Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?

[Vetehinen]

Museovirasto on esittänyt Opetusministeriöille tarvitsevansa rahaa kuvien digitointiin, voidakseen saattaa perinnön kansalaisten saataville.

Rahat saatuaan on iskenyt ahneus ja Museovirasto on päättänyt veloittaa kuvista.

Museovirastoon, joka ei saa myyntituloista osaakaan omaan käyttöön (varat ohjautuvat valtiovarainministeriölle, joka budjetin laatimisen myöntämisen yhteydessä myöntää parhaaksi katsotut määrärahat museovirastolle), on siis iskenyt "ahneus"? Mistä Vetehinen sen tietää? Onko Vetehinen selvittänyt asiaa pitkäänkin? Yksilöpsykologisin menetelmin? Vai onko kysymyksessä kollektiivin "ahneuskohtaus"?

Peter Tikka vaikuttaa päreensä polttaneelta. Kiitos siitä. Se on yleensä varma merkki, että oikeassa ollaan.

Vaikka Peter Tikka väittää valtiovarainministeriön saavan Museoviraston myyntituotot, ei se pidä paikkaansa.

Museovirasto kuvien myynnistä saamansa tulot itsellään.

Julkisen verovaroin rahoitetun tehtävän ja liiketoiminnan sekoittaminen on vaarallista, koska myytäväksi päätyvät vain sellaiset palvelut ja tuotteet, joille on kysyntää ja tarvetta.

Aivan niin. Valtio ei myy sellaista, "mitä kukaan ei tarvitse eikä halua". Kukaan ei myy sellaista, se viedään, per definitionem, kaatopaikalle.

Tuskin tarpeeton viedään kaatopaikalle, vaan sen tekemistä jatketaan Museovirastossa verovaroilla.

Verovaroilla voi jopa keksiä kaikenlaista pientä kivaa puuhastelua ja pikkuliiketoimintaa.

Eräässä valtion laitoksessa 80 % rahoituksesta tuli verorahoista ja 20 % palvelujen myynnistä. Se johti siihen, että 80 % laitoksen työajasta käytettiin 20 %:n myyntituotto-osuuden aikaansaamiseen. Työntekijät ovat fiksuja. He tajuavat äkkiä, ettei kustannuksilla ole väliä, kun ne katetaan veroista. Liikeyrityksessä tuollainen ei onnistuisi, koska kulut on katettava myyntituotoilla.

Julkishallinnossa on usein päädytty erilaisiiin tarveharkintaan perustuviin ratkaisuihin. Tällöin ei olisi enää kysyksessä jsn:n mainitsema toiminta, jossa noudatetaan liiketaloudellisia perusteita. Sen puolesta voi poliittisessa toiminnassaan halutessaan päättää toimia.

Itse päätin Peterin tavoin kommentoida tätä ketjua.

[jsn]

Vaikka Peter Tikka väittää valtiovarainministeriön saavan Museoviraston myyntituotot, ei se pidä paikkaansa.

Museovirasto kuvien myynnistä saamansa tulot itsellään.

No mistäs sinä sen sitten tiedät? Kerro toki meille muillekin.

Liiketaloudelliset suoritteet ovat osa valtion tuloja ja niillä on merkitystä mm. tulo- ja menoarvion laadinnassa. Ei virastoilla ole oikeutta itsenäiseen liiketoimintaan, vaan ainoastaan valtion liikelaitoksilla, joilla ei komission päätöksen mukaan kohta niilläkään, koska ne vääristävät kilpailua, koska niillä oli oikeus verottomiin hankintoihin.

Digitointihankkeen pääasiallinen perustelu on toiminnan tehostaminen ja siten menojen (lähinnä henkilöstö) säästö. Se on loppujen lopuksi ennen kaikkea tuottavuushanke.

Eroja pariin vertailukohteeseen ehkä selittää se, että Kansallisarkistoa ohjaa erillinen lainsäädäntö, mistä johtunee henkilötieto- ja julkisuuslaeista vanhemman asiakirja-aineiston ilmainen saatavuus netissä. Toki asiakirjatkin voidaan lukea kulttuuriperinnöksi. Kansalliskirjasto taas ei oikeastaan ole valtion viranomainen, vaan yliopiston alainen, mikä selittänee, ettei maksuperustelaki ilmeisesti koske sitä?

-Mutta tämä kaikki epäselvyys osoittaa selvästi, miten lainsäädäntöä pitäisi tosiaan tarkistaa ja muuttaa.

[Peter Tikka]

Vaikka Peter Tikka väittää valtiovarainministeriön saavan Museoviraston myyntituotot, ei se pidä paikkaansa.

Museovirasto kuvien myynnistä saamansa tulot itsellään.

En sitä ole päättänyt ettei yksittäinen virasto saa korvauksia itse. Siitä päätti eduskunta, viimeksi hyväksyessään perustuslain.

Kuten tunnettua eivät liioin poliisimiehet saa omaan käyttöönsä kirjoittamiaan sakkoja eivätkä verovirkamiehet saati sitten verovirastot saa käyttöönsä kirjoittamiaan kansalaisten maksamia verovaroja. Nekin ohjautuvat valtiovarainministeriölle. Sellainen järjestely, jossa veron maksuunpaneva virkamies saisi verovarat käyttöönsä näet saattaisi herättää peräti ahneutta, minkä vuoksi sellainen käytäntö on maassamme - nykyään jo - ikimuistoisesti kielletty. Vetehinen on siis keksimässä pyörää uudelleen.

Perustuslakimme mukaan kuuluu eduskunnalle lainsäädäntövalta, mikä käsittää budjettivallan. Budjettivaltansa puitteissa eduskunta määrää suvereenisti virkakoneiston käytettävissä olevista varoista. Tästä johtuen on esim. valtiovarainministeriön budjettivalmisteluun perustuvaa virkamiesvaltaa julkisessa keskustelussa arvosteltu (mitä edellisessä viestissäni tarkoitin).

Museovirasto kuuluu virastoihimme, jotka joutuvat - kaikkien virastojen tavoin - panemaan suun säkkiä, so, määrärahojaan, myöten. Järjestelyyn on aikoinaan päädytty varmaankin muun ohessa juuri nyt esitetyn - ja täysin asiattoman - arvostelun välttämiseksi. Arvosteleminen, erityisesti muiden, on tunnetusti varsin helppoa.

Poliittiseen vaikuttamiseen päiväkohtaisiin asioihin on olemassa omat kanavansa, joihin ei kuulu yliopiston ylläpitämä historiaa koskeva palsta.


Petsku

[Puhis]

Kaiken tämän närkästyksen keskellä olisi tietenkin suotavaa, että tarkasteltaisiin oikeaa säädöstä liittyen Museoviraston suoritteiden maksullisuuteen.

Opetusministeriön asetus Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta

4 §
Muut maksulliset suoritteet

Muita valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja suoritteita, joiden hinnoista Museovirasto päättää liiketaloudellisin perustein, ovat:

1) koulutuspalvelut ja erikseen tilatut opastus-, konservointi- ja konsulttipalvelut sekä tutkimukset;

2) julkaisut ja muut myyntiin tarkoitetut painotuotteet sekä KUVAPALVELUT, paitsi milloin ne tukevat muuta viraston toimintaa;

3) valokopiot ja muut jäljennökset;

4) museokokoelmiin kuuluvien esineiden lainaaminen, muottien ja esinejäljennösten valmistaminen ja mittapiirustusten tekeminen;

5) todistukset kohteen muinaisjäännösarvosta tai rakennussuojelulain (60/1985) mukaisesta suojelusta sekä muut vastaavat todistukset;

6) tilojen luovuttaminen ulkopuolisten käyttöön;

7) muut tilauksesta tuotetut suoritteet.

Ja kuten Vetehinen totesi, valtion virastot kyllä saavat maksullisista suoritteista tulevat tulot itsellään. Käytännössä näillä tuloilla ei ole mitään merkitystä virastojen budjetissa.

Terveiset valtion virastosta (ei Museovirastosta).

[Puhis]

Tuota kuvapalvelua vilkaistessa ensimmäisenä huomaa sen, että palvelun toteuttaa ulkopuolinen yritys. Ja näin valtionhallinnon kokemuksella en yhtään ihmettelisi, jos yritys saa jokaisesta tilauksesta tietyn euromäärän omalle tililleen. Jotain luokkaa 5 euroa/tilaus voisi olla realistinen summa. Eli huomattava osa maksusta saattaakin mennä palvelua toteuttavalle yritykselle.

Siis en väitä että asia olisi näin, mutta en ihmettelisi lainkaan jos se niin olisi...

