Tapio Onnela
Viestit: 4862
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

12.01.10 14:43

Emma-Liisa kirjoitti:Toisaalta Stalinin valtakunnassa tapahtui ihan oikeasti kammottavia asioita. Jos Olavi Paavolainen olisi ehtinyt julkaista matkakirjansa, naureskelisimme nyt hänen naivismilleen.
Vaikea sanoa, sillä eihän Kolmannen valtakunnan vieraana mitenkään ole kritiikitön suhteessa natsisimiin. Voi hyvin olla että jos Paavolainen olisi saanut kirjan Neuvostolliitosta tehdyksi siitä olisi hyvin voinut tulla merkittävä kriittinen dokumentti Neuvostoliitosta kuten tuosta Saksaa käsittelevästä teoksestakin.
Yksi kiintoisa kohta tulee mieleen Kolmannesta valtakunnasta, jossa Paavolainen kuvaa tutustumistaan natsien rotunäyttelyyn:

Kuva

ote teoksesta Olavi Paavolainen: Kolmannen valtakunnan vieraana,1937, sivu 301

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

12.01.10 16:02

Tapio Onnela kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Toisaalta Stalinin valtakunnassa tapahtui ihan oikeasti kammottavia asioita. Jos Olavi Paavolainen olisi ehtinyt julkaista matkakirjansa, naureskelisimme nyt hänen naivismilleen.
Vaikea sanoa, sillä eihän Kolmannen valtakunnan vieraana mitenkään ole kritiikitön suhteessa natsisimiin.
Aikalaislukijat eivät kuulemma saaneet selville, oliko Paavolainen puolesta vai vastaan. Molempia elementtejä oli mukana. Spektaakkelit Paavolaisen ilmiselvästi lumosivat, eikä hän halunnut kirjoittaa keskitysleireistä mitään, kun ei ollut niitä nähnyt (aika naiivi ajatus, että se mallikeskitysleiri, jota vieraille näytettiin, olisi jotenkin ollut "aito").

Totta on, että Saksassa kirjaan ei oltu tyytyväisiä. Ja että Paavolainen tajusi kansallissosialismin pakanuuden, toisin kuin Suomen ev.-lut. papisto, ehkäpä juuri siksi että pakanuus viehätti häntä itseään.
Tapio Onnela kirjoitti: Voi hyvin olla että jos Paavolainen olisi saanut kirjan Neuvostolliitosta tehdyksi siitä olisi hyvin voinut tulla merkittävä kriittinen dokumentti Neuvostoliitosta kuten tuosta Saksaa käsittelevästä teoksestakin.
Mikään mitä Paavolainen sanoo Synkässä yksinpuhelussa ei viittaa siihen, vaan päinvastaiseen: että kirjasta olisi tullut tyypillinen teos siitä, miltä NL halusi näyttää ulospäin. Joskin siinä toki olisi ollut hyödyllisiä piirteitä, jotka olisivat auttaneet olemaan aliarvoimatta NL:oa.

Paavolaiselle oli tyypillistä ihailla kaikkea uutta. Samoin voimaa.

JariL
Viestit: 435
Liittynyt: 13.02.09 15:40

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

12.01.10 16:53

Eikös Helvi Hämäläinen hieman piikikkäästi kommentoinut Paavolaista "Saappaat. Oli aika jolloin Paavolainen ihannoi saappaita." Hämäläinen halusi sanoa, että Paavolainen oli valmis kulkemaan niin kansallissosialismin kuin kommunisminkin lipunkantajana, kunhan vain ensin selviäisi kumpi voittaa. Niinpä Kolmannen Valtakunnan vieraana oli kirjoitettu siten, että sen saattoi tulkita joko puolesta tai vastaan. Lopulta kumpikaan suuntaus ei sitten kuitenkaan voittanut Suomessa.

Wipert von Blücher taas oli sitä mieltä, että Paavolaisen kirja oli paha takaisku Kolmannen valtakunnan pyrkimyksille.

Tapio Onnela
Viestit: 4862
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

13.01.10 09:48

Emma-Liisa kirjoitti:Mikään mitä Paavolainen sanoo Synkässä yksinpuhelussa ei viittaa siihen, vaan päinvastaiseen: että kirjasta olisi tullut tyypillinen teos siitä, miltä NL halusi näyttää ulospäin. Joskin siinä toki olisi ollut hyödyllisiä piirteitä, jotka olisivat auttaneet olemaan aliarvoimatta NL:oa. Paavolaiselle oli tyypillistä ihailla kaikkea uutta. Samoin voimaa.
Voi olla vähän turhaa spekuloida sillä mitä Paavolainen olisi voinut kirjoittaa Neuvostoliitosta vuonna 1939, mutta kallistuisin edelleen sille kannalle, että jos kirja olisi ollut kenties yhtä ristiriitainen suhteessa kohteeseensa kuin vuonna 1936 ilmestynyt Kolmannen valtakunnan vieraanakin. Mielestäni johtopäätösten tekeminen sodan jälkeen ilmestyneestä Synkästä yksinpuhelusta ei ole yhtä hyvä löhtökohta.

Olisi kiinnostavaa tietää mitä asiaa tutkineella Ville Laamasella olisi tästä sanottavanaan:
viewtopic.php?f=10&t=503&start=0 (vrt. Agricolan keskustelu vuodelta 2006)

Turun Sanomien artikkelissaan Laamanen toteaa mm seuraavaa:
Vaikka Paavolainen tarkasteli kansallissosialismia, fasismia ja kommunismia välillä toisistaan erillisinä ilmiöinä, muodostui hänen peruslähtökohdakseen näkemys yhdestä suuresta mullistuksesta, "uusien uskontojen" synnystä. Siksi myös eri ideologioille yhteiset piirteet saivat häneltä useimmiten enemmän huomiota kuin niiden väliset merkittävätkin eroavaisuudet.

Paavolainen teki päätelmänsä usein välittömien, omakohtaisten vaikutelmiensa innoittamana. Hänen käsityksensä siitä, että ratkaiseva ristiriita ei vallinnutkaan vain poliittisten ideologioiden välillä, kuten yleensä oli ajateltu, kuitenkin vain selkiytyi ja vahvistui ajan myötä. Paavolaisen 1930-luvun kirjat kertovat ennen kaikkea kahden vastakkaisen maailmankatsomuksen - kristillisen kulttuurin ja uuspakanuuden - kamppailusta.

***
Paavolainen vakuuttui uuden ihmisen voimasta ja vallankumouksellisuudesta. Samalla hän kuitenkin pettyi sen yksinkertaisuuteen ja laumasieluisuuteen. Tavassa, jolla totalitarismi toteutti kollektiivisuuden vaatimuksen oli liikaa Paavolaisen vieroksumia piirteitä: Älyllisyyttä ei arvostettu, kasvatus ei antanut tarpeeksi vaihtoehtoja eivätkä sukupuoliroolit olleet keskenään tasapainossa. Myös kansakuntien ja rotujen eriarvoisuuteen perustunut "biologinen maailmanselitys" oli hänen mielestään liian mielikuvituksellinen.
"Modernien diktatuurien alaisten kansojen on oltava lapsia", totesi Paavolainen. Hieman kärjistäen voikin sanoa, että vaikka uuden ihmisen synty vaistomaisesti kiehtoi häntä, tuntui se silti rationaalisesti ajatellen epäilyttävältä. Uusi ihminen oli samanaikaisesti sekä viehättävä että vaarallinen.

