Henrik Meinander: Suomi 1944

[Emma-Liisa]

Jos Suomen hallitus olisi uskonut Saksan voittoon ja lännen häviöön, se olisi korostanut sodan samanhenkisyyttä ja siten tavoitellut saksalaisten suopeutta Uudessa Euroopassa.

Molemmat vaihtoehdot otetiin vuonna 1941 huomioon, vain NL:n voittoa ei. "Hallituksen" mielipiteillä ei ollut merkitystä, vain sisärenkaan.

Saksalaisten suopeutta kyllä tavoiteltiin (muuhan ei ollut mahdollista), mutta samanhenkisyyden korostamista rajoitti se, että se olisi vaarantanut kotimaisen "yksimielisyyden". Saksallekin tämä sopi, se käytti Suomea "näyteikkunana".

[jsn]

Jokainen Saksan liittolainen tai aseveli pyrki irtautumaan siitä sopivaksi katsomallaan hetkellä, kuten Suomikin. Tämä päätös oli niiden oma.

Unkarin fasistihallinto, joka kuitenkin kaappasi vasta lokakuussa 1944, kun valtionhoitaja Horthy oli aloittanut neuvottelut aselevosta ja rauhasta, oli valmis jatkamaan sotaa loppuun saakka Saksan rinnalla. Samoin Mussolinin Sosiaalinen tasavalta Pohjois-Italiassa luotiin vasta kun Italia pyrki irtautumaan sodasta. Näitä kahta voi jo pitää puhtaina nukkehallituksina, joilla ei ollut muita sodanpäämääriä kuin natsien sotatoimien tukeminen paikallisesti. Ne olivat täysin sitoutuneet Saksan sodanpäämääriin, jopa saksalaiseen sotilasjohtoon. Mutta Mussolini julisti mm. tekevänsä Milanosta Italian Stalingradin. Silti kummallakin oli myös omia toimenpiteitä, kuten Nuoliristin brutaalit juutalaisvainot tai Mussolinin sosialistiset iskulauseet. Niillä ei ollut edes mahdollisuuksia (ehkei haluakaan) tehdä omaa rauhaa.

[Emma-Liisa]

Meinander ei sijoita sanaa kansa lainausmerkkeihin, mutta käytin niitä referaatissani siksi, että kirjoittaja vaikuttaa jäljempänä tekevän selvän eron ammattitutkijoiden ajantasaisen ja toisaalta "kansan" jälkeenjääneen historiankuvan välillä. Yritin viesteissäni 3.10. tuoda esille sitä seikkaa, että ammattihistorioitsijat eivät suinkaan ole osattomia tällaisen tiedollisen railon syntymiseen.

Lueskelin tuon viimeisen kappaleen kirjakaupassa :) enkä kyllä saanut käsitystä, että historiantutkijat olisivat suuremmin laiminlyöneet tehtävänsä. He eivät vain ole voineet mitään sille, että esim. perheen omien muistojen merkitys historiankäsitysten luomisessa on tärkeämpi.

Yleensäkin ihmiset ottavat parhaiten vastaan tietoa, jota he tarvitsevat, joka sopii heidän entisiin käsityksiinsä ja jolla on myös emotionaalista arvoa. Käsitysten muuttamiseen tarkoitetulla tiedolla täytyy olla jokin "tilaus", että se menisi laajemmin perille. Esim. Linnan romaaneilla oli sellainen tilaus.

[nylander]

Meinander ei sijoita sanaa kansa lainausmerkkeihin, mutta käytin niitä referaatissani siksi, että kirjoittaja vaikuttaa jäljempänä tekevän selvän eron ammattitutkijoiden ajantasaisen ja toisaalta "kansan" jälkeenjääneen historiankuvan välillä. Yritin viesteissäni 3.10. tuoda esille sitä seikkaa, että ammattihistorioitsijat eivät suinkaan ole osattomia tällaisen tiedollisen railon syntymiseen.