[mv_ka]

Miksi kuvapalvelut ovat maksullisia?

Kuvakokoelmat.fi -palvelun herättämä keskustelu on tervetullutta ja on myös osoitus siitä, että vasta avattu palvelu on herättänyt kiinnostusta ja sille on kysyntää.
Kuvapalveluiden maksullisuus ei ole Museoviraston oma ratkaisu, vaan perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseen Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Asetuksessa säädetään maksuttomista, maksullisista ja omakustannusarvon mukaisista julkisoikeudellisista suoritteista, liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavista suoritteista, kirjasto- ja tietopalvelusuoritteista sekä museoiden pääsymaksuista. Kuvat eivät ole maksullisia ainoastaan Suomessa ja Museovirastossa, vaan maksullisuus on yleinen käytäntö myös muissa maissa. Yleishyödyllistä kulttuuritoimintaa tukevat, yksityiset toimijat voivat osaltaan keventää kulttuuripalvelujen kustannuksia.

Kuvapalveluiden hinnoista Museovirasto päättää itse. Kuvan valmistusmaksu lasketaan omakustannusperiaatteella. Käyttömaksu vaihtelee kuvan käyttötarkoituksen mukaan, ja hinta on alennettu esimerkiksi yksityishenkilöille, oppilaitoksille ja kulttuurilaitoksille. Korkeampi maksu koskee liiketaloudelliseksi määriteltävää kuvankäyttöä. Kuvien tutkimus on edelleen maksutonta – tutkimuskäyttöhän on paljon muutakin kuin julkaisun kuvittamista.

Kuvakokoelmat.fi -palvelussa on toistaiseksi vielä pieni otos arkiston kokoelmista, ja toivomme mahdollisimman monien asiakkaiden edelleen tutustuvan aineistoihimme Museoviraston tiloissa. Kuva-arkiston uudet tilat avautuvat asiakkaille ensi kesänä. Verkkopalvelu tarjoaa joka tapauksessa uudenlaisen mahdollisuuden tutustua Museoviraston kuva-arkiston kokoelmiin ajasta ja paikasta riippumatta.

Asiasanoituksella ja muilla hakumenetelmillä, jotka liittyvät sähköiseen luettelointiin, helpotetaan kuvien etsimistä ja oikeiden kuvien löytämistä. Suurennuslasi-toiminto mahdollistaa kuvien tarkan tutkimisen kotikoneelta. Vesileimat kuvissa muistuttavat siitä, että kuvien – kuten yleensäkin verkkoaineistojen – käyttöä koskevat rajoitukset ja oikeudet on aina muistettava huomioida. Pienemmät näyttökuvat ovat sivustolla selattavissa ilman vesileimoja. Asiakas saa maksamisen jälkeen ladatuksi käyttöönsä korkearesoluutioisen kuvan ilman vesileimaa.

Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ja kommentteja käyttäjiltämme uudesta palvelusta.

Ystävällisin terveisin,
Museoviraston kuva-arkisto
Elina Anttila, Mikko Teräsvirta

[Martti Kujansuu]

Kuvat eivät ole maksullisia ainoastaan Suomessa ja Museovirastossa, vaan maksullisuus on yleinen käytäntö myös muissa maissa.

Sekä Library of Congress että Bundesarchiv ovat laittaneet verkkoon tuhansia valokuvia hyvälaatuisina kopioina ilmaiseksi. Pienillä arkistoissa ja virastoilla ei siis ilmeisesti ole rahaa tehdä vastaavaa?

[Vetehinen]

Vaikka Peter Tikka väittää valtiovarainministeriön saavan Museoviraston myyntituotot, ei se pidä paikkaansa.

Museovirasto kuvien myynnistä saamansa tulot itsellään.

No mistäs sinä sen sitten tiedät? Kerro toki meille muillekin.

Tiedon lähdettä voisi kai kutsua elämänopiksi tai yhteiskuntatietämykseksi tms, jonka alkuperä on hämärän peitossa.

Tuo ei tietenkään riitä, joten googlettamalla löytyi todisteeksi Museovirastosta Suomen kulttuuriperintökeskus Museovirasto-selvityksen seurantaryhmän raportti ja kehittämisehdotukset

Se löytyy täältä:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008 ... eskus.html

Kuten tunnettua eivät liioin poliisimiehet saa omaan käyttöönsä kirjoittamiaan sakkoja eivätkä verovirkamiehet saati sitten verovirastot saa käyttöönsä kirjoittamiaan kansalaisten maksamia verovaroja. Nekin ohjautuvat valtiovarainministeriölle. Sellainen järjestely, jossa veron maksuunpaneva virkamies saisi verovarat käyttöönsä näet saattaisi herättää peräti ahneutta, minkä vuoksi sellainen käytäntö on maassamme - nykyään jo - ikimuistoisesti kielletty. Vetehinen on siis keksimässä pyörää uudelleen.

Sekoitat Petsu verotuksen ja viranomaisten maksulliset palvelut.

Poliittiseen vaikuttamiseen päiväkohtaisiin asioihin on olemassa omat kanavansa, joihin ei kuulu yliopiston ylläpitämä historiaa koskeva palsta.

Walk-the-talk Petsku ja kirjoita sun kansanedustajalle verotuksesta.

Ja kuten Vetehinen totesi, valtion virastot kyllä saavat maksullisista suoritteista tulevat tulot itsellään. Käytännössä näillä tuloilla ei ole mitään merkitystä virastojen budjetissa.

Museovirastossa maksulliset palvelut tuottivat 4,07 m€ ja Museoviraston kokonaismenot olivat 25,992 m€ vuonna 2007. Maksulliset palvelut toivat 16 % Museoviraston saamasta rahasta ja kuluttivat 6,52 m€.

Maksullisten palvelujen tuottamiseen kului 30 % henkilötyöstä joka on noin kaksinkertainen luku verrattuna tuottojen osuuteen.

Kuvapalvelujen tuotot olivat 0,113 m€ ja kustannukset hiukan korkeammat yleiskustannusten vyörytyksen jälkeen.

Kuvapalveluiden maksullisuus ei ole Museoviraston oma ratkaisu, vaan perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseen Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta.

Opetusministeriö on päättänyt maksullisuudesta Museoviraston esityksestä. Ellei Museovirasto esitä maksullisuutta, ei Opetusministeriö todennäköisesti anna asetusta kuvapalvelun maksullisuudesta.

Maksullisuus perustuu Museoviraston henkilökunnan haluun. Mielestäni teidän ei pidä piiloutua Opetusministeriön selän taakse.

Jos Museoviraston henkilökunta haluaa, se voi esittää, että netin kuvapalvelu on julkista maksutonta palvelua, jonka kustannukset katetaan verovaroista.

Asetuksen mukaan maksuttomia ovat viraston muuta toimintaa tukevat kuvapalvelut.

2) julkaisut ja muut myyntiin tarkoitetut painotuotteet sekä KUVAPALVELUT, paitsi milloin ne tukevat muuta viraston toimintaa;

Museovirastosta annetun lain kohdassa 4) mainittu tiedon käytettäväksi saattaminen voisi sopia viraston muuksi toiminnaksi.

4) huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta.

Kuvapalvelun voisi minusta katsoa Museoviraston muuta toimintaa (tiedon tallentamista, säilyttämistä ja käytettäväksi saattamista) tukevaksi palveluksi ja siten maksuttomaksi. Maksuttomuuden voisi nähdäkseni toteuttaa ilman mitään muutosta lakiin ja asetukseen.

Käytännössä kyse on arvioinnista. Mikä on Museoviraston varsinainen verovaroin kustannettavaa toimintaa ja mikä maksullista liiketoimintaa?

Itse toivon periaatteellisista syistä, että kansalainen saa verovaroin muutakin tulosta kuin vain mahdollisuuden maksaa lisää.

[jsn]

Vetehisen linkittämän v. 2008 seurantaryhmän raportin mukaan (s. 72) vuoden 2007 kuvapalvelut tuottivat n. 115 000 euroa ja vastaavasti niistä aiheutuneet menot olivat 160 000 euroa. Saatu tulo aika pieni lohko koko n. 4 miljoonasta (Museoviraston maksullisten palvelujen tuotto 2007), eikä edes kata kustannuksia. Jos siis liiketaloudelliset suoritteet voidaan tosiaan käyttää virastossa, kukaan ei silti voi hyödyntää kuvamyynnistä saatua voittoa, koska toiminta on liiketaloudelllisesti ilmeisen tappiollista. Väite suurten voittojen teosta on täyttä soopaa.