***
Paavolaisen "suuri linja" ja johtoajatus kristinuskon ja uuspakanuuden taistelusta oli kuitenkin selvinnyt hänelle heti Nürnbergissä. Siitä hän myös piti kiinni aina siihen asti, kunnes "ideologioiden yhteentörmäys" toisen maailmansodan syttymisen myötä viimein tapahtui.
Paavolaisesta keskusteltaessa on aina muistettava, että kirjailijan työ jäi sodan takia kesken. Hän ei koskaan kirjoittanut suunnittelemaansa neuvostokommunismia käsittelevää teosta, vaikka viettikin useita viikkoja matkustaen ympäri Neuvostoliittoa kesällä 1939. Julkaisematta jääneen kirjan sisältöä voi vain aavistella niiden harvojen ja hajanaisten muistiinpanojen ja katkelmien perusteella, jotka ovat säilyneet tähän päivään. Kommunismin erityisluonne kansallissosialismiin ja fasismiin verrattuna olisi kuitenkin varmasti saanut vielä lisää huomiota osakseen.
Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 ilmestynyt kaksiosainen, päiväkirjamerkintöjen muotoon kirjoitettu Synkkä yksinpuhelu jäi lopulta Paavolaisen viimeiseksi teokseksi. Hän oli jo sodan kuluessa varmistunut siitä, että ajat olivat ratkaisevasti muuttuneet. Paavolaisen sodanaikaisista kirjeistä ilmenee myös, että hän suhtautui jo tuolloin hyvin pessimistisesti omaan tulevaisuuteensa kirjailijana. Sotaa edeltävät vuodet, jolloin Paavolainen etsi uutta ihmistä, olivat tuolloin jo "ammoin kadonneita".
Osa Paavolaisen kiehtovuudesta liittyykin niihin lopullista vastausta vaille jääviin kysymyksiin, joita hänen kirjansa väistämättä herättävät. Diktatuurien "lapset", jotka Paavolainen oli kohdannut, olivat lopulta tuottaneet hänelle pettymyksen. Mutta entäpä jos uusi ihminen olisikin aikanaan osoittautunut jalommaksi olennoksi ja syntynyt jalompia ihanteita julistavan totalitarismin voimasta? Millainen olisi hänen kirjojensa viesti silloin ollut?

Ville Laamanen: Murroksen etsijä tulkitsi totalitarismia terävästi (TS, 1.10.2006)

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

16.01.10 12:51

Jostain syystä Paavolaisen suhde SDP:hen oli negatiivinen. Olisiko syynä ollut se, että demarit olivat liian arkisia, vailla romanttista vallankumouksellisuutta? Ja kehtasivat mokomat tehdä sodan aikana yhteistyötä kirkonkin kanssa. Miksi tällainen oli väärin, mutta Canterburyn arkkipiispan rukous ateistisen NL:n puolesta vilpitöntä?

Toisaalta Paavolaisella oli silmää suomalaiselle herrakansa-asenteelle Itä-Karjalassa. Kiintoisaa kyllä, kirkkoherra Jaakko Haavion mielestä (muistelmissaan Ajalla vaaran vaivan Haavio lainaa suureksi osaksi päiväkirjamerkintöjään) oli ihan luonnollista, että kun Itä-Karjalan opettajia uudelleenkoulutettiin, he liittyvät luterilaiseen kirkkoon eivätkä ortodoksiseen. Ortodoksinen kristillisyys oli jotenkin alempaa ja kai myös slaavilaista, luterilaisuus liittyi länsimaalaisuuteen ja siten rationalisuuteen ja kehitykseen.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

24.05.10 22:33

Parnassossa 2/2010 on Matti-Juhani Karila julkaissut muutaman niistä Olavi Paavolaisen dokumenteista, jotka joutuivat hänen haltuunsa 70-luvulla MTV-teatterin dramaturgina.

Erityisen kiinnostava on ravintolalaskuun tehty merkintä keväällä 1941: "Kun suunnittelin rahojen käyttöä fascistiseen aikakausjulkaisuun ja Helvi (Hämäläinen) oli alkanut innostuneena lukea Hitlerin Taistelua."

