Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Mirkka Danielsbacka kirjoittaa Agricolan arvostelujulkaisussa Ulla-Maija Peltosen ja Ilona Kemppaisen toimittamasta artikkelikokoelmasta Kirjoituksia sankaruudesta otsikolla Välttämättömät sankarit


Danielsbackan arvioima teos sisältää kahdeksan tekstiä sankaruudesta historian-, folkloristiikan ja kirjallisuuden tutkimuksen näkökulmasta. Mirkka Danielsbacka tarkastelee asiaa evoluutiopsykologian näkökulmasta. Kiinnitin huomiota tähän kohtaa kirja-arviossa, mitä mieltä olette:

Mirkka Danielsbacka:
Artikkelikokoelman toimittajat toteavat johdannossa:
”Sankarin sukupuolella ei itsessään ole välttämättä kovin suurta merkitystä; sen sijaan sankarin tekojen luonteella on. Sukupuolijärjestelmästä taas riippuu, millainen toiminta on kullekin sukupuolelle mahdollista.” He jatkavat: ”Ajatus sukupuolten lähtökohtaisesta ja täydellisestä erilaisuudesta on usein sävyttänyt keskustelua siitä, millaisia tekoja ihmiseltä voi ja tulee odottaa. 1900-luvun molemmin puolin länsimainen sukupuolijärjestelmä vahvistui ja sukupuolten väliset erot jyrkkenivät.” (26.)

Lainauksesta käy ilmi sukupuolentutkimukselle tyypillinen tapa väittää sukupuolten välisen eron olevan määritelty ja aina ajassa ja paikassa vaihtuva. Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että osa sukupuolten välisistä eroista riippuu kunkin ajan ja kulttuurin sukupuolijärjestelmästä, mutta en sitä, että kaikki sukupuolelle tyypillinen käyttäytyminen olisi vain määrittelykysymys. Tietyt käyttäytymismallit ovat miehille tyypillisempiä kuin naisille ja toisin päin, eikä tämä tosiasia muutu, vaikka kulttuuria ja aikaa vaihtaisi kuinka. Näitä ihmisluontoon evoluutiohistoriamme aikana iskostuneita (tiedostamattomia) käyttäytymistaipumuksia voi analysoida evoluutiopsykologian viitekehyksestä käsin ja mielestäni se on miltei välttämätöntä, erityisesti, jos aikoo tutkia ihmisten käyttäytymistä sukupuolinäkökulmasta.

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Mirkka Danielsbacka pyrkinee sivaltamaan iänikuista perimä vai peruna -debattia väitteellään siitä, miten sukupuoli myös tosiasiallisesti rajaa ihmisen toiminnan mahdollisuuksia. Leimallista koko nykyiselle keskustelulle länsimaissa taitaa olla aikaisemmin vallalla olleiden aistein havaittavien erojen korvaantuminen geenitason eroilla. Tässä mielessä dialogi jatkaa voimallisesti valistuksen jälkeistä keskustelua ihmisten tasa-arvosta tai vaihtoehtoisesti tasa-arvottomuudesta.

Itse näen keskustelun kumpuavan perustavaa laatua olevasta filosofisesta kysymyksestä, jota neljän vuosisadan aikainen keskustelu on pyrkinyt osin hämärtämään -- eikä vähiten keskustelun luonnontieteellistyminen darwinilaisen evoluutioajattelun synnyn jälkeen. Näemmekö ihmisen muodostuvan kahdesta erillisestä konstituentista -- ruumiista ja mielestä -- vai katsommeko ihmisen olevan yhtä yhtenäistä materiaa. Valistuksen myötä vallalle on tainnut enemmän tai vähemmän päästä vaihtoehdoista edeltävä, jolloin ihmisten erilaisuudelle voidaan hakea syitä kahtaalta: fyysisistä tai henkisistä ominaisuuksista.

Monesti keskustelussa kuitenkin fyysiset ja henkiset eroavaisuudet sekoittuvat, jolloin on vaikeaa sanoa kumpi oli ensin muna vai kana. Esimerkiksi Danielsbackan huomiossa on hankala sanoa onko miesten ja naisten sankaruuden erojen takana puhtaan fyysinen piirre vaiko "evoluutiohistoriamme aikana iskostunut käyttäytymistaipumus". Ongelma on verrattain helppo nykyisessä keskustelussa lakaista piiloon käyttämällä nykyisyyttä menneisyyden oikeutuksena. Jos jokin on tyypillistä toiselle, muttei mahdotonta toisellekaan, olemmeko varsinaisesti sanoneet mitään itse asiasta. Naisten sankaruuden samankaltaisuus miehisen sankaruuden kanssa voidaan aina kirjata poikkeukseksi, joka voidaan sivuuttaa konstruoitaessa todellista naisten sankarimyyttiä.

Tässä mielessä koko Galtonista saakka vellonut nature vs. nurture -debatti perustuu mielestäni väärälle lähtökohtaisolettamalle, koska emme voi erottaa näitä tekijöitä toisistaan muulloin kuin tukeutuessamme kartesiolaisuudesta kumpuavaan dualismiin. Siten monet keskustelijat tulevat tiedostamattaan allekirjoittaneeksi dualistisen manifestin, ilman että he olisivat sen kanssa samaa mieltä. Vai uskovatko kaikki keskustelun osapuolet todella siihen, että ruumiimme ja mielemme ovat toisista irrallaan kun he samanaikaisesti pyrkivät kuitenkin luomaan biologiasta selittävän tekijän myös ihmisen ajattelulle? Jos ihminen sitä vastoin nähtäisiin yhtenä entiteettinä, olisi vaikuttavien tekijöiden arvioiminen kaikilta kannoilta välttämätöntä, ilman nykyisenkaltaista dikotomiaa.

Kuten edellä kirjoitetusta varmaankin käy ilmi, olen varsin eri linjoilla Danielsbackan kanssa siitä mikä olisi oikea lähestymistapa ylipäätään ihmisyyteen. Evoluutiopsykologia sementoi itsensä ajatukseen ihmisen kognition evoluutiosta, mutta tälla tavoin ajateltuna kognition tulisi omata piirteitä, jotka takaavat ihmiselle paremmat menestymisen mahdollisuudet. Onko esimerkiksi sekularismi parantanut länsimaisten ihmisten kykyä selviytyä? Korostamalla arvoista kumpuavien valintojemme tiukan biologista luonnetta ajaudumme vääjäämättä tilaan, jossa arvotamme henkisiä ominaisuuksia parempina tai huonompina. Katsommehan tällöin, että evoluution selviämiskamppailussa taistelun voittaa tehokkain tai mukautuvin ominaisuus. Toisin sanoen evoluution arvot penetroituvat osaksi henkisten ominaisuuksien arvoja. Tästä on henkisesti kiusallisen lyhyt matka kuljettavana tiellä uus-eugeniikkaan.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Cornelius
Viestit: 20
Liittynyt: 04.10.08 10:56

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

En ymmärrä Selkälän kommenttia. Miten henki ja ruumis -kahtiajako liittyy nature vs. nurture -kiistaan tai evoluutiopsykologiaan? Eikö henki ja ruumis -erottelu liity nimenomaan sellaiseen ihmiskäsitykseen, että evoluutio on vaikuttanut ja vaikuttaa vain ruumillisiin eroavaisuuksiin, kun taas mieli on "tyhjä taulu", jonka sisällön determinoi kulttuuri?
Toni Selkälä kirjoitti:Jos jokin on tyypillistä toiselle, muttei mahdotonta toisellekaan, olemmeko varsinaisesti sanoneet mitään itse asiasta. Naisten sankaruuden samankaltaisuus miehisen sankaruuden kanssa voidaan aina kirjata poikkeukseksi, joka voidaan sivuuttaa konstruoitaessa todellista naisten sankarimyyttiä.
Ongelmasi on olemusajattelu. Se, että kahden ryhmän välillä ei ole absoluuttista ja selvärajaista eroa, ei poista erojen merkitystä. Miehet esimerkiksi ovat keskimäärin pidempiä ja fyysisesti voimakkaampia kuin naiset. Se, että osa naisista on silti pidempiä ja voimakkaampia kuin osa miehistä, ei millään tavoin mitätöi keskimääräisten sukupuolierojen vaikutusta sosiaaliseen elämään.
Tässä mielessä koko Galtonista saakka vellonut nature vs. nurture -debatti perustuu mielestäni väärälle lähtökohtaisolettamalle, koska emme voi erottaa näitä tekijöitä toisistaan muulloin kuin tukeutuessamme kartesiolaisuudesta kumpuavaan dualismiin.
Geenien ja ympäristön vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen voidaan tutkia käyttäytymisgenetiikan metodein. Hyvin toteutetut tutkimukset antavat luotettavia estimaatteja siitä, missä määrin geenit ja ympäristö vaikuttavat tietyn fenotyyppisen piirteen vaihteluun tietyssä populaatiossa.
Kuten edellä kirjoitetusta varmaankin käy ilmi, olen varsin eri linjoilla Danielsbackan kanssa siitä mikä olisi oikea lähestymistapa ylipäätään ihmisyyteen.
Minusta taas Danielsbackan kommentit olivat erittäin raikkaita, ja hän on aivan oikeassa siinä, että tuollainen kirjoituskokoelma jää hieman torsoksi, jos evoluutiopsykologisia näkökulmia ei oteta huomioon.
Evoluutiopsykologia sementoi itsensä ajatukseen ihmisen kognition evoluutiosta, mutta tälla tavoin ajateltuna kognition tulisi omata piirteitä, jotka takaavat ihmiselle paremmat menestymisen mahdollisuudet. Onko esimerkiksi sekularismi parantanut länsimaisten ihmisten kykyä selviytyä?
Evoluutiopsykologian perusteesihän on, että ihmisen mielen peruskoneisto kehittyi sinä valtavan pitkänä ajanjaksona, jona esivanhempamme (ml. ei-inhimilliset esivanhemmat) elivät metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä. Viime vuosituhansina kulttuurievoluutio on muuttanut ihmisen elinympäristöjä niin nopeasti, että biologinen ihmisluonto ei ole pysynyt perässä. Siten monet ihmisen vaistot ja taipumukset ovat epäyhteensopivia nyky-yhteiskunnan kanssa. (Minusta evoluutiopsykologia ylikorostaa "kivikautinen mieli" -teesiä, koska maanviljelyksen kehitys on todennäköisesti muuttanut monia osittain perinnöllisiä käyttäytymistaipumuksiamme, mutta ei siitä nyt enempää.)
Korostamalla arvoista kumpuavien valintojemme tiukan biologista luonnetta ajaudumme vääjäämättä tilaan, jossa arvotamme henkisiä ominaisuuksia parempina tai huonompina. Katsommehan tällöin, että evoluution selviämiskamppailussa taistelun voittaa tehokkain tai mukautuvin ominaisuus. Toisin sanoen evoluution arvot penetroituvat osaksi henkisten ominaisuuksien arvoja. Tästä on henkisesti kiusallisen lyhyt matka kuljettavana tiellä uus-eugeniikkaan.
Mihin unohtui Humen giljotiini? Se, että biologisesti suuntautunut ihmistutkimus paljastaa jotakin, ei automaattisesti johda minkäänlaisiin poliittisiin johtopäätöksiin. Lisäksi geenit eivät juuri koskaan vaikuta käyttäytymistaipumukseen täysin deterministisesti, vaan niihin liittyy reaktionormi, ts. geenien vaikutus fenotyyppiin riippuu ympäristön laadusta.

Henkisiä ominaisuuksia taas arvotamme hyvinä tai huonoina jo tällä hetkellä. Niin ovat tehneet kaikki kulttuurit kaikkina aikoina. Esimerkiksi älykkyyttä, rehellisyyttä, ystävällisyyttä ja huumorintajuisuutta arvostetaan kutakin enemmän kuin niiden vastakohtia.

"Uuseugeniikan" pelkokin on jokseenkin vanhentunut ajattelutapa. Jo nykyisin valtava määrä sikiöitä kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, abortoidaan joka vuosi, koska niillä on todettu Downin syndrooma. Toisena esimerkkinä voin mainita Tay-Sachsin taudin, geenivirheen aiheuttaman keskushermostosairauden, joka tappaa kantajansa yleensä ennen neljättä ikävuotta. Tämä tauti oli aikoinaan melko yleinen askenasijuutalaisten keskuudessa, mutta systemaattisesti toteutetun geneettisen seulonnan seurauksena se on nyt käytännössä hävinnyt juutalaisista populaatioista.

Mitä nuo mainitsemani esimerkiksi ovat muuta kuin eugeniikkaa? Silti en näe niissä mitään aihetta moraaliseen paniikkiin, päinvastoin.

Todennäköisesti kymmenen vuoden kuluttua suomalaisten synnytyssairaaloiden tai neuvoloiden rutiinitehtäviin kuuluu DNA-näytteen ottaminen jokaiselta syntyvältä lapselta. Näytteen avulla sekvensoidaan yksilön koko genomi ja data tallennetaan johonkin rekisteriin, jota käytetään esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisemiseen ja hoitoon. Tähän liittyy monenlaisia riskejä, mutta moraalipaniikki, pään työntäminen pensaaseen ja luddismi ovat täysin hyödyttömiä reaktioita.

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Onpas mukavaa päästä taittamaan peistä asiasta, eritoten kun nähtävästi olen nimimerkki Corneliuksen kanssa täysin vastakkaista mieltä. Ensimmäinen nimimerkin argumentti kyseenalaistaa henkeen ja ruumiiseen tapahtuvan kahtiajaon soveltuvuuden kuvaamaan nature vs. nurture kiistaa. Perustan käsitykseni hengen ja ruumin dualismin merkityksestä ravinnon ja kasvatuksen välisessä kiistassa siihen, ettemme koskaan tarkastele tai ole tarkastelleet ihmistä hengellis-ruumiillisena kokonaisuutena vaan olemme nähneet nämä osatekijät toisistaan irrallisina saarekkeina. Esimerkiksi voiko neekeri olla sivistynyt, nainen älykäs tai saamelainen ahkera tai nykyisestä keskustelusta voiko vammainen olla onnellinen tai nainen hyvä johtaja? Kyse ei siis ole Corneliuksen esittämästä tilanteesta, jossa ruumis ja henki erotettaisiin toisistaan, vaan enemmänkin tilanteesta jossa selitys hengen heikkoudelle haetaan ruumiista käsin. Mikäli olisimme ottaneet valistuksen aikana suunnaksemme myös ehdotetun ruumiin ja hengen ykseyden olisimme todennäköisesti tulleet samalla myös luoneeksi aidommin tasa-arvoisen yhteiskunnan. Evoluutiopsykologian osalta vastaan kysymykseen myöhemmin alla.

Nimimerkki Cornelius sivaltaa osuvasti nais- ja miessankaruutta pohtineen osani olemusajattelua vastaan. Tältä osin ehkä lienee paikallaan tarkentaa hieman alkuperäistä argumenttiani. Tarkoitin sitä, ettei luonnontieteistä tutut metodologiset valinnat (fyysiset ominaisuudet tai siniset silmät) varsinaisesti ole verrannollisia kulttuurisesti tuotettuun sankaruuden kuvaan, joka on ajallisesti ja paikallisesti vaihteleva. Siten on mahdotonta tunnistaa kummasta varsinaisesti naisten poikkeavassa sankaruudessa on kyse: Siitä, ettei naisten fyysisyys mahdollistanut samankaltaista sankaruutta kuin jota kohtaamme miehillä vai siitä, ettemme kyenneet hyväksymään naisille samankaltaista sankaruutta vaikka olisimme sitä todistaneetkin. Tähän vastauksen antaminen yksin biologisten sukupuolierojen nojalla on mielestäni ongelman ydin ja se mitä pyrin tuomaan esiin aiemmin kirjoittamallani, joskin tulkinnanvaraisella argumentilla. En siis usko, että sosiaalisen elämän rakenteemme ovat suoranaista seurausta biologisista eroista miesten ja naisten välillä vaan niiden tarkastelussa havainnollisempaa olisi pohtia esimerkiksi sosiaalisten rakenteiden ilmentämää valtaa.

Tästä oivallinen hypähdys mielestäni suurimpaan luonnontieteellisen tutkimuksen ongelmaan, joka oivallisesti käy ilmi nimimerkki Corneliuksen minulle esittämässään kritiikissä. Lainaan siksi sanasta sanaan nimimerkin vastauksen:
Cornelius kirjoitti:Hyvin toteutetut tutkimukset antavat luotettavia estimaatteja siitä, missä määrin geenit ja ympäristö vaikuttavat tietyn fenotyyppisen piirteen vaihteluun tietyssä populaatiossa.
Edellä nimimerkki kritisoi kirjoittamaani sen luonteesta olemusajatteluna, mutta tämä ei estä häntä seuraavassa toteamassa "hyvin toteutettujen tutkimusten" tarjoavan "estimaatteja". Jos väittäisin, että tämän päivän hyvin toteutettu tutkimus voi hyvinkin olla huomisen alkemiaa, ei luonnontieteellinen metodiikka voisi suoranaisesti väitettäni kumota. Ajatus konstruktivistisesti havaintojen kautta rakentuvasta maailmasta kun on vain yhden mustan joutsenen päässä omasta pätemättömyydestään. Mikäli taas tukeutuu popperilais-niiniluotolaiseen totuudenkaltaisuuteen, tulee samalla hyväkysyneeksi ajatuksen oman tiedon relatiivisuudesta -- esitetty on vain enemmän todenkaltainen kuin toinen. Toinen ongelma liittyy tiedon määrään. Agricolankin uutispalstalta löytyy useita uutisia uusista argeologisista löydöistä, jotka saattavat vastaisuudessa kumota näkemyksemme vaikkapa Euroopan asutushistoriasta. Tällöin myös ajatus fenotyyppien merkityksestä voidaan historiallisesti selittävänä tekijänä kyseenalaistaa, koska olemme luoneet fenotyyppejä väärien olettamusten varaan. Siksi oiva estimaatti, onkin samanlainen tieteellinen apparaatti kuin vaikkapa humanistinen tieto, joka hankitaan "hyvin toteutetulla tutkimuksella". Jos galtonilainen positiivinen eugeniikka johti negatiivisen eugeniikan esiinmarssiin ja miljoonien ihmisten kuolemaan voidaan tätä verrattain harvassa katsannossa pitää hyvänä lopputuloksena, vaikkei se itse alkuoletuksen valossa niin kamalalta vaikuttanutkaan. Olemme aikalailla onnettomassa tilassa mikäli emme ole oppineet vieläkään harkitsemaan tekojemme konsekventioita aikaisemman tiedon valossa. Palaan tähän teemaan myöhemmin vielä alla.

Evoluutiopsykologiakeskustelu jää nimimerkki Corneliuksen viestissä hieman torsoksi, koska hän ei varsinaisesti esitä mitään perustetta miksi evoluutiopsykologian käyttäminen nimenomaisesti tarjoaisi jotain lisäarvoa mainitulle tutkimukselle. Mirkka Danielsbackan esittämä teesi, ettei ihmisluonto muutu, vaikka aika muuttuisi on siten edelleenkin yhtä kestämätön. Esimerkiksi Evolutionary Psychology -julkaisussa julkaista artikkeli "The Effects of Control of Resources on Magnitudes of Sex Differences in Human Mate Preferences"antaa oivan kuvan siitä, miten evoluutiopsykologinenkin tutkimus tunnustaa myös sosiaalisten muuttujien vaikuttavan näihin "tyypillisiin käyttäytymismalleihin", joista parinvalinnan voitaneen olettaa olevan yksi keskeisistä. Tämä ei mielestäni sovi oivallisesti teesiin siitä, että nämä mallit olisivat muuttumattomia, mikäli varallisuuden hankkiminen nyky-yhteiskunnassa vaikuttaa siihen, keitä kumppaneiksemme tavoittelemme. Tokihan voimme sanoa vanhojen keräilijänaisten, jotka haalivat paljon mustikoita valinneen kokeneempia ja komeampia miehiä, mutta tällaisella selityksellä taitanee olla varsin vähäinen selitysvoima. Koska nimimerkki Cornelius ei kuitenkaan tarjoa suoranaisia argumentteja evoluutiopsykologian tueksi, muuta kuin ilmeisen monitieteisyyden tarjoaman laajemman näkökulman, en katso tässä kohdin argumentin laajentamista tarpeelliseksi.

Sitten nimimerkki Corneliuksen viestin lopun vapaamman argumentaation kimppuun. Eihän toki siinä mitään pahaa ole, että tutkimus paljastaa jotain, mutta valitettavan usein tuon tutkimuksen paljastus on vain osatotuutta, kuten sen tehneet tutkijatkin hyvin tietävät. Ongelma piileekiin siinä, miten paljon suuremman selitysvoiman annamme luonnontieteellisille selityksille kuin vastaavaan ilmiöön keskittyville sosiaalisille tai humanistisille selityksille. Kalteva pinta, jossa riittävän pitkään monoliittisena totuutena pidetty muuntuu sellaiseksi, on täysin todellinen ilmiö, jonka voimme havaita jokapäiväisessä yhteiskunnassamme. Niitä kutsutaan ennakkoluuloiksi. Geenien vaikutuksen palauttaminen ympäristön laatuun on oiva takaportti, jolla voidaan palata hienoihin Rousseaun aikaisiin "pohjoinen kansa on ahkerampaa" -väitteisiin.

Arvotamme henkisiä ominaisuuksia jo nykyisellään, mutta onko tämä mielestäsi suotava asiantila. Miksi esimerkiksi on oivallista pärjätä matematiikan kokeissa ja hyväksyttävää kertoa olevansa muita älykkäämpi, jos on pärjännyt arbitraarisessa testiympäristössä muuta populaatiota paremmin? Siitähän tässä lopultakin on kysymys, ja siksi koitin osoittaakin arvojen kiistattoman yhteyden tieteen tekemiseen. Esittämällä osatotuuksia täysin tietoisena niiden puutteista, tiede luo pohjaa yhteiskunnalle jossa on hyväksyttävää sanoa, että yhteiskunnassamme on tyhmiä ihmisiä kulloinkin kauniilla eufemismilla.

Eugeniikka on todellisuutta jo tänä päivänä, on ollut sitä katkeamattomasti Galtonin päivistä saakka, välillä vain vaihtaen uudet vaatteet. Tosiasia, että toteutamme lukemattomia abortteja eugenistisin motiivein näyttäytyy esimerkiksi Mianna Meskusin kirjassa Elämän tiede hieman kyseenalaisessa valossa: tutkimuksessa käy ilme, ettei päätöksiä aina välttämättä teekään vanhemmat, jotka lasta odottavat vaan terveydenhoidon henkilökunta. Mikäli teemme päätöksiä, joilla valitsemme oikeanlaiset yksilöt yhteiskuntamme jäseniksi, antakaamme edes päätöksestä vastuun kantavien tehdä se itse. Ongelma onkin, että keskustelua käydään nykyään suurelta osin pienissä piireissä, jotka tosiasiallisesti siten tulevat päättäneeksi sen mitä muut tahtovat.

