heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 11:25

Suullinen kertomus

Tämä on uusi asia, mutten halunnut sitä laittaa uudeksi aiheeksi.

Presidenttifoorumissa puhuneen sotahistorioitsija Martti Turtolan puheenvuoro oli hyvin mielenkiintoinen. Hänhän kertoi isänsä olleen krh-yksikössä syksyllä 1941 ja saaneensa suullisen käskyn tulittaa Pietarista pakenevia ihmisjoukkoja, jos Pietarin motti alkaa purkautua. Tämä osoittaa juuri sen, mitä olen itsekin väittänyt, nimittäin sen, että sodan aikana kaikkia tapahtumia ei kirjata asiakirjoihin. Hän kertoi kuuluneensa 12. D:aan, jonka komentaja oli Vihma.

Turtola mainitsi, että voi kertoa käskystä, koska hänen isänsä on jo kuollut. Aihe oli siis niin arka, ettei sitä voinut aiemmin julkistaa. Kuinkahan paljon on tällaista arkaluontoista tietoa mennyt manan majoille, ja kuinka paljon sitä on vielä kertomatta?

Taitaa vaan olla niin, että kertojia on enää elossa aika vähän.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Ylikankaan alustus on hänen blogissaan 19.11.08: http://www.helsinki.fi/~hylikang/

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Mistä siis on kyse?

Kuka ja missä on väittänyt, että sodan kaikki tapahtumat on kirjattu asiakirjoihin? Ei sellaista ole edes missään käsketty. Onko rauhan ajan kaikki tapahtumat kirjattu?

Tieteellisessä (sota)historian tutkimuksessa on periaatteessa pyritty tukeutumaan ensisijaiseti dokumenttilähteisiin tai ainakin sellaisina pidettyihin. Kun aikanaan sain jonkin verran tutkijakoulutusta, minulle painotettiin, että asiaa voitiin pitää totena vasta, kun se oli varmennettu kolmesta toisistaan riippumattomasta lähteestä.Viime vuosina on tullut yhä voimakkaammin esiin, että historiaa tulisi voida kirjoittaa myös tarinoiden, muistojen ja yleensä kertovan aineiston perusteella ainakin silloin, kun kirjallisista lähteistä ei tukea löydy. On jopa painotettu sitä, että tarinan todistusvoima on kirjallisen lähteen veroinen ja jopa suurempi silloin, kun kirjalliset lähteet katsotaan puutteellisiksi.

Kuulun niihin, jotka suhtautuvat epäluuloisesti tarinoihin ja muisteluihin silloin, kun kyseessä on salaiseksi ja/tai salatuksi väitetty asia. Siitä on kielletty kertomasta, ehkä on vannottu vaitiolovalakin. Usein salaamisen tukena on salaliitto, joka vuosikymmenten ajan on peitellyt asiaa. Varmemmaksi vakuudeksi kaikki asiasta tietävät ovat kuolleet ja arkistot on hävitetty tai väärennetty.Esimerkkejä löytyy. Olen tutkinut joukon tarinoita. Yleensä heti ensisilmäyksellä erottuu, onko asiassa ylimalkaan perää, vai onko se täysin huuhaata.

Tämä Turtolan kertomus on varmaan totta. Käsittääkseni ( en ole tarkistanut) hänen isänsä oli 12.D:aan kuuluvan JR 46:n kranaatinheitinkomppanian joukkueenjohtaja. Divisioona oli syksyllä 1941 lyhyen aikaa rintamavastuussa Leningradin motin rajalla aivan Suomenlahden rannikolla. Myöhemmin JR 46 oli idempänä Lappalaisenmäessä. 12. D lakkautettiin tammikuussa 1942 ja JR 46 marraskuussa 1943.

Miksi sitten tällainen käsky annettiin? Suomalaisten etulinjasta oli matkaa Leningradin kaupunkiin noin 30 km. Välissä olivat neuvostojoukot tukenaan vahvat kantalinnoitteet. Mahdollisuus siviiliväestön pyrkimiseen Suomen puolelle oli kyllä vähäinen. Puna-armeija yritti viimeiseen saakka pitää auki maayhteyden Pähkinälinnan suunnasta etelään. Siviiliväestöä olisi voitu ehkä työntää sitä kautta pois motista. Sitä ei tehty ainakaan suuressa mitassa. Aikanaan evakuoitiin ihmisiä jäätien kautta yli Laatokan. Motti ei koskaan ollut täysin umpinainen.