Ville Laamanen
Viestit: 4
Liittynyt: 09.08.06 16:00
Paikkakunta: Turku

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

04.06.10 12:35

Sähköpostitse säännöllisesti tulevien Agricolan foorumien otsikot -viestien ansiosta huomasin tämän mielenkiintoisen keskustelun.

Emma-Liisa osui asian ytimeen todetessaan, että Olavi Paavolainen ihaili herkästi kaikkea uutta, myös voimaa. Tähän liittyy myös se, mistä häntä on useimmiten kritisoitu. Varsinkin viime vuosina tai vuosikymmeninä esitetyssä kritiikissä on viitattu Helvi Hämäläisen kirjoituksiin. Paavolaista on kritisoitu esim. jo mainitusta "saappaiden ihailusta", hänen "homoeroottis-narsistisesta luonteestaan", keikailun halustaan, pakonomaisesta tarpeestaan olla "voittajien puolella" ja niin edelleen.

Tällaiseen kritiikkiin on toki perusteita, mutta välillä kriitikoilta kenties on unohtunut se, missä ajassa ja tilanteessa Paavolainen kulttuurianalyysinsa totalitaarisista ideologioista kirjoitti. Lukija joutuu varmasti Vaikeuksiin, mikäli yrittää lukea Paavolaisen kirjoja Kolmannen Valtakunnan vieraana, Lähtö ja loitsu tai Risti ja hakaristi kuin piru Raamattua. Paavolaisen teksti on taiteilijan tekstiä, jossa pääasia on näetyn ja koetun, tunnetilojen välittäminen lukijalle. Ja tunnetilathan tunnetusti vaihtelevat. Tässä tehtävässään Paavolainen onnistui hyvin, ja samasta syystä hänen tekstinsä ovat kestäneet aikaa paremmin kuin monen muun suomalaisen aikalaisensa. Samasta syystä esim. Kolmannen Valtakunnan vieraana -kirja ilmestyi jokin aika sitten viroksi käännettynä.

Paavolainen oli 1930-luvulla ja sodan aikana kovasti tohkeissaan asioista, joista kaikki eivät ole myöhemmin olleet hänelle eduksi. Samalla hän kuitenkin osasi taitavasti välttää useimmat niistä sudenkuopista, joihin monet muut suomalaiset Saksan-kävijät sortuivat. Vedän nyt mutkia suoraksi ja nostan tarkoituksella esille erityisen herkullisia esimerkkejä, mutta esim. V. A. Koskenniemen Saksan- ja Italian-matkakuvaukset näyttäytyvät nykypäivänä kovin naiiveina, hyväuskoisina ja välillä puuduttavan saarnaavina selostuksina. Koskenniemi takertui vanhaan, sivistyneeseen ja suureen "Goethen Saksaan" ja yritti vakuutella yhtä paljon lukijoilleen kuin itselleen, että Goethen ajan idealismi olisi myös kansallissosialistisessa Saksassa ollut ”edelleenkin elävää todellisuutta”.

Tito Colliander ja Göran Stenius, kaksi suomenruotsalaista Saksan-kävijää ja matkakuvauksen kirjoittajaa (Stenius oli matkalla samaan aikaan Paavolaisen kanssa ja Colliander yhdessä Lauri Viljasen kanssa vuonna 1934) olivat varmasti lukeneita miehiä, mutta hekin sortuivat aikamoiseen poliittiseen infantilismiin. Colliander, joka oli pasifisti ja ilmeisesti kovin hyväluontoinen herra muutenkin, kertoo omassa Glimtar från Tyskland -nimisessä kirjassaan (1934) esim. olevansa kovin pahoillaan siitä, että SA-miehiä pidettiin yleisesti lähinnä barbaareina ja terroristeina. Hänen mielestään SA oli päinvastoin rauhanomainen liike, jonka tehtävänä oli turvata valtion olemassaoloa ”vapaaehtoisen kansalaiskasvatuksen” avulla.