Lisäksi siinä todetaan s. 72-73:

"Kuva-arkistossa tuloja saadaan eniten erilaisia julkaisuja tuottavilta yrityksiltä ja yksityisiltä yrittäjiltä. Yksityishenkilöt tilaavat vähemmän kuvia hintasyistä johtuen. Kauppojen koneellisesti valmistamien kuvien edullisuus hämärtää ihmisten hintakäsitystä....Käynnistymäässä olevan digitointihankkkeen avulla kuvapalveluita pyritään tehostamaan ja kustannuksia vähentämään. Verkkoon laitetaan digitointisuunnitelman mukaan kattava otos kuva-arkiston kuvia asiakkaiden selattavaksi. Samalla otetaan käyttöön sovellus kuvien myyntiä varten. Verkkomyynnin myötä kuvien välitysprosessi helpottuu ja kuva-arkiston henkilökunnan työaikaa voidaan käyttää nykyistä enemmän muuhun kuin asiakaspalvelutehtäviin. Kun asiakas ostaa verkkosovelluksen kautta kuvan, sovelllus veloittaa suoraan kuvan hinnan sekä mahdollisen käyttömaksun. Tämä yksinkertaistaa kuvapalveluiden palveluprosessia poistamalla siitä vaiheita."

Tätä ei työryhmä kritisoinut millään tavalla tai tehnyt mitään muutosehdotuksia eli se todettiin hyväksyttäväksi valtionhallinnon menettelyksi. Toisessa kohden todetaan tuottavuusohjelman vaikutukset ja htv-vähennykset, joihin digitointi selvästikin nähdään olevan suorassa yhteydessä. Digitoinnin tuloksena on lisääntynyt tuottavuus, eli oletus, että kustannusten ja tulojen suhde ajan oloon muuttuisi. Digitointiraha myönnetään vain digitointityöhön, ei toiminnan ylläpitoon eli se ei ole pysyvää määrärahaa.

[Vetehinen]

Vetehisen linkittämän v. 2008 seurantaryhmän raportin mukaan (s. 72) vuoden 2007 kuvapalvelut tuottivat n. 115 000 euroa ja vastaavasti niistä aiheutuneet menot olivat 160 000 euroa. Saatu tulo aika pieni lohko koko n. 4 miljoonasta (Museoviraston maksullisten palvelujen tuotto 2007), eikä edes kata kustannuksia. Jos siis liiketaloudelliset suoritteet voidaan tosiaan käyttää virastossa, kukaan ei silti voi hyödyntää kuvamyynnistä saatua voittoa, koska toiminta on liiketaloudelllisesti ilmeisen tappiollista. Väite suurten voittojen teosta on täyttä soopaa.

Museovirastossa tapahtuu täsmälleen se mitä kritisoin. Liiketoiminta on kannattamatonta. Verovaroista subventoidaan kannattamatonta liiketoimintaa.

Äkkipäätä joku voisi ajatella, että verovarojen käyttö olisi suurempaa, ellei myynnistä saataisi tuloja ja palvelut olisivat ilmaisia.

Käytännössä palvelujen ilmaisuus johtaisi siihen, että Museoviraston on kehitettävä tuottavuutta. Kuvapalvelun olisi toimittava tehokkaasti ja pienillä kustannuksilla, kun se olisi pelkästään verovaroista ylläpidettävää toimintaa. Olisi varmistuttava, että rahat riittävät.

Palvelujen maksullisuus johtaa puolestaan siihen, että verovaroilla tuetaan sitä toimintaa, josta saa maksun ja se toiminta, josta maksua ei saada, jää tekemättä. Keskitytään tekemään sitä, mistä saa tuloja ja jolle on kysyntää. Se mistä ei tule lisätuloja jää tekemättä.

Tuo näkyy selvästi Museovirastossa. 30 % työajasta kuluu maksulliseen toimintaan, josta tulee vain 16 % tuloista.

Digitoinnin tuloksena on lisääntynyt tuottavuus, eli oletus, että kustannusten ja tulojen suhde ajan oloon muuttuisi. Digitointiraha myönnetään vain digitointityöhön, ei toiminnan ylläpitoon eli se ei ole pysyvää määrärahaa.

Kyse on verovaroin tehdystä investoinnista digitalisointiin, jota Museoviraston henkilökunta on perustellut tuottavuuden kasvattamisella. Verorahaa käytetään siihen, mistä voi saada myyntituloja, josta kirjoitin jo aikaisemmin.

