Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Jarmo Niemiselle

Perustelen vähän eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-2017- raporttia koskevaa arviotani. Valiokunnan puheenjohtajana toimi tammikuussa 2007, ”Rissalan perillinen”, puoluejohtaja Jyrki Katainen (kok).

Mainitusta eduskunnan arvovallalla laaditusta Venäjä-raportista ja hallituksen Venäjä-toimintaohjelmasta sikiävää rasismiksi katsottavaa asenteellisuutta ja rodullista halveksuntaa ei voi kun ihmetellä.

Yhteiskuntamme puolepoliittisen valtaeliitin - siitähän kansan edustamisessa Arkadian mäellä on kysymys - voidaan katsoa elävän kokonaisuudessaan vasemmalta oikealle asenteisssaan yhä ryssävihaperinteessämme. Ylen on ohutta eliittimme venäjän kielen ja kulttuurin harrastus sekä Venäjää ja sen kansoja koskeva yleissivistys.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on kirjannut Venäjä-2017- raporttiinsa suomalais-venäläistä opiskelijavaihtoa ja venäjän kielen asemaa koskevia ehdotuksiaan ilman syvää ja riittävää ymmärrystä siitä, mitkä ovat toimivat ja tehokkaat keinot onnettoman tilanteemme korjaamiseksi Suomen ja Venäjän normaalia naapuriyhteistyötä todistavalle minimitasolle (TuV 2/2007, 25.1.2007).

Neuvostoliiton tuhansissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa opiskeli vuosina 1950-1991 yli sadasta maasta yhteensä noin 10 miljoonaa opiskelijaa, joukossa 7300 suomalaista; opiskelijoita, tutkijoita, työläisiä, toimittajia, taiteilijoita, teknikoita, maistereita, viranhaltijoita ja upseereita.

Vuonna 1974 Lounais-Moskovaan perustetussa A.S.Pushkinin nimeä kantavassa venäjän kielen ja kulttuurin kansainvälisessä instituutissa ovat kymmenettuhannet länsimaitten yliopistojen opiskelijat suorittaneet 5 ja 10 kuukauden jaksoissa kieli- ja kulttuuriopintojaan. Pietarin Pavloville nimetyssä lääketieteellisessä instituutissa on 227 suomalaisnuorta suorittanut kuuden vuoden opinnot ja lääkäritutkinnon vuodesta 1968 alkaen kuten tuhannet muutkin ulkomaalaiset opiskelijat.

Miljoonat kansainväliset opiskelijat ovat asuneet Neuvostoliitossa/Venäjällä 2-4 hengen huoneissa vaihtosopimuksissa sovituissa asuntoloissa. Sadat amerikkalaiset ja eurooppalaiset yliopistot ovat pitäneet näitä asuntoloita vaatimattomina mutta asianmukaisina omille opiskelijoilleen.

Tätä taustaa vasten eduskunnan Venäjä-2017- raporttiin sisältyvää arviota opiskelijoiden asunto-olojen heikosta tasosta Venäjällä suomalaisnuorten venäjän kielen opiskelun esteenä Suomessa (?!) sekä esitystä suomalaisnuorille rakennettavista omista lutikkavapaista asuntoloista Venäjälle voidaan pitää loukkaavana ja rasistisena, perinteisen ryssävihan jäänteenä.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Upseeristomme sivistyksen kahleista

Huom.
Alla oleva 15.9. toimittamani tulkinta koskee rintamakarkuruuden pysäyttämiseksi ja lopettamiseksi "ankarinta pakkokeinoa käyttäen" toimineiden upseerien vallitsevaa ideologiaa. Siksi jutun paikka on täällä karkuruuskeskustelussa - ei uutena avauksena kuten modivoijamme on menetellyt.

Ryssävihaperinteemme ja sen vaikutus viranomaistemme, ennen muuta sotilasviranomaisten, virkatoimiin ennen ja jälkeen sotiemme, unohtetaan poikkeuksetta, kun mietimme historiallisia syitä ja valintojamme, miksi toimimme niin kuin toimimme.

Mannerheim tarjoili meille tutussa ylipäällikön päiväkäskyssään 14.3.1940 opetusta länsimaiseen sivistykseen seuraavasti:

"Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme, länsimaisen sivystyksen suojaaminen, joka on vuosisatoja ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myoten maksaneet velan, mikä meillä siitä on länteen ollut."

Miten ryssävihamme voi tänään historiamme tutkimuksessa?

Opetusministeriömme tilastoista selviää, miten eriväriset hallituksemme ovat puolustaessaan "länsimaista sivystystämme" totaalisesti laiminlyöneet venäjän kielen ja kulttuurin perusopetuksen nuorillemme Suomessa viimeiset 40 vuotta.

Kun Helsingin yliopistossa tarkastettiin vuonna 1978 fil. tri. Erkki Peurasen venäjänkielinen väitöstutkimus kansalliskirjailija Aleksander Pushkinin proosasta, väitös oli ensimmäinen venäjänkielinen itsenäisen Suomen historiassa naapurimaan kansojen ja lähes 300 miljoonan ihmisen puhumalla venäjän kielellä.

Edellinen väitöstutkimus venäjän kielellä tarkastettiin ja hyväksyttiin Helsingin yliopistossa vuonna 1913. Aikaa ehti vierähtää huikeat 65 vuotta, joista 60 vuotta Suomi itsenäisenä maana "länsimaisen sivystyksen etuvartiossa".

Mikä kumma on tuo "länsimainen sivistyksemme"?

Kuka tai ketkä sen meille määrittivät, mitkä ovat sen rajat ja miten voimme sen muuttaa, jos on niin haluamme?

Kun olen tutkinut satoja niteitä IKL:n ja suojeluskuntajärjestöjen eri julkaisuja, jokin käsitys minulle on syntynyt siitä, miten ahtaasta katsonnasta ja rasistisesti nämä "länsimaisen sivystyksemme määrittelijät" ovat aikoinaan työnsä tehneet ja ryssävihansa meille jättäneet todellisen sivystyksemme ja naapurisopumme harmiksi.

