Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Ilmo Kekkoselle kysymys vastattavaksi

13.09.11 15:52

Kirjoitin:

" “Romahtaako rintama”-tutkimuksessa (2007, s.223-224) on kerrottu vuonna 1926 syntyneen Urpo Kurvisen kokemuksista kun hän vuonna 1946 kirjurina Oulussa joutui vääpeli Laineen käskystä tuhoamaan vanhat kantakortit ja laatimaan uudet, joihin Laine salli kirjoittaa vain sotilaan nimen ja tämän sota-aikaiset palveluspaikat. Vanhat kortit poltettiin vääpelin valvovan silmän alla. “Siinä menivät tuhkaksi kaikki ne tositteet, joita nyt kaivataan”, kommentoi Kurvinen vihaisena."

Ilmo Kekkonen kommentoi:

"Todennäköisesti kantakortit uusittiin tarkoituksella jättäen pois vanhat "synnit". Miehillä oli nimittäin yllättävän paljon rangaistuksia vankeutta myöten."

Kysymys Ilmo Kekkoselle:

Minkä pääesikunnan käskyn tai määräyksen perusteella vääpeli Laine hävitytti ja poltatutti Oulussa vanhat sotilaitten kantakortit vuonna 1946?

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Eräs peukaloitu asiakirja

13.09.11 16:25

Ilmo Kekkosen keskusteluun 12.9. poimimasta vänrikki K.v.Fieandt' in matkaraportista lyhyt pohdintaa:

Sen mukaan

"10 – 22.6. välisenä aikana oli IV AK:n miehiä pidätetty takamaastossa 19.050, joista n. 10 – 20 % rintamakarkureita. Heinäkuun puolella on lukumäärä tuntuvasti laskenut. Päivämäärään 15.7. mennessä on varsinaisia karkureita koko vetäytymisvaiheen aikana pidätetty arviolta 2.500 – 5.000 miestä. Luutn. Kivimäki laatii kuulustelupöytäkirjojen perusteella tilaston siitä, miten suuri osa näistä on lähtenyt liikkeelle paniikin vallitessa ja miten suuri osa yksitellen salaa poistumalla."

Kirjattu tai ilmoitettu vetäytymisvaiheen karkurimäärä "2.500 - 5.000" kuvastaa varsin yleistä, karkuruutta koskevista armeijan asiakirjoista kumpuavaa, tarkoitushakuista tulkintaa, jonka mukaisesti vältettiin tarkkojen lukumäärien kirjaamista. Tosin syyt tälle salaamiselle olivatkin varsin painavat.

Tämä salaaminen tai pimittäminen asiakirjoissa koski erityisesti kieltäytyjä karkureiden määrää. Lappeenrantaan kesä-heinäkuussa 1944 koottujen yli 10.000 karkurin joukosta ei jälkikäteen virallisen totuuden mukaisiksi muokattujen tai peukaloitujen armeijan virallisten asiakirjojen mukaan löytynyt yhtään kieltäytyjä karkuria.

Matkaraportissa kuulustelupöytäkirjojen perustella luutn. Kivimäen on laatimaksi mainitusta tilastosta karkureista on mainittu laaditun vain kaksi luokkaa: 1) "paniikin vallassa karanneet" ja 2) "yksitellen salaa poistuneet" .

Minne katosi matkakertomuksesta tieto tilastoitujen karkureiden määrästä?

Onko Kivimäen karkuritilasto tallella sota-arkistossa?

Tai toisaalla tieto kiinniotettujen "punikki-ryssä-kiihoittaja-karkureiden" määrästä?

Heitähän sitä käskyjen ja rintamakomentajien lukuisten määräysten mukaan varsinaisesti jahdattiin ammuttavaksi!

Akateemikko Paavo Haavikko kertoi pitävänsä totena vain sitä, että karkureita koskevien asioiden salaamista ei suoritettu turhan takia.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Pelho, 13.09.11 20:31. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

laitman
Viestit: 211
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Kiitos kommneteista ja vähän lisäyksiä!

13.09.11 18:12

Kiitokset Jarmo Niemiselle ja Ilmo Kekkoselle ystävällisistä vastauksista! Nyt kun sade keskeytti ulkotyöt ehdin laittaa vähän kommentteja. Aikoinaan kun Kulomaan ja Lindstedtin väitöskirjat ilmestyivät keskustelin kahden sodanaikaisen rintamaupseerin kanssa näistä asioista. Nämä olivat Bror-Erik Sahlstedt ( ei sukua vaikka hänellä oli sama sukunimi ) ja Cab Brunila. Molemmat olivat sitä mieltä, että näiden kirjojen myötä avattiin pullon korkki vaikka henki saisi edelleen pysyä pullossa. He eivät tykänneet että asioista aletaan puhua, jolloin minä kysyin että ammuttuja karkureita ja kieltäytyjiä oli siis paljon enemmän? He eivät myöntäneet eivätkä kieltäneet tätä väitettä mutta sanoivat "annetaan niidenkin levätä rauhassa, mitä menneitä kaivelemaan". Myöhemmin olen ymmärtänyt miksi he olivat tätä mieltä.

