Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

[Vetehinen]

TV1 näyttää uusintana amerikkalaisen sarja Taistelutoverit. Viime jaksossa alipuseerit kieltäytyivät seuraamasta epäpäteväksi arviomaansa upseeria ja keskustelivat, että heidät saatetaan teloittaa.

Toisaalta olen saanut jostain sellaisen käsityksen, etteivät amerikkalaiset teloittaneet niskuroivia sotilaitaan. Onko tästä tarkempaa tietoa? Entä teloittivatko amerikkalaiset omiaan Vietnaminsodassa?

[Jussi Jalonen]

TV1 näyttää uusintana amerikkalaisen sarja Taistelutoverit.

Taas? Taitaa olla jo neljäs kerta, kun se tulee televisiosta.

Toisaalta olen saanut jostain sellaisen käsityksen, etteivät amerikkalaiset teloittaneet niskuroivia sotilaitaan. Onko tästä tarkempaa tietoa? Entä teloittivatko amerikkalaiset omiaan Vietnaminsodassa?

Kirjoitin tästä joskus viime vuonna Tapio Nurmisen blogiin, ja nyt kongressin kirjastoon talletettu aineisto on näemmä tarjolla Wikipediassakin. Yhdysvaltain armeijassa toimeenpantiin sota-artiklain nojalla vuosien 1942-1945 aikana kaiken kaikkiaan 141 teloitusta. Sodan jälkeen toimeenpantiin lisäksi kuusi sodan aikana langetettua kuolemaantuomiota. Kaikki teloitukset toimeenpantiin normaalien oikeudenkäyntien jälkeen, suurin osa hirttotuomioina tavanomaisista murhien tai raiskausten kaltaisista rikoksista. Kenttätuomiot näyttäisivät olleen äärimmäisen harvinaisia, mutta sotalaissa tietysti oli pykälä niitäkin varten.

Karkuruudesta teloitettiin vain yksi sotilas, Eddie Slovik, jonka tarina on totta kai dramatisoitu. Pääosassa oli Martin Sheen, kuinkas muuten. Tuossa listassa on mainittu muutama muukin kuuluisampi tapaus.

Vietnamin sodassa ei teloituksia tapahtunut. Viimeiset teloitukset toimeenpantiin 1961, kuten tuolta sivustolta voi havaita.


Cheers,

J. J.

[Vetehinen]

Yhdysvaltain armeijassa toimeenpantiin sota-artiklain nojalla vuosien 1942-1945 aikana kaiken kaikkiaan 141 teloitusta. Sodan jälkeen toimeenpantiin lisäksi kuusi sodan aikana langetettua kuolemaantuomiota. Kaikki teloitukset toimeenpantiin normaalien oikeudenkäyntien jälkeen, suurin osa hirttotuomioina tavanomaisista murhien tai raiskausten kaltaisista rikoksista. Kenttätuomiot näyttäisivät olleen äärimmäisen harvinaisia, mutta sotalaissa tietysti oli pykälä niitäkin varten.

Kiitos nopeasta vastauksesta.

Suomen armeija teloitti kurinpidollisistä syistä noin 70 miestä. Suurempi amerikanarmeija ei teloittanut ehkä ketään samasta syystä. Miten amerikkalaiset selvisivät kurinpidosta ampumatta?

[Derkku]

Suomen armeija teloitti kurinpidollisistä syistä noin 70 miestä. Suurempi amerikanarmeija ei teloittanut ehkä ketään samasta syystä. Miten amerikkalaiset selvisivät kurinpidosta ampumatta?

Eräs syy oli asevoimien suhteellinen kokoero.

Suomen puolustusvoimat olivat rakenteeltaan erilaiset verrattuna Yhdysvaltain asevoimiin. Yhdysvaltain asevoimat katsoivat ettei jokaista "ruununraakkia" kannattanut raahata riviin ja toisaalta logistiikan reunaehdot korostivat hyvin varustetun sotavoiman lähettämistä maapallon toiselle puolelle sotimaan massa-armeijan sijaan. Yhdysvalloilla oli esimerkiksi koko sodan aikana rivissä 80 divisioonaa (maavoimat+merijalkaväki mukaan lukien) kun Suomella oli vuonna 1941 rivissä 16.

