Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

[Emma-Liisa]

Jukka Kemppinen heittää tuoreessa kirjassaan Tuolta puolen, joka koostuu aiemmista blogiteketeistä: "Waltarin tunnus oli 'sääli ihmistä', Paavolaisen 'säälikää minua'."

[nylander]

Jukka Kemppinen heittää tuoreessa kirjassaan Tuolta puolen, joka koostuu aiemmista blogiteketeistä: "Waltarin tunnus oli 'sääli ihmistä', Paavolaisen 'säälikää minua'."

Mutta rajansa kaikella, säälilläkin. Waltari syksyllä 1942 (sit. Rajala 2008):

Tämän sodan aikana on osani ollut näennäisen helppo, mutta monta kertaa olen ajatellut, että ehkä sittenkin olisi helpompaa maata jossakin Kannaksella sammalen jo hiipiessä pitkin kasvoja, mutta toukkien säästämät silmät auki joka yö riemua täynnä tuijottaen tulipalojen loimua Pietarin yllä, meidän kansamme ikuista unelmaa.

[Emma-Liisa]

Jukka Kemppinen heittää tuoreessa kirjassaan Tuolta puolen, joka koostuu aiemmista blogiteketeistä: "Waltarin tunnus oli 'sääli ihmistä', Paavolaisen 'säälikää minua'."

Mutta rajansa kaikella, säälilläkin. Waltari syksyllä 1942 (sit. Rajala 2008):

Tämän sodan aikana on osani ollut näennäisen helppo, mutta monta kertaa olen ajatellut, että ehkä sittenkin olisi helpompaa maata jossakin Kannaksella sammalen jo hiipiessä pitkin kasvoja, mutta toukkien säästämät silmät auki joka yö riemua täynnä tuijottaen tulipalojen loimua Pietarin yllä, meidän kansamme ikuista unelmaa.

Tuossa näkyy Waltarille tyypillinen "kuoleman euforia", samoin se että sodan aikana sekä Waltari että Paavolainen tunsivat alemmuutta, kun eivät olleet rintamalla (ja vastaavasti rintamasotilaat halveksivat takana olleita).

Kemppinen tarkoitti tietysti tilannetta sodan jälkeen ja arvostaa sota-ajan tilintekona Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua enemmän Waltarin historiallisia romaaneja, joiden sanoma oli piilotettu.

[nylander]

Selasin iltasella hetkisen aikaa jäännöseräkirjakaupasta joskus mukaan lähteneen Ristin ja hakaristin uusintapainoksen (2005) loppulukuja:

"Kristillinen teologia on bolsevismin isoäiti", sanoo Spengler. Räikeämmin ja kärjistetymmin ei kristinuskon ja yhdenvertaisuusaatteen yhteenkuuluvaisuutta ei voi määritellä kuin natsismin biologinen rotuaristokraatti tuolla lauseella tekee. Nykyinen tilanne on opettanut näkemään asiat aivan uudella tavalla: kristinuskoista johtaa suora linja renes[s]anssin, humanismin, valistusajan, Ranskan vallankumouksen, liberalismin ja sosialismin kautta suoraan Neuvostoliitton - josta ei kuitenkaan tullut kristillis-demokraattista ihannevaltiota!
- -
Tämä on meidän aikamme "suuri linja"! Vastakkain seisoo kaksi rintamaa. Toinen on diktatorinen, kollektiivinen, biologis-pakanallinen ja nationalistinen - toinen demokraattinen, yksilöllinen, kristillis-humanistinen ja kansainvälinen. Vastakkain eivät enää seiso punainen ja musta, vaan valkoinen ja musta rintama

Tässä (ja jo itse kirjan nimeen puristettuna) on ainakin hahmollaan (suurin linjoin ja suurin muutettavin) meikäläisittäin ainutlaatuisen teräväkatseisen havainnoijan vastaus vuodelta 1938 niille, jotka yhä nykyäänkin ihmettelevät (ja harmittelevat?) sitä, miksi 22.6.1941 heti syntyi suuri Hitlerin Saksan vastainen koalitio.

