Keskustelut Agricolan kirja-arvosteluista lakkautettu ja puheenvuorot siirretty tämän otsikon alle

[Toni Selkala]

Lienee taas aika puuttua keskusteluun, joka on nähtävästi alkanut elää omaa elämäänsä todellisuutta suurempana ihmisoikeusloukkauksena ja vapaan tiedon sensurointina. Ensin on syytä puuttua Jouko Heynon esittämiin argumentteihin siitä, mikä on A. Mäkilän esittämien kommenttien arvo Agricolan toiminnalle. Kuten pitkästä lainauksestasi käy ilmi, hän esittää arvosteluasi kohden kaksi huomautusta. Molemmat huomautukset liittyvät enemmänkin ongelmaan siitä kuka tietoa esittää: kirjan kirjoittaja vai arvostelun laatija. Esimerkiksi sen selventäminen millaisissa yhteyksissä sanaa "harhamallinen" käytetään tuskin voidaan pitää suurena sensurointi-hankkeena. Mielipiteen esittäminen arvostelussa ei liene kiellettyä, mutta rehellisyyden nimissä voitaneen vaatia, että mielipiteet tuodaan ilmi omina, ei kontekstiin piiloitettuina, vaikeasti tulkittavina puolivillaisuuksina.

Sitten toiseen, ja hieman arvellutavampaan puoleen J. Heynon tavassa argumentoida. Ensinnäkin on syytä huomauttaa siitä yleisesti vallitsevasta kohteliaasta tavasta, joka koskee henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. Mikäli tällaista tietoa julkaistaan olisi ystävällistä kysyä keskustelun toiselta osapuolelta onko hänellä mitään tällaista julkaisemista vastaan. Toki tällaisen kohteliaisuuden unohtaminen lie paikallaan mikäli on syytä pelätä sensuurin pitkän varjon tällöin lankeavan tiedonvälittämisen tielle. Kuitenkin, Suomen rikoslaki tuntee 24. lukunsa 9§ kunnianloukkauksen, jonka toisessa kohdassa varsin selvästi mainitaan "muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista". Toinen momentti kuitenkin lieventää tätä säädöstä, sallimalla tällaisen halventamisen milloin tiede, taide tai muuta sitä vaatii. Kuitenkin, voidaan varsin perustellusti kysyä edellyttääkö mainitun sensuurin esiintuominen henkilökohtaisen kirjeenvaihdon saattamista julkiseksi, joka on omiaan halventamaan sen lähettäneen henkilön arvoa toimessaan? Mielestäni ei. On syytä tarkentaa, ettei kirje de facto sisällä mitään poikkeavaa tai kärkästä, mutta sen esiintuomisessa käytetyt tyylikeinot saavat sen näyttäytymään yksinomaan pikkusieluisena pilkunviilauksena.

Mikäli keskustelua halutaan käydä tekstien tarkastamisesta ja tiedon vapaasta kulusta, voidaan sitä käydä myös asiallisin argumentein. Lisäksi, olisi suotavaa kuulla myös ne syyt joiden vuoksi esitettyihin kysymyksiin vastaaminen arvostelussa rikkoisi mielipiteen esittämisen vapautta, johon tässä keskustelussa niin taajaan viitataan?

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[Toni Selkala]

Tämmöisessä internet-sivustossa, joka toimii vuorovaikutteisesti, on aika turhaa takertua lillukanvarpaisiin vaan kirjoituksille voi antaa suuremmat vapaudet, kuin painetussa printissä. Lukijat täällä voivat aivan hyvin kysäistä mikä on Junkers, jos eivät sitä ennestään tunne. Se on minun mielestäni asia, jota kannattaa tavoitella eli aktivoida lukijoita kysymään ja pohtimaan.

Yhdyn mielipiteeseesi siitä, ettei kaiken tiedon tarvitse välttämättä olla lukijalle esiintuotuna ja valmiiksi pureskeltuna arvostelussa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että milloin teksti sen sallii, tulisi arvostelijan tavoitella arvostelunsa itsenäisyyttä myös tiedollisessa mielessä. Saatan eksyä harhapoluille, mutta voisin kuvitella myös arvostelun muodostavan oman keskustelullisen kontekstinsa, jolloin käytettyjen käsitteiden määritteleminen on erityisen tärkeää. Voihan vaikka mainittu Junkers olla vapauden suurin symbooli tai sorron kauhistuttava väline -- ihan kirjoittajasta ja kirjoituksesta riippuen. Tokko arvostelija itsekkään toivoo, että jokainen lukija lukee tekstiä tällaisen merkityksellisen jatkumon sisällä.

Tarkentava kysymys pyrkii löytämään lisää määreitä termille siten, että tekstistä paremmin kävisi ilmi mitä tarkoitetaan. Vaikkapa "Tappoväline X X" saattaisi saada lisämääreen "Saksalainen tappoväline X X" jolloin kaikki ymmärtäisivät mistä/kenestä on kyse. Toisenlainen tarve tarkentaa tietoa voisi tulla kyseeseen, mikäli käytössä olisi erityisalan sanastoa, jonka ei voida olettaa olevan kaikille tuttua tai milloin samalla käsitteellä saattaa olla useita erilaisia selityksiä. Näin esimerkiksi voidaan tehdä ero "käsite X" ja "Aristoteleen määritelmän mukaan X on ---". Vaikka näitä koskevia kysymyksiä toki voidaan esittää myös foorumilla joka on varattu kysymyksille, on niiden selvittäminen arvostelussa järkevämpää johtuen jo yksinomaan siitä, että monesti selvennys voidaan saada ainoastaan arvostelun kirjoittajalta.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[Jouko Heyno]

Ihan kiva asenne tehdä asiallisesta keskustelusta vitsi, eikös, Toni?

Lienee taas aika puuttua keskusteluun, joka on nähtävästi alkanut elää omaa elämäänsä todellisuutta suurempana ihmisoikeusloukkauksena ja vapaan tiedon sensurointina.

Mutta sitten esittämääsi:

Molemmat huomautukset liittyvät enemmänkin ongelmaan siitä kuka tietoa esittää: kirjan kirjoittaja vai arvostelun laatija. Esimerkiksi sen selventäminen millaisissa yhteyksissä sanaa "harhamallinen" käytetään tuskin voidaan pitää suurena sensurointi-hankkeena.

