Historian laitokset siirtyvät historiaan?

[Jyrki Ilva]

Historian laitokset siirtyvät historiaan?

Kuten monet ovat varmaan jo huomanneetkin, Suomen yliopistolaitoksen
organisaatio ja toimintaperiaatteet ovat mullistumassa lähiaikoina monin
tavoin. Uuden yliopistolain hyväksymysprosessin rinnalla tekeillä on
useita "rakenteellisen kehittämisen" hankkeita, joissa nykyisiä yliopistoja
yhdistellään isommiksi kokonaisuuksiksi ja niiden tukitoimintoja pyritään
hoitamaan nykyistä keskitetymmin erilaisissa palvelukeskuksissa.

Tämän kehityksen sivuvaikutuksiin näyttää kuuluvan se, että historian
laitokset hallinnollisina kokonaisuuksina ovat pikavauhtia katoamassa
Suomen kartalta. Samansuuntaista liikehdintää on ollut muuallakin,
mutta tuoreimmat uutiset muutoksista tulevat Helsingin yliopistosta,
jonka konsistori vahvisti eilen yliopiston ensi vuoden alussa voimaan
tulevan laitosrakenteen. Kokouksen pöytäkirjaa ei vielä ole verkossa,
mutta esityslista löytyy.

Ks. myös yliopiston sivujen uutinen:

Laura Tötterman: "Helsingin yliopiston uusi laitosmäärä vahvistui.
Määrä vähenee ja koko kasvaa"
http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uu ... 45-19.html

Historian oppiaineet suurlaitoksiin

Aiempien 70 ainelaitoksen sijasta uudessa ja uljaassa yliopistossa on ensi
vuoden alusta lukien 24 ainelaitosta ja neljä laitoksetonta tiedekuntaa.
Laitoksien alla toimivat oppiaineet säilyvät tässä vaiheessa ennallaan.
Vaikka joku ulkopuolinen saattaisi kuvitella, että laitosten yhdistäminen
olisi koonnut myös historian oppiaineita yhteen, näin ei kuitenkaan käynyt.
Historia-aineet ovat uudessa mallissa aivan yhtä hajallaan eri laitoksilla
ja tiedekunnissa kuin tähänkin asti.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa keskusteltiin pitkään siitä, tarvitaanko
laitoksia laisinkaan, mutta lopulta useiden varsin tiukkojen äänestysten
jälkeen päädyttiin kahden laitoksen malliin. Nykyisen yhteiskuntahistorian
laitoksen oppiaineet (poliittinen ja talous- ja sosiaalihistoria) päätyvät
osaksi laitosta 2, jonka työnimenä on "Politiikantutkimuksen ja taloustieteen
laitos". Teologisessa (kirkkohistoria) ja oikeustieteellisessä (oikeushistoria)
tiedekunnassa laitoksista luovuttiin kokonaan.

Humanistisessa tiedekunnassa nykyinen historian laitos (yleinen historia,
Suomen ja Skandinavian historia sekä ruotsinkielinen historia) ja Renvall-
instituutti (entinen Historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitos) päätyivät
myös osaksi eri laitoksia. Renvall-instituutin oppiaineista tulee osa
laitosta 3, jonka nimeksi on päätetty Maailman kulttuurien laitos. Historian
laitoksen oppiaineet puolestaan kuuluvat tulevaisuudessa laitokseen 4, jonka
nimestä on käyty kädenvääntöä eri instansseissa. Esillä olleita nimiä
ovat olleet mm. "Kulttuurien tutkimuksen laitos", "Historian ja kulttuurien
(tutkimuksen) laitos" ja "Filosofian, historian, kulttuurin, sukupuolen ja
taiteiden tutkimuksen laitos", mutta lopulta konsistorille esitettiin laitoksen
nimeksi "Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta".

Muutoksia muuallakin Suomessa

Agricolan sivuilla oleva listaus historian laitoksista ja oppiaineista ks.
(http://agricola.utu.fi/tutk/laitokset/histlaitokset.php) kaipaa siis lähiaikoina
kovasti päivitystä. Pikainen kierros muiden yliopistojen sivuilla tuotti seuraavat
lisähavainnot:

- Joensuun yliopisto
Laitosrakenne poistettu, historia-aineet osa yhteiskunta- ja aluetieteiden
tiedekuntaa (muuttuuko tilanne vielä Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistyessä?)

- Oulun yliopisto:
Humanistisen tdk:n laitosrakenne poistettu, ei enää erillistä historian laitosta,
oppiaineet suoraan tiedekunnan alla

- Tampereen yliopisto
Suomen historia ja yleinen historia oppiaineina yhdistetty, historia ja filosofian
yhdistetty samaan laitokseen

Hallinnon ja talouden ehdoilla?

Helsingin yliopistossa uudistuksen perusteluna on käytetty sitä, että yliopiston
hallitus on uudessa organisaatiomallissa taloudellisessa vastuussa yliopiston
toiminnasta, ja keskushallinto käy tulosneuvottelut suoraan laitosten kanssa,
jolloin niitä täytyy olla rajallinen määrä. Niinpä nykyisistä laitoksista kootaan
suurlaitoksia, joilla on vähintään viiden miljoonan euron budjetti ja vähintään
kymmenen professuuria. Samalla uudistus keskittää valtaa yliopiston sisällä
uusien suurlaitosten johtajille ja vähentää nykyisten kolmikantaisten
hallintoelinten merkitystä.

Oleellisin kysymys on varmaankin se, mitä väliä tällä oikein on?
Historia-aineiden identiteetin kannalta "oman" laitoksen poistuminen
voi olla menetys, ja samalla vaikutusvalta omiin asioihin saattaa vähentyä,
kun päätösvalta siirtyy kauemmas ja yliopiston hallintomallia muutetaan
muutenkin yhä selkeämmin keskusjohtoisen linjaorganisaation suuntaan.
Yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa tämä kehitys
onkin herättänyt paljon huolta.

Toisaalta nykyiset oppiaineet säilyvät, ja niiden toiminta jatkuu ainakin
toistaiseksi ennallaan. Onko hallinnon organisaatiomallilla lopulta kovin suurta
väliä, jos käytännön työolosuhteet kuitenkin säilyvät ennallaan (tai kenties
jopa paranevat)? Uutena avauksena HY on tuomassa myös humanistis-
yhteiskuntatieteelliselle alalle "vastuullisia tutkijoita" (engl. "principal
investigator"), jotka voisivat toimia projektien johtajina ja joilla olisi
nykyistä enemmän valtaa ja vastuuta etenkin tutkimukseen liittyvissä
asioissa.

Rehellisyyden nimissä täytyy toki sanoa, että pieni tuuletus ei
välttämättä tekisi pahaa historia-aineillekaan. Olen itse ollut oman
vanhan laitokseni kuvioista poissa jo kymmenkunta vuotta, ja
laitokselle palatessa tulee kyllä kiusallisen usein sellainen tunne, ettei
juuri mikään ole muuttunut vuosikymmenen aikana. Selailin myös
pitkästä aikaa laitoksen johtoryhmän pöytäkirjoja, enkä ole niiden
perusteella erityisen vakuuttunut siitä, etteikö tällaisia ulkopuolisen
silmin varsin pieniä asioita voitaisi yhtä hyvin päättää jossain
muuallakin. Toinen asia sitten on, löytyykö uusien suurlaitostenkaan
johtoon yhtään sen enempää visionääristä näkemystä.

Pidemmällä tähtäimellä yliopiston strategisen suunnittelun korostuminen
saattaa toki tuoda myös oppiaineisiin muutoksia tai jopa johtaa kokonaisten
oppiaineiden lakkauttamisen, jos ne eivät ole valittujen mittarien
mukaan tarpeeksi tuottavia tai jos ne eivät sovi yhteen yliopiston
hallituksen valitsemien strategisten painopisteiden kanssa. Uusi
hallintomalli mahdollistaa todennäköisesti nykyistä räväkämmän
päätöksenteon myös tällaisissa asioissa, ja tämä on tietysti ollut
yksi koko uudistuksen keskeisistä perusteluista. Nähtäväksi jää,
mitä tämä tarkoittaa mm. juuri historia-aineiden kannalta.