[Emma-Liisa]

Eiköhän syy ollut ensisijassa yhteinen vihollinen? Euroopan suurvallat eivät koskaan ole piitanneet liittolaisia valitessaan ideologiasta (aiemmin uskonnosta. Jopa islaminuskoinen Turkki kelpasi hyvin.

Sinänsä Paavolainen toki on oikeassa siinä, että kommunismi oli perinyt rationalismin ja tasa-arvon ainakin ihanteena, kun taas fasismi oli jo luonteeltaan irrationaalista ja asettui valistuksen perintöä vastaan. (Toisaalta Venäjä ei kokenut humanismia eikä valistusta.)

Sinänsä "tasa-arvo" ei ollut suuressa kunniassa länsiliittoutuneidenkaan puolella: Englannilla on imperiumi, ja USA:ssa vallitsi rotuerottelu. Ero Saksaan oli kuitenkin siinä, mitä sodan jälkeen tapahtui.

[Tapio Onnela]

Tämä on meidän aikamme "suuri linja"! Vastakkain seisoo kaksi rintamaa. Toinen on diktatorinen, kollektiivinen, biologis-pakanallinen ja nationalistinen - toinen demokraattinen, yksilöllinen, kristillis-humanistinen ja kansainvälinen. Vastakkain eivät enää seiso punainen ja musta, vaan valkoinen ja musta rintama

Tässä (ja jo itse kirjan nimeen puristettuna) on ainakin hahmollaan (suurin linjoin ja suurin muutettavin) meikäläisittäin ainutlaatuisen teräväkatseisen havainnoijan vastaus vuodelta 1938 niille, jotka yhä nykyäänkin ihmettelevät (ja harmittelevat?) sitä, miksi 22.6.1941 heti syntyi suuri Hitlerin Saksan vastainen koalitio.

Hyvä sitaatti! Tosin en oikein erota miten tuosta määrittelyssä "Toinen on diktatorinen, kollektiivinen, biologis-pakanallinen ja nationalistinen", voidaan jättää Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri ulkopuolelle, vai ymmärsinkö oikein mitä tarkoitit? Churchillikin oli tosin valmis liittoon "vaikka pirun kanssa" Hitleriä vastaan, mutta ei kai Stalin kovin paljoa Hitleristä tai pirusta jälkeen jäänyt?

[nylander]

Niin. Noin se Paavolainen nyt kuitenkin meni vuonna 1938 kirjoittamaan - ei sille enää mitään mahda.

(Vrt. Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu:

"23.6.[1941] - - Churchill ilmoittaa Englannin tulevan auttamaan Neuvostoliittoa..."

"25.6. - - Roosevelt on ilmoittanut Yhdysvaltojen ryhtyvän auttamaan Neuvostoliittoa..."

"29.6. - - Englannin radio ilmoitti, että Lontoon kirkkkoihin ja katedraaleihin on kokoontunut 12 000 ihmistä rukoilemaan voittoa Neuvostoliiton aseille. Alkavatko "Ristissä ja hakaristissä" kaavailemani kaksi rintamaa nyt muodostua?")

[Klaus Lindgren]

Sinänsä Paavolainen toki on oikeassa siinä, että kommunismi oli perinyt rationalismin ja tasa-arvon ainakin ihanteena, kun taas fasismi oli jo luonteeltaan irrationaalista ja asettui valistuksen perintöä vastaan. (Toisaalta Venäjä ei kokenut humanismia eikä valistusta.)

Hieno kiteytys! Toiset siis hylkäsivät hyvät ihanteet tykkänään ja toiset pettivät ne hirvittävällä tavalla. Voidaan kysyä ensin, että kumpi on pahempi? Ja voidaan kysyä edelleen, miten mielekästä on noita asettaa pahuusjärjestykseen?

