Presidentti Truman: "Pikateloitus ei sovi Amerikalle"

[Emma-Liisa]

Termi näytösoikeudenkäynti liittyy nimenomaan 1900-luvun totalitaaristen diktatuurivaltioiden sisäpolitiikkaan. Neuvostoliiton ohella näytösoikeudenkäyntejä harrastettiin Maon Kiinassa. Sen käyttö aiempien vuosisatojen osalta on hieman anakronistisista, vaikka sitä voi tietysti lainausmerkeissä käyttää.

Käsitän itse - hätäisesti tähän hätään kyhäämäni määritelmän mukaisesti - ”näytösoikeudenkäynnin” menettelyksi, jossa 1) jokin (niin vaikutusvaltainen, että tämä kykenee siihen) toimija 2) verhoaa jotakuta (oikeudenkäynnissä syytettyä) vastaan kohdistamansa 3) poliittis- tai vast. luonteiset repressiot 4) tuomioistuinkäsittelyn muotoon ja pyrkii näin 5) harhaan johtamalla yleisöään saamaan toimilleen / politiikalleen yleisön (tai sen osan) hyväksynnän viimeksi mainitun olettaessa (harhaan johtamisen onnistuessa), että kysymys on ”todellisesta” oikeudenkäynnistä, jossa yksittäistapauksessa jaetaan oikeutta eikä suinkaan politiikasta, niin kuin on. Kysymys on siis harhauttamisesta, petoksesta. Petetty on yleisö. Väline pettämiseen on oikeudenkäynniksi verhottu menettely (joka on tosiasiassa teatteria) ja tavoite on (usein valtapoliittinen) hyöty.

Onko mielestäsi siis aivan samantekevää, 1) olivatko syytetyt syyllisiä vai ei 2) olivatko todisteet oikeita vai ei 3) hankittiinko tunnustukset kiduttamalla vai ei? 4) olivatko tuomiot ennalta määrättyjä vai ei 5) oliko kuolemantuomio ainoa mahdollisuus vai annettiinko myös lievempiä tuomioita 6) vapautettiinko osa syytetyistä todisteiden puutteissa vai ei?

Vai miksi nämä piirteet puuttuvat määritelmästäsi?

Mitä Nürnbergin oikeudenkäyntiin tulee, niin varmasti suurin osa yleisöä ymmärsi, että oikeudenkäynnissä oli puutteita, joten heitä ei suinkaan johdettu harhaan.
Ja eiköhän myöhempi tutkimus ole kohtuullisesti vahvistanut ko. tuomiot. pikemmin eräät (kuten Speer) onnistuivat puolustuksellaan samaan alemmat tuomiot kuin heille olisi myöhempien tietojen perusteella kuulunut (mihin heillä tietenkin oli oikeus).

Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli sikäli erilainen, että se taisi mentaalisesti kääntyä syytettyjen eduksi. Vieläkin tapaa ihmisiä, joiden mielestä Rytin puolustuspuhe oli "totuus", vaikka syytetyillä nimenomaan ei ole velvollisuutta puhua totta kuten todistajilla. Toisaalta on niitäkin, jotka vetoavat Pariisin rauhansopimukseen tai sotasyyllisyysoikeuden päätökseen "totuutena".

[Emma-Liisa]

Käsitän itse - hätäisesti tähän hätään kyhäämäni määritelmän mukaisesti - ”näytösoikeudenkäynnin” menettelyksi, jossa 1) jokin (niin vaikutusvaltainen, että tämä kykenee siihen) toimija 2) verhoaa jotakuta (oikeudenkäynnissä syytettyä) vastaan kohdistamansa 3) poliittis- tai vast. luonteiset repressiot 4) tuomioistuinkäsittelyn muotoon ja pyrkii näin 5) harhaan johtamalla yleisöään saamaan toimilleen / politiikalleen yleisön (tai sen osan) hyväksynnän viimeksi mainitun olettaessa (harhaan johtamisen onnistuessa), että kysymys on ”todellisesta” oikeudenkäynnistä, jossa yksittäistapauksessa jaetaan oikeutta eikä suinkaan politiikasta, niin kuin on. Kysymys on siis harhauttamisesta, petoksesta. Petetty on yleisö. Väline pettämiseen on oikeudenkäynniksi verhottu menettely (joka on tosiasiassa teatteria) ja tavoite on (usein valtapoliittinen) hyöty.

