Itä-Uudenmaan asutushistoria

[nylander]

Vuonna 1852 ruotsalainen hallinto sääti lain, joka esti fennomaanien ja talonpoikien pääsyn yliopistoon.

Mikähän se tuommoinen laki oli? Mistä tuo tieto on peräisin?

Referoin Matti Klingen teosta Keisariaika. Schildts 1997:

Suomeen perustettiin 1849 yliopiston statuuttien uudistuskomitea, jonka puheenjohtajana toimi hovioikeuden presidentti kreivi C. G. Mannerheim. Hän sai aiheen ajankohtaiselle idealle, että ylioppilaiden määrää tuli rajoittaa, koska suhteessa tarjolla oleviin uramahdollisuuksiin yliopistossa oli liikaa ylioppilaita. "Talonpojat ja fennomaanit" oli sen vuoksi jätettävä ulkopuolelle ja virkamieskarrieeri varattava ensi sijassa korkeampien yhteiskuntaluokkien jälkeläisille.

Ajatus diskriminoivasta koulutuspolitiikasta oli siis voimakkaasti ilmassa, vaikkei sitä sitten ilmeisesti statuutteihin kirjattukaan.

[Vetehinen]

Vuonna 1852 ruotsalainen hallinto sääti lain, joka esti fennomaanien ja talonpoikien pääsyn yliopistoon.

Mikähän se tuommoinen laki oli? Mistä tuo tieto on peräisin?

Referoin Matti Klingen teosta Keisariaika. Schildts 1997:

Suomeen perustettiin 1849 yliopiston statuuttien uudistuskomitea, jonka puheenjohtajana toimi hovioikeuden presidentti kreivi C. G. Mannerheim. Hän sai aiheen ajankohtaiselle idealle, että ylioppilaiden määrää tuli rajoittaa, koska suhteessa tarjolla oleviin uramahdollisuuksiin yliopistossa oli liikaa ylioppilaita. "Talonpojat ja fennomaanit" oli sen vuoksi jätettävä ulkopuolelle ja virkamieskarrieeri varattava ensi sijassa korkeampien yhteiskuntaluokkien jälkeläisille.

Ajatus diskriminoivasta koulutuspolitiikasta oli siis voimakkaasti ilmassa, vaikkei sitä sitten ilmeisesti statuutteihin kirjattukaan.

Samasta asiasta on kysymys. Oma tietolähteeni on Hannu Niemisen Kansa seisoi loitompana, jonka sivulla 56-57 Nieminen kirjoittaa:

Koulutuksella oli 1800-luvulla keskeinen merkitys säätyläistön asemien säilyttämisessä. Koulutus oli ollut perinteisesti väylä, jolla alemmista yhteiskuntakerroksista oli voitu nousta sosiaalisesti, joskin se oli pysynyt hallitsevien säätyjen tarkassa kontrollissa. Koululaitos muodostui 1800-luvulla tärkeäksi säätypuhtauden vaalimisen keinoksi. Yhtenä muotona tässä oli ylempien oppilaitosten, oppikouluista lähtien, säilyttäminen pitkään pelkästään ruotsinkielisinä, ja suomenkielisten oppikoulujen perustamisen estäminen. Kaarlo Wirilander toteaa, että vasta kun koulujen opetuskieltä koskevaa keskustelua seurataan aina 1700-luvulta alkaen, käy selväksi, miten vahvasti kielikysymys on toiminut "noususuuntaisen säätykierron jarruna, sulkuna säätyläistön ulkopuolelta tapahtuvan täydennyksen kanavassa". Tätä vahvistivat 1800-luvun puolivälissä toteutetut rajoitukset yliopiston sisäänotossa: kiristyneissä oloissa vielä vuoden 1852 lainsäädännössä talonpoikaissäätyyn ja fennomaanisten aatteiden kannattajat eli suomenkieliset ja -mieliset suljettiin yliopisto-opiskelun ulkopuolelle.