[Tapio Onnela]

Niin. Noin se Paavolainen nyt kuitenkin meni vuonna 1938 kirjoittamaan - ei sille enää mitään mahda.
(Vrt. Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu:

Synkkä yksinpuhelu ilmestyi vuonna 1946 ja perustui Paavolaisen päiväkirjamerkintöihin. On arveltu, että Paavolainen on jälkikäteen muokannut, tai ainakin julkaissut niitä valikoivasti. Alkuperäisiä päiväkirjamerkintöjä ei ole tallella.

Ja vielä mitä tulee tuohon Paavolaisen arvioon, niin kyllä hän mielestäni erehtyi vuonna 1938, jos hän luki Neuvostoliiton samaan rintamaan josta sanoi:

demokraattinen, yksilöllinen, kristillis-humanistinen ja kansainvälinen.

Vuoden 1938 jälkeen kyllä sitten tuli mm Molotov-Ribbentrop-sopimus

****
Pakko vielä lisätä katkelma hesarin arviosta vuodelta 1946:

Hyvin usein olen kuullut monen, jopa kirjallisenkin henkilön, lausuvan epäilyksen, että Paavolainen ei olisikaan sodan aikana pitänyt mitään päiväkirjaa, vaan olisi kirjoittanut kaiken vasta perästäpäin ehkä joidenkin pikkumuistiinpanojen varassa, ja ennen kaikkea, että hänen aavistuksensa sodan päättymisestä meidän kohdaltamme tappioon olisi vasta myöhemmin kehiteltyä ”jälkiviisautta”.

Allekirjoittanut tapasi Paavolaisen varsin skeptillisenä sodan lopputuloksen suhteen jo lokakuussa 1941 Nurmoilassa, ja toisen kerran jouduin varsin läheltä joka päivä tutustumaan hänen ”defaitismiinsa” ollessani 1943 yli kolmen kuukauden ajan komennuksella Päämajan Tiedoitusosastolla hänen apulaisenaan. Samana aikana saatoin seurata hänen jokapäiväistä päiväkirjanpitoaan ja tavattoman intensiivistä oman maamme ja koko maailman poliittista ja sotilaallista kehitystä koskevien sanomalehtileikkeiden ym. aineiston keruutaan.

Paavolaisen nyt julkaistu sodan aikainen päiväkirja aivan vilisemällä vilisee siksi loputtomiin päivämääriä, pikkutapauksia, tilanteita, henkilöiden ja paikkojen nimiä ja kaikenlaisia detaljeja, että edes vähänkin kirjallisesta työskentelystä selvillä olevan henkilön täytyisi käsittää mahdottomaksi ajatus, että näin valtavaa asiamäärää vyöryttelevä teos olisi voitu konstruoida jälkeenpäin ilman todella autenttista ja runsasta päiväkirjamateriaalia.

[Tapio Onnela]

Yle Radio 1:n Kirjakerho-ohjelmassa puhuttiin viime perjantaina Ville Laamasen väitöskirjasta ja Paavolaisesta, erityisesti Neuvostoliiton-matkasta mutta vähän muustakin.

Keskustelijoina olivat Itä-Suomen yliopiston Jutikkala-professori Maria Lähteenmäki ja toimittaja Jukka Kuosmanen. Ohjelmaa voi kuunnella vajaan kuukauden ajan Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/radio/2234924

[Emma-Liisa]

Synkkä yksinpuhelu[/i] ilmestyi vuonna 1946 ja perustui Paavolaisen päiväkirjamerkintöihin. On arveltu, että Paavolainen on jälkikäteen muokannut, tai ainakin julkaissut niitä valikoivasti. Alkuperäisiä päiväkirjamerkintöjä ei ole tallella.
- - -
Pakko vielä lisätä katkelma hesarin arviosta vuodelta 1946:

Hyvin usein olen kuullut monen, jopa kirjallisenkin henkilön, lausuvan epäilyksen, että Paavolainen ei olisikaan sodan aikana pitänyt mitään päiväkirjaa, vaan olisi kirjoittanut kaiken vasta perästäpäin ehkä joidenkin pikkumuistiinpanojen varassa, ja ennen kaikkea, että hänen aavistuksensa sodan päättymisestä meidän kohdaltamme tappioon olisi vasta myöhemmin kehiteltyä ”jälkiviisautta”.