Jos yhteiskunnallisessa keskustelussa puitaisiin kysymystä siitä, onko oikein valita syntyväksi päätyvät yksilöt, ja kollektiivisesti päätyisimme tällaisen toiminnan oikeutukseen, voisin kyräillä asiasta omaksi ilokseni. Nykyisessä tilanteessa ongelma piileekiin siinä, että lääkärien ja biologien tarjoama loistava tulevaisuus on päätös jolla samalla päätämme mikä on oikeanlaista elämää, millainen on oikeanlainen ihminen. Tällöin suljemme kategorisesti ihmisyyden ulkopuolelle ne yksilöt, joiden emme anna edes syntyä vain sillä perusteella, että he omaavat ominaisuuden, jota lääkärit ja biologit pitävät ei-toivottavana. Samalla on verrattain helppo pohtia, mikä on seuraava sairaus, jonka kehittyvä diagnostiikka voi poistaa ei-toivottavana. Parantumattomat lihasrappeumasairaudet? CP-tauti? Vakavat sisäelinsairaudet? Punatukkaisuus? On tarpeetonta luottamusta ihmisen toiminnan jaloihin päämääriin, jos uskomme, ettemme uuden uljaan teknologiamme avulla pyrkisi toimiin, jotka kulloinkin katsomme kollektiivisesti parhaaksi. Olisi ehkä silti syytä käydä keskustelua siitä kenen paras on se joka lopulta määrää.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Cornelius
Viestit: 20
Liittynyt: 04.10.08 10:56

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

En edelleenkään ymmärrä, mitä Selkälä tarkoittaa rinnastaessaan mielen ja ruumiin dikotomian natureen ja nurtureen. Sosiobiologinen ihmiskäsitys lähtee siitä, että inhimillinen käyttäytyminen on sekä synnynnäisten tekijöiden että ympäristötekijöiden seurausta; ihminen on geenien ja ympäristön vuorovaikutuksen synnyttämä psykofyysinen kokonaisuus.
Siten on mahdotonta tunnistaa kummasta varsinaisesti naisten poikkeavassa sankaruudessa on kyse: Siitä, ettei naisten fyysisyys mahdollistanut samankaltaista sankaruutta kuin jota kohtaamme miehillä vai siitä, ettemme kyenneet hyväksymään naisille samankaltaista sankaruutta vaikka olisimme sitä todistaneetkin. Tähän vastauksen antaminen yksin biologisten sukupuolierojen nojalla on mielestäni ongelman ydin ja se mitä pyrin tuomaan esiin aiemmin kirjoittamallani, joskin tulkinnanvaraisella argumentilla.
Kuka on pyrkinyt selittämään käyttäytymistä yksinomaan biologisten sukupuolierojen avulla? Tuo on silkka olkinukke. Danielsbacka tai minä tai kukaan aiheesta tutkimuksia julkaissut ei taatusti ajattele, että biologia selittää kaiken. Kyse on vain siitä, että ihmisen seksuaalinen dimorfismi esimerkiksi sellaisten ominaisuuksien kuin lihasvoima, kestävyys ja aivojen rakenne suhteen on tosiasia. Väite, että sukupuolierot fysiologisissa ominaisuuksissa tai psykologisissa taipumuksissa eivät ole lainkaan voineet vaikuttaa sellaisen kulttuurisen ilmiön kuin sankaruuden sukupuolittuneisuuteen, on älyllisesti kestämätön. Vai eikö sekään, että äitiys on ollut naisellisen eikä miehisen sankaruuden muoto, mitenkään liity perinnöllisiin sukupuolieroihin?
Edellä nimimerkki kritisoi kirjoittamaani sen luonteesta olemusajatteluna, mutta tämä ei estä häntä seuraavassa toteamassa "hyvin toteutettujen tutkimusten" tarjoavan "estimaatteja". Jos väittäisin, että tämän päivän hyvin toteutettu tutkimus voi hyvinkin olla huomisen alkemiaa, ei luonnontieteellinen metodiikka voisi suoranaisesti väitettäni kumota.
Tuo on niin väsynyttä läppää, että tarjoan vastaukseksi vain tämän (lue myös teksti joka tulee esiin kun kursorin vie kuvan päälle).
Jos galtonilainen positiivinen eugeniikka johti negatiivisen eugeniikan esiinmarssiin ja miljoonien ihmisten kuolemaan voidaan tätä verrattain harvassa katsannossa pitää hyvänä lopputuloksena, vaikkei se itse alkuoletuksen valossa niin kamalalta vaikuttanutkaan. Olemme aikalailla onnettomassa tilassa mikäli emme ole oppineet vieläkään harkitsemaan tekojemme konsekventioita aikaisemman tiedon valossa. Palaan tähän teemaan myöhemmin vielä alla.
Kun Selkälä ei malttanut olla vetämättä esiin natsikorttia, niin käytän itse tässä välissä kommunismikortin: eriarvoisuuteen perustunut natsismi johti 10 miljoonan tappamiseen, tasa-arvoon perustunut kommunismi 100 miljoonan tappamiseen. Koska Marxin ja kumppaneiden vaatimukset tasa-arvosta johtivat tyranniaan ja kansanmurhiin, niin vaatimukset tasa-arvosta on siis syytä tukahduttaa. Eikö niin?

Toinen lähestymistapa on, että Marxista tai Galtonista ei voidakaan johtaa mitään historiallisesti ja loogisesti välttämätöntä tapahtumaketjua Gulagiin ja Auschwitziin ja että esimerkiksi eugeniikka oli vain yksi monista natsismin syntyyn vaikuttaneista tekijöistä. Eugeniikkaa harjoitettiin kymmenissä maissa ja harjoitetaan edelleen, mutta Hitlerin Saksan tapaisia hirmutekoja ei tapahtunut muualla, joten eugeniikan ja natsistisen politiikan välillä ei ole mitään välttämätöntä historiallista ja loogista yhteyttä.
Evoluutiopsykologiakeskustelu jää nimimerkki Corneliuksen viestissä hieman torsoksi, koska hän ei varsinaisesti esitä mitään perustetta miksi evoluutiopsykologian käyttäminen nimenomaisesti tarjoaisi jotain lisäarvoa mainitulle tutkimukselle. Mirkka Danielsbackan esittämä teesi, ettei ihmisluonto muutu, vaikka aika muuttuisi on siten edelleenkin yhtä kestämätön. Esimerkiksi Evolutionary Psychology -julkaisussa julkaista artikkeli "The Effects of Control of Resources on Magnitudes of Sex Differences in Human Mate Preferences"antaa oivan kuvan siitä, miten evoluutiopsykologinenkin tutkimus tunnustaa myös sosiaalisten muuttujien vaikuttavan näihin "tyypillisiin käyttäytymismalleihin", joista parinvalinnan voitaneen olettaa olevan yksi keskeisistä. Tämä ei mielestäni sovi oivallisesti teesiin siitä, että nämä mallit olisivat muuttumattomia, mikäli varallisuuden hankkiminen nyky-yhteiskunnassa vaikuttaa siihen, keitä kumppaneiksemme tavoittelemme.
Tietenkin evoluutiopsykologinen tutkimus tunnustaa ympäristön vaikuttavan siihen, miten perinnölliset taipumukset ilmenevät. Tämä on koko tieteenalan perusajatus.

Evoluutiopsykologisen teorian mukaan lapsen hankkiminen aiheuttaa naisille paljon enemmän kustannuksia kuin miehille, minkä vuoksi naiset tyypillisesti suosivat miehiä, jotka voivat tarjota heille taloudellisia ja muita resursseja. Jos kuitenkin naisella on riittävästi resursseja omasta takaa, hän voi suosia muita ominaisuuksia kuin miehen varakkuutta. Viittaamasi tutkimuksen tulokset ovat linjassa tämän teorian kanssa. Huomautettakoon, että tässä tuskin on kyse mistään pelkästään nyky-yhteiskuntaan liittyvästä ilmiöstä, vaan sama mekanismi lienee vaikuttanut ammoisista ajoista asti.

Danielsbacka kirjoitti seuraavalla tavalla:
Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että osa sukupuolten välisistä eroista riippuu kunkin ajan ja kulttuurin sukupuolijärjestelmästä, mutta en sitä, että kaikki sukupuolelle tyypillinen käyttäytyminen olisi vain määrittelykysymys. Tietyt käyttäytymismallit ovat miehille tyypillisempiä kuin naisille ja toisin päin, eikä tämä tosiasia muutu, vaikka kulttuuria ja aikaa vaihtaisi kuinka.
Tuo sopii hyvin yhteen viittaamasi tutkimuksen kanssa, jossa koko otoksen osalta todettiin selvien sukupuolierojen olemassaolo ja otoksen epätyypillisen osajoukonkin (=rikkaimmat osallistujat) osalta vain osa tutkituista sukupuolieroista hävisi. (Sinällään tuo tutkimus on metodeiltaan sen verran karkea, etten henkilökohtaisesti tekisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen perusteella.)
Esittämällä osatotuuksia täysin tietoisena niiden puutteista, tiede luo pohjaa yhteiskunnalle jossa on hyväksyttävää sanoa, että yhteiskunnassamme on tyhmiä ihmisiä kulloinkin kauniilla eufemismilla.
Yhteiskunta, jossa ei saisi edes eufemistisesti todeta, että jotkut ihmiset ovat typeriä, olisi minusta vastenmielinen ja totalitaarinen.

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Taisi valitettavasti keskustelu hieman typistyä nyt juupas-eipäs-tasolle, mutta koetan pelastaa vielä mitä pelastettavissa on. Mielestä ja ruumista siis ensin. Koska näemme ihmisen dualistisena, näistä kahdesta osasesta koostuvana, voimme samalla hakea ruumiista kumpuavista ominaisuuksista selityksiä henkisinä pitämillemme ominaisuuksille. Edellisellä kerralla käytin esimerkkiä naisista ja johtajista sekä vammaisista ja onnellisista, en oikein tiedä miten tämän tekisin selvemmäksi. Itse ainakin katson, ettei vaikkapa onnellisuus riipu millään tavoin ihmisen fysiologisista ominaisuuksista. Varmasti on fysiologisia ominaisuuksia (kuten krooninen kipu), jotka tekevät onnellisuuden tavoittelusta hieman erilaista, mutten silti usko onnen kokonaan tällöinkään estyvän.

Nimimerkki Cornelius vetoaa lihasvoimaan ja aivojen rakenteeseen selittävinä tekijöinä sukupuolittuneelle sankaruudelle. Esimerkiksi 1800-luvun tai 1900-luvun alun sankarin ei tarvinnut omata erityisiä lihasvoimia ollakseen sankari, riitti kunhan oli rohkea ja aikaansaapa. Mikäli tietenkin katsot, etteivät naiset tai vaihtoehtoisesti miehet voi omata tällaisia ominaisuuksia johtuen heidän eroistaan lihasvoimassa niin tälle en suuremmin voi mitään. Toteat kuitenkin argumentaationi olevan "älyllisesti kestämätön" ilman, että sen suuremmin vaivaudut selittämään syitä tälle. Esimerkkisi äitiydestä taitaa olla verrattain moderni sankaruuden muoto, eikä sellainen johon tutkimuksessa viitataan aivan yhtä vähän kuin siinä puhutaan oman elämän sankareista. Toki jos sanomme äidin ja isän roolin olevan sankaruuden mittareita olemme jo määritelmässämme todenneet ne sukupuolittuneiksi. Kuitenkin vaikkapa mainitsemasi äitiys lienee perinteisessä katsannossa kattanut verrattain paljon sellaistakin, mihin myös mies kykenee niin tahtoessaan (hoivo, huolto, kasvattaminen jne.) Typistät siis äitiyden muutamien fysiologisten tekijöiden summaksi, joista keskeisimmät taitavat olla synnyttäminen ja imettäminen. Tällöin varmasti isän sankaruutta on siittäminen.

Luonnontieteellisen metodiikan kritiikkini sai vastauksesi siinä määrin pertinentin havainnon, että istun parhaillaan mykistyneenä näppäimistöni ääressä. Teoria jonka mukaan eetteri kuljettaa ilmassa radioaaltoja oli myös varsin toimiva ja varsin suuri joukko aikansa huippututkijoita onnistui jopa tuon todistamaan. Samoin vaikkapa lobotomia ja sen tehokkuus oli yleisesti tunnettu ja eittämättä miljoonilla tutkittu. En ole aivan varma siitä onko aroganssi vastaus silloin kuin varsinaiset argumentit loppuvat, vai onko kyseessä jokin huumorin muoto, jota en tunnista. Mielestäni olin kuitenkin jo edellisellä kerralla varsin selväsanainen: Yksi ylöspäin putoava omena ja koko käsityksemme painovoimasta osoittautuu vääräksi. Tämän jälkeen tiede rakentaisi näkemyksensä uudelta pohjalta, uusien estimaattien varjolla. Tosiasioiden tunnustaminen ei tehne kenestäkään heikkoa.

Galtonista puhuessani en myöskään tiedostanut pelanneeni mitään erityistä natsikorttia, vaan enemmänkin vaikkapa pakkosterilisaatiokortin tai rikollisiin kohdistetut kiellot mennä naimisiin -- tämän saman kehityksen tuloksena syntyi myös nuo miljoonat kuolleet, mutta Galton kyllä varsin hyvin itsekin ymmärsi negatiivisen eugeniikan vaarat ja siksi päätyi tukemaan juurikin positiivista eugeniikka. Argumenttisi koskien kommunismin tappamia ihmisiä on myöskin melko huteralla pohjalla. Demokratia on sekin onnistunut tappamaan melko lailla ihmisiä sekä kotimaissaan, että muissa maissa. Asiaa voi käydä kysäisemässä vaikkapa etelä- ja väliamerikkalaisilta -- tai vietnamilaisilta. Niin, ja muistaakseni jokunen kommunistikin kärsi kommunismipelkoisissa Yhdysvalloissa. Tällä aukottomalla argumentaatiollasi päädytään siihen, ettei maailmassa ole ensimmäistäkään ajatusta, jolla olisi elinkelpoisuutta. Päädytään nietzscheläiseen arvonihilismiin, joka toki sekin suotakoon.

Maailma ei ainakaan oman käsitykseni mukaan ole deterministinen, joten siinä mielessä yhdestäkään ajatuksesta ei seuraa välttämättä tai kiistatta toista. Enkä käsittääkseni ole keskustelussa missään vaiheessa väittänytkään kansallissosialismin olleen eugeniikan luomaa. Itse asiassa, en tainnut mainita sanaa natsi missään vaiheessa. Siinä mielessä argumentoit rahtusen tuulimyllyjä vastaan. Jos olisin jotakin argumentoinut asian tiimoilta, olisin varmaankin todennut, että kolonialistisen Euroopan tarpeisiin ja pirtaan sopi varsin mainiosti ihmisten eriarvoisuus, koska tällöin "toisia" ei tarvinnut kristillisen etiikan mukaan pitää samanarvoisina jumalan luomina. Tämän toiseuden kuvan voimakas korostaminen ja kansallisvaltioideologian syntymisen myötä herännyt tarva vihollisen luomiselle toimivat oivina kimmokkeina synnyttää oikeus laajamittaiselle toiseuden sorrolle -- olivat nuo toiset sitten juutalaisia, romaneja, kommunisteja, valkoisia, punaisia, mustapaitoja, homoseksuaaleja jamitäniitänyton. Yksi kansa yhdessä valtiossa pelottavaa vihollista vastaan. Hegeliläinen romantiikka, utilitarismi ja skotlantilainen valistusideologia ja monet monet muut tekijät. Mutta en siis näin edes argumentoinut, joten se siitä.

Oletat varsin paljon siitä millainen ihmisyhteisö on ollut noina mainittuina ammoisina aikoina. Onko omistusoikeus todellakin ollut tuolloin olemassa, ettei vain kaikki olisi mahdollisesti ollut kollektiivista? Jos paradigmaattisena muotona pidetäänkin kollektiivista omistusoikeutta ja ryhmän parasta sen sijaan, että korostamme individin selviytymistä, teoriasi selittävä voima jää varsin heppoiseksi. Esimerkiksi antopologien kuvauksia paljon puhutuista metsästäjä-keräilijäheimoista lukiessa ei ainakaan itselleni synny kuvaa toimintatapojen ykseydestä, jota määrittävät biologiset reunaehdot. Enemmänkin leimalliselta vaikuttaa moninaisuus ja omaleimaisuus, mutten väitäkään, että olisin lukenut alan uusinta tutkimusta ja siksi pohjaankin oman tietämykseni levistrausseihin ja malinowskeihin. Tokihan ihmiset varmasti hormonaaliselta toiminnaltaan vastaavat edelleenkin ammoisina aikoina eläneitä esivanhempiamme, mutta mikä tällaisten biologisten tekijöiden selitysvoima suhteessa nykyisin havaittavaan käyttäytymiseen on, on mielestäni varsinainen kysymys, johon nähtävästi vastaamme täysin vastakkaisilla tavoin.

Viittaamani tutkimus, ainakin tutkijan itsensä mielestä, osoittaa, että puhtaan sosiaalinen tosiasia (varallisuus) muokkaa naisten käyttäytymistä. Jos tietyt käyttäytymismallit ovat kulttuurista ja ajasta muuttumattomia, tällaisen sosiaalisen tekijän vaikutusta ei pitäisi havaita. Nyky-yhteiskunnan varallisuushan kun ei tarkoita ylilyöntiasemaa olemassaolon kamppailussa, sillä länsimaissa (joissa tutkimus on tehty) ei liene montakaan yksilöä, jonka varallisuus olisi niin vähäistä, ettei hän kykenisi syömään. Tällöin varallisuuden mukanaan tuoma lisäarvo ei määrity millään muotoa biologisesti vaan sen tuottaman status-aseman mukaisesti. Jos taas naisille syntyviä kustannuksia, johon viittaat, pidetään muina kuin ravintoon viittaavana ei miehen taloudellisesta asemasta ole naiselle mitään hyötyä. Paitsi jos tietenkin katsotaan, että taloudellisesti varakas mies omaa yhteisössä sosiaalisen aseman, jonka toivotaan siirtyvän myös yhteiselle lapselle -- mutta tätähän ei sinun lähtökohdistasi käsin voida hyväksyä. Ja lopulta, epämieluisan tutkimuksen vähättely ei poista sen olemassaoloa, kuten kaikki tieteellisen kirjoittamisen oppaat kertovat. Joko osoitat indision siitä, että tutkimuksessa on virhe, tai sitten hyväksyt sen väittämän -- tämänhän käsittääkseni pitäisi kuulua tieteentekemisen ABC-kirjaan.

Ja viimein. Miten määrittelet typeryyden? Onko typeryyden määritelmä esimerkiksi viisauden negaatio vai maalaisjärjen puute? Mielestäni kaikki ovat oikeutettuja kutsumaan muita millä tahansa nimellä, jolle he kykenevät antamaan järjellisen, ei-relativistisen määritelmän. Itse on ainakaan vielä ole tyhmyydelle tällaista kuullut, saatika viisaudelle. Jollemme kykene määrittelemään mistä puhumme, emme voi tietää mistä puhumme, ja tällöin voidaan kysyä onko asiasta puhumisessa mitään mieltä. Voimme lähestyä aihetta monelta kantilta ja keskustella tyhmyyden luonteesta, mutta lyödessämme leimoja toisiin omien ennakkokäsitystemme perusteella, joita sosiaalinen ryhmämme vahvistaa, olemme varsin etäällä mistään muusta kuin mielipiteen vaihdosta. Tämä oli kritiikkini siemen pohtiessani sitä, miten tieteen ei tulisi pyrkiä osatotuuksilla synnyttämään tilannetta, jossa tieteen varjolla ihmisiä kategorisoidaan, vaikkei tiede itsekään tiedä mitä se kategoriallaan tarkoittaa. Tällaisena voitaneen pitää vaikkapa aina aika ajoin esiin pulpahtelevaa älykkyyskeskustelua, jossa mittarien moninaisuus asettaa koko tutkimuskentän kyseenalaiseksi. Siksi maailma on täynnä itsensä neroksi julistavia, jotka katsovat oikeudekseen nähdä muut itseään tyhmempinä ja siksi kovasti outoina.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Cornelius
Viestit: 20
Liittynyt: 04.10.08 10:56

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Mielestä ja ruumista siis ensin. Koska näemme ihmisen dualistisena, näistä kahdesta osasesta koostuvana, voimme samalla hakea ruumiista kumpuavista ominaisuuksista selityksiä henkisinä pitämillemme ominaisuuksille.
Sosiobiologisen käsityksen mukaan sekä ruumiillisina että henkisinä pitämämme ominaisuudet syntyvät geneettisen perimämme ja elinympäristömme vuorovaikutuksesta. Ruumiin ja mielen erottelu taas liittyy ajatukseen näiden kahden perustavanlaatuisesta laadullisesta erosta. Nähdäkseni Selkälän väite, että ihmisen henkisten ominaisuuksien eroavaisuuksia ei voi selittää osaltaankaan geneettisesti, on dualismia, kun taas oma sosiobiologinen näkemykseni on monistinen.
Itse ainakin katson, ettei vaikkapa onnellisuus riipu millään tavoin ihmisen fysiologisista ominaisuuksista. Varmasti on fysiologisia ominaisuuksia (kuten krooninen kipu), jotka tekevät onnellisuuden tavoittelusta hieman erilaista, mutten silti usko onnen kokonaan tällöinkään estyvän.
Tuossa on looginen ristiriita. Jos kerran fysiologiset vammat tekevät onnen tavoittelusta erilaista, niin silloin onnellisuus kiistatta riippuu osaltaan fysiologista ominaisuuksista.
Nimimerkki Cornelius vetoaa lihasvoimaan ja aivojen rakenteeseen selittävinä tekijöinä sukupuolittuneelle sankaruudelle. Esimerkiksi 1800-luvun tai 1900-luvun alun sankarin ei tarvinnut omata erityisiä lihasvoimia ollakseen sankari, riitti kunhan oli rohkea ja aikaansaapa. Mikäli tietenkin katsot, etteivät naiset tai vaihtoehtoisesti miehet voi omata tällaisia ominaisuuksia johtuen heidän eroistaan lihasvoimassa niin tälle en suuremmin voi mitään.
Pointtini ei ole, että yksittäisellä miehellä tai naisella ei missään tapauksessa voisi olla tiettyä ominaisuutta sukupuolensa vuoksi. Kyse on keskimääräisistä eroista. Selkälä takertuu edelleen tiukasti olemusajatteluun. Hieman piruuttain väittäisin, että ihminen on biologisesti taipuvainen essentialismiin, vaikka kokemamme todellisuus on yleensä ei-essentialistinen, tilastollinen. Näin lienee siksi, että olemusajattelun kaltainen karkea heuristiikka on pitkän aikavälin evoluutiossa ollut tehokkaampi ajattelutapa kuin hienovaraisempi tilastollinen ajattelu.
Luonnontieteellisen metodiikan kritiikkini sai vastauksesi siinä määrin pertinentin havainnon, että istun parhaillaan mykistyneenä näppäimistöni ääressä. Teoria jonka mukaan eetteri kuljettaa ilmassa radioaaltoja oli myös varsin toimiva ja varsin suuri joukko aikansa huippututkijoita onnistui jopa tuon todistamaan. Samoin vaikkapa lobotomia ja sen tehokkuus oli yleisesti tunnettu ja eittämättä miljoonilla tutkittu. En ole aivan varma siitä onko aroganssi vastaus silloin kuin varsinaiset argumentit loppuvat, vai onko kyseessä jokin huumorin muoto, jota en tunnista.
Jos kerran hylkäät tieteen tiedon hankkimisen menetelmänä, niin mitä ehdotat sen tilalle? Tutkisimmeko eläinten sisälmyksiä niin kuin roomalaiset? Heittäisimmekö arpaa? Vai päättäisikö tosiseikoista se, jolla on isoin pyssy? Minusta luonnontieteellinen metodi on paras keino hankkia tietoa. Se ei voi tuottaa absoluuttista ja lopullista tietoa, mutta vaihtoehtoihin verrattuna se on ylivoimainen. Tähän viittasi se linkittämäni kuva.

Selkälän esittämä "luonnontieteellisen metodiikan kritiikki" on lisäksi pelkkää intellektuaalista poseerausta. Jos Selkälä ei luota luonnontieteelliseen metodiin, miksi hän silti matkustaa autolla tai lentokoneella? Eikö se tieto fysiikasta, johon niiden toiminta perustuu, saata olla aivan virheellistä ja niillä matkustaminen siksi järjettömän vaarallista? Entä mitä Selkälä tekee jos hän katkaisee jalkansa? Hän menee sairaalaan hoidettavaksi lääketieteellisin menetelmin. Miksi hän niin tekee, jos lääketieteen menetelmät ovat silkkaa arpomista? Tällainen epäjohdonmukaisuus tekee kritiikistä älyllisesti epärehellistä.

Tieteellinen tieto on kasautuvaa. Tieteen "vallankumoukset" eivät johda aiempien löydösten ja teorioiden täydelliseen hylkäämiseen vaan niiden korjaamiseen, täydentämiseen ja tarkentamiseen. Lisäksi tiede ei itsessään edelleenkään voi määrätä lakejamme, vaan ne päätetään poliittisessa prosessissa.
Galtonista puhuessani en myöskään tiedostanut pelanneeni mitään erityistä natsikorttia, vaan enemmänkin vaikkapa pakkosterilisaatiokortin tai rikollisiin kohdistetut kiellot mennä naimisiin -- tämän saman kehityksen tuloksena syntyi myös nuo miljoonat kuolleet, mutta Galton kyllä varsin hyvin itsekin ymmärsi negatiivisen eugeniikan vaarat ja siksi päätyi tukemaan juurikin positiivista eugeniikka.


Ne miljoonat kuolivat nimenomaan natsi-Saksassa eivätkä missään muualla, joten kyseessä oli natsikortti. Ajatus, että pakkosterilisaatioista ja naimakielloista johtaisi jotenkin automaattisesti "tämän kehityksen tuloksena" tie natsien menetelmiin on historiallisesti ja loogisesti paikkansapitämätön väite, kuten jo totesin.
Argumenttisi koskien kommunismin tappamia ihmisiä on myöskin melko huteralla pohjalla. Demokratia on sekin onnistunut tappamaan melko lailla ihmisiä sekä kotimaissaan, että muissa maissa. Asiaa voi käydä kysäisemässä vaikkapa etelä- ja väliamerikkalaisilta -- tai vietnamilaisilta. Niin, ja muistaakseni jokunen kommunistikin kärsi kommunismipelkoisissa Yhdysvalloissa. Tällä aukottomalla argumentaatiollasi päädytään siihen, ettei maailmassa ole ensimmäistäkään ajatusta, jolla olisi elinkelpoisuutta. Päädytään nietzscheläiseen arvonihilismiin, joka toki sekin suotakoon.
En minä mitään tuollaista ole väittänyt. Minähän nimenomaan kritisoin ajatusta, että jonkin idean tai aatejärjestelmän äänenlausumisesta automaattisesti seuraisi hirmutekoja tms.
Oletat varsin paljon siitä millainen ihmisyhteisö on ollut noina mainittuina ammoisina aikoina. Onko omistusoikeus todellakin ollut tuolloin olemassa, ettei vain kaikki olisi mahdollisesti ollut kollektiivista? Jos paradigmaattisena muotona pidetäänkin kollektiivista omistusoikeutta ja ryhmän parasta sen sijaan, että korostamme individin selviytymistä, teoriasi selittävä voima jää varsin heppoiseksi.
Naiset suosivat miehiä, joilla on tarjota heille konkreettisia resursseja, elleivät he niitä muualta saa. Kollektiivisen omistuksen tilanteessa, jossa siis saadaan resursseja lastenkasvatukseen kollektiivilta, naiset saattaisivat siis suosia muita kuin "elättäjäominaisuuksia" miehissä. Voi ajatella, että nykyaikaisessa sosiaalivaltiossa jotkut naiset toimivat juuri näin: he hankkivat lapsia "renttujen" kanssa, joilla ei ole kykyä tai halua perheen elättämiseen, ja sitten elävät yksinhuoltajina kollektiivin eli hyvinvointivaltion tarjoamilla resursseilla.
Viittaamani tutkimus, ainakin tutkijan itsensä mielestä, osoittaa, että puhtaan sosiaalinen tosiasia (varallisuus) muokkaa naisten käyttäytymistä. Jos tietyt käyttäytymismallit ovat kulttuurista ja ajasta muuttumattomia, tällaisen sosiaalisen tekijän vaikutusta ei pitäisi havaita.
Olen selittänyt tämän jo useasti, mutta otetaan vielä kerran: Evoluutiopsykologisen parinvalintateorian mukaan lisääntymisestä syntyy naiselle enemmän kustannuksia kuin miehelle, minkä vuoksi naiset preferoivat varakkaampia miehiä. Jos kuitenkin naisella on omasta takaa runsaasti varallisuutta, naisen ei tarvitse kiinnittää huomiota miehen taloudelliseen asemaan, vaan hän voi helpommin valita esimerkiksi köyhän mutta komean miehen. Se Selkälän kaipaama kulttuurisesti ja ajallisesti muuttumaton käyttäytymismalli on siis se, että nainen haluaa parisuhteeseen ja lapsenhankintaan ryhtyessään olla taloudellisesti turvatussa asemassa. Tämä asema voidaan saavuttaa esimerkiksi naisen itse hankitun vaurauden tai mieheltä saadun vaurauden turvin. Mainittu tutkimus tuotti juuri tämän tuloksen, niin kuin tutkijat olivat odottaneetkin.

Ei muuten ole olemassa mitään "puhtaan sosiaalisia tosiseikkoja". Biologia vaikuttaa kaikkeen käyttäytymiseen. (Vastaavasti ei tietenkään ole mitään puhtaan biologisia käyttäytymismuotojakaan.)
Nyky-yhteiskunnan varallisuushan kun ei tarkoita ylilyöntiasemaa olemassaolon kamppailussa, sillä länsimaissa (joissa tutkimus on tehty) ei liene montakaan yksilöä, jonka varallisuus olisi niin vähäistä, ettei hän kykenisi syömään. Tällöin varallisuuden mukanaan tuoma lisäarvo ei määrity millään muotoa biologisesti vaan sen tuottaman status-aseman mukaisesti. Jos taas naisille syntyviä kustannuksia, johon viittaat, pidetään muina kuin ravintoon viittaavana ei miehen taloudellisesta asemasta ole naiselle mitään hyötyä.
Kuten tuossa tutkimuksessakin todettiin, naiset preferoivat nyky-yhteiskunnassakin varakkaita miehiä (elleivät itse ole poikkeuksellisen varakkaita). Lapsi taas ei tarvitse vain ruokaa vaan myös vaatteita, koulutuksen, harrastuksia jne., joihin voi upottaa rahaa miltei määrättömästi.
Paitsi jos tietenkin katsotaan, että taloudellisesti varakas mies omaa yhteisössä sosiaalisen aseman, jonka toivotaan siirtyvän myös yhteiselle lapselle -- mutta tätähän ei sinun lähtökohdistasi käsin voida hyväksyä.
Miksei voida hyväksyä? Tietenkin voidaan. Tietoisuus omasta statuksesta yhteisössä ja pyrkimys parantaa omaa ja jälkeläisten statusta kuulunevat ihmisluontoon kaikkialla.
Ja lopulta, epämieluisan tutkimuksen vähättely ei poista sen olemassaoloa, kuten kaikki tieteellisen kirjoittamisen oppaat kertovat. Joko osoitat indision siitä, että tutkimuksessa on virhe, tai sitten hyväksyt sen väittämän -- tämänhän käsittääkseni pitäisi kuulua tieteentekemisen ABC-kirjaan.
Ei tuossa tutkimuksessa ole minulle mitään epämieluisaa. Minusta ne johtopäätökset, joita siinä esitetään, ovat uskottavia. Kritiikkini kohdistuu lähinnä siihen, että tutkimus perustui osallistujien itseilmoittamiin tietoihin preferensseistään. Tällaisten tietojen reliabiliteetti on usein heikohko. Tutkimuksessa oli kyse parinvalinnasta, jonka suhteen ihmiset tiedostavat usein huonosti todellisia preferenssejään ja saattavat kyselyissä vastata tavalla, joka ei vastaa heidän käyttäytymistään. Jonkinlainen koejärjestely, mieluiten "luonnollinen koe", tuottaisi vahvempaa näyttöä.
Ja viimein. Miten määrittelet typeryyden? Onko typeryyden määritelmä esimerkiksi viisauden negaatio vai maalaisjärjen puute? Mielestäni kaikki ovat oikeutettuja kutsumaan muita millä tahansa nimellä, jolle he kykenevät antamaan järjellisen, ei-relativistisen määritelmän.
On kohtuutonta vaatia, että yleiskielisillä sanoilla tulisi olla jonkinlaiset absoluuttiset määritelmät. Tämä tukahduttaisi keskustelun täysin.

Luotettavin tieteellinen menetelmä älykkyyden mittaamiseen ovat tietenkin ÄO-testit. Niitä käytetäänkin laajasti tutkittaessa esimerkiksi sitä, onko henkilö älylllisesti jälkeenjäänyt tai onko sairaus tai onnettomuus heikentänyt hänen älyllisiä kykyjään. Suomessa kliinisessä työssä kaikkein eniten käytetyt psykologiset testit ovat WAIS ja WISC eli Wechslerin älykkyystestit aikuisille ja lapsille.

Toni Selkala
Viestit: 159
Liittynyt: 15.04.07 13:28

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Cornelius kirjoitti:Nähdäkseni Selkälän väite, että ihmisen henkisten ominaisuuksien eroavaisuuksia ei voi selittää osaltaankaan geneettisesti, on dualismia, kun taas oma sosiobiologinen näkemykseni on monistinen.
En tiedostanutkaan väittäneeni näin, mutta oikeastaan tuolla ei liene suurempaa merkitystä. Käsittääkseni väitteeni kuuluu: Sankaruus on ajassa ja paikassa muuttuvaa, toisin kuin Mirkka Danielsbacka arvostelussaan väittää. Toisin kuin Danielsbackan argumentti kuuluu, väitän siis että ihmisten käyttäytyminen muuttuu ajassa ja paikassa ja tämän taustalla vaikuttavat tekijät ovat moninaiset. Siksi en suoranaisesti sanoisi, että kiistän biologian merkityksen. Vaikkapa tosiasia, että elämme nykyään huomattavasti pidempään kuin vain sata vuotta sitten vaikuttaa myös kuvaamme sankaruudesta.

