Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Filologia ja rotuopit

24.08.09 17:17

Filologiaa ja kielentutkimusta on historian saatossa käytetty rotuteoriain polttoaineena. Onko sattumaa, että näyttävän uran filologina tehnyt suomalainen tohtorismies on julkisuudessa esittänyt kulttuuriin, uskontoon ja osin myös rotuun liittyviä kärjistettyjä mielipiteitä, jotka ovat nyt viemässä hänet oikeuteen? Ovatko filologit jo tieteenalansa historiallisen taustan vuoksi taipuvaisempia omaksumaan mainitunlaisia näkemyksiä?


Osallistuin toukokuussa 2009 Bahçeşehir-yliopistossa Istanbulissa järjestettyyn ”Facing the Past, Facing the Future”-konferenssiin, missä yhteydessä Geoffrey Galt Harpham, Pohjois-Carolinassa sijaitsevan National Humanities Center-instituutin johtaja piti varsin kiinnostavan luennon filologian historiasta. Harphamin luento, jonka perustana olleen artikkelin voi lukea verkosta, käsitteli etenkin mainitun tieteenalan suhdetta 1800-luvulla syntyneisiin rotuteorioihin. Aihe on tietysti vanhastaan Suomessakin tuttu, mutta koska muuan julkisuudessa ”rotutohtoriksi” luonnehdittu filologi on parhaillaan joutumassa oikeuteen syytettynä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, saattanee asiasta puhuminen olla kenties juuri nyt ajankohtaista.

Galt aloittaa tarkastelunsa valistuksen ja romantiikan murrosvaiheessa hahmonsa saaneesta 1800-luvun alun saksalaisesta filologiasta, joka sai runsaasti vaikutteita etenkin Kreikan vapaussodan aikana kulminoituneesta eurooppalaisesta filhellenismistä. Eräs aikakauden keskeisimmistä tutkijoista oli vasemmalla olevassa kuvassa profiiliaan esittelevä Friedrich August Wolf (1759-1824), jonka tutkimukset kreikan kielestä ja antiikin Kreikan kulttuurista sekä niiden edustama ”uushumanismi” saivat suosiollisen vastaanoton paitsi saksalaisessa ylioppilasmaailmassa, myös Preussin valtion taholta. Valtaapitävien silmissä uushumanistien filologinen tutkimus soi mahdollisuuden luoda uusi kulttuurisen solidaarisuuden liike, joka voisi irtautua vanhasta, vallankumousvuosien aikana vahingolliseksi osoittautuneesta valistusfilosofiasta. Filologia kohosi uuden suosionsa turvin keskeiseksi humanistiseksi tieteeksi, suorastaan eräänlaiseksi meta-tieteeksi. Moderni filologia laajensi rajoitetun empirisminsä askel kerrallaan rajattomaksi spekulatiiviseksi tutkimukseksi. Vanhojen kirjoitusten tekstianalyysi nähtiin perustana kirjoituksessa käytetyn kielen tutkimukselle; kielen pohjalta oli mahdollista tutkia kirjoittajaa; ja kirjoittajan kautta puolestaan olisi mahdollista tutkia tämän kulttuurista ympäristöä, kutakin sivilisaatiota ja aikakautta, aina ihmiskunnan syntyyn asti.

Eräs filologian kunnianhimoisimmista tavoitteista oli nimenomaan menneen, kadotetun alkukulttuurin rekonstruointi. Vuonna 1836 esitti ohessa myhäilevä Wilhelm von Humboldt (1767-1835) ensi kerran, että filologia saattaisi kielen rakenteita tutkimalla kyetä paljastamaan ”kansan (Volk) henkisen voiman rakenteet” ja siten valaista myyttien, uskonnon ja itsensä kansanluonteen todellista alkuperää. Systemaattisen filologisen tutkimuksen keinoin olisi kenties jopa jossain määrin mahdollista hahmottaa muinaisen alkukielen (Ursprache) olemus ja siten vastata kysymykseen, miten sivilisaatio oli ensi kerran syntynyt.

Filologian asemaa kaikkivoipana tutkimusalana lujitti vahva suhde luonnontieteisiin. Max Müller (1823-1900), vieressä pää kallellaan poseeraava rusettikaulainen herrasmies, julisti geologian erääksi keskeisimmäksi tieteeksi filologian kannalta, verraten muinaisten kielten tutkimusta fossiilien tutkimukseen yhtäläisenä elämän kiertokulun kartoittajana. Filologia otti myös nopeasti omakseen rodun käsitteen, ja kielten alkuperän tutkimus muuttui asteittain kansallisen ja rodullisen alkuperän tutkimukseksi. Alun alkaen ”rotua” lähinnä etnologisena määreenä käsitellyt kielentutkimus hyväksyi nopeasti ”rodun” merkityksen myös suoranaisena biologisena kategoriana, ja filologia tarjosikin lopulta empiiriseksi ja objektiiviseksi mielletyn perustan syntymässä olleille rotuopeille. Sattumaa ei ole, että kieliryhmiä kuvaavat sukupuut ja biologiasta tutut fylogeneettiset sukupuut muistuttavat hyvin paljon toisiaan.

Ajan henkeen tietysti kuului, että yhden kieliryhmän, ja sitä kautta yhden rodun, oli oltava ylitse muiden, aivan samalla tavoin kuin fylogeneettisessä sukupuussa ihminen edusti evoluution ehdotonta huippua. Edellä mainittuun filhelleeniseen liikkeeseen oli jo sisältynyt eräänlainen juutalaisuutta hylkivä piirre. Uushumanistien innostus antiikin Kreikkaa kohtaan merkitsi esikuviksi nostettujen muinaisten helleenien vanhojen vihollisten ja kilpailijain – persialaisten, egyptiläisten ja lopulta myös heprealaisten – luokittelemista kulttuurinsa puolesta alhaisemmalla kehityksen asteella oleviksi kansoiksi. Näkemys sai jälleen tukea uusimmasta kielentutkimuksesta. Brittien tuore siirtomaahallinto Intiassa oli saattanut eurooppalaiset tiedemiehet kosketuksiin sanskritin kanssa, joka tutkimuksissa paljastui hepreaa vanhemmaksi kieleksi – selkeä empiirisen filologian keinoin saatu todistus siitä, ettei esikoisasema suinkaan kuulunut seemiläisille kielille, minkä seurauksena myös niiden ”pyhyys” oli väistämättä kyseenalainen. Friedrich Schlegel (1772-1829) korosti sanskritin ja sen jälkeläiskielten suurempia voimavaroja agglutinatiivisiin kieliin (joihin muuten myös suomi kuuluu) verrattuna, ja Humboldt puolestaan teki selkeän johtopäätöksen analyyttisiä kieliä puhuvien kansakuntain luontaisesta ylemmyydestä muihin verrattuina.

