verrattuna siihen, mihin Stalin olisi tyytynyt syksyllä -39 ja Moskovan rauhan ehdot sen mukaisia.

Mitä seurauksia olisi ollut Suomelle huonommalla sotaonnella voi esittää vain arvailuja, mutta mikäli Neuvostoliiton 1943-1945 (Teheranin konferenssista Potsdamiin) strategia olisi myös kattanut maamme, Suomi olisi arvattavasti ollut muiden myöhemmin Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton blokin kansandemokratioiden tavoin kansandemokratian asemassa ehkä Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Se on kuitenkin teoriaa, niin ei onneksemme käynyt.

Yleensä kuitenkin osoitetaan syyttävällä sormella pahuuden läpitunkemaa Neuvostoliittoa, joka hyökkäsi kimppuumme. Käsitetään tilanne samaksi kuin että Suomi oli ollut vastustamattoman pakon edessä : että Neuvostoliitto hyökkäsi teki Suomi mitä tahansa. Ei huomioida lainkaan talvisotaa edeltävää surkeaa neuvottelustrategiaa. Nähdään kaikki vain omasta moraalin läpitunkemasta näkökulmasta.

Ei siis havaita, vaikka vilkaisukin karttaan osoittaa, että Neuvostoliitto oli pakkotilanteessa, koska Leningradin turvallisuus oli niin rempallaan, että Neuvostoliitto joka tapauksessa välttämättä tekisi jotain asiantilan korjaamiseksi. Molotovin maininta, että siviilit ovat puhuneet, nyt on sotilaiden vuoro, Neuvostoliiton lehdistön paksu propaganda, Mainilan laukaukset, hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen, Neuvostoliiton joukot rajalla, kaikki osoittivat että Neuvostoliitto ei kaihtanut edes sotaa Leningradin turvallisuuden korjaamiseksi.

Sitten samalla toteutettiin muitakin tavoitteita kun suomalaiset olivat päästäneet tilanteen kärjistymään äärimmilleen. MR-sopimuksella Neuvostoliitto oli turvannut strategisen herruutensa Suomenlahdella ja Saksa oli sitoutunut olemaan puuttumatta Neuvostoliiton etupiiriin sovitun Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteiden selvittelyihin, eli Suomi oli yksin. Tämän hintana Neuvostoliitto menetti MR-sopimuksella paitsi mainetta myös velvollisuuden olla puuttumatta Saksan etupiiriin sovittujen valtioiden (Puolan jako) ja Saksan välisiin suhteisiin. Lisäksi tulivat raaka-ainetoimitukset potentiaaliselle tulevalle viholliselle. Nämä osaltaan olivat se, mitä Neuvostoliiton oli luvattava natsi-Saksalle muun muassa Suomen liittämisestä sen etupiiriin eikä Neuvostoliitto jättänyt tätä MR-sopimuksella ostamaansa etua käyttämättä.

Terv.
//Heikki Jansson

[Ciccio]

Saksan ja NL:n yhteistyö tuskin laimeni "viideksi vuodeksi" sillä Moskovasta paljastuneet arkistot osoittavat että NKVD toimitti Gestapolle nimilistoja saksalaisista kommunisteista ja juutalaisista jo vuonna 1937. Stalinin politiikka oli tukea natsi-Saksaa. Moni saattaa kysyä miksi, mutta mitä ilmeisemmin tuki johtui siitä, että Hitler parhaiten kykeni tuhoamaan Euroopan demokratiat, instituutiot, vapaat ammattiliitot ja eteenkin armeijat. Sen jälkeen Euroopan valloittamiseen ei tarvittukaan muuta kuin Saksan lyöminen.

Saksan riippuvuus neuvostoliitolaisesta öljystä II maailmansodan aikana oli ilmeistä. Ainoa vaihtoehto oli Romanian Ploestin kentät. Ei siten ihme, että NL:n hyökkäystavoitteessa Romanian eroittaminen Saksasta näytteli merkittävää osaa.

Nopealla haulla löytyy mm.:
http://en.wikipedia.org/wiki/Gestapo-NKVD_Conferences
yhteistyöstä ja sen koordinoimiskokouksista Heinrich Himmlerin ja Lavrenti Berijan kesken
Stalin - Hitler -sopimuksen 1939 - 1941 aikana.
Tuo yhteistyö Neuvostoliiton ja Saksan kesken näyttää koskeneen lähinnä sitä, ettei
Puolassa pääsisi muodostumaan minkäänlaisia vastarintaliikkeitä Puolan miehittäjävaltioita vastaan.
Itä- Puolassa NL on toiminut "tehokkaasti", Nikita Hrustsovin nimikin esiintyy tässä yhteydessä.
Millaista tuo NKVD - Gestapo -yhteistyö ennen Ribbentrop-sopimusta on ollut ?

Nykyisin Venäjän historiankirjoittajat sanoutuvat irti NL:n syyllisyydestä mm. Katynin
joukkomurhaan sanoen sen olleen vain NKVD- ( =KGB 1954 alk. )
"yksityisyritteliäisyyttä."
Missäköhän määrin NKVD olisi harjoittanut sitä Suomessa, JOS Stalinin NL:n oikeutetut
turvallisuusedut Leningradin suhteen olisi huomioitu Suomen taholta syksyllä 1939 ?