Leningradin puolustusta tehostettiin perustamalla ns. työläisdivisioonia, jotka ajettiin ilman tykistö- ja ilmatukea päin saksalaisten kärkijoukkoja. Kenraali Zukovin tarkoitus oli uuvuttaa ne. Siinä hän hirvittävin tappioin onnistui. Tämä varmaan tiedettiin Suomessa. Olisiko se sitten osaltaan johtanut kerrottuun käskyyn?

Koska tarkempia tietoja ei ole, lienee kyseessä ollut ns. kaiken varalta-käsky. Siihen viittaa salaaminenkin. Kuka sitten käskyn antoi? Sitä tai ajankohtaa ei mainita. JR 46 kuului myöhemmin sekä kenraali Pajarin 18. Divisioonaan, että kenraali Sihvon 10. Divisioonaan. Käskyn antaja ei välttämättä siis ollut Vihma. Toinen asia on, tuliko käsky ehkä divisioonaporrasta ylempää.

Ehkä asiaan saadaan joskus lisää selvyyttä.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Mistä siis on kyse?

Ilmo Kekkonen kirjoitti: Tieteellisessä (sota)historian tutkimuksessa on periaatteessa pyritty tukeutumaan ensisijaiseti dokumenttilähteisiin tai ainakin sellaisina pidettyihin. Kun aikanaan sain jonkin verran tutkijakoulutusta, minulle painotettiin, että asiaa voitiin pitää totena vasta, kun se oli varmennettu kolmesta toisistaan riippumattomasta lähteestä.Viime vuosina on tullut yhä voimakkaammin esiin, että historiaa tulisi voida kirjoittaa myös tarinoiden, muistojen ja yleensä kertovan aineiston perusteella ainakin silloin, kun kirjallisista lähteistä ei tukea löydy. On jopa painotettu sitä, että tarinan todistusvoima on kirjallisen lähteen veroinen ja jopa suurempi silloin, kun kirjalliset lähteet katsotaan puutteellisiksi.
Mitä mahtanet laskea dokumenttiaineistoksi, jäi minulle hieman epäselväksi joten pahoittelen etukäteen jos kommentoin jotenkin ohi tarkoitusperiesi.

Mutta siis tokihan historia nojaa ja on aina nojannut myös muulle kuin puhtaan dokumentaariselle aineistolle, ei se mikään uusi ilmiö ole. Silminnäkijäthän ovat a ja o historiassa, dokumentit kun äärimmäisen harvoin tarjoavat kovinkaan kummoista kontekstia kertomilleen asioille tai ylipäätäänkään antavat kummoista kuvaa siitä, miten asiat oikeasti tapahtuivat. Mikäli pitäisi nojautua vain dokumentaariseen aineistoon, emme juuri historiasta tietäisi, erityisesti varhaisemmasta historiasta. Ja dokumentteihin nojaavakin tutkijakin taitaa muodostaa lopulta asioista oman, kertomuksen muotoon puetun tulkintansa.

Se toki on hyvä periaate, että eri aineistot varmentavat toisiaan, mutta kyllä silminnäkijätkin on tähän laskettava. Esimerkiksi kolmen toisistaan riippumattoman todistajan lausuntoa voi pitää jo suhteellisen luotettavana. Tietysti todistajat tekevät virheitä, muistavat väärin jne, mutta harvoinpa he ihan keksittyäkään kertovat. Ja tietysti dokumenttejakin voidaan peukaloida, jos kohta siinä kohden peukalointi saattaa olla helpommin todennettavissa.

Luonnollisesti muisteluksillakin on eroa sen suhteen että onko kyse kuulopuheesta vai suorasta todistajasta, aikalaistodistuksesta vai myöhemmästä, päiväkirjoista vai julkaistuista tuotoksista. Sen olen tullut huomanneeksi erityisesti holokaustiin liittyviä muisteluksia lukiessani, että varsin usein todistajat myös, kun kirjoittavat vuosikymmenien takaisista, ottavat paljolti vaikutteita paitsi toisiltaan, myös lukemastaan historiasta.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Mistä siis on kyse?