Stenius puolestaan pohdiskeli Femte Akten -nimisessä kirjassaan (1937), että uskoi kansallissosialistien tarkoittavan "rotuominaisuuksilla” lähinnä saksalaista vastinetta niille käsitteille, joilla muualla mitattiin rehellisyyttä, yleistä kyvykkyyttä ja vastaavia ominaisuuksia. Hänen mielestään rotukysymyksessä oli loppujen lopuksi kyse ihan positiivisesta asiasta. Lisäksi hän uskoi optimistisesti, että rotuoppien reaalipoliittisten vaikutusten ”pitäisi olla ohi juutalaisten keskuudessa suoritetun suuren puhdistuksen myötä”. Puhdistuksella hän viittasi oman tulkintani mukaan vuoden 1936 alussa voimaantulleisiin Nürnbergin lakeihin ja muihin toimiin, joilla juutalaiset käytännössä suljettiin saksalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

En usko, että Collianderin, Koskenniemen tai Steniuksen matkakuvauksista nähdään enää uusintapainoksia.

Mainittakoon myös, että Paavolainenhan sai yhden taitavan tyylillisen seuraajan, Tatu Vaaskiven. Suosittelen heitä, joita Paavolaisen kirjat kiinnostavat, lukemaan Vaaskiven oman Saksan- ja Italian-matkan kuvauksen Rooman tie (1940). Kirjassa on huikaisevaa analyysia eurooppalaisesta kulttuurista, jonka veroista ei kuka tahansa pysty kirjoittamaan. Vaaskivi jättää tässä suhteessa välillä Paavolaisenkin varjoonsa.

Valitettavasti sitä, millainen Paavolaisen Neuvostoliitto-kirjasta olisi tullut, voi vain spekuloida. Synkän yksinpuhelun (1946) perusteella ei päätelmiä voi juuri tehdä, koska Paavolainen tosiaan huolehti tarkasti siitä, että kirjaan jäänyt mitään julkaisuajankohtaan nähden sopimatonta.

Loppuun vielä mainos. Mikäli joku on kiinnostunut lukemaan lisää aiheesta, vastikään ilmestyneessä Suomi muuttuvassa maailmassa -kirjassa (Edita 2010, toim. Erkka Railo ja allekirjoittanut) on lyhyt artikkelini, jossa vertaillaan muutaman suomalaisen kulttuuriälymystön edustajan 1930-luvulla esittämiä tulkintoja fasismista ja kansallissosialismista.

rsalosen
Viestit: 12
Liittynyt: 02.09.08 10:20
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

26.06.10 14:51

Vaihtoehtoista historiaa käsittelevässä artikkelissa (kirjassa Entä jos...) Osmo Jussila muistaakseni kirjoitti, että sodan jälkeen Olavi Paavolainen olisi lopullisesti kääntynyt kansallisosialismiin, jos Saksa olisi sodan voittanut. En muista sanatarkkaa ilmaisua, mutta olennaista on kääntyminen. Kansallissosialismi oli Paavolaisen mukaan uskonto, itse asiassa ensimmäinen Euroopassa syntynyt uskonto. Kristinuskon kritiikki puolestaan oli Paavolaisella aika kestävää.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

28.06.10 08:50

Voikohan kulttuurihenkilöiden ja valtiomiesten varovaisuuden ja pitkämielisyyden natsismia ja Hitleriä kohtaan ymmärtää muuten kuin terveellä pelolla samalla, kun idässä kummitteli vielä suurempi peikko, Neuvosto-Venäjä ja Stalin? Pienemmältä pahalta oli syytä toivoa turvaa.
Meidän on vaikea enää kuvitella 1930-luvun suomalaisten ja eurooppalaisten henkistä tilannetta. Ja selväähän jälkeenpäin on, että mainitut diktaattorit apureineen olivat pirullisen taitavia pelureita ja hämääjiä.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