Lueskelin tuon viimeisen kappaleen kirjakaupassa :) enkä kyllä saanut käsitystä, että historiantutkijat olisivat suuremmin laiminlyöneet tehtävänsä. He eivät vain ole voineet mitään sille, että esim. perheen omien muistojen merkitys historiankäsitysten luomisessa on tärkeämpi.

En minäkään puhunut laiminlyönneistä, vaan siitä, että melkoinen osa historioitsijoista insisteeraa julkisuudessa edelleen sitkeästi erillissotateesin puolesta. Keiltähän esim. korkein valtiojohto oli saanut evästystä, kun meni taannoin Ranskassa kuuluttamaan maailmalle, että kyseessä oli "a separate war"? Ihmekö sitten jos "kansa" uskoo; ei siihen nähdäkseni mitään perheen yhteisiä muistoja tarvita.

Minun tulkintani mukaan Meinander antaa kirjansa loppuluvussa vaikutelman, että ammattihistorioitsijat ovat yhtenä rintamana viime vuosikymmenien aikana saavutettujen uusien tutkimustulosten takana. Näin ei kokemukseni mukaan missään nimessä ole asianlaita, vaan erilaiset "poikkeamat" tuntuvat toisinaan ohjaavan näkemyksiä enemmän kuin vuosien mittaan kumuloitunut tieto.

[Emma-Liisa]

Keiltähän esim. korkein valtiojohto oli saanut evästystä, kun meni taannoin Ranskassa kuuluttamaan maailmalle, että kyseessä oli "a separate war"?

Mahdollisesti ulkoministeriöltä, jonka tehtävänä on selittää kaikki parhain päin :) jolloin on sopivinta jättää kiusallinen seikka (sotaanlähtö yhdessä Saksan kanssa 1941) kokonaan pois ja puhua vain puolustautumisesta 1939-40 ja 1944.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Halonen puhui Ranskassa ja hänen pääasiansa oli selittää, miten Suomen historia on ollut erilainen kuin Itä- ja Länsi-Euroopan ja miksi Suomen ei ole tarvinnut tuntea kiitollisuutta ketään kohtaan.

Ei tuo puhe ollut mitenkään erilainen kuin muidenkaan valtionpäämiesten vastaavassa tilanteessa. Toinen asia on, että jotkut tavalliset suomalaiset ovat käyttäneet puhetta perusteluna histroriallisille näkemyksilleen.

[Vetehinen]

Saksalaisten suopeutta kyllä tavoiteltiin (muuhan ei ollut mahdollista), mutta samanhenkisyyden korostamista rajoitti se, että se olisi vaarantanut kotimaisen "yksimielisyyden". Saksallekin tämä sopi, se käytti Suomea "näyteikkunana".

Melkein samoin sanoin voisi kuvata tilannetta sodan jälkeen. Neuvostoliittolaisten suopeutta tavoiteltiin. Erona että samanhenkisyyttä korostettiin, jos Saksan tapauksessa samanhenkisyyttä rajoitettiin. Järjestely sopi Neuvostoliitolle ja Suomi oli sen näyteikkuna.

Suomi oli Neuvostoliiton liittolainen YYA-sopimuksineen ja monessa suhteessa kuunneltiin Moskovan mielipidettä herkällä korvalla.

Käsittääkseni Suomi toimi suhteessa Saksaan opportunistisesti itsekkäästi omaa etuaan ajatellen eikä Saksan etua. Se oli hyvä asia. Suhteessa Neuvostoliittoon ajateltiin usein enemmän Neuvostoliiton etua kuin Suomen omaa, joka johti itsesensuuriin ja perustuslain rikkomiseen Kekkosen uudelleen valinnassa.

-

[Seppo Jyrkinen]

Jos Suomen hallitus olisi uskonut Saksan voittoon ja lännen häviöön, se olisi korostanut sodan samanhenkisyyttä ja siten tavoitellut saksalaisten suopeutta Uudessa Euroopassa.