Skrjabin kirjoitti:Mutta siis tokihan historia nojaa ja on aina nojannut myös muulle kuin puhtaan dokumentaariselle aineistolle, ei se mikään uusi ilmiö ole. Silminnäkijäthän ovat a ja o historiassa, dokumentit kun äärimmäisen harvoin tarjoavat kovinkaan kummoista kontekstia kertomilleen asioille tai ylipäätäänkään antavat kummoista kuvaa siitä, miten asiat oikeasti tapahtuivat. Mikäli pitäisi nojautua vain dokumentaariseen aineistoon, emme juuri historiasta tietäisi, erityisesti varhaisemmasta historiasta. Ja dokumentteihin nojaavakin tutkijakin taitaa muodostaa lopulta asioista oman, kertomuksen muotoon puetun tulkintansa.
Dokumentilla ymmärrän asiakirjaa, mieluummin alkuperäistä, tai muuta alkuperäistä todistuskappaletta, myös kuvaa eri muodoissa. Kaikenmoiset rakenteet, esineet jne antavat myös todistustaan.Tietysti historiankirjoittaja voi käyttää todisteena myös haastattelua, muistelua jne. Se on vaan silloin kyettävä todentamaan niin hyvin kuin mahdollista. Muuten jää osa vain tutkijan sisäisen lähdekritiikin varaan. Kun kyse on viime sodistamme, on dokumentoidun tiedon määrä suorastaan suunnaton. Siksi voi aina suhtautua epäluuloisesti tarinoihin, joille ei mitään dokumenttipohjaa löydy.

Lähden siis siitä, että jos on asiakirja-aineistoa, se on ensisijainen lähde. Muu on täydentävää ja voi todella olla jopa asiakirjaa merkittävämpää. Eihän kaikesta ole asiakirjoja. Sehän on selvää.

Tätä on tuskin tarpeen enempää jauhaa. Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että mitä hurjempi tarina kerrotaan ( Malli Huhtiniemi) sen tiukemmin sen totuudellisuuteen tulee suhtautua ja se tulee varmentaa kaikin keinoin dokumenteista ennenkuin tarjotaan totuutena. Nykyään vaan tuntuu olevan sääntö, että uutiseksi kelpaa vain sensaatio. Kun se on uutisoitu, on turha korjauksia ja täsmennyksiä esittää. Totuus ei ole uutinen, eikä ainakaan myyvä sensaatio.

Derkku
Viestit: 325
Liittynyt: 26.09.07 01:12

Re: Mistä siis on kyse?

skrjabin kirjoitti:Sen olen tullut huomanneeksi erityisesti holokaustiin liittyviä muisteluksia lukiessani, että varsin usein todistajat myös, kun kirjoittavat vuosikymmenien takaisista, ottavat paljolti vaikutteita paitsi toisiltaan, myös lukemastaan historiasta.
Kognitiivinen psykologia on tutkinut ihmisen muistia vuosikymmenet, kehottaisin muistitiedon käytöstä innostuneita perehtymään alaa koskevaan peruskirjallisuuteen, esimerkiksi yliopistollisiin oppikirjoihin. (esim. Eysenckin "Principles of Cognitive Psychology") Muistitietoa lähteenä käsittelevässä historiakirjallisuudessa psykologian käyttö aputieteenä tuntuu usein unohtuvan.

Selvennykseksi en itse ole perehtynyt syvällisesti psykologiaan joten kirjasuositus on viitteellinen.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Mistä siis on kyse?

skrjabin kirjoitti: harvoinpa he ihan keksittyäkään kertovat.
Tämäkin mahdollisuus on kuitenkin otettava huomioon. Bodom-oikeudenkäyntiin ilmoittautui useita "todistajia", joiden kertomuksia ei loppujen lopuksi uskottu. Insestioikeudenkäynneissä tunnetaan käsite "valemuisto".