28.06.10 10:22

historioija kirjoitti: Voikohan kulttuurihenkilöiden ja valtiomiesten varovaisuuden ja pitkämielisyyden natsismia ja Hitleriä kohtaan ymmärtää muuten kuin terveellä pelolla samalla, kun idässä kummitteli vielä suurempi peikko, Neuvosto-Venäjä ja Stalin? Pienemmältä pahalta oli syytä toivoa turvaa.
Tässä puhutaan nyt Paavolaisesta, ja juuri tätä motiivia ei hänen kirjoistaan löydä hakemallakaan.

ralf64
Viestit: 97
Liittynyt: 18.02.08 11:46

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

27.07.10 16:15

Suomalaiselle älymystölle, kuten älymystölle yleensäkin, on ollut luonteenomaista vallan ihannointi ja asettuminen vallan puolelle. Paavolainen ja Kekkonen eivät tässä suhteessa eronneet toisistaan. Kekkonenhan oli ryssittelijä vailla vertaa vielä v. 1942 ja hänen poliittiset virhearvionsa sekä ennen sotaa, sodan aikana että sodan jälkeen ovat olleet suorastaan monumentaalista luokkaa. Hän tietoisesti sitoi poliittisen tulevaisuutensa vuodesta 1943 lähtien Neuvostoliittoon. Hän oli myös oiva työkalu Neuvostoliitolle, koska oli siitä paljon enemmän riippuvainen kuin monet aikalaiset. Itseasiassa vain NL saattoi hänet edes nostaa merkittävään poliittiseen asemaan.

Vallan kritisoijista ei ole ollut koskaan Suomessa tunkua. Eikä ihme, onhan niin tutkijat, poliitikot kuin taiteilijatkin säälittävässä määrin riippuvaisia valtion viroista ja varoista. Pienessä maassa kriitikolle voi tulla nälkä ja vain taloudellisen taustansa varmistanut (riittävän hyvä perintö, osinkotulot tms.) voi olla riittävän rohkea esittämään painavaa ja perusteltua kritiikkiä.

Jossainmäärin siis sekä säälin että hymyilen niin Kekkoselle kuin Paavolaiselle.

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Suhde diktatuureihin

27.07.10 19:17

ralf64 kirjoitti:Suomalaiselle älymystölle, kuten älymystölle yleensäkin, on ollut luonteenomaista vallan ihannointi ja asettuminen vallan puolelle. Paavolainen ja Kekkonen eivät tässä suhteessa eronneet toisistaan. Kekkonenhan oli ryssittelijä vailla vertaa vielä v. 1942 ja hänen poliittiset virhearvionsa sekä ennen sotaa, sodan aikana että sodan jälkeen ovat olleet suorastaan monumentaalista luokkaa. Hän tietoisesti sitoi poliittisen tulevaisuutensa vuodesta 1943 lähtien Neuvostoliittoon. Hän oli myös oiva työkalu Neuvostoliitolle, koska oli siitä paljon enemmän riippuvainen kuin monet aikalaiset. Itseasiassa vain NL saattoi hänet edes nostaa merkittävään poliittiseen asemaan.
U.K.Kekkosen esimies 1943, Väinö Tanner luonnehti osuvasti Kekkosen:
"poliittinen korkeushyppääjä."
Lieneekö Tanner tehnyt tuon luonnehdintansa UKK:sta ennen vai jälkeen sodan?

UKK oli NL:lle oiva työkalu, mutta samalla kun NL auttoi UKK:n valtaan, siinä muodostui myöskin molemminpuolinen riippuvuussuhde ilmeisestikin? Kreml unohti UKK:n aiemmat puheet ja toimet, UKK puolestaan omien sanojensakin mukaan yritti jatkuvasti hankkia lisää luottamusta.

