Historian harrastaminen vs. ammattilaisuus

[jsn]

Tuo 50 tarvittavaa lähdetietoa ollakseen oppinut tulee varmaankin oikeasta lausumasta, jonka mukaan yksi lähdetieto on plagiointia.

Lähteen ohella ratkaisee tulkinta. Samasta lähdetiedosta voi esittää usein jopa täysin vastakkaisen tulkinnan. Aina löytyy lähteitä, jotka vahvistavat päinvastaista. Pelkkä lähteiden määrä ei tee ketään autuaaksi. Historiaa ei tutkita vain referoimalla lähteitä vaan esittämällä niille kysymyksiä ja luomalla niiden välille sellainen yhteys, jonka kykenee uskottavasti todistamaan. Voi olla niin, ettei asian suoraan mainitsevaa lähdettä edes löydy, vaan se voidaan todistaa vain yhdistämällä asioita. Monia asioita on ratkaistu siten, ettei ole jäänyt yhtään kirjallista lähdettä. Yleensä nämä ovat juuri niitä kaikkein kiinnostavimpia ja kiistanalaisimpia kysymyksiä.

Tässä yhdistelyssä ja epäolennaisen poissulkemisessa tutkijan oma panos on ratkaiseva. Työtä ei opita maisterintutkinnon myötä, vaan ainoastaan omaa tutkimusta tekemällä. Sitä voi aivan hyvin harrastaa ilman akateemisia tutkintoja ja virkojakin.

Lähdetietoja eli todisteita vaaditaan myös muualla kuin vain historiantutkimuksen alalla. Se kuuluu itse asiassa kaikkeen julkiseen esittämiseen ja julkiseen toimintaan. Journalistit mielellään mainitsevat nimettömänkin lähteen olemassaolon kuin vain esittävät asian omana mielipiteenään.

[skrjabin]

Ja esim. Ranskassa historian ammattilaiset keskustelevat puolesta ja vastaan siitä, saiko Ranskan kommunistipuolue Molotov-Ribbentrop -sopimuksen voimassaoloaikana Moskovasta ohjeen sabotoida Ranskan sotaponnistuksia.
Lähdetietojen vaatiminen on mielestäni nipottamista, niitähän löytyy väitteen puolesta ja vastaan.

Esittämässäsi tapauksessa tismalleen päinvastoin, ilman lähdetietoja eli siis tarkistettavissa olevia lähteitä keskustelussa ei ole mitään meiltä, ellei nyt sitten halua juupas-eipäs tasolle mennä. Ei kai nyt kukaan ylipäätään väitä tuosta mahdollisesta ohjeistuksesta ilman lähteitä mitään, tai jos näin niin aivan turhaa keskustelua sellainen. Tulkinta kai aina perustuu jollekin aineistolle ja ollakseen avointa keskustelua keskustelijat tarvittaessa esittävät aineistonsa tai sen tiedon mistä se on saatavilla.

Tietty siinä tapauksessa jos jokainen keskustelijoista tuntee aineiston läpikotaisin niin lähteiden esittäminen ei joka käänteessä ole välttämöntä, tai jos lähde muuten on yleisesti tunnettu ja jokainen sen löytää pikaisella hakemisella.

[Vetehinen]

Arrogantti tutkija herättää reaktioita siinä missä arrogantti harrastajakin. Mutta asetelma on kuitenkin se, että harrastaja on aina altavastaajan asemassa ja sen vuoksi yleensä hyökkäävämpi; hänenhän on käytävä samaan aikaan valtarakenteita vastaan.

Jaa. Voiko noin yleistää?

Jotkut ns asiantuntijat näyttävät suojelevan haurasta egoaan, mikä ei tietenkään jokaisen kohdalla aina pidä paikkaansa.

[jsn]

jsn kirjoitti:
Arrogantti tutkija herättää reaktioita siinä missä arrogantti harrastajakin. Mutta asetelma on kuitenkin se, että harrastaja on aina altavastaajan asemassa ja sen vuoksi yleensä hyökkäävämpi; hänenhän on käytävä samaan aikaan valtarakenteita vastaan.