Toki onkin kyse täydin turhasta vaateesta, sillä tekstistä toki ilmenee vastaus, jos tekstin vain viitsii lukea: "Kieli on luistavaa ja helppolukuista, vaikka tekijä onkin viljellyt herttaista eufemismia ”harhamallinen” turhankin tehokkaasti. Nykyisessä akateemisessa ilmastossa kun ”mielipuolinen” tai muu samaan viittaava ei ole poliittisesti korrektia." Jos nyt joku lukija ei tuosta saa selville, että termiä "harhamallinen" on käytetty "mielipuolisen" tai muun samaan viittaavan sijasta, on syytä jättää sensurointii muuhun yhteyteen kuin "aamukahville".

Mielipiteen esittäminen arvostelussa ei liene kiellettyä, mutta rehellisyyden nimissä voitaneen vaatia, että mielipiteet tuodaan ilmi omina, ei kontekstiin piiloitettuina, vaikeasti tulkittavina puolivillaisuuksina.

Mitähän "vaikeastitulkittavia puolivillaisuuksia" teksteistä löysit?

Sitten toiseen, ja hieman arvellutavampaan puoleen J. Heynon tavassa argumentoida. Ensinnäkin on syytä huomauttaa siitä yleisesti vallitsevasta kohteliaasta tavasta, joka koskee henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. Mikäli tällaista tietoa julkaistaan olisi ystävällistä kysyä keskustelun toiselta osapuolelta onko hänellä mitään tällaista julkaisemista vastaan. Toki tällaisen kohteliaisuuden unohtaminen lie paikallaan mikäli on syytä pelätä sensuurin pitkän varjon tällöin lankeavan tiedonvälittämisen tielle. Kuitenkin, Suomen rikoslaki tuntee 24. lukunsa 9§ kunnianloukkauksen, jonka toisessa kohdassa varsin selvästi mainitaan "muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista". Toinen momentti kuitenkin lieventää tätä säädöstä, sallimalla tällaisen halventamisen milloin tiede, taide tai muuta sitä vaatii. Kuitenkin, voidaan varsin perustellusti kysyä edellyttääkö mainitun sensuurin esiintuominen henkilökohtaisen kirjeenvaihdon saattamista julkiseksi, joka on omiaan halventamaan sen lähettäneen henkilön arvoa toimessaan? Mielestäni ei. On syytä tarkentaa, ettei kirje de facto sisällä mitään poikkeavaa tai kärkästä, mutta sen esiintuomisessa käytetyt tyylikeinot saavat sen näyttäytymään yksinomaan pikkusieluisena pilkunviilauksena.

Olet siis sitä mieltä, että Annastiinan toiminnassa sensorina on jotain halventavaa? Aika yllättävää. Kannattaa muistaa, että nimen omaan ja perustellusti jätin kertomatta, keneltä viestin sain. Lähettäjän paljasti lähettäjä itse, joka olisi voiunut halutessaan kirjoittaa "ulkopuolisenakin". Jos esittämäsi ei ole "puolivillaista, kontekstiin piillotettua" uhkailua, niin mikä on? Suosittelen tutustumaan lähemmin voimassaolevaan lainsäädäntöön, miettimään, mitä kirjoitat ja jättämään lakien "tulkitsemisen". Jos kuitenkin olet sitä mieltä, että lakia on rikottu, on kansalaisvelvollisuutesi ryhtyä asiassa toimiin.

Mikäli keskustelua halutaan käydä tekstien tarkastamisesta ja tiedon vapaasta kulusta, voidaan sitä käydä myös asiallisin argumentein.

Juuri tähän olen pyrkinyt. Jos löydät viesteistäni asiattomuuksia, "paljasta" ne, älä vihjaile.

Lisäksi, olisi suotavaa kuulla myös ne syyt joiden vuoksi esitettyihin kysymyksiin vastaaminen arvostelussa rikkoisi mielipiteen esittämisen vapautta, johon tässä keskustelussa niin taajaan viitataan?

Voisitko täsmentää, missä tuollaiseen on viitattu, edes kerran, saati "taajaan"?

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Hyvää uutta vuotta ja toivottavasti lisää asiallisuutta kommentteihisi.

JH

[Jouko Heyno]

Tervehdys,

Äkkiseltään katsoen näyttää siltä, että kirja-arviota kommentoinut toimittaja on pyrkinyt kohteliaasti ja normaalin käytännön mukaisesti esittämään muutostoiveet kysymyksen muotoisina. Kyse siis ole siitä, etteikö toimittaja itse ymmärtäisi kuvattua, vaan että hän on punninnut arvostelun luettavuutta ja ymmärrettävyyttä oletetun lukijan näkökulmasta.

Yst.terv. AL

Keskeistä on, minkä olen moneen kertaan kysynyt, kuka on tämä "oletettu" tai "tavallinen" (niin kuin sensori esitti) lukija sivustolla, joka määrittelee itsensä niin kuin Agricola sen tekee?

[Jouko Heyno]

Tämmöisessä internet-sivustossa, joka toimii vuorovaikutteisesti, on aika turhaa takertua lillukanvarpaisiin vaan kirjoituksille voi antaa suuremmat vapaudet, kuin painetussa printissä. Lukijat täällä voivat aivan hyvin kysäistä mikä on Junkers, jos eivät sitä ennestään tunne. Se on minun mielestäni asia, jota kannattaa tavoitella eli aktivoida lukijoita kysymään ja pohtimaan.

Tarkentava kysymys pyrkii löytämään lisää määreitä termille siten, että tekstistä paremmin kävisi ilmi mitä tarkoitetaan. Vaikkapa "Tappoväline X X" saattaisi saada lisämääreen "Saksalainen tappoväline X X" jolloin kaikki ymmärtäisivät mistä/kenestä on kyse.

Kuka ei ymmärrä palstalla, joka määrittelee itsensä: "Agricolan tavoite on luoda yhteys historiallista tietoa ylläpitävien ja tuottavien instituutioiden ja tiedon käyttäjien välille ja pyrkiä tiedon helpompaan hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa. "? Kuka on tuo "tavallinen lukija", johon täällä niin usein viitataan? Ja jos kyse on falangistikenraalin kommentista, mikä relevanssi laitteiden valmistusmaalla on? Suomalaisten tankkikalusto Jatkosodassa oli käytännössä neuvostoliittolaista tuotantoa. Sekään ei olisi liikkunut ilman polttoainetta. Mitä valmistusmaa asiaan vaikuttaa?

[Jouko Heyno]

Mutta jotta keskustelu selvenisi, seuraavana deletoitu arvostelu koskien teosta "Nankingin verilöyly":

Sotarikolliset edelleen vapaina

[Yhdysvaltalaisen?] Iris Changin teos on kuvaus ehkä karseimmasta kansanmurhasta, joka on tapahtunut viimeisen sadan vuoden aikana. Kansanmurha tapahtui itä-Kiinassa, Nankingin kaupungissa vuonna 1937. Tällöin Japanin armeija suunnitelmallisesti ja tietoisesti tappoi, raiskasi ja kidutti kuoliaaksi eri arvioiden mukaan 200 000–400 000 kiinalaista siviiliä ja antautunutta sotilasta. Changin teos on edelleen ajankohtainen. [Teos on kylläkin vain 10 vuotta vanha. Voisiko ajankohtaisuuden jättää pois?] Se osoittaa selvästi kuinka pelkkä murhaajajoukkojen johtajien tuomitseminen on turhaa: alaiset jäävät odottamaan uusien johtajien ilmestymistä. Vastaava tilanne on meneillään Balkanilla. Siellä tuomitsematta jääneet ustashan ja tsetnikkien kannattajat jatkoivat siitä, mihin toinen maailmansota oli heidät jättänyt. [Siis koska he jatkoivat? 1940-luvun lopulla? Viime vuosina?]

Teos on sinänsä sujuvaa luettavaa, mutta sekava litterointi haittaa kokonaiskuvan luomista. [Mitä litterointi tässä tarkoittaa? Itse en löydä sille muuta merkitystä kuin puhutun sanan tarkka ylöskirjaus, eli puhutun sanan litterointi. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sillä voisi olla muitakin merkityksiä. Joka tapauksessa, voisiko tuota kohtaa aukaista lukijalle?] Eniten minua kuitenkin häiritsee teoksessa käytetty tapa esittää lähdeviitteet. Itse asiassa ”Nankingin verilöylyssä” käytetty tapa merkitä viitteet on älyttömin, johon olen koskaan törmännyt. Viitteitä ei ole numeroitu vaan kirjassa on oma lukunsa nimellä ”viitteet”, johon on kerätty leipätekstistä viitattavat kohdat yhteen viitteidensä kanssa. Itse leipätekstissä ei siis ole mitään merkintää siitä, missä kohdin viitteitä on käytetty. Mielestäni tällainen tapa merkitä viitteitä on täysin käsittämätön. Samalla se vie pohjaa koko teoksen uskottavuudelta.

Changin teos on historiantutkimuksellisesti mielenkiintoinen. Kirjoittaja kertoo, ettei tapahtumista ole aiemmin lännessä kerrottu, vaan ne ovat kulkeneet lähinnä kiinalaisväestön sisäisenä tietona sukupolvelta toiselle. Itse kuitenkin muistan jo 70-luvulla nähneeni TV-dokumentin aiheesta. Ilmeisesti se vanha yhdysvaltalainen asenne on edelleen vallalla, jonka mukaan jos jotain asiaa ei tunneta USA:ssa, sitä ei tunneta missään.

Teoksen keskeinen sisältö on Japanin armeijan suorittama etninen puhdistus Kiinassa. Huolimatta tapahtumien raakuudesta Chang ei kuitenkaan ole alentunut nykyisin niin suosittuun sosiaalipornon kirjoittamiseen. Hän on pyrkinyt tiukkaan asiallisuuteen, kuitenkin tunteet huomioiden. Muutama ehkä huonosti valittu kuva ja täysin turhat viittaukset Adolf Hitleriin eivät pilaa kokonaisuutta. Kannattaa muistaa, että 1930-luvulla nimenomaan Saksa ja Italia olivat Kiinan keskeiset sotilaalliset tukijat aina vuoteen 1940, jolloin Britannia Japanin pyynnöstä esti Saksan antaman avun toimittamisen. [Tätä pitäisi avata. Minkä tähden tämä asia kannattaa muistaa?]

Changin teosta haittaa myös osin turhankin henkilökohtainen ote. Kyse on kuitenkin enemmänkin tyyliseikasta kuin itse näkökulmaa haittaavasta ongelmasta. Noin seitsemän viikkoa kestäneiden veriorgioiden järjettömyys tulee selkeästi esiin. Mitään taktista tai edes strategista merkitystä japanilaisten mielettömällä toiminnalla ei ollut. Kuten totesin, tapahtumien kuvaus on kuitenkin ratkaisevan tärkeää sen ymmärtämiseksi, miksi tuollaista on tapahtunut, ja miksi sitä edelleen tapahtuu. Nankingin ja Srebrenican välillä on vain mittakaavaero. [Tavallinen lukija ei välttämättä tiedä mikä Srebrenica on. Tuota täytyy avata vähintään muutamalla määreellä tai jättää pois. Toisaalta muutaman sadan ihmisen murhaaminen ON eri asia kuin monen sadan tuhannen ihmisen. Muutoinkin kyseessä on kaksi täysin erillistä ja erilaista tapahtumaa, hieman outo rinnastus.] Tapahtumia yhdistää myös syyllisten harjoittama menneisyyden kieltäminen: Balkanin verilöylyyn alettiin Serbiassa uskoa vasta, kun murhia tallentanut videonauha esitettiin. Edelleen osa serbeistä väittää kaiken olevan valhetta. Yhteys toista maailmansotaa revisionistisesti tarkasteleviin on helppo havaita. Japanissa taas verilöylyä kuvattiin laajalti lehdistössä sen tapahtuma-aikana, ja lehdistö piti muun muassa järjestettyjä sotavankeihin kohdistuneita teloituskilpailuja ”sotilaiden huvina”. Modernissa Japanissa Nankingin tapahtumista kertovia veteraaneja taas on uhkailtu, jopa murhattu.

Loppuarvio kirjasta on positiivinen. Kirja kannattaa lukea ja sen tulisi kuulua jokaiseen historiaa sisältävään kirjastoon: niin peruskouluun kuin yliopistoonkin. Sopiva paikka olisi Ruandan kansanmurhasta kertovan teoksen "Huomenna teidät ja perheenne tapetaan" rinnalla. Mielettömästä lähteidenmerkitsemistavasta huolimatta kirja on Kiinan lähihistoriasta kiinnostuneelle merkittävä ja samalla avain tutkimuskirjallisuuden laajempaan tarkasteluun. Valitettavaa tosin on, että lähteitä ei ole eritelty omaan lukuunsa, vaan ne täytyy etsiä sekavien viitteiden seasta.

Olisi ihan mukavaa saada asiallisia arviointeja ja perusteluja julkaisun estämiselle arvosteluosioissa.

[Tapio Onnela]

Rehellinen ja avoin kysymys, josta keskustelua edelleen kaipaan, onko tämän kaltainen muokkausvaatimusten esittäminen Agricolan tarkoituksen ja tulevaisuuden kannalta mielekästä?

Lyhyt vastaus omasta puolestani: ehdottomasti kyllä on.

Agricolan kirja-arvostelut (ISSN 1796-704X) on toimitettu julkaisu, jonka toimittajat valitsevat julkaistavat tekstit. Olemme nyt jo jonkin aikaa pyrkineet yhdessä kirjoittajien kanssa käymään läpi tekstit ennen niiden julkaisemista, takavuosina tätä toimitustyötä ei valitettavasti ehditty kovin runsaasti tehdä. Tässä suhteessa Agricolan kirja-arvostelut on samanlainen julkaisu kuin muutkin toimitukselliset julkaisut, joissa julkaistava teksti käsitellään ennen kuin se julkaistaan. Kaikki tähän mennessä Agricolaan kirjoittaneet sadat arvostelijat, Jouko Heynoa lukuun ottamatta, ovat olleet hyvillään siitä, että heidän tekstejään on kommentoitu ja ehdotettu niihin ymmärtämistä helpottavia muutoksia.

Annastiina Mäkilä määrittelee Agricolan kirja-arvostelujulkaisussa käytetyn linjan selkeästi ja ytimekkäästi näin:

Tästä syystä olen pyrkinyt hyvän kielen lisäksi varmistamaan, että oikolukemani kirja-arvostelut ovat myös kaikelle kansalle avautuvia. Tämä taas tarkoittaa usein niin termien kuin ajatuskulkujenkin avaamista. Kyse ei tietenkään ole ajatusten itsensä poistamisesta vaan nimenomaan avaamisesta.

Jos tämä noudattamamme politiikka ei Jouko Heynolle sovi, hänen kannattaisi varmaankin tarjota arvostelujaan jatkossa jollekin toiselle medialle tai julkaista ne omalla kotisivullaan.

[Jouko Heyno]

Rehellinen ja avoin kysymys, josta keskustelua edelleen kaipaan, onko tämän kaltainen muokkausvaatimusten esittäminen Agricolan tarkoituksen ja tulevaisuuden kannalta mielekästä?

Lyhyt vastaus omasta puolestani: ehdottomasti kyllä on.

Tarkoitin, mitä kirjoitin, sekä arvostelussa että näissä viesteissä, yös tuota "tämänkaltainen" kohtaa. Mielenkiintoista tässä keskustelussa on, että tämä on ensimmäinen selkeä ja suora vastaus, jonka olen tässä keskustelussa saanut. Mutta noihin muihin kysymyksiin odotan edelleen vastausta.

Agricolan kirja-arvostelut (ISSN 1796-704X) on toimitettu julkaisu, jonka toimittajat valitsevat julkaistavat tekstit. Olemme nyt jo jonkin aikaa pyrkineet yhdessä kirjoittajien kanssa käymään läpi tekstit ennen niiden julkaisemista, takavuosina tätä toimitustyötä ei valitettavasti ehditty kovin runsaasti tehdä. Tässä suhteessa Agricolan kirja-arvostelut on samanlainen julkaisu kuin muutkin toimitukselliset julkaisut, joissa julkaistava teksti käsitellään ennen kuin se julkaistaan. Kaikki tähän mennessä Agricolaan kirjoittaneet sadat arvostelijat, Jouko Heynoa lukuun ottamatta, ovat olleet hyvillään siitä, että heidän tekstejään on kommentoitu ja ehdotettu niihin ymmärtämistä helpottavia muutoksia.

Kysyn edelleen, kuka on tuo "tavallinen lukija", joka ei esimerkiksi tiedä mitää Srebrenicasta ja lukee silti historiasivustoa. Myös muihin "ehdotuksiin" olen antanut vastauksen. Kun esitetyt, mielestäni turhat, muutokset ovat ehto julkaisulle, ei kyse ole enää mistään "ehdotuksesta".

Annastiina Mäkilä määrittelee Agricolan kirja-arvostelujulkaisussa käytetyn linjan selkeästi ja ytimekkäästi näin:

Tästä syystä olen pyrkinyt hyvän kielen lisäksi varmistamaan, että oikolukemani kirja-arvostelut ovat myös kaikelle kansalle avautuvia. Tämä taas tarkoittaa usein niin termien kuin ajatuskulkujenkin avaamista. Kyse ei tietenkään ole ajatusten itsensä poistamisesta vaan nimenomaan avaamisesta.

Jos tämä noudattamamme politiikka ei Jouko Heynolle sovi, hänen kannattaisi varmaankin tarjota arvostelujaan jatkossa jollekin toiselle medialle tai julkaista ne omalla kotisivullaan.

Olen, kuten totesin, antanut vastaukseni Annastiinan "ehdotuksille", saamatta muuta vastausta kuin tällaisia tempertantrum-kommentteja. Tarkoitus on kuitenkin nimen omaan keskustella, enkä voi ymmärtää moista lapseellista kiukuttelua. Odotan kuitenkin toiveikkaana selityksiä ja vastauksia esittämiini kysymyksiin. Ja mihin muuten perustuu väite, että "sadat arvostelijat ovat olleet hyvillään"?

Mutta jotta keskustelu saisi lisää pohjaa, tässä vielä Espanjian sisällissodasta Beevor-arvostelu:

Nautittavaa historian popularisointia

Antony Beevor on tunnettu ehkä parhaiten aiemmista suomennetuista teoksistaan: tiiliskiven kokoisista Stalingradin, Berliinin ja Kreetan taistelujen kuvauksista. Beevor on osoittanut olevansa paitsi historiantutkimuksen myös kirjoittamisen ammattilainen. Taistelu Espanjasta on samaa taattua laatutyötä kuin aikaisemmatkin teokset.

Suomennoksen luettavuutta häiritsevät käännökseen jääneet joskus huvittavatkin anglismit. [Näistä olisi hyvä saada yksi tai useampi esimerkki ja tieto miltä sivulta esimerkki löytyy.] Johtuneeko tämä siitä, että suomalaiset osaavat yhä paremmin vieraita kieliä, mutta oman kielen hallinta on jäänyt paitsioon.[Oliko suomen kieli kauttaaltaan huonoa vai vain näiden anglismien kohdalla? Sanotte nimittäin ylempänä suomenkielisen teoksen pohjalta, että Beevor on kirjoittamisen ammattilainen, ja tämä tuntuu hieman ristiriitaiselta jos suomennos on kehno. ]

Beevorin teoksessa on näkökulmia, jotka saattavat osin yllättää asiaan syvemmin perehtymätöntä. Toisaalta juuri ne kohdat ovat teoksen parasta antia, ja niitä olisi voinut kehittää pidemmällekin. Teos esimerkiksi tuo hyvin esille sen, kuinka virheellinen kuva kouluhistorian pohjalta syntyy 30-luvun kansainvälisen politiikan kiemuroista. Se, että Francon ensimmäinen ja osin jopa ratkaiseva tukija oli Iso-Britannia, jää usein mainitsematta. Samoin olisi voinut enemmän tarkastella USA:n osuutta falangistien tukijana – ovathan eräät francolaiset kenraalit sodan jälkeen selvästi todenneet, ettei heillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia voittaa ilman USA:n polttoainetta ja rahoitusta. [Ottaen huomioon, että falangistit ja francolaiset eivät ole sama asia, niin mitä tällä ajetaan takaa? [Olivatko kaikki francolaiset kenraalit myös falangisteja? Nyt syntyy kuva, että falangisti tarkoittaa samaa kuin frankolainen, ja että USA oli rahoittanut nimenomaan Francon armeijaa. Ehkä tätä kohtaa voisi hieman selventää?] ] Todellisuudessa Saksa ja Italia, jotka useimmiten esitetään keskeisinä toimijoina, eivät olleet ratkaisevassa asemassa: Junkersit ja Heinkelit eivät olisi lentäneet montaakaan päivää ilman Yhdysvaltojen toimittamaa polttoainetta. [Tavalliselle lukijalle pitäisi avata mitä nämä Junkersit ja Heinkelit ovat.] Samoin myöhemmin länsiliittoutuneiksi kutsuttujen valtioiden saartotoimet tekivät tasavaltalaisten toiminnan lähes mahdottomaksi. [Miksi nämä saartotoimet tekivät samassa maassa ja näin ollen samojen saartotoimien kohteena olevista vain yhden joukon eli tasavaltalaiset toimintakyvyttömiksi? Miksi tämä ei koskenut myös esim. francolaisia?]

Espanjan sisällissotaa voidaan pitää toisen maailmansodan alkukohtana paremmalla syyllä kuin Saksan hyökkäystä Puolaan. Tuolloin nimittäin Euroopan diktatuurit ensi kerran ottivat tosissaan mittaa toisistaan. [Olivatko todella kaikki tuonaikaiset eurooppalaiset diktatuurit mukana sodassa? Entä haluatko todella sanoa, että myös kommunismi oli diktatuuri?] Paradoksaalista on, että voittajaksi selvisi Neuvostoliitosta sotilasoppinsa ammentanut Saksa, koska käytetyn taktiikan kehittäjä, marsalkka Tuhatshevski, oli oppilaineen ”puhdistettu”. Taktinen ylivoima ratkaisi siitä huolimatta, että Neuvostoliiton ja siis tasavaltalaisten puolella ollut kalusto oli selvästi parempaa. Osuutensa oli tietysti myös sillä, että Neuvostoliitto ulotti omat ”puhdistuksensa” myös Espanjan tasavaltalaisjoukkoihin.

Kokonaisuutena kirja on nautittavaa luettavaa. Toisin kuin yleensä tämän tapaisissa teoksissa Beevor aloittaa selvittämällä sodan taloudellisia ja sosiaalisia taustoja aina ensimmäisestä maailmansodasta ja sitä seuranneista sisäpoliittisista heilahteluista lähtien. Talouden romahtaminen, vallankaappaukset ja sellaisten yritykset, vaalijärjestelmän heikkous, kansalliset sisäiset ristiriidat ja siirtomaajärjestelmän tehottomuus sekä ammattiarmeijan suhteeton koko olivat keskeisiä tekijöitä sisällissodan syttymiselle. Beevor tarkastelee myös Venäjän vallankumouksen aiheuttaman bolshevismipelon seurauksia Suuren laman jälkeisessä Euroopassa. [Ymmärrän, että suuri lama on käännös käsitteestä Great depression. Suomen kielessä se ei kuitenkaan ole vakiintunut käsite ja usein suuresta lamasta puhutaan meidän kotoisen 1990-luvun laman yhteydessä. Voisiko tässä siis käyttää jotain muuta termiä tuon sijaan tai hieman selittää? Esim. 1930-luvun taantuma tai lamakausi?] Katolisen kirkonkaan rooli ei jää huomiotta. Lopputulosta selventää myös sodanjälkeisten tapahtumien ja kehityksen tarkasteleminen.

On toki sanottava, ettei viiden ja puolensadan sivun leipätekstiin saa millään varsinaista syväluotausta lähes kolme ja puoli vuotta kestäneen sisällissodan historiasta. Tällaista Beevor ei lopulta ole yrittänytkään, vaan on pysynyt melko tiukasti valitsemassaan näkökulmassa. [Mikä tämä näkökulma on? Se ei tule täysin selville. Voisiko sen mainita jo ihan alussa? Aikaisemmin puhutaan vain monista yllättävistä näkökulmista.] Sellaisenakin se on kuitenkin merkittävä osa sitä uudempaa historiantutkimusta, jossa on pyritty luomaan kokonaiskuvaa kansainvälisistä suhteista ja suurpolitiikan merkityksestä perinteisen kansallisen tai alueellisen sotahistorian rinnalle. Jokaisen 1900-luvun Eurooppaa ja sen roolia maailmassa tutkivan historioitsijan tulisi lukea tämä teos jo sen luettavuuden ja tutkimuksellisen otteen tähden.

Odotan mielenkiinnolla kommentteja ja mielipiteitä. Odotan myös mielenkiinnolla, nyt jo innokkaasti, vastausta keskeiseen kysymykseeni: Kuka on tuo "tavallinen lukija", miten hänet määritellään? Onko kyseessä ehkä peruskoulun yläastelainen? Vai koostuuko Agricolan lukijakunta pääosin historiasta kiinnostuneista aikuisista?

Arvostelujen kirjoittamista toki jatkan, ja valmistumasssa on kymmenkunta, jotka saan tammikuussa laitettua ainakin sensuroitavaksi. Saattavat jopa ilmestyäkin. Samalla korostan jo aiemmin toteamaani, että oikeaoppinen ja pätevä arvostelu ei ole laiskalle lukijalle tarkoitettu tiivistelmä eikä kirjamainos, enkä sellaisia jatkossakaan aio laatia, oli julkaisumedium mikä tahansa.

[Jouko Heyno]

Lisäksi kannattaa muistaa, että tämä keskustelutori on nimen omaan niitä varten, joilla on halua keskustella itse arvosteluista ja arvostelemisesta yleensä, joten, jos kysyttävää on, täällä voi kysyä. Onko valvojien tehtävä hoitaa, ettei kysyttävää tule?

[loima]

Hyvät asiantuntijat ja foorumilaiset,

Antero Leitzingeriltä on mennyt Raja 1918-teemassa jauhot, puurot ja vellit sen verran pahasti sekaisin, että kehotan tasapuolisuuden nimissä tutustumaan ainakin kahteen muuhun tutkimukseen Kannaksen rajatapahtumista 1918-20 kuvauksineen punaisista, valkoisista, teloituksista, vankileireistä, syyllisistä, syyttömistä, kadonneista ja rajanylittäjistä.

1) Loima, Jyrki: Muukalaisina Suomessa. Kaakkoisen Kannaksen
kreikkalaiskatoliset venäläisseurakunnat kansallisena ongelmana 1889-1939. Yliopistopaino, 2001, diss. Osassa III käsittelen laajan arkistomateriaalin pohjalta näitä tapahtumia yksityiskohtaisesti venäläisiin kohdistuvina (pakko)toimina. Esimerkiksi poliittisesti aktiivin 40-45 ulkomaalaishuvila-asukkaan ryhmästä vain viisi jäi varmudella henkiin 1918 Venäjällä ja/tai Suomessa. Kakkoiselle Kannakselle perustettiin useiden satojen vankien leirejä.

2) Valtioneuvoston julkaisusarjan Westerlund, Lars (toim): Venäläissurmat Suomessa 1914-1922. Osat 2.1. ja 2.2. 2004. Etenkin 2.2. valaisee Kannaksen ja Rajamaan oloja 1918, mutta myös 1919-1921.

Paljolti "unohdettu" Anthony Uptonin kaksiosainen teos vuoden 1918 sodan tapahtumista on hyödyllinen perusteellisuudessaan. Kannaksen Rajamaan suomalaisaatteen miesten mielialoja voi katsoa Mikko Uotisen "Valkoiset Viirit" (1918) ja Erkki Paavolaisen (1914 ja 1921) "muukalais"kirjoituksista.
Laajemmin Suomeen tulleiden/pääässeiden venäläispakolaisten kysymystä voisi tarkastella dos. Pekka Nevalaisen julkaisusta "Viskoi kuin luoja kerjäläistä. Venäjän pakolaiset Suomessa 1918-1939". SKS, 1999.

Mikäli Engman ei ole kahta ensinmainittua ja useita Rajamaan komendantin (ml. komendantin päiväkäskyt Terijoen asujaimistolle erityisesti 29.4.-11.5.1918, mm. Donnerin suvun arkisto, KA), entisen SArk:n 1. Karjalan rykmentin, Ollilan, Kuokkalan, Terijoen, Kellomäen
suojeluskuntien paikallisosastojen arkistojen, sisäasianministeriön, EK-Valpon, ortod. paikallisseurakuntien, käräjäoikeuksien ym. arkistojen lähteitä riittävästi noteerannut, kokonaiskuvaa ei muodostu. Leitzingerin kansalliseen historiantutkimusperinteeseen ankkuroituva tasaisuus tarkoittaisi huomattavien arkistolähteiden ja tragedioiden poisssulkemista. Niillä ei tarvitse herkutella, mutta vähättely tai ignooraus on ihmisarvoa loukkaavaa. Tutkijan pitäisi tehdä oikeutta menneisyyden ihmisille.

Mainittakoon lopuksi joitakin yksityiskohtia. Kaj Donner palasi
- ilmeisen pakolla - rajakomendantiksi 1919 ja kovensi otteitaan. 1920-luvulla alkoi reipas venäläisten "salakuljettaminen" itään, jota "johti" asiasta tietoinen Viipurin läänin maaherra. Siihenkin pestiin oli pantu kovempi mies, kuten tiedämme. Asiasta on ministeriötason raportteja ja esittejä Heilimö totesi muistiossaan 1923, että se on yhä tehokas tapa päästä eroon ei-toivotuista venäläisistä (E. Heilimon promemoria, kansio 17, E.N. Setälän arkisto, KA). Esko Riekki johti EK:n paikallisosastojen valvonta- ja kuulustelu/karkotustoimia. Terijoen EK:n alaosasto oli tosin mielikuvitukseltaan poikkeuksellisen vilkas, sillä pikkupoikien paperilippukulkueestakin vääntyi raporteissa Raivolan "punakapina" vielä 1928.

Kaj Donner viihtyi toukokuussa 1918 alkuaankin huonosti rajuja veritöitä
paikallisten valkoisten revasnssimiesten tekeminä sallineen evl. G.
Elfvengrenin seuraajana Terijoella. Sotilaallisesti hän ei arvostanut Elfvengreniä, mikä ilmenee jo Donnerin omista teksteistä. Georg Elfvengren toimi valloituksen jälkeen komendanttina 27.4. alkaen vajaat kaksi viikkoa, kunnes kapteeni K. N. Rantakari "ensimmäisenä toimenaan" erotti tarkastuskierroksellaan Elfvengrenin ja "tehtäviinsä täysin sopimattoman" Terijoen poliisipäällikkö M. Uotisen, ks. Rantakarin raportti tarkastuksesta 19.6.1918, SVLA, Ea 1, KA).
Donner oleilikin 1918 pa. Helsingissä, joten käytännössä touko-
heinäkuun pakkotoimista, -karkotuksista ja venäläisasutuksen nälkäsaarrosta vastasi paikalla ollut Rajamaan komendantin adjutantti (mm. adjutantti Saurion raportti Donnerille 25.6.1917, Donnerin suvun arkisto, KA). Todellisuudessa suojeluskuntien paikallisoastot tekivät, mitä halusivat.
Rajuimmat toimet oli jo silloin tehty Elfvengrenin ja Uotisen johdolla teloituksineen (viikossa 27.4. alkaen ainakin 100, ehkä 200), mielivaltaisine pidätyksineen, juopuneiden sotilaiden asukkaisiin kohdistuneen mielivallan ja ryöstelyn muodossa.
Venäläisseurakunnan kirkkoherra G. Svetlovskij yritti estää niitä ja kirjoitti vetoomuskirjeen komendantille veritekojen lopettamiseksi (Svetlovskij'n kirje komendantille 28.4.1918, Terijoen kirkon arkisto, II Ea 6, MMA). Tuloksetta. Hautausmaahan jo haudatut punaiset kärrättiin suolle. Leitzingerin viittaus rauhalliseen syksyyn 1918 on puolitotuus, sillä Elfvengren oli erottamisensa jälkeen perustanut vapaaehtoisen rajapataljoonan, jonka kanssa hän yritti hyökätä loppusyksystä Pietariin. Omapäinen hanke onnistuttiin estämään ilman suurempaa konfliktia.

Sisäasiantoimituskunnnan päällikkö A. Castren oli puuttunut peliin 29.7.1918, kun Ollilan suojeluskunta toteutti perusteettomia ja lainvastaisia karkotuksia, joiden motiiveiksi paljastuivat 1927 myös julkisuudessa huomattavat ulkomaalaisomaisuuden "väärinkäytökset". Samoin toimivat Kuokkalan ja Kellomäen paikallisosastot. Myös lapsia karkotettiin "siveettömän" elämän vuoksi.

Mannerheim oli kiinnittänyt huomiota Rajamaan tilanteeseen ja yritti turhaan puuttua Elfvengrenin aloittamaan venäläisasukkaiden
nälkäsaartoon toukokuussa 1918 (Mannerheim komendantille 11.5.1918, Donnerin suvun arkisto, KA).

Jyrki Loima
aate- ja vähemmistöhistorian dosentti, JoY

[Tapio Onnela]

Kuka on tuo "tavallinen lukija", miten hänet määritellään? Onko kyseessä ehkä peruskoulun yläastelainen?
... .... ...
Arvostelujen kirjoittamista toki jatkan, ja valmistumasssa on kymmenkunta, jotka saan tammikuussa laitettua ainakin sensuroitavaksi. Saattavat jopa ilmestyäkin.

Jouko Heynolta on tainnut nyt tässä mennä sensurointi ja toimittaminen sekaisin, joten tarkennetaanpa vielä:

Agricolan kirja-arvostelut on toimitettu julkaisu, joka pyrkii tekemään julkaisemistaan arvosteluista käytettävien resurssien puitteissa mahdollisimman hyviä. Ei meillä ole syytä ”sensuroida” arvosteluissa esitettyjä ajatuksia, kommentit ja korjaukset kohdistuvat arvosteluun teknisessä mielessä ja niiden ymmärrettävyyteen lukijoiden kannalta.

"Tavallista lukijaa” ei varmaankaan voida sen tarkemmin määritellä kuin "Pihtiputaan mummoakaan" vaan se tietysti on hyvin epämääräinen käsite jolla tarkoitetaan sitä, että toimittaja luettuaan tarjotun arvostelun yrittää asettua mahdollisimman monen lukijan housuihin ja tekee sitten mielestään perusteltuja korjauksia tekstiin.

Onko valvojien tehtävä hoitaa, ettei kysyttävää tule?

Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Tietysti me pyrimme siihen, että tekstit olisivat mahdollisimman ymmärrettäviä ja kysyttävää ei tulisi ainakaan siksi, että arvostelut on kirjoitettu vaikeaselkoisesti tai huonosti.

Itse foorumipalsta tietysti on luotu nimenomaan kirja-arvostelujen kommentointiin ja niiden kautta tulevien ajatusten jatkojalostukseen, joten kaikenlainen kommentointi ja kyseleminen tietysti on vain tervetullutta.

[Jouko Heyno]

Kuka on tuo "tavallinen lukija", miten hänet määritellään? Onko kyseessä ehkä peruskoulun yläastelainen?
... .... ...
Arvostelujen kirjoittamista toki jatkan, ja valmistumasssa on kymmenkunta, jotka saan tammikuussa laitettua ainakin sensuroitavaksi. Saattavat jopa ilmestyäkin.

Jouko Heynolta on tainnut nyt tässä mennä sensurointi ja toimittaminen sekaisin, joten tarkennetaanpa vielä:

Taropi Onnelalta on tainnut nyt tässä mennä termit sekaisin: Sensori = tarkastaja, sensuuri = tarkastus. Olen jo todennut aiemmin, että sensurointi (=tarkastus) on etenkin pianovireiden varalta pelkästään hyvåä juttu. Vaatimus "rautalangasta vääntämiseen" julkaisun ehtona taas mielestäni ei. Joku voi toki olla toista mieltä. Haluaisin tietää, kuka.

Agricolan kirja-arvostelut on toimitettu julkaisu, joka pyrkii tekemään julkaisemistaan arvosteluista käytettävien resurssien puitteissa mahdollisimman hyviä. Ei meillä ole syytä ”sensuroida” arvosteluissa esitettyjä ajatuksia, kommentit ja korjaukset kohdistuvat arvosteluun teknisessä mielessä ja niiden ymmärrettävyyteen lukijoiden kannalta.

Jos näin on, miksi sensori ei vastaa itse? Mitä "epäselvää" on esim. "Junkerseissa ja Heinkeleissä"? Onko "tavallinen lukija" Agricolassa henkilö, joka on kiinnostunut aiheesta (tässä tapauksessa Espanjan sisällissota), muttei tiedä, että mainitut ovat ko. sodassa käytettyjä saksalaisvalmisteisia lentokoneita? Tietääkö "tavallinen lukija" missä tai mikä on Espanja? Entä sen, koska mainittu sota käytiin? Kuinka paljon pitää "vääntää rautalangasta"?

"Tavallista lukijaa” ei varmaankaan voida sen tarkemmin määritellä kuin "Pihtiputaan mummoakaan" vaan se tietysti on hyvin epämääräinen käsite jolla tarkoitetaan sitä, että toimittaja luettuaan tarjotun arvostelun yrittää asettua mahdollisimman monen lukijan housuihin ja tekee sitten mielestään perusteltuja korjauksia tekstiin.

Jos "toimitetulla julkaisulla" ei ole tietoa, kuka on sen "tavallinen lukija", ts. julkaisun kohderyhmä, on "toimitettu julkaisu" todellisissa toimituksellisissa ongelmissa.

Onko valvojien tehtävä hoitaa, ettei kysyttävää tule?

Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Tietysti me pyrimme siihen, että tekstit olisivat mahdollisimman ymmärrettäviä ja kysyttävää ei tulisi ainakaan siksi, että arvostelut on kirjoitettu vaikeaselkoisesti tai huonosti.

Otetaan nyt taas esimerkiksi nuo "junkersit ja Heinkelit", Espanjan sijainti ja sisällissodan ajankohta. Mikä kohta on ollut "vaikeaselkoista" tai "huonoa" noissa arvosteluissa? "Harhamaa" jo käsittelin, ja "onglema" näytti olevan se, että sensori on lukenut tekstin aamukahvilla, puolinukuksissa, koska hän vaatii selvennystä asiaa, joka on - kuten näkyy - kerrottu heti seuraavassa virkkeessä.

Itse foorumipalsta tietysti on luotu nimenomaan kirja-arvostelujen kommentointiin ja niiden kautta tulevien ajatusten jatkojalostukseen, joten kaikenlainen kommentointi ja kyseleminen tietysti on vain tervetullutta.

Hienoa. Sensoria lukuunottamatta eivät viestien perusteella "Junkersit ja Heinkelit" ole olleet kenellekään epäselviä. Mutta, jos kysyttävää on, vastauksen toki aina saa.

[Tapio Onnela]

Tämmöisessä internet-sivustossa, joka toimii vuorovaikutteisesti, on aika turhaa takertua lillukanvarpaisiin vaan kirjoituksille voi antaa suuremmat vapaudet, kuin painetussa printissä. Lukijat täällä voivat aivan hyvin kysäistä mikä on Junkers, jos eivät sitä ennestään tunne. Se on minun mielestäni asia, jota kannattaa tavoitella eli aktivoida lukijoita kysymään ja pohtimaan.

Ehdotan, että agricolalaiset vapauttavat hiukan kaulusta kiristävää kravattia ja päästävät keskustelua irti. Eikä kai mikään estä itsekään osallistumasta ja kysymästä palstalla mikä on Junkers?

Kiitokset ehdotuksista. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö verkkojulkaisussakin kannattaisi pyrkiä ajatuksellisesti ja kielellisesti mahdollisiman hyviin ja selkeisiin teksteihin. Verkosta löytyy kyllä ihan riittämiin huolimattomasti julkaistua materiaalia, siksi pyrimme huolehtimaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa siitä, että edes pahimmat virheet ja epäselvyydet saataisiin korjattua ennen kirja-arvostelujen julkaisemista.

Asiallista keskustelua tietysti kaikki haluasimme käytävän arvostelujen tiimoilta enemmänkin, ei sitä ole koskaan pyritty suitsimaan tai estämään. Kinaaminen arvostelujen teknisistä yksityiskohdista ei kuitenkaan ole kovin palkitsevaa puuhaa, enkä usko sen juuri ketään kiinnostavan.

Agricolan arvostelujulkaisun jokaisessa arvostelussa on suora linkki tähän foorumiin ja yllytys:
"Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla"

Ja kravattia en ole muuuten pitänyt sitten heinäkuun 2007.

Parhain terveisin: Tapio Onnela

[Jouko Heyno]

Kiitokset ehdotuksista. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö verkkojulkaisussakin kannattaisi pyrkiä ajatuksellisesti ja kielellisesti mahdollisiman hyviin ja selkeisiin teksteihin. Verkosta löytyy kyllä ihan riittämiin huolimattomasti julkaistua materiaalia, siksi pyrimme huolehtimaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa siitä, että edes pahimmat virheet ja epäselvyydet saataisiin korjattua ennen kirja-arvostelujen julkaisemista....Parhain terveisin: Tapio Onnela

Keskeinen idea tässä keskustelussa onkin, mikä noissa arvoisteluissa oli kielellisesti ongelmallista tai ei-selkeää. Vastausta ei ole näkynyt. Kelle historianharrastajalle "Junkersit ja Heinkelit" on epäselvä, kysyn edelleen. Ja kun kyse oli tuosta "harhamasta", joka selvisi lukemalla ihan vain seuraavan virkkeen, mikä siinä oli, joka ylitti "tavallisen lukijan" käsityskyvyn? Sama koskee muitakin deletoinnin aiheuttaneita kohtia. Mikä siis on Agricola kohderyhmä, oletettu "tavallinen lukija"? Olen kysynyt tätä jo moneen kertaan, vastausta saamatta.

Olen myös kysynyt, keitä ovat ne "sadat tyytyväiset", ja millä perusteella, saamatta vastausta siihenkään. Että sellaista "keskustelua"...

Voisiko olla, että esitetyt "korjausehdotukset" ovat vain arvoisien sensorien tapa tehdä itsestään tarpeellisia - jos ja kun kerran varsinaisia ja osoitettavia perusteluja ei löydy, niin kuin näyttää olevan.

[Tapio Onnela]

Mikä siis on Agricola kohderyhmä, oletettu "tavallinen lukija"? Olen kysynyt tätä jo moneen kertaan, vastausta saamatta.

"Tavallista lukijaa” ei varmaankaan voida sen tarkemmin määritellä kuin "Pihtiputaan mummoakaan" vaan se tietysti on hyvin epämääräinen käsite jolla tarkoitetaan sitä, että toimittaja luettuaan tarjotun arvostelun yrittää asettua mahdollisimman monen lukijan housuihin ja tekee sitten mielestään perusteltuja korjauksia tekstiin.

Olen myös kysynyt, keitä ovat ne "sadat tyytyväiset", ja millä perusteella, saamatta vastausta siihenkään. Että sellaista "keskustelua"...

Kaikki muut arvostelijat, joita lienee satoja. Jouko Heyno on toistaiseksi ollut näistä ainut, jonka kanssa aikaa tuntuu tuhraantuvan kohtuuttoman paljon epäoleellisten teknisten kysmysten kanssa näpertelyyn.

Voisiko olla, että esitetyt "korjausehdotukset" ovat vain arvoisien sensorien tapa tehdä itsestään tarpeellisia - jos ja kun kerran varsinaisia ja osoitettavia perusteluja ei löydy, niin kuin näyttää olevan.

Kyllä tässä toden totta hommia piisaa muutenkin. Heynon arvosteluista voi sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä lukemalla Heynon tänne postittamat arvostelut ja niihin annetut kommentit. Lisää löytyy täältä:
laittamalla hakukohteeksi arvostelijan ja kirjoittamalla hakulaatikkoon esim "Heyno".