Lindstedt sanoo TT:ssa sivulla 116 sanatarkasti näin: " Aikaisemmilta sotavuosilta tiedossa on yksi vastaava tapaus ( ennen kesän 1944 aseenkäyttötapauksia ) Arndt Pekurisen ampuminen syksyllä 1941". No, minun tiedossani on yli kymmenen tapausta, mutta tämä johtunee siitä, että Lindstedt on saksinut ja kopioinut ainoastaan virallisesti myönnettyjä tapauksia. Minua taas kiinnostaa se mitä todella on tapahtunut virallisen julkisivun takana.

Tämä jälkimmäinen olisi ollut liian mittava projekti yhdelle tutkijalle ja annan myöskin arvoa sille, että Lindstedt tässä lauseessa puhuu "ammutuista", eikä lähde kikkailemaan käsitteillä niin kuin OM:n virkamiehet usein tekevät. Jos kolme ihmistä kuolee väkivaltarikoksen seurauksena, OM:lla on tapana lokeroida nämä murhiin, tappoihin ja kuolemantuottamuksiin. Tällä lokeroinnilla kaunistellaan tilastoja ja siivotan pois ei toivottuja tietoja.

Mutta koska Kekkonen puhui "ankarasta aseellisesta pakottamisesta" voidaan katsoa tarkemmin esim 3. Divisioonan tapauksia. Tämä sen takia, että muissa divisioonissa ei ole ollut näitä, mutta 3.Divisioonassa on virallinen tapaus Pekurinen syksyllä 1941. Todellisuudessa 3. Divisioonassa on ammuttu vähintään 5 miestä käyttäen "aseellista pakkoa". Eli ammuttuja ovat Jussila, 9.9.1941, Pekurinen marraskuun alussa, Ketola kesäkuussa puolivälissä 1942 ja sitten kaksi miestä 4./JR 53:n "perunakuorintakapinassa" huhtikuussa 1944. Tämä viimeksi mainittu tapaus on se kaikkein ikävin, koska siinä upseerit osoittivat huonoa pelisilmää kun tämän komppanian miehiä yritettiin nöyryyttää perunakuorintaurakalla ja rangaistusmarssilla. Nämä Pudasjärven seudun miehet olivat "Kuolemankukkulan" valtauksessa 5.8.1941 saaneet aivan riittävästi kokea sodan kauhuja. En löydä ammuttujen nimiä tiedostosta ja ehkä hyvä niinkin, tämä on tapaus johon sopii sanat "mitä menneitä kaivelemaan".

Koska Lindstedt puhuu sotavuosista ( TT s.116 "aikaisemmilta sotavuosilta tiedossa on vain yksi tapaus") ja Kulomaa korostaa talvisodan yhteishenkeä ja siitä annettua "monoliittista kuvaa" ( Käpykaartiin s. 32 ) sanon muutaman sanan tästä. Olihan kansakunta yhtenäinen ja puolustustahto korkealla, mutta aina löytyy mätämunia ja on syytä kysyä onko tästä sodasta annettu liian ruusuinen kuva? Siksi otan yhden esimerkin joka liittyy talvisodan oikeudenhoitoon: Eli KTR 14:ssa oli yhdelle miehelle annettu arestirangaisus talvisodan aikaisista rötöksistä. Tykkimies Hukkanen oli kärsimässä tätä rangaistusta huhtikuun alussa 1940 kun päivystävä upseeri luutnantti Lassi Huttunen tuli tarkastamaan arestilaisia. Hän antoi Hukkaselle käskyn laittaa kypärä päälle, jolloin Hukkanen kieltäytyi. Luutnantti Huttunen teloitti Hukkasen siihen paikkaan.

Luutnantti Huttunen vetosi sotatilaan ja esimiehen aseenkäyttöoikeuteen ja vielä siihen, että Hukkasen käytös oli röyhkeä ja provosoiva.

Palataan asiaan!

Laitman
Viimeksi muokannut laitman, 15.09.11 08:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

laitman
Viestit: 211
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Korjaan vähän!

13.09.11 18:53

Korjaan vähän edellistä postausta, tarkoitin että virallisesti ei ole ollut muissa divisioonissa mitään muita ampumisia kuin tapaus Pekurinen 3.Divisioonassa. Todellisuudessa on ollut useita tapauksia muissakin divisioonissa, mutta ainoastaan 3.Divisioonan kohdalla yksi tapaus on virallisesti myönnetty.

Laitman

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Kapteeni Amos Malisen kohtalo

13.09.11 20:23

Lappeenrannan poliisilaitos sai maaliskuussa 2007 tutkintapyynnön 20.6.1944 Viipurissa kadonneeksi ilmoitetun kapteeni Amos Malisen kohtalalon selvittämiseksi. Poliisia pyydettiin selvittämään liittyikö Malisen katoamiseen ja kuolemaan rikos.

Lappeenrannan poliisilaitoksen oman selvityksen lyhyen johtopäätöksen mukaan: "Esitutkintaa ei asiassa toimiteta, asiassa ei ole syytä epäillä tehdyn rikosta, esitutkintalain 2. pykälä." (Lappeenrannan kihlakunnan poliisilaitos 21.3.2007, asianro 6410/S/30606/07).

Oliko Lappeenrannan poliisi asiassa esteellinen? Mielestäni oli ja edelleen on.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

13.09.11 21:06

Ihmeteltäväksi laitettu matkaraportti herätti ihmetystä ainakin seuraavan virkkeen osalta:
"Joku oli nähnyt erään kapteenin tällaisessa tilanteessa ampuvan, mutta toimenpide ei tehonnut. Valitettavasti kapteeni vielä ampui ohi."

Tohtorismiehen kirjoittamaksi tuo "valitettavasti" on ainakin tyylikömmähdys muuten psykologiaa korostavassa kertomuksessa ja vaikka karkuruutta käsiteltiinkin upseerinäkökulmasta.

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

13.09.11 21:17

Lisää ihmeteltävää. Julkaisin oheisen artikkelin nettisivuillani 5.12.2008.

Ylipäällikkö määräsi 14.6.1944 kenraaliluutnantti L. Oeschin Kannaksen joukkojen komentajaksi johtamaan Kannaksen joukkojen viivytystä ja puolustustaisteluja VKT-linjalle. Tehtävänä oli tilanteen vaatiessa siirtyä koko rintamalla viivytystaisteluun. Armeija tuli saada puolustuskykyisenä Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle ja niin, että päävoimat ovat Vuoksen länsipuolella. Välimaastossa oli käytävä sitkeää puolustustaistelua.

Oeschin esikunta, Kannaksen joukkojen komentajan esikunta (KaJoKe), aloitti toimintansa 15.6. IV armeijakunnan esikunnan komentopaikalta. KaJoKe oli 21.6. Jääskessä ja 28.6. alkaen Mikkelin tien varressa Savitaipaleen Kantturaniemen varuskunnassa. Esikunta oli operatiivinen esikunta/johtoelin Mikkelissä olevan päämajan ja Kannaksella taistelevan kolmen armeijakunnan (III, IV ja V AK) välissä.

Seuraavassa asiakirjassa Oeschin esikunta pohtii eksymis- ja karkuruusilmiön merkitystä, syitä ja toimenpiteitä ilmiön estämiseksi jatkossa.

Esikunta jakoi eksymis- ja karkaamistapaukset kahteen osioon eli viivytysavaiheen (9.6.-22.6.) ja puolustusvaiheen aikaan (23.6. – 30.6.). Em. vaiheiden joukkoilmiöissä havaittiin selkeitä eroja ja toisaalta selkeästi toisistaan erilaiset ehkäisy- ja torjuntakeinot.

Esikunta arvio, että Kannaksen joukkojen vahvuus oli viivytysvaiheessa jatkuvasti noin 6 000 miestä pienempi ja puolustusvaiheessa 2 200 miestä pienempi kuin mitä vahvuudet olisivat olleet ilman em. poistumaa taisteluvahvuudesta. Karkureiden osuus arveltiin olleen vajaat 20 %:a, eli yhteensä noin 5 000 miestä ja puolustusvaiheessa noin 65 %:a, eli vajaat 3 500 miestä em. eksyneiden-karkureiden poistumasta.

Kun vertaan katsauksen eksymis- ja karkuruuslukuja armeijakuntien ilmoituksiin, jotka taasen perustuvat yhtymien (divisioonien ja prikaatien) ja sotapoliisimuodostelmien ilmoituksiin, arvioin laskelmat sangen hyviksi. Esittelen armeijakuntien tiedot myöhemmin.

Samalla voin todeta viimeaikoina esitetyt kirjoitukset ja puheet karkuruudesta – sen luonteesta, suuruudesta ja merkityksestä – täysin vääriksi.

Vielä nostaisin katsauksesta esille kohdan, jossa todetaan että karkuruudessa ei ollut kyse niinkään siitä, että olisiko sotilaalla ollut helppo ja huomaamaton tilaisuus karata; kyse oli esikunnan tulkinnan mukaan nimenomaan taistelun kovuudesta ja joukon kunnosta. Tässä kohtaa arvelen kunnolla tarkoitetun erityisesti fyysistä kuntoa.


Jarmo Nieminen
Tietokirjailija
Helsinki


  • KANNAKSEN JOUKKOJEN KOMENTAJAN 9.7.1944.
    ESIKUNTA 26/GH/ALH

    No 195/I/2 sal. [III AKE:n hall.tsto. T 11795/1]

    Asia: Eksymis- ja karkaamis-
    tapaukset.

    Viite: III AK:n kirj. No 3020/I/13 sal./2.7.44.
    III AK:n kirj. No 3056/I/13 sal./4.7.44.
    IV AK:n kir. No 513/Hall./224.sal./2.7.44
    V AK:n kirj. No 199/X/42 sal./5.7.44
    No 143/X/42 sal./2.7.44

    Katsaus eksymis- ja karkaamisilmiöihin Kannaksen joukoissa ajalla 9.6 – 30.6.44

    Vihollisen alettua 9.6.44 suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, alkoi armeijallemme outona ja yllätyksellisenä ilmiönä sen sotilaiden keskuudessa esiintyä runsaasti eksymis- ja karkaamistapauksia, jotka päähyökkäyssuunnilla saavuttivat vaikeimpina taistelupäivinä jopa sotatoimia vaarantavan ja vahingoittavan joukkoilmiön luonteen. Koska tällaisten ilmiöiden suhteen ei oltu etukäteen osattu riittävästi varautua, joutui sekä joukkomme johto, että käytettävissä olevat sotapoliisimuodostelmat metsäisessä ja ylinäkymättömässä maastossa erittäin vaikeasti hallittavaan tilanteeseen.