Toki vastaavasti USA:n ilma- ja merivoimat olivat suhteelliselta kooltaan Suomeen verrattuna suuremmat, mutta divisioonavertailu antaa viitteitä siitä valikoinnista mitä oli mahdollista tehdä toisaalta USA:ssa ja toisaalta Suomessa.

[Emma-Liisa]

William I. Hitchcockin kirjassa Liberation. The bitter read to freedom. Europe 1944-1945 (English edition, Faber and gaber, 2009 s. 53), että 151 amerikkalaista sotilasta tuomittiin kuolemaan raiskauksesta, heistä 65 oli mustia. Vain 29 teloitettiin, heistä valkoisia 4 ja mustia 25. Murhasta teloitettiin 28 (6 valkoista ja 22 mustaa) ja murhasta ja raiskauksesta 12 (4 valkoista ja 8 mustaa). Yksi valkoinen teloitettiin karkuruudesta Yhteensä 70.

Asevoimista mustia oli 10 prosenttia, rikoksia heille kirjattiin 22 prosenttia. 42 prosenttia seksuaalirikoksista kirjattiin mustille,

Valkoiset saivat samasta rikoksesta mustia lievempiä tuomioita, joiden syynä olivat syynä paitsi rotuennakkoluulot myös se, että huomioon otettiin myös taistelurekordi, ja sitä ei yleensä mustilla ollut.

[Vetehinen]

Suomen armeija teloitti kurinpidollisistä syistä noin 70 miestä. Suurempi amerikanarmeija ei teloittanut ehkä ketään samasta syystä. Miten amerikkalaiset selvisivät kurinpidosta ampumatta?

Eräs syy oli asevoimien suhteellinen kokoero.

Suomen puolustusvoimat olivat rakenteeltaan erilaiset verrattuna Yhdysvaltain asevoimiin. Yhdysvaltain asevoimat katsoivat ettei jokaista "ruununraakkia" kannattanut raahata riviin ja toisaalta logistiikan reunaehdot korostivat hyvin varustetun sotavoiman lähettämistä maapallon toiselle puolelle sotimaan massa-armeijan sijaan. Yhdysvalloilla oli esimerkiksi koko sodan aikana rivissä 80 divisioonaa (maavoimat+merijalkaväki mukaan lukien) kun Suomella oli vuonna 1941 rivissä 16.

Toki vastaavasti USA:n ilma- ja merivoimat olivat suhteelliselta kooltaan Suomeen verrattuna suuremmat, mutta divisioonavertailu antaa viitteitä siitä valikoinnista mitä oli mahdollista tehdä toisaalta USA:ssa ja toisaalta Suomessa.

USA:n kaikkien aselajien miesvahvuus oli noin 16 miljoonaa miestä. Aseissa oli n. 12,2 % väestöstä kun väestö oli 131 miljoonaa. Kaatuneita ja kadonneita noin 400 000.

Suomessa väestöä 3,7 miljoonaa ja armeijan miesvahvuus 475000, joka on 12,8 % väestöstä.

Suomen ja USA:n asevoimiin otettujen asukaslukuihin suhteutetut osuudet ovat yhtä suuria.

Ilmeisesti syy ei kuitenkaan ole amerikkalaisten suurempi mahdollisuus valikoida sotilaansa, koska suhteet ovat samat. 16 miljoonasta sotilaasta ei teloitettu kuin ilmeisesti yksi mies karkuruuden vuoksi. Mikä voisi olla syynä?

[Derkku]

Ilmeisesti syy ei kuitenkaan ole amerikkalaisten suurempi mahdollisuus valikoida sotilaansa, koska suhteet ovat samat. 16 miljoonasta sotilaasta ei teloitettu kuin ilmeisesti yksi mies karkuruuden vuoksi. Mikä voisi olla syynä?