Allekirjoittanut tapasi Paavolaisen varsin skeptillisenä sodan lopputuloksen suhteen jo lokakuussa 1941 Nurmoilassa, ja toisen kerran jouduin varsin läheltä joka päivä tutustumaan hänen ”defaitismiinsa” ollessani 1943 yli kolmen kuukauden ajan komennuksella Päämajan Tiedoitusosastolla hänen apulaisenaan. Samana aikana saatoin seurata hänen jokapäiväistä päiväkirjanpitoaan ja tavattoman intensiivistä oman maamme ja koko maailman poliittista ja sotilaallista kehitystä koskevien sanomalehtileikkeiden ym. aineiston keruutaan.

Paavolaisen nyt julkaistu sodan aikainen päiväkirja aivan vilisemällä vilisee siksi loputtomiin päivämääriä, pikkutapauksia, tilanteita, henkilöiden ja paikkojen nimiä ja kaikenlaisia detaljeja, että edes vähänkin kirjallisesta työskentelystä selvillä olevan henkilön täytyisi käsittää mahdottomaksi ajatus, että näin valtavaa asiamäärää vyöryttelevä teos olisi voitu konstruoida jälkeenpäin ilman todella autenttista ja runsasta päiväkirjamateriaalia.

On kaksi eri asiaa, pitääkö joku päiväkirjaa ja valikoiko ja muokkaako hän sitä jälkikäteen.

Ihminen myös puhuu eri tavalla erilaisessa seurassa, varsinkin sota-aikana jolloin piti varoa sanojaan tavallista enemmän. Muutenkin mielipiteet saattavat heitellä mielialan mukaan.

Martti Haavio piti nuorena päiväkirjaa mutta jätti pois ensimmäistä vaimoaan Elsaa koskevat osuudet julkaistessaan Nuoruusvuodet. Me marssimme Aunuksen teitä taas perustuu ihan muunlaisiin teksteihin, joista niistäkin Haavio siivosi Suur-Suomea koskevia kohtia. Molemmat asiat käyvät ilmi Katarina Eskolan toimittamissa teoksissa Kahden ja Itään.

Tätä ei kannata erityisemmin ihmetellä eikä paheksua. Totta kai ajankohta yms. vaikuttaa siihen, mitä ihminen haluaa julki.

Onneksi jotkut jättävät jäljelle alkuperäisen aineiston, joka tietenkin on lähteenä todistusvoimaisempi. Toki ihminen ei silloinkaan kirjoita kaikkea, eikä tiedä miksi toinen sanoi sen minkä sanoi.

[nylander]

Niin. Noin se Paavolainen nyt kuitenkin meni vuonna 1938 kirjoittamaan - ei sille enää mitään mahda.
(Vrt. Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu:

Synkkä yksinpuhelu ilmestyi vuonna 1946 ja perustui Paavolaisen päiväkirjamerkintöihin. On arveltu, että Paavolainen on jälkikäteen muokannut, tai ainakin julkaissut niitä valikoivasti. Alkuperäisiä päiväkirjamerkintöjä ei ole tallella

Mutta kun tässä pitää minun mielestäni lähteä siitä, mitä Paavolainen kirjoitti 1938. Sitä ei ole voitu muokata mihinkään suuntaan. Onko mitään "lähdekriittistä" syytä, jonka vuoksi pitäisi epäillä Paavolaisen "väärentäneen" Synkkään yksinpuheluun jotain sellaista, minkä hän jo 1938 oli kirjoittanut?