[Jaakko Hakkinen]

Se itä-Uudenmaan asutushistoria muuten onkin mielenkiintoinen aihe, pitäisiköhän siitä aloittaa oma ketju? Ai, sellainen taisi jo jossain ollakin...

Vetehisellä on taito viedä aihe kuin aihe off-topiciksi ruotsalaiskatkeruudeksi. Moderaattorit voisivat yhdistää näistä yhden Vetehis-ketjun.

[Vetehinen]

Se itä-Uudenmaan asutushistoria muuten onkin mielenkiintoinen aihe, pitäisiköhän siitä aloittaa oma ketju? Ai, sellainen taisi jo jossain ollakin...

Vetehisellä on taito viedä aihe kuin aihe off-topiciksi ruotsalaiskatkeruudeksi. Moderaattorit voisivat yhdistää näistä yhden Vetehis-ketjun.

Luulen että purkauksesi aiheutti vastaukseni Klaus Lindgrenille hänen kysymykseensä, joka koski lähdettä 1852 laille, joka kielsi talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelun, ja johon nylander ehti vastata ennen minua.

Ketju on vellonut normaaliin tapaansa Itä-Uudenmaan asutuksesta Holmenin kirjoitukseen Helsingin Sanomissa, jsn:n esille ottamiin identiteetteihin ja Klaus Lindgrenin painotuksiin fennomaanien ruotsalaisuudesta.

[Veikko Palvo]

Autioteoriat eivät enää saa tutkimuksellista tukea sillä löytötyhjiö on täyttynyt koko ajan 1980- luvulta lähtien. Ehkä Itä-Uudenmaalla ei ole ollut esim. 1000-luvulla suuria kymmenien savujen kantakyliä, kuten Varsinais-Suomessa, mutta se ei toki sulje pois muutaman savun kalastajayhteisöjä jokivarsissa. Todellinen tyhjiö lieneekin tutkimuksellinen, ja resurssi-tyhjiö. Tässäkin kysymyksessä maallikosta tuntuu erikoiselta havaita, etteivät hitaasti päivittyvät tietokannat ja vieläkin hitaammin muuttuvat tutkijoiden mielikuvat tunnu kohtaavan.

Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen rakennusaalto alkoi 1400-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä, kirjoittaa dos. Markus Hiekkanen ja sanoo yhtäaikaisen rakennushankkeen olleen Turun hiippakunnan päätös. ( Maunu Tavast )
http://213.250.93.194/asiakas/evl/ktuut ... enDocument

Itä-Uudenmaan kivikirkot suunnitteli ja rakensi "Pernajan mestari", joka ensimmäiseksi rakensi Pernajan kivikirkon. Seuraavaksi on alettu laajentaa pientä 1400-luv. alun Porvoon kaupunkikirkkoa 1440-luvulla.
Sipoon kirkko näyttää valmistuneen 1450-luv. alussa ja Vantaan kirkko lienee muurattu 1450-luvulla ja viimeisenä Pyhtään kirkon kiviseinät olivat räystäskorkeudessa 1460-luvun alussa.

Talonpoikien taivuttelemisen kivikirkkojen rakennustöihin on täytynyt olla melkoinen urakka ja osoittanee samalla esivallan voiman olleen jo vahva 1400-luvun alussa?

Porvoon ja Raaseporin voutikunnat mainitaan 1380-luvulla, voutikuntien raja kulki nykyisen Espoon tienoilla. Lännessä oli Raaseporin linnalääni ja nykyisestä pääkaupunkiseudusta itään Viipurin linnalääni.
Muinaislinnoja Itä-Uudellemaalle lienee rakennettu lähes 100 ehkä jo 1000-luvun alussa, mutta kirjalliset maininnat alkanevat vasta 1300-luvulta?
( veronkantotietoja? )
Ja
millaisia tietoja löytötyhjiön täyttymisesta on nykyisin saatavilla?

Veikko Palvo

[Klaus Lindgren]

Luulen että purkauksesi aiheutti vastaukseni Klaus Lindgrenille hänen kysymykseensä, joka koski lähdettä 1852 laille, joka kielsi talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelun, ja johon nylander ehti vastata ennen minua..

Niin, ne vuoden 1852 statuutit eivät kieltäneet talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelua. Säätykierron ja radikalismin pelko olivat eräs taustamotiivi uudistuksille, mutta lopputuloksena ei todellakaan ole tuollaista kieltoa. On toki totta, että maan hallitseva eliitti, siis tuo ruotsinkielisen säätyläistön aivan ylin kerrostuma (Mannerheim, von Kothen, von Haartman ym.) katsoi Nikolai I:n hengessä hyvin karsaasti sekä säätykiertoa että fennomaaneja. Vaan on hyvä muistaa, että jahka svekomania ja liberalismi nousivat tapetille 1850-luvun lopulla, sama eliitti inhosi niitäkin, niin liberaleja kuin svekomaanejakin. Tuolle aristokraattiporukalle olennaista oli vastustaa kaikkea demokratiaan ja silloin uudenaikaiseen kansakunta-ajatteluun viittaavaakin. Kyseinen eliitti oli melkoisen pieni osa koko Suomen ruotsinkielisestä säätyläistöstä, johon taas kuului koko fennomaanien johtoporukka.

[Klaus Lindgren]

Täsä Vetehisen puheenvuoro, jonka pelkään hävinneen tässä äsken. Pahoitteluni kömmähdyksestä.

Vetehinen:

Luulen että purkauksesi aiheutti vastaukseni Klaus Lindgrenille hänen kysymykseensä, joka koski lähdettä 1852 laille, joka kielsi talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelun, ja johon nylander ehti vastata ennen minua..

Niin, ne vuoden 1852 statuutit eivät kieltäneet talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelua

.[/quote]

Sinulla Klaus on paljon järkeviä kannanottoja kuten mm aikaisemmin ketjussa keskusteltuun identiteettiin ja etnisyyteen, mutta tuossa edellä olevassa seikassa pidän Hannu Niemistä ja nylanderin lainaamaa Matti Klingeä luotettavampina. Muistelen myös, että referoit Yrjö Nurmion selitystä suomenkielisen kirjallisuuden kiellosta toisin kuin Nurmio itse tekee kirjassaan. Onneksi ostin Nurmion kirjan, jotta saatoin tarkistaa asian.

Kyseinen eliitti oli melkoisen pieni osa koko Suomen ruotsinkielisestä säätyläistöstä, johon taas kuului koko fennomaanien johtoporukka.

Mielestäni epäolleellista, että eliitti on pieni. Eliitti on mielestäni aina pieni eikä voi koskaan olla koko kansa.

Toistat usein fennomaanien ruotsinkielisyyttä ja ilmeisesti haluta osoittaa sillä jotain.

Jusleniuksen syntyperäisestä kielestä en tiedä. Porthan on karjalaisen kauppiaan Kustaa Purtasen jälkeläinen, Arwdisson oli papin poika suomalaiselta alueelta Laukaasta ja Topelius oli alkuaan Limingan Toppilasta.

Mielestäni fennomaanien ruotsinkielisyys kertoo enemmän yhteiskunnasta, jossa suomalainen ei voinut olla suomalainen jos halusi edetä sosiaalisesti, vaan hänen oli ruotsalaistuttava, ja syynä sama seikka, josta Nieminen ja Klinge kirjoittavat: virkapaikat eli työpaikat oli varattu ruotsalaisille.

[Veikko Palvo]

Niin, ne vuoden 1852 statuutit eivät kieltäneet talonpojilta ja fennomaaneilta yliopisto-opiskelua. Säätykierron ja radikalismin pelko olivat eräs taustamotiivi uudistuksille, mutta lopputuloksena ei todellakaan ole tuollaista kieltoa.

Aleksanteri I lupasi Porvoossa 1809 säädyille autonomian ja säilyttää entiset etuoikeudet, myös talonpoikaissäädylle, mikä lienee merkinnyt sitäkin, ettei autonomiseen Suomeen tule maaorjuutta.
Nikolai I:kään ei juuri uudistuksia tehnyt, Suomen aatelinen yläluokka säilytti valtansa ja etuoikeutensa, miehitti korkeimmat virat ja omisti kartanot, sahat, ruukit ja manufaktuurilaitokset.

Aleksanteri II:n nousu valtaistuimelle Oolannin sodan aikana muutti tilanteen etuoikeuksiaan puolustavalle Suomen aateliselle yläluokalle epäedulliseen suuntaan.
Aleksanteri II allekirjoitti 1863 Snellmanin esityksestä kieliasetuksen, jonka mukaan suomen kielen tuli 20 vuodessa tulla tasaveroiseksi ruotsin kielen kanssa.
Valtiopäivät alkoivat nekin säännöllisesti kokoontua 1863, talonpojatkin pääsivät osallistumaan päätöksentekoon.

Ja suomen kielen taidon huomioimista virkoja täytettäessä vaatiessaan fennomaanit lienevät vaatineet oikeastaan etuja itselleenkin, samoin fennomaanit vaativat elinkeinonvapautta.
Aleksanteri II :lle suomalaiset pystyttivät patsaankin Senaatin torille.
Autonomisen Suomen kolminkertaiseksi kohonnut väkiluku toi mukanaan uusia ongelmia, tilattoman ja maattoman väestön - olisivatkohan olleet ruotsin- ja suomenkielisiä tai kaksikielisiä?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Ja suomen kielen taidon huomioimista virkoja täytettäessä vaatiessaan fennomaanit lienevät vaatineet oikeastaan etuja itselleenkin

Mitä etuja ne voisivat olla?

[Veikko Palvo]

Ja suomen kielen taidon huomioimista virkoja täytettäessä vaatiessaan fennomaanit lienevät vaatineet oikeastaan etuja itselleenkin

Mitä etuja ne voisivat olla?

Kirjoituksessani autonomian aika on jaettu 1809 - 1855 Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n vanhoilliseen, reformeja, liberalismia ja säätykiertoa vastustavaan hallitsevaa ja merkantilistisen talouspolitiikan vallitessa myös taloutta hallitsevaa ylintä säätyläistöä suosivaan aikakauteen.
Aleksanteri II :n uudistusmieliseen aikakauteen, mm. 1863 kieliasetus suomen kielen tasavertaisuudesta ja samana vuonna valtiopäivätkin alkoivat kokoontua säännöllisesti, edellinen kertahan oli 1809 Porvoossa.
Nikolai II:n aikakausi oli venäläistämisen, Bobrikovin ja Seynin aikaa.
Ja
erityisesti ennen Aleksanteri II:n kautta fennomaanit vaativat suomenkielen taidon huomioimista virkoja täytettäessä, sekä elinkeinovapautta. Ylin säätyläistö ja aatelisto tuskin omasi suomenkielen taitoa, joten eivätkö varhaiset fennomaanit tarjoutuneet itse täyttämään noita virkoja?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Ylin säätyläistö ja aatelisto tuskin omasi suomenkielen taitoa, joten eivätkö varhaiset fennomaanit tarjoutuneet itse täyttämään noita virkoja?

Veikko Palvo

Jotain itsekästä oman edun tavoittelu arvelen fennomaaneilla olleen, mutta Klaus Lindgrenin mielestä fennomaanit olivat ruotsinkielisiä, joten heidän vaatimuksensa suomea osaavista virkamiehistä ei ollut ruotsinkielisten fennomaanien edun mukaista.

[jsn]

Jotain itsekästä oman edun tavoittelu arvelen fennomaaneilla olleen, mutta Klaus Lindgrenin mielestä fennomaanit olivat ruotsinkielisiä, joten heidän vaatimuksensa suomea osaavista virkamiehistä ei ollut ruotsinkielisten fennomaanien edun mukaista.