Muistakaamme, että valtakunnansyyttäjän ja sotilaskurinpitoa koskevan tuomioistuimen päätöksillä Suomen tasavallasssa on parhaillaan virkarikosjuttuna oikeudessa vireillä suomalaista upseeria vastaan syyte hänen puolustusvoimain ylipäällikköä koskevasta herjaavasta julkisesta kielenkäytöstä koulutustilaisuudessa varusmiesjoukon edessä.

Syytteen mukaan upseerimme haukkui ja nimitti julkisesti koulutettaviensa edessä ylipäällikköään muun muassa kommunistiksi.

Tosiasia, että samoin menettelevät "länsimaisen sivystyksemme" omaksuneet lukuisat upseerimme asenteissaan ja kahvipöydissään vuonna 2011, ei tee upseeriemme virkavelvollisuuden vastaisesta tai sopimattomasta toiminnasta tai käytöksestä sen hyväksyttävämpää.

Opetusministeriön 30 vuoden tilastoista (1979-2009) selviää venäjänkieliset leikkikoulut ja niiden toiminnassa mukana olleet lapset, peruskoulun 3. luokan ns. pitkän venäjän lukijat, ylä-asteen ja lukion venäjän kielen opiskelijat sekä yliopistojen kielikeskusten venäjän kielen alkeiskurssien opiskelijat.

Tilastojemme mukainen ainoa oikea johtopäätös on, että olemme - kansliapäällikkö Jaakko Nummisen (kesk.) vuoden 1982 kieliohjelmakomitean yksimielisten esitysten vastaisesti - romuuttaneet harkitusti Suomesta koko venäjän kieltä ja kulttuuria koskevan perusopetuksen.
Näin olemme estäneet ettei keskiasteen tai korkeakoulutuksen Venäjä-hakuiseen tai venäjän kieliseen koulutukseen tule olemaan vuosina 2010-2020 edes kohtuullisessa määrin kiinnostusta ja hakijoita.

Nykykäytäntömme, jossa suosimme venäjän kielen opiskelun aloittamista vasta korkeakouluopintojen yhteydessä tai toimipaikkakoulutuksena julkishallinnossa virkauran alkuvaiheessa, on ehdottamasti virheellinen, tehoton ja erittäin kallis hukkainvestointi.

Suomen hallituksen nykyisen Venäjä-toimintaohjelman (valtioneuvoston periaatepäätös 16.4.2009) lukuisat virheelliset ja epäselvät kirjaukset sisältävät myös tulkintaa, jota voidaan pitää rasistisena. Vastaavaa rasismia sisältyy myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-2017-raportin 27.1.2007 suosituksiin (lutikkavapaat asuntolat suomalaisopiskelijoille!?).

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Laitman, julkaise tietosi, niin muutkin pääsevät arvioimaan totuutta.

Jarmo Nieminen
Tietokirjailija
Helsinki

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

On jokseenkin omituinen ajatus, että väitetyt ampumiset olisivat ns. Ryssävihan aikaansaamia tai että näillä asioilla olisi jokin syyseuraussuhde. Tämän osoittaminen vaatii jo hieman enemmän todisteita. Missään asiakirjassakaan ei taida olla mainittu, että jatkosodassa teloitetut olisivat olleet venäläisiä tai että heitä olisi seulottu.

laitman
Viestit: 212
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Ampumistapaus Piikkirykmentissä.

Kiitos kysymyksestä ja kehotuksesta! Ymmärrän, että Jarmo Nieminen tarkoitti tätä edellistä postaustani. En voi muuta sanoa, että ensimmäisen kysymyksen taustatiedot löytyvät sodanaikaisesta SRL:sta ja sen pykälistä.

Tämä toinen kysymys koski todennäköisesti Piikkirykmentin ampumistapausta 5.8.1943. Tarina on tämä: Aikoinaan 1980-luvulla tutustuin yhteen veteraaniin, joka oli palvellut JR 25:ssa jatkosodan aikana. Hän kertoi paljon asioita ja jossain vaiheessa hän mainitsi, että hän oli toiselta veteraanilta kuullut tapauksesta, jossa huoltopäällikkö oli kuulustellut luutnanttia, joka oli juuri ylennetty ja käynyt lomalla. Loma meni pahasti pieleen. Luutnantti pidätettiin useita kertoja juopumuksesta ja myöhästyi lomalta. Tämä toinen veteraani oli kuullut miten kapteeni huusi ja haukkui luutnanttia tyyliin "piikkirykmentin maine on pilattu, rykmentin upseerien maine on pilattu, mitä helvettiä luutnantti on oikein mennyt tekemään?". Sitten kuului laukaus kun kapteeni ampui luutnantin.

Näin minulle kerrottiin toisen käden tietona. Mutta kertomus pitää kyllä paikkaansa. Tämä selviää asiakirjoista T 9956/22-25 ja T 6494/17.

Laitman

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

JSNlle

Ystävämme kirjoittaa:
jsn kirjoitti:On jokseenkin omituinen ajatus, että väitetyt ampumiset olisivat ns. Ryssävihan aikaansaamia tai että näillä asioilla olisi jokin syyseuraussuhde. Tämän osoittaminen vaatii jo hieman enemmän todisteita. Missään asiakirjassakaan ei taida olla mainittu, että jatkosodassa teloitetut olisivat olleet venäläisiä tai että heitä olisi seulottu.
Jos kirjoitus on kommentti ryssävihaperinnettä, asevelvollisten laittomia turvaluokitteluja ja armeijan kantakorttien rikollisia tuhoamisia koskeviin näkemyksiini, en tunnusta moista kirjoittaneeni tai tarkoittaneeni.

Olen kirjoittanut siitä kansallisesta sivistyksellisestä tyhjiöstä, joka Suomessa asuvien kansalaisten kannettavaksi tuli kun hukkasimme - harkiten tai erehdyksessä - mahdollisuutemme rikastuttaa mieliämme rajanaapurimaiden - Ruotsin ja Neuvostoliiton - vuosisataisen sivystyksen ja kielten parhailla hedelmillä. Tämä tyhjiömme - joka kukoistaa todistattavasti varsin hyvin edelleen vuonna 2011 - oli otollinen kasvualusta oikeistoradikalismin lietsomalle ja kasvattamalle ryssävihalle.

Kun lokakuussa 1939 armeijamme uudelleenjärjestelyjen yhteydessä suojeluskuntajärjestöjen esikunta sai johtoonsa ja tehtäväkseen muun muassa asevelvollisuusasioiden hoidon eli joutui itse käsittelemään ja ratkaisemaan asevelvollisten luottoluokituksia omien lausuntojensa pohjalta, poistui viimeinenkin ulkopuolinen kontrolli ei-luottokelpoinen- luokitusten epäasialliselta ja syrjivältä käytöltä.

Kuten olen kertonut asevelvollisen suhdetta paikalliseen ev.lut.seurakuntaan käytetettiin yleisesti laittomana syrjintäperusteena asevelvollisten luottokelpoisuusluokituksissa.

Tunnetuimpia - ja silloisen perustuslain turvaamien oikeuksien mukaan laittomia - luokitusperusteitahan olivat oletettu tai väitetty asevelvollisen lukeminen väärään mielipideryhmään vuoden 1918 jakolinjojen mukaisesti tai asevelvollisen jäsenyys ammattiyhdistyksessä tai muissa työväenjärjestöissä tai yleinen "ryssänkätyri"-leima.

Näitä virheellisiä - ja maan oikeuden mukaan laittomia - luokitteluja käytettiin kesällä 1944 mm. Lappeenrannassa kun suullisten ja kirjallisten käskyjen ja ohjeiden mukaisesti "laittoman isänmaallisuuden ja ryssävihan hurmiossa" seulottiin Suomen omista rintamakarkureista "pahimmat punikit ja ryssänkätyrit" ammuttaviksi.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Albert Ravila
Viestit: 263
Liittynyt: 22.10.08 18:14

Ansiokasta tutkimusta, mutta...

Laitman kirjoitti:Esittäisin pari kysymystä:

1. Miksi kiinnitetään niin paljon huomiota 4.7.1944 tehtyyn muutokseen SRL:ssa? On jopa sanottu, että otettiin kuolemanrangaistus käyttöön!
Arvelisin tämän johtuvan siitä, että 97,5 % jatkosodan aikana sotilasrikoksista sotilaille tuomituista kuolemanrangaistuksista tuomittiin 4.7.1944 jälkeen.
Laitman kirjoitti: Itse asiassa SRL:ssa oli ennen 4.7.1944 yli 30 pykälää ja melkein 50 kohtaa, joiden nojalla oma sotilas voitiin tuomita kuolemaan. Voitiin tuomita sotapelkuruudesta, kieltäytymisestä ja vaikkapa "jos jättää hänelle annetun palvelustehtävän suorittamatta tai oikein toimittamatta" (SRL 53 § kohta j).
Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että ennen kesän 1944 hässäkkää ei sotilaskurin suhteen katsottu olleen niin suuria ongelmia, että kuolemanrangaistus oli pitänyt ottaa käyttöön. Toki syksyllä 1941 oli karkuruutta ja kieltäytymisiä, mutta ehkäpä hyökkäyssodan aikana ei kuolemanrangaistusta katsottu asialliseksi kurinpitovälineeksi.

Kuolemanrangaistus sotapelkuruudesta on ennen 4.7.1944 edellyttänyt, että pakenija houkuttelee toisia mukaansa. Tämän näyttäminen on tehnyt lainkohdan soveltamisesta vaikeampaa kuin perusmuotoisen rikoksen ollessa kyseessä.

SRL 53 §:n j-kohtaa analysoidessaan Laitman on tehnyt ”Ylikankaat”. Laitmanin tekstistä saa sellaisen kuvan, että kenttäoikeus olisi voinut tuomita kuolemanrangaistuksen sotilaalle, joka jättää palvelustehtävän suorittamatta. Näin tiukka ei sotaväen rikoslaki kaikessa ankaruudessaan sentään ollut. SRL 53 § koskee nimittäin sotapetosta. Lainkohdan 1 momentti kuuluu: ”Joka auttaakseen tai suosiakseen vihollista taikka tuottaakseen vahinkoa valtakunnan tai liittovallan joukoille:” Ja sitten j-kohta: ”jättää hänelle annetun palvelustehtävän suorittamatta… .”. On lisäksi syytä huomata, ettei kuolemanrangaistus ollut tämänkään rikoksen osalta ainut seuraamus. Sotapetoksesta saattoi selvitä niinkin ”vähällä” kuin neljän vuoden kuritushuonetuomiolla.

Joka tapauksessa Laitmanin tulkinta vahvisti vanhan viisauden, jonka mukaan ”sotalaki on niin kuin se luetaan”.
Laitman kirjoitti:Eli onko sittenkin parempi, että menneitä ei kaivella? Se vahingoitta puolustusvoimien imagoa ja joku nuori saattaa sitten kysyä: " Aina on väitetty, että isovaari kaatui etulinjassa, mutta nyt paljastuukin, että tämä ei ole totta!".
On varmasti paljon veteraaneja, jotka eivät ylipäätään halua muistella sodan tapahtumia. Tai jos haluavat, niin valitsevat sitten tarkasti kenelle muistojaan jakavat. Vielä enemmän on varmaan sellaisia veteraaneja, jotka eivät halua muistella niitä sodan kaikkein ikävimpiä puolia, kuten omien sotilaiden teloituksia ja ampumisia. Juttelin kerran joidenkin JR 61:n (ruotsinkielisten) veteraanien kanssa. He eivät millään olisi halunneet keskustella rykmenttinsä karkureista ja teloituksista. Se oli heille todella vastenmielinen aihe. Lopulta siitä kuitenkin puhuttiin, mutta mitään erityistä uutta tietoa ei tästä keskustelusta irronnut.

