Hannu Salmi
Viestit: 1
Liittynyt: 06.01.06 17:08
Paikkakunta: Turku
Viesti: Kotisivu

Sukupuu ja historia

31.03.06 08:42

Sukupuu ja historia

Yleisradio aloittaa 5.4. uuden tv-sarjan Sukupuu. Ensimmäisessä jaksossa Mauri Kunnas kertoo sukunsa vaiheista. Sukututkimus on ollut valtavassa nosteessa viime vuosikymmenien ajan. Me kaikki synnymme perheeseen tai sukuun, joten siinä mielessä on luonnollista pohtia omia juuriaan ja alkuperäänsä. Mutta silti voi kysyä, mistä tämä kaikki oikeastaan johtuu. Onko kyse väestön ikääntymisestä, joka kiinnittää huomiota entistä enemmän omiin lähtökohtiin? Suurten ikäluokkien nuoruusvuosina, 1960-luvulla, esitettiin modernisaation huumassa lennokkaita tulevaisuuden kuvitelmia. Kääntyikö katse 1990-luvulla kohti historiaa jonkinlaisena vastavoimana tulevaisuuteen kurkottelulle? Vai onko kyse siitä, että kaupungistumisen 60- ja 70-luvuilla sukuyhteyksistään irti repäisemä sukupolvi rakentaa uudelleen kuvaa yhteydestä, joka kerran hajosi?

Ehkä ei sittenkään ole kyse sukupolvista. Itse en kuulu suuriin ikäluokkiin, mutta silti kiinnostukseni sukujuuria kohtaan on kasvanut. Äitini suvusta tietoja on ollut paljon, ja varhaisemmat esi-isät ovat löytyneet 30-vuotisen sodan ajoilta. Sen sijaan isäni suvusta tiedot ovat paljon vähäisemmät. Äitini on myös kertonut enemmän muistamiaan tarinoita. Onko historian ylläpitäminen sukupuolittunutta, enemmän naisten kuin miesten, harrastusta? Tai ehkä onkin kyse siitä, että äitini tausta on maalla, isän kaupungissa. Kuulin hiljattain ranskalaisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin isovanhemmuuden historiaa. Tutkija oli vertaillut aatelisten ja keskiluokkaisten isovanhempien tapoja välittää menneisyyttä lastenlapsilleen. Aatelisten perinteeseen historiasta kertominen kuului, mutta keskiluokalle nykyhetki oli tärkeämpi.

Joka tapauksessa sukuharrastus on 1990-luvulta lähtien ollut tärkeä historiakulttuurin muoto. Siinä menneisyys ei ole suuri kertomus, etäällä yksilöstä. Sukutarinat ovat kertomuksia, joissa me itse liitämme itsemme historiaan.

Hannu Salmi, kulttuurihistorian professori, Turun yliopisto

******
Oheinen artikkeli liittyy Ylen Sukupuu-sarjaan. Dokumentin verkkosivut löytyvät osoitteesta:
http://historia.yle.fi/sukupuu

Artikkeli ilmestyi myös osoitteessa:
http://historia.yle.fi/sukupuu_ja_historia
Voit kommentoida artikkelia joko tällä foorumilla tai Ylen foorumilla.

ollijii
Viestit: 98
Liittynyt: 30.11.05 10:54
Paikkakunta: Korpilahti
Viesti: Kotisivu

06.04.06 08:39

Sukututkimus tuottaa joskus esille kiintoisiakin asioita.
Esimerkiksi nyt voidaan pohjoismaisissa "edistyksellisissä" piireissä miettiä mahdollisia yhteyksiä presidentti Bushiin ja bushilaisuuteen.....

Anu Lahtinen
Viestit: 49
Liittynyt: 19.12.05 17:18
Paikkakunta: Helsinki - Turku

Sukututkimus ja historiantutkimus

27.05.06 14:35

Sukututkimuksen ja historiantutkimuksen kytkökset ovat erittäin tärkeitä ainakin 1500-luvun tutkijalle, joka saa usein ponnistella yhdistääkseen tietyistä ihmisistä löytyvät tiedonmurut. Historiantutkijan tavoitteena ei välttämättä ole selvittää tarkkoja sukulaisuussuhteita, mutta sukututkimukset auttavat löytämään ja yhdistelemään tietoja, joita muuten voisi olla todella vaikea kaivaa esiin.

Sukututkimuksen ja historiantutkimuksen tavoitteet eivät ole yhtäläiset - tämän huomaa usein, kun lukee sukututkijoiden tai historiantutkijoiden arvosteluja toistensa teoksista - mutta samansuuntaiset. Tuntuu siltä, että sukututkijoiden ja historiantutkijoiden olisi tärkeää kohdata toisiaan enemmän - ja aina toisinaan sukututkija ja historiantutkija yhdistyvät samassa henkilössä. Keskiajan ja 1500-luvun asiantuntija, edesmennyt Eric Anthoni, oli Suomen sukututkimusseuran julkaisujen säännöllinen ja asiantunteva avustaja.

Suomen Sukututkimusseura on ansiokkaasti tuonut julkaisujaan nettiin, ks. esim. http://www.genealogia.fi/genos

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”