Pääministerinä ja presidenttinä UKK ajoi pontevasti idän vaihtokaupan laajentamista ja NL:lle clearing-kauppavaihto ei liene kovinkaan paljoa merkinnyt, lisäksi tavaranvaihdon "pullonkaulaksi" muodostui NL:n vaihtotuote öljy, jota NL:n oli edullisempaa varsinkin ensimmäisen öljykriisin jälkeen myydä vaikkapa Länsi-Saksalle.
Poliittisesti UKK ajoi ydinaseetonta Pohjolaa ja ETYKiä jne. ja yritti selitellä muidenkin länsimaiden olevan suomettuneita.
Parlamentaarisen demokratian Suomessa UKK näyttäisi lopettaneen yöpakkasiin?

Veikko Palvo

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

27.07.10 20:00

Niin, keitä olivatkaan ne suomalaiset älymystön edustajat , joille sotavuosina oli kaikkein luonteenomaisinta "vallan ihannointi ja asettuminen vallan puolelle"? Dosentti Kai Häggman on äskettäin piirtänyt sattuvan luonnehdinnan: "Neuvostoliittoa ihailleista länsimaisista kirjailijoista ja intellektuelleista on puhuttu 'hyödyllisinä idiootteina'. Samaa nimitystä voidaan käyttää myös Euroopan kirjailijaliiton jäsenistä." Näin siis Häggman.

Kuten tunnettua V. A. Koskenniemi valittiin "Suur-Saksan" vuonna 1942 perustamassa Euroopan kirjailijaliitossa peräti varapresidentiksi sivusta-adjutanttinaan Mika Waltari. Siis samat herrat, joita aivan äskeisvuosina on ylistetty "suurissa" kirjailijaelämäkerroissa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

14.05.14 14:38

Agricolan kirja-arvosteluissa on Ville Laamasen Paavolais-väitöskirjasta Suuri levottomuus erinomainen arvostelu, jossa kirjan pääkohdat on oivaltavasti esitetty niille, jotka eivät sitä ole lukeneet.

Antti Vesikko: ”Pako pimeyteen” – Olavi Paavolaisen havaintoja totalitarismista. Kirja-arvostelu teoksesta: Laamanen, Ville: Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939. k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2014. 346 sivua.


Paavolainen toimi ilmapiirissä, jossa sitoutuminen vasemmistoon olisi vienyt paitsioon kuten Haanpään kävi, joten hän halusi varjella sitoutumattoman mainettaan. Tältä kannalta hän mietti Neuvostoliitto-kirjaansa: "liian myönteinen" kuvaus ei olisi mennyt perille, joten kritiikkiäkin piti olla uskottavuuden ylläpitämiseksi.

Päämääränä ilmeisesti oli, että suomalaiset ymmärtäisivät NL:n valtavat voimavarat (se ei ollut savijaloilla seisova jättiläinen edes "suurten puhdistusten" jälkeen) ja siellä luodun uuden yhteiskunnan ominaispiirteet (jotka olivat ihan erilaisia kuin vallankumouksen aikana, joka oli suomalaisten mielessä anarkiana ja kaaoksena).

Paavolaista on siis anakronistista katsella "suomettumisen" ajan linssien läpi. 30-luvulla tietoa NL:n varjopuolista oli Suomessa riittävästi. Vaikka sitä ei voi kaikin osin voi tuomita paikkansapitämättömäksi, vaan päin vastoin todellisuus oli vieläkin kauheampi, niin se aiheutti ja lisäsi sitä, että NL:oa tarkasteltiin ideologisten pelkojen ja toiveiden läpi.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

14.05.14 16:31

Emma-Liisa kirjoitti:Agricolan kirja-arvosteluissa on Ville Laamasen Paavolais-väitöskirjasta Suuri levottomuus erinomainen arvostelu, jossa kirjan pääkohdat on oivaltavasti esitetty niille, jotka eivät sitä ole lukeneet.
Olen kovasti eri mieltä sekä Laamasen kirjasta että Agricolan arvostelusta. (Itse arvostelu on kieltämättä hyvin kirjoitettu, mutta sen antama kuva Laamasen kirjasta ei vastaa omaani.)