[Tapio Onnela]

Kiitokset Jyrki Ilvalle kiinnostavasta katsauksesta!
Turun yliopistossa on myös tulossa muutos ja nyt näyttäisi siltä, että humanistinen tiedekunta olisi tulevaisuudessa kahdessa laitoksessa, jossa ns. reaaliaineet mukaanlukien historia-aineet (kulttuurihistoria, yleinen historia ja Suomen historia) muodostaisivat yhden ison laitoksen ja kieliaineet toisen. Ymmärtääkseni myös Tampereella on tulossa vielä lisää yhdistymisiä.
Tilanne on tosiaan historian laitosten kannalta mielenkiintoinen, mitähän vaikutuksia näillä muutoksilla on tulevaisuudessa koko tieteenalaa ajatellen?

[Jyrki Ilva]

Selailin taas pikaisesti läpi yliopistojen tiedekuntien ja laitosten
verkkosivuja nyt kun "suuri muutos" on - ainakin periaatteessa -
jo tapahtunut. Verkkosivujen päivitys lienee tosin monessa paikassa
vielä kesken, joten ihan täydellistä tilannekuvaa tällä menetelmällä
ei taida saada.

Näyttää joka tapauksessa siltä, että "vanhanaikaisia" pelkästään
historiaan keskittyviä laitoksia Suomesta ei enää liiemmin löydy,
Maanpuolustuskorkeakoulussa on sentään (kai?) edelleen Sotahistorian
laitos, ja parista yliopistosta näyttäisi vielä löytyvän parin oppiaineen
yhdistelmälaitoksia, joissa historialla ilmeisesti on suurehko rooli.
HY:ssä puolestaan yhteiskuntahistoria ja kirkkohistoria ovat omia
laitoksen/tiedekunnan sisäisiä osastojaan, mutta humanistisen
tiedekunnan vanhan historian laitoksen oppiaineilla ei näytä olevan
minkäänlaista yhteistä rakennetta, vaan ne ovat erillisiä uuden
Filosofian, historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen laitoksen
oppiaineita, joilla on aiemmasta poiketen kaikilla omat verkkosivunsa.

Merkillisintä mielestäni kuitenkin on, ettei tästä tai mistään
muustakaan yliopistouudistuksiin liittyvästä asiasta ole näkynyt
juuri lainkaan julkista keskustelua tai kommentteja syksyn jälkeen,
eikä niitä kommentteja oikeastaan silloinkaan niin kauheasti ollut.
Mistähän tällainen apatia oikein kertoo?

Hallinnollisten muutosten vauhti on joka tapauksessa tällä hetkellä
todella kova, ja olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiä minkälaisia
vaikutuksia muutosprosessilla koetaan olevan oppiaineiden varsinaisen
toiminnan eli tutkimuksen ja opetuksen kannalta!

[Jussi Jalonen]

Maanpuolustuskorkeakoulussa on sentään (kai?) edelleen Sotahistorian laitos.

On se siellä yhä vain, eräänkin emeritusprofessorin suureksi kiusaksi ja tuskaksi.


Cheers,

J. J.

[Vetehinen]

Pidemmällä tähtäimellä yliopiston strategisen suunnittelun korostuminen
saattaa toki tuoda myös oppiaineisiin muutoksia tai jopa johtaa kokonaisten
oppiaineiden lakkauttamisen, jos ne eivät ole valittujen mittarien
mukaan tarpeeksi tuottavia tai jos ne eivät sovi yhteen yliopiston
hallituksen valitsemien strategisten painopisteiden kanssa. Uusi
hallintomalli mahdollistaa todennäköisesti nykyistä räväkämmän
päätöksenteon myös tällaisissa asioissa, ja tämä on tietysti ollut
yksi koko uudistuksen keskeisistä perusteluista. Nähtäväksi jää,
mitä tämä tarkoittaa mm. juuri historia-aineiden kannalta.