En usko siihen, että veteraanit olisivat haluttomia muistelemaan ikäviä asioita siksi, että he ovat huolissaan puolustusvoimien imagosta. Epäilen kyseen olevan pikemminkin siitä, että ikävien asioiden muisteleminen on ikävää. Veteraanit varmasti katsovat tarkasti kenelle niistä kertovat, jos ylipäätään kertovat.
Tutkijoiden, kuten Laitmaninkin, ei onneksi tarvitse pelätä menneiden kaivelemista. Kaivuuhommissa on vain hyväksyttävä se tosiasia, että kaikki aikalaiset eivät ole halukkaita kertomaan kokemuksistaan. Täytyy myös olla hyvin varovainen sen suhteen, millaisia johtopäätöksiä vetää. Jos joku kieltäytyy kaivelemasta menneitä, ei siitä voi vetää sellaista johtopäätöstä, että Suomessa teloitettiin/ammuttiin enemmän miehiä, kuin tutkimus on tähän mennessä selvittänyt. Se on toki mahdollista, mutta vain mahdollista. Jonkun aikalaisen kertomus voi ehkä muuttaa käsitystämme ammuttujen määrästä, mutta ensin täytyy aikalaisen se tarinansa kertoa.

Yhdyn Niemisen näkemykseen, jonka mukaan Laitmanin olisi syytä julkaista tutkimuksiensa tulokset. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että Laitman tutkii eri asioita, kuin Lindstedt ja kumpp. aikoinaan.
Laitman kirjoitti:Tämä toinen kysymys koski todennäköisesti Piikkirykmentin ampumistapausta 5.8.1943. Tarina on tämä: Aikoinaan 1980-luvulla tutustuin yhteen veteraaniin, joka oli palvellut JR 25:ssa jatkosodan aikana. Hän kertoi paljon asioita ja jossain vaiheessa hän mainitsi, että hän oli toiselta veteraanilta kuullut tapauksesta, jossa huoltopäällikkö oli kuulustellut luutnanttia, joka oli juuri ylennetty ja käynyt lomalla. Loma meni pahasti pieleen. Luutnantti pidätettiin useita kertoja juopumuksesta ja myöhästyi lomalta. Tämä toinen veteraani oli kuullut miten kapteeni huusi ja haukkui luutnanttia tyyliin "piikkirykmentin maine on pilattu, rykmentin upseerien maine on pilattu, mitä helvettiä luutnantti on oikein mennyt tekemään?". Sitten kuului laukaus kun kapteeni ampui luutnantin.

Näin minulle kerrottiin toisen käden tietona. Mutta kertomus pitää kyllä paikkaansa. Tämä selviää asiakirjoista T 9956/22-25 ja T 6494/17.
Laitmanin toiminta on ollut esimerkillistä. Kaikkea sodassa tapahtunutta ei ole viety kirjoihin ja kansiin. Siksi on tärkeää kuulla mm. veteraaneja. Näin on tehty. On saatu toisen käden tietoa ampumistapauksesta. Koska muisti voi pettää, ja koska ihmiset joskus jopa vetävät juttuja täysin hihasta, on Laitman mennyt tarkastamaan kertomusta asiakirjoista. Tapauksesta onkin löytynyt tietoa, ja lähteet on ilmoitettu. Tackar!

Ongelma on vain siinä, että tämäkään tapaus ei liity siihen teemaan, mistä tämä, ja lukemattomat muut keskustelut aikoinaan alkoivat. Nimittäin sotilaskarkureiden ja kieltäytyjien kuolemanrangaistuksista ja hallinnollisista (kurinpidollisista) ampumisista jatkosodassa. Tiedossa olevien faktojen perusteella ko. kapteeni on syyllistynyt tappoon, josta säädettiin rangaistus (yleisen) rikoslain 21 luvun 2 momentissa.

Laitmanin suorittamat tutkimukset ovat sinänsä arvokkaita. Voi jopa olla, että teemaa (sotilaiden tekemät henkirikokset jatkosodassa) ei ole kukaan aikaisemmin tutkinut. Aihe on tärkeä, ja mahdollistaa tarkastelun esimerkiksi laillisuusnäkökulmasta. Ovatko kenttäoikeudet tulkinneet lakia upseereiden eduksi? Jos esimerkiksi luutnantti riidan päätteeksi ampuu sotamiehen, ja tuomittaan sen jälkeen kuolemantuottamuksesta, niin toimiko kenttäoikeus lainmukaisesti? Olisiko pitänyt tuomita taposta? Tulkitsiko kenttäoikeus laki virheellisesti siksi, että upseerin ”pärstäkerroin” on parempi kuin sotamiehen? Aihe voi olla hyvinkin mielenkiintoinen, mutta sen mielekäs tutkiminen edellyttää hyviä tietoja rikosoikeuden yleisistä periaatteista, tuolloin voimassa olleesta aineellisesta rikosoikeudesta sekä ajan oikeuskäytännöstä. Ei siis ihan pikku juttu.

Kaikki tämä tuntuu hyvin tutulta. Kun Ylikangas ei aikoinaan kyennyt esittämään uusia konkreettisia ampumistapauksia, pani hän tutkimusavustajansa kaivelemaan sodan aikana tehtyjä henkirikoksia. Näistä tapauksista voimme lukea ”Yhden miehen jatkosodasta”. Tärkeää tutkimusta, mutta alkuperäisen aiheen kanssa ei sillä ole mitään tekemistä. Laitman näyttää nyt lähteneen tässä suhteessa Ylikankaan tielle.