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Mistä siis on kyse?

skrjabin kirjoitti: Sen olen tullut huomanneeksi erityisesti holokaustiin liittyviä muisteluksia lukiessani, että varsin usein todistajat myös, kun kirjoittavat vuosikymmenien takaisista, ottavat paljolti vaikutteita paitsi toisiltaan, myös lukemastaan historiasta.
Luonnollisesti. Ihmismieli toimii niin, että omat muistot yritetään asettaa johonkin ymmärrettävään kontekstiin ja tuo konteksti muuttuu ajan kuluessa.

Varpio kertoo Linna-elämäkerrassaan, miten Linnan kertomukset (esim. miksi lähti maalta) muuttuivat ajan kuluessa. Varpio epäilee syystä myös, että Linnan sotakaverit saivat vaikutteita Tuntemattomasta, ei vain päinvastoin.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Mistä siis on kyse?

Emma-Liisa kirjoitti:
skrjabin kirjoitti: harvoinpa he ihan keksittyäkään kertovat.
Tämäkin mahdollisuus on kuitenkin otettava huomioon. Bodom-oikeudenkäyntiin ilmoittautui useita "todistajia", joiden kertomuksia ei loppujen lopuksi uskottu.
Tokihan se mahdollisuus tulee ottaa huomioon, ja yleensä on melkoisen helppo selvittää esimerkiksi se, että oliko ko. henkilö mainittuna aikana mainitussa paikassa. Ja kuten jo todettu, ei yksittäinen todistaja vielä kovin pitkälle riitä. Mutta oikeudenkäynnit on toki eri asia, siinähän etsitään täysin varmaa tietoa ja Bodomin tapauksessa jo aika tekee asiat epävarmoiksi. Historiassa riittää usein sen selvittäminen, että tämä tai tuo oli se todennäköisin ja vähiten spekulaatiota sisältävä selitys tapahtumainkululle.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Todennäköisesti totta

Tuossa olen Skrjabinin kanssa samaa mieltä. Jos on useita mahdollisia selityksiä, niin vähiten spekulaatioita sisältävä on se todennäköisimmin lähinnä totuutta oleva. Ainahan jossiteltavaa jää. Juuri tähän tulokseen olen tullut rakennellessani paikallishistorioita, joissa muistitiedolla on usein suuri osuus.

Luin juuri uudelleen Jukka Lindstedtin väitöskirjan kuolemaantuomituista. Minusta siinä on erityisen hyvin käytetty dokumenttiaineistoa eri lähteitä keskenään vertaillen. Sitä on täydennetty omilla ja toisten haastatteluilla, muisteluilla, lehtiartikkeleilla jopa tarinoilla. Tutkijan ei ole tarvinnut juuri rakennella omia spekulaatioitaan.

Vastakkainen esimerkki löytyy "Ruma sota"-teoksesta. Jossain luvussa väitetään ( myös HS 16.11. 08) veteraanit asutetun korpiin. Väite lienee kaunokirjallisuudesta lähtenyt tutkijoiden oma kuvitelma. Veteraanit palasivat koteihinsa ja työpaikoilleen. He hoitivat virkojaan, johtivat yrityksiä, toimivat luottamustehtävissä politiikan korkeimpia paikkoja myöten ja viljelivät tilojaan. Kyllähän osa sai myös asutustiloja - osa niistä korvessakin - mutta se oli pieni vähemmistö.Veteraaniern nuorimmat olivat sodan päättyessä alle 20-vuotiaita. He poistuivat työelämästä vasta 1980-luvulla veteraanipresidentin hallitessa maata.

Jos vielä mennään tähän Leningrad-asiaan, niin on hyvä muistaa, että Kannaksella odotettiin pitkin syksyä -41 vain sitä, milloin saksalaiset valtaavat Leningradin. Toisin sanoen varauduttiin siihen, että siviiliväestö pakenëe heidän tieltään. Jos vastaanotoksi todella suunniteltiin tulenavausta, niin siinäpä on miettimistä.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Todennäköisesti totta

Ilmo Kekkonen kirjoitti:
Vastakkainen esimerkki löytyy "Ruma sota"-teoksesta. Jossain luvussa väitetään ( myös HS 16.11. 08) veteraanit asutetun korpiin. Väite lienee kaunokirjallisuudesta lähtenyt tutkijoiden oma kuvitelma.
Eikä sekään ole kuvitelmaa. (Vaikka onkin sivussa tästä keskustelusta.)