Koska kieli oli nousut kansalliseksi ja rodulliseksi määritteeksi, oli muinaista alkukieltä kartoittamaan pyrkineille filologeille itsestään selvää, että oli olemassa myös muinainen alkurotu. Ratkaisevan askeleen tällä saralla otti Max Müller esittäessään otaksuman yhteisestä kreikan, latinan ja sanskritin edeltäjästä, ”indoeurooppalaisesta” alkukielestä, jota oli puhunut muinainen ”arjalainen” alkurotu. Jälkimmäisen nimityksen oli keksinyt Schlegel, joka oli ilmeisesti johtanut termin saksan kielen sanasta Ehre, kunnia; Müller puolestaan yhdisti sen sanskritin sanaan Arya, jalo, ja oletti että muun muassa Irlannin kelttiläinen nimi Eire oli myös lähtöisin samasta kannasta. Arjalaisella alkurodulla oli Müllerin mukaan ollut myös alkukoti (Urheimat), joka oli nähtävästi sijainnut Keski-Aasiassa tai Kaukasuksella.

Historian ironiaa oli, että Müllerin teorian omaksuivat innokkaimmin sellaiset tutkijat, joita hän halveksi syvästi. Ranskalaisen kreivi Gobineaun kaltaiset rotuteoreetikot kehittivät edelleen Müllerin teoriaa arjalaisesta alkurodusta, korostaen arjalaisten asemaa ehdottomasti ylimpänä rotuna. Müller kuitenkin uskoi ihmiskunnan yhtenäisyyteen ja eri rotujen tasaveroisuuteen, esittäen samassa hengessä otaksuman indoeurooppalaisten, seemiläisten ja ”turanilaisten” kielten yhteisestä esi-isästä, ihmiskunnan aamuhämärässä puhutusta todellisesta kantakielestä. Müller kritisoi myös kovin sanoin Yhdysvaltain rotuerottelupolitiikkaa ja vihasi 1800-luvun jälkipuoliskolla syntynyttä salonkirasismia, mutta tämä jäi filologian suurta mestaria valikoivasti lukeneelta seuraavalta sukupolvelta paljolti huomiotta. Müllerin läheinen kollega, Bretagnessa syntynyt heprean kielen professori Ernest Renan (1823-1892) täydensi kuviota esittäessään omissa teoksissaan seemiläisten kielten rajoittuneisuutta indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna. Koska heprean kieli jäi kaikista ansioistaan huolimattakin ilmaisukykynsä puolesta selkeästi toiseksi indoeurooppalaisten kielten rinnalla, siitä seurasi Renanin mukaan luonnollisesti myös, että seemiläisen rodun – jonka historiallisille ansioille hän toki muuten soi täyden tunnustuksen – panos ihmiskunnan kehitykseen oli muuttunut paljolti negatiiviseksi. Paras osoitus tästä oli raamatun filologinen tutkimus, mikä osoitti heprean kielen ”hedelmättömyyden ja primitiivisyyden”, siinä missä ”arjalaisiin” kieliin sisältyi säännöllisesti ”jumaluuden siemen”.

Teoksessaan Dialogues Philosophiques (1876) esitti oikealla hiilipiirrokseen ikuistettu Renan filologian puitteissa myös kokonaan uuden, varsin radikaalin ajatuksen; vision eräänlaisesta Keski-Aasiaan, arjalaisten myyttiseen alkukotiin, perustettavasta ”tehtaasta”, siirtokunnasta joka tuottaisi uusia skandinaavisia sankareita, ja jonka organisoijina toimisivat saksalaiset, tehokkuusajattelun parhaiten sisäistänyt kansakunta. Ajatus lienee useimmille tuttu eräiden myöhemmän historian tapausten yhteydestä.

Renanin johtopäätöksiä seurasi Matthew Arnold (1822-1888), joka niin ikään samaisti ”teutonien” ja kelttien kielellisen puhtauden rodulliseen puhtauteen. Renanin tavoin myös Arnold ilmaisi kunnioitustaan heprean kielen olemusta ja seemiläisen rodun kulttuurisia ansioita kohtaan, mutta Gobineaun ja Houston Stewart Chamberlainin kaltaiset uudet rotuteoreetikot jättivät nämä kommentit jälleen paljolti huomiotta ja poimivat filologien argumenteista vain arjalaisen rodun ylivoimaisuutta korostavat kohdat. Filologian ikäväksi tehtäväksi tuli nyt suoda tieteellinen viitekehys nousujohteessa olleelle ja toisen maailmansodan aikana kulminoituneelle poliittiselle rasismille, missä alemmat rodut eivät pitemmän päälle ansainneet olemassaolon oikeutta.

Tieteenhaaran historian valossa ei välttämättä vaikuta mitenkään kummeksuttavalta, että ansioituneella muinaiskirkkoslaavin ja fryygian kielen filologian tutkijalla saattaa olla niinsanotusti osin kärjistyneitä mielipiteitä eri kulttuurien ja osin myös rotujen arvojärjestyksestä. Huomionarvoista muuten on, että viimeksi linkitetyssä selostuksessa ”populaatio” on tarkemmin määrittelemättä samaistettu ”rotu”-termin kanssa, mikä tietysti johtaa ajatukset siihen, että tässä tulkinnassa "rotu"-nimitystä voidaan soveltaa mihin tahansa summittaisesti valittuun populaatioon, joka on määritelty millaisin kriteerein tahansa. Tulkinnan erheellisyydestä huomauttaminen ei ole "poliittista korrektiutta", vaan sille on varsin selkeät biologiset perusteet. Oletettavaa tosin on, että kirjoittaja ei humanistisen koulutuksensa vuoksi sanottavammin tunne luonnontieteitä.