    Armeijakunnilta hankitut tilastolliset tiedot ajalta 9.6. – 30.6.44 antavat epäyhtenäisyyksistään ym. puutteellisuuksistaan huolimatta eräitä arvokkaita viitteitä eri taistelutilanteiden ja –vaiheiden vaikutuksesta ’’hiipparikysymykseen’’. Asiaa tutkimalla ja kehitystä jatkuvasti seuraamalla voidaan tehdä eräitä johtopäätöksiä niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä tällaisten ilmiöiden ehkäisemiseksi ja nopeaksi selvittämiseksi vastaisuudessa.

    Tilastollisten tietojen nojalla voidaan mm. todeta, että karkaamis- ja eksymisilmiöt ovat esiintyneet joukkoilmiöinä vain painopistesuunnissa, ja kuten luonnollista onkin, hyvin erilaisina eri taisteluvaiheiden ja eri taistelupäivien aikana.

    Vihollisen murtauduttua Länsi-Kannaksella kohta suurhyökkäyksen alettua eri kohdissa asemiemme läpi, alkoi IV AK:n vetäytyminen viivytystaistelua käyden V.K.T.-linjalle, jonne saavuttuaan se 22.6. asettui torjuvaan puolustukseen suunnilleen sille korkeudelle, jolla puolustustaistelua suurin piirtein aina 1.7. saakka käytiin. III AK:n joutuessa mukautumaan IV AK:n vetäytymiseen, sen oikealla siivellä taistelevassa 2.D:ssa esiintyi samanlaisia ilmiöitä kuin IV AK:ssakin.

    Aika, johon katsauksemme kohdistuu, voidaan jakaa kahteen vaiheeseen:
    - Viivytysvaihe ajalla 9.6. – 22.6. ja
    - puolustusvaihe ’’ 23.6. – 30.6.

    Viivytysvaiheen, 9.6. – 22.6., aikana nousi poliisimuodostelmien pidättämien eksyneiden ja karanneiden sotilaiden yhteissumma Kannaksella n. 24 000 mieheen eli keskimäärin 1 700 vrk:ssa.

    Puolustusvaiheen ensimmäisenä 8 vrk:na, eli ajalla 23.6. – 30.6., nousi vastaava luku n. 5 000:een eli keskimäärin 600 mieheen vrk:ssa.

    Ylläolevasta huomaamme eksyneitten ja karanneiden kokonaismäärän olleen viivytysvaiheen aikana päivittäin miltei kolme kertaa suuremman kuin puolustusvaiheen alkuaikoina.

    Jos tarkkojen tilastollisten tietojen puuttuessa varovasti menetellen arvioidaan, että AK:ien sot.poliisikomppanioitten pidättämät miehet ovat keskimäärin 4 vrk. poissa yksiköittensä taisteluvahvuuksista ja D:ien alaiset sot.poliisijoukkueiden pidättämät keskimäärin 2 vrk., saadaan tulokseksi, että eksymis- ja karkaamistapausten vuoksi taisteluvahvuus Kannaksen joukoissa oli viivytysvaiheen aikana jatkuvasti n. 6 000 miestä pienempi ja puolustusvaiheen aikana n. 2 200 miestä pienempi kuin mitä se olisi ollut, ellei eksymis- ja karkaamistapauksia olisi esiintynyt. (Huomattava on, että IV AK:n tilastoissa on huomioitu ainoastaan pidätetyt, mutta ei edelleen kadoksissa olevia, joten todelliset luvut ovat edellä esitettyjä suuremmat).

    Suhde karkureiden ja eksyneiden välillä näyttää viivytysvaiheen aikana olleen n. 1:5 á 1:6 ja puolustusvaiheen aikana n. 2:3. sitä, että eksyneiden lukumäärä karkureiden lukumäärään verraten on vaikeissa, jatkuvissa viivytystaisteluissa suhteellisesti suurempi kuin torjuvassa puolustuksessa, on pidettävä täysin luonnollisena.

    Se, että pidätettyjen karkureiden absoluuttinen lukumäärä puolustusvaiheen aikana on päivittäin n. 25 % viivytysvaiheen aikaista suurempi, johtunee pääasiassa siitä, että joukot saatujen vahvistusten jälkeen ovat lukumääräisesti lisääntyneet.

    Varsinaisten karkureiden lukumäärä ei näytä olevan niinkään paljon riippuvainen taisteluajoista ja niiden tarjoamista eri suurista mahdollisuuksista huomaamatta livistää, kuin taistelun kovuudesta ja joukon kunnosta sinänsä, mikä onkin täysin luonnollista.

