Kulttuuriperintö - maksullista vai ei?

[jsn]

Museot voivat tietysti halutessaan periä maksua teoskappaleiden (painettujen tai digitaalisten)
antamisesta asiakkaiden käyttöön. Tällöin käytön rajoitukset perustuvat
kuitenkin ymmärtääkseni museon ja asiakkaan väliseen sopimukseen, eivät
lainsäädäntöön.

Juuri tästä on kysymys. Ao. lainsäädäntö koskeekin vain Museovirastoa ja muita valtion museoita, ei toki kaikkia Suomen museoita. Lain ja OPM:n asetuksen mukaan Museoviraston on perittävä muista palveluistaan liiketaloudellisen suoritteen maksua, jonka määrittelee Valtion maksuperustelaki, joka siis koskee vain valtionhallintoa, ei kuntia, säätiöitä tai yrityksiä.

Koska digitaalinen käyttöönsaattaminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia, on katsottu, että palvelun käytöstä voidaan periä maksu, koska toiminnan resurssit ovat muutenkin pienet. Digitaalinen tallenne paperikuvasta tai vanhasta negatiivista ei ole itsenäinen uusi teos, vaan tallenne alkuperäisestä. Ennen digitaaliaikaa usein tehtiin reprokuvia tai uusia kuvia negatiiveista. Näidenkin valmistamiseen liittyi kustannuksia. Käyttöoikeudet olivat aina sidoksissa alkuperäiseen, eikä niistä koskaan tullut itsenäisiä teoksia. Tähän nähden ei minusta asiassa ole mitään eroa.

Maksullinen palvelusopimus tarkoittaa, että kuvan saa käyttöön tilaussopimuksessa ennalta määrättyä käyttötarkoitusta varten, kuten painettava teos, juliste jne. Intellektuaalinen sisältö koskee minusta enemmänkin sitaattioikeutta, eikä anna täyttä kopiointi- ja levitysoikeutta. Silloinhan kaikkien 50 vuotta vanhempien kuvien julkinen käyttö olisi täysin vapaata, riippumatta siitä onko omistaja museo vai yksityinen ihminen. Eli jos 100 vuotta vanha perhealbumi varastetaan ja siitä skannattuja kuvia käytetään mainoksissa tms, ainoa rikkomus olisi tällöin albumin fyysinen varkaus.

[Vetehinen]

Koska digitaalinen käyttöönsaattaminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia, on katsottu, että palvelun käytöstä voidaan periä maksu, koska toiminnan resurssit ovat muutenkin pienet.

Kustannukset on katettu keräämällä veroja ja mielestäni verovaroin maksetun digitalisoinnin tulokset on oltava ilmaiseksi kansalaisten käytettävissä.

Mainitsemasi toiminnan resurssit ovat pienet, tarkoittanee Museoviraston henkilökunnan intoa ryhtyä harjoittamaan verovaroin tuettua liiketoimintaa henkilökunnan keksimissä omissa lempiprojekteissa.

Laki Museovirastosta määrää:
2 §
Tehtävät
Museoviraston tehtävänä on, jollei lailla tai sen nojalla toisin säädetä:

1) huolehtia kulttuurihistoriallisen kansallisomaisuuden kartuttamisesta, hoidosta ja näytteilläpidosta;

2) toimia kulttuuriperinnön ja -ympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena;

3) vastata muinaisjäännösten ja, jollei asia kuulu muun viranomaisen toimialaan, kulttuuriympäristön hoidosta ja valvonnasta;

4) huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta.

Tehtävänsä suorittamista varten Museovirasto saa rahoituksen verovaroista.

Lain mukaan Museoviraston tehtävä ei ole liiketoiminnan harjoittaminen.

[Tapio Onnela]

Toki näin, mutta tarkoitinkin sitä, että kuva leviää muutetussa muodossa vapaasti.