Historiallisen todistusaineiston valossa ilkeämielisempi voisi jopa todeta että katteettomien ja löyhälle pohjalle perustuvien rotu- ja kulttuuriteoriain kehittely on filologeille ominainen, ehkä suorastaan heidän tieteenalaansa keskeisesti kuuluva ominaispiirre.

Tosin ei siitäkään ketään tarvitse käräjille raahata. Jokaisella on toki oikeus olla julkisesti typerys, jopa tohtorin tutkinnon suorittaneella. Usein itse asiassa tuntuu, että suorastaan heillä.



Cheers,

Jussi Jalonen
fil. lis.
Viimeksi muokannut Jussi Jalonen, 30.08.09 21:35. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 12:54

Vanhasen älykkyystutkimuksesta oli tällä foorumillakin keskustelua ja ainakin osa keskustelijoista saattaa olla filologeja.
viewtopic.php?f=10&t=1624

Mainitsemiesi filologien listaan lisäisin kotoperäisen filologin Axel Olof Freudenthalin, joka on Svenska Folkpartin eli RKP:n "isä".


His main arguments were based on pseudo-racial theories such as "Aryan Germanic übermen" and "lower race mongoloid Finns". His ideas together with Rolf Nordenstreng later affected Third Reich pseudo-racial theorists, such as Hans F. K. Günther
http://en.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal


-

Klaus Lindgren
Viestit: 1074
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 14:05

En nyt menisi kuitenkaan leimaamaan kaikkea filologiaa ja lingvistiikkaa tieteenalan varhaisempien edustajien perusteella – varsinkaan kun samalla logiikalla historiantutkimus leimautuisi todella hirveäksi tieteenalaksi. Toki 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun tieteilijöitä vaivasivat heidän aikansa tyypilliset käsitykset, myös ne, joita nykyään pidämme tuomittavina. Ja edelleen, erilaiset rotuopit olivat kaikkien ihmistieteiden valtavirtaa aina 1900-luvulle asti, halusimme tai emme. Sittemmin niistä on luovuttu, pääasiassa siksi, että ne eivät tieteellistä tarkastelua kestä, mutta myös tieteen ulkopuoliset syyt ovat auttaneet asiaa, ihmisiähän ne ovat tiedemiehetkin. Jos siis vaikkapa herroilla Humboldt ja Müller oli nykypäivänä rasistisiksi katsottavia näkemyksiä, se ei merkitse sitä, etteikö kielitiedettä ja kielten historiaa voisi tutkia ilman rasistisia näkemyksiä – niin kuin nykyään tehdäänkin. Ja edelleen, jos jollakulla kielitieteilijällä on hyvin kyseenalaisia näkemyksiä, se ei kyllä tänä päivänä johdu sitä, että hän on kielitieteilijä.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 16:24

Näköjään tänään alkoi oikeudenkäynti filologi Jussi Halla-ahoa vastaan, jossa häntä syytetään vihan lietsomisesta kansanryhmää vastaan. Syyte näyttää kiteytyvän siihen, oliko Muhammed pedofiili ja jos oli, saako sen kertoa netissä ja lisäksi saako somaleista kertoa kuten sanomalehti Kaleva kertoi suomalaisista. Taustalla taitaa lymytä poliittisia intohimoja ja syyttäjä Mika Ilmaniin kohdistuneen kritiikin kostoa. Vaikea sanoa kaikista vaikuttumista, mutta aika mielenkiintoinen oikeudenkäynti.


Yleistys filologien rasistisuudesta on varmasti yliampuvaa, mutta mielestäni on naivia uskoa, etteikö nykyään olisi rotuoppia myös nykyajan filologien keskuudessa.

En sano että Juha Janhunen olisi rasisti. Hän on filologi, mutta myös Finlandssvenska Samlingin puheenjohtaja, jonka edellinen puheenjohtaja Ida Asplund hätkähdytti rasistissävyisillä kommenteillaan NYT-liitteessä. Finlandssvenska Samling on vielä kiihkomielisempi kuin RKP, mutta saa rahallista tukea RKP:n hallitsemilta suomenruotsalaisilta säätiöiltä. Kaikki tietenkin tietävät, että RKP on aina ja ikuisesti hallituksessa, joka minun mielestäni selittää hyvin pitkälle suomalaisvastaisen rasismin, jota esiintyy valtion ja kuntien koneistoissa.

PS. Näköjään joku oli editoinut edellistä viestiäni lisäämällä Freudenthalin kuvan ja poistamalla lainauksen. Ihan ok.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 16:38

Klaus Lindgren kirjoitti:Toki 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun tieteilijöitä vaivasivat heidän aikansa tyypilliset käsitykset, myös ne, joita nykyään pidämme tuomittavina.
Sanoisin, että tuo on ehkä turhan passiivisesti ilmaistu. Mainitun aikakauden tieteentekijät eivät pelkästään seuranneet tuolloisia käsityksiä, vaan he olivat aktiivisesti mukana luomassa ja muokkaamassa niitä. Tämän voi halutessaan katsoa yksilön välillistä vastuuta nostavaksi tekijäksi seurausilmiöitä pohdittaessa (N.B., itse en näin tosin ajattele).
Jos siis vaikkapa herroilla Humboldt ja Müller oli nykypäivänä rasistisiksi katsottavia näkemyksiä, se ei merkitse sitä, etteikö kielitiedettä ja kielten historiaa voisi tutkia ilman rasistisia näkemyksiä – niin kuin nykyään tehdäänkin.
Müllerhan ei itse asiassa ollut rasisti, kuten taisin kirjoittaakin. Suomen kielessä ei ole käypää suoraa käännöstä englannin termille racialist, mutta se saattaisi luonnehtia Mülleria kaikkein osuvimmin. Toisin sanoen, Müller uskoi eri "rotujen" olemassaoloon ja piti etnisyyttä ja kieltä "rodun" määritteinä; mutta hän ei silti uskonut, että yksi rotu olisi parempi kuin toinen, tai että rotujen välillä olisi minkäänlaista hierarkiaa.

Kristittynä Müller uskoi ihmiskunnan yhtenäisyyteen, ja siihen, että kaikki rodut polveutuvat yhteisestä alkurodusta. Müller tuomitsi Yhdysvaltain rotuerottelun ja halveksi Gobineaun rotuteorioita. Siinähän se ironia juuri piileekin, koska Gobineau perusti omat näkemyksensä Müllerin tekstien valikoivaan tulkitsemiseen.

Müllerin alkuperäisissä näkemyksissä ei sinänsä ole mitään pahaa. Eiväthän ne tieteellistä seulaa läpäise, mutta ymmärrän toki, että niissä voi vielä nykyäänkin olla jotain herttaista. Turkissa käydessäni huomasin, että suomalaisiin suhtaudutaan vielä nykyäänkin suopeasti ja puolileikillään vanhasta tottumuksesta jonkinlaisena sukulaiskansana, vaikkei sikäläisissä yliopistopiireissä kukaan tietysti nykyään enää uskokaan uralilais-altailaisiin rotuteorioihin. Tavallaan oli silti ihan hauska tuntea olevansa tervetullut ja tunsin itsekin kokevani jonkinlaista "turanilaista" yhteenkuuluvuutta. Kaikki olivat vieraanvaraisia, ja tytöt olivat sieviä ja tyylikkäitä.
Ja edelleen, jos jollakulla kielitieteilijällä on hyvin kyseenalaisia näkemyksiä, se ei kyllä tänä päivänä johdu sitä, että hän on kielitieteilijä.
Voitko sanoa sen aivan ehdottomalla varmuudella? Kysyn tosiaan vakavissani.

Eri tieteenhaarojen harjoittajilla saattaa hyvinkin olla omat ammatilliset taipumuksensa omaksua tietynlaisia fanaattisia näkemyksiä. Onko sattumaa, että esimerkiksi niinkin moni fyysikko on kiihkeä ateisti, vaikka tieteellisen maailmankuvan kannalta agnostismikin olisi jo enemmän kuin riittävä? Onko sattumaa, että yhteiskuntatiede ja taloustiede ovat läpipolitisoituneita? Tai onko sattumaa, että muutamat nais- tai miestutkimuksen harjoittajat esittävät vielä nykyäänkin näkemyksiä, joita voi ihan perustellusti luonnehtia räikeän seksistisiksi?

Eräillä filologeilla saattaa hyvinkin olla taipumus omaksua kansallisuuksiin ja kulttuureihin liittyviä ennakkoluuloisia asenteita. Tavallisimmin se kaiketikin käy niin, että otetaan omaksi nimenomaan sen oman tutkittavan kielialueen - slaavilaisen, germaanisen tai romaanisen - piirissä esiintyvät, muita kansallisuuksia tai kulttuureja kohtaan suuntautuvat ennakkoluulot, vieläpä korostetun voimakkaina.

Historiantutkijatkaan eivät tietysti ole tälle immuuneja, mutta heidät on ehkä lähdekriittisen koulutuksensa puolesta paremmin rokotettu tällaisia tartuntoja vastaan.



Cheers,

J. J.
Viimeksi muokannut Jussi Jalonen, 30.10.09 17:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 16:57

Vetehinen kirjoitti:Näköjään tänään alkoi oikeudenkäynti filologi Jussi Halla-ahoa vastaan, jossa häntä syytetään vihan lietsomisesta kansanryhmää vastaan. Syyte näyttää kiteytyvän siihen, oliko Muhammed pedofiili ja jos oli, saako sen kertoa netissä ja lisäksi saako somaleista kertoa kuten sanomalehti Kaleva kertoi suomalaisista. Taustalla taitaa lymytä poliittisia intohimoja ja syyttäjä Mika Ilmaniin kohdistuneen kritiikin kostoa. Vaikea sanoa kaikista vaikuttumista, mutta aika mielenkiintoinen oikeudenkäynti.
Matala syytekynnys, väljäksi kirjoitetut ja tulkinnanvaraiset lakipykälät ja kaupan päälle henkilökemialliset tekijät. Suhtaudun kyseiseen henkilöön ja useimpiin hänen näkemyksiinsä syvästi halveksuen, mutta sekä syyte että oikeudenkäynti ovat paitsi tarpeettomia, myös epäoikeudenmukaisia.

Lisäksi tästä voi sanoa kuten Talleyrand aikoinaan d'Enghienin murhasta: koko poliittissävytteinen oikeudenkäynti on pahempaa kuin rikos, se on typeryyttä. Syyttäjäpuoli on käytännössä muuttanut Helsingin käräjäoikeuden Halla-ahon ilmaiseksi PR-toimistoksi. Kävi miten tahansa, mies on jo voittanut. Syytteen myötä hän on saanut sellaista julkisuutta, mitä ei olisi koskaan saanut, ja myös sympatiaa sellaisilta tahoilta, jotka muuten eivät olisi sitä koskaan antaneet.

Olin jotenkin siinä naivissa uskossa, että "kiihotus kansanryhmää vastaan" käsittäisi vain ja ainoastaan selkeästi aktiivisen kiihotuksen, todellisen rasistisiin rikoksiin yllytyksen. Kriteerit näyttävät kuitenkin olevan väljemmät. Myönnettäköön, että keväämmällä itsekin harkitsin tutkintapyynnön jättämistä tästä Rosa Meriläisen kirjoittamasta artikkelista, jossa hän käyttää albanialaisista sellaista kieltä, johon viimeksi törmäsin lukiessani Kosovon sodan aikaista serbipropagandaa:

"Pykälää persläpimäisempää Albaniaa kävimme kaverini kanssa havainnoimassa Mäntän kokoisessa jorokorvessa nimeltään Shkodra. Ensimmäinen havainto oli, että suurimmassa osassa kahviloita istui vain miehiä. Tästä saa helposti silmiin osuvan mittarin siitä, kuin pitkälle on edennyt sukupuolten välinen tasa-arvo.

Toinen samaa seikkaa osoittava ilmiö liittyy pukeutumiseen. Shkodrassa naiset olivat selvästi tuksumpia kuin Tiranassa: tukat olivat isompia, meikkiä enemmän, mekot ja pöksyt pienempiä ja kireämpiä.
"

"Tätä on vaikeaa sanoa poliittisesti korrektisti, mutta albanialaisista pikkukaupunkilaisista ja maalaisista näytti poskettoman moni olevan sellainen, jolla ei mene hissit aivan ylimpiin kerroksiin. Tiedättehän, kaikki inkkarit eivät ole kanootissa, pari partiolaista puuttuu nuotiopiiristä."