Sanomalla, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten yllä esität, et oikeastaan juurikaan sano mitään mistään. Olet siis valmis allekirjoittamaan väitteen siitä, että sankaruus ei muutu sosiaalisen kontekstin myötä (aika ja paikka), mutta kaikkien muiden piirteiden kohdalta tällainen muutos on mahdollinen. Pehmentääksesi väitettä, käytät käsitteitä kuten "määrittää", "ohjaa", "suuntaa", "vaikuttaa", joilla de facto voidaan kumota kaikki suoranainen kritiikki tukemaasi teoriaa kohtaan. Syntyy eräänlainen moderni psykoterapia tai marxilainen historianteorian, joka kykenee selittämään kaikki mahdolliset käyttäytymisen mallit. Tällainen teoria, jolla kyetään sanomaan kaikesta kaikki ei -- vastaisesta olettamasta huolimatta -- ole järin hyvä teoria, kuten vaikkapa popperilainen tieteen kritiikki osoittaa. Voinhan aina lopulta sanoa, että vaikutus on joko geeneissä tai muissa mahdollisissa selityksissä enkä koskaan ole väärässä, koska aina on olemassa jokin geneettinen tai muu (kulttuurinen, sosiaalinen tms.) reunaehto, jolla on jotain merkitystä. Esimerkiksi kielen oppiminen voidaan nähdä yhtä hyvin chomskylaisen generatiivisen kieliopin kuin hallidaylaisen funktionaalisen kieliopin keinoin eivätkä nämä toisistaan täysin vastakkaiset näkökulmat sulkeudu kumpikaan esittämäsi kehysteorian ulkopuolelle.
Cornelius kirjoitti:Tuossa on looginen ristiriita. Jos kerran fysiologiset vammat tekevät onnen tavoittelusta erilaista, niin silloin onnellisuus kiistatta riippuu osaltaan fysiologista ominaisuuksista.
Hmm. Taidan ymmärtää logiikan eri tavoin. Totesin onnellisuuden olevan riippumatonta fysiologisista ominaisuuksista. Toisin sanoen, ihmiset kykenevät onneen riippumatta siitä millaisia geneettisiä, fysiologisia tai muita biologisia ominaisuuksia he sattuvatkaan omaamaan. Itse onnen luonne voi toki vaihdella riippuen näistä ominaisuuksista, muttei itse onnen olemassaolo. Esimerkiksi henkilö A voi löytää onnensa juoksemisesta, muttei tämä tarkoita, etteikö henkilö B jolla ei ole jalkoja voisi olla onnellinen. Tässä ei mielestäni ole mitään loogisesti ristiriitaista eikä siinä missään määrin määritetä onnea fysiologisista ominaisuuksista käsin. Sekä A että B voivat olla onnellisia.
Cornelius kirjoitti:Pointtini ei ole, että yksittäisellä miehellä tai naisella ei missään tapauksessa voisi olla tiettyä ominaisuutta sukupuolensa vuoksi. Kyse on keskimääräisistä eroista.
Keskimääräiset erot ovat oivallisia apparaatteja, kuten yllä esitin kritisoidessani kantaasi. Toteamalla keskiarvojen määrittävän ihmisten toiminnallisuuden rajat, taidat jättää huomioimatta sen, että vaikka vain yksi sadasta naisesta tai miehestä voisi omata jonkin ominaisuuden samalla tasolla kuin toinen ryhmä, koostuu tämä pienempikin ryhmä sadoista miljoonista ihmisistä. Jos tarkasteluun otetaan sankaruus sellaisena kuin se tavallisesti tunnetaan, olisivat nämä sadat miljoonat yksilöt kuitenkin mahdollisia toteuttamaan siinä määrin suuren määrän sankaruutta, ettemme kykenisi enää sanomaan vain toisen ryhmän kykenevän tällaiseen sankaruuden tekoon. Ja mitkä lopulta ovat nuo tilastollisesti merkittävät erot, joilla voidaan olettaa olevan merkitystä ihmisten välisessä sosiaalisessa todellisuudessa? Olin kuuntelemassa viime vuonna Koneen säätiön rahoittamaa seminaaria evoluutioteorian soveltumisesta yhteiskuntatieteisiin. Seminaarissa esitettiin esimerkiksi, että miesten korkeampi palkkataso johtuu naisten ja miesten välisestä riskinoton eroista. Kun yleisöstä kysyttiin onko sydän-ja verisuonitauteihin kuoleminen tietoista riskinottoa, ei tutkimusta esitellyt tutkija kyennyt vastaamaan. Tämä on mielestäni vain yksi esimerkki siitä, miten vääränlaisia olettamuksia tekemällä (palkka vs. riskinotto tai jäätelön syönti vs. pituuskasvu) tilastolliset metodit peittävät taakseen todellisuuden. Tilastollisessa ajattelussa ei siten välttämättä ole mitään "hienovaraisempaa", kuten asian ilmaiset, vaan monessa mielessä brutaalimpaa ja sumentavaa. Yhteiskunnalliset ja sosiaaliset muutokset eivät vaadi taakseen juurikaan koskaan enemmistön tukea, vaan riittää, että päättävissä asemissa olevat kokevat muutoksen tarpeelliseksi. Siten tilastolliset metodit eivät juurikaan paljasta niitä relevantteja sosiaalisia tosiasioita, jotka vaikuttavat muutoksiin. Tällaisesta toimii oivana esimerkkinä vaikkapa kielen sosiaalinen muutos, jossa muutoksen ensi vaiheessa tavallisesti hyvin pieni joukko sosiaalisesti arvostettuja yksilöitä onnistuu muuttamaan koko kielenkäytön suunnan (ks. esim. Labovin tavaratalotutkimukset).
Cornelius kirjoitti:Jos kerran hylkäät tieteen tiedon hankkimisen menetelmänä, niin mitä ehdotat sen tilalle? Tutkisimmeko eläinten sisälmyksiä niin kuin roomalaiset? Heittäisimmekö arpaa? Vai päättäisikö tosiseikoista se, jolla on isoin pyssy? Minusta luonnontieteellinen metodi on paras keino hankkia tietoa. Se ei voi tuottaa absoluuttista ja lopullista tietoa, mutta vaihtoehtoihin verrattuna se on ylivoimainen. Tähän viittasi se linkittämäni kuva.
Aivan. Kritisoimalla luonnontieteellistä metodia päädyn luonnollisestikin siihen, että hylkään kaiken tällä metodilla hankitun tiedon. Mitenkäs sen logiikan kanssa nyt sitten olikaan? Kritiikkini koski nimenomaisesti esittämääsi kantaa siitä, miten: "[h]yvin toteutetut tutkimukset antavat luotettavia estimaatteja siitä, missä määrin geenit ja ympäristö vaikuttavat tietyn fenotyyppisen piirteen vaihteluun tietyssä populaatiossa." Tämän nojalla totesin, ettei esitetty teoria ole sen parempi kuin vastaava ihmistieteissä tuotettu teoria, sillä muuttujia on tukemassasi teoriassa niin monia, että epävarmuus pelin tasapainovakion paikasta mahdollistaa lukemattoman määrän pelejä. Tällaisenaan luonnontieteellinen metodiikka seisoo tyhjän päällä -- se olettaa. Vaikka geeni lieneekin tosiasia, jota emme kumpikaan kiistä on geenien ja ympäristön vuorovaikutus mahdollista toteutua siinä määrin lukemattomin eri tavoin, ettei tällaiselle tiedolle tule antaa minkäänlaista etusijaa vain ja ainoastaan sen seuraaman metodiikan takia. Tähän liittyivät myös esimerkkini siitä, miten aikaisemmat luonnontieteelliset uskomme ovat monin paikoin olleet myös vääriä.

Toki on mahdollista, että myöhemmän tiedon valossa osoittautuu, että kantasi oli oikea ja omani täysin väärä, mutta nykyisen tiedon valossa emme tätä kiistaa kykene ratkaisemaan. Siksi vetoaminen luonnontieteen oletetusti tehokkaampaan metodiin, on mielestäni keskustelun ration kannalta asiatonta, koska vaikkapa geenien löytäminen luonnontieteellisen havainnoinnin kautta ei tee esittämääsi argumenttia sen tehokkaammaksi. Vetoaminen luonnontieteellisen tiedon kumulaatioon pitää toki paikkansa, mutta tällaisen kumuloituvan kasan ylimmät kerrokset voivat helposti lennähtää ilmaan seuraavan tuulenpuuskan myötä. Esimerkiksi aivojen tutkimuksessa ollaan nykyisin siinä määrin alkutekijöissä, että alan arvostetuimmatkaan tutkijat eivät todellisuudessa tiedä miksi vaikkapa Jaana laskee nopeammin kuin Veli-Petteri. Se että tiedämme mikä aivojen osa aktivoituu minkäkin toiminnon yhteydessä kun ei vielä suuremmin kerro mistä varsinaisesti on kysymys. Kausaliteetin perustaminen tällaisiin tosiasioihin on verrattain saman tasoista kuin jos väittäisimme käden nostamisen johtavan toisen ihmisen kuolemaan. Kiistatta tällainenkin mahdollisuus on helppo löytää (henkilöllä on kädessään teräase, jolla hän iskee toista henkilöä tms.), mutta yhtä hyvin henkilö on voinut nostaa kättänsä vain tervehtiäkseen toista. Tähän kohdistui kritiikkini ja sen terävin kärki oli suunnattu esittämääsi metodiikkaa kohtaan, ei koko luonnontieteellistä tietoa järjestelmänä kohtaan.
Cornelius kirjoitti:Ne miljoonat kuolivat nimenomaan natsi-Saksassa eivätkä missään muualla, joten kyseessä oli natsikortti. Ajatus, että pakkosterilisaatioista ja naimakielloista johtaisi jotenkin automaattisesti "tämän kehityksen tuloksena" tie natsien menetelmiin on historiallisesti ja loogisesti paikkansapitämätön väite, kuten jo totesin.
Taisit jättää ihan käytännöllisistä syistä lukematta, mitä kirjoitin lainaamasi kohdan jälkeen. Totesin muistaakseni jotakuinkin niin, ettei mitään ajatusta suoraan seuraa toinen ja tekijät, jotka vaikuttivat kansallissosialismin nousuun olivat moninaiset. Vaikkapa nationalismin ajatus yhdestä kansasta, galtonin ajatus ihmisrodun jalostuksesta kyyhkysten tapaan, utilitarismin vaatimus tehokkuudesta, valistuksen ajatus toisten suuremmasta tasa-arvosta jne. tuottivat yhdessä historiallisen kehityskulun, jonka seurauksena oli mahdollista teollisesti tuhota ihmisiä. Logiikan kanssahan tällä nyt ei ole mitään tekemistä, sillä mitään historiallista kehityskulkua ei voida perustella logiikkaa apuna käyttäen. Jos ihmisyhteisön toiminta olisi loogista, emme olisi koskaan käyneet ensimmäistäkään sotaa, sillä toisen ihmisen tappaminen on loogisesti kestämätön ajatus, koska tällöin meidän tulee hyväksyä myös itsemme tappaminen, mikä taas ajatuksena ei ole järin looginen.
Cornelius kirjoitti:Naiset suosivat miehiä, joilla on tarjota heille konkreettisia resursseja, elleivät he niitä muualta saa. Kollektiivisen omistuksen tilanteessa, jossa siis saadaan resursseja lastenkasvatukseen kollektiivilta, naiset saattaisivat siis suosia muita kuin "elättäjäominaisuuksia" miehissä. Voi ajatella, että nykyaikaisessa sosiaalivaltiossa jotkut naiset toimivat juuri näin: he hankkivat lapsia "renttujen" kanssa, joilla ei ole kykyä tai halua perheen elättämiseen, ja sitten elävät yksinhuoltajina kollektiivin eli hyvinvointivaltion tarjoamilla resursseilla.
Jaahas. Palaan tämän kohdalla taasen edelle kirjoittamaani, josta tämä kappale on oivallinen esimerkki. Jos kappaleen sanoman purkaa itsenäisiksi väitelauseiksi, se on jotakuinkin seuraavassa muodossa:
  1. Naiset suosivat miehiä, joilla on konkreettisia resursseja
  2. Naiset voivat suosia muitakin miehiä kuin niitä, joilla on konkreettisia resursseja
  3. Nyky-yhteiskunnassa naiset preferoivat varakkaampia miehiä (seur. kappale)
  4. Nyky-yhteiskunnassa naiset suosivat renttuja ja elävät kollektiivin varoilla
Tällä tavoin kirjoitettuna kuka tahansa näkee, että oikeastaan kaikki mahdollisuudet -- siis myös polaariset oppositiot -- ovat teoriasi mukaan aivan yhtä helposti selitettävissä. Tämä jos mikä on varsin epäloogista. Tullaan tilanteeseen, josta edellä puhuin ja jossa viittasin popperilaiseen tieteen kritiikkiin. Jos teoriasi mukaan on mahdollista hyväksyä kaikki mahdolliset selitykset, ei teoriasi sano yhtään mitään todellisuudesta eikä ole olemassa yhtään argumenttia, jolla voisin kumota tai kiistää teoriasi totuudenmukaisuuden sillä kaikki käyttäytymisen muodot ovat mukautettavissa saman teoreettisen sateenvarjon alle. Kuin varmemman vakuudeksi kirjoitat tämän itsekin hieman toisin sanoin: "Ei muuten ole olemassa mitään 'puhtaan sosiaalisia tosiseikkoja'. Biologia vaikuttaa kaikkeen käyttäytymiseen. (Vastaavasti ei tietenkään ole mitään puhtaan biologisia käyttäytymismuotojakaan.)" Tämän teeman ympärillä pyörivät oikeastaan kaikki vastauksesi, joten en siksi argumentoi enempää yksittäisten esittämiesi teesien oikeellisuudesta.
Cornelius kirjoitti:On kohtuutonta vaatia, että yleiskielisillä sanoilla tulisi olla jonkinlaiset absoluuttiset määritelmät. Tämä tukahduttaisi keskustelun täysin.
Tästä syystä tavallisesti tiede turvautuukin tieteenalakohtaisiin käsitteisiin, joiden määritelmät tarjotaan tieteen sisällä. Siksi esimerkiksi historioitsijat puhuvat vaikkapa anakronismeista eivätkä aikaan kuulumattomien ilmiöiden sijoittamisesta osaksi historiaa. Tällöin historijoitsijat keskenään kykenevät päättämään mitä he tarkoittavat anakronialla, jolloin määritelmästä tulee täsmällinen ja sen kykenee joko allekirjoittamaan tai sitä voi vastustaa. Tästä johtuen älykkyyden käsitekin on määriteltävissä tieteellisessä keskustelussa, mutta tällaista määritelmää ei olla tarjottu. On olemassa (nykyisin) kymmeniä erilaisia älykkyyden muotoja (sosiaalinen, tunne-, matemaattinen, kielellinen jne. älykkyys), joille on varsin vaikea löytää yhteistä tarttumapintaa -- tertium comparationista, joka olisi niille kaikille samaa. Tästä syystä esimerkiksi ÄO-testit eivät suuremmin kerro älykkyydestä populaation valtaosan kohdalla vaan ne tarjoavat ainoastaan eräänlaisen minimimääritelmän sille, milloin tulee puhua vaikkapa kehityksen viivästymisestä. Tällöinkään emme toki puhu tyhmistä ihmisistä vaan armoitettujen luonnontieteiden ansiosta puhumme vaikkapa juuri kehityshäiriöistä. Siksi esimerkiksi Mensan järjestämät testit eivät suuremmin kerro niissä menestyvien yksilöiden poikkeuksellisesta älykkyydestä muutoin kuin siinä viitekehyksessä, jossa katsomme arbitraarisen luvun kertovan jotain ihmisen älykkyydestä.