Tässä minusta tiivistyykin hyvin tämän ongelman periaatteellinen ja moraalinen puoli. Mitä haittaa on siitä, että kuva leviää vapaasti ja sitä hyödynnetään uusissa kulttuurituotteissa vapaasti? Eihän alkuperäiselle kuvalla tapahdu mitään. Näinhän kulttuuri juuri kehittyy, uutta luodaan vanhan päälle ja ajalliset kerrostumat limittyvät toisiinsa ja syntyy jotakin uutta. Kohtuuttoman pitkät suoja-ajat tekijänoikeuksissa estävät kulttuurin kehittymistä, kun vanhan aineiston käyttö on estetty. Tästähän ovat esim suuryhtiöt kuten Disney pitänee tiukasti kiini ja lobanneet suoja-aikojen pidennyksiä (mikä on äärimmäsen moraalitonta kun muistaa että lähes koko Disneyn tuotanto perustuu kulttuurilainoihin)

Tässä Jyrkin kommentissa varmaankin on pähkinän kuoressa se mistä kenkä puristaa:

Kulttuuriperinnön vapaamman käytön kautta toteutuva yleinen etu eivät välttämättä aina ole yhteneviä. Museoiden kuva-arkistotoiminta on ilmeisesti suurelta osin heikosti resursoitua, eli sikäli maksullisuudesta luopumisen kynnys voi olla korkea. Toisaalta aineistojen tuominen mahdollisuuksien mukaan verkon kautta nähtäville olisi tutkijoiden, kansalaisten ja yhteiskunnan yleisen edun kannalta tavoiteltavaa.

On nurinkurista, että Suomessa valtion organisaatio, jonka intressissä luulisi olevan kulttuurin, erityisesti suomalaisen kulttuurin kehitys, toiminnallaan estää ja vaikeuttaa kulttuurin kehitystä lukitsemalla kulttuurisisältöjä maksullisen palvelun taakse ja tuhoamalla kuva-aineistot digitaalisilla leimoilla. Jos tämä johtuu siitä, että lainsäädäntö käskee Museovirastoa näin tekemään pitää tietysti tuollaista lakia mitä pikimmin muuttaa, sillä se ei todellakaan vastaa modernin ”digitaalisen tietoyhteiskunnan” vaatimuksia.

Ensi eduskuntavaaleissa saattaa hyvin nousta yhdeksi vaaliteemaksi julkisten aineistojen saatavuuden helpottaminen. Museoviraston aineistot ovat minusta aivan hyvin rinnastettavissa tietoyhteiskunnan raaka-aineina vaikkapa kartta-aineistoihin tai säädataan.

[Jussi Jalonen]

On nurinkurista, että Suomessa valtion organisaatio, jonka intressissä luulisi olevan kulttuurin, erityisesti suomalaisen kulttuurin kehitys, toiminnallaan estää ja vaikeuttaa kulttuurin kehitystä lukitsemalla kulttuurisisältöjä maksullisen palvelun taakse ja tuhoamalla kuva-aineistot digitaalisilla leimoilla. Jos tämä johtuu siitä, että lainsäädäntö käskee Museovirastoa näin tekemään pitää tietysti tuollaista lakia mitä pikimmin muuttaa, sillä se ei todellakaan vastaa modernin ”digitaalisen tietoyhteiskunnan” vaatimuksia.

Allekirjoitan täysin. Olen eläissäni kirjoittanut yhden kirjan, minkä kuvitusta varten tarvitsin muutamia valokuvia julkisista arkistoista. Tällöin havaitsin, että Suomessa käyttömaksut ovat aivan käsittämättömän suuria, lähes aina viidessäkymmenessä eurossa kuvaa kohti. Pelottaa ajatella, millaiset kustannukset kuvitukselle olisi tullut, jos ei käytettävissäni olisi ollut kyseistä elämänkertaa tilanneiden yksityisarkistoa, mikä aivan sattuman oikusta sisälsi paljon kopioita ja jopa alkuperäisiä negatiiveja sellaisista valokuvista, joiden yleisemmin käytetyt kopiot muuten ovat käyttömaksun takana eri arkistoissa.

Kuitenkin kyse on tosiaan yhteisestä kulttuuriperinnöstä, joiden käyttämisen esimerkiksi tietokirjoissa luulisi olevan hyvä ja suositeltava asia. Ymmärrän totta kai, että jonkinlainen käyttömaksu halutaan asettaa, varsinkin jos kuvaa halutaan käyttää kaupalliseksi luonnehdittavissa tarkoituksissa, mutta tällä hetkellä voimassa oleva maksutaso on aivan järjetön. Kuten sanottu, aineistohan on jo kertaalleen verorahoilla kustannettua.