Veikko Palvo

[Matti Lund]

Lisäksi ei ole hyvä, että ensin Suomen nykyiset "ystävät" lännessä antaisivat selityksiänsä, mistä syistä johtuen ne olivat niin saamattomia Suomen suhteen ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Paremmin on tilausta sille, että joku suomalainen kirjoittaisi rautaisen analyysin siitä, mikä johti Suomen ulkopolitiikan maailmansotien välisenä aikana Saksan syliin ja tekisi tarkan tabuvapaan traktaatin Suomen kaikensuuntaisista diplomaattisista ponnistuksista sinä aikana, jolloin voisimme luotettavammin päätellä sen, laiminlyötiinkö ponnistuksia jollakin suunnalla ihan haluttomuudesta vai oliko siellä vain vastassa kylmä muuri, jota ei kyetty läpäisemään.

Tässä oli ehdotukset kahdeksi mielenkiintoiseksi ja tarpeelliseksi projektiksi. (Ja suotavaa olisi, ettei kaikkea sälytettäisi Heikki Ylikankaan niskoille, vaan löytyisi muutama muukin tabuja ja reviirejä pelkäämätön, jolla on ripaus tieteellistä uhrivalmiutta totuudellisuuden tiellä.)

Oletko tutustunut Mauno Jokipiin ”Jatkosodan synty” teokseen? Se ei tosin käsittele 1920 ja -30 lukuja vaan aikaa välittömästi ennen Jatkosotaa. Sen sijaan Keijo Korhosen ”Turvallisuuden pettäessä" osa 1 käsittelee aikaa 1920-36 ja 2 osa aikaa 1936-39. Varsinkin toisessa osassa Korhonen käsittelee perusteellisesti ulkoministeri Maksim Litvinovin pyrkimyksiä kollektiiviseen turvallisuusjärjestelmään Euroopassa jossa Baltian maat (Viro, Liettua ja Latvia toisaalta, ja Suomi toisaalta, ovat täysin eri asemassa.

Terv.
// Heikki Jansson

Hei

Tiedustelet minun suhdettani yllämainittuihin teoksiin.

Jokipiin selvittely on varmasti jotenkin vaikuttanut tapaani eritellä itsekseni yleensäkin sotien syntymistä, puhumattakaan jatkosodan syntymistä, sillä sen suorasuuntainen ote teki minuun suuren lukuelämysvaikutuksen, kun sen luin pian sen ilmestyttyä.

Muistelen käyneen niin, että näin tv:stä sattumoisin Jokipiin haastattelun teoksen ilmestymispäivänä. Se herätti suuren mielenkiinnon. Teoksesta virisi debattia. Sain sen käsiini, ja jo kärsimättömänä, muutaman viikon päästä, luin sen siltä istumalta läpi vähän kuin dekkarin. Myöhemmin yritin päntätä siitä muutaman kohdan, että siitä jäisi jotain oppia mieleen ja olennaisimmat sotaan johtaneet vaiheet. Sanottaisiinko vaikka niin, että se kiteytti niitä haparoivia ajatuksiani, joita tulin pohtineeksi ihan pystymetsästä pienen aivovoimistelun tarpeessa. Oikeastaan opus pitäisi lukea uudelleen kriittisellä mielellä.

Luin heti perään Jokipiin innoittamana muutaman aiheeseen liittyvän selvityksen, joidenkin diplomaattien muistelmia joukossa. Oikeastaan kovin paljon enempää en ole näistä asioista lukenutkaan, eli en paljon mitään viime kymmenen vuoden aikana julkaistuista teoksista. Sain kai silloin selvitettyä itselleni perusasiat kohtuullisesti.

Olen lukenut yhden Korhosen laajemman opuksen ja jokin pienemmän, mutta siitäkin on jo paljon aikaa. En paljoa muista, mutta kyllä sen anti oli parempi kuin odotin. On vaikea arvioida oliko sillä parantavaa vaikutusta ajatteluuni, toivottavasti?

En halua vähätellä näitä, varsinkin Jokipiin selvitys oli jotenkin käänteentekevä.

Ajattelen, että nyt on tullut seuraava vaihe "kirjoittaa historiaa uusiksi". On taas edellytyksiä edistyä yhdellä selvällä pykälällä sanoisinko naturalistisemmalle tasolle näiden asioiden näkemisessä. Mutta aika kahlittua vaikuttaa tutkimus vieläkin olevan ja sotien tutkimisessa näyttäisi olevan tietty perusproblamatiikka, jota on vaikea ratkaista, jotta se vapautuisi.

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että se, mitä niin Suomelle kuin Neuvostoliitollekin tapahtui talvisodassa, oli Saksan Pohjolan suunnan motiivien ja Neuvostoliittoon hyökkäämisen valmistelujen ja ajoituksen kannalta kuin sellainen nyrkki silmään, jota se juuri kaipasikin pannakseen suunnitelmiinsa vauhtia. Siis uskon, että se oli omiaan kiihdyttämään omalta osaltaan Saksan valloituspoliittista käyttäytymistä entistä agressiivisemmaksi tällä suunnalla. Toki monia muitakin tekijöitä oli taustalla.

terv Matti Lund