Yksi typerys on oikeudessa, toinen kulkee vapaana. Saa vieläpä maan suurimmalta päivälehdeltä palkkion kirjoituksistaan.


Cheers,

J. J.

Tapio Onnela
Viestit: 4751
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 18:27

Jussi Jalonen kirjoitti: Turkissa käydessäni huomasin, että suomalaisiin suhtaudutaan vielä nykyäänkin suopeasti ja puolileikillään vanhasta tottumuksesta jonkinlaisena sukulaiskansana, vaikkei sikäläisissä yliopistopiireissä kukaan tietysti nykyään enää uskokaan uralilais-altailaisiin rotuteorioihin. Tavallaan oli silti ihan hauska tuntea olevansa tervetullut ja tunsin itsekin kokevani jonkinlaista "turanilaista" yhteenkuuluvuutta. Kaikki olivat vieraanvaraisia, ja tytöt olivat sieviä ja tyylikkäitä.
Tuo turkkilaisten (ja bulgarialaisten) Suomi-innostus johtuu todennäköisesti yhdestä 1920-luvulla ilmestyneestä kirjasta nimittäin Grigori Petrovin (1868-1925) Valkoliljojen maasta, jossa yhteiskunnallinen utopia oli sijoitettu Suomeen. Luin kirjan joskus jo vuosia sitten, siinä kuvataan pohjoista maata jossa jotakuinkin kaikki asiat ovat parhain päin ja ihmiset jaloja jne...Teoksessa mm verrataan Suomea ja suomalaisia venäläisiin ja muihin kansoihin. Kirjailija ja hänen kustantajansa matkustivat paljon Suomessa, joten ihan kokonaan keksittyjä ne jutut eivät olleet. Kirjan alkuperäinen venäjänkielinen käsikirjoitus löydettiin muutamia vuosia sitten ja jossakin vaiheessa oli tekeillä suunnitelma julkaista se myös alkukielellä eli venäjäksi venäläiselle yleisölle.

Valkoliljojen maa ilmestyi 1923 bulgariaksi ja myöhemmin serbiaksi, se käännettiin myös turkiksi, arabiaksi ja kurdiksi (suomeksi kirja ilmestyi 1970-luvulla)

Kirjailija Grigori Petrovin Valkoliljojen maa on erittäin tunnettu Turkissa koska Mustafa Kemal Atatürk määräsi sen pakolliseksi oppikirjaksi kaikissa maan sotaoppilaitoksissa. Joidenkin tietojen mukaan sitä luettaisiin vieläkin joissakin oppilaitoksissa. Tästä varmaankin johtuu monen turkkilaisten suopeus suomalaisia kohtaan.
”Tämä maa tekee ihmiseen epätavallisen voimakkaan vaikutuksen. Se ei muistuta vähääkään muita maita. Sen ihmiset eivät ole muiden ihmisten kaltaisia. Heillä ei ole samanlaisia ajatuksia eikä samanlaista käyttäytymistä kuin meillä; ei samanlaista elämänfilosofiaa ja yhteiselämää kuin meillä. On kuin he eivät olisi ollenkaan ’tästä maailmasta’. He muistuttavat ’valkoisia liljoja’, joista Raamattu puhuu.” (lainaus kirjan suomennoksesta Valkoliljojen maa- Suomi. Oulu 1978).
Lisätietoja Valkoliljojen maasta:
Valkoliljojen maan alkuperäisen käsikirjoituksen jäljillä (Bulgarian viesti)

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 19:39

Tapio Onnela kirjoitti:Kirjailija Grigori Petrovin Valkoliljojen maa on erittäin tunnettu Turkissa koska Mustafa Kemal Atatürk määräsi sen pakolliseksi oppikirjaksi kaikissa maan sotaoppilaitoksissa.
No sehän se oli. Muistelin tosiaan, että joku Suomea koskeva teos siellä kadettikouluissa oli pakollisena lukemisena ollut, mutten saanut päähäni mikä. Tuumiskelin, että se olisi ollut joku talvisotaa koskeva opus, mutta tämähän se totta kai olikin.

Itsetuntoa hiveli tietysti sekin, kun turkkilaiset opiskelijatytöt olivat huomioineet minut saapuessani kolme varttia etuajassa konferenssialueelle ja kuulemma oikein ihmetelleet, kuka on tuo komea, vaalea ja sinisilmäinen mustiin pukeutunut mies. Sitten kun paljastuin lisäksi suomalaiseksi, niin tunnelma muuttui vieläkin lämpimämmäksi.

Konferenssin yhteydessä pidettiin muuten parikin esitelmää, joissa sivuttiin turkkilaisten 1900-luvun alussa ja vielä sotienvälisenä aikana kehittelemiä "turanilaisia" rotuteorioita. Jossain määrin niillä on vaikutusta vielä nykyäänkin. Turkissa ollaan huolestuneita veljeskansaksi miellettyjen uiguurien kohtalosta, hieman samalla tavalla kuin Suomessa saatetaan tuntea sympatiaa vaikkapa marilaisia kohtaan. Toisaalta, aivan samalla tavalla kuin virallinen Suomi pyrkii sukulaiskansojen tilanteesta huolimatta varovaisuuteen Venäjän-politiikassaan, yrittää myös Turkki ylläpitää korrektia asennetta suhteissaan Kiinaan.


Cheers,

J. J.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 19:59

Käydessäni Turkissa kuulin myös, että me olemme sukulaisia. Mukava kuulla selitys, että se oli tuo kirja.

Käydessäni Etelä-Koreassa siellä kerrottiin myös, että olemme sukulaisia. Kertojat olivat tosin melkein metrin meikäläistä pienempiä, mutta nättejä.

Onko kenelläkään tietoa mihin korealaisten käsitys sukulaisuudesta perustuu?