Jos kyse siis on siitä, miten puheena olevaa vuoden 1938 rintamahahmotusta pitää tulkita, en itse osaa päätyä muuhun tulkintaan kuin siihen, että Paavolainen jo silloin, ilman mitään jälkiviisautta, mielsi länsivallat ja Neuvostoliiton kuuluvaksi ideologisesti samaan rintamaan natsi-Saksaa vastaan - olkoonkin sitten vaikka kuinka grosso modo, samaan muottiin sulloen. En pysty tekemään Paavolaisen Pako pimeyteen -trilogiasta kokonaisuutena muunlaista johtopäätöstä. Ehkäpä sinä nyt vuorostasi haluaisit kertoa, mikä on sinun tulkintasi Risti ja hakaristi -teoksen loppupäätelmistä.

Ja vielä mitä tulee tuohon Paavolaisen arvioon, niin kyllä hän mielestäni erehtyi vuonna 1938, jos hän luki Neuvostoliiton samaan rintamaan

Sitten hän vain "erehtyi", en lähde väittämään vastaan, koska koko kysymyksenasettelussa ei minusta juuri ole mieltä. Mainitun kaltainen käsitys Paavolaiselle joka tapauksesssa oli syntynyt vuosikausia jatkuneiden "nykyajan kulttuurikriisiä" ja 30-luvun maailmantapahtumia koskeneiden kuumeisten pohdintojen sekä omakohtaisten matkahavaintojen (mm. Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto, jälkimmäinen tosin vasta keväällä ja kesällä 1939) perusteella. Kuten Laamanen mainitsee väitöskirjassaan, Paavolainen kehaisi Neuvostoliitossa paikalliselle esiliinalleen, että hän ei ollut mikään tavallinen turisti vaan että hänellä oli "tarkka katse".

[Emma-Liisa]

Mutta ku n tässä pitää minun mielestäni lähteä siitä, mitä Paavolainen kirjoitti 1938. Sitä ei ole voitu muokata mihinkään suuntaan. Onko mitään "lähdekriittistä" syytä, jonka vuoksi pitäisi epäillä Paavolaisen "väärentäneen" Synkkään yksinpuheluun jotain sellaista, minkä hän jo 1938 oli kirjoittanut?

Jos kyse siis on siitä, miten puheena olevaa vuoden 1938 rintamahahmotusta pitää tulkita, en itse osaa päätyä muuhun tulkintaan kuin siihen, että Paavolainen jo silloin, ilman mitään jälkiviisautta, mielsi länsivallat ja Neuvostoliiton kuuluvaksi ideologisesti samaan rintamaan natsi-Saksaa vastaan - olkoonkin sitten vaikka kuinka grosso modo, samaan muottiin sulloen. En pysty tekemään Paavolaisen Pako pimeyteen -trilogiasta kokonaisuutena muunlaista johtopäätöstä. Ehkäpä sinä nyt vuorostasi haluaisit kertoa, mikä on sinun tulkintasi Risti ja hakaristi -teoksen loppupäätelmistä.

Ja vielä mitä tulee tuohon Paavolaisen arvioon, niin kyllä hän mielestäni erehtyi vuonna 1938, jos hän luki Neuvostoliiton samaan rintamaan

Sitten hän vain "erehtyi", en lähde väittämään vastaan, koska koko kysymyksenasettelussa ei minusta juuri ole mieltä. Mainitun kaltainen käsitys Paavolaiselle joka tapauksesssa oli syntynyt vuosikausia jatkuneiden "nykyajan kulttuurikriisiä" ja 30-luvun maailmantapahtumia koskeneiden kuumeisten pohdintojen sekä omakohtaisten matkahavaintojen (mm. Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto, jälkimmäinen tosin vasta keväällä ja kesällä 1939) perusteella. Kuten Laamanen mainitsee väitöskirjassaan, Paavolainen kehaisi Neuvostoliitossa paikalliselle esiliinalleen, että hän ei ollut mikään tavallinen turisti vaan että hänellä oli "tarkka katse".

