Vuoden 1918 kapinan kuva sittenkin vääristynyt?

[nylander]

Punaiseen puoleen samastuneet ovat vuosikymmeniä halunneet pestä sen toiminnan puhtaaksi. 1918 jälkiselvittelyissä käytettiin yleisesti termiä neuvostovalta, mm. eri henkilöiden "toiminta neuvostovallan aikana" pyrittiin selvittämään ja tarvittaessa tuomitsemaan. Termi pyrittiin sittemmin unohtamaan ja samalla korostamaan ettei kyse ollut mistään neuvostojen vallasta, vaikka käytännössä ja teoriassa näin oli laita. Punainen Suomi perusti neuvostoja. Punainen historiatulkinta muistuttaa vahvasti vuoden 1941 erillissotateesiä. 1918 ei todellakaan ollut mikään "erillisvallankumous".

Olet kirjoittanut tähän ketjuun niin paljon edellä siteeratun kaltaista potaskaa, että parasta on kun häpeilet vain ihan itseksesi.

[jsn]

Pitihän se arvata, että tämähän se siellä hiertää. Ei ole kyllä aihetta häpeään tässä suhteessa. Huhtikuussa 1918 senaatti määräsi toimittamaan tarkat tutkimukset mm. valtion virkamiesten toiminnasta "neuvostovallan aikana" ja siitä, kuka oli kuulunut mm. eri valtion virastoissa perustettuihin neuvostoihin ja mm. vaati uuden uskollisuudenvalan niiltä, jotka olivat vannoneet uskollisuudenvalan punaiselle vallalle.

Ikävä tosiasia vain on, että punainen valta perustui neuvostoihin, joita perustettiin eri aloille. Tammikuussa 1918 perustettiin kansanvaltuuskunta ja työväen pääneuvosto ja sen alaisiksi tulivat mm. eri hallinnonalojen omat neuvostot ja niille valitut komissaarit. Työväenneuvostoja oli perustettu paikallisesti jo ennen kapinaa. Juuret olivat jo suurlakon aikuisissa neuvostoissa, aivan kuten Venäjällääkin. Mm. 1905 perustetun työväen vallankumouksellisen keskusneuvoston esikuva oli puhtaasti Venäjällä. Vuonna 1917 juuri nämä paikallisneuvostot juuri muodostivat paikalliset punakaartit. Kehitys oli täysin paralleellinen kuin Venäjällä, missä vaadittiin "kaikki valta neuvostoille".

Pääneuvosto käytti punaisten valtiosääntösuunnitelmien mukaan ylintä valtiovaltaa eli astui eduskunnan sijaan. Uutta valtiosääntöä oli hahmoteltu jo 1917 lopulta ja kansanvaltuuskunta hyväksyi sen alustavasti 23.2.1918.

Yleisesitys punaisen Suomen valtiomuodosta löytyy:

http://www.uta.fi/suomi80/art12.htm

Sen sijaan puheet suomenkielisten etnisestä puhdistamisesta ruotsinkielisten toimesta vuonna 1918 ovat täyttä roskaa.

[JariL]

Aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen Tikka osoittaa tutkimuksessaan, että punaisten harjoittamissa rankaisutoimissa ei ollut kyse pelkästä mielivalasta ja yksittäisen punakaartilaisen kostosta. Tutkimustuloksiinsa viitaten hän esittää, että ainakin kolmasosa rintaman takana tapahtuneista punaisten tekemistä surmateoista oli sotatilanteeseen tai ideologiseen ajatteluun perustuvaa suunnitelmallista terroria. Kun tarkastellaan punaisten perustamia oikeusistuimia ja niiden harjoittamaa rankaisutoimintaa, Tikka katsoo niiden rakenteellisesti muistuttavan lähes täysin valkoisen puolen rankaisutoimia. Molempien puolien rankaisutoimet jakautuivat myös samalla tavalla. Heti alueen valtaamisen jälkeen sotajoukkojen kenttäoikeudet jakoivat tuomioita. Päämääränä oli vastustajan lamauttaminen ja vallan haltuunotto alueella. Tätä toimintaa ja selustan hallintaa tukivat paikalliset, poliittisia rikoksia selvittäneet elimet. Molempien osapuolten antamat määräykset vastustajan kohtelusta muistuttavat myös toisiaan, niissä on jopa nähtävissä sama käänteismerkitys: antautuneiden surmaamista ei kielletty sinänsä, sitä vain pyrittiin kontrolloimaan. Väkivallan tuli pysyä armeijan johdon käsissä.

Lähde: Kirja-arvio teoksesta: Marko Tikka: Kenttäoikeudet. Välittömät rankaisutoimet Suomen sisällissodassa 1918. Mikko Kosunen, Työväentutkimus 2005.

Tikan suurin ongelma punaisten puolen oikeuskäytännön tutkimisessa oli, että punaiset ehtivät tuhota tai viedä Venäjälle suurimman osan materiaalista. Tutkimusaineistoa jäi riittävässä laajuudessa tutkijoiden käyttöön lähinnä Kouvolan seudulta. Edellä esitetyssä lainauksessa kuvatun lisäksi Tikan kirjasta tulevat hyvin esille oikeudenkäytön yhtymäkohdat punaisten Venäjällä käyttämiin menetelmiin. Tämä vallankumouksellinen, organisoitu oikeudenkäyttö on varsin tarkkaan pyyhkiytynyt pois julkisuudesta jota halliitsee punaisten osalta "katkeruudesta ja vääryydestä synytynyt kostomentaliteetti." Tikka kuitenkin osoittaa, että punaiset Kouvolan seudulla teloittivat valkoisten "napamiehiä" vielä siinä vaiheessa kun sota oli jo hävitty täysin tietoisina tappiostaan. Tällä haluttiin heikentää vastustajaa tulevia koitoksia ajatellen. Sama taktiikka oli käytössä myös Venäjällä, jossa vastustajan keskeisiksi hahmoiksi koetut henkilöt ammuttiin enenn kuin alue jouduttiin sotatoimien vuoksi luovuttamaan "väliaikaisesti" vastapuolelle.

Vuoden 1918 kuva vääristyy monessa tapauksessa jo siitä syystä, että kotoa saadaan valmiiksi väritetty ajattelumalli. Harvassa suvussa on kyetty myöntämään omien sukulaisten tekemät teot. Mieluummin viitataan vastapuolen tekemisiin. Ymmärtämisen kannalta on kuitenkin oleellista tajuta, että puhtaita pulmusia oli vuonna 1918 turhan harvassa.

Omakohtaisesti tiedän yhden tapauksen, jossa laajan suvun isoäiti kuolinvuoteellaan kertoi, että suvun punainen marttyyri jonka valkoiset ampuivat Tampereella vuonna 1918 olikin itse murhaaja. Hän kävi heti sodan alkuvaiheessa tappamassa raa'alla tavalla talollisen, jonka kanssa hänellä oli ollut jotakin kärhämää. Kuvaavaa on, että suvun isoisä meni hautaan salaisuus mukanaan ja jätti lapsensa ja lapsenlapsensa elämään valheen kanssa. Aika monen ao. suvun jäsenen käsitys vuodesta 1918 pehmeni isoäidin tekemän paljastuksen myötä aika lailla.

[nylander]

Pitihän se arvata, että tämähän se siellä hiertää. Ei ole kyllä aihetta häpeään tässä suhteessa. Huhtikuussa 1918 senaatti määräsi toimittamaan tarkat tutkimukset mm. valtion virkamiesten toiminnasta "neuvostovallan aikana"

Tuntuu oudolta, että syyttelet "punaiseen puoleen samastuneita", kun itse olet jopa terminologisesti sitoutunut kevään 1918 valkoisen senaatin käyttämiin sanamuotoihin, esimerkiksi tämä "neuvostovallan aikana". Koko sota varmaan oli sinun itseymmärryksesi mukaan "vapaussota", kuinkas muuten?

Ikävä tosiasia vain on, että punainen valta perustui neuvostoihin, joita perustettiin eri aloille. Tammikuussa 1918 perustettiin kansanvaltuuskunta ja työväen pääneuvosto ja sen alaisiksi tulivat mm. eri hallinnonalojen omat neuvostot ja niille valitut komissaarit. Työväenneuvostoja oli perustettu paikallisesti jo ennen kapinaa. Juuret olivat jo suurlakon aikuisissa neuvostoissa, aivan kuten Venäjällääkin. Mm. 1905 perustetun työväen vallankumouksellisen keskusneuvoston esikuva oli puhtaasti Venäjällä.

Kirjoittaja yrittää tässä tendenssimäisesti johdatella lukijoitaan uskomaan, että suomalaisten perustamat neuvostot viittaavat "neuvostovaltaan", siis Neuvosto-Venäjän ja myöhemmän Neuvostoliiton mukaiseen hallitusjärjestelmään. Otetaan esimerkki: Huhtikuussa 1917 pidettiin rautatieläisten liiton edustajakokous. Se päätti tehdä senaatille esityksen 9-jäsenisen 'rautatieneuvoston' perustamisesta. Neuvoston tehtävänä olisi ollut virkamiesten ja toimihenkilöiden ehdollepano vaaleissa, tutkimusten suorittaminen onnettomuuksien sattuessa, kurinpitorangaistusten määrääminen sekä työolojen valvonta. - Pidätkö tätä neuvostojärjestelmän alkiona? Entä tämä: Suomen virallisessa hallintokoneistossa oli jo vanhastaan neuvostoja, sillä valtion oppikoulujen ja aistiviallisten koulujen johto oli kouluneuvosto-nimisten elinten käsissä. Siis aistiviallisten koulujen porvarillisessa johdossakin kammottavat "bolshevistiset" neuvostot!

Suoraan sanoen tietämyksesi taso palauttaa mieleen anekdootin sotien välisen ajan amerikkalaisista, joille ei oikein koskaan selvinnyt, mitä eroa oli bolshevismilla ja Bolshoi-teatterilla.

Kehitys oli täysin paralleellinen kuin Venäjällä, missä vaadittiin "kaikki valta neuvostoille".

Naurettava väite. Annan puheenvuoron alan kansalaissodan ajan hallintohistorian parhaalle asiantuntijalle Osmo Rinta-Tassille, joka väitöstutkimuksessaan Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena kirjoittaa seuraavasti:

Huolimatta venäläisen neuvostojärjestelmän ilmeisestä matkimisesta yhtäläisyydet olivat vain näennäistä laatua. Suomessa neuvostoilla ei ollut edes periaatteessa samanlaisia valtuuksia kuin Venäjällä, jossa kaikki valta piti siirrettämän neuvostoille. Bolshevikkien neuvostojärjestelmän perusideana oli lisäksi se, että niiden tuli rakentua alhaalta ylöspäin, kun vallankumouksen johto Suomessa perusti niitä hallintorakennelman huipulle.

Ei siis oikein täsmää sinun "ikävien tosiasioidesi" kanssa.

Punainen historiatulkinta muistuttaa vahvasti vuoden 1941 erillissotateesiä. 1918 ei todellakaan ollut mikään "erillisvallankumous".

En tiedä, mitä tarkoitat "punaisella historiantulkinnalla" ja ketkä tutkijat sinun mielestäsi sellaista ovat edustaneet. Sen sijaan on selvää, että yrität siteeratulla lauseellasi taas palata vuoden 1918 valkoisten valheelliseen tulkintaan, jonka mukaan vuoden 1918 vallankumouksen syynä oli pelkästään "bolshevistinen kiihotus". Tällä teesillähän on ajasta aikaan koetettu kiistää vallankumouksen sosiaaliset syyt. Näin teki jo itse Svinhufvud aikoinaan. Työväen sosialisen aseman kurjuus muodosti kuitenkin vuosien 1917 - 1918 "avoimessa" tilanteessa riittävän, jos kohta ei ehkä välttämättömän syyn työväestön nousulle. Vertailukohdaksi voidaan ottaa yhteiskunnallinen tilanne Ruotsissa: muutamina kevään ja alkukesän viikkoina 1917 maa horjui sosialistisen kumouksen partaalla. Venäjän bolshevikitko sielläkin "kiihottivat"?

[jsn]

En tiedä, mitä tarkoitat "punaisella historiantulkinnalla" ja ketkä tutkijat sinun mielestäsi sellaista ovat edustaneet. Sen sijaan on selvää, että yrität siteeratulla lauseellasi taas palata vuoden 1918 valkoisten valheelliseen tulkintaan, jonka mukaan vuoden 1918 vallankumouksen syynä oli pelkästään "bolshevistinen kiihotus". Tällä teesillähän on ajasta aikaan koetettu kiistää vallankumouksen sosiaaliset syyt. Näin teki jo itse Svinhufvud aikoinaan. Työväen sosialisen aseman kurjuus muodosti kuitenkin vuosien 1917 - 1918 "avoimessa" tilanteessa riittävän, jos kohta ei ehkä välttämättömän syyn työväestön nousulle. Vertailukohdaksi voidaan ottaa yhteiskunnallinen tilanne Ruotsissa: muutamina kevään ja alkukesän viikkoina 1917 maa horjui sosialistisen kumouksen partaalla. Venäjän bolshevikitko sielläkin "kiihottivat"?

Jos yrität esittää ettei Venäjän tapahtumilla ollut vaikutusta Euroopan tilanteeseen 1917 jälkeen, niin väite on melko helppo kumota. Perinteinen historiatulkinta, niin punainen kuin valkoinenkin, on mielellään korostanut Suomen erillisyyttä ja erityisyyttä. Punaisille suosiollinen 1970-lukulainen tulkinta on pitänyt itsenäisyyttä Leninin lahjana, mikä mm. tulee esille vaikkapa teossarjassa Punaisen Suomen historia. Tämä oli ns. virallinen historiakäsitys. vaikka se tosiasiassa oli häneltä pelkkä strateginen valinta päämäärään pääsemiseksi. Suomi oli määrä vallata takaisin, aivan kuten koko Eurooppa, kun maailmanvallankumous toteutuisi.

"Bolshevistinen kiihotus" ja vasemmiston läheiset yhteydet Pietariin ovat kyllä riittävän hyvin dokumentoituja, jotta niiden olemassaolo voitaisiin kiistää. Leninillä vain oli 1918 kädet täynnä työtä venäläisten vastustajiensa kanssa, joten hänellä ei ollut mahdollisuutta tulla suomalaisten toverien avuksi konkreettisemmilla keinoilla. Venäjän vallankumouksellakin oli sosiaaliset syynsä, ei yksin "bolshevistinen kiihotus", jota en ole missään vaiheessa esittänyt vuoden 1918 yhdeksi ja ainoaksi syyksi. Sinä toit sen esille aivan tse. Suomen valtiovallan tutkimustoimet 1918 tapahtumista kutsuivat tapahtumia "aseelliseksi kapinaksi laillista hallitusta ja eduskuntaa vastaan", eivät "bolshevistiseksi kiihotukseksi". Kiihotus on täysin eri asia kuin aseellinen kapina. Siihen vaaditaan mm. aseita. Mistähän nämä tulivat tammikuussa 1918?

Suomen tilannetta ei voi tarkastella erillisenä Venäjästä, yhtä vähän kuin Baltian maiden. Ruotsi ei ollut koskaan ollut osa Venäjää. Niinpä sitä ei voi liittää venäläiseen kontekstiin yhtä vahvasti kuin Suomea. Mutta vaikutti Venäjän vallankumous toki innostavasti koko Euroopassa, miksi Ruotsi olisi ollut sille immuuni, kun seuraavana vuonna Saksassa ja Itävallassa oli vallankumouksia, Saksassa jopa Baijerin neuvostotasavalta. Unkarissa nousi valtaan Béla Kunin neuvostotasavalta. Kaikilla oli yhteydet Venäjän bolshevikkihallitukseen. Miksi Suomi, joka oli vasta eroamassa Venäjästä ja vallankumouksen kehdon naapurissa, muodostaisi ainoan poikkeuksen, kun venäläiset toimielimet olivat siellä vuoteen 1917 asti ja maassa oli vahva venäläinen asevoima. Pietarinsuomalaiset vieläpä olivat keskeisessä roolissa punaisen Suomen johtajistossa.

[jsn]

Huolimatta venäläisen neuvostojärjestelmän ilmeisestä matkimisesta yhtäläisyydet olivat vain näennäistä laatua. Suomessa neuvostoilla ei ollut edes periaatteessa samanlaisia valtuuksia kuin Venäjällä, jossa kaikki valta piti siirrettämän neuvostoille. Bolshevikkien neuvostojärjestelmän perusideana oli lisäksi se, että niiden tuli rakentua alhaalta ylöspäin, kun vallankumouksen johto Suomessa perusti niitä hallintorakennelman huipulle.

Bolshevikkien käytännön sovellus neuvostovallasta oli kuitenkin kokonaan toinen kuin esitetyt periaatteet. Itse neuvostoissa, yhä enenevässä määrin, valtaa edusti yksi puolue, joka pyrki harjoittamaan diktatuuria proletariaatin nimissä, ei suinkaan mikään vapailla vaaleilla valittu "neuvosto"-niminen parlamentti. Se, että neuvostoja perustettiin ylhäältä alas kuvaa juuri hyvin, että Suomen vallankumousjohto toteutti venäläistä esikuvaa, ei omaa. Kummassakin maassa vähemmistö pyrki myös työväenpuolueen sisällä ottamaan vallan enemmistöltä.

Aiemmin kouluasioissa neuvosto-nimellä toimineiden neuvostojen toimiala oli rajattu selkeästi ei-poliittisiin asioihin. "Keskusneuvosto" korkeimpana valtiollisena elimenä taas oli jo kokonaan muuta, kuten komissariaattien perustaminen. Keskusneuvosto oli ottamassa laillisesti yleisillä vaaleilla valitun eduskunnan paikan eli kyseessä oli laiton ja aseellinen vallankaappaus. Mitään uutta eduskuntaa tai lakiasäätävää kokousta ei ollut valittu, vaan sellainen oli yhä toiminnassa. Tietenkin kaikki vaikuttaneet olosuhteet tulee huomioida tapahtumia jälkikäteen arvioitaessa, mutta nämä perusfaktat ovat päivänselvät.

[Jussi Jalonen]

Annan puheenvuoron alan kansalaissodan ajan hallintohistorian parhaalle asiantuntijalle Osmo Rinta-Tassille, joka väitöstutkimuksessaan Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena kirjoittaa seuraavasti:

Huolimatta venäläisen neuvostojärjestelmän ilmeisestä matkimisesta yhtäläisyydet olivat vain näennäistä laatua. Suomessa neuvostoilla ei ollut edes periaatteessa samanlaisia valtuuksia kuin Venäjällä, jossa kaikki valta piti siirrettämän neuvostoille. Bolshevikkien neuvostojärjestelmän perusideana oli lisäksi se, että niiden tuli rakentua alhaalta ylöspäin, kun vallankumouksen johto Suomessa perusti niitä hallintorakennelman huipulle.

Rinta-Tassin kirjoittamassa tekstissä näyttäisi olevan sisäinen ristiriita. Eikö neuvostojen "perustaminen hallintorakennelman huipulle" nimenomaan viittaa pyrkimukseen keskittää niille se valta, tai ainakin toimeenpaneva valta?

Tuon vertauksen perusteella vaikuttaa muuten siltä, että Suomessa vallankumouksen johdolla oli jo lähtökohtaisesti mahdollisuus toteuttaa sellaista järjestelmää, minkä saavuttamiseksi bolševikkien oli harjoitettava voimapolitiikkaa. Suomessa punaiset saattoivat perustaa itse ikiomat valmiit neuvostonsa; itänaapurissa bolševikkien oli ensiksi kyettävä sieppaamaan aiemmin spontaanisti syntyneet neuvostot haltuunsa menševikeiltä ja sosialistivallankumouksellisilta, voidakseen vasta sitten muokata niistä oman valtansa välikappaleita.

Kronstadtin kapinaan saavuttaessa oltiinkin jo päästy siihen vaiheeseen, missä matruusien iskulauseena oli "Kuolema bolševikeille, eläköön neuvostot".

Rinta-Tassi näyttää myös toteavan, että sisällissodan aikana punaisilla oli "ilmeinen" taipumus "matkia neuvostojärjestelmää".

Sen sijaan on selvää, että yrität siteeratulla lauseellasi taas palata vuoden 1918 valkoisten valheelliseen tulkintaan, jonka mukaan vuoden 1918 vallankumouksen syynä oli pelkästään "bolshevistinen kiihotus".

Nojaa, jos kerran talvisodan rauhanteon syynä oli yksinomaan Hermann Göringin kiihotus...

Rinnastus vuoden 1918 punaisen vallankumouksen erityisen kansallisen tulkinnan ja vuoden 1941 erillissotateesin välillä on muuten mielestäni kiinnostava, ja hyvinkin keskustelun arvoinen. Saattaisi kenties olla hyvinkin aiheellista kysyä, missä määrin tuossa toisessa ketjussa puheena olevaa Antero Holmilan kuvailemaa "kansallisen näkökulman sietämätöntä kapeutta" on säilynyt vuoden 1918 käsittelyssä vielä vapaussota-paradigmasta aikoinaan tapahtuneen sinänsä tervetulleen irtautumisen jälkeenkin.

Mikäli tämänlainen tendenssi olisi tosiaan hahmotettavissa, niin sille voisi ehkäpä luoda jonkin osuvan nimityksenkin. Olisiko vaikkapa "kansallisvasemmistolainen" mitään?


Best,

J. J.

[nylander]

Punaisille suosiollinen 1970-lukulainen tulkinta on pitänyt itsenäisyyttä Leninin lahjana, mikä mm. tulee esille vaikkapa teossarjassa Punaisen Suomen historia.

Punaisen Suomen historian kirjoittajista Jussi T. Lappalainen toimi teoksen ilmestyessä Suomen historian apulaisprofessorina. Marja-Leena Salkolan, Osmo Rinta-Tassin ja Juhani Piilosen osuudet ilmestyivät 1980-luvulla akateemisina väitöskirjoina. Voisitko täsmentää, ketkä heistä historiografisesti edustivat "punaisille suosiollista tulkintaa" - vai edustivatko peräti kaikki? (Olen kyllä kuullut, että Marja-Leena Salkolaa epäiltiin myöhempien aikojen punakaartilaiseksi, kun hän tutki "työväenkaartien syntyä ja kehitystä punakaarteiksi".) Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, ketkä edellisistä edustivat teossarjassa käsitystä itsenäisyydestä "Leninin lahjana"; olen lukenut sarjan aikanaan läpi, enkä silloin huomannut tällaista väitettävän. (Kokonaan toinen asia on se, että Polvisen ammoin esittämää retorisesti taitavaa kuvausta Leninin, Trotskin, Stalinin ynnä muiden "pirullisesta paradoksista eroamisesta yhdistymistä varten" ei sitäkään ole missään sitovin lähdenäytöin pystytty osoittamaan toteen.)

Suomen valtiovallan tutkimustoimet 1918 tapahtumista kutsuivat tapahtumia "aseelliseksi kapinaksi laillista hallitusta ja eduskuntaa vastaan" - -. Kiihotus on täysin eri asia kuin aseellinen kapina. Siihen vaaditaan mm. aseita.

Mielestäni moderneinta tulkintaa kansalaissotaan johtaneesta kehityksestä edustavat professorit Pertti Haapala ja Risto Alapuro. Jos olen vähänkään ymmärtänyt heidän aihetta käsitteleviä keskeisiä teoksiaan (Haapala mm. Kun yhteiskunta hajosi; Alapuro mm. State and Revolution in Finland), niin tällainen harrastamasi legalistinen näkökulma (- -"kapinaksi laillista hallitusta ja eduskuntaa vastaan - -") vaikuttaa vähän vanhanaikaiselta. Esimerkiksi Haapala on käsittäkseni korostanut, että koko suomalainen yhteiskunta oli 1917 jakaantunut kahteen suunnilleen tasavahvaan ryhmään, jolla kummallakaan ei ollut takanaan mitään ehdotonta legitimiteettiä. (Koska olet innokas korostamaan "laillisuutta", voisi kysyä, eikö Mannerin eduskunta edustanut "laillista" yhteiskuntajärjestystä, kunnes porvarit juonivat sen hajalle väliaikaisen hallituksen suojelevan käden alla.)

Mutta vaikutti Venäjän vallankumous toki innostavasti koko Euroopassa, miksi Ruotsi olisi ollut sille immuuni, kun seuraavana vuonna Saksassa ja Itävallassa oli vallankumouksia, Saksassa jopa Baijerin neuvostotasavalta. Unkarissa nousi valtaan Béla Kunin neuvostotasavalta. Kaikilla oli yhteydet Venäjän bolshevikkihallitukseen.

Ruotsissa vakavat sosiaaliset levottomuudet ja "kravallit" alkoivat ns. nälkäkapinana huhtikuussa 1917 maan länsirannikolta Västervikistä ja levisivät pian koko maahan. Väitätkö todella, että bolsevikeilla oli sielläkin sormensa pelissä, vaikka he samaan aikaan Venäjän Itämeren-laivaston radikaalissa Tsentrobaltissa olivat pienenä vähemmistönä?

Mitä punaisen Suomen neuvostoihin tulee, luotan edelleenkin Rinta-Tassin teokseen, en sinun selittelyihisi.

[jsn]

tällainen harrastamasi legalistinen näkökulma (- -"kapinaksi laillista hallitusta ja eduskuntaa vastaan - -") vaikuttaa vähän vanhanaikaiselta. Esimerkiksi Haapala on käsittäkseni korostanut, että koko suomalainen yhteiskunta oli 1917 jakaantunut kahteen suunnilleen tasavahvaan ryhmään, jolla kummallakaan ei ollut takanaan mitään ehdotonta legitimiteettiä. (Koska olet innokas korostamaan "laillisuutta", voisi kysyä, eikö Mannerin eduskunta edustanut "laillista" yhteiskuntajärjestystä, kunnes porvarit juonivat sen hajalle väliaikaisen hallituksen suojelevan käden alla.)

Valkoinen legitimiteetti ei tietenkään tuolloisessa tilanteessa ollut täysin kiistaton, koska itsenäisellä Suomella ei ollut uutta perustuslakia. Mutta silti jos asiaa tarkastelee osapuolten perusteluista eikä nykypäivästä käsin, tilanne näyttää varsin selvältä. Punaiset olivat tietoisesti tekemässä vallankumousta, eivätkä edes yrittäneet esiintyä legitiimisen jatkuvuuden edustajina. Kyse oli köyhälistön nimissä tehdystä avoimesta vallanotosta, jota ei yritettykään minään muuna esittää. Minun tietääkseni porvarien laillisen hallituksen vastaisia juonia tai hautomia vallankaappauspyrkimyksiä ei koskaan käytetty sen perusteluna. Punainen valta halusi tehdä täydellisen pesäeron edeltäneeseen järjestelmään, kun taas valkoinen valta pyrki palauttamaan sitä edeltäneen tilanteen. Toki sodan kestäessä tämä vaihtoehto etääntyi yhä kauemmas, eikä koskaan toteutunut. Tähän oli vaikutuksensa myös suurvaltapolitiikalla ja Brest-Litovskin rauhalla. Sota tuotti prosessin, joka teki mahdottomaksi palata entiseen. Mm. monarkiaa ei vielä vuonna 1917 halunnut kukaan.

Legaalisuus oli erittäin painava argumentti, joka vetosi laajoihin väestökerroksiin. Se ei ollut yhdentekevä asia. Jos se on vaikuttanut aikalaisiin, niin miten siitä puhuminen historian ymmärtämisessä voisi olla vanhanaikaista. Meidän on arvioitava tapahtumia tuon ajan näkökulmasta, ei omastamme. Perustuslaillisuus ja laillisuusnäkökulma olivat vahvoja traditioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka jälkeenpäin näyttäisikin luonnolliselta, että ne olivat sosiaalisten ja poliittisten myllerrysten myötä muuttuneet anakronismeiksi. Tämä on jälkiviisauden tuottama näköharha. Laillisuutta ja rauhallisempia oloja kaivattiin yleisesti toukokuussa 1918. Tätä kuvaa hyvin, että summittaiset teloitukset loppuivat varsin nopeasti. Monet vapaaehtoiset suojeluskuntalaiset jäivät pois jo ennen sodan päättymistä. Vain pieni vähemmistö valkoisella puolella halusi saattaa loppuun oman kansallisen vallankumouksensa.

Minulla ei ole mitään Haapalan ja Alapuron näkökulmaa vastaan. Niidenhän mukaan kyse oli suomalaisen yhteiskunnan suuresta tragediasta. En ole etsimässä syyllisiä. Heitä ei enää ole. Kuitenkin tosiasiat pitää tunnustaa eikä yrittää pestä niitä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ym. perustein ja väistää vastuuta. Näkisin vuoden 1918 paljon heterogeenisempana ja moninaisempana ilmiönä, joka liittyy oleellisesti koko Euroopan tilanteeseen, kuin täällä halutaan. Kärjistynyt sosiaalinen tilanne ei yksin riitä selittämään sitä, koska kaikista talouskriiseistä ja jännitteistä ei automaattisesti tule vallankumouksiä ja sisällissotia. Tällä perustein 1900-luvun Suomessa niitä olisi pitänyt olla vähintään yksi vuosikymmentä kohden.

[nylander]

Punaiset olivat tietoisesti tekemässä vallankumousta, eivätkä edes yrittäneet esiintyä legitiimisen jatkuvuuden edustajina. Kyse oli köyhälistön nimissä tehdystä avoimesta vallanotosta, jota ei yritettykään minään muuna esittää.

Jos en aivan väärin muista, niin professori Pertti Haapala on korostanut, että työväenliike lähti vallankumoukseen motiivinaan ennen kaikkea vuoden 1917 saavutusten (kahdeksan tunnin työaikalaki, demokraattinen kunnallislaki ym.) puolustaminen; niiden pelättiin olevan vaarassa porvarillisen senaatin alkaessa hankkia maahan "lujaa järjestysvaltaa" ym. Tällaiseen defensiiviseen tavoitteeseen sopii huonosti väite siitä, että kyse olisi alun perinkin ollut "köyhälistön nimissä tehdystä avoimesta vallanotosta".

Minun tietääkseni porvarien laillisen hallituksen vastaisia juonia tai hautomia vallankaappauspyrkimyksiä ei koskaan käytetty sen perusteluna.

Edelliseen viitaten minulla on asiasta tasan päinvastainen kuva. Eduskunnan hajotuksen loppukesällä 1917 on täytynyt vaikuttaa vomaakkan murentavasti työväenlikkeen yhteiskunnallisiin laillisuuskäsityksiin. Markku Kuisma toteaa uudessa kirjassaan Sodasta syntynyt, jossa Suomen itsenäistymisprosessia tarkastellaan taloushistoriallisesta näkökulmasta, että eduskunnan hajotusta ehdotti Kerenskille ministerivaltiosihteeri, Kone ja Silta Oy:n toimitusjohtaja Carl Enckell, joka oli nimenomaan Suomen pääomapiirien edustaja ja Venäjän-kauppaa käyvän suurteollisuuden johtomies.

Sosialistit yrittivät sitten tunnetusti pitää viimeiseen asti kiinni Mannerin eduskunnasta, vieläpä sen jälkeen kun väliaikaisen hallituksen sotilaat olivat sulkeneet pääsyn Heimolaan. Lokakuun 1917 vaaleja sosialistit pitkään pitivät laittomina, ja - taas täytyy tehdä omia muistikuvia koskeva varaus - marraskuuhun 1917 ajoittuvassa Me vaadimme -julistuksessa lienee nimenomaan, ainakin välillisesti, viitattu porvariston vallankaappauksen uhkaan.

[JariL]

(Kokonaan toinen asia on se, että Polvisen ammoin esittämää retorisesti taitavaa kuvausta Leninin, Trotskin, Stalinin ynnä muiden "pirullisesta paradoksista eroamisesta yhdistymistä varten" ei sitäkään ole missään sitovin lähdenäytöin pystytty osoittamaan toteen.)

Tämä ajatus sisältyy jo Marxismin perusteisiin. Neuvostoliitossa jouduttiin myöhemmin korjaamaan teoriaa siten, että sosialismiin voitiin siirtyä suoraan maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta ilman teolliskapitalistista välivaihetta ja että tämä siirtyminen saattoi tapahtua pelkästään Venäjällä. Suomen Lenin näki Venäjän osana jolla jo oli riittävä kehitystaso sosialismiin siirtymiseksi. En tiedä kuinka "pirullinen" ajatusrakennelma oli, mutta looginen se kyllä oli.

[Jussi Jalonen]

Tällaiseen defensiiviseen tavoitteeseen sopii huonosti väite siitä, että kyse olisi alun perinkin ollut "köyhälistön nimissä tehdystä avoimesta vallanotosta".

Miten niin? Vallankumouksen tai vallankaappauksen funktionaalinen luonne ei muutu, vaikka kumouksellisten ja kaappaajien tavoitteena sitten olisikin vain uhatuksi koetun status quon ylläpitäminen.

Lokakuun 1917 vaaleja sosialistit pitkään pitivät laittomina, ja - taas täytyy tehdä omia muistikuvia koskeva varaus - marraskuuhun 1917 ajoittuvassa Me vaadimme -julistuksessa lienee nimenomaan, ainakin välillisesti, viitattu porvariston vallankaappauksen uhkaan.

Tammikuussa 1918 Suomen työväenliike katsoikin siis ensisijaisesti toteuttavansa vastavallankumousta?

Kokonaan toinen asia on se, että Polvisen ammoin esittämää retorisesti taitavaa kuvausta Leninin, Trotskin, Stalinin ynnä muiden "pirullisesta paradoksista eroamisesta yhdistymistä varten" ei sitäkään ole missään sitovin lähdenäytöin pystytty osoittamaan toteen.

Mikä kelpaa "sitovaksi lähdenäytöksi"? Leninin omat sanat kahdeksannessa puoluekongressissa ilmeisesti eivät sitten ole riittävät?



Best,

J. J.

[Vetehinen]

jsn kirjoitti:Etnistä puhdistusta vuoteen 1918 sisältyi, mutta se kohdistui venäläisiin.

Mielenkiintoista että tuotakin vain tapahtui passiivissa ilman tekijöitä.

Sisällissodan varsinaiset toimijat tuntuvat olevan punaisia, mutta valkoisten puolen teot vain tapahtuivat ikään kuin itsestään.

Kummallista saivartelua. Yhtä varmoja tekijöitä ei valkoisten suorittamista joukkoampumisista ole kuin punaisten, koska niitä ei koskaan tutkittu syyttämis- ja tuomitsemistarkoituksessa. Itse aloitit puhumisen torppareista, sitten sen jälkeen kiistät, että sosiaalisilla tekijöillä olisi ylipäätään ollut mitään merkitystä.

En kiistä sosiaalisten tekijöiden merkitystä sisällissodan yhtenä aiheuttajana. Siinä suhteessa olisi ehkä katsottava kunnallistason olosuhteisiin valtiollisten lisäksi.

Valkoisten terrorin vastuulliset on mielestäni jopa helpompi selvittää kuin punaisten, koska valkoisten armeijan upseerit tiedetään. Ylimmät upseerit olivat ulkomaalaisia, suomenruotsalaisia ja monet heistä olivat palvelleet Venäjän armeijassa.

Armeijan johto on vastuussa armeijansa teoista, paitsi kun kyse on yksittäisen sotilaan tekemistä rikkomuksista. Tämä periaate on käsittääkseni yleismaailmallinen.

Ehdotatko että kääntäisimme katseemme eurooppalaisiin rotuteoreetikkoihin emmekä tarkastelisi Suomen ja Ruotsin rotuoppineita?

Sisällissota osuu ajankohtaan jolloin suomenruotsalaiset poliittiset johtajat korostivat suomenruotsalaisia erillisenä rotuna. Esimerkiksi Axel Lille ja häntä aikaisemmin Axel Freudenthal.

Rotuopit olivat niin pinnalla sisällissodan aikaan, että Ruotsiin perustettiin muistaakseni rotubiologinen tutkimuslaitos heti sisällissodan jälkeen 1922.

Olivatko Suomen ja Ruotsin rotuaatteet syntyneet sitten umpiossa, ilman minkäänlaisia vaikutteita?

Väität siis tosissasi, että 1918 olennainen jakolinja oli etnisyys ja kieli sekä sodan lopputulos ja valkoisen puolen päämäärä suomalaisten etninen puhdistus Suomesta ruotsalaisten toimesta?

En väitä, että etnisyys olisi ollut ainoa jakolinja, mutta se oli yksi jakolinjoista ja merkittävä punaisten vankien teloittamisessa, koska ulkomaalaiset ja suomenruotsalaiset upseerit eivät välittäneet suomalaisten punaisten hengestä. He teloittivat niitä toisia. Suomalaisten johtamana valkoisten armeija ei olisi pitänyt punaisia niinä toisina, vaan omaan kansaan kuuluvina, joten sodan loppunäytös olisi ollut inhimillisempi. Suomalaiset valkoiset pyrkivät pelastamaan punaisia teloituksilta.

En ole koskaan kiistänyt ruotsinkielisen yläluokan jäsenten harrastaneen rotuoppeja, mutta väitän silti edelleen ettei niillä ollut vaikutusta 1918 vallankumouksen synnyssä, itse sotatapahtumissa, ei sodan lopputuloksessa eikä edes valkoiseen terroriin ja sen kohteiden valikoitumisessa.

Miksi punaisten sotaa edeltäneellä propagandalla oli vaikutusta, mutta ajankohdan rasistisella propagandalla ei olisi ollut vaikutusta?

[Vetehinen]

Perustuslaillisuus ja laillisuusnäkökulma olivat vahvoja traditioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka jälkeenpäin näyttäisikin luonnolliselta, että ne olivat sosiaalisten ja poliittisten myllerrysten myötä muuttuneet anakronismeiksi. Tämä on jälkiviisauden tuottama näköharha.

Anakronismista puhuttaessa juutalaisten syrjintä Natsi-Saksassa perustui Saksan lakeihin. Samoin lakeihin perustui Etelä-Afrikan apartheid. Toisinajattelijoiden sulkeminen gulageihin oli Neuvostoliiton lakien mukaista. Emme kuitenkaan puhu anakronismista ja näköharhasta, kun puhumme noissa maissa tehdyistä teoista.

Vallassa olijat pyrkivät laatimaan sellaiset lait, jotka turvaavat heidät itsensä ja vain heidät, joka näkyy siinä, etteivät 1918 punaisten teloitukset eivät olleet tietääkseni lakien mukaisia. Valkoisten johtokin se totesi tai ainakin epäili laittomuutta, koska valkoisesta terrorista vastuulliset armahdettiin.

[Jussi Jalonen]

Suomalaisten johtamana valkoisten armeija ei olisi pitänyt punaisia niinä toisina, vaan omaan kansaan kuuluvina, joten sodan loppunäytös olisi ollut inhimillisempi. Suomalaiset valkoiset pyrkivät pelastamaan punaisia teloituksilta.

Tämä on se kohta, missä nimimerkki "Vetehinen" uskoakseni menee metsään, eikä edes tässä ketjussa esiintyvä palstan vakituinen 1918-päivystäjä näemmä viitsi tätä tulkintaa kyseenalaistaa.

Valkoinen terrori ja teloitukset juonsivat paljolti sokeasta kostonhimosta ja vihasta, minkä taustalla oli osaksi propagandan luoma käsitys punaisesta hirmuvallasta, osaksi taas mille tahansa poliittisesti värittyneelle sisäiselle konfliktille tavanomaiset olosuhteet mielivaltaisine ja järjestäytyneine väkivallan kierteineen. Siinä vaiheessa, kun sisäinen vihollinen jo mielletään laitonta kumousta yrittäneeksi maanpetturiksi, murhamieheksi ja ihmissaastaksi, on herttaisen yhdentekevää onko hän "omaan kansaan kuuluva". Vaikka hän olisikin, todennäköisesti se vain pahentaa asioita, ja hänet murhataan joka tapauksessa.

Onkin aika erikoista väittää, että suomenkielinen (taas huomautus Vetehiselle oikean termin käytöstä) propagandalla, kostonhimolla ja rintamalla asteittain patoutuneilla purkautumistaan odottaneilla raivon tunteilla kyllästetty valkoinen sotilas olisi keväällä 1918 ajatellut punaista vankia käsitellessään, miten tämä maanpetoksellinen venäläisten kanssa juonitellut murhamies ja rosvo on kuitenkin, kaikesta huolimatta, "omaan kansaan kuuluva", jota tulisi kohdella sen vuoksi "inhimillisemmin"... ja pidättäytynyt vain tämän vuoksi viime hetkellä laukauksen ampumisesta.

Vetehisen hypoteesi näyttäisi riippuvan siitä, kykeneekö hän osoittamaan selkeän kvantitatiivisesti tämän hallituksen joukkojen riveissä sotineiden ruotsinkielisten sotilaiden ja upseerien mahdollisesti tunteman rasismin määrällisen vaikutuksen valkoisessa terrorissa. En ollenkaan epäile, etteikö moisia tunteita olisi hyvinkin risteillyt ruotsinkielisten upseerien ja sotilaiden mielessä; lähinnä tulee mieleen Bertel Gripenberg ja vastaavat tapaukset. Kuitenkin, väite siitä, että tämä olisi ollut peräti suorastaan ratkaiseva tekijä terrorin laajuudessa ja laajenemisessa - mihin tuo kommentti siitä, että sodan loppuselvittely olisi ollut "inhimillisempi" selvästi viittaa - vaatii jo melkoista uskonloikkaa.

Toisin sanoen, tuolla väitteellään Vetehinen pyrkii varsin selvästi kohottamaan kielijaon ei ainoastaan yhdeksi osatekijäksi, vaan peräti primääriksi tekijäksi vuoden 1918 tapahtumissa. Tarpeetonta sanoakaan, että tämä synkkaa varsin hyvin yksiin hänen tälle palstalle jo pitkään levittämänsä perinteisen propagandan kanssa.

Seuraavaksi epäilemättä kuulemme, että sodan jälkeisessä valkoisessa hämärässä satunnaisena jatkunut suojeluskuntain terrori ja vieläpä myöhemmät Lapuanliikkeen toimet olivat jollain tavoin kytköksissä ruotsinkielisyyteen.

Toisaalta, koska Vetehinen on muotoillut väitteensä kontrafaktuaalisesti - "suomenkielisten johtaessa valkoista armeijaa sodan loppunäytös olisi ollut inhimillisempi" - voisi hänelle oikeastaan vain siteerata tätä kommenttia, ja jättää asian sikseen.


Best,

J. J.