Koska aihe kuitenkin on keskustelun arvoinen, ehdotan, että keskustelu sotilaiden henkirikoksista jatkosodassa siirrettäisiin omaksi aiheekseen toiseen keskusteluun.

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: Ansiokasta tutkimusta, mutta...

Albert Ravilan esitys sodan ajan murhien ja tappojen keskusteluketjusta on hyvin kannatettavaa.

Jarmo Nieminen
Tietokirjailija
Helsinki

laitman
Viestit: 212
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Tarkennan vähän.

Kiitos Jarmo Niemiselle kehuista! Ja toivottavasti hän sai henkilötiedot kahdesta syksyllä 1943 ammutusta luutnantista. En halua kertoa nimiä julkisesti, mutta yksiköt olivat JR 25 ja Aun.RE. Ensimmäisessä tapauksessa luutnantin epäonnistunut loma sai esimiehen suuttumaan niin pahasti että seurauksena oli ampuminen. Toisessa sotapoliisit ampuivat karkuun lähteneen luutnantin, jonka he olivat pidättäneet väärästä syystä.

Muitakin vastaavia tapauksia löytyy, esim JR 10:ssa, Laguksen joukoissa jne.
Itse luokittelen nämä tapaukset "ampumistapauksiksi", koska sota-ajan diaarit puhuivat aina niin. Historiantutkimuksessa ei ole enää tarpeen lokeroida murhiin, tappoihin jne. Sitten on vielä se pointti, että asetta käyttäneet esimiehet ovat ampumistilanteessa enemmän ja vähemmän olleet sitä mieltä, että heillä on aseenkäyttöoikeus. Näin taisi olla jopa siinä todella surullisessa tapauksessa yksikössä 8503, elokuussa 1944, jolloin kommendanttina toiminut luutnantti ampui naispuolisen kanslistin ( lotta ? ). Vahvassa humalatilassa ollut luutnantti oli virantoimituksessa ja kanslisti oli huomauttanut tästä ikävin seurauksin.

Koska olen maininnut nämä kaksi luutnanttia on syytä esittää seuraava kysymys: Jatkosodan historia osa 6, s 489, siinä on tilasto, jonka minä tulkitsen niin, että kaksi päällystöön kuulunutta on teloitettu joko 1943 tai 1944. Tarkoitetaanko upseereita? Samassa sarakkeessa on jatkosodan aikana kaatuneet upseerit ja se vastaa melko tarkkaan tiedossa olevia lukuja. Olen nähnyt tämän tilaston toisessa muodossa Tukholman sota-arkistossa (Ruotsin sotilasasiamies Helsingissä, raportit ) ja silloin ymmärsin että hän tarkoitti upseereita (befäl ). Kuka voi selventää tätä tilastoa.

Toisaalta Suomalaisuuden liiton keskustelupalstoilla on väitetty että muutama ruotsinkielinen upseeri olisi teloitettu karkuruudesta kesällä 1944.

Laitman

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Teloitetut upseerit?

laitman kirjoitti:Koska olen maininnut nämä kaksi luutnanttia on syytä esittää seuraava kysymys: Jatkosodan historia osa 6, s 489, siinä on tilasto, jonka minä tulkitsen niin, että kaksi päällystöön kuulunutta on teloitettu joko 1943 tai 1944. Tarkoitetaanko upseereita? Samassa sarakkeessa on jatkosodan aikana kaatuneet upseerit ja se vastaa melko tarkkaan tiedossa olevia lukuja. Olen nähnyt tämän tilaston toisessa muodossa Tukholman sota-arkistossa (Ruotsin sotilasasiamies Helsingissä, raportit ) ja silloin ymmärsin että hän tarkoitti upseereita (befäl ). Kuka voi selventää tätä tilastoa. Toisaalta Suomalaisuuden liiton keskustelupalstoilla on väitetty että muutama ruotsinkielinen upseeri olisi teloitettu karkuruudesta kesällä 1944.
Päällystöön kuuluvia teloitettuja olen löytänyt vain yhden eli lääkärinä toiminut sotilasvirkamies ( korpraali) ( TT -44 s 286) Eräs majuri sai kuolemantuomion vakoilusta, mutta toimeenpanoa siirrettiin ja sodan päätyttyä hänet armahdettiin.

Karkureissa oli kyllä upseereita, mutta useimmat lienevät selvinneet siirrolla toisiin tehtäviin ja järjestysrangaistuksella. Maine meni monilta ilman varsinaista karkuruuttakin.Yksi majuri sai vankeutta, ehkä joku muukin.

Nettikeskustelujen teloitusväitteisiin on syytä suhtautua hyvin varoen. Siellä puretaan kielivihaa mm. ruotsinkielisiin upseereihin Mannerheimista alkaen.
Ja perättömiä väitteitähän on tämäkin keskustelu tulvillaan, tosin pääasiassa yhden keskustelijan tuottamina.

Laitman ansaitsee erityiset kiitokset asiallisista tiedoista.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Muistelmateosten muisti on lyhyt ja valikoiva

Lukuisissa upseeriemme nimissä julkaistuissa viime sotia koskevissa sensuroiduissa muisteloissa on kesän 1944 rintamakarkuruus ja poistumisrikkomukset jätetty joko kokonaan kertomatta tai karkuruus on leimattu pelkäksi huhuksi.

Ev.Ltn. Tauno Kuosan sensuroimassa jatkosodan ajan päämajan komentoesikunnan päällikön, kenraaliluutnantti Wiljo Einar Tuompon, useimpina painoksina julkaistut vuosien 1941-44 - varsin yksityiskohtaiset ja ansiokkaat - päiväkirjat eivät tunnusta tai kerro suoraan koko karkuruusasian olemassaolosta.