Toinen älykkyyden ongelma piilee siinä, että monet ennakkoluulot älykkyyden suhteen ovat osoittautumassa enemmän tai vähemmän kyseenalaisiksi. Esimerkiksi ikiaikainen "naiset ovat miehiä heikompia matematiikassa" väite vaikuttaa kiintoisalta, jos otetaan huomioon se tosiasia, että vielä ala-asteella tytöt pärjäävät kokeissa aivan yhtä hyvin kuin pojatkin. Toinen esimerkki voisi olla aivojen painon suhde älykkyyteen tai vaihtoehtoisesti harmaan/valkoisen aineen suhde tai aivojen poimujen määrä. Näissä kaikissa tekijöissä on eroja sukupuolten välillä (biologinen ero), mutta tällä ei näytä olevan mitään vaikutusta mitattavaan älykkyyteen. Ja myös standardoidussa WAIS-testissä on havaittu selkeitä eroja miesten ja naisten välillä kokeen eri osoissa, mutta syitä tälle ei kukaan tiedä. Mitä siis mittaamme kun mittaamme älykkyyttä -- kulttuuria vai biologiaa? Jos koe mittaa opittua tietoa, antaa se oletettavan etulyöntiaseman niille, joilla on materiaalisia mahdollisuuksia kartuttaa tuota tietoa (kuten nykyisin näyttää olevan). Jos koe mittaa taasen biologista eroa, ei mikään määrä harjoittelua vaikuttaisi älykkyyden määrään. Mikäli kallistumme sen kannalle, että älykkyys on sosiaalisesti/kulttuurisesti karttuvaa -- ja siten myös näin määrittyvää -- ei koko älykkyyden mittaus kerro muusta kuin ajallis-paikallisesti vaihtelevasta tavasta kategorisoida ihmisiä arbitraarisia testejä apuna käyttäen.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

Cornelius
Viestit: 20
Liittynyt: 04.10.08 10:56

Re: Määrittävätkö aika ja paikka aina sukupuolten välisen eron?

Tästä tuli pitkä kuin nälkävuosi, mutta aloitetaanpas...
Käsittääkseni väitteeni kuuluu: Sankaruus on ajassa ja paikassa muuttuvaa, toisin kuin Mirkka Danielsbacka arvostelussaan väittää. Toisin kuin Danielsbackan argumentti kuuluu, väitän siis että ihmisten käyttäytyminen muuttuu ajassa ja paikassa ja tämän taustalla vaikuttavat tekijät ovat moninaiset.
Näytät unohtaneen, mitä Danielsbacka todellisuudessa kirjoitti. Hän on aivan samaa mieltä siitä, että käyttäytyminen muuttuu ajan ja paikan myötä. Lainataanpa häntä vielä kerran, olen lihavoinut relevantin kohdan luetun ymmärtämisen helpottamiseksi:
Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että osa sukupuolten välisistä eroista riippuu kunkin ajan ja kulttuurin sukupuolijärjestelmästä, mutta en sitä, että kaikki sukupuolelle tyypillinen käyttäytyminen olisi vain määrittelykysymys. Tietyt käyttäytymismallit ovat miehille tyypillisempiä kuin naisille ja toisin päin, eikä tämä tosiasia muutu, vaikka kulttuuria ja aikaa vaihtaisi kuinka. Näitä ihmisluontoon evoluutiohistoriamme aikana iskostuneita (tiedostamattomia) käyttäytymistaipumuksia voi analysoida evoluutiopsykologian viitekehyksestä käsin ja mielestäni se on miltei välttämätöntä, erityisesti, jos aikoo tutkia ihmisten käyttäytymistä sukupuolinäkökulmasta.
Selkälä jatkaa:
Sanomalla, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten yllä esität, et oikeastaan juurikaan sano mitään mistään. Olet siis valmis allekirjoittamaan väitteen siitä, että sankaruus ei muutu sosiaalisen kontekstin myötä (aika ja paikka), mutta kaikkien muiden piirteiden kohdalta tällainen muutos on mahdollinen. Pehmentääksesi väitettä, käytät käsitteitä kuten "määrittää", "ohjaa", "suuntaa", "vaikuttaa", joilla de facto voidaan kumota kaikki suoranainen kritiikki tukemaasi teoriaa kohtaan. Syntyy eräänlainen moderni psykoterapia tai marxilainen historianteorian, joka kykenee selittämään kaikki mahdolliset käyttäytymisen mallit.


Minä tai Danielsbacka emme ole missään vaiheessa väittäneet, että sankaruus ei muuttuisi sosiaalisen kontekstin myötä. Väitteemme sen sijaan on, että tietyt taipumukset ovat tyypillisempiä naisille kuin miehille ja toisin päin kontekstista riippumatta.

Kyse ei ole siitä, että "kaikki vaikuttaa kaikkeen", vaan siitä, että otetaan huomioon nurturen ohella myös nature. Ilman molempien puolien huomioimista voidaan päätyä hyvin virheellisiin johtopäätöksiin. Se, missä määrin eri tekijät vaikuttavat, on empiirinen kysymys, ja sosiobiologisesti suuntautuneessa tutkimuksessa on Galtonin (joka keksi mm. kaksostutkimukset) päivistä asti ollut tärkeää hypoteesien testaaminen. Popperilainen falsifikaatiokriteeri siis täyttyy toisin kuin mainitsemiesi pseudotieteiden kohdalla.

Otetaanpa esimerkkinä se arkipäiväinen havainto, että Suomessa(kin) hyvin toimeentulevien, korkeakoulutettujen vanhempien lapset menestyvät kouluaineissa keskimäärin paremmin kuin huonosti toimeentulevien, kouluttamattomien vanhempien lapset. "Selkäläläisen" käyttäytymistieteen perusteella voimme päätellä, että tämä "luokkaero" ei voi johtua perinnöllisistä tekijöistä (koska selkäläläiset noudattavat "biokieltoa": geenit eivät selitä käyttäytymisen eroja), joten sen täytyy johtua siitä, että parempiosaiset vanhemmat tarjoavat lapsilleen paremman oppimisympäristön kuin huonompiosaiset vanhemmat.

Tuosta johtopäätöksestä rohkaistuneena selkäläläiset käyttäytymistieteilijät päättävät tehdä ovelan kokeen: he vaihtavat salaa synnytyssairaalassa varakkaiden vanhempien vastasyntyneet lapset päikseen köyhien perheiden vastasyntyneisiin. Vuosia myöhemmin, lasten ollessa kouluiässä, tutkitaan heidän opintomenestyksensä suhdetta vanhempien sosioekonomiseen asemaan.

Mitä tuolloin saadaan tulokseksi? Mikäli selkäläläisen käyttäytymistieteen premissit ovat paikkansapitäviä, varakkaiden vanhempien kasvattamien "käenpoikien" koulumenestys on huomattavasti parempaa kuin köyhempien vanhempien kasvattamien. Käyttäytymisgeneettinen tutkimus, jossa on vertailtu toisiinsa esimerkiksi erillään ja yhdessä kasvaneita kaksosia sekä adoptoituja ja biologisia lapsia, ei kuitenkaan tue selkäläläistä hypoteesia. Kaikki tutkimus viittaa siihen, että selkäläläiset joutuisivat pettymään karvaasti kokeensa lopputulokseen: lasten biologisten vanhempien sosioekonominen asema ennustaisi paremmin heidän opintomenestystään kuin kasvattivanhempien asema. Näin on muun muassa siksi, että ÄO:n heritabiliteetti on korkea (ÄO:n suhteesta koulumenestykseen ks. alla).

Esimerkkini havainnollistaa sitä, miten vääriin johtopäätöksiin voidaan tulla, jos noudatetaan "biokieltoa" eli pidetään perintötekijöitä epärelevantteina. Tuo kuvaamani koetilanne ei muuten edes ole aivan hirveän kaukaa haettu, kun tuntee amerikkalaisten sosiaalitieteilijöiden tutkimusten ja heidän suunnittelemiensa sosiaalisten avustusohjelmien historiaa. Atlantin tuolla puolella on karvaasti opittu, että sosiologinen virhepäätelmä (sociologist's fallacy) eli geneettisten tekijöiden huomiotta jättäminen voi johtaa virhearviointeihin ja resurssien väärään kohdistamiseen.
Keskimääräiset erot ovat oivallisia apparaatteja, kuten yllä esitin kritisoidessani kantaasi. Toteamalla keskiarvojen määrittävän ihmisten toiminnallisuuden rajat, taidat jättää huomioimatta sen, että vaikka vain yksi sadasta naisesta tai miehestä voisi omata jonkin ominaisuuden samalla tasolla kuin toinen ryhmä, koostuu tämä pienempikin ryhmä sadoista miljoonista ihmisistä. Jos tarkasteluun otetaan sankaruus sellaisena kuin se tavallisesti tunnetaan, olisivat nämä sadat miljoonat yksilöt kuitenkin mahdollisia toteuttamaan siinä määrin suuren määrän sankaruutta, ettemme kykenisi enää sanomaan vain toisen ryhmän kykenevän tällaiseen sankaruuden tekoon.
Tuo ei ole mitenkään ristiriidassa esittämäni kanssa. Jos esimerkiksi "sankaruuden" tietyssä hypoteettisessa yhteiskunnassa mahdollistava ominaisuusyhdistelmä on 100 kertaa yleisempi miehissä kuin naisissa, niin tuloksena 100 miessankaria yhtä naissankaria kohden. Omituisella tavalla pidät edelleen kiinni tästä joko-tai-essentialismista, vaikka sellaista ei ole kukaan täällä puolustanut.
Aivan. Kritisoimalla luonnontieteellistä metodia päädyn luonnollisestikin siihen, että hylkään kaiken tällä metodilla hankitun tiedon. Mitenkäs sen logiikan kanssa nyt sitten olikaan? Kritiikkini koski nimenomaisesti esittämääsi kantaa siitä, miten: "[h]yvin toteutetut tutkimukset antavat luotettavia estimaatteja siitä, missä määrin geenit ja ympäristö vaikuttavat tietyn fenotyyppisen piirteen vaihteluun tietyssä populaatiossa." Tämän nojalla totesin, ettei esitetty teoria ole sen parempi kuin vastaava ihmistieteissä tuotettu teoria, sillä muuttujia on tukemassasi teoriassa niin monia, että epävarmuus pelin tasapainovakion paikasta mahdollistaa lukemattoman määrän pelejä. Tällaisenaan luonnontieteellinen metodiikka seisoo tyhjän päällä -- se olettaa.
Geenien huomiotta jättäminen analyysissä on aivan sama asia kuin jos dogmaattisesti päättäisi a priori, että vaikkapa vanhempien sosioekonominen asema ei voi ollenkaan vaikuttaa esimerkiksi ihmisen ura- tai taloudelliseen menestykseen eikä sitä siksi tule tutkia. Biologia on aivan samanlainen ihmisten käyttäytymiseroihin vaikuttava tekijä kuin mikä tahansa kulttuuriin tai ympäristöön liittyvä tekijä, eikä ole mitään perustetta olla tutkimatta sen vaikutusta. Jos torjut pelkällä yleisluontoisella kritiikillä ("kerran yksi tähän mitenkään liittymätön tieteellinen teoria oli jossain määrin väärä, joten tähänkään ei voi luottaa") kaiken biologiset tekijät huomioon ottavan käyttäytymistieteen, kyse on nimenomaan siitä, että torjut tieteellisen tiedon ja korvaat sen johonkin muuhun perusteeseen nojaavilla tosiasiaväitteillä.

Käyttäytymisgenetiikan tulokset huomioon ottava näkemys ihmisestä on parempi kuin sosiaalideterministinen näkemys siksi, että se ennustaa ja selittää ihmisen käyttäytymistä paljon paremmin. Käyttäytymisgenetiikan metodein voidaan kvantifioida genetiikan ja ympäristön vaikutus yksilöiden eroihin populaatiossa. Jos haluat kiistää tällaisen tutkimuksen tulokset, sinun tulee esittää spesifiä kritiikkiä niitä kohtaan ja paremmin perusteltuja vaihtoehtoisia selitysmalleja eikä horista jostakin eetteristä tai lobotomiasta.

Luonnontieteet vs. ihmistieteet -erottelu on muuten tässä täysin harhaanjohtava. Ihmisen käyttäytymisen geneettisiä taustatekijöitä tutkitaan nykyään laajasti yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisssä.
Jaahas. Palaan tämän kohdalla taasen edelle kirjoittamaani, josta tämä kappale on oivallinen esimerkki. Jos kappaleen sanoman purkaa itsenäisiksi väitelauseiksi, se on jotakuinkin seuraavassa muodossa:
Naiset suosivat miehiä, joilla on konkreettisia resursseja
Naiset voivat suosia muitakin miehiä kuin niitä, joilla on konkreettisia resursseja
Nyky-yhteiskunnassa naiset preferoivat varakkaampia miehiä (seur. kappale)
Nyky-yhteiskunnassa naiset suosivat renttuja ja elävät kollektiivin varoilla
Tällä tavoin kirjoitettuna kuka tahansa näkee, että oikeastaan kaikki mahdollisuudet -- siis myös polaariset oppositiot -- ovat teoriasi mukaan aivan yhtä helposti selitettävissä. Tämä jos mikä on varsin epäloogista.
Väite on siis, että naisille aiheutuu lasten hankkimisesta enemmän kustannuksia kuin miehille, mikä on johtanut synnynnäisiin eroihin seksuaalikäyttäytymisessä. Minimissään naiselle aiheutuu raskaudesta yhdeksän kuukauden odotusaika, jonka aikana hän on osin työ- ja puolustuskyvytön, ja synnytys, joka on ollut pitkässä ajallisessa katsannossa naisten keskeisiä kuolinsyitä. Sitä vastoin miehelle raskaus tarkoittaa minimissään parin minuutin vaakamamboa eikä yhtään mitään muuta. Selkälän mielestä on ei ole uskottavaa, että nämä suoraan biologiasta seuraavat valtavat kustannuserot olisivat voineet aiheuttaa minkäänlaisia eroja sukupuolten biologisissa käyttäytymistaipumuksissa. Minusta taas on lähes itsestäänselvää, että näin on tapahtunut ja sen kiistäminen tarkoittaa melkeinpä evoluutioteorian kiistämistä.

Evoluutiopsykologian mukaan siis kysymys taloudellisista resursseista vaikuttaa huomattavasti enemmän naisten kuin miesten pariutumiskäyttäytymiseen. Tämän perusteella voi tehdä monenlaisia ennusteita. Voisi esimerkiksi olettaa, että mitä enemmän naisella on itsenäistä taloudellista valtaa, sitä enemmän hän arvostaa miehessä muita ominaisuuksia kuin kykyä tarjota taloudellisia resursseja naisen (ja lasten) käyttöön. Samoin voimme olettaa, että naisen taloudellinen asema vaikuttaa ulkonäköä huomattavasti vähemmän siihen, tuntevatko miehet tähän vetoa. Juuri nämä tuloksethan saatiin Selkälän viittaamassa tutkimuksessa ja useissa muissa tutkimuksissa. Sosiaaliset tulonsiirrot on yksi niistä hyvinvointivaltion piirteistä, jotka ovat tehneet naisista vähemmän riippuvaisia kumppaneidensa resursseista ja siten vaikuttaneet seksuaalikäyttäytymiseen.

Kuten todettua, Selkälän viittaama tutkimus on metodeiltaan puutteellinen, eikä sen perusteella pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Monia evoluutiopsykologisia tutkimuksia vaivaa sama ongelma, ja suhtaudunkin skeptisesti joihinkin niissä esitettyihin johtopäätöksiin. Erilaisia koejärjestelyt ja käyttäytymisgenetiikan metodit antavat paljon vahvempaa näyttöä ihmisen käyttäytymisen geneettisistä ja ei-geneettisistä taustatekijöistä kuin kyselytutkimukset. Tämä pariutumiseen liittyvä sukupuoliero on kuitenkin niin monta kertaa eri metodein ja monenlaisissa kulttuureissa (ja myös muissa nisäkkäissä) havaittu ilmiö ja liittyy niin perustavanlaatuisiin suvullisesti lisääntyvien lajien evoluution mekanismeihin, että jo Occamin partaveitsi tekee pelkkään sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavista selitysmalleista epäuskottavia. Selkälä ei ole esittänyt mitään todisteita, jotka horjuttaisivat tätä johtopäätöstä.
Tästä johtuen älykkyyden käsitekin on määriteltävissä tieteellisessä keskustelussa, mutta tällaista määritelmää ei olla tarjottu.
Väärin. Älykkyystutkijat määrittelevät älykkyyden ÄO-testien avulla. Tarkemmin sanoen ÄO-testitulos on havaittava muuttuja, jonka avulla voidaan estimoida piileviä muuttujia eli älyllisiä kykyjä.
On olemassa (nykyisin) kymmeniä erilaisia älykkyyden muotoja (sosiaalinen, tunne-, matemaattinen, kielellinen jne. älykkyys), joille on varsin vaikea löytää yhteistä tarttumapintaa -- tertium comparationista, joka olisi niille kaikille samaa. Tästä syystä esimerkiksi ÄO-testit eivät suuremmin kerro älykkyydestä populaation valtaosan kohdalla vaan ne tarjoavat ainoastaan eräänlaisen minimimääritelmän sille, milloin tulee puhua vaikkapa kehityksen viivästymisestä.
Kaipaamasi tertium comparationis on tunnettu jo yli sata vuotta, ja sen nimi on yleisälykkyys eli g-tekijä. Charles Spearman esitteli sen vuonna 1904, joten se on psykologian vanhimpia ellei vanhin edelleen hyväksytty teoreettinen entiteetti. G-tekijän tieteellinen kestävyys johtuu siitä, että empiirinen todistusaineisto sen puolesta on musertavan vahva: kaikki kognitiivisiksi kyvyiksi luokiteltavat älykkyyslajit korreloivat vahvan positiivisesti missä tahansa edustavassa otoksessa ihmisiä. G-tekijä on älykkyyslaji, joka liittyy älykkääseen suoritukseen kaikenlaisissa tehtävissä. Sen lisäksi on olemassa "alemman tason" kykyjä kuten verbaalinen, matemaattinen ja avaruudellinen kyky, mutta myös tällaisia "erityiskykyjä" mittaavissa tehtävissä yleisälykkyys selittää suurimman osan yksilöiden välisistä eroista; älylliset "erityiskyvyt" ovat vähemmän merkittäviä kuin "yleinen järkeilytaito", jota voi soveltaa kaikenlaisissa tilanteissa. Eri älykkyyslajeja ja niiden keskinäisiä suhteita selitetään nykyisin useimmiten CHC-teorian pohjalta. (Mainitsemiasi sosiaalista ja tunneälyä ei yleensä pidetä älykkyyden muotoina, vaan ne liittyvät persoonallisuuden vaihteluun. Psykometrisesta näkökulmasta niitä pidetään ongelmallisina konstruktioina siksi, että niiden reliabiliteetti ja validiteetti ovat heikkoja tai suorastaan olemattomia.)

Otetaan esimerkki. Eräässä englantilaisessa tutkimuksessa noin 70.000 koululaista teki yhdentoista vuoden iässä ÄO-testin. Tuo testi koostui useasta tehtäväosiosta, jotka mittasivat verbaalisia, ei-verbaalisia ja kvantitatiivisia kykyjä. Jokaiselle osallistujalle laskettiin testitulosten perusteella yleisälykkyyspisteet, ts. pisteet jotka mittasivat heidän yleistä järkeilytaitoaan tehtävätyypistä riippumatta. Vuosia myöhemmin, kun nämä koululaiset olivat 15- tai 16-vuotiaita, he suorittivat kansallisen GCSE-tutkinnon, joka on hieman meidän yo-kirjoituksiamme vastaava mutta koko ikäluokkaa koskeva, osaamista monessa eri kouluaineessa mittaava koe. 11-vuotiaana lasketut yleisälykkyyspisteet selittivät GCSE-tutkinnossa oppilaiden eroja kaikissa 25 aineessa. Älykkyyden selittämä osuus oli esimerkiksi lähes 60 prosenttia matematiikan tulosten vaihtelusta, 40-50 prosenttia kieliaineiden tulosten vaihtelusta ja lähes 20 prosenttia taideaineidenkin tulosten vaihtelusta. Tässä näkyy g-tekijän yleisyys: se selittää oppimista kaikissa kouluaineissa. GCSE-tuloksista lasketun yleisarvosanan korrelaatio oppilaiden yleisälykkyyspisteiden kanssa oli 0,81.

Koulumenestyksen lisäksi ÄO on merkittävä selittäjä monien muidenkin yhteiskunnallisesti relevanttien muuttujien suhteen. Näitä ovat esimerkiksi työmenestys, terveys, elinikä, rikosalttius ja työttömyys. Älykkyystutkimukseen erikoistuneen Intelligence-lehden päätoimittaja Douglas Detterman on tiivistänyt älykkyystutkimuksen tulokset seuraavasti:
Intelligence is the best-understood and most powerful variable in the social sciences. Sophisticated psychometric methods, developed largely for intelligence tests, are used to construct and assess modern tests. A substantial commercial industry has grown up around the development and sale of tests. Intelligence can be measured with better reliability than any other social science variable. Huge amounts of data have been collected using the tests and these data span the last century providing a database unavailable in most other areas in the social sciences. Data from individuals show strong relationships to many important social outcome measures including educational achievement, occupational success, income, and death, to name a few. The data collected also provide important information about the genetic, biological, and environmental origins of intelligence. Relationships at the country level have also been investigated showing that countries with higher mean IQs show a greater gross domestic product per person, are less religious, and show higher levels of democracy. In short, by any objective standard, intelligence is the social science success story of unrivaled proportions.
Selkälä jatkaa:
Toinen älykkyyden ongelma piilee siinä, että monet ennakkoluulot älykkyyden suhteen ovat osoittautumassa enemmän tai vähemmän kyseenalaisiksi. Esimerkiksi ikiaikainen "naiset ovat miehiä heikompia matematiikassa" väite vaikuttaa kiintoisalta, jos otetaan huomioon se tosiasia, että vielä ala-asteella tytöt pärjäävät kokeissa aivan yhtä hyvin kuin pojatkin.
Spearman ja kumppanit tekivät ÄO-testien perusteella jo 1900-luvun alussa johtopäätöksen, että miesten ja naisten välillä ei ole merkittäviä eroja keskimääräisessä älykkyydessä. Älykkyyden hajonta vaikuttaa kuitenkin olevan jonkin verran suurempaa miehissä kuin naisissa, ts. hyvin älykkäitä ja hyvin tyhmiä on miehissä enemmän.
Ja myös standardoidussa WAIS-testissä on havaittu selkeitä eroja miesten ja naisten välillä kokeen eri osoissa, mutta syitä tälle ei kukaan tiedä. Mitä siis mittaamme kun mittaamme älykkyyttä -- kulttuuria vai biologiaa? Jos koe mittaa opittua tietoa, antaa se oletettavan etulyöntiaseman niille, joilla on materiaalisia mahdollisuuksia kartuttaa tuota tietoa (kuten nykyisin näyttää olevan). Jos koe mittaa taasen biologista eroa, ei mikään määrä harjoittelua vaikuttaisi älykkyyden määrään.
ÄO:n heritabiliteetti on korkea, joten genetiikalla on suuri vaikutus älykkyyserojen syntyyn yhteiskunnassa. Tämä ei silti tarkoita, että ympäristötekijöillä ei olisi merkitystä tai että yksilön älykkyyttä ei voisi parantaa. Pitäydyt tiukasti tuossa dualismissasi, että jokaisen ominaisuuden pitää olla joko 100-prosenttisesti geneettinen tai 100-prosenttisesti ympäristön determinoima, vaikka tuollainen ajattelu on hylätty käyttäytymistieteissä vanhentuneena jo ajat sitten. Kaikki ihmisen ominaisuudet syntyvät geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”