Vertailun vuoksi voi todeta, että Suomenlahden takana vastaavat maksut ovat käytännössä olemattomat, ainakin meidän hintatasomme mukaan. Olen kerran eläissäni tilannut Viron filmiarkistosta kaksi kuvaa erääseen Puolassa julkaistuun artikkeliin, ja kustannukset olivat tosiaan lähinnä nimelliset. Mikäli olisin tilannut kuvat Suomesta, olisi kirjoittajanpalkkioni kulunut lähes kokonaisuudessaan kuvien käyttömaksuihin.

Osaksi tästä syystä täytin piruuttani Piraattipuolueen kannattajakortin, vaikka olenkin myös tekijänoikeuksien nimeen henkeen ja vereen vannovan Tietokirjailijat ry:n jäsen.


Best,

J. J.

[jsn]

Mainitsemasi toiminnan resurssit ovat pienet, tarkoittanee Museoviraston henkilökunnan intoa ryhtyä harjoittamaan verovaroin tuettua liiketoimintaa henkilökunnan keksimissä omissa lempiprojekteissa.

Tehtävänsä suorittamista varten Museovirasto saa rahoituksen verovaroista.

Lain mukaan Museoviraston tehtävä ei ole liiketoiminnan harjoittaminen.

.

En usko minkään viraston henkilökunnan olevan ihastuksissaan siitä, että saa laskuttaa ja periä korkeita tai pienempiä liiketaloudellisten suoritteiden maksuja. Laskutustoimenpiteet teettävät runsaasti ylimääräistä hallinnollista rutiinityötä, eikä uskoakseni kenenkään palkkauskaan ole tähän "tulokseen" sidoksissa, koska se ei ole edes viraston lainmukainen tehtävä, eikä näillä tuloilla kateta koko toiminnan kustannuksia.

On nurinkurista, että Suomessa valtion organisaatio, jonka intressissä luulisi olevan kulttuurin, erityisesti suomalaisen kulttuurin kehitys, toiminnallaan estää ja vaikeuttaa kulttuurin kehitystä lukitsemalla kulttuurisisältöjä maksullisen palvelun taakse ja tuhoamalla kuva-aineistot digitaalisilla leimoilla. Jos tämä johtuu siitä, että lainsäädäntö käskee Museovirastoa näin tekemään pitää tietysti tuollaista lakia mitä pikimmin muuttaa, sillä se ei todellakaan vastaa modernin ”digitaalisen tietoyhteiskunnan” vaatimuksia.

Ensi eduskuntavaaleissa saattaa hyvin nousta yhdeksi vaaliteemaksi julkisten aineistojen saatavuuden helpottaminen.

. En usko että tästä on isoksi vaaliteemaksi.

Maksuperustelain ja sen päälle tehtyjen virastokohtaisten asetusten taustalla on 1990-luvun alun tilanne ja valtiovarainministeriön tulosvastuu- ja tuottavuusajattelu, joka ei suinkaan osoita laantumisen merkkejä. Siihen hallituksen tai eduskunnan vaihtumisella on hyvin vähän vaikutusta. Kuvatietopalvelu määritetään opetusministeriön asetuksella. Minusta jonkin hallinnonalan yksittäisiä virastoja on hyödytöntä syytellä, jos ne noudattavat vain yleistä linjaa.

Esitin aiemmin vain muutamia näkökohtia, jotka olisi syytä ottaa huomioon kuvien maksuttomuutta ja täyttä vapautta vaadittaessa. Sinänsä en missään nimessä vastusta maksuttomuutta. Se todellakin edistäisi kulttuuria ja helpottaisi mm. useimmiten vähälevikkisen tietokirjallisuuden tai vaikkapa historiallisten näyttelyiden tuottamista. Ellei "kulttuurikäyttöä" haluta erottaa muusta "kaupallisemmasta" hyödyntämisestä, niin taataan ihmeessä kaikille vapaat käyttöoikeudet kaikkiin niihin kuviin, joita ei enää tekijänoikeus kahlitse.

Tietenkin kuvien tiukka erottelu kahteen kastiin (tekijänoikeudelliset - oikeudettomat) voi olla käytännössä työlästä.

Todelliset syyt piilevät muualla. Uskoisin että maksullisuus on tyypillistä viranomaisten varovaisuutta. "Tehdään nyt tämä digitaalinen palvelu ja katsotaan mitä siitä tulee". Tämä on tyypillinen suomalaisen byrokratian toimintatapa asiassa kuin asiassa. Jos maksullisuudesta kerran luovutaan, sitä on vaikeaa enää palauttaa, vaikka vastaisuudessa säädettäisiinkin, että virastojen tulee kattaa niin ja niin paljon ulkopuolisella rahoituksella tai sitten eriytetä koko kuvatietopalvelua kokonaan viranomaistoiminnasta erilliseksi omaksi yhtiökseen.

[Tapio Onnela]

Tietenkin kuvien tiukka erottelu kahteen kastiin (tekijänoikeudelliset - oikeudettomat) voi olla käytännössä työlästä.

Eivätkös ne rajat ole aika selvät, tavallinen valokuva 50 vuotta julkaisemisesta ja "taidekuva" 70-vuotta tekijän kuolemasta.

Todelliset syyt piilevät muualla. Uskoisin että maksullisuus on tyypillistä viranomaisten varovaisuutta. "Tehdään nyt tämä digitaalinen palvelu ja katsotaan mitä siitä tulee". Tämä on tyypillinen suomalaisen byrokratian toimintatapa asiassa kuin asiassa.

Voi olla, mutta on olemassa myös täysin päinvastainen toimintatapa, esimerkisi tämä aivan upea, ilmainen ja todella oikeasti hyödyllinen Kansalliskirjaston palvelu, jossa on luettavana vaikkapa digitoitua sanomalehtiaineistoa. Kuinkahan paljon käyttäjiä tuollakin palvelulla olisi, jos se olisi tehty maksulliseksi kuten Museoviraston kuvatietokanta.

http://digi.kansalliskirjasto.fi/index.html

Kansallinen identiteetti verkossa
Kansalliskirjaston rikkaista kokoelmista on digitoitu sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja pienpainatteita. Monipuoliset kiehtovat aineistot yhdistävät menneen ja nykyisyyden osana kansallista identiteettiämme. Verkkoaineiston selailu- ja hakumahdollisuudet ovat tutkijoiden, opiskelijoiden ja jokaisen verkon käyttäjän ulottuvilla.

[wejoja]

Valtion maksuperustelain soveltaminen ei koske vain tutkijoita, vaan myös opiskelijoita, vaikka perinteisen akateemisen käytännön mukaan ainakaan loppuvaiheen opiskelijoita ei ole ollut tapana rokottaa museo- tai arkistolaitoksien taholta.

Valmistelen itse pro gradua ja halusin tutkia erään maakuntamuseon arkiston valokuvia, jotka olin jäljittänyt useiden eri tutkimusten lähdetiedoista. Valitsin etukäteen muutamia kuvia museon lähettämien kirjallisten kuvausten perusteella tutkittavaksi livenä museon arkistossa, josta edelleen valitsin 3 mustavalkokuvaa ja yhden 4x kinokoon negaliuskan skannattavaksi, jotta voisin tutkia niitä tarkemmin työhuoneellani Mac 24" näytöllä.

Museon kaavailema lasku mainitusta skannauksesta ja tiedostojen poltosta cd:lle oli 72€ + 20€ ja siihen päälle käsittely ja postituskulut, eli loppusumma olisi ollut noin 100€, tai yli. Museolla ei siis ollut aikomustakaan soveltaa Tapion mainitsemaa maksuperustelain osaa, jossa tieteen tms. yleisen edun nimissä hinta voidaan jättää kokonaan perimättä. Tässä tapauksessa museo olisi jättänyt kuitenkin 25€ käyttömaksun perimättä sillä kyseessä oli opinnäytetyö, joten hintaa kyllä alennettiin siltä osin.

Pidän loppusummaa siitä huolimatta täysin absurdina. Osaan myös arvioida skannausprosessin toimenpiteet sillä olen ollut Mac käyttäjä jo vuodesta 1989.

Sittemmin selvisi, että samat kuvat ovat saatavilla eräiden yhdistysten arkistoista ja useiden henkilöiden kotialbumeista aivan vapaasti. On siis perusteltua kysyä, miten museolaitos voi saada tekijänoikeuden ja myydä kuvia, jos niitä on muualta aivan vapaasti saatavilla? Entäpä sitten kuvien moraaliset oikeudet? Tai respektioikeudet, joita Museovirasto näyttää rikkovan räikeästi sijoittamalla vesileimansa valokuvien päälle?

Sama ongelma on muuten nähtävillä myös Suomen Heraldisen Seuran porvarisvaakunoiden tietokannassa, jossa vaakunan "uudelleen piirtäjät" väittävät omistavansa kaikkien noin 1500 vaakunan tekijänoikeudet ja lisäävät kuvan päälle vesileiman.

Oma tilanteeni museon kanssa päätyi lopulta molempia hyödyttävään "päikseen" yhteistyösopimukseen, jossa museo ei laskuta kuvista mitään ja vastaavasti annan heille korvauksetta tunnistetietoja kuvista. Muussa tapauksessa olisin joutunut laskuttamaan museota kuvien henkilöiden tunnistamisesta 55€ tunnilta.

[Toni Selkala]

Itse olen vahvasti samoilla linjoilla Jyrki Ilvan ja Tapio Onnelan kanssa tässä asiassa. Kuten useat ovat jo tämänkin keskustelun aikana viitanneet, määrätään maksuista sekä niiden perusteissa laissa sekä alempiasteisissa säädöksissä. Mikäli luetaan Tapio Onnelan linkittämää lakia Museovirastosta sekä nimimerkki jsn:n linkittämää asetusta Museoviraston suoritteiden maksullisuudesta huomataan varsin helposti seuraavaa. Tämän lisäksi muistaakseni Museoviraston omilta sivuilta löytyy varsinainen hinnasto, jonka se on antanut edellä mainitun asetuksen perusteella.

Museoviraston toiminnan tarkoitus on asettaa yhteistä kulttuuriperintöä näytille ja saatavaksi. Maksullisia suoritteita taasen ovat "kuvapalvelut, paitsi milloin ne tukevat muuta viraston toimintaa". Tästä voitaneen päätellä, että mikäli toiminnan tarkoitus on asettaa kulttuuriperintöä (johon myös sanotut kuvat kuuluvat) yleisön nähtäväksi ja saataville on kuvien asettaminen internetiin kaikkien saatavaksi katsottava tukevan viraston muuta toimintaa. Tällöin näitä tuotteita ei saa hinnoitella liiketaloudellisin perustein, vaan ainoastaan syntyneiden kustannusten perusteella.

Kustannusten osalta, kuten nimimerkki jsn huomautti, voidaan katsoa, etteivät kuvat toki ilmaiseksi internetiin päädy. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti voi toimia maksun perusteena, vaan perusteena tulee toimia yksittäisen kuvan saattaminen sitä pyytävän haltuun. Tällaiset kulut, tapauksessa, jossa henkilö A lataa tiedoston internet-palvelua käyttäen, tulisi rajoittaa mahdollisiin palvelinkustannuksiin. Toki näittenkin erottaminen muista viraston kustannuksista lienee mahdotonta. Mielestäni tilanne on analoginen suhteessa siihen, että henkilö A menisi itse hakemaan kuvan arkistosta. Emme tällöinkään maksa vaikkapa Museoviraston sähkö- ja toimitilakustannuksia vaan ainoastaan itse kopion valmistamiseen kuluvat kustannukset. Siksi jos joku konservoi Museovirastossa aineistoa, tämä ei siirry tästä kyseisestä aineistosta myöhemmin pyydettävien kopioiden kustannukseen, vaan näiden kulujen katsotaan olevan Museoviraston viranomaistoimintaa ei liiketaloudellista toimintaa.

Kuvien tekijänoikeuksien kohdalla tilanne on, kuten todettua, melko selkeä. Mikäli kuvan tekijänoikeus on vanhentunut, ei sen alkuperäinen tekijä (tai hänen mahdollinen perillinen / kuolinpesä) nauti teoksensa suhteen muuta kuin mainittua respektioikeutta (ja toki myös isyysoikeutta ja joissain harvoissa tapauksissa ehkä klassikkosuojaa). Tämäkin lienee varsin pieni ongelma ainakaan tieteellisessä toiminnassa, sillä harva liittää kuvaa tutkimuksensa osaksi ilman mainintaa tekijästä, mikäli tämä vain on tiedossa. Museovirastolle ei synny tekijänoikeutta tradition (teoskappaleen omistusoikeuden siirtymisen) seurauksena.

Tekijänoikeuden suhde tieteelliseen toimintaan on myös helppo kyseenalaistaa vetoamalla sitaattioikeuteen (Tekijänoikeuslain 22§) tai oikeuteen käyttää julkaistua taideteosta osana tieteellistä työtä (Tekijänoikeuslain 25.1§ 1-kohta). Näiden pykälien mukaisesti tieteellistä toimintaa harjoittavalla on hyvän tavan mukaisesti oikeus käyttää myös tekijänoikeudellista materiaalia osana omaa julkaisua. Erityisesti näin asian pitäisi olla puhuttaessa korkeakoulujen opinnäytteistä tai niihin rinnastettavista töistä, joilla ei voida katsoa olevan kaupallista arvoa. Siksi laajalle levinneiden Creative Commons tai vastaavien lisenssien käyttö, mahdollistaisi yksinkertaisella tavalla Museoviraston aseman tilanteissa, joissa kuvia käytetään taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, eikä nykyisenkaltaista kestämätöntä tilannetta tarvitsisi pitkittää.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[jsn]

Tällaiset kulut, tapauksessa, jossa henkilö A lataa tiedoston internet-palvelua käyttäen, tulisi rajoittaa mahdollisiin palvelinkustannuksiin.

En ole varma, voitaisiinko tämä toteuttaa jo nykyisten lakien nojalla, mutta sinänsä vaikuttaa järkevältä. Toni Selkälän hyvin perusteltu ehdotus vaatii kenties silti muutoksen Valtion maksuperustelakiin ja vastaavaan opetusministeriön asetukseen. Jos nimittäin halutaan erityisesti helpottaa kuvien ja muiden viranomaismateriaalien tieteellistä käyttöä. En ole juristi, mutta jos tieteellinen käyttö nauttisi esim. sen nojalla ilmaisuutta, olisiko tämä ongelma kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta? Joissain kohdin lainsäädäntö sallii tieteelliselle tutkimukselle etuoikeuksia, mm. terveystietojen käytölle.

Läheskään kaikkia museoviraston valokuvia ei ole vielä digitoitu. Niin kauan kuin tilanne on tämä, maksuttomuutta ei todennäköisesti voida toteuttaa. Sitten kun koko kokoelma on todellakin käytettävissä digitaalisesti, mikään ei mielestäni ole ilmaisuuden esteenä, jos tekijänoikeus taataan ja serveri kestää.

Yksi käytännön lisäperustelu maksuille ei-lakisääteisissä viranomaispalveluissa on varmuudella se, että ne olisivat tähän asti ajautuneet kestämättömään henkilöstötilanteeseen, jos kuvatallenteita olisi hinnasta välittämättä voinut tilailla valtavia määriä, "ottaisin varmuuden vuoksi, tuon, ja vielä tuonkin ja kaikki 700 cm x 600 cm koossa." Työmäärä ja kustannukset viranomaiselle olisivat olleet valtavat.

Digitaalisuus poistaa tämän ongelman. Silti asiassa vielä halutaan odotella, ehkä siihen asti kunnes kokoelmat on saatu digitoiduksi, koska digitaalista kuvaa ja paperikuvaa ei erotella laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa ja päätöksissä. Käytännössä digitointia on ainakin Museovirastossa suoritettu käsittääkseni siten, että kuvia digitoidaan sitä mukaa kun niistä tehdään tallennetilauksia. Erityiskokoja haluavia tilaajia jouduttaisiin kuitenkin jatkossa laskuttamaan edelleen, jos ne olisi skannattava uudelleen alkuperäisistä. En kylläkään tunne mitä eri formaatteja ja kokoja kustakin kuvasta digitoidaan. Täytyisi siis määrittää mikä on "ilmainen perusformaatti" ja mikä taas maksullinen "erityispalvelu". Hankalaa?

[wejoja]

En ole juristi, mutta jos tieteellinen käyttö nauttisi esim. sen nojalla ilmaisuutta, olisiko tämä ongelma kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta? Joissain kohdin lainsäädäntö sallii tieteelliselle tutkimukselle etuoikeuksia, mm. terveystietojen käytölle.

Kuvien ilmaisuus voisi todellakin koskea kaikkia kansalaisia niin kauan, kun laitokset toimivat budjettirahoituksella, eli kaikkien maksamien veroeurojen varassa.

Opiskelijan ja näkökulmasta tilanne on selkeä, eikä se houkuttele tulevaisuudessa tekemään arkistotutkimuksia. Lopputyön aihe kannattaa valita sieltä, missä rima on matalin, toisin sanoen kustannusedullisin.

Tietoisuus siitä, että käytäntö olisi yhdenvertainen, ei juuri lohduttaisi sillä opiskelijoiden ja tutkijoiden motiivit ja päämäärät ovat erilaiset, kuten uuden tieteellisen tiedon tuottaminen, eikä se ole mikään yhdenvertaisuuskysymys.

[Vetehinen]

Läheskään kaikkia museoviraston valokuvia ei ole vielä digitoitu. Niin kauan kuin tilanne on tämä, maksuttomuutta ei todennäköisesti voida toteuttaa.

Todennäköisesti mitään muuta estettä digitaalisten kuvien maksuttomuudelle ei ole kuin Museoviraston henkilökunnan haluton asenne. Joku hyötyy kuvien maksullisuudesta.

Kun Opetusministeriö antoi Museovirastolle verorahaa kuvien digitalisointiin, niin mihin hankkeella pyrittiin?

Pyrittiinkö sillä luomaan liiketoimintaa Museovirastolle vai täyttämään Museovirastosta annetun lain kohta 4) huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta.?

Kummasta on kysymys?

[wejoja]

Museoviraston, kuten muidenkin museolaitosten henkilökunnan asenteissa on kyllä parantamisen varaa, eikä se koske vain kuva-arkistoa.

Mitä tulee kulttuuriperinnön tutkimukseen, MV ei ole enää pitkiin aikoihin kyennyt tekemään erityisen merkittävää tutkimusta, koska valtavaksi paisunut hallintobyrokratia vie käytännössä kaiken ajan. Kankea organisaatio toimii jarruna muulle tutkimukselle, jonka ovat historian ja arkeologian alan tutkijat saanet tuntea nahoissaan. Sitten ihmetellään kuorossa, että missä ihmeessä on vika, kun suomalainen tutkimus laahaa valovuoden päässä kansainvälisen tutkimuksen kärjestä?

[jsn]

Todennäköisesti mitään muuta estettä digitaalisten kuvien maksuttomuudelle ei ole kuin Museoviraston henkilökunnan haluton asenne. Joku hyötyy kuvien maksullisuudesta.

Valtio hyötyy ja saa hieman pientä lisärahaa paisuvien menojensa vastapainoksi. Tuskinpa minkään yksittäisen viraston henkilökunta on vastuussa laitoksensa saamien määrärahojen suuruudesta, vaan voi korkeintaan esittää jotakin.

Valtion menoja pitäisi supistaa ja tuloja lisätä kaikin mahdollisin tavoin, sanotaan. Kuvien maksullisuus on täysin tämän poliittisen linjan mukaista, jota edustavat vaikkapa nykyiset hallituspuolueet, aivan kuten maksuperustelakia säädettäessä v. 1992. Luultavasti museovirasto on saanut aiempina vuosina edes jonkinlaisia budjettiresursseja tähän toimintaan juuri maksullisuuden perusteella. Museoviraston menojen suuruuden vuoksi toimintaa on jouduttu ja joudutaan karsimaan.

Kun Opetusministeriö antoi Museovirastolle verorahaa kuvien digitalisointiin, niin mihin hankkeella pyrittiin?

Luultavasti digitointihanketta ei ole suoraan sidottu lopputuloksen maksullisuuteen tai maksuttomuuteen. Tämä olisi mahdollistanut varmaankin myös ilmaisen käytön kuville. Ilman opm:n digitointihanketta koko sivustoa olisi tuskin voitu toteuttaa.

Mitä tulee kulttuuriperinnön tutkimukseen, MV ei ole enää pitkiin aikoihin kyennyt tekemään erityisen merkittävää tutkimusta, koska valtavaksi paisunut hallintobyrokratia vie käytännössä kaiken ajan.

Jos yhteiskunnassa ei haluta maksaa lisää veroja, niin sen tarjoamia palveluja tai niiden maksuttomuutta on supistettava. Samaan aikaan monenlaiset tuottavuusohjelmat vaativat resurssien tiukkaa perkaamista.

Sinänsä museovirastoa koskeva kritiikki on perusteltua ja todettu mm. pari vuotta sitten ilmestyneessä virallisessa selvityksessä, jossa havaittiin melkoisia puutteita. Mutta ei museovirasto ole ainoa "paha", vaan monet muutkin museot laskuttavat kuvista.

Kansalliskirjaston ratkaisu vanhojen sanomalehtien digitoinnin suhteen on toinen, mutta ajallisesti selkeämmin rajattu. Samalla tämä kuvaa hyvin Kansalliskirjaston parempaa resurssitilannetta suhteessa tehtävien laajuuteen. Myös arkistolaitos digitoi asiakirjojaan tiheään tahtiin. Niistä netissä ovat ilmaiseksi saatavana tietyt julkiset asiakirjakokonaisuudet. Tämä nettipalvelu on toistaiseksi aika kankea ja hidas käyttää. Samoin hankala on Kansalliskirjaston lehtien sumean haun toimivuus. Toivottavasti kumpaankin tulee parannusta. Ja uskoisin, että kuvien maksuttomuuskin toteutuu jollain aikavälillä väistämättä.

[Vetehinen]

Kun Opetusministeriö antoi Museovirastolle verorahaa kuvien digitalisointiin, niin mihin hankkeella pyrittiin?

Luultavasti digitointihanketta ei ole suoraan sidottu lopputuloksen maksullisuuteen tai maksuttomuuteen.

Päättelin samoin. Maksullisuus on päätetty myöhemmin.

Museovirasto on esittänyt Opetusministeriöille tarvitsevansa rahaa kuvien digitointiin, voidakseen saattaa perinnön kansalaisten saataville.

Rahat saatuaan on iskenyt ahneus ja Museovirasto on päättänyt veloittaa kuvista.

Julkisen verovaroin rahoitetun tehtävän ja liiketoiminnan sekoittaminen on vaarallista, koska myytäväksi päätyvät vain sellaiset palvelut ja tuotteet, joille on kysyntää ja tarvetta. Verovaroilla kustannettavaksi jää kaikki se, mitä kukaan ei tarvitse eikä halua.

[Peter Tikka]

Museovirasto on esittänyt Opetusministeriöille tarvitsevansa rahaa kuvien digitointiin, voidakseen saattaa perinnön kansalaisten saataville.

Rahat saatuaan on iskenyt ahneus ja Museovirasto on päättänyt veloittaa kuvista.

Museovirastoon, joka ei saa myyntituloista osaakaan omaan käyttöön (varat ohjautuvat valtiovarainministeriölle, joka budjetin laatimisen myöntämisen yhteydessä myöntää parhaaksi katsotut määrärahat museovirastolle), on siis iskenyt "ahneus"? Mistä Vetehinen sen tietää? Onko Vetehinen selvittänyt asiaa pitkäänkin? Yksilöpsykologisin menetelmin? Vai onko kysymyksessä kollektiivin "ahneuskohtaus"?

Julkisen verovaroin rahoitetun tehtävän ja liiketoiminnan sekoittaminen on vaarallista, koska myytäväksi päätyvät vain sellaiset palvelut ja tuotteet, joille on kysyntää ja tarvetta.

Aivan niin. Valtio ei myy sellaista, "mitä kukaan ei tarvitse eikä halua". Kukaan ei myy sellaista, se viedään, per definitionem, kaatopaikalle.

Julkishallinnossa on usein päädytty erilaisiiin tarveharkintaan perustuviin ratkaisuihin. Tällöin ei olisi enää kysyksessä jsn:n mainitsema toiminta, jossa noudatetaan liiketaloudellisia perusteita. Sen puolesta voi poliittisessa toiminnassaan halutessaan päättää toimia.

Petsku