Tunnetuin ja vaikutusvaltaisin fennomaani oli J.W. Snellman. Hänen urakehityksensä nähti huimaan nousuun vasta Aleksanteri II:n valtakaudella. Miten ihmeessä suomea osaavat virkamiehet voisivat olla ruotsinkielisen fennomaanin edun vastaisia. Fennomaanit ajoivat juuri suomen kielen käytön lisäämistä. TAi sitten jos hän on niin ovela, että ajaakin suomen kielen nimissä salaa ruotsin kielen etua?

[Veikko Palvo]

On toki totta, että maan hallitseva eliitti, siis tuo ruotsinkielisen säätyläistön aivan ylin kerrostuma (Mannerheim, von Kothen, von Haartman ym.) katsoi Nikolai I:n hengessä hyvin karsaasti sekä säätykiertoa että fennomaaneja. Vaan on hyvä muistaa, että jahka svekomania ja liberalismi nousivat tapetille 1850-luvun lopulla, sama eliitti inhosi niitäkin, niin liberaleja kuin svekomaanejakin.

Viipurin kuvernementissä asui 1799 n. 185000 asukasta, joista 55500 asui lahjoitusmailla. ( Jyrki Paaskoski ) Venäjällä lahjoitusmaiden maat ja talonpojat kuuluivat lahjoitusmaan saajille, ylhäisaatelille, korkeille virkamiehille ja ansioituneille sotapäälliköille.
Vanhassa Suomessa lahjoitusmaan saajalla, donataarilla oli vain veronkanto-oikeus.

Donataarit itse vastoin keisarien, ruotsalaisten lakien ja talonpoikien käsityksiä tulkitsivat omistavansa myös maan. Tästä ja verojen korottamisista aiheutui talonpoikaiskapinoita mm. Virolahdella 1794. Jyrki Paaskoski kirjoittaa oikeuden katsoneen 1785 6½ - 8 pv:n päivätyövelvollisuuden oikeaksi ja samaan aikaan Ruotsi-Suomessa rälssitalonpojat tekivät vakituisesti 100- 150 työpäivää vuodessa.

Haminalaisen kauppiaan, hovineuvos Niclas Clayhills`n donaationa oli suuri osa Pyhtään pitäjästä ja Clayhills omisti mm. Ahvenkosken kartanon.
Lahjoitusmaakysymyksen suhteen muutoksia ei ole paljoakaan ollut ennen vuotta 1863, jolloin autonomisen Suomen säädyt 1809 jälkeen ensimmäisen kerran koollekutsuttuna päättivät, että valtio ryhtyisi lunastamaan Viipurin läänin lahjoitusmaita sitä mukaa kun donataareilta tuli niitä myytäväksi.
Donataarit olivat balttiansaksalaisia ja venäläisiä, joihin Suomen ylimmällä säätyläistöllä oli usein sukulaisuussiteitäkin. Aatelisto ja ylin säätyläistö puolusti omia etujaan.

Fennomaanit ilmeisestikin pitkälti ratkaisivat lahjoitusmaakysymyksen 1863 ?
Senaatti osti mm. Salmin pitäjän 1873.
Venäjällä Aleksanteri II oli juridisesti vapauttanut maaorjat 1861, mutta maan uudelleen jakamista Venäjällä ei tehty.

Veikko Palvo

[Klaus Lindgren]