Noin 230 000 maatalousväestöön kuuluvan karjalaissiirtolaisen lisäksi piti lunastaa sotainvalidien, -leskien, -orpojen ja rintamamiesten osalta lupaukset maansaannista. Nämä toissijaiset maansaajat asutettiin pääasiassa valtion metsiin Itä- ja Pohjois-Suomeen
sen jälkeen, kun ensisijaset karjalaiset oli asutettu Nurmes. Kajaani, Haapavesi -linjan eteläpuolelle.

"Erityisen voimakasta arvostelua ovat jälkeenpäin herättäneet lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomeen perustetut, korpeen raivatut ns. kylmät tilat (n.16 000)."

Jukka-Pekka Pietiläinen, Leivän Syrjässä, Maatilahallitus ja sen edeltäjät 1892-1992, ASO:n aika 1938 -1959.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Luulisi olevan yleisesti tunnettua, että sodanjälkeiseen asutustoimintaan liittynyt pellonraivaus oli kaikkein voimakkainta Itä- ja Pohjois-Suomen kylmillä tiloilla ja että tämän raivauksen suorittivat lähinnä rintamamiehet, kun taas suurin osa maataloussiirtoväestä sai maata Etelä-Suomesta, aivan kuten nimimerkki MM mainitsikin.

Jäi arvoitukseksi, missä kohden Ruma sota -teoksen kirjoittajat olivat "taas" erehtyneet.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Asutustoiminta ei nyt ollut presidenttifoorumin aiheita, mutta presidentti Kekkoselle se oli siinä määrin omallatunnolla, että hän laati v. 1970 ns. Kekkosen armahduslain, jolla velat annettiin anteeksi, jos asui tilalla. Hän katsoi raivaajien tulleen petetyiksi yhteiskuntarauhan nimissä. Asiasta on tutkimuksia mm. Joensuun Yliopistossa. Tässä Stakesin suuria ikäluokkia koskevassa artikkelissa mainitaan rintamamiehille annettu lupaus maasta, joka kai tarkoitti alunperin vallattua Itä-Karjalan aluetta.


