Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 14:16

Espanjan 1936-1975 sotilashallinnon aikaiset joukkomurhat

SAMA KAIKU ON ASKELTEN!

Vuonna 1977 Madridissa Espanjan poliittisten puolueitten eliitti teki maan armeijan kenraalien vaatimuksesta julkisen sopimuksen, ettei maan 39 vuoden (1936-1975) sotilashallinnon aikaisia joukkomurhia selvitetä tai tutkita.

Kadonneitten ja murhattujen omaiset olivat tyrmistyneitä. Maan media vaikeni asiasta totaalisesti.

Kun vuonna 1977 Espanja oli opetellut kansanvaltaisesti johdettua keskus- ja aluehallintoa vasta kaksi vuotta, Madridin poliittinen eliitti päätti kieltää sotilashallinnon ja sen suojelukuntalaisten suorittamien kansalaisten joukkomurhien selvittelyt ja tutkimukset.

Kadonneiden ja murhattujen omaiset aloittivat oikeustaistelun ja voittivat. Madridin uuden poliittisen eliitin salaamispäätös (pact of silence) jäi kansanvallan irvikuvaksi.

Joukkomurhat on nyt suurimmaksi osaksi selvitetty ja tutkittu. Murhien ja joukkohautojen tutkimustyön ja kaivausten rahoittajina olivat myös suomalaiset veronmaksajat EUn kautta.

Murhattuja on 130000. Yksin Andalusiassa on löydetty 614 joukkohautaa, joissa on 47000 vainajaa. Asuinpaikkakunnaltani Alhaurin el Grandesta on Cartaman kaupunkiin vain 5 km. Cartamasta on nyt kaivettu ja tutkittu 19 joukkohautaa.

Kartta Andalusian 614 joukkohaudoista (map of mass graves tai terror-map) on saatavissa mm. www.theoliviapress.es.

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti:Vuonna 1977 Madrinin uusi poliittinen eliitti teki espanjalaisten kenraalien vaatimuksista sopimuksen (the pact of silence) ettei sotilashallinnon aikana suoritettuja rodullisia puhdistuksia ja kansalaisten joukkomurhia selvitettäisi ja hautoja etsittäisi.
Lueskelin Rotu- ( race ) käsitteen ilmestyneen englanninkieleen 1500-luvulla ja n. 1800 tienoilla Saksaan. (Rasse) Ja ' a r j a l a i s u u s ' - käsitekin näyttäisi ilmaantuneen 1700-luv. lopussa Englannissa Sir William Jones´n luennosta Intiassa suorittamistaan tutkimuksista. (sanskriitin arja=ylimys)

Isänsä tavoin Mynchenin yliopiston käynyt Heinrich Himmler perusti 1935 Myncheniin Ahnenerben = esi-isien perintö) tutkimuslaitoksen etsimään arjalaista herrakansaa. Himmlerille näyttäisi olleen tarpeen löytää "tieteellinen" perusta loppuratkaisulle. SS:n retkikunnat etsivät arjalaisten esi-isiä Tiibetistä, Ruotsin ja Norjan kalliopiirroksista, Ranskan luolamaalauksista, Laatokan Karjalastakin jne. Saksalaisten esi-isien suuruuden ja juutalaiset vastakkain asettanut Hitler puolestaan 1936 Nyrnbergin puoluekokouksessa julkisesti tuomitsi Ahnenerben epämääräiset opit puhuessaan Saksan kulttuurin tilasta.

Kun tuossa puhutaan Espanjan sisällissodan r o d u l l i s i s t a puhdistuksista ja teloituksista, voisi kysyä olisivatko Himmlerin Ahnenerben opit olleet vaikuttamassa ja hyväksytty Espanjassa tuona aikana? Ja onko Espanjan armeijan keskusarkistossa havaittu aukkoja ja puutteita? Ja millainen lienee tasavaltalaisten ja nkvd:n arkistojen luotettavuus samalta ajalta?