On olemassa univormutehtäviä ja univormutehtäviä. Yhdysvaltain maavoimien maksimivahvuus oli kesällä 1945 8,2 miljoonaa henkilöä, merivoimien 3,4 miljoonaa henkilöä ja maavoimien ilmavoimien 2,4 miljoonaa, yhteensä noin 14 miljoonaa henkilöä. Puolustushaaran mukaan valtaosa tai erittäin merkittävä osa näistä henkilöistä palveli erilaisissa tukitehtävissä Pohjois-Amerikassa tai melko turvatuissa huoltotehtävissä esimerkiksi Havaijilla tai Iso-Britanniassa. Esimerkiksi merivoimien vahvuudesta noin puolet palveli maatehtävissä Pohjois-Amerikassa.

[Ilmo Kekkonen]

Amerikkalaisten sotilaiden karkuruudesta esittäisin muutaman näkökohdan.

Jenkit palvelivat suurelta osin meren takana. Minne sieltä olisi karattu? Kotimaassa taas oltiin turvassa. Lomilta olisi voinut jäädä palaamatta, mutta niitä myönnettiin hyvin vähän.

Kyseessä oli myös voittava armeija, vaikka jotkin joukot olivat ajoittain tiukalla. Jalkaväen miehet saivat siirron kotiin melko lyhyiden taisteluvaiheiden jälkeen ja pienenkin haavoittumisen takia. Heitä ei yleensä lähetetty taistelujoukkoihin takaisin. Sellaiseen vuosien yhtämittaiseen rintamapalvelukseen kuin eräissä eurooppalaisissa armeijoissa eivät jenkit juuri joutuneet.Etulinjan miehet saivat aina voimakkaan tykistö- ja ilmatuen. Jenkit kävivät sotaa materiaalilla, ei miehillä.

Eräs seikka on taistelustressin eli kranaattikauhun hoito. Ainakin Normandiessa tähän paneuduttiin ja hermonsa menettäneet sotilaat otettiin asiantuntijoiden hoiviin. Heitä oli runsaasti heti alkuvaiheista lähtien.

[Jussi Jalonen]

Ilmeisesti syy ei kuitenkaan ole amerikkalaisten suurempi mahdollisuus valikoida sotilaansa, koska suhteet ovat samat. 16 miljoonasta sotilaasta ei teloitettu kuin ilmeisesti yksi mies karkuruuden vuoksi. Mikä voisi olla syynä?

Amerikkalaiset sotilaat uskoivat vähemmästäkin? Euroopan-sotaretken varsinaiset taisteluosuudet olivat tietysti muutenkin vertailussa lyhyempiä pyrähdyksiä, kuten jo tulikin todettua. Pohjois-Afrikan ja Italian osalta kyseessä oli vajaan vuoden mittainen komennus, ja Normandian maihinnousun jälkeen samaten. Mikäli hakee rinnastuskohtaa Suomeen, näitä kannattaisikin ehkä verrata kestonsa puolesta pelkästään talvisotaan.

Samalla on syytä pitää mielessä tosiaan se, että amerikkalaiset eivät sotineet oman kotimaansa rajoilla, vaan aivan vieraassa ympäristössä. Tyynenmeren alueella sotaa käytiin pitempään ja verisemmin, ja siellä päin maailmaa karkaamisessa oli tietysti vielä vähemmän mieltä. Varsinkin kun sikäläinen vihollinen tunnettiin vähemmän miellyttävistä menettelytavoistaan sotavankien suhteen.

Euroopassa teloitettu sotamies Slovik näyttäisi olleen aika lailla sui generis; epäsosiaalinen, elämässään hiukan epäonnistunut entinen linnakundi joka karkaili jatkuvasti ja lopulta kieltäytyi aivan ehdoin tahdoin palaamasta rintamalle, kokeillen mieluimmin onneaan sotaoikeudessa. Nähtävästikin hän odotti tuolloin pelkästään vankeusrangaistusta, mikä olisi ollut hänelle helppo kestettävä aiemman kokemuksen perusteella. Kenttäoikeuden antama kuolemantuomio tuli hänelle ikävänä yllätyksenä.