    Edelläolevan perusteella voitaneen tehdä seuraavat yleiset johtopäätökset:

    1. Vaikeissa olosuhteissa ja yllätyksellisten tilanteiden edessä saattaa parhaassakin joukossa esiintyä ’’hiippareita’’, jolloinka, ellei ilmiötä alkuunsa tukahduteta, se tartunnan kautta aiheuttaa pakokauhun, joka kehittyneenä joukkoilmiöksi vaarantaa sotatoimia ja saattaa yllätyksellisesti kumota hyvinkin perustellut suunnitelmat.

    2. Että viivytystaistelussa ja sitä vastaavissa olosuhteissa on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota lujaan ja kiinteään johtamiseen ja ennen kaikkea hyvin suunniteltuun opastukseen ja ohjaamiseen.

    3. Sotapoliisin johdon ja taistelevien joukkojen välinen tehokas yhteistoiminta on kummassakin tapauksessa ehtona mainitunlaisten ilmiöiden estämiseksi ja ’’hiippareiden’’ ohjaamiseksi lyhintä tietä yksikköihinsä.

    4. Että joukko-osastoihin palautettujen eksyneiden ja karkureiden valvontaa on sopivin toimenpitein tehostettava. Voitaneen ajatella erikoisten osastojen muodostamista ja niiden käyttöä valvontaa helpottavissa paikoissa. Kun miehen luotettavuus on todettu, hänet siirretään takaisin perusyksikköönsä.

    5. Sen lisäksi, mitä edellä on sanottu, näyttää välttämättömältä, että AK:t ja yhtymät mahdollisimman tarkasti valvovat ’’hiippari-ilmiöitä’’ ja pitävät siitä jatkuvaa tilastoa. Tilastoissa olisi huomioitava ei vain karanneiden ja eksyneiden päivittäistä yhteissummaa, vaan myöskin pidätyksen suorittaja (Sot.Pol.muodostelma), missä portaassa ja milloin pidätys tapahtui, mihin j.o:oon pidätetty kuuluu ja aika, jonka hän oli poissa yksikkönsä tst.-vahvuudesta.



    Kannaksen joukkojen Komentaja
    Kenraaliluutnantti___merk. K.L oesch___

    Esikuntapäällikkö
    Everstiluuntantti___Ali Koskimaa.___

    Jäljennöksen vakuudeksi:

    Kapteeni s. Keiski.

    Jakelu:

    III AKE 4 kpl
    IV AKE 8 kpl
    V AKE 8 kpl
    Ps.D 3 kpl
    Op.os. 1 kpl
    Tied.os. 1 kpl
    Kom.os. 1 kpl
    [leijonaleima: * PUOLUSTUSVOIMAT * 5172 *]
Viimeksi muokannut Jarmo Nieminen, 13.09.11 22:46. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kapteeni Amos Malisen kohtalo

13.09.11 21:24

Martti Pelho kirjoitti:Lappeenrannan poliisilaitoksen oman selvityksen lyhyen johtopäätöksen mukaan: "Esitutkintaa ei asiassa toimiteta, asiassa ei ole syytä epäillä tehdyn rikosta, esitutkintalain 2. pykälä." (Lappeenrannan kihlakunnan poliisilaitos 21.3.2007, asianro 6410/S/30606/07).

Oliko Lappeenrannan poliisi asiassa esteellinen? Mielestäni oli ja edelleen on.

Nähdääkseni ei ollut. Päätöksen ensinmainitussa asiassa on tehnyt jokin organisatorisesti Lappenrannan poliisilaitoksen alaisuudessa toiminut yksittäinen poliisimies, joka itse vastaa myös päätöksistään. Tämä oli esteellinen - muttei Lappeenrannan poliisilaitos - suorittamaan myöhemmän tutkinnan (omassa) asiassaan.

Sen sijaan ei organisatoriselle yksikölle synny esteellisyyttä sen alaisuudessa toimivien virkamiesten tekemien päätösten perusteella. Yksinkertaisemmin, ei maan nykyinen presidentti (Tarja Halonen) ole esteeellinen tutkimaan edeltäjäänsä (Martti Ahtisaareen) kohdistuvia rikosepäilyjä (jos on muutoin toimivaltainen toimimaan asiassa) vaikka epäillyn teon tekikin "tasavallan presidentti". Eihän Halonen kuviteltua asiaa ratkaissut vaan Ahtisaari.

Tämä seikka on johtanut oikeutettuun arvosteluun kansalaisten keskuudessa. Jos katsoo, että poliisimies Kalle Virtanen on toiminut lainvastaisesti ja tekee tästä ilmoituksen, niin poliisimies Ville Partanen tutkiikin asian joka ei anna sitten aihetta Ville Partasen tutkinnassa "enempiin toimenpiteisiin" vaikka kaikki tietävät, että parhaat kaverit Kalle ja Ville yhdesssä istuivat oluella miettimässä, mitä kaikkea Kallen puolesta puhuvaa Ville Partanen voisi laittaa päätökseensä (ellei Kalle ole peräti laatinut itse päätöstä ja Ville on sen sitten siihen enempää tutustumatta allekirjoittanut).

Tuomioistuimet ylläpitävät puolestaan oman organisaaationsa piirissä tiukasti jääviyssäännöksiä. Esim. hovioikeus on kumonnut ja poistanut erään alioikeuden päätöksen, jossa yksi alioikeuden lautamiehistä oli kuulunut asianosaisena olevan yhtiön hallituksen varajäsenenä katsoen tämän olleen esteellinen ja estynyt osallistumaan tuomioistuimen toimintaan (joka ei ollut siten ollut tuomionvoipa). Ylempien tuomioistuimien ja viranomaisten käytäntö jääviysasioissa jää vain valitettavasti kovin muodolliseksi.

Näin ainakin luulisin tuomioistuimen (tai eduskunnan oikeusasiamiehen) asian päättävän jos se tulisi näiden ratkaistavaksi.

Semmottii..

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

13.09.11 23:26

Korjaan aiempaa lukuani jatkosodan aikana tapoissa tai murhissa kuolleista

- 1941. 82/114.
- 1942. 109/141.
- 1943. 119/167.
- 1944. 116/167.

Ensimmäinen luku tarkoittaa 20-44 vuotiaiden miesten kuolleisuutta. Kauttamerkin jälkeinen luku tarkoittaa kaikkien miesikäluokkien (myös nuoriso ja vanhukset) kuolleisuutta tapoissa ja murhissa.

Jatkosodan vuosina siis kuoli tapoissa ja murhissa lähes 600 miestä. Asepalvelusikäisiä heistä oli vajaat 500 miestä.

Tiedot perustuvat vuonna 1949 julkaistuun Suomen viralliseen väestötilastoon. Kirja löytyy mm. Tilastokeskuksesta.
Viimeksi muokannut Jarmo Nieminen, 14.09.11 20:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Heikki Janssonille

14.09.11 19:06

Tarkoitin jutussani esteellisyydellä ja jääviydellä nimenomaan Lappeenrannan poliisilaitosta ja sen esitutkintavirkatoimia.

Meillä (tai Teillä) Suomessa on lakiin perustuva vakiintunut hyvä tapa ettei poliisilaitos suorita oman kihlakuntansa alueella tapahtumaksi epäillyn poliisirikosasian esitutkintaa vaan juttu kuuluu syyttäjälaitokselle, paikalliselle tai valtakunnalliselle, riippuen jutun luonteesta.

Lappeenrannan nykyisen poliisilaitoksen kesän 1944 jälkipyykkiä koskevia tuoreitakin virkatoimia rasittaa Lappeenrannan poliisilaitoksen aikaisemmat asiaa koskevat virkatoimet, tai jos ollaan tarkkoja, niiden laiminlyönnit.

Osa Lappeenrannan poliisin puolueettomuutta vaarantavista seikoista on tosiasia, jonka mukaan heti sodan jälkeen Lappeenrannan poliisin palvelukseen siirtyi Lappeenrannassa kesällä 1944 palvelleita sotapoliiseja.

Kun syksyllä 1971 Huhtiniemestä löytyi ensimmäinen kesän 1944 teloitettujen hauta (alushousujen messinkinappien ja vyön soljen mukaan), Lappeenrannan poliisi laiminlöi asiassa normaalit virkavelvollisuutensa joukkohaudan selvittämiseksi ja tutkimiseksi. Poliisin virkatoimet tarkoittivat murharikoksen esitutkinnan estämistä ja todisteiden tuhoamista ja hautaamisen salaamista eli olivat kaikki silloisen ja nykyisenkin rikoslain mukaan vanhentumattomia rikoksia tai poliisivirkarikoksia.

Tapahtuneeksi tosiasiaksi jäänee, että Lappeenrannan poliisilaitos - tutkintavirkavelvollisuutensa sijasta - tuhosi joukkohaudan lokakuussa 1971 "siirtäessään salassa joukkohaudan yli kymmenen vainajan luut ja kallot "kirkon multiin" kuten poliisi ilmoitti asian Etelä-Saimaan joukkohautaa koskevassa uutisessa 30.10.1971.

Sisäministeri muuten siirsi mahdollisen esitutkinnan keskusrikospoliisille syksyllä 2006 Lappeenrannan Huhtiniemen 1800-luvun venäläisten sotilaiden ortodoksikalmiston armeijan maatutkailuun perustuvien etsiskelyjen yhteydessä. Virallisestihan Huhtiniemestä väitettiin vuosina 2006-09 etsittävän ja esitutkittavan aikalaistodistajien osoittamista paikoista kesällä 1944 teloitettuja karkureiden joukkohautoja.

Vuonna 2006 paikallinen poliisiasia siirrettiin siis pois Lappeenrannan poliisilaitokselta, jolle juttu normaalioloissa olisi kuulunut, keskusrikospoliisille. Sisäministeriö tyytyi viittaamaan siirtoasian perusteluna "puolueettoman tutkinnan turvaamiseen".