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Filologia ja rotuopit

25.08.09 20:32

Vetehinen kirjoitti:Onko kenelläkään tietoa mihin korealaisten käsitys sukulaisuudesta perustuu?
Varmaankin samaan kuin turkkilaistenkin. Korea on perinteisesti mielletty yhdessä turkkilais-tataaristen kielten kanssa altailaiseen kieliryhmään kuuluvaksi kieleksi, vaikka erimielisyyksiäkin tästä on. Castrénhan tunnetusti niputti uralilaiset, siis myös suomalaiset, ja altailaiset kielet, kuten turkin ja korean, yhdeksi isoksi paketiksi, ja Max Müller lisäsi tähän "turanilaiseen" perheeseen myös Intiassa puhutut dravidakielet.

Turkkilaisten ja korealaisten suhteita taas on vahvistanut turkkilaisten sotilaiden osanotto Korean sotaan. Yhdistyneiden Kansakuntien joukoissa palveli kenraali Tahsin Yazicin komentama turkkilainen prikaati, joka kunnostautui Kunu-rin taistelussa.

Istanbulissa näin Ortaköyn moskeijan ohi kävellessäni vanhan, varmaan seitsemänkymppisen turkkilaisvaarin jolla oli rintamus täynnä prenikoita ja ruusukenauhoja. Mietiskelin, oliko hän mahdollisesti Korean sodan veteraani, vai olivatko ansiomerkit jostain tuoreemmasta kriisistä, Kyprokselta tai Kurdistanista.


Cheers,

J. J.

Klaus Lindgren
Viestit: 1074
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: Filologia ja rotuopit

26.08.09 12:02

Jussi Jalonen kirjoitti:
Klaus Lindgren kirjoitti:Ja edelleen, jos jollakulla kielitieteilijällä on hyvin kyseenalaisia näkemyksiä, se ei kyllä tänä päivänä johdu sitä, että hän on kielitieteilijä.
Voitko sanoa sen aivan ehdottomalla varmuudella? Kysyn tosiaan vakavissani.
Kyllä voin. Kielitieteilijät jos jotkut ovat tietoisia siitä, että kielellä ja "rodulla" tai geeniperimällä ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä toisiinsa. Jos olisi, ruotsalaisilla olisi enemmän yhteistä perimää bengalilaisten kuin suomalaisten kanssa, ja kuten tunnettua, näin ei asian laita ole.

Filologit ovat tosiankin etsineet eri kielien sukulaisuussuhteita, ja tuloksena ovat tosiaan sellaiset ryhmittelyt kuin esim. indoeurooppalaiset ja uralilaiset kielet – suomi kuuluu jälkimmäisiin, ruotsi ja bengale edellisiin. Kyseessä on kieleten polveutuminen, ei siis geenien. Uralilaiset kielet, siis esimerkiksi pohjoissaame, suomi, mari ja nenetsi, polveutuvat yhteisestä kantakielestä, samaan tapaan kuin mm. ranska, romania ja italia polveutuvat latinasta. Castrén esitti aikoinaan, että altailaiset kielet, siis turkinsukuiset kielet, mongolikielet ja tunguusikielet, kuuluisivat samaan ryhmään uralilaisten kielten kanssa, toisin sanoen näillä kielillä olisi yhteinen kantakieli. Tätä hypoteesia ei ole pystyttty todistamaan. On myös esitetty teorioita, joiden mukaan koreakin kuluisi samaan ryhmään (samoin kuin mm. japani ja giljakki), mutta tämäkin on vain hypoteesi. Voisinpa arvailla, että kun korealaisilla ei tunnettuja kielisukulaisia ole, tällaiset hypoteesit ovat kovasti mieleen.

Kielitieteilijät olivat tosiaan jo varsin varhain tietoisia siitä, että kielisukulaisuus ei tosiaankaan tarkoita geneettistä tai "rotu"sukulaisuutta – Castrén perusteli asiaa hyvinkin perusteellisesti, uiguurit ja turkkilaiset kun ovat varsin erinäköisiä, samoin vaaleat virolaiset ja varsin itäisen näköiset hantit Siperiassa (sivumennen sanoen, Volgan kieppeillä asuvat kielisukulaisemme eivät ole niin eksoottisen näköisiä). Vaan rotuteoriat olivat ihan oikeasti 1800-luvun kovaa tiedettä, ja niitä oli sitten erilaisten poliittisiin päämääriin pyrkivien hemmojen (esim. Gobineau) helppo käyttää hyväkseen. Mitä taas siihen tulee, että historioitsijat olisivat jotenkin immuunimpia rotuopeille kuin muut, niin enpä jaksa oikein uskoa oman ammattikuntani erinomaisuuteen. Lähdekritiikki voi olla hallussa, mutta muiden tieteiden tulosten omaksuminen on aina itse kunkin viitseliäisyyden varassa, ja tällöin on hyvin helppo sekoittaa a kieli ja "rotu" toisiinsa.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Filologia ja rotuopit

26.08.09 13:36

Klaus Lindgren kirjoitti:
Jussi Jalonen kirjoitti:
Klaus Lindgren kirjoitti:Ja edelleen, jos jollakulla kielitieteilijällä on hyvin kyseenalaisia näkemyksiä, se ei kyllä tänä päivänä johdu sitä, että hän on kielitieteilijä.
Voitko sanoa sen aivan ehdottomalla varmuudella? Kysyn tosiaan vakavissani.
Kyllä voin. Kielitieteilijät jos jotkut ovat tietoisia siitä, että kielellä ja "rodulla" tai geeniperimällä ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä toisiinsa.
Itse asiassa sivuutit kyllä nyt kokonaan sen toisen perustelun, jonka toin esille viestini loppuvaiheessa. Kysymys ei ollut varsinaisesti siitä, että filologit enää nykyään samaistaisivat kielen ja "rodun". Esitin vasta-argumentin väitteellesi siitä, etteivät kielitieteilijän ennakkoluulot enää nykypäivänä johtuisi siitä, että hän on kielitieteilijä. Itse pidän hyvinkin todennäköisenä, että näin saattaa olla, ja että filologin ennakkoluulot saattavat hyvinkin olla nimenomaan filologille tyypillisiä ennakkoluuloja.

(Niin tosiaan, ja pidetäänpä mielessä, että filologia ja kielitiede eivät ole siis sama asia.)