Tässä on kyseessä useita eri asioita: 1) Paavolainen ennusti tai arvasi 1938 vuoden 1941 liittoutumat 2) syntyikö jako ideologisella perusteella 3) olivatko nimitykset meidän mielestämme oikeita.

[Emma-Liisa]

Asiaa miettivät 30-luvulla monet muutkin.

Vuonna 1933 Arvi Kivimaa Valvoja-Ajassa ja L. A: Puntilla Suomalaisessa Suomessa esittivät, että perusvastakohtaisuus oli Idän ja Lännen välinen. Kivimaa näki Saksan Lännen puolustajana.

Jussi Teljon ja Paavo Kastarin mielestä (jälkimmäinen lainasi Timesia) vastakkain olivat demokratia ja diktatuuri. Teljo pelkäsi (Valvoja-Aika 1933), että Saksa ja NL liittoutuvat keskenään.

Kaikkein kiinnostavin on Erik Ahlmanin kirjoitus Nykyhetken suuret ideologiat (Valvoja-Aika 1939 s. 53-61), jossa Ahlman vertaili liberaalis-demokraattista (L) marxilais-bolsevistista (M) ja nationalistista (N) ideologiaa. Hänen mukaaansa N-valtioissa on luovuttu "kaikista niistä periaatteista, jotka länsimaisessa kulttuuripiirissä ovat lähtöisin kristillisestä aatepiiristä". Ainoa, mikä L- ja N-valtioilla on yhteistä, on yksityisomaisuuden säilyttäminen. N- ja M-valtioilla on erilainen henki, vaikka niilllä on rakenteellisia yhtäläisyyksiä kuten yhden ajatussuunnan määräävä asema valtioissa.

Ahlman ennusti, että kun kolme taistelee syntyy kaksi maailmaa. L:n kannattajat puhuvatkin kahdesta muusta "diktatuurimaina", M:n kannattajat "porvarillisena maailmana" ja N:n kannattajat "kansanrintamana".

V. A. Koskenniemi vieraantui pitkäaikaisesta ystävästään Ahlmanista sodan aikana. Martti Häikiö pani jälkimmäisen Saksan-arvostelun syyksi tanskalaisen vaimon, mutta kuten edellä näkyy, Ahlmanin kanta oli periaatteellinen.

[Tapio Onnela]

Mutta kun tässä pitää minun mielestäni lähteä siitä, mitä Paavolainen kirjoitti 1938. Sitä ei ole voitu muokata mihinkään suuntaan. Onko mitään "lähdekriittistä" syytä, jonka vuoksi pitäisi epäillä Paavolaisen "väärentäneen" Synkkään yksinpuheluun jotain sellaista, minkä hän jo 1938 oli kirjoittanut?

Kai niitä syitä löytyy, menneisyyden kaunistelu, oman oikeassa olemisen korostaminen jne.. tätä on tietysti vaikeaa arvioida, jos alkupeäräisiä merkintöjä ei ole tallella. Minkähän vuoksi hän ne halusi hävittää?

Ehkäpä sinä nyt vuorostasi haluaisit kertoa, mikä on sinun tulkintasi Risti ja hakaristi -teoksen loppupäätelmistä.

Siitä on todella pitkä aika kun luin sen, mielikuvani ovat hatarat ja varmaankin vääriä. Ihmisen muisti on todella epäluotettava, ja minulla varmaan keskimääräistä huonompikin. Olen vaan muistavinani, että hän olisi niputtanut "pakanalliset" NL:n ja Hitlerin Saksan samaan "aateryhmittymään", mutta voin ihan hyvin olla väärässäkin, pitää tarkistaa.