Sain käsityksen, että tuli uusia organisaatiotasoja. Jos noin on, on se mielenkiintoinen etten sanoisi erikoinen keino räväköittää päätöksentekoa. Kuinka monta tasoa on uudessa mallissa alimman tutkijan tai opettajan ja rehtorin välissä?

[michel]

- Joensuun yliopisto
Laitosrakenne poistettu, historia-aineet osa yhteiskunta- ja aluetieteiden
tiedekuntaa (muuttuuko tilanne vielä Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistyessä?)

Kun nyt vuoden alusta siirryttiin Itä-Suomen yliopistoon, historian oppiaineryhmä (nimi jolla Joensuussa jo tovi oli menty) siirtyi osaksi uutta historia- ja maantieteiden laitosta, jossa pääaineena ovat myös ympäristöpolitiikka ja -oikeus. Omaa erinäistä laitoista ei siis varsinaisesti ole. Aikaisemmin historia oli erillään omana oppiaineryhmänään yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunnassa. Uuden laitoksen johtajana toimii tällä hetkellä yleisen historian professori Jukka Korpela.

Itä-Suomen yliopistoa perustettaessa suurin kiista näiden nimien osalta käytiin lähinnä teologien parissa, kun tiedekunnan nimi muuttui filosofiseksi tiedekunnaksi. Historian kohdalla tilanne ei dramaattisesti muutu, koska aiemminkaan "laitosta" ei varsinaisesti ollut.

Oleellisin kysymys on varmaankin se, mitä väliä tällä oikein on?
Historia-aineiden identiteetin kannalta "oman" laitoksen poistuminen
voi olla menetys, ja samalla vaikutusvalta omiin asioihin saattaa vähentyä,
kun päätösvalta siirtyy kauemmas ja yliopiston hallintomallia muutetaan
muutenkin yhä selkeämmin keskusjohtoisen linjaorganisaation suuntaan.
Yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa tämä kehitys
onkin herättänyt paljon huolta.

Ainakin uudessa "uljaassa" UEFissa historijoitsijoiden ja laajemminkin muiden humanistien/yhteiskuntatieteilijöiden pelkona on varmasti lääketieteen ja erityisesti erilaisten biotieteiden nousu yliasemaan UEFin markkinoinnissa ja rahoituksen keruussa. Akateemiseksi rehtoriksi valittu Kalervo Väänänen on solubiologi ja hänen taannoiset lausuntonsa opintojen ja tutkimuksen täysimittaisesta "englannistamisesta" ovat jo antaneet osviittaa suunnasta mihin olemme menossa.

Hieman otsikon vierestä voisi vielä todeta, että näin puoli kuukautta vanhana organisaationa UEF hakee varmasti vielä linjojaan, mutta voittopuolisesti henkilökunnan kommentit pelkästään prosessista ovat olleet negatiivissävytteisiä. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

[hitera]

Tampereen yliopistossa historian oppiaine kuuluu vuoden 2011 alusta yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön:

http://www.uta.fi/hallintokeskus/hela/a ... 012011.pdf

[Toni Selkala]

Itse näen muutosten suunnan suureltakin osalta positiivisena, vaikka jaan toki Jyrki Ilvan esiin tuoman huolen siitä, riittääkö varsinaisia visionäärejä uusienkaan laitosten johtoon. Omalta osaltani katson, että suurempien laitosten sisäinen kritiikki toisia oppiaineita kohtaan lienee suurempaa -- tai ylipäätään mahdollista -- mitä ei voi pitää kuin vain ja ainoastaan positiivisena asiana. Kun puhtaan rakenteellisiin muutoksiin vielä liittää suuren muutoksen viroista tavallisiin työsuhteisiin, voidaan toivoa, että vastaisuudessa yliopisto muuttuu kriittisemmäksi suhteessa itseensä ja omiin saavutuksiin.