Korostan vielä erikseen keskeisen tekstin:

"Eri tieteenhaarojen harjoittajilla saattaa hyvinkin olla omat ammatilliset taipumuksensa omaksua tietynlaisia fanattisia näkemyksiä. Onko sattumaa, että esimerkiksi niinkin moni fyysikko on kiihkeä ateisti, vaikka tieteellisen maailmankuvan kannalta agnostismikin olisi jo enemmän kuin riittävä? Onko sattumaa, että yhteiskuntatiede ja taloustiede ovat läpipolitisoituneita? Tai onko sattumaa, että muutamat nais- tai miestutkimuksen harjoittajat esittävät vielä nykyäänkin näkemyksiä, joita voi ihan perustellusti luonnehtia räikeän seksistisiksi?

Eräillä filologeilla saattaa hyvinkin olla taipumus omaksua kansallisuuksiin ja kulttuureihin liittyviä ennakkoluuloisia asenteita. Tavallisimmin se kaiketikin käy niin, että otetaan omaksi nimenomaan sen oman tutkittavan kielialueen - slaavilaisen, germaanisen tai romaanisen - piirissä esiintyvät, muita kansallisuuksia tai kulttuureja kohtaan suuntautuvat ennakkoluulot, vieläpä korostetun voimakkaina.".

En ryhdy erittelemään anekdootinomaisesti kaikkia kohtaamiani esimerkkejä, mutta voin kertoa törmänneeni tällaisiin tapauksiin. Eräät Saksassa opiskelleet suomalaiset filologit ovat ilmeisesti kulttuuriympäristönsä seurauksena omaksuneet vaikkapa turkkilaisia kohtaan suuntautuneet jokapäiväiset ennakkoluulot (tai sitten ovat pitäneet niitä tuomittavina; vastareaktionkin mahdollisuus on olemassa); muutamat Ranskassa asustaneet ovat sisäistäneet epäluulot Pohjois-Afrikan muslimeja kohtaan (toisaalta olen sitten törmännyt myös niihin tapauksiin, joissa vaikkapa algerialaisiin on ihastuttu ikihyviksi); Balkaniin tai Lähi-Itään perehtyneet ovat joskus omaksuneet hyvinkin kiihkeästi sen omaksi ottamansa kansanryhmän piirissä vaikuttavat ennakkoasenteet naapurikansoja kohtaan; et cetera. Onko siis sattumaa, että slaavilaisen filologian ekspertti saattaa esitää näkemyksiä, jotka ovat tuttuja venäläisten äärikansallisten lausunnoista?

Kun vielä pidetään mielessä, että filologi on omistautunut tieteenalalleen oletettavastikin juuri siksi, että hän pitää tutkimaansa kieltä ja sen varaan rakentunutta kulttuuria ja kirjallisuutta kerrassaan hienona ja ihastuttavana, ehkä suorastaan jalona ilmiönä, niin ajatuskuvio on valmis: tämä tutkimani vieras kieli ja kulttuuri (samoin kuin se, mitä itse edustan) ovat yleviä; nuo muut kulttuurit ja kansakunnat, jotka historian saatossa tai nykyisin ovat esiintyneet vihollisina tälle omaksi ottamalleni kulttuurille ja kansakunnalle, ovat barbaarisia (paitsi mahdollisesti omani, jos se sattuu myös olemaan listalla).

Nimenomaan tällä tavoin myös 1800-luvun filologit ajattelivat. Rotuteoriat tulivat keitokseen mukaan vasta myöhemmin - ja huomioiden edellämainitsemani tiettyjen piirien ihastuksen Vanhasen sosiobiologisia teesejä kohtaan, ne voivat aivan hyvin tehdä dramaattisen paluun myös tulevaisuudessa.

Myönnän totta kai, että tällaista saattaa tapahtua myös tiettyihin kulttuurialueisiin erikoistuvien historiantutkijain keskuudessa, mutta ehkäpä kuitenkin suhteellisesti harvemmin kuin filologien, juuri tuosta mainitsemastani syystä.

En sano, että kaikki filologit (tai historiantutkijat) syyllistyisivät tähän, mutta rohkenen väittää, että tällaista ilmenee. Rohkenen myös väittää, että tällä tavoin rakentuvat ennakkoluulot ovat nimenomaan filologeille ominaisia, aivan samalla tavoin kuin omasta tieteenalasta juontavaa ateismia voi pitää ominaisena monille astrofyysikoille tai tähtitieteilijöille.



Cheers,

J. J.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Filologia ja rotuopit

26.08.09 18:11

Klaus Lindgren kirjoitti:Kielitieteilijät jos jotkut ovat tietoisia siitä, että kielellä ja "rodulla" tai geeniperimällä ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä toisiinsa.
Minusta yleistät kirjoittaessasi, että juuri kielitieteilijät olisivat ammattinsa vuoksi tietoisia, ettei kielellä ja geeniperimällä ole mitään yhteyttä toisiinsa. On kielitieteilijöitä, joiden mielestä yhteys on.

Alla olevassa linkissä on kielitieteilijän kirjoittama juttu kolmen viikon takaa, jossa hän yhdistää uralilaisia ja turkkilaisia kielen tasoja N1b-haplotyypin eri mutaatioihin.

http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/N1b.pdf

Jutun johtopäätöksiä arvioitaessa, kannattaa erityisesti huomioida, että jutussa käytetty variaation suuruuden laskentakaava on kirjoittajan itse keksimä kaava, joka ei ole varianssi.

Klaus Lindgren
Viestit: 1074
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: Filologia ja rotuopit

27.08.09 11:27

Jussi Jalosen kuvaama mekanismi, jossa tutkija ihastuu omaan tutkimuskohteeseensa niin, että omaksuu myös sen ennakkoluulot muista ihmisistä, ei missään nimessä ole filologien ja muiden lingvistien yksinomaisuutta. Historiantutkijat ovat aivan yhtä hyvin sille alttiina, ja ovat siihen silloin tällöin sortuneetkin, kaikista muista ihmistieteistä puhumattakaan. Eikä kummassakaan tapauksessa ole kyse siitä, ettöä filologia tai historiantutkimus olisi typerien ennakkoluulojen varsinainen syy. Pikemminkin nämä alat altistavat varomattoman tutkijan moisille ennakkoluuloille, etenkin jos hän keskittyy johonkin sellaiseen tutkimuskohteeseen, jonka kannalta tällaiset näkemykset erilaisista "muista" ovat toissijaisia. Kunnollisen tutkimuksen ei pitäisi tällaiseen sortua, mutta on sitä huonoakin tutkimusta olemassa, aivan kuten on huonoja insinöörejä, leipureita ja säveltäjiäkin.