Tässä tapauksessa tuottavuuden kasvu koskee Kuvapalvelun 78 000 euron vuotuisia palkkakuluja. Kulut ovat vähäisiä ja säästöpotentiaali lähes olematon Museoviraston kokonaiskuluihin verrattuna.

En usko, että kulut ovat vähentyneet. Hyvin mahdollista, että kulut ovat kasvaneet. Liiketoiminnalliselta kannalta katsottuna investointi on todennäköisesti kannattamaton.

Kasvoiko kuvien myynti? Laskivatko kustannukset?

Tuottavuutta voisi ajatella myös toisella tavalla. Julkisen palvelun tehtävän kannalta. Tuottaako julkinen palvelu vastinetta verovaroille?

Museovirasto myy 7500 kuvaa vuosittain, mutta valmiiksi digitoituja kuvia voitaisiin ladata ilmaiseksi 100 000 kuvaa vuosittain.

Mielestäni tuo osoittaisi hyvää verovarojen käyttöä. Se olisi julkista palvelua ja toisi vastinetta verovaroille. Käsittääkseni näin toimintaan monissa muissa maissa.

[wejoja]

Kuvien tutkimus on edelleen maksutonta – tutkimuskäyttöhän on paljon muutakin kuin julkaisun kuvittamista.

Tuossa mv_ka:n virkkeessä tulee oikeastaan esille se olennainen asia, jota itse peräsin opiskelijan näkökulmasta. Eli tutkimuskäyttöön kuvat ovat edelleen maksuttomia. Toivottavasti tämä olennainen perusperiaate säilyy myös maakuntamuseoissa.

Mutta kyse on myös siitä, kykeneekö MV ja muut museo- ja arkistolaitokset tarjoamaan tutkimukselle nykyaikaiset puitteet? Ei kai mikään laitos voi vakavissaan olettaa vain omaan itsearvioonsa perustuen, että tulevaisuudessa ainoa mahdollisuus on hyväksyä mukisematta järjettömän kankea byrokratia missä tahansa asiassa, tai hyväksyä se tilanne, että tutkijan on matkustettava pitkiä matkoja esim. Joensuusta Helsinkiin, tutkimaan paikanpäälle yhtä valokuvaa, vaikka laitoksella on hyvät mahdollisuudet käyttää sähköisiä menetelmiä?

Nihkeys tiedon maksuttomaan saatavuuteen ja sen tarjoamiseen sähköisten palveluiden muodossa erottaa jo nyt ei- älykkäät organisaatiot älykkäästä ja haittaa olennaisesti tutkimusta useilla aloilla.

[jsn]

Tuottavuutta voisi ajatella myös toisella tavalla. Julkisen palvelun tehtävän kannalta. Tuottaako julkinen palvelu vastinetta verovaroille?

Tämä on kysymys, joka ei koske yksin museovirastoa. Sitä sopisi todellakin miettiä hallinnon palvelujen tuottavuutta mitattaessa. Luotettavia tuottavuuden mittareita ei oikein ole vieläkään onnistuttu kehittämään ja ne ovat väistämättä keinotekoisia, varsinkin määrälliset.

Kuvien myynti ja kuvien ilmainen latailu eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. On luonnollista, että ilmainen latailu nousee määrällisesti aivan eri sfääreihin, aivan kuten minkä tahansa asian. Tottakai on helppoa osoittaa tällöin, että tuottavuus on kasvanut, vaikka tällä toimenpiteellä ei ole mitään yhteyttä itse tehdyn työn laatuun tai tuottavuuteen. Jos esim. sitten tätä mitattaisiin vielä kuvien suosituimmuuden perusteella, niin niiden digitoinnin suorittanut henkilö olisi tällöin tuottavin?

[Vetehinen]

Tuottavuutta voisi ajatella myös toisella tavalla. Julkisen palvelun tehtävän kannalta. Tuottaako julkinen palvelu vastinetta verovaroille?

Tämä on kysymys, joka ei koske yksin museovirastoa. Sitä sopisi todellakin miettiä hallinnon palvelujen tuottavuutta mitattaessa. Luotettavia tuottavuuden mittareita ei oikein ole vieläkään onnistuttu kehittämään ja ne ovat väistämättä keinotekoisia, varsinkin määrälliset.

Määrän lisäksi monessa julkisessa palvelussa on tärkeää palvelun laatu. Wejojan kommenttiin viitaten on huonolaatuista palvelua, jos kuvan tutkimista varten on matkustettava Joensuusta Helsinkiin ja hyvää palvelun laatua, kun kuvaa voi tutkia netissä.

On luonnollista, että ilmainen latailu nousee määrällisesti aivan eri sfääreihin, aivan kuten minkä tahansa asian. Tottakai on helppoa osoittaa tällöin, että tuottavuus on kasvanut, vaikka tällä toimenpiteellä ei ole mitään yhteyttä itse tehdyn työn laatuun tai tuottavuuteen.

Suosittu kuvapalvelu olisi minun mielestäni menestys.

Yrityksissä tiedetään, että palvelun laadun määrittävät asiakkaat, eivätkä työntekijät. Monista kommenteista päätellen Museoviraston kuvapalvelu ei ole asiakkaiden mielestä laadukasta.

Jos esim. sitten tätä mitattaisiin vielä kuvien suosituimmuuden perusteella, niin niiden digitoinnin suorittanut henkilö olisi tällöin tuottavin?

Haet keksimällä ongelmia. Lasisi on puolityhjä.

Digitoinnin suorittanut työntekijä ei ole vastuussa kuvien suosiosta, vaan luultavasti digitoinnin laadusta. Museoviraston johdolla on vastuu ohjata verorahat tuottavan ja laadukkaan julkisen palvelun tuottamiseksi lain määräämissä puitteissa. On johdon tuottavuutta, että Museoviraston palvelut ovat suosittuja = laadukkaita ja kysyttyjä.

[jsn]

On täysin selvää, että verkon kautta saatava palvelu paikkaan ja aikaan sitomaton palvelu on tarjoaa enemmän laatua kuin yhdessä toimipisteessä aukioloaikana tapahtuva ja tulee käyttäjälle melkoisesti halvemmaksi sekä säästää hänen aikaansa. Tämä on digitaalisen palvelun lähtötilanne ja syy miksi niitä toteutetaan.

Itse toiminnan laatu edellyttää vielä paljon muutakin kuin vain nopeaa nettiyhteyttä ja isoa serveriä. Lisätietojen ja hakutoimintojen toimivuus, käyttöliittymän helppokäyttöisyys sekä kuvien metatiedot, käyttäjän ohjeet ym. tuovat tämänkaltaiseen palveluun merkittävästi lisää laatua. Ja tietenkin käyttäjien palaute, jonka avulla näiden toteutumista on myös mahdollista mitata.

Pelkällä yleisön kysynnän volyymillä mitaten palvelu voi tietenkin helpommin oikeuttaa paikkansa taistelussa resursseista, mutta sillä ei vielä voi mitata itse työn laatua, koska käyttäjän kuvatarpeessa ei useimmiten ole kyse mistään markkinoilla tapahtuvasta valintatilanteesta. Suosio ei voi olla keskeinen laadun kriteeri, koska kilpailutilannetta ei ole, eikä tavoite voi olla se, että mahdollisimman monen suomalaisen pitäisi ryhtyä käyttämään kuvatietokantoja. Palvelun laadun mittaamisen tulee kohdistua niihin, jotka palvelua tarvitsevat ja käyttävät.

[Vetehinen]

Pelkällä yleisön kysynnän volyymillä mitaten palvelu voi tietenkin helpommin oikeuttaa paikkansa taistelussa resursseista, mutta sillä ei vielä voi mitata itse työn laatua, koska käyttäjän kuvatarpeessa ei useimmiten ole kyse mistään markkinoilla tapahtuvasta valintatilanteesta.

Kommenteista päätelleen mahdolliset asiakkaat hakevat toisia lähteitä Museoviraston maksullisille kuville. Ja näyttävät löytävänkin. Ihmettelyä on herättänyt myös onko Museovirastolla laillinen oikeus myydä toisten copyright-kuvia.

Yksi mahdollinen ratkaisu heikkoa julkista palvelua tuottavalle virastolle on sen yksityistäminen tavoitteena säästää verorahaa ja parantaa palvelun laatua.

Jos tuollainen tulisi ajankohtaiseksi saattaisin olla itsekin kiinnostunut tarjoamaan palvelusopimuksen minua kiinnostavan museon hoitamisesta.