Karkuruusasia on kuitattu kirjan vuoden 1994 tuoreimmassakin painoksessa sivulla 283 varsin mielenkiintoisesti: “ Myös karkureista puhutaan paljon, ja liioiteltuja huhujakin on liikkeellä. Kieltämättä tilanne on kuitenkin vaikea”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Historiassakin on oltava tarkkana ja oikeamielinen

Tuhannet viime sodistamme muisteloita kirjoittaneet kansalaiset, ja myös lukuisat arvostetut tutkijamme, ovat kirjoittaneet ja puhuneet virheellisesti yksinomaan "Englannista" yhtenä liittoutuneiden maana tai valtiona. Asiassa on kuitenkin syytä olla tarkka ja oikeamielinen. Meidän tulee osata antaa arvoa myös Skotlannin, Cymrun (Wales) ja Pohjois-Irlannin kansojen, kielten ja kulttuurien olemassaololle brittien saarilla.

Suomen hallitus esitti 20.9.1944 eduskunnalle hyväksyttäväksi "Lain Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhtyneen Kuningaskunnan välirauhansopimuksen voimaansaattamisesta."

Iso-Britannia tarkoittaa englantilaisten miekalla muodostamaa Englannin, Skotlannin ja Cymrun (Wales) valtioliittoa. Kun joukkoon lisätään Pohjois-Irlannin kuningaskunta, saamme hallituksen esityksessä mainitun toisen valtioliiton "The United Kingdom", jota me kutsumme virallisesti suomen kielellä "Yhdistyneeksi Kuningaskunnaksi".

Kerrotulla on tuorettakin merkitystä ja mielenkiintoa kun Skotlanti on päättänyt nyt järjestää - vasta vuonna 1997 perustetun parlamenttinsa tuoreella päätöksellä - kansanäänestyksen Skotlannin valtiollisesta itsenäistymisestä eli käytännössä kerrottujen englantilaisten sanelemien valtioliittojen hajottamisesta.
Cymru (Wales) sai oman parlamenttinsa samoin vasta 1997.

UK on ydinasevaltio ja NATOn jäsenmaa. Tämän seurauksena eri osissa brittien saarta on ydinaseita ja Yhdysvaltojen hallinnoimia sotilastukikohtia. Siksi Skotlannin tulevalla kansanäänestyksellä valtiollisesta itsenäistymisestään tullaan ratkaisemaan myös merkittäviä sotilaallisia ja turvallisuuspoliittisia asioita uudelleen järjestettäväksi.

Historiamme aamuruskossa englantilaiset valloittivat miekalla Cymrun eli tovereiden maan. Olemme saaneet sivystykseemme "comrade"-sanan juurin ikivanhasta cymrin eli welshin kielestä.

Cymrin kieli oli aikoinaan yleisesti puhuttu kieli kaikkialla brittein saarilla, myös maassa, jonka me nykyään tunnemme Englantina. Kun englantilaiset eivät tunteneet Cymria, saati sen kelttiläistä kansaa, kieltä tai kulttuuria, he nimesivät maan Walesiksi. Sana "wales" tarkoittaa vanhassa englannin kielessä muukalaisten tai vieraitten asuinpaikkaa.

Ceredigionin maakunnassa Länsi-Walesissa cymrin kieli ja kulttuuri ovat vallitsevina. Siksi mm. Ceredigionin maakuntahallinto käyttää cymrin kieltä maakunnassa asioinnissa ns. ykköskielenä, samoin Cymrin kansalliskirjasto. Opiskelin cymrin kieltä ja kulttuuria vuosina 2005-09 Ceredigionin maakunnassa Lampeterin ja Llandysulin kaupungeissa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

laitman
Viestit: 212
Liittynyt: 12.11.07 23:08

Huhuja ja faktoja JR 13:n tapahtumista.

Koska olen eri työpaikoilla ja muualla tavannut veteraaneja juuri JR 13:sta niin yritän nyt pohtia onko kuulopuheilla ja todellisuudella mitään yhteyttä. Oma isäni ei ollut tässä rykmentissä (1944 hän oli Er.P 18:ssa) mutta hän oli kuullut juttuja ja kerran hän keskusteli yhden toisen veteraanin kanssa S-O Lindgrenin ampumistapauksesta. Molemmat olivat sitä mieltä, että yksi ratsumestari ja yksi kapteeni olisivat ampumistapausten takana JR 13:ssa.

Muilta veteraaneilta kuulin sitten puheita tähän tyyliin "vanhan rajan ylityksessä pari miestä kieltäytyi, mutta kapteeni käski tuoda heidät mukaan, tavalla tai toisella", "kuulin, että ratsumestari olisi ammuttanut yhden rajan kohdalla", "puhuttiin teloituksista, mutta en sellaisia nähnyt"!

Nämä veteraanit kertoivat mielellään kokemuksistaan taistelutilanteissa ja jos otti puheeksi nämä karkurit, he sivuuttivat sen nopeasti ja jatkoivat kertomuksiaan taisteluista. Tilanteessa, jossa miehiä kaatuu oikealla ja vasemmalla, yhden karkurin ampuminen on "no big deal".

Korostan, että nämä olivat huhuja ja kuulopuheita. Yksi veteraani kertoi sellaisesta tapauksesta, että kapteeni Laxén olisi Ihantalassa uhannut pataljoonan lääkäriä aseella ja sotaoikeudella. Asiakirjat vahvistavat ainakin sotaoikeuden, koska Laxén oli raivoissaan siitä, että pataljoonan lääkäri, luutnantti Krokfors oli siirtänyt pataljoonan jsp:n taaksepäin ilman lupaa. Krokfors selitti, että erään JR 48:n pataljoonan jsp oli jäänyt viholliselle ja asetietä Krokfors sai käskyn siirtää jsp:n jotta senkin pataljoonan haavoittuneet voidaan hoitaa.