Molemmat vaihtoehdot otetiin vuonna 1941 huomioon, vain NL:n voittoa ei. "Hallituksen" mielipiteillä ei ollut merkitystä, vain sisärenkaan.

Saksalaisten suopeutta kyllä tavoiteltiin (muuhan ei ollut mahdollista), mutta samanhenkisyyden korostamista rajoitti se, että se olisi vaarantanut kotimaisen "yksimielisyyden".

Tarkoitatko, että Ryti ja häntä lähellä olevat henkilöt uskoivat Saksan voittoon, mutta pitivät pienempää ääntä, koska Tanner ja häntä lähellä olevat uskoivat Saksan häviöön? Näin saatiin ulospäin näkyvä yksimielisyys.

Miksi Rytin olisi tarvinnut piitata Saksan tappioon uskovista, jos kerran pitivät varmana, että Saksa voittaisi sodan muutamassa kuukaudessa? Tannerlaisethan joutuisivat tuota pikaa myöntämään olleensa väärässä!

[Emma-Liisa]

Miksi Rytin olisi tarvinnut piitata Saksan tappioon uskovista, jos kerran pitivät varmana, että Saksa voittaisi sodan muutamassa kuukaudessa? Tannerlaisethan joutuisivat tuota pikaa myöntämään olleensa väärässä!

Mutta sitä ennen osa työväestöön kuuluvista sotilaista olisi ehtinyt lähteä käpykaartiin-

[Seppo Jyrkinen]

Miksi Rytin olisi tarvinnut piitata Saksan tappioon uskovista, jos kerran pitivät varmana, että Saksa voittaisi sodan muutamassa kuukaudessa? Tannerlaisethan joutuisivat tuota pikaa myöntämään olleensa väärässä!

Mutta sitä ennen osa työväestöön kuuluvista sotilaista olisi ehtinyt lähteä käpykaartiin-

Pitää paikkansa. Mahdollisesti jopa hyökkäys Itä-Karjalaan olisi jäänyt tekemättä.

Vaan entäs sitten? Mitä väliä sillä olisi ollut, jos kerran Saksan voitto odotti muutaman kuukauden päässä!

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen johto kyllä toivoi Saksan voittavan, mutta ei laskenut politiikkaansa sen varaan. Saksaan pidettiin etäisyyttä tietoisesti, vaikka oltiinkin suomettuneita.

[Emma-Liisa]

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen johto kyllä toivoi Saksan voittavan, mutta ei laskenut politiikkaansa sen varaan.

Tämä on kyllä jälkikäteen keksittyä kaunistelua, muuten Itä-Karjalaan ei olisi lainkaan menty. Toki toinen optio eli länsivallat pidettiin auki.

[jsn]

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen johto kyllä toivoi Saksan voittavan, mutta ei laskenut politiikkaansa sen varaan.

Toivoa saattoi kuka tahansa yksityisesti mitä hyvänsä. Saksaan sitoutumisen riskit tiedostettiin, siitä ei liene epäilystä. Suomen johto harjoitti puhdasveristä opportunismia omien "kansallisten" etujen puolustamiseksi. Saksa luotti Suomeen juuri siksi, koska katsoi ettei Suomella ollut vaihtoehtoja. Muuta syytä Saksaan sitoutumiselle ei ollut. Niin kauan kuin Saksa näytti voittavan, se sopi Suomelle, yhtä hyvin sille sopi Saksan häviö.