Vaikuttaa siltä, että Slovikilla kävi myös tavallaan huono tuuri. Rintamalla oli siinä vaiheessa meneillään saksalaisten vastahyökkäys, ja amerikkalaisilla joukoilla oli hienoisia ongelmia karkuruuden kanssa. Kenraali Eisenhower ilmoitti, että niissä oloissa armonanomuksen ja tuomion lievennyksen harkitseminen ei vain voinut tulla kysymykseen, ja Slovik oli teloitettava. Tiettyä esimerkinomaisuutta tapauksessa siis oli, ja nähtävästi yhden miehen teloittaminen riitti.

Slovikia käsittelevässä internet-artikkelissa mainitaan, että 21 000 amerikkalaista sotilasta sai sodan aikana vaihtelevanmittaisia vankeusrangaistuksia karkuruudesta, joten kyllähän niitä kurinpidollisia ongelmia oli, aika paljonkin. Kuolemantuomioita annettiin nähtävästi 49, mutta vain yksi mies tosiaan teloitettiin pelkästään karkuruudesta.

Tuon linkittämäni kongressin kirjaston materiaalin mukaan karkuruus (desertion) ja kapina (sedition, mutiny) näyttäisivät silti olleen mukana koventamassa syytettä myös joissakin niissä tapauksissa, joissa se pääasiallinen syytteenalainen rikos oli murha (joka riitti totta kai yksinäänkin kuolemantuomioon).

Tuon kysymyksesi voisi esittää siis myös toisinkin päin. Miksi Suomessa, toisin kuin Yhdysvalloissa, ei tuomittu nähtävästi juuri ketään sotilasta murhien tai raiskausten kaltaisista rikoksista (tai ainakin suhteellisesti vähemmän), siitäkin huolimatta että tällä maalla oli käytännössä katsoen kaikki asekuntoiset miehet rintamalle pakottanut asevelvollisuusarmeija, jossa siis pakostakin oli niiden kunnon miesten seassa mukana jos jonkinlaista taparikollista, psykopaattia ja lataamokundia?


Cheers,

J. J.

[Ilmo Kekkonen]

Tuon kysymyksesi voisi esittää siis myös toisinkin päin. Miksi Suomessa, toisin kuin Yhdysvalloissa, ei tuomittu nähtävästi juuri ketään sotilasta murhien tai raiskausten kaltaisista rikoksista (tai ainakin suhteellisesti vähemmän), siitäkin huolimatta että tällä maalla oli käytännössä katsoen kaikki asekuntoiset miehet rintamalle pakottanut asevelvollisuusarmeija, jossa siis pakostakin oli niiden kunnon miesten seassa mukana jos jonkinlaista taparikollista, psykopaattia ja lataamokundia?

Murhista tuomittiin kuolemaan kaikkiaan vain kuusi (6) suomalaista sotilasta. Surmatöitä kyllä tehtiin, mutta ne lienevät menneet tappoina. Sotilaat tekivät suuren määrän rikoksia ja vankilat olivat täpötäynnä. Asiaa ratkottiin linnoitustyömailla ja jopa vapaaehtoisella asepalvelulla.

Laskin ihan pika pikaa, että kuolemantuomioita toimeenpantiin sotilaille kaikkiaan 102. Pari rajatapausta lienee lisäksi. Vankeustuomioita oli kymmenin tuhansin. Miehiä vapautettiin sodan ajan rikkomuksista vielä 1945 puolella. Karkuruudesta tuomittiin siis Suomessakin ennen kaikkea vankeutta palvelusvelvollisuudella.Jos kieltäytyi, sai mennä istumaan.Palvelukseen suostuneet armahdettiin asetuksella heti sotatoimien päätyttyä.

[Jussi Jalonen]

Murhista tuomittiin kuolemaan kaikkiaan vain kuusi (6) suomalaista sotilasta.

Siinä missä amerikkalaisia sotilaita teloitettiin murhista tuomittuina toistasataa. Suhteellisestikin ero näyttää aika selvältä.

Mitähän johtopäätöksiä tästä voisi tehdä? Onko kyse siis lopultakin vain oikeuskäytännön eroista? Yhdysvaltain sotilasoikeudet pitivät henkirikoksia pahempana asiana kuin karkuruutta, mutta Suomessa asia oli toisin päin? Vai olivatko amerikkalaiset sotilaat kuitenkin enemmän "Likaisesta tusinasta" tuttua porukkaa, siinä missä Suomen asevelvollisarmeija onnistui valjastamaan myös sosiopaattisempien rekryyttien väkivaltaiset taipumukset maanpuolustusta ja yhteiskuntaa hyödyttäväksi voimavaraksi?