Nyt itse asiaan, eli huhuihin ja faktoihin. Alkuvuodesta 1943 sensuuri pysäytti yhden ruotsalaisen vapaaehtoisen kirjeen, jossa tämä kertoi, että jossain esikunnassa joku suomenkielinen ja ruotsia puhuva olisi kertonut, että etenemisvaiheessa oli ammuttu 7 miestä kieltäytymisestä. Ei selvinnyt, oliko kyseessä 17.D tai ainoastaan JR 13.

Aika kova väite, koska virallisesti ei ole tiedossa yhtään tapausta. Mutta jos katsotaan faktoja ja asiakirjoja niin hyökkäysvaiheessa 1941 JR 13:ssa kuoli ainakin 8 miestä "vahingonlaukauksen" seurauksena.

Ensimmäinen tapaus sattui jo 21.6.1941, jolloin yksi 6./JR 13 miehistä, kotoisin Korsnäsista kuoli "ampumistapauksessa". 20.7.1941, jolloin rykmentti oli matkalla itään Hangon rintamalta sattui uusi "ampumistapaus" . Yksi alikersantti ampui yhden 1.KKK/JR 13:n sotamiehistä. Näitä tapauksia oli sitten pitkin syksyä ja alkutalvea useita, yhteensä ainakin kahdeksan.

Entäs rajanylitys Käsnäselässä 31.7.1841? Talvelan joukot olivat saavuttaneet rajan Käsnäselässä jo 16.7.1941, jolloin 17.D oli vasta irtaantumassa Hangon rintamalta. Tiedettiin etukäteen, että miehet saattavat purnata rajan kohdalla ja siihen varauduttiin puhutteluilla. 2./JR 13:n sotapäiväkirja kertoo näistä puhutteluista ja suunnitelmasta marssia rajan yli aamupäivällä. Jostain syystä aikataulu ei pitänyt mutta vihdoin klo 13 komppania kulki yhtenä ryhmänä rajan yli huutaen "hurraa, hurraa..". Spk ei kerro syytä myöhästymiseen.

Juuri tässä komppaniassa sattui sinä päivänä "vahingonlaukaus" jolloin yksi Karjaalta kotoisin oleva sotamies kuoli. Komppanianpäällikkönä toiminut ratsumestari on tämän miehen kantakorttiin kirjoittanut itse kuolinsyyn ja korostanut, että se oli "vahinko". Raaseporin sk-piirin kenttäpappi oli kertonut omaisille, että sotamies kaatui taistelussa. Tieto herätti hämmennystä, koska rykmentti ei ollut lähelläkään mitään taistelua sinä päivänä.

Nyt herää kysymys oliko nämä kaikki tapaukset aidosti "vahingonlaukauksia" vai oliko kyseessä jotain muuta. Itse teloituksen ja vahingonlaukauksen raja oli kuin veteen piirretty viiva, kun esim kapteeni Tönkyrä teloitti korpraali Jussilan niin hän huusi järkyttyneille miehille "se oli vahinko, ei ollut tarkoitus" vaikka kapteeni oli ensin uhannut ampua.

Näistä vahingonlaukauksista on sitten tuomittu joku aliupseeri tai korpraali ja melkein aina rangaistus oli 6 kk vankeutta. Nyt en ole aivan varma mikä oli käytäntö, joka tapauksessa 17.D:n Tsto X:n asiakirjat keväällä 1941 kertoivat, että 6 kk vankeusrangaistus muutetaan arestirangaisukseksi periaatteella 1 kk= 6 vuorokautta kovennettua. Jos sitten kovennettu muutettiin Lammio/Koskela periaatteella asennossa seisomiseksi, jolloin ei ole niin väliä onko pakkausta vai ei ja seistäänkö kovin pitkään, niin tuomio on ollut nimellinen.

Kun puhutaan 17.D:sta on otettava huomioon, että eversti Snellman jo 26.6.1941 antoi erittäin kovasanaisen käskyn, että kaikki kurittomuusilmiöt murskataan "ankaruutta säästämättä" . Snellman halusi varmistua siitä, että tästä ruotsinkielistä divisioonaa ei jälkeenpäin voi haukkua huonosta kurista ja karkuruudesta. Kun sotatuomarit pitivät kokousta myöhemmin,marraskuussa,Paavo Alkio saattoi todeta, että juuri tässä divisioonassa on ollut vähiten karkureita ja kieltäytyjiä. Asiasta voi keskustella, mutta puhtaasti juridisesti Alkio oli oikeassa. Divisioonan KeO ei joutunut käsittelemään näitä ilmiöita yhtä usein kuin muissa yhtymissä, sitäkin enemmän oli kuolemantuottamuksia "vahingonlaukauksen" seurauksena.

Kun ottaa huomioon, että niinkin asiallinen ja oikeamielinen komentaja kuin eversti Fagernäs oli valmis menemään hyvin pitkälle, suojellakseen alaisiaan, vaikka he olisivat tehneet vakavan virheen ( tapaus Törnroos-Ketola ) niin on syytä kysyä oliko eversti Snellman myöskin käskenyt sotapoliiseja tutkimaan tapahtumia "vahingonlaukauksina" vaikka kyseessä olisi ollut jotain muuta?

Kuten tapaus Fagernäs osoittaa sotapoliisit olivat komentolinjassa ja tapaus tutkittiin ja oltiin tutkimatta everstin toivomusten perusteella.

Laitman

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Vihman ammuttamat 20 karkuria - tarua vai totta?

Tutkija Jukka Kulomaa on kertonut (1995. s.316) meille 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman ilmaantuneen pataljoonan komentopaikalle ja ilmoittaneen, että selustassa on ammuttu " parikymmentä karkuria".
Kulomaan tulkinnan mukaan kysymyksessä oli vain Vihman "pelottelusta". Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.

Onko Vihman ilmoitus pelottelua ja totta?