Suomen kielen taitoa oli vaadittu papeilta ja virkamiehiltä toki jo kauan ennen fennomanian nousua. Papit saarnasivat suomeksi jo reformaation ajoista lähtien ja paikallishallinnon virkamiesten oli osattava ihan käytännön syistä suomea. Virkamiesten suomen taidolle asetti uusia vaatimuksia juuri Nikolai I:n hallinto, joka paitsi pyrki pitämään alamaiset hiljaa, myös tehostamaan hallintoa. Eräs tapa oli vaatia suomen-taitoa virkamiehiltä ja tehdä suomesta kimnaasien pakollinen oppiaine (1844). On huomattava, että tämä kaikki koski vain kanssakäymistä suoraan tavallisen kansan kanssa; papit hoitivat kaikki kirkon sisäiset hallintotehtävät, yhteistyön muiden viranomaisten kanssa sekä keskinäisen yhteydenpitonsa ruotsiksi, aivan samoin kuin virastojen sisäinen kieli oli ruotsi ja alamaisten tuli toimittaa kaikki anomuksensa sun muut proopuskat viranomaisille ruotsiksi.
Suuri osa säätyläistöä siis osasi suomea, uskallapa väittää että suurin osa sitä osasi – kuka huonommin kuka paremmin. Suomen taito on kuitenkin eri asia kuin suomi omana kielenä tai äidinkielenä (osaanhan minäkin ruotsia, vaikka suomenkielinen olenkin) tai hallinnon suomenkielisyys. Jälkimmäiset olivat juuri fennomaanien päämääriä, suomen kielen saattaminen ensin tasavertaiseksi ruotsin kanssa ja aikaa myöten suomen saaminen maan pääkieleksi. Siinähän he onnistuivatkin, kuten tunnettua. Fennomaanien johtohenkilöt olivat alusta alkaen alkuaan ruotsinkielisiä säätyläisiä, mutta mukana oli myös kansan parista noussutta säätyläistöä, joka oli joutunut koulun myötä vaihtamaan kielensä ruotsiksi. Ajan mittaan kansan parista nousseen säätyläistön määrä kasvoi voimakkaasti, ja tämä porukka asettui luonnollisesti kannattamaan fennomaniaa (tai siis suomenkielisten alueiden nousijat, tai siis suurin osa heistä). Vanhojen säätyläissukujen osalta puntit menivät suunnilleen tasan: ajan oloon heistä noin puolet vaihtoi kielensä suomeksi, puolet taas pysyi ruotsinkielisinä (Viipurin saksalaiset suomalaistuivat ta ruotsalaistuivat toisen maailmansodan jälkeen, evakossa).
Suomen kielen saattaminen tasa-arvoiseksi ruotsin kanssa näyttäisi siis sotivan säätyläistön omia etuja vastaan. Tämä vaikuttaa tosi merkilliseltä, kun ajattelee vaikkapa J. V. Snellmania: miksi täysin ruotsinkielinen Snellman vaati suomen kieltä maan ainoaksi kieleksi, kun hän ei itse uskonut kovin hyvin suomea osaavansakaan? Ja miksi vaikkapa G. Z. Forsman (sittemmin Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen), Agathon Meurman ja muut herrasmiehet lähtivät innolla ajamaan samaa asiaa, oman äidinkielensä syrjäyttämistä? Ilmeisesti kyse ei ollut pelkästään virkapaikoista ja henkilökohtaisesta materiaalisesta edusta, tuskinpa myöskään geenien kieroudesta. 1800-luvun lopulla asia on varsin selvä, sillä noin 1880-luvulta lähtien fennomanian lopullinen voitto lähitulevaisuudessa oli useimpien aikalaisten silmissä vain ajan kysymys, mutta 1840-luvulla mukana lienee ollut aimo annos idealismiakin. Toki myös Aleksanteri II:n politiikka vuodesta 1855 lähtien vaikutti asiaan, mutta silti, pelkkä virkapaikkojen jahtaaminen ja hallitsijan suosio eivät kyllä fenomanian nousua riitä selittämään.

[jsn]

pelkkä virkapaikkojen jahtaaminen ja hallitsijan suosio eivät kyllä fenomanian nousua riitä selittämään.

Oleellista lienee myös säätyläistön lisääntynyt, aito halu erottautua Ruotsin henkisestä otteesta. Skandinavismin kannatus hiipui nopeasti 1860-luvun alussa. Se ei ollutkaan koskaan erityisemmin Venäjän mieleen. Idealismin merkitystä ei silti pidä väheksyä. Fennomania oli suomalaista nationalismia, joka ei rajoittunut etniseen syntyperään.