Cheers,

J. J.

[Vetehinen]

Slovikia käsittelevässä internet-artikkelissa mainitaan, että 21 000 amerikkalaista sotilasta sai sodan aikana vaihtelevanmittaisia vankeusrangaistuksia karkuruudesta, joten kyllähän niitä kurinpidollisia ongelmia oli, aika paljonkin. Kuolemantuomioita annettiin nähtävästi 49, mutta vain yksi mies tosiaan teloitettiin pelkästään karkuruudesta.

Vaikuttaa realistiselta, että amerikkalaisten sotilaiden joukossa oli karkureita siinä missä Suomen rintamallakin, sillä tuskin brooklynin poika atollisaarella on sen rohkeampi keskimäärin kuin suomipoika suon reunassa.

Selitys eroihin vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta: amerikkalaiset eivät teloittaneet karkuruudesta vaan laittoivat vankilaan.

Ehkä karkuruuteen pienentävästi vaikutti myös Ilmo Kekkosen mainitsemat kranaattikauhun hoitaminen ja kotiutuksen haavoittumisen jälkeen.

Derkku mainitsi että suuri osuus USA:n armeijasta palvelu takarintamalla. Näin lienee ollutkin. Wikipedian tappiolukujen perusteella amerikkalaisten kärsimät suhteellisesti suurimmat tappiot syntyivät kauppalaivastossa 3,9 %. Armeijassa, laivastossa, merijalkaväessä ja ilmavoimissa tappiot olivat 1,5 %- 3,6 %.

Suomen armeijan tappiot olivat noin 15 % miesvahvuudesta. Eroon tietenkin vaikutti amerikkalaisia pidempi sota-aika.

Derkun maininita, että amerikkalaiset kävivät sotaa materiaalilla eikä miehillä. Ilmeisesti USA säästi miehiä ja panosti materiaaliin. Suomi korvasi materiaalia miehillä.

Tuon kysymyksesi voisi esittää siis myös toisinkin päin. Miksi Suomessa, toisin kuin Yhdysvalloissa, ei tuomittu nähtävästi juuri ketään sotilasta murhien tai raiskausten kaltaisista rikoksista (tai ainakin suhteellisesti vähemmän), siitäkin huolimatta että tällä maalla oli käytännössä katsoen kaikki asekuntoiset miehet rintamalle pakottanut asevelvollisuusarmeija, jossa siis pakostakin oli niiden kunnon miesten seassa mukana jos jonkinlaista taparikollista, psykopaattia ja lataamokundia?

Mietin myös eroa rikollisuuden vuoksi annetuissa tuomioissa.

Edellä olleen laskelmani mukaan Suomessa ja USA:ssa sotaväkeen otettiin sama osuus väestöstä. Arpapelillä molemmissa olisi samanlainen koostumus. Ehkä amerikkalainen sotaväen otto ei kuitenkaan kohdistunut yhtä tasaisesti eri yhteiskuntaluokkiin kuin Suomessa, jolloin joukossa oli enemmän rikollisuuteen taipuvaa väkeä. Mutta tämä tekee amerikkalaisten alhaisen teloitusmäärän entistä erikoisemmaksi.

Olen kallistumassa kannalle, että Suomen armeijassa kynnys teloittaa omia miehiä oli alhaisempi kuin amerikkalaisilla:

- karkurit vangittiin
- kranaattikauhua hoidettiin
- käytettiin materiaa mieluimmin kuin miehiä = erilainen sotataktiikka
- alhaisempi kotiutuskynnys haavoittumisesta

[Derkku]

Siinä missä amerikkalaisia sotilaita teloitettiin murhista tuomittuina toistasataa. Suhteellisestikin ero näyttää aika selvältä.

14 miljoonaa on 28 kertaisesti 500 000 mikä oli puolustusvoimien maksimivahvuus. 28x6 = 168 ja sinun listauksesi mukaan Yhdysvalloissa kuolemantuomioita jaettiin 147. En nyt mene sanomaan onko ero merkittävä.