Maaliskuussa 2007 Lappeenrannan poliisi oli kuitenkin jälleen virka-asialla ja päätti olla suorittamatta esitutkintaa kapteeni Amos Malisen katoamista ja kuolemaa koskevassa tutkinta-asiassa. Asian tutkinta olisi tullut siirtää oma-aloitteisesti esteellisyysperusteella keskusrikospoliisille.

Lappeenrannan poliisilaitoksen 21.3.2007 medioissa julkaistun tiedotteen mukaan paikallispoliisin päätös 21.3.2007 olla esitutkimatta asiaa perusteltiin ainoastaan Malisen pojan kuulemisella ja mielipiteellä ettei hän usko isänsä katoamiseen ja kuolemaan liittyvän rikosta.

Tutkintapyynnön mukaan kapteeni Amos Malinen olisi ammuttu/teloitettu Lappeenrannassa ja haudattu Lappeenrantaan. Nykyisen virallisen totuutemme mukaan Malinen kuoli 20.6.1944 Viipurissa ja on haudattu Hämeenlinnaan.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

14.09.11 21:40

Noita selvityksiä on tehnyt mm. Oikeusministeriö:
Selvityksiä ja ohjeita 22 / 2010 - Jukka Lindstedt, Stiina Löytömäki
ISBN 978 - 952 - 466 - 833 - 0

"Välirauhansop. 20 artiklaa täsmentävä asetus eräiden henkilöiden syytteestä ja vapauttamisesta rangaistuksesta ( 646 / 23.9.1944 )."

"Myöhemmin
myös tuomituille sotilaskarkureille tarjoutui mahdollisuus vapautua vetoamalla välirauhansopimukseen."
Näitä listoja lienee tallella?
Rahakorvausta he eivät em. selvityksen mukaan saaneet.

"Poliittisista syistä vapautensa menettäneet saivat myös oikeuden korvaukseen, joka oli 36 000 mk vuodelta"
Saivatko esim. Aunuksessa metsätöissä olleet rahakorvauksen?

"Teloitetun omaiselle summa piti maksaa nelinkertaisena." 144 000 mk
Näistäkin
korvauksensaajista löytynevät tiedot ja nimilistat?

Veikko Palvo

heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 12:25

Re: Korjaan vähän!

15.09.11 10:33

laitman kirjoitti:Korjaan vähän edellistä postausta, tarkoitin että virallisesti ei ole ollut muissa divisioonissa mitään muita ampumisia kuin tapaus Pekurinen 3.Divisioonassa. Todellisuudessa on ollut useita tapauksia muissakin divisioonissa, mutta ainoastaan 3.Divisioonan kohdalla yksi tapaus on virallisesti myönnetty.

Laitman
Niinhän se valitettavasti ehkä on. Lindstedtin artikkeli "Teloitettu totuus"-kirjassa antoi vinkin, että 20.6.1944 todellakin on tärkeä päivämäärä, kun tutkitaan ampumisia.

Topi Vaara kirjoittaa kirjassaan "Pärmin pirut" s(. 73) kahdesta yliloikkarista, jotka ammuttiin heidän yrittäessään palata takaisin lentolehtisiä heilutellen. Ainoa nimi, joka mainitaan, on 1.K:n vänrikki Ämmälä, joka tunnisti useita yliloikkareita lentolehtisestä. Er. P 21:n sotapäiväkirja ei tunne tapausta, eikä sitä voi selvittää komppanioiden sotapäiväkirjoistakaan, koska niitä ei sattumoisin ole.

Seppo Satamon kirjassa "Harmaat pataljoonat" (?) on myös kerrottu joidenkin Er. P 21:n yliloikkareiden ampumisista.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Karkurien kohtalot

15.09.11 11:27

Karkurit siis palautettiin yhtymiinsä tutkittaviksi. Ne, jotka suostuivat palaamaan riviin, saivat sen tehdä yleensä perusteellisen haukkumisen jälkeen.Järjestysrangaistus suoritettiin palvelusvelvollisuudella.Perustettiin myös työosastoja sekä "tärähtäneiden" komppanioita, jotka tekivät linnoitustöitä. Ratkaisut vaihtelivat hieman yhtymittäin.Asiaa on Jukka Kulomaa selvitellyt väitöskirjasssaan ja esim. TT-44 ss. 91-94.
Veikko Palvo kirjoitti:"Myöhemminmyös tuomituille sotilaskarkureille tarjoutui mahdollisuus vapautua vetoamalla välirauhansopimukseen."Näitä listoja lienee tallella?Rahakorvausta he eivät em. selvityksen mukaan saaneet.
Jatkosodan historia 6. osan mukaan ( s. 270) karkureita tuomittiin vankeuteen 4 097.
Heidän kohtaloaan sodan jälkeen kuvataan Juhani Suomen Urho Kekkosen elämäkerran osassa "Vonkamies" ( Otava) ss 22-30. Sen mukaan karkureita Valvontakomission vaatimuksesta ja OM:n toimenpitein vapautettiin/armahdettiin tammikuun puoliväliin 1945 mennessä 1 735 karkuria ja rangaistuksia lyhennettiin
2 349:ltä. Tekee yhteensä 4 084. Ero ( 15) tuomittujen kokonaismäärään selittynee sillä, että lyhimmät rangaistukset oli jo suoritettu tai sitten joihinkin tuomioihin sisältyi myös muita rikoksia.