"Asutustoiminta käynnistyy

Kohta sodan jälkeen meillä aloitettiin asutustoiminta,
jolla sijoitettiin maataloussiirtoväki uusille
asuinalueille ja suurelle joukolle perheellisiä rintamamiehiä
hankittiin maata. Asutustoiminta oli
suuri yhteiskunnallinen suunnittelutehtävä, jollaista
ei muissa maissa toteutettu. Missään muualla
ei ole sodan takia luovutetun alueen väestöä sijoitettu
niin nopeasti ja täydellisesti kuin Suomessa
eikä missään ole niin suurta osaa rintamasotilaista
asutettu. Nämä laajamittaiset järjestelyt herättivät
suurta kansainvälistä kiinnostusta. Asutustoiminta
oli omiaan luomaan uskoa tulevaisuuteen.
Se myös vahvisti yhteiskuntarauhaa, mikä
olikin yksi sen tavoitteista. Näiden tavoitteiden toteutumisella
oli eittämättä vaikutusta syntyvyyteen.
Asutustoiminnassa maata jaettiin valtion toimesta
maataloutta harjoittaneelle siirtoväelle, sotainvalideille,
sotaleskille ja sotaorvoille sekä perheellisille
rintamamiehille. Etuoikeusjärjestys oli
tämä.
Maan hankkiminen siirtoväelle oli suurimmalta
osin korvauskysymys. Sotainvalidien, sotaleskien
ja sotaorpojen sekä rintamamiesten osalta
maansaanti perustui sota-ajan lupaukseen, että
rauhan tultua heille luovutetaan maata. Mitään
virallista lupausta ei kuitenkaan koskaan annettu.
Käsitys lupauksesta kaikkia rintamamiehiä koskevana
syntyi jo jatkosodan alkuvaiheessa kuin
itsestään ja levisi kansan ja sotilaiden keskuudessa.
Se vahvistui eräiden poliitikkojen puheiden ja
eräiden kirjoitusten (mm. Helsingin Sanomien
pääkirjoitus 30.9.1941) ansiosta.
”Lupauksella” lienee ollut myönteinen vaikutus
kansan mielialaan ja sitä kautta avioituvuuteen sekä
syntyvyyteen jo sodan aikana. Maannälkä oli
ennen sotaa ollut suuri maaseudun nuorten keskuudessa,
varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa
tilattoman väestön osuus oli suuri. Siitä oli ollut
seurauksena alhainen avioituvuus syrjäseuduilla.
Julkisesti esitettyjen vaatimusten takia asiaa
valmistelemaan asetettiin komitea marraskuussa
1941. Kohta sodan jälkeen, syksyllä 1944, asetettiin
muuttuneissa olosuhteissa uusi komitea. Molempien
komiteoiden mietinnöissä viitattiin annettuihin
lupauksiin. Lisäksi niissä korostettiin
syntyvyyden lisäämisen tärkeyttä. Siihen ajateltiin
päästävän pienviljelyä lisäämällä, koska syntyvyys
on pienviljelmillä yleensä suuri. Syntyvyyden
lisäämiseen tähtäsi ilmeisesti jälkimmäisen
komitean esittämä perheellisyysehto rintamamiesten
maansaannille.
Asutustoiminnan käynnistänyt maanhankintalaki
hyväksyttiin jo toukokuussa 1945. Näin nopea
toiminta oli mahdollinen, koska siirtoväen
asuttamisessa oli suoritettu kenraaliharjoitus jo
välirauhan aikana. Myös hallituksen esityksessä
viitattiin lupaukseen ja yhteiskunnallisiin näkökohtiin.
Perheellisyyden vaatimus ei ilmeisesti tullut
heti yleiseen tietoisuuteen, koska avioituvuus
nousi poikkeuksellisen korkealle syyskuussa 1945,
kun tilan hakuaika meni umpeen lokakuun alussa.
Näin nuoria rintamamiehiä jäi paljon asutustoiminnan
ulkopuolelle.
Asutustiloja muodostettiin kaikkiaan noin
101 000, joista kolmannes oli omakotitontteja.
Viljelys- ja asuntoviljelystiloista siirtoväelle tuli
vajaa puolet ja toinen puoli suurimmalta osin rintamamiehille
ja sotainvalideille. Maa annettiin ilmaiseksi
ja raivaamiseen ja rakentamiseen myönnettiin
halpakorkoista lainaa. Laina-ajat olivat pitkiä,
jopa 36 vuotta. Viisi ensimmäistä vuotta olivat
vapaita kuoletuksesta ja korosta.
Vaikka oikeutta asutustilaan piti hakea jo vuonna
1945, sopivan maa-alan hankkiminen rintamamiehille
saattoi siirtyä pitkälle 1950-lukua,
varsinkin Pohjois-Suomessa"

http://www.stakes.fi/yp/2004/1/104haimi.pdf

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 07:26
Paikkakunta: Vantaa

Emma-Liisa kirjoitti: harvoinpa he ihan keksittyäkään kertovat.
Tämäkin mahdollisuus on kuitenkin otettava huomioon. Bodom-oikeudenkäyntiin ilmoittautui useita "todistajia", joiden kertomuksia ei loppujen lopuksi uskottu. Insestioikeudenkäynneissä tunnetaan käsite "valemuisto".
Edellytätkö Emma-Liisa historiankirjoitukselta "without any reasonable doubt"-näkemystä? Onko siis vain se, jonka voidaan jälkikäteen osoittaa tapahtuneen "without any reasonable doubt" todella tapahtunut ja muu satua? Vai voidaanko arvioida muunkinlaista mahdollisesti tapahtunen? Kovinpa aukkoja täynnä on sinun, hyvä mies "historia".