Vai olivatko amerikkalaiset sotilaat kuitenkin enemmän "Likaisesta tusinasta" tuttua porukkaa, siinä missä Suomen asevelvollisarmeija onnistui valjastamaan myös sosiopaattisempien rekryyttien väkivaltaiset taipumukset maanpuolustusta ja yhteiskuntaa hyödyttäväksi voimavaraksi?

Luotan lauseen olevan sarkasmia, mutta Yhdysvalloissa oli vuosina 1940-1975 asevelvollisuusarmeija. Pahimmat tapaukset pistettiin Suomessa rintamalle vasta jatkosodassa tunnetuin seurauksin, vankien rintamapalvelus taisi olla kokonaisuudessaan epäonnistunut projekti.

[Derkku]

- karkurit vangittiin
- kranaattikauhua hoidettiin
- käytettiin materiaa mieluimmin kuin miehiä = erilainen sotataktiikka
- alhaisempi kotiutuskynnys haavoittumisesta

Materian käyttö miesvoiman sijasta oli pikemminkin logistiikkakysymys, Yhdysvaltain asevoimat olivat riippuvaisia pitkistä huoltoyhteyksistä ja materiaalin rahtaaminen miesvoimavaltaisten yksiköiden sijasta oli tehokkaampaa. Maavoimien osalta ero on erityisen dramaattinen kuten lukumäärä 80 vs. 16 kertoo.

Suurin ero on nähdäkseni kuitenkin yleisesti lyhyempi sotatie kuten Jalonen mainitsi. (yksilöiden ja tiettyjen joukkojen osalta löytyy varmasti raskaampia tapauksia kuin Suomesta). Suomessa kesällä 1944, kun karkureita tuli reippaasti, samat yksiköt olivat käyneet läpi talvisodan, jatkosodan hyökkäysvaiheen ja melko raskaan asemasodan (jossa tappioita tuli roimasti). Kun päälle tuli ylivoimaiselta vaikuttavan vihollisen suurhyökkäys kynnys karkuruuteen varmasti aleni.

Lisäksi tulisi pohtia tilastoimatonta karkuruutta, kuinka paljon erilaisten asioiden hoitamista viivyteltiin jotta välittömään taistelukontaktiin ei jouduttaisi jne.

[Emma-Liisa]

Suurin ero on nähdäkseni kuitenkin yleisesti lyhyempi sotatie kuten Jalonen mainitsi.

Suurin ero oli taustassa: USA:n armeija palveli kaukana kotimaasta eikä koskaan joutunut sellaiseen "selkä seinää vasten"-tilanteeseen kuin Suomi talvisodassa ja 1944, puhumattkaan NL:sta sodan alussa ja Saksasta sodan lopuussa.

Wolf H. Halsti ei antanut jenkkien sotasaavutuksille: "Yhdysvallat tuli mukaan vasta sitten kun Neuvostoliitto jo oli kuluttanut Saksan parhaat voimat loppuun. Missä saksalaisilla lännessä oli voimia hyökkäykseen, amerikkalaiset saivat selkäänsä. Kuuluisat Pattonien ja muiden sankariretket olivat hajoamistilaan joutuneiden armeijan rippeiden takaa-ajoa. Tappiot olivat jälleen <edellä on puhuttu 1. maailmansodasta> muiden kärsimien rinnalla vöhöpätöiset, karkuruus ja kurittomuus rintaman takana huippuluokkaa." (Vuosi elämästäni, Otava 1975 s. 128; kursiivi minun.) Valitettavasti Halsti ei kerro, mihin hän pohjaa näkemyksensä.

Toisaalta on totta, että anglosaksisissa maissa taistelustressi tunnustettiin jo tuolloin, kun taas suomalaiset psykiatrit, jotka saivat vaikutteensa Saksasta, tuumasivat että terve mies kestää sodan ja siis syy on itsessä, jos ei kestä. Silti komentajat ilmeisesti suhtautuivat esim. talvisodan alussa joukkopakokauhuihin ymmärtymyksellä tajuten, että kyseessä oli silkka tottumattomuus.