Palaan vielä kursivoituihin kohtiin.

"Repressio"-sana mielestäni edellyttäisi Nürnbergin oikeudenkäynnin kohalla sitä, että syytetyt eivät olisi tehneet mitään rikollista, vaan heitä olisi syytetty vain ja ainoastaan siksi, että he edustivat vastakkaista ideologiaa kuin syyttäjät ja tuomarit. (No, kenties NL:n kohdalla näin osittain olikin. Vyshinksihän oli ollut 30-luvun näytösoikeudenkäyntien syyttäjä.)

Mitä omien poliittisten tarkoitusperien ajamiseen tulee, niin toki niitä oli, mutta eikö riitä sanoa että "samalla oli"? Sillä voiko todella kansallissosialismin saattamista kerta kaikkiaan tuomituksi, kun se pohjatui tosiasioihin, pitää vain "valtapolitiikkana".

Sitä paitsi, eiväthän polittiset tarkoitusperät koske vain miehitysvaltoja, vaan myös käyttämäsi muotoilu auttamatta ajaa syytettyjen, siis natsien, tarkoitusperiä, vaikka siinä kuinka yritetään olla "puolueettoman" oikeuden asialla, joka noissa oloissa oli saavuttamaton ihanne. Todellinen vaihtoehtohan oli ampua ilman tuomiota.

Lisäksi, ei ole Nürnbergin oikeudenkäynnin vika, ettei voittajia ole saatu oikeuden eteen silloin eikä myöhemmin.

[jsn]

Jokaisella oikeudenkäynnillähän on aina ja kaikkina aikoina julkisena tapahtumana näytösluonne, joten termiä ei voi loputtomiin venyttää jonkinlaisena erikoisena tai oletetun "vääränä" oikeudenkäynnin muotona. Samalla Heikki Janssonin yritykseltä putoaa oikeastaan pohja pois. Jokainen annettu tuomio palvelee aina poliittisia tarkoitusperiä. Murha, varkaus tai kunnianloukkauskin on rikos poliittista järjestelmää ja yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Itse liittäisin näytösoikeudenkäynnin vain modernin massayhteiskunnan aikaan. Toki vaikkapa Tukholman oikeudenkäynti 1520 oli mediatapahtuma, mutta sellaisena hyvin erityyppinen kuin vaikkapa Hitlerin, Stalinin tai Maon masinoimat prosessit, joissa tuomiot annettiin Kansan nimissä ja julkisuudella oli aivan erityinen rooli. Poliittisena leimakirveenä sanaa voi tietenkin käyttää mistä tahansa oikeusjutusta, jolloin tarkoituksena on kritisoida tuomiota ja sen perusteita.

[Heikki Jansson]

Mitään muita kuin yleiskielen mukanaantuomia mielteitä ei sana ”näytösoikeudenkäynti” tosian tuo mieleen ainakaan minulle. Väite, jonka mukaan sanalla olisi jokin yleiskielestä poikkeava (ja terminologian ”termeille” tyypillinen) vakiintunut erityismerkitys, lienee sen osoitettava, joka niin väittää.

Yleensä silä tavataan nimenomaan ymmärtää viitattavan Neuvostoliiton oikeudenkäynteihin. Sille minä en tietysti mitään mahda jos sinulla on omanlaisesi tapa käyttää termejä ja sana ei tosiaan sinulle siis mitään muuta kuin "yleiskielen mukanaantuomia mielteitä" mieleen tuo.

Sellaista. Samaistankin kuitenkin siinä suhteessa, mikä täsmentyy sanasta "näytös"oikeudenkäynt", Nürnbergin oikeudenkäynnin ja meille tutun sotasyyllisyysoikeudenkäynnin. Veikko Huuska näkyykin kirjoittannen tänään viestissä toiseen ketjuun sotahistorioitsija Sampo Ahdon näkemyksiä esitellen, että:

”Sampo Ahdon mukaan ... lähteenä on