Kun Martti Pelho kirjoittaa EU:n rahoittamista joukkohautojen kaivauksista Andalusiassa kytkien niihin vielä rotykysymyksenkin niin puhutaan sitten Andalusian kaivauksista.
Martti Pelho kirjoittaa erään suomalaisen puolueen äänenkannattajan blogissaan:
"Andalusiassa tutkijaryhmät tallensivat kymmenissä tuhansissa haastatteluissaan paikallisten asukkaiden kertomuksia ja huhuja ennen nykytekniikoiden, maatutkien yms. käyttöönottoa."
Tutkimusprojekti Andalusiassa kesti 8 vuotta maksaen 22 miljoonaa €uroa.

Tässä
http://www.andalucia.com/history/civilwarandalucia.htm
kirjoitetaan mm. tasavaltalaisista pakolaisista Andaluciasta pois.
lis. 1.4.
Aluksi Kansallismieliset hallitsivat Marokon lisäksi Sevillaa, Córdobaa, Granadaa ja Burgosia ympäröivää Kastilian ylänköä. Helmikuussa 1937 Malagan valtauksessa on jo ollut mukana "italialaisia vapaaehtoisiakin", joita oli kaiken aikaa n. 70 000 tuossa vaiheessa.
Toledon valtauksen jälkeisessä tasavaltalaisten vastaiskussa Madridin edustalla maaliskuussa 1937 Guadalajarassa italialaiset luopuivat ensimmäisenä taistelusta paeten, tasavaltalaisten puolella oli Garibaldi-prikaatikin. Italialaisten taisteluarvo oli kyseenalainen, koska "vapaaehtoiset" Italian kotimaisen mielipiteen ohella eivät liene ymmärtäneet, miksi Espanjassa oltiin.
Tuskinpa Mussolinin Italiakaan siitä hyötyi millään tavoin?

Case Huhtiniemihän on Emma-Liisan sanoin jo "tullut upotetuksi." Veikko Palvo

Giosling
Viestit: 42
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Kun ketjussa nyt on siirrytty käsittelemään kansallismielisten erityisesti Andalusiassa
suorittamia salaisia teloituksia, on paikallaan muistaa, ettei 19.8.1936 ammutun
tunnetun runoilijan Federico Garcia Lorcan jäännöksiä ole, virallisista etsinnöistä
huolimatta, löydetty Viznarin ja Alfacarin välisen tien poskesta, huhujen ja "varmojen tietojen" kuvaamasta paikasta (Fuente Grande).

Käykö juuri niin, kuten runoilija itse ennusti?

Quote:

Then I realized I had been murdered.
They looked for me in cafes, cemeteries and churches
.... but they did not find me.
They never found me?
No. They never found me.

From "The Fable And Round Of The Three Friends",
Poet in New York (1939), Garcia Lorca

Giosling
Viestit: 42
Liittynyt: 17.02.09 10:34

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Pieni jatkopoikkeama Lorcaan, jos sallitaan?

Hänen vaatimaton synnyinkotinsa sijaitsee Fuente Vaquerosin kylässä/
kaupunkipahasessa Vegan laitamailla.

Tein "pyhiinvaelluksen" paikalle Francon-hallinnon aikana, joskus 1970-luvun alussa, jolloin runoilijasta ja hänen kohtalostaan ei juuri saanut puhua ääneen.

Rakennus ei enää tuolloin ollut suvun hallussa, mutta silloinen isäntäväki suhtatui suurella hyväntahtoisuudella kaukaa Pohjolasta tulleeseen nuoreen, "kutsumattomaan vieraaseensa".

Erityisellä ylpeydellä esiteltiin huone, jossa Garcia Lorca oli syntynyt. Se palveli
silloin, kuten visiittini aikanakin isäntäparin makuuhuoneena. Komea vuode, jonka yläpuolella krusifiksi, kuten köyhimmissäkin espanjalaiskodeissa vielä tänäänkin -
ei juuri muuta.

Nyt, neljänkymmenen vuoden jälkeen, huomaan netistä, että rakennus on avattu
museoksi:

http://www.patronatogarcialorca.org/cas ... storia.php

Vilkaiskaapa!

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”