Juuri mitään ei sinusta siis ole tapahtunut jos ja kun edellytät historiantutkimukselta että sen, minkä sanotaan tapahtunen, on myös tapahtunut "without any reasonable doubt". Esimerkiksi I maailmansota on sinusta vain "kuulopuhetta, "hearsay". Sama koskee tietysti kaikkea sitä, mikä ei ole lainkaan dokumentoitavissa kuten koko esihistoriallinen aika (jota sanotaan esihistorialliseksi sen vuoksi, etteivät ihmiset siihen aikaan olleet kirjoitustaitoisia) Sinusta sitä aikaa ei ole ylipäätään ole ollut, se on vain "hearsay"? Sinäpä vasta Jukka Lindstedtin kaltainen juristi oletkin. Vai miten oikein fundeeraat. Millainen maailmankuva sinulla oikein on?

Toni TT

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Lukutaidon siunauksellisuus

Lukutaito on hieno asia. Kirjoitin rintamamiesten paluusta siviilielämään ja totesin virheelliseksi väitteen heidän totaalisesta asuttamisestaan korpiin. Sain näköjään vastineita, joiden tekijöiden olisi kannattanut lukea ensin tekstini. Kiitän kaikista kommenteista varsinkin lisätietoa antaneista.

Rintamamiehiä oli sodan jälkeen hengissä noin 660 000. Vajaa 500 000 kotiutettiin 1944 loppukesän ja syksyn aikana. Vanhimmat ja nuorimmat oli kotiutettu jo aiemmin.

Asutustiloja oli noin 60 000-70 000. Osa myönnettiin sotaleskille ja -orvoille.
Voidaan siis puhtaalla matematiikalla todeta, että ehkä allekin 10 % sotilaista asutettiin korpiin ja ns. "kylmille tiloille". Se on vähemmistö, jota ei voi millään yleistää kaikkia rintamamiehiä koskevaksi.

Rintamamiesten ikähaarukka oli 18-50. Heitä oli niin ollen hyvin aikaisessa vaiheessa renkipojista ministereiksi. Kansanedustajia oli melkoinen joukko. Myöhemmin oli useita pääministereitä muista ministereistä puhumattakaan. Tämän joukon leimaaminen korpeen sysätyiksi ja unohdetuiksi ei onnistu millään. Tietenkin heitäkin oli, mutta vähemmistö, kuten totesin.

Lainaan vielä Sari Näreen ja Jenni Kirveksen tekstiä HS 16.11. 08: " Hävityn sodan jälkeen veteraaneissa kytevä tyytymättömyyden ja katkeruuden siemen pyrittiin pitämään aisoissa asuttamalla heidät mahdollisimman työläisiin korpiin - jälleenrakentajilla ei jäänyt energiaa purnaamiseen eikä sotatrauman työstämiseen".

Minusta kyseessä on yleistetty kuvitelma tai mielipide. Siihen tietysti on tutkijoilla oikeus. Tutkimuksen lähtökohta se ei voi olla. Jos se on tutkimustulos, se on virheellinen.

Elin kouluaikaisen lapsuuteni evakoiden kylässä Porvoon lähellä. Voin sanoa, että sotatraumaa kyllä purettiin, mutta omassa keskuudessa. Purkuun liittyi sekä itkua että naurua. Miehillä oli usein se viinapullo pöydän jalan vieressä lauantai-illan muistelun vauhdittajana.Kaikilla - lapsillakin - oli silloin yllinkyllin tekemistä oman elämän rakentamisessa. Käsittääkseni asia ei myöskään juuri kiinnostanut sen enempää tutkijoita kuin julkista sanaakaan. Yhteiskunnan voimavarat menivät sotakorvauksiin ja jälleenrakentamiseen.

Olen lukenut "Ruma sota"-kirjan. Siinä on joukko virheitä, mutta myös paljon hyviä asioita. Ne tosin pyritään esittämään mahdollisimman mollisävyisinä ja usein yleistäen ja liioitellenkin. Yritetäänkö ikävillä asioilla ratsastaa kuvaamalla ne vielä ikävämmiksi, kuin ne todellisuudessa olivat? Tietysti ihmiskohtaloita oli kaikenlaisia, myös runsaasti hyvin surullisia. Kirjassa ne kuvataan yleistäen. Edellä olevista teksteistä päätellen se vastaa myös varsin monien palstalle kirjoittajien odotuksia.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”