[JariL]

Kannattaa muistaa, että sota-ajan poliittisen päätöksenteon kannalta keskeiset henkilöt olivat kaikki joutuneet henkilökohtaisesti tekemisiin Neuvostoliiton johtajien kanssa joko talvisotaa edeltävien neuvottelujen tai Moskovan rauhanneuvottelujen yhetydessä. Mannerheimin lähimmät avustajatkin olivat olleet mukana neuvotteluissa, joten ylipäällikölläkin oli lähes omakohtaista kokemusta vastapuolen johdosta. Saksaan turvauduttiin, koska Neuvostoliiton johto tunnettiin ja sen uskottiin tavoittelevan Suomen tuhoamista. Saksalaiset omalta kohdaltaan taitavasti vahvistivat näitä pelkoja ja Neuvostoliitto hoiti itse kansan mielialat Baltian politiikallaan ja Suomi-Neuvostoliittoseuran uhoamisen avulla. Omaa propagandaa tarvittiin tosimielessä avuksi vasta kun sota ei päättynytkään jouluksi 1941.

Kun sota päättyi huonosti, Paasikivi vedettiin vastuuseen koska hänellä oli luottoa vastapuolen silmissä. Merkillepantavaa on kuitenkin, että kun Paasikivestä tuli presidentti, hän ryhtyi hoitamaan neuvottelut Kremlin kanssa välikäsien kautta vaikka vastapuolella pöydässä istui Stalin.

Henkilösuhteiden suuresta merkityksestä päätöksenteossa kertoo elävästi Saksan yhdistymisestä YLE Teemalla pyörivä sarja, joka puolidokumetäärisesti kuvataa Itä-Saksan romahdusta. Esimerkiksi Kohlin ja Tacherin huonot välit käyvät hyvin ilmi samon kuin niiden vaikutus päätösentekoon. Englanti vastusti viimeiseen asti Saksojen yhdistymistä ja Tatcher esitteli esimerkiksi Mitterandille Saksan vuoden 1939 rajoja väittäen niiden palauttamisen olevan Kohln tavoitteena. Ohjelman uskottavuutta lisää kummasti, että asiaa aikanaan hoitaneet poliitikot Kohlista Gorbatshoviin ovat antaneet haastatteluja, jotka on liitetty puolidokumetäärisiin osuuksiin vavistamaan niissä esitetyt asiat. Ainoastaan Tatcheriä ei ole haastateltu henkilökohtaisesti (ilmeisesti dementian vuoksi) vaan hänen sijastaan on haastateltu Tatcherin silloista poliittista avustajaa, joka oli mukana kaikissa keskusteluissa.

[Seppo Jyrkinen]

Olen edelleen sitä mieltä, että Suomen johto kyllä toivoi Saksan voittavan, mutta ei laskenut politiikkaansa sen varaan.

Tämä on kyllä jälkikäteen keksittyä kaunistelua, muuten Itä-Karjalaan ei olisi lainkaan menty.

Mannerheim lausui jo ennen hyökkäyksen alkua että ei uskonut Itä-Karjalan tulevan Suomeen pysyvästi liitetyksi. Itä-Karjalaan meneminen tarkoitti a) sotatoimialueen työntämistä pois Suomesta b) pitkää varautumisaikaa Nl:n hyökkäyksen varalta ja c) helpommin puolustettavaa järvikannaslinjaa.

Jälkikäteen tiedetään, että ainoastaan ensimmäinen kohta toteutui.

[Seppo Jyrkinen]

Niin kauan kuin Saksa näytti voittavan, se sopi Suomelle, yhtä hyvin sille sopi Saksan häviö.

Suomen toiveena oli tilanne jossa Saksa ja Neuvostoliitto sotisivat toisensa henkihieveriin ja sen jälkeen länsivallat ottaisivat komennon.

[Seppo Jyrkinen]

Esimerkiksi Kohlin ja Tacherin huonot välit käyvät hyvin ilmi samon kuin niiden vaikutus päätösentekoon. Englanti vastusti viimeiseen asti Saksojen yhdistymistä ja Tatcher esitteli esimerkiksi Mitterandille Saksan vuoden 1939 rajoja väittäen niiden palauttamisen olevan Kohln tavoitteena.

Oliko kyse pelkästään henkilökemioista vai elikö Tatcher (sammuneen) Brittiläisen imperiumin maailmankuvassa?