Jaa. Voiko noin yleistää?

Eiköhän. Aina ei tietenkään tarvitse haastaa ketään. Harvinainen taitaa olla päinvastainen tilanne, jossa tutkija joutuu haastamaan alansa harrastajien auktoriteetin. Toisten tutkijoiden auktoriteetin haastaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Tämä ei kuitenkaan ole ketjun aiheena?

Jotkut ns asiantuntijat näyttävät suojelevan haurasta egoaan, mikä ei tietenkään jokaisen kohdalla aina pidä paikkaansa.

Ymmärrän lauseen siten, että ns. asiantuntija katsoo oman egonsa niin olevan hauras että sitä pitää suojella, mutta todellisuudessa näin ei kaikkien kohdalla olekaan, vaan ego onkin vahva. Totta, varmasti.

[Veikko Palvo]

Voi olla niin, ettei asian suoraan mainitsevaa lähdettä edes löydy, vaan se voidaan todistaa vain yhdistämällä asioita. Monia asioita on ratkaistu siten, ettei ole jäänyt yhtään kirjallista lähdettä. Yleensä nämä ovat juuri niitä kaikkein kiinnostavimpia ja kiistanalaisimpia kysymyksiä.

Onhan se pitkälti näin, mutta olettamuksen pohjaltakin tehdyssä tutkimuksessa on päästävä kiinni joihinkin lähdetietoihin, todisteisiin. Jonkin aukon voinee täyttää todistelu lähdetiedoin siitä, että näin tämä henkilö tai organisaatio on muutoinkin vastaavassa tilanteessa toiminut?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Ja esim. Ranskassa historian ammattilaiset keskustelevat puolesta ja vastaan siitä, saiko Ranskan kommunistipuolue Molotov-Ribbentrop -sopimuksen voimassaoloaikana Moskovasta ohjeen sabotoida Ranskan sotaponnistuksia.
Lähdetietojen vaatiminen on mielestäni nipottamista, niitähän löytyy väitteen puolesta ja vastaan.

Esittämässäsi tapauksessa tismalleen päinvastoin, ilman lähdetietoja eli siis tarkistettavissa olevia lähteitä keskustelussa ei ole mitään meiltä, ellei nyt sitten halua juupas-eipäs tasolle mennä. Ei kai nyt kukaan ylipäätään väitä tuosta mahdollisesta ohjeistuksesta ilman lähteitä mitään, tai jos näin niin aivan turhaa keskustelua sellainen. Tulkinta kai aina perustuu jollekin aineistolle ja ollakseen avointa keskustelua keskustelijat tarvittaessa esittävät aineistonsa tai sen tiedon mistä se on saatavilla.

Tietty siinä tapauksessa jos jokainen keskustelijoista tuntee aineiston läpikotaisin niin lähteiden esittäminen ei joka käänteessä ole välttämöntä, tai jos lähde muuten on yleisesti tunnettu ja jokainen sen löytää pikaisella hakemisella.

NL sivuutti omien etujensa vuoksi maailmankommunismin ja -vallankumouksen mm. Molotov-Ribbentropp -sop. 1939, Unkarissa 1956, Tsekkoslovakiassa 1968.
Erityisesti 1939 kommunistipuolueet näyttäisivät varsin orjallisesti seuranneen Kominternin ohjeita?
Vaikkakin kannatus aiempien äänestäjien taholta puuttui tai vähintäinkin rakoili.

Syksyllä 1939 Molotovkin julisti, ettei ideologiaa voi tuhota sodalla ja vahva Saksa on Euroopan rauhan tae. Ribbentropp ja Molotov antoivat yhteisenkin julistuksen, jonka mukaan Englanti ja Ranska ovat vastuussa sodan jatkamisesta. Ranskan komm.puoluekin näyttää julistaneen vihollisiksi Englannin ja Ranskan kapitalistit, jotka halusivat jatkaa sotaa, Puolan kysymyshän oli ratkaistu - ja ottivat käyttöön vanhan rauhan-teeman.
Ja Ranskassa mm. tämä lienee käynnistänyt kom.johtajien vangitsemiset, olivathan nämä myös vihollisen kanssa liitossa olevan puolella sodassa?
Ranskan kommunistijohtajat näyttävät antaneen hämmennyksessään sekavia ja ristiriitaisia lausuntojakin julkisuuteen, osa lähdetiedoista Ranskan sotaponnistusten sabotoinnista näyttäisi olevan lähtöisin noista rauhanpuheista.

Veikko Palvo

[skrjabin]

Erityisesti 1939 kommunistipuolueet näyttäisivät varsin orjallisesti seuranneen Kominternin ohjeita?

Ei liene tämän ketjun tarkoituksena ryhtyä keskustelemaan yksittäistapauksista, mutta jos nyt otamme tuon väittämäsi esimerkiksi, niin kyllä minun seuraava kysymys tästä keskusteltaessa olisi se lähde. Eihän tuollaiseen väitteeseen juuri kannata edes ottaa kantaa tietämättä mihin väitteen esittäjä nojaa.

Mutta kuten todettua, ketjun aihe on siis harrastajat vs. ammattilaiset. Sanoisin että ihan yleiseen keskustelukulttuuriin kuuluu se että vastapuolen niitä pyytäessä esitetään ainakin jonkinlainen lähde. Tietty ei voida olettaa että ns. harrastelija kaivaisi jonkin arkistolähteen tai alkuperäisdokumentin väitteitään tukemaan, tuossa esimerkkitapauksessa riittäisi viittaus johonkin lähdeteokseen tai vaikka sitten artikkeliin, epätieteelliseenkin, jos se sisältäisi väitteen kannalta oleellista lisäinformaatiota. Tässä kulkee mielestäni jo selkeä ero, lähteiden käytössä voidaan ammattilaiselta edellyttää arkistolähteiden käyttöä tai julkaistuun lähteeseen viittaamista mikäli kyseessä olisi työlle keskeinen asia. Harrastelijalle tämä ei ole tarpeen eikä sitä voida edellyttää. Toisaalta ei voitane olettaa että ammattitutkijakaan jokaiseen nippelitietoon kaivaisi alkuperäislähteen.

[Vetehinen]

Jotkut ns asiantuntijat näyttävät suojelevan haurasta egoaan, mikä ei tietenkään jokaisen kohdalla aina pidä paikkaansa.

Ymmärrän lauseen siten, että ns. asiantuntija katsoo oman egonsa niin olevan hauras että sitä pitää suojella, mutta todellisuudessa näin ei kaikkien kohdalla olekaan, vaan ego onkin vahva. Totta, varmasti.

En tarkoittanut akselia vahva - heikko ego vaan, että jotkut kokevat minuutensa olevan uhattuna harrastelijoiden taholta, mutta tietenkin on sellaisia asiantuntijoita, jotka eivät koe harrastelijoiden taholta (ja muilta asiantuntijoilta) uhkaa omalle minuudelleen. Väärässä oleminen ja erehtyminen ei tuhoa minuutta, joten sen suojelulle ei ole tarvetta.

[jsn]

Ilmiselvästi suhtautuminen lähteisiin muodostaa keskeisen jakolinjan ammattilaisuuden ja historian harrastuksen välillä. Asian ei silti itse asiassa tarvitsisi olla välttämättä näin. Onko sitten todella niin, että vain ammattilaiset käyttävät alkuperäislähteitä ja harrastajat lukevat vain kirjoja?

Jakolinja ei minusta ole ollenkaan näin selvä. Voihan alkuperäislähteitä käyttävää historiantutkimusta harrastaa kuka hyvänsä. Arkistot ovat kuitenkin avoinna kaikille ja niitä käyttävät mm. sukututkijat ja monet muut harrastajat, joilla ei välttämättä ole ollenkaan akateemisia opintoja takanaan. Tuloksena voi joskus olla myös akateemisia opinnäytteitä, artikkeleita tms tai sitten vain pelkkää ajankulua.

[skrjabin]

Ilmiselvästi suhtautuminen lähteisiin muodostaa keskeisen jakolinjan ammattilaisuuden ja historian harrastuksen välillä. Asian ei silti itse asiassa tarvitsisi olla välttämättä näin. Onko sitten todella niin, että vain ammattilaiset käyttävät alkuperäislähteitä ja harrastajat lukevat vain kirjoja?

Jakolinja ei minusta ole ollenkaan näin selvä. Voihan alkuperäislähteitä käyttävää historiantutkimusta harrastaa kuka hyvänsä. Arkistot ovat kuitenkin avoinna kaikille ja niitä käyttävät mm. sukututkijat ja monet muut harrastajat, joilla ei välttämättä ole ollenkaan akateemisia opintoja takanaan. Tuloksena voi joskus olla myös akateemisia opinnäytteitä, artikkeleita tms tai sitten vain pelkkää ajankulua.

Eihän se tietty mikään kiveen hakattu jako ole, itsekin olen hommannut aineistoa arkistoista olematta historian ammattilainen. Mutta lähinnä minusta ero on siinä että edellyttäisin että ammattilainen käyttää keskeisten kysymystensä osalta arkistoaineistoa tai julkaistuja lähdekokelmia. Ei tulisi kuuloon että joku tekisi vakavaa tutkimusta vain toisen käden lähteiden nojalla. Harrastelijalle riittää vähempikin, mutta itse asiassa voisi jopa suositella harrastelijoidenkin pistäytyvän joskus joutessaan arkistoon. Vähintäänkin se avaisi näkemystä siitä mille ne ammattilaisten teokset oikeastaan rakentuvat. Ehkä palstan ammattihistorioitsijat voivat esittää oman kantansa, eikö heitäkin jokunen ole täällä?

[Veikko Palvo]

Eihän se tietty mikään kiveen hakattu jako ole, itsekin olen hommannut aineistoa arkistoista olematta historian ammattilainen. Mutta lähinnä minusta ero on siinä että edellyttäisin että ammattilainen käyttää keskeisten kysymystensä osalta arkistoaineistoa tai julkaistuja lähdekokelmia. Ei tulisi kuuloon että joku tekisi vakavaa tutkimusta vain toisen käden lähteiden nojalla. ?

Missäköhän määrin ammattilainen käyttää keskeisten kysymysten osalta v a i n arkistotietoja tai lähdekokoelmia?
Näyttäisi siltä, että jotkut historian ammattilaiset(kin) käyttävät myöskin toisten tutkijoiden arkistotutkimuksia lähdetietoinaan, mikä lienee täysin hyväksyttävääkin?
Jos
joku toinen on jo tutkinut samoja asiakirjoja ja katsellut samoja mikrofilmejä.

Veikko Palvo

[skrjabin]

Missäköhän määrin ammattilainen käyttää keskeisten kysymysten osalta v a i n arkistotietoja tai lähdekokoelmia?
Näyttäisi siltä, että jotkut historian ammattilaiset(kin) käyttävät myöskin toisten tutkijoiden arkistotutkimuksia lähdetietoinaan, mikä lienee täysin hyväksyttävääkin?
Jos
joku toinen on jo tutkinut samoja asiakirjoja ja katsellut samoja mikrofilmejä.

Veikko Palvo

Jos joku muu on jo sen aineiston julkaissut niin ei siinä silloin mitään ongelmaa ole. Mutta kelvollisessa tutkimuksessa olisi tarpeen perehtyä myös siihen osaan aineistoa mikä ei ole julkaistu. Tietenkään siis ei käytetä vain arkistoaineistoa, mutta siihen perehtymättömyys tekee tutkimuksesta väistämättä puutteellisen, jokseenkin poikkeuksetta kun aineistoja ei ole kokonaisuudessaan julkaistu. Ja originaalien tarkastelu ylipäätään on usein sikälikin välttämätöntä että ne sisältävät monesti mm. tutkimukselle olennaisia merkintöjä. Missä määrin arkistoaineistoa tarvitsee käyttää riippuu tietenkin lopulta myös itse tutkimuksesta ja sen päämääristä.

Näin siis itse asian näkisin, mutta en ole historian ammattilainen joten nämä vain harrastelijan mielipiteitä.

[jsn]

Tottakai tutkijan on tunnettava aiheeseen liittyvä kirjallisuus, eihän lopputulos muuten mikään kunnon tutkimus ole. Mutta ei harrastajallekaan ole haittaa mahdollisimman laajasta perehtymisestä. Mutta koska harrastus on harrastus, ei tietenkään ole pakko. Tutkijankaan ei ole pakko, mutta hänen tulee varautua kritiikkiin. Jos harrastaja julkaisee aiheesta teoksen, sama juttu. En ymmärrä mitä pahaa siinä on.

[Jaakko Hakkinen]

Eräs tärkeä jakolinja ammattilaisen (= alan virallisen koulutuksen saaneen ja sillä työskentelevän henkilön) ja harrastajan välillä menee siinä, että ammattilainen on koulutusputkensa aikana perehdytetty tieteenalan metodeihin: mitä voidaan saada selville milläkin metodilla ja mitä ei? Harrastelija useimmiten tutustuu vain tieteenalan tuloksiin, osaamatta aina erottaa, onko ne hankittu luotettavalla metodilla.

Usein harrastajat vetoavat sellaisiin itselleen mieluisiin lähteisiin, joiden tuottamasta tuloksesta he tykkäävät, ja olettavat että tuo tulos on ihan yhtä hyvä ja tieteellisesti uskottava kuin se päinvastainenkin tulos. Ammattilainen näkee heti, ettei se niin mene: tulos voi olla tuotettu metodilla, joka ei voi luotettavasti kyseistä tulosta tuottaa.

Turhan usein harrastajat kieltäytyvät uskomasta tätä kritiikkiä ja roikkuvat mieleisessään virheellisessä, epätieteellisessä tai vain mahdollisessa joskin spekulatiivisessa tuloksessa henkeen ja vereen. Ammattilainen taas ei sitoudu tunnetasolla tiettyyn näkemykseen (tai ei ainakaan pitäisi), vaan hän "kääntää takkia" (niin kuin harrastaja asian näkee) sen mukaan minkä näkemyksen tueksi on esitetty parhaat perustelut. Ja näin tieteessä pitää ollakin: järki jyrää tunteet.

[jsn]

Harrastajankin on mahdollista hankkia tietämystä metodisista perusteista. Mutta ratkaisevinta on edelleen omakohtainen kokemus lähteiden käytöstä. Ne kun tuppaavat vaihtelemaan suuresti vähän aiheesta ja kysymyksestä riippuen. Kahlattuaan suuren määrän lähdemateriaalia alkaa vähitellen tajuta mikä on ko. lähderyhmän syvin olemus ja samalla merkitys omalle kysymykselle.

Suomessa arkistolaitos on hyvin demokraattinen ja sallii virallisen lähdemateriaalin käytön kaikille, vieläpä veloituksetta. Ulkomailla julkisissa arkistoissa vaaditaan usein paitsi käyttömaksu myös tarkka selvitys siitä, että ollaan oikealla tutkimusasialla.

Alan koulutuksesta ei missään nimessä voi olla haittaa historian tutkimisessa. Se tuo tottakai paremmat valmiudet, mutta ei silti takaa automaattisesti parempaa työn laatua. Tässä kohden olen "puoliammattilaisena" samaa mieltä ammattilaisuuden kriitikoiden kanssa.

Harrastajalle on tietenkin vaikea sanoa "kill your darlings", mikä on usein ensimmäinen edellytys hyvän tutkimuksen kirjoittamisvaiheessa. Nettikeskusteluun tämä sääntö pätee vieläkin huonommin. Mutta lähteistäkin on hyvä aika ajoin keskustella historia-aiheisella foorumilla.

Kyse ei ehkä ole ammattilaiset vs. harrastajat sinänsä. Kaikki harrastajat eivät suinkaan suhtaudu ammattilaisuuteen vihamielisesti tai sokean kunnioittavasti vaan asiallisesti. Sama pätee toisinpäin, kaikki ammattilaiset eivät suin päin torju kaikkia harrastajien mielipiteitä. Kohtaamiset voivat osoittautua hyvin hedelmällisiksi kummallekin osapuolelle. Niiden mahdollisuutta tulisi pyrkiä lisäämään.