Sitten ovat ne noin 2 000(?), jotka piileskelivät rauhantuloon asti. Käsittääkseni he ilmoittautuivat viranomaisille ja asia oli sillä selvä.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Jarmo Niemiselle

15.09.11 20:53

Aloitin kommentoimasi juttuni:

"Ryssävihaperinteemme ja sen vaikutus viranomaistemme, ennen muuta sotilasviranomaisten, virkatoimiin ennen ja jälkeen sotiemme, unohtetaan poikkeuksetta, kun mietimme historiallisia syitä ja valintojamme, miksi toimimme niin kuin toimimme."

Perustelin asiaa ja pohdin, miten ryssävihaperinteemme voi tänä päivänä yhteiskunnassamme, sen päätösten ja rahoituksen varassa toimivan armeijamme upseeriston asenteissa ja mielipiteissä?

Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen alivaltiosihteeri Risto Volanen pohti armeijamme asennevinoutumia äskettäin Suomen Kuvalehdessä julkaistussa kirjoituksessaan. Volasen mukaan korjattavaa olisi paljonkin.

Volasen mukaan nyt rikossyytteenalaisen upseerin virantoimituksessaan suorittamaa ylipäällikön haukkumista ei tule tarkastella "erillisenä yksityistapauksena" vaan kysymyksenä, onko yhteiskuntamme tai armeijan koulutuksessa jotain sellaista ideologista jäännettä, mikä tuottaa ja ylläpitää nuorimmankin upseeristossamme keskuudessa aikaamme ja sotilasvirkan sopimatonta rasistista asennetta ja käytöstä?

Onko? Mielestäni on.

Aikaisemmin olen kirjoittanut ja perustellut, miten armeijan upseerien hallitseva ja vallitseva ideologia vaikutti aina virkatoimiin ja ratkaisuihin, myös kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa HTK 1:n selontaelimessä ja sen yhteydessä toimineessa salaisessa tuomioistuimessa, kun edessä oli sotilasvirkatoimina "ryssä-punikki-kiihottaja-karkureiden" jahdit, kuulustelut ja tuomiot?

Toimittiinko kesäkuussa 1944 karkurikasauman keskellä suullisessa menettelyssä ilman papereita karkureiden luetteloinnissa ja kuulusteluissa kuten päämajan käskyohjeissa 21.4.1944 määrättiin?

Näin mitä ilmeisemmin toimittiin - käskyn mukaisesti.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

laitman
Viestit: 211
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Pari kysymystä keskustelijoille.

15.09.11 21:39

Esittäisin pari kysymystä:

1. Miksi kiinnitetään niin paljon huomiota 4.7.1944 tehtyyn muutokseen SRL:ssa? On jopa sanottu, että otettiin kuolemanrangaistus käyttöön! Itse asiassa SRL:ssa oli ennen 4.7.1944 yli 30 pykälää ja melkein 50 kohtaa, joiden nojalla oma sotilas voitiin tuomita kuolemaan. Voitiin tuomita sotapelkuruudesta, kieltäytymisestä ja vaikkapa "jos jättää hänelle annetun palvelustehtävän suorittamatta tai oikein toimittamatta" (SRL 53 § kohta j).

Itse tulkitsen tämän sillä tavalla, että armeijassa ajateltiin että pitää saada eduskunnan siunausta uuden lain muodossa, koska näitä pykäliä ei ole paljon käytetty.

2. Kun mainitsin mitä Bror-Erik Sahlstedt ja Cab Brunila ajattelivat näiden "asioiden penkomisesta" niin ymmärsin että he eivät halunneet avata vanhoja haavoja. Jos virallinen sotahistoria sanoo näin, ja juhlapuheita on pidetty sankarihaudoilla kaatuneiden sotilaiden kunniaksi niin on parempi, että kukaan ei kerro mitä todellisuudessa on tapahtunut?

Esimerkkinä voin mainita JR 15:n historiikki, jossa puhutaan toisen pataljoonan komentajasta, "joka sankarillisesti kaatui miestensä edessä johtaessaan hyökkäystä".
YMJS:ssa s.133 kerrotaan mitä todella tapahtui.

Tai: Erään kansakoulun seinällä Lapissa on muistotaulu kaatuneista opettajista ja entisistä oppilaista. Kunniapaikalla arvostettu opettaja, luutnantti, joka kaatui isänmaan puolesta. Itse asiassa oma esimies teloitti tämän luutnantin sen jälkeen kuin luutnantti oli syyllistynyt loman ylitykseen usealla vuorokaudella, eli teknisesti karkuruuteen. Tämä tapahtui JR 25:n esikunnassa 5.8.1943. Ampujana oli kapteeni, joka toimi JR 25:n huoltopäällikkönä.

Eli onko sittenkin parempi, että menneitä ei kaivella? Se vahingoitta puolustusvoimien imagoa ja joku nuori saattaa sitten kysyä: " Aina on väitetty, että isovaari kaatui etulinjassa, mutta nyt paljastuukin, että tämä ei ole totta!".

Laitman

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”