Sotapäivänkirjan mukaan

"Klo 16.00 tienoossa 6. D:n komentaja kenr.maj.Vihma sivuutti III/JR:n 12:n komentopaikan ja käski saattamaan miehistön tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankarintakin väkivaltaa käyttäen."

Kulomaan tulkinta on arvostetulta sotatutkijalta varsin epätarkkaa: hän kirjoittaa "paristakymmenestä ammutusta" kun sotapäiväkirja kertoo pidätettäessä ammuttuja olleen tasan 20. Kulomaan mukaan Vihma olisi kertonut ampumisten tapahtuneen "selustassa". Sotapäiväkirjan mukaan karkureiden ampumiset tapahtuivat takamaastossa.

Oikeusupseeri Erkki Partanen päämajasta selventää (1980, s.64) meille Vihman toimintaa muistelmissaan seuraavasti:

"Kuitenkin ampumatapausten luvut kenraali Einar Vihman divisioonassa Ihantalan raskaissa taisteluissa olivat kohonneet suhteellisesti niin suuriksi, että Kekomaki - luultavasti Heinrichsin ohjeen mukaisesti - piti tärkeänä koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tieto tulossa olevasta lainmuutoksesta. Sain tuon tehtävän osakseni (...) Kenraali ja minä, kapteeni, seisoimme ja sanailimme varsin suorin sanoin, miten vaikeaan asiaan olisi suhtauduttava. Divisioonan kenttäoikeuden puheenjohtaja, myöhemmin kansanedustaja Jaakko (Jakke) Kemppainen istui kannon päässä lakikirja kourassaan ja todisteli ratkaisujen lainmukaisuutta. Sitähän en toki voinutkaan kieltää. Koetin vain teroittaa päämajan käsitystä, että sotaväen rikoslain muutosta oli odotettava, jotta varsinainen tuomioistuin voisi käsitellä asiat."

Tutkija Jukka Lindtedt puolestaan ihmettelee (1999, s.140-141) edellä lainattua Partasen selontekoa, koska virallisten armeijan asiakirjojen mukaan 6. divisioonassa ammuttiin ennen lainmuutosta (4.7) vain kaksi miestä.

Päämajan edustaja kapteeni Partanen tapasi kenraali Vihman ja oikeuden puheenjohtaja Kemppaisen 29.6.1944, jolloin 6. Divisioonassa ei asiakirjojen mukaan ollut vielä ammuttu ketään!

Uskoako Partasen selontekoa vai armeijan asiakirjojen aitouteen ilman jälkikäteistä puhtaaksikirjoitusta tai väärennöksiä uskoviin tutkijoihin Kulomaa&Lindtedt?

Onko tutkijoiden tulkinta uskottava?

Heikki Ylikankaan mukaan Partasen versio karkureiden ampumisista kesäkuussa 1944 6. Divisioonassa saa runsaasti tukea muista lähteistä ja 20 karkurin ampumiset ovat Ylikankaan mukaan armeijan asiakirjoista ja tilastoista poistettu tosiasia.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: Vihman ammuttamat 20 karkuria - tarua vai totta?

Martti Pelho kirjoitti:Tutkija Jukka Kulomaa on kertonut (1995. s.316) meille 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman ilmaantuneen pataljoonan komentopaikalle ja ilmoittaneen, että selustassa on ammuttu " parikymmentä karkuria".
Kulomaan tulkinnan mukaan kysymyksessä oli vain Vihman "pelottelusta". Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.

Onko Vihman ilmoitus pelottelua ja totta?

Sotapäivänkirjan mukaan

"Klo 16.00 tienoossa 6. D:n komentaja kenr.maj.Vihma sivuutti III/JR:n 12:n komentopaikan ja käski saattamaan miehistön tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankarintakin väkivaltaa käyttäen."

Kulomaan tulkinta on arvostetulta sotatutkijalta varsin epätarkkaa: hän kirjoittaa "paristakymmenestä ammutusta" kun sotapäiväkirja kertoo pidätettäessä ammuttuja olleen tasan 20. Kulomaan mukaan Vihma olisi kertonut ampumisten tapahtuneen "selustassa". Sotapäiväkirjan mukaan karkureiden ampumiset tapahtuivat takamaastossa.
Totean uudelleen herra Pelholle, että toisen tutkijan johtopäätöksiä ei ole syytä julkaista omilla mielikuvillaan muunnettuna, kuin uusi teksti olisi alkuperäisen tekijän tekemä.

Jukka Kulomaan arvostuksesta olen samaa mieltä. Omalta osaltani totean, että toistaiseksi en ole näissä asioissa tavannut luotettavampaa ja perusteellisempaan tutkijaa, kuin sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa on. Ihailen hänen pieteettisyyttään ja kykyä paneutua tutkimaansa asiaan. Toivon hänelle vielä lukuisia tutkijavuosia sotahistorian parissa.

Jos herra Pelho lukisi toivottavasti hallussaan olevaa lähdekirjallisuutta hieman tarkemmin, niin hän huomaisi Teloitetun totuuden sivulta 152 dosentti Jukka Kulomaan korastavan 20:n miehen ampumista. Asia kerrotaan samalla sivulla lisäksi kolmeen kertaan.

Huomautan myös, että Pelholla ei ole lähteenä sotapäiväkirja vaan yli kaksi kuukautta myöhemmin kirjoitettu taistelukertomus, ja että lähteessä ei lue "ankarinta" vaan "ankaraakin". Huomaan, että tämänkaltainen lipsuminen on Pelholla toistuvaa. Ymmärrän kyllä, että kyseessä ei on tuottamuksellinen lähdetietojen väärentäminen.

Mitä taas taistelukertomukseen tulee, niin siihen on lisätty "Klo 16 tienoissa", alkuperäisessä sotapäiväkirjassa kellonaikaa ei ole.

Jarmo Nieminen
Tietokirjailija
Helsinki

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”