Osapuilleen 2/3 Laamasen tekstistä käsittelee Paavolaisen 30-luvun jälkipuoliskon kolmea kirjaa. Ote näiltä osin on kauttaaltaan Paavolaisen tekstejä referoiva, minkä lisäksi oheen on liitetty jonkin verran vertailuja esim. Vaaskiveen ja skandinaavisiin kirjailijoihin. Paavolaisen keskeistuotannon aikoinani moneen kertaan läpi lukeneena en saanut tästä osuudesta irti paljonkaan uutta, vaikka juuri sen pitäisi kai olla väitöstutkimuksen tarkoitus. (Tutkimuksen vaatimaa suurta työmäärää sinänsä ei tietenkään kukaan ole asettamassa kyseenalaiseksi.)

Vajaa loppukolmannes keskittyi Paavolaisen Neuvostoliiton-matkaan, ja siihen päästyä lukeminenkin alkoi sujua paremmin. Koko tutkimuksen tärkein anti lienee matkareitin rekonstruoiminen, ja siihenhän HS:kin kiinnitti päähuomion kirjan esittelyssä mm. kokosivun karttoineen. Itse Paavolaisen ajattelun kannalta sain kuvan, että hän tuntuu suhtautuneen NL:ssa tapahtuneeseen kehitykseen jonkin verran myönteisemmin kuin natsi-Saksaan kolmea vuotta aikaisemmin - ellei kyse sitten ollut vain varovaisuudesta ja vieraskoreudesta, kun viisumin saaminenkin oli ollut pitkällisen työn takana.

Laamasen kirjassa itseäni väsytti myös tieteellisyyden korostaminen keinotekoiselta ja konstailevalta tuntuvan kielen avulla, siis sellaisen jota historiantutkijoista mm. Jokisipilä ja Keskisarja ovat ilmoittaneet karsastavansa. Esimerkkinä mm. jatkuva "kontekstin" tai ilmaisun "Paavolaisen kulttuurinen katse" toistaminen. Kulttuurihistoriaa ja taidehistorian teoriaa koskevassa meikäläisessä kirjallisuudessa on kyllä pari viime vuosikymmentä totuttu hokemaan vaikkapa "katseen rajoja" tai sitä "ettei viatonta katsetta ole" jne., mutta mieli tekee kysyä, onko tällaisilla ilmaisuilla mitään todellista substanssia. Ja vaikka olisikin, niin levyä voisi välillä kääntääkin, kuten "gramofoniaikana" oli tapana sanoa.

Laamasen Paavolais-tutkimus vertautuu mielessäni parin vuoden takaiseen artikkelikokoelmaan Paavolaisen katse [!], jonka senkin anti jäi mielestäni yhtä lailla vaatimattomaksi Riikosen ja Immosen tekstejä lukuun ottamatta. Tuntuisi siltä, että sitten Kurjensaaren (1975), Jaakko Paavolaisen (1991) ja Riikosen (1995) ei kuvaan ole kyetty lisäämään juuri oleellista uutta. Myönnän, että vika saattaa olla myös vastaanottajassa. Syyskesällä tai syksyllä pitäisi ennakkotietojen mukaan ilmestyä peräti kaksi uutta elämäkertaa: H. K. Riikosen Nukuin vasta aamuyöstä ja Rajalan Tulisoihtu pimeään. Saa nähdä, kuinka silloin käy.

PS Laamasen kirjan kansi oli näinä vertaisarvioitujen tutkimusten askeettisen eleganssin aikoina häkellyttävän upea; tuntui kuin itse olisi liikkunut avoautossa 30-luvun Moskovan valtakaduilla. :)

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”