Vetehiselle voin todeta Häkkisen toteavan artikkelinsa lopussa, että kieli levittäytyy yleensä vain osittain muuttoliikkeen avulla, kielenvaihdokset ovat toinen keskeinen mekanismi. Näinhän se useimmiten on, yleensä ihmiset toki omaksuvat biologisten vanhempiensa kielen, mutta myös kielenvaihdokset ovat erittäin yleisiä. Yhtenä esimerkkinä voisi vaikkapa esittää Kuusamon, jonka saamelaisväestö suomalaistui hyvin nopeasti 1700-luvulla. Samanlaisia esimerkkejä on pilvin pimein.

Ja Häkkisen artikkelin toiseksi viimeinen kappale, minun käännökseni ensin:
"[artikkelin] Kirjoittajat ovat kuitenkin oikeassa sijoittaessaan hatien ja mansien alkuperäiset asuinalueet Ural-vuorten länsipuolelle, mutta meidän täytyy pitää kielelliset ja geneettiset prosessit tarkkaan erillään. Kielellinen ekspansio tapahtuu yleensä osittain muuttoliikkeen ja osittain kielenvaihtojen kautta. Tämä merkistee sitä, että hanteilla ja manseilla on todennäköisesti annos alkuperäisiä luoteissiperialaisia geenejä, vaikka heidän kielensä ovat läntisiä tulokkaita."

"Yet the writers are correct in locating the original areas of the Khanty and Mansi in the European side of Ural Mountains, but we have to precisely keep the linguistic and genetic processes separated. Linguistic expansion usually occurs partially by migration and partially by language shift. This means that there is probably a portion of aboriginal north-western Siberian genes in the Khanty and Mansi, even though their languages are western newcomers."

Jaakko Häkkinen
Viestit: 651
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti: Kotisivu

Re: Filologia ja rotuopit

06.09.09 05:54

Jussi Jalonen kirjoitti:Ovatko filologit jo tieteenalansa historiallisen taustan vuoksi taipuvaisempia omaksumaan mainitunlaisia näkemyksiä?
Eivät, koska historiallinen tausta ja aateympäristö oli 1800-luvulla sama ihan tutkijan tieteenalasta riippumatta.
Jussi Jalonen kirjoitti:Eräillä filologeilla saattaa hyvinkin olla taipumus omaksua kansallisuuksiin ja kulttuureihin liittyviä ennakkoluuloisia asenteita. Tavallisimmin se kaiketikin käy niin, että otetaan omaksi nimenomaan sen oman tutkittavan kielialueen - slaavilaisen, germaanisen tai romaanisen - piirissä esiintyvät, muita kansallisuuksia tai kulttuureja kohtaan suuntautuvat ennakkoluulot, vieläpä korostetun voimakkaina.
Hyvä että selvensit tätä. Eli tarkoittanet, että tutkittavan porukan sympatisointi saattaa johtaa myös heidän asenteidensa omaksumiseen? Onhan se teoriassa mahdollista, jos ympäristön aivopesu (”kyllä nuo toiset ovat oikeasti tehneet ihan kauheita asioita”) jatkuu kovinkin kauan, mutta tuskin kovin yleistä.

Huomauttaisin, että harva filologi kai kuitenkaan elää tutkimuskohteensa keskuudessa, vaan aihetta tutkitaan etänä, ihan koti-Suomesta käsin. Näin säilyy myös objektiivisuus ja perspektiivi.

Toinen huomio on, että kulttuuriantropologit olisivat sitten paljon enemmässä määrin riskiryhmää kuin filologit, koska heillä lienee tavoitteenakin päästä sisään tutkimaansa yhteisöön – muuten jää liian paljon pimentoon.

Vetehinen kirjoitti:Minusta yleistät kirjoittaessasi, että juuri kielitieteilijät olisivat ammattinsa vuoksi tietoisia, ettei kielellä ja geeniperimällä ole mitään yhteyttä toisiinsa. On kielitieteilijöitä, joiden mielestä yhteys on.

Alla olevassa linkissä on kielitieteilijän kirjoittama juttu kolmen viikon takaa, jossa hän yhdistää uralilaisia ja turkkilaisia kielen tasoja N1b-haplotyypin eri mutaatioihin.
Minä olen tuo viitattu lingvisti, ja olen Vetehiselle selittänyt jo monta kertaa Tiede-foorumin Lalli ja Erik -ketjussa, että hän ei kykene erottamaan milloin kyseessä on
1. tilanne, jossa geeneistä ennustetaan kieli (esim. Kalevi Wiik, Pauli Saukkonen)
2. tilanne, jossa katsotaan kohtaavatko itsenäisesti saavutetut genetiikan ja kielitieteen tulokset tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

On selvää, että geenit ja kieli kohtaavat tietyissä koordinaateissa, koska ihmisillä on sekä kieli että geenejä. Mutta tämä kohtaaminen on irrallista ja muuttuvaa, koska kieltä ei peritä geeneissä vaan se opitaan geeneistä riippumatta. Se että tietyssä paikassa on tiettyyn aikaan puhuttu tiettyä kieltä ja ollut tiettyjä geenejä, ei mahdollista sitä päätelmää, että kaikissa muissa ajoissa ja paikoissa nuo samat geenit liittyisivät myös samaan kieleen tai kielikuntaan. Jokainen tilanne on katsottava erikseen tieteenalojen autonomiaa kunnioittaen.

Vetehisellä on jonkinlainen synnynnäinen tai hankittu ymmärrysvajaus, joka ei liity kielitaitoon: hän ei ymmärrä myöskään suomenkielistä rautalankaa. Tästä syystä olen ignoroinut hänen jankutuksensa mainitulla toisella foorumilla, joten katkeroituneena hän hakeutui nyt sitten näköjään tänne esittämään valheitaan ja vääristelyjään. Kehotan kaikkia jättämään tuon surullisen häirikön omaan arvoonsa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”