Mahdollista on toki vastaisuudessakin, että eräänlainen väärä kollegialismi kannustaa henkilökuntaa piilottamaan räikeätkin ongelmat, vaikka laitoksien koot kasvavatkin. Nykyiselläänhän monissa pienissä laitoksissa yksittäisellä henkilöllä ja hänen panoksellaan on keskeinen osa koko laitoksen tilaan: onnistuessaan syntyy uutta tutkimusta, motivoituneita jatko-opiskelijoita ja nopeasti valmistuvia perustutkinto-opiskelijoita. Epäonnistuminen taas johtaa koko laitoksen pysähtyneisyyden tilaan, jossa voidaan kärvistellä kymmeniäkin vuosia ikuisuuksiin venyneiden virkasuhteiden ansiosta. Itse siis näkisin, että uudet suuremmat laitokset vähentävät jälkimmäisen riskiä, vaikkeivät ne suoranaisesti lisännekään edellisen mahdollisuutta. Kuitenkin jo tämä itsessään on suurehko voitto.

Yliopistokeskustelun laimeutta selittänee osittain se, että opiskelijoita aihe ei monesti kiinnosta ja tutkijat eivät uskalla puhua, kun pelkäävät tulevien tehtävien jäävän saamatta jos uskaltaa kritikoida vaikkapa professorien toimia. Tällöin keskustelu on väistämättäkin konsensushakuista, kun ainoat, jotka voisivat asiasta keskustella ovat joko liian tyytyväisiä omiin tehtäviinsä tai sitten heidän suunsa on käytännössä katsottuna tukittu. Suuret uudistukset, kuten tuloksellisen tutkimusvastuun sysääminen professoreille tai hallinnollisten töiden siirtäminen tutkimus- ja opetushenkilökunnalta hallinnolle, jäävät tekemättä koska perisuomalaiseen tapaan "saavutetuista eduista ei luovuta", vaikka edut sitten tosiasiassa olisivatkin kaikille huonoja.

Mikä lopulta sitten on laitosten merkitys? Kuten Jyrki Ilva tuo esiin, on ensimmäinen laitosten funktio toimia rahoituksen saajina: Siten historian tai minkä tahansa muun aineen jakaminen useaan laitokseen tarkoittaa monesti lisääntyvää byrokratiaa, mikäli tarkoitus on muodostaa esimerkiksi usean tutkijan ryhmä, jossa on tutkijoita useista eri historia-aineista. Tätä ei voitane pitää suotavana. Muutoin laitosten merkitys ei liene järin suuri vaan tärkeämpää ovat yhteiset tilat ja mahdollisuudet luoda kriittinen massa, jonka avulla tiedettä voidaa viedä eteenpäin suuremmalla joukolla. Mikäli eri laitosten alaisuudessa toimivat yksiköt, päätyvät eri puolille kaupunkia lienee uudistus monessakin mielessä negatiivinen. Turussa kuitenkin suunta on ollut ainakin kohti yhtä yhteistä rakennuskokonaisuutta kaikille historian saroille, mikä mielestäni on uudistuksena tärkeämpi kuin yliopiston mahdolliset sisäiset rakenteelliset uudistukset.

Nykyisin tieteessä yhä enenevässä määrin korostetaan monitieteisyyttä, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Siksi lähtökohtainen vihamielisyys monitieteisempiä laitoksia kohtaan, ei mielestäni ole paikallaan. Toki jos tarkoituksena uusilla laitoksilla on vain hiljalleen ajaa alas joidenkin oppiaineiden rahoitusta, kuten nimimerkki michel viittaa, on huoli aiheellista. Uudet laitokset eivät saa olla vanhoista oppituoleista nousseiden uusien laitosjohtajien käsikassaroita, vaan niiden tulee jakaa rahoitusta tarkoituksenmukaisin tavoin. Myös rahanjaon periaatteet olisi mielestäni hyvän hallinnon periaatteiden nojalla julkistettava, jotta myös ulkopuoliset voisivat arvioida rahanjaon oikeellisuutta. Tällöin mahdolliset väärinkäytökset olisi myös helpompi havaita, ja niihin voitaisiin puuttua aivan yhtä hyvin yliopistomaailman ulkopuoleltakin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tällaista läpinäkyvyyttä ole kukaan yliopistomaailmaan edes ajamassa, mikä tietenkin on valitettavaa.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä