Historian harrastaminen vs. ammattilaisuus
Lähetetty: 19.05.10 14:29
Kaisa Kyläkoski ja Kati Parppei kirjoittavat blogikirjoituksissaan kiinnostavasta ilmiöstä johon varmaan jokainen historia-alalla toimiva on törmännyt. Näin referoi ja kommentoi Kati Parppei Pekka Masosen Aamulehden kirjoitusta Karjalan tutkimuslaitoksen blogissa otsikolla Käräyttäjät:
Kaisa Kyläkoski puolestaan kommentoi blogissaan Vesa Vareksen artikkelia:Sain käsiini Aamulehdessä 22.4. ilmestyneen hilpeän kirjoituksen, jossa yleisen historian dosentti Pekka Masonen pohti kaikille historiantutkijoille ja -opiskelijoille tuttua ilmiötä: historian ammattilaisen vahingoniloista käräyttämistä siitä, ettei tämä onneton tiedä vaikkapa 13. divisioonan rykmenttien ryhmittelyä talvisodassa tai kuten Masosen omien opiskeluaikojen tapauksessa, Edwin Linkomiehen hallituksen sisäministeriä: "sälli on viittä vaille historian maisteri eikä tiedä edes Linkomiehen hallituksen kokoonpanoa!"
Niinpä. Allekirjoittaneen tapauksessa riesana on vielä hataranpuoleinen numero- ja nimimuisti. Kammoksuinkin pitkään tilanteita, joissa maallikot innostuvat pohtimaan historian tapahtumia. Ennemmin tai myöhemmin joku keksi kääntyä puoleeni riemastuen, että "sinähän tämän tiedät, kun historioitsija olet". Mutta kun en tiennyt. Usein joku muu tiesi, ja sitten oli taas riemu katossa.
On totta, että historian opiskelua pidetään usein menneisyyden tapahtumien pänttäämisenä. Onhan siis kumma, jos vuosikausien puurtamisen jälkeen ei maailmanhistoria ole hallussa pienintäkin detaljia myöten! Historiaa myös harrastetaan paljon ja intohimoisesti, joten tietoviisaita ja itseoppineita asiantuntijoita riittää menneisyyden joka mutkalle (ja jokaisen historiantutkijan kiusaksi). Harvasta muusta tieteenalasta voi sanoa samaa.
http://karjalantutkimuslaitos.blogspot. ... tajat.html
Vuonna 2000 kokoelmassa Jäljillä. Kirjoituksia historian ongelmista julkaistu Vesa Vareksen artikkeli Historia ja julkisuus. Tiedeyhteisön, maallikon, tiedotusvälineiden ja poliittisen eliitin diskurssissa ei tunnu kymmenessä vuodessa vanhenneen. Näkemykset siitä, miten historiantutkimus ja -tutkijat julkisuudessa näkyvät, vaikuttivat median seuraajan näkökulmasta tutuilta. Yksinkertaistukset ja tiettyjen aiheiden jatkuva esiinnosto ainakin.
Vares kirjoittaa julkisuuden lisäksi myös tieteellisen tutkijan ja harrastajan suhteesta. Todeten:Epäilemättä Vares perustaa tämän näkemykseensä laajaan kirjallisuusanalyysiin, mutta koska kappaleen lopussa ei ole lähdeviitettä, syntyy vaikutelma mielipiteestä. Vares aloittaa seuraavan kappaleen:"Sukututkijalla ja harrastehistorioitsijalla on yleensä hyvin spesialisoitunut kiinnostuksen kohde, hieman kärjistäen samantapainen kuin urheilufriikillä, jolle urheilukirjan oleellisin ja kiinnostavin osa ovat tulostilastot. ... Mutta laajempi perspektiivi harrastetutkijalta mitä todennäköisemmin puuttuu, samoin tieto siitä, millaiseen mentaaliseen yhteyteen menneiden aikojen ihmisten tietyt teot kuuluvat ja miten niitä tulisi tältä pohjalta selittää."No, jos tuon lukee irrallaan kontekstista (!) voisi vetää johtopäätöksen, että historian tutkimuksen ammattilainen on henkilö, joka ei huolehdi pienistä yksityiskohdista, eikä kyseenalaista toisten tuloksia. Tarkoitettiin ehkä kuitenkin jotain muuta."Tämänkaltaisella historianharrastuksella on oma yhteiskunnallinen tehtävänsä, jota ammattitutkijat eivät sinällään edes voi täyttää ja jota heidän ei ole syytä halveksia. Näin ei tule tehdä huolimatta siitä, että kieltämättä tuntuu turhauttavalta, kun harrastajahistorioitsija penää jotain pientä yksityiskohtaa ja ilmiselvästi tulkitsee olevansa parempi historioitsija, kun tietää jonkin detaljin perusteellisemmin kuin ammattilainen. Harrastajahan ei aseta itselleen sellaisia rajoituksia, mitä ammattitutkija on tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä."