Ilmo Kekkonen
Posts: 678
Joined: 16.12.07 10:09

Re: Tiede kuin tiede

23.09.11 14:00

heehak wrote:
Ilmo Kekkonen wrote:Arposen aineistolla voi olla kansantieteellistä arvoa huhututkijoille.salaisista tai laittomista teloituksista.quote]Tarkoittaakohan Kekkonen todellakin kansantiedettä vai kansatiedettä? Kansantiede on ns. kansan harrastamaa tiedettä. Kansatieteessä taas on kyse tieteellisen koulutuksen saaneiden tutkijoiden tekemästä tutkimuksesta.
En ole paneutunut huhututkimuksen käsitteisiin sen tarkemmin. Minusta Pasi Jaakkosen selvitys Huhtiniemen huhusta on erinomainen. Tosin olen jäävi, koska olin itsekin jonkin verran työssä mukana. Luin sen kuitenkin eilen uudelleen ja muutamaa pikku lapsusta lukuunottamatta ei siihen ole huomauttamista, vaikka otetaan lukuun Ylikankaan ja "kuusikon" tutkimukset.

Mikä tiede sitten tällaisia aiheita tutkiikaan, niin luulen sen olevan kiitollinen työmaa. Aineistoa toki on muuallakin kuin Arposella, mutta hänellä lienee eniten "kansalta" tulleita näkemyksiä.

Ilmeisesti torivalvoja Koistinen, joka oli huhun innokkain levittäjä, harjoitti samalla juuri kansantiedettä. Voi olla, että juuri tuo folkloristiikka olisi oikea käsite.Toisaalta huhun leviämiseen vaikuttivat voimakkaasti media ja eräät tutkijat. Huhun voimaa kuvaa, että IS:n tekemän tutkimuksen mukaan lähes 40 % Suomen kansasta olisi uskonut huhuun 2007. Ja osa uskoo varmaan vieläkin. Kaipa tällaisessä ilmiössä olisi tutkimista ihan sellaisenaan.

Huhun elinvoimaahan kuvaavat nämä Pelhon "todisteet". Hän uskoo edelleen huhuun kaikilta osin. Laskin tuossa pikaisesti, että kun otetaan hänen väittämänsä 2000-3000 ammuttua ynnä huhussa esitetyt (mm. Haavikko, Holappa, HS, Ylikangas) , niin pelkästään Lappeenrannan seudulla olisi kesällä -44 ammuttu/teloitettu noin
5 000 karkuria. Kuitenkaan ei ole esittää ruumiita, ei teloittajia, ei teloitusten näkijöitä tai todistajia, ei asiakirjoja. On vain toistamistaan toistettu huhu kaikkine perättömyyksineen ja epäjohdonmukaisuuksineen.En ole oikein varma, onko väitetyissä "aikalaistodistajissakaan" yhtään todella tuohon aikaan Lappeenrannassa elänyttä aikuista. Yksikään ei esimerkiksi ole maininnut Huhtiniemen telttoja. Kuitenkin väitetyt ja osoitetut "joukkohaudat" sijaitsivat keskellä yhtä majoitusaluetta, eikä toinenkaan ollut kaukana.

Jarmo Nieminen
Posts: 72
Joined: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

24.09.11 00:11

Tuohan vasta onkin uutinen, 5 000, samaan pystyi II Maailmasodan aikana vain Neuvostoliitto Katynissä ja natsit Auschwitz-Birkenaussa.

Martti Pelho
Posts: 168
Joined: 11.03.11 14:16

"Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”

25.09.11 17:12

Historianharrastaja Erkki Aho on todistanut meille sivustollaan 26.11.2009 seuraavasti:

Kotipitäjäni Raution osalta tiedän, että Erkki Saari ja Juho Naukkarinen on ammuttu omien toimesta. Näistä kumpikaan ei esiinny Suomen virallisissa tilastoissa ammuttujen joukossa. On todennäköistä, että kommunisteja teloitettiin keinotekoisin syin. Myös Saari ja Naukkarinen olivat vasemmistotaustaisia kunnon ihmisiä, mutta omat katkaisivat heidän elontaipaleensa.”

Sotavangit ja internoinut-tutkimuksessa (Kansallisarkisto, 2008) on julkaistu historianharrastajille uusia tietoja myös Saksan ja Suomen sotilas- ja poliisiviranomaisten tiivistä ja monititasoisesta yhteistyöstä. Se alkoi jo 1930-luvun alkupuolella ja ankkuroitui ideologiseksi samasuuntaisuudeksi natsi-ideologian mukaisten vääräuskoisten; juutalaisten ja kommunisteiksi epäiltyjen tai niiksi leimattujen, tuhoamiseksi.

Suomihan oli kansainvälisen ja myös kansallisen oikeuden mukaan vuosina 1939-45 rikosoikeudellisessa vastuussa kaikkien Suomen alueella vangittuina ja pidätettyinä olleiden eri keinoin toimeenpannuista tuhoamisista. Suomen valtion vastuu kattoi siis myös Hitlerin Suomessa; Keski- ja Pohjois-Suomessa, saksalaisten sotilaiden ja poliisien suorittamat etniset ja muut puhdistukset.

Sotavankien kohtelu oli Suomen viranomaisten oikea-aikaisten tietojenkin mukaan huonoa, raakaa ja epäinhimillisestä jo vuonna 1940 ja mahdollisti vuosina 1941–1942 noin 20.000 sotavangin ja internoidun tuhoamisen.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan suomalaisten sotilasviranomaisten valvomilla leireillä ammuttin “noin tuhat vankia pakoyritysten yhteydessä”.

Saksalaisten valvomilla leireillä Keski- ja Pohjois-Suomessa puhdistettujen ja “pakoyrityksissä ammuttujen” vankien todelliset määrät ovat toistaiseksi tutkimatonta.

Mutta saksalaisten leireillä Keski- ja Pohjois-Suomessa tuhottujen vankien määrien voidaan perustellusti olettaa olleen huomattavasti suuremmat kuin suomalaisten valvomilla leireillä etnisiä puhdistusoppeja koskevien ankarien Gestapon määräysten toimeenpanovelvoitteiden ja niiden tiukan valvonnan seurauksena.

Esimerkiksi saksalaisten Nurmeksen leirillään suorittamat henkirikokset, vankien tuhoamiset, odottavat yhä tutkimustaan ja tutkijoita. Sama pätee Rissalassa toimeenpantuihin saksalaisten henkirikoksiin.

Suomen valtion voidaan myös katsoa olleen osasyyllinen Saksan sotavankeja kohtaan tekemiin rikoksiin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Suomen valtion suostumuksella ja tieten saksalaiset saivat käyttää Suomen maaperää ja infrastruktuuria riistäessään niitä parempikuntoisia sotavankeja, joita ei heti tuhottu, orjatyövoimana.

Suomi myös luovutti saksalaisille vankeja pyytämättä vangin omaa suostumusta, eikä asettanut todistettavasti ehtoja tai valvontaa vankien kohtelulle. Suomen sotilasviranomaiset eivät kiinnittäneet huomiota näihin “epäolennaisiin pikkuseikkoihin”.

Erityisesti sodan alkuvaiheessa 1941–1942 Suomi harkitusti laiminlöi sotavankien ja internoitujen kohtelua koskevat kansainvälisten sopimuksiensa minimitason velvoitteensa saksalaisten vaatimuksista. Päämaja päätti vasta 20.000 vankin tuhoamisen jälkeen vuonna 1942 vähentää sotavankeihin suoraan kohdistettua “puhdistusta”.

Välittömästi sodan jälkeen 1.400 sotilas- ja poliisiviranomaista joutui vastaamaan sotaoikeudessa sotavankeja kohtaan tehdyistä rikoksista.

Vuoden 1946 loppuun mennessä oli aloitettu 3 049 rikostutkintaa, jotka koskivat 4 177:ää henkilöä. Oikeuteen haastettiin 1 381, joista 723 tuomittiin. Tuomituista 107 oli upseereita, 374 aliupseereita tai sotamiehiä sekä 170 työnantajia, työnjohtajia tai siviilejä.

Tuomittujen katsottiin syyllistyneen 42 murhaan ja 342 muuhun henkirikokseen; oikeudessa oli myös 14 kuolemantuottamusta ja 431 muuta pahoinpitelyä sekä muita rikkomuksia.

Yhdeksän tuomittua sai elinkautisen vankeusrangaistuksen, 17 sai 10–15 vuoden rangaistuksen, 57 tuomittiin 5–10 vuoden rangaistukseen ja 447:n tuomio vaihteli yhdestä kuukaudesta viiteen vuoteen. Sakkoja tai kurinpitorangaistuksia annettiin 124 tapauksessa. Viimeinen tuomio Suomessa sotavankeja koskevassa jutussa annettiin vasta 1969.

Kerrottua taustaa vastaan Ilmo Kekkosen ja Jarmo Niemisen useasti tässä keskustelussa toistama väite, jonka mukaan Mannerheimin 20.6.1944 antamaa käskyä toistetusta käskystä kieltäytyneiden punikkikarkureiden ampumiseksi ei lainkaan noudatettu tai toimeenpantu selustassa, Lappeenrannan henkilötäydennyskeskus (HTK) 1 erityistuomioistuimessa, 10.000 siellä “seulotun” karkurin suhteen, ei ole millään kuviteltavissa olevalla tieteellisellä ja todennäköisyysperusteella uskottavaa tai vakavasti otettavaksi tarkoitettua historian tulkintaa.

Tulkintaa, ettei suuresti sotilaittemme arvostaman ylipäällikkö Mannerheimin ankaraa punikkikarkureihin kohdistettua ampumiskäskyä 20.6.1944 kukaan sotilasviranomainen noudattanut tai toimeenpannut Lappeenrannassa ja sen ympäristössä kesäkuussa 1944, kukaan suomalainen isänmaan ystävä ei voi pitää uskottavana. Tulkinta on siis selvästi ja riidatta mahdoton.

Toisaalla eihän tuhansia Lappeenrantaan seulottuja ja koottuja punikkikarkureita saanut Mannerheimin selvän määräyksen 20.6.1944 mukaan palauttaa takaisin rintamallekaan.

Kun punikkikarkureita oli nyt käskyn 20.6.1944 mukaisesti koottu kesäkuussa 1944 Lappeenrantaan myös vankiloista, selitys, että juuri eri vankiloista Lappeenrantaan rahdatut vanhat punikkikarkurit ja tuoreet punikkikarkurit olisi palautettu Lappeenrannasta kuulustelujen jälkeen takaisin turvallisiin ylikansoitettuihin vankiloihin täysruokintaan odottamaan liittoutuneiden toimesta pian tapahtuvaksi yleisesti uskottua varmaa vapautumistaan, ei ole mitenkään uskottava ja eikä selitys saa myöskään tukea säilyneistä asiakirjoista.

Kun kaikki muut tilanteeseen kuviteltavissa olevat tai soveltuvat vaihtoehdot ovat näin uskottavasti perusteltavissa poisuljetuiksi, niin jäljelle jää vain yksi varma vaihtoehto: jotakin salattua Lappeenrannan HTK 1:n erityiselimen päätöksin Mannerheimin käskyn 20.6.1944 mukaisin määräyksin seulotuille tuhansille punikkikarkureille on täytynyt tapahtua? Mutta mitä?

He katsosivat. Kaikki. Kuten katosivat heitä koskevat pidätysluettelot, kuulustelupöytäkirjat ja HTK 1:n tuomioita koskevat tuomiolauselmat sekä vankien vartijoina toimineiden sotilaiden kantakortit.

Missä laajuudessa punikkeina Lappeenrannassa, sen ympäristössä ja Saimaan saaristossa kesäkuussa 1944 jo kiinniotettaessa ammuttujen ja myöhemmin tuomiolla teloitettujen karkureiden todellisia kohtaloita väärennettiin armeijan asiakirjoihin rintamalla tai selustassa kaatuneiksi ja sitten julistettiin vuosia, tai jopa vuosikymmeniä myöhemmin, kadonneina kuolleiksi, on tutkimuksellisesti tänään vielä epäselvää.

Tutkitusti on jo nyt kuitenkin selvää ja riidatonta tuhansien säilyneidenkin asiakirjojen kuolinpaikkaa ja –aikaa koskevien ristiriitaisuuksien ja toisensa poissulkevien asiakirjamerkintöjen perusteella, että asiakirjamerkintöjen suhteen armeijamme johto määräsi salaisesti juuri näin toimittavan. Eduskunnallekin ja Suomen kansalle “virallisesti” teloitettujen määrä valehdeltiin ja teloitettujen nimet salattiin asian jatkoselvittelyjen vaikeuttamiseksi.

Heikki Ylikankaan (2007, s.319) sanoin “Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Last edited by Martti Pelho on 25.09.11 18:57, edited 6 times in total.

Ilmo Kekkonen
Posts: 678
Joined: 16.12.07 10:09

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

25.09.11 17:36

Sitkeä uskossaan on tämä Pelho.

Klassisen väittelyssä hävinneen menettelyn mukaan, hän vaihtaa aihetta ja uskoo sillä todistaneensa kokonaan toisen asian, kuin mitä on itse käsitellyt. Samaa on tehneet paljon tunnetummatkin tutkijat.

En viitsi enää ruveta kumoamaan noita Lappeenrantaa ja 20.6. 44 annetusta käskystä esitettyjä vääriä tietoja. Kaikki löytyy tuolta edeltä.

Jos jollakin muulla kuin Pelholla on asiallista kysyttävää, niin vastaan kyllä.

Eki

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

25.09.11 20:55

Martti Pelholle taas:

Tekstisi ovat klassista propagandaa. Olet kyllä hyvä siinä. Mutta propaganda tavoittaa vain sellaisia ihmisiä, joista ovat joko hyödyttömiä tai enemmänkin haitaksi asiallesi. Propagandaa hyödynnetään demokratiassa lähinnä enää vaalien alla. No, pian on presidentinvaalit.

Sinulla olisi oikeasti mahdollisuus käyttää hyväksi Kekkosen ja Niemisen asiantuntemusta. Lieneekö monilla professoreillakaan yhtä hyviä assistentteja. Hyödynnä heitä, älä simputa!

Tuo lista sodanjälkeisistä syytteistä ja tuomioista onkin terveellinen muistutus siitä, millaista oli elämä Valvontakomission aikaan. Muista seuraavalla kerralla tuoda esiin myös itä-Karjalan siirtoleirit!

Onkin totta, että “Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.” Massateloitukset, joista kirjoitat, olisivat paljastuneet sotaoloissakin muutamassa päivässä.

Klaus Lindgren
Posts: 1090
Joined: 30.11.05 13:31

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

26.09.11 13:26

Martti Pelho on jälleen kerran laatinut pitkiä ja perusteellisia puheenvuoroja omien teorioidensa tueksi. Hänen argumenteissaan esiintyy edelleenkin kolmenlaisia puutteita, ja niiden takia kehoittaisin häntä vakavasti luopumaan koko asiasta. Ensinnäkin hän esittää –taas– tosiasioita, joilla joko ei ole yhtään mitään tekemistä Huhtiniemen kanssa tai jotka eivät todista Huhtiniemen väitetyistä teloituksista yhtään mitään suuntaan taikka toiseen. Täysin asiaankuulumatonta on ensinnäkin Pelhon kertomus kymrin kielen asemasta Walesissa, joka minun olisi, myönnetään, pitänyt itse asiassa poistaa. Jotenkuten asiaan jollain tavalla tuntuisi ensi näkemältä liittyvän Suomen ja Saksan tiivis yhteistyö Jatkosodan aikana, mutta se ei edelleenkään todista yhtään mitään siitä, ammuttiinko Huhtiniemessä karkulaisia vaiko ei. Itse asiassa se, miten suomalaiset kohtelivat omia sotavankejaan tai miten saksalaiset kohtelivat omia vankejaan, ei liity Huhtiniemeen millään tavalla. Natsien rikokset ovat jääneet historiaan hirmuisuutensa ja moninaisuutensa takia, mutta miten ne tähän liittyvät? Suomalaiset kohtelivat miehittämiensä alueiden venäläisväestöä kovasti kaltoin, mutta miten se liittyy suomalaisten rintamakarkurien kohteluun? Ei mitenkään, kuten ei myöskään punaisen Valpon toiminta sodan jälkeen.

Toinen Pelhon toistuva virhe on ollut hänen käyttämiensä lähteiden aivan liian vapaamielinen tulkitseminen, ja omien arvausten ja päätelmien sekoittaminen lähteiden tulkintaan. Tällä kertaa Pelho puhuu jälleen kerran siitä, miten rintamakarkureiden olisi oletettu olleen punikkeja. Mistä kummasta Pelho on tämän saanut päähänsä? Pelhon itse esille tuomissa asiakirjoissa, muistelmissa ja sitaateissa ei puhuta mitään mistään punikeista, eivätkä hänen opponenttinsa ole liioin tuoneet esille mitään, mikä viittaisi siihen, että karkureita olisi kohdeltu punikkeina tai että he olisivat olleet työväenpuolueiden kannattajia.

Kolmas Pelhon tyypillinen virhe on toistaa jo kertaalleen kumottuja väitteitään toistamiseen ja toistamiseen kumottuja väitteitään loputtomiin. Seuraava sitaatti kiteyttää nämä kaksi Pelhon helmasyntiä oivasti, tällä kertaa jopa samassa kappaleessa. Lisäksi näissä kappaleissa Pelho vääristelee opponenttiensa puheita aivan tunnistamattomiksi:
Kerrottua taustaa vastaan Ilmo Kekkosen ja Jarmo Niemisen useasti tässä keskustelussa toistama väite, jonka mukaan Mannerheimin 20.6.1944 antamaa käskyä toistetusta käskystä kieltäytyneiden punikkikarkureiden ampumiseksi ei lainkaan noudatettu tai toimeenpantu selustassa, Lappeenrannan henkilötäydennyskeskus (HTK) 1 erityistuomioistuimessa, 10.000 siellä “seulotun” karkurin suhteen, ei ole millään kuviteltavissa olevalla tieteellisellä ja todennäköisyysperusteella uskottavaa tai vakavasti otettavaksi tarkoitettua historian tulkintaa.

Tulkintaa, ettei suuresti sotilaittemme arvostaman ylipäällikkö Mannerheimin ankaraa punikkikarkureihin kohdistettua ampumiskäskyä 20.6.1944 kukaan sotilasviranomainen noudattanut tai toimeenpannut Lappeenrannassa ja sen ympäristössä kesäkuussa 1944, kukaan suomalainen isänmaan ystävä ei voi pitää uskottavana. Tulkinta on siis selvästi ja riidatta mahdoton.

Toisaalla eihän tuhansia Lappeenrantaan seulottuja ja koottuja punikkikarkureita saanut Mannerheimin selvän määräyksen 20.6.1944 mukaan palauttaa takaisin rintamallekaan.

Käskyhän ei ollut Mannerheimin nimissä, se ei ollut käsky ampua karkureita, siinä ei puhuttu mitään punikeista, sitä ei jätetty toimeenpanematta eivätkä Kekkonen ja Nieminen ole sellaista väittäneetkään. Pelhon on todellakin syytä lopettaa kirjoittelu Huhtiniemestä.

Pelhon esittää myös seuraavassa äärimmäisen vakavia syytöksiä, joita hän ei kuitenkaan ole sanallakaan pystynyt todistamaan:
Kun kaikki muut tilanteeseen kuviteltavissa olevat tai soveltuvat vaihtoehdot ovat näin uskottavasti perusteltavissa poisuljetuiksi, niin jäljelle jää vain yksi varma vaihtoehto: jotakin salattua Lappeenrannan HTK 1:n erityiselimen päätöksin Mannerheimin käskyn 20.6.1944 mukaisin määräyksin seulotuille tuhansille punikkikarkureille on täytynyt tapahtua? Mutta mitä?

He katsosivat. Kaikki. Kuten katosivat heitä koskevat pidätysluettelot, kuulustelupöytäkirjat ja HTK 1:n tuomioita koskevat tuomiolauselmat sekä vankien vartijoina toimineiden sotilaiden kantakortit.
Tuhannet punikkikarkurit on siis tuhottu ja heitä koskevat tiedot joko tuhottu tai väärennetty? Näin vakavia syytöksiä ei tulisi edes huonon viihdekirjailijan esittää ilman hyvin painavia todisteita. Kun keskustelussa Pelhon alkuaan mainitsemat ”tuhannet” olivat vähitelleen sulaneet korkeintaan satoihin ja sitten kymmeniin ja keskustelun edetessä Pelhon tarkoittamia tapauksia ei lopulta näkynyt olevan ollenkaan, Pelho silmää räpäyttämättä palaa niihin tuhansiin! Ja nyt hän vielä päälle päätteeksi tekee heistä punikkeja!

Palaan nyt äsken sanomaani: koska Pelho ei ole pystynyt tuomaan enää aikoihin argumenttiensa tueksi mitään asiallista tietoa eikä kukaan muukaan ole niin tehnyt, ja koska Pelhon väitteitä on uskottavasti kaadettu aikamoinen joukko ja koska Pelho lopulta on sortunut – varoituksista välittämättä – täysin mielikuvituksellisiin väitteisiin, on tullut aika panna tälle keskustelulle piste.

Tämä keskustelu on siis päättynyt.

Martti Pelho
Posts: 168
Joined: 11.03.11 14:16

Professori Heikki Ylikangas ja sotapoliisi Esko Loukasmäki karkureista

16.12.11 20:24

Professori Heikki Ylikangas esitti vuonna 2004 valtioneuvostolle laatimassaan sota-ajan luovutettuja koskevassa selonteossaan seuraavasti:

Tulisi harkita, voitaisiinko yhä joissakin julkisissa arkistoissa salaiseksi julistetut osat avata ja saattaa tutkijoiden käyttöön. Sama koskee suljettuina pidettyjä asiaan liittyviä yksityisiä arkistoja. Mahdollista ja hyödyllistä kenties olisi jonkinlaisella arvovaltaisella tiedoksiannolla kehottaa niitä henkilöitä, joita sitoo sodan aikana annettu vaitiololupaus, luopumaan siitä ja kertomaan tietonsa.

Yksi yli 500:sta kesällä 1944 Lappeenrannassa sotapoliisina palvelleista, Esko Loukasmäki, tulikin julkisuuteen ja kertoi meille sanomalehti Pohjalaisen haastattelussaan 26.10.2006:

Se oli siinä vaiheessa aika sotkuista touhua. Karkureita poimittiin metsistä käsille paljon. Ryhmämme kuljetti kaksi pikkubussillista kiinniotettuja sotilaita päivässä Lappeenrannan päävartioon.

Kaikki jotka suostuivat palaamaan rintamalle, vietiin niin ikään autoilla yksikköihinsä. Ne jotka eivät suostuneet… niista minä en sitten tiedä... Tottahan heidät ainakin kuulusteltiin… Mitä sen jälkeen tapahtui, sitä minä en tiedä…”


Toimittajan kysymykseen “Ammuttiinko heidät ?, Loukasmäki vastasi: “Toimittaja osaa itse päätellä”.

Loukasmäen tietämän mukaan kuitenkin kieltäytyjä-karkureita on siis ollut olemassa Lappeenrannassa kesällä 1944.

Meillehän on kaikissa mahdollisissa keskusteluissa väitetty ja uskoteltu (mm. Ilmo Kekkonen ja Jarmo Nieminen) viimeiset 67 vuotta toisin. Armeijan markkinoiman totuuden mukaan Lappeenrannassa seulotun yli 10.000 karkurin joukosta ei tavattu kuulusteluissa yhtään kieltäytyjä-karkuria kesä-heinäkuussa 1944.

Jos oletamme Loukasmäen kertomuksen, siis sen ettei hän tiennyt, miten Lappeenrannassa toimittiin niiden sotapoliisin huostaan uskottujen karkureiden suhteen, jotka kieltäytyivät palaamasta rintamalle, olevan totta, niin miten uskottava ja todellinen sotapoliisin “tietämättömyys-väite” voisi olla?

Mannerheimin vahvistamalla käskyllä 20.6.1944 ja sen soveltamisohjeilla 21.6. ja 22.6. 1944 laajennettiin laittomasti esimiesten oikeutta ampua myös selustassa karkureita ja kieltäytyjiä.

Käskyn mukaan selustan henkilötäydennyskeskusten upseerien tuli ampua sellainen karkuri, joka kieltäytyi kahdesti annetusta kehotuksesta palata rintamalle.

Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksiköihin 1018 ja 1134/kpk”, päättyy 20.6. mainittu käsky.

Lisäksi Kotijoukkojen esikunta antoi omalle päällystölleen käskyn toimia “kenttäoikeudet ohittaen”. Se tarkoitti karkureiden ja kieltäytyjen laitonta ampumista myös selustassa, ei vaan rintamalla.

Ohjeita siis oli. Karkureita koskeva ampumisvelvoite koski myös Lappeenrantaan koottuja. Siksi Loukasmäen haastattelussaan kertoma tietämättömyytensä kieltäytyjien kohtelusta ei ole uskottava.

Sotapoliisilla oli virkavelvollisuus tietää ja tuntea kaikki armeijan asiantuntijoiden usein mainitsemat yksityiskohtaiset ja tarkat karkureiden kohtelua koskevat ohjeet ja käskyt.

Näin sotapoliisin “En tiedä”-vaihtoehtoa ei voi olla olemassa. Se sulkeutuu todellisuudessa mahdottomana pois. Kysymyksessä on siis sotapoliisin vaikeneminen tai tapahtumien harkittu salaaminen. Miksi vielä vuonna 2006?

Mitä tapahtui niille sotapoliisin huostaan Lappeenrantaan toimitetuille karkureille, jotka kieltäytyivät sotapoliisin kuulusteluissa menemästä rintamalle?

Tulkinta, ettei kieltäytyjä-karkureita ollut yhtä ainutta koko kesänä 1944 Lappeenrannassa, ei ole uskottava. Se on selvästi epätosi.

Usein toistettu näkemys, jonka mukaan Mannerheimin 20.6.1944 vahvistamaa karkureitten teloituskäskyä ei noudatettu tai toimeenpantu lainkaan selustan henkilötäydennyskeskuksissa: Lappeenrannassa tai muualla, kesällä 1944 kerättyjen yli 10000 karkurin kohdalla, ei ole myöskään uskottava.

Kyllähän kieltäytyjä-karkureita on ollut: kutsuntojen luottoluokituksen mukaan punikkikarkueitakin oli yksin yli 4000.

Mitä heille siis tapahtui? Miten Mannerheimin teloituskäskyä 20.6.1944 noudatettiin ja toimeenpantiin Lappeenrannassa?

Mikä sotapoliisin suhteen käskyvaltaa käyttävä - toistaiseksi salattu - elin (HTK 1) Lappeenrannassa päätti kieltäytyjä-punikki-karkureiden teloituksista ja mikä organisaatio toimeenpani nämä teloituskäskyt ja missä?

Kun on väitetty Lappeenrannan sotapoliisin asiakirjojen olevan tallella myös kesäkuulta 1944 sota-arkistossamme, niin olisi perusteltua nyt tuoda julki selventävä tieto siitä, monestako Lappeenrantaan kootusta karkurista on kesäkuussa 1994 sotapoliisin laatimat kuulustelupöytäkirjat tai karkuriluettelot sota-arkistossa tallella?

Eri asiakirjoista ja tutkimuksista saatavien tietojen yhteenvetona tulkitsen, ettei sota-arkistossa ole yhtään Lappeenrannan sotapoliisin suorittamien karkureiden kuulustelujen kuulustelupöytäkirjoja tai karkuriluetteloja kesäkuulta 1944. Heinäkuulta 1944 on.

Ja monessako kesäkuun -44 kuulustelupöytäkirjassa mainitaan karkurin kieltäytyneen menemästä rintamalle?

Ja miten heidän kanssaan toimittiin kieltäytymisten jälkeen? Tämäkin asiahan oli armeijan tulkintoihin tukeutuvien tietokirjailijoiden ja ns. asiantuntijoiden julkisten lausuntojen mukaan erittäin tarkoin ja yksityiskohtaisesti ohjeistettu.

Miten toimittiin niiden tuhansien karkureiden kohdalla, joista Jukkien (Kulomaa ja Lindstedt) kertoman mukaan “ei ehditty laatia edes kuulustelupöytäkirjoja tai merkintöjä karkuriluetteloihin”?

Mikä elin Lappeenrannassa antoi kieltäytyjä-punikkikarkureiden teloituskäskyt? Ja kuka suoritti karkureiden teloitukset?

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Pelho
Posts: 168
Joined: 11.03.11 14:16

Totuus ei koskaan katoa tai löydy sota-arkistosta

17.12.11 14:31

Ilmo Kekkonen edustaa tunnetusti armeijamme markkinoimaa näkemystä, jonka mukaan armeijamme noudatti kaikissa tilanteissa jatko-sodassamme maamme oikeutta, lakeja ja niihin perustuvia laillisia määräyksiä.

Lisäksi Kekkosen ja armeijan tulkintojen mukaan kaikki se, mitä rintamilla ja selustassa tapahtui, on tarkasti ja oikein kirjoitettu ja säilötty sota-arkistoomme. Ja toisin päin: jatko-sodassa ei ole voinut tapahtua mitään muuta kuin mitä säilyneisiin tai säilöttyihin sota-arkiston asiakirjoihin on aina oikein kirjattu.

Mutta mistä salatuista ja kielletyistä armeijan ja suojeluskuntien tapahtumista kertoivat ne valtaiset arkistomappien hyllykilometrit, jotka tuhottiin ja hävitettiin Suomen armeijan johdon laittomin päätöksin jo jatko-sodan aikana ja heti sen jälkeen?

Carl-Fredrik Geust on selvittänyt meille talvi- ja jatkosodan lentäjävankeja koskevassa tutkimuksessaan (Sotavangit ja Internoinut, 2008,s.217-218), ketkä tuhosivat, miten ja milloin sota-arkistostamme sinne jo koottuja kesän 1944 asiakirjoja:

“Jatkosodan sotavankien kuulustelupöytäkirjat on pääsääntöisesti tuhottu (tai evakuoitu Ruotsiin 23.9.1944 ns. Stella Polaris-operaation yhteydessä ).

Jo 1.9.1944 oli Sota-arkistosta haettu kaksi laatikkoa rintamakuulustelukortteja ”joita Tied.1 tarvitsee jokapäiväisten asioittensa hoitoa varten”.

Myös Päämajan Valvontaosaston arkistoa oli heinäkuun alusta lähtien siirretty Sota-arkistoon, ja sekin haettiin 21.9.1944 Sota-arkistosta.


Kaikkia kuulustelupöytäkirjoja ei ilmeisesti koskaan enää löydy (ellei Stella-arkisto joskus vielä löydy). Sen sijaan pöytäkirjojen jakelukappaleita (tai niiden osioita) voi löytää Sota-arkistosta, joskus sangen yllättävistäkin paikoista (arkistoja ei ilmeisesti aina tuhottu ohjeiden mukaisesti sodanaikaisia joukkoja kotiuttaessa syksyllä 1944).

Tiedusteluosaston arkiston osioita, joita ilmeisesti silloisessa tilanteessa ei katsottu välttämättä tarvittavan Päämajassa, oli suurhyökkäyksen aikana 4.7.1944 lähtien toimitettu Sota-arkistoon, missä ne oli rekisteröity seuraavilla tulonumeroilla:

T4189-4191 (kirjelmät N:o 1-8552, kolme asiakirja-arkkua);
T4322-4330 (jatkosodan sotavankien kuulustelupöytäkirjat N:o 1-4812, karttoja, venäläisiä lentolehtisiä, sotasaalis- ym. asiakirjoja ym., 7 laatikkoa ja 2 pakettia, ml.
T4325-4326 ja 4329 (rintamakuulustelukortit, kaksilaatikkoa ja yksi paketti);
T4639-4644 (4 laatikkoa ja 2 pakettia);
T4774-4778 (sotavankien kuulustelupöytäkirjojen kaksoiskappaleita, 5 laatikkoa) ja
T4847-4870 (PM/Tied.1:n arkistoa,24 laatikkoa), yhteensä 36 laatikkoa ja 8 pakettia.

PM/Tied.1:n ev.luutn. U. Käkösen käskystä ns. rintamakuulustelukortit (tulonumerot T4325-4326 ja T4329) haettiin Sota-arkistosta 1.9.1944, muut tulonumerot haettiin 20.9.1944.

Valvontaosaston arkiston Sota-arkistoon siirretyt osiot olivat vastaavasti rekisteröity seuraavilla tulonumeroilla:

T4185-4188 (Mikkelin alatoimisto, mm. linnoitustyöntekijät 1924-
1941, 4 laatikkoa),
T4458-4477 (mm. tietoja palautetuista sotavangeista talvisodan jälkeen,
20 laatikkoa),
T4478-4479 (linnoitustyöntekijät ja kommunisteja eri yrityksissä, 2 laatikkoa),
T4530-4541 (AunR:n alatoimisto, 12 laatikkoa),
T4650-4652 (”jokin alatoimisto”, 3 laatikkoa),
T5164-T5168 (Itä-Karjalan sot.hall.os.:n valvontaelin, 5 laatikkoa), yhteensä 46 laatikkoa. jotka kaikki haettiin pois 21.9.1944.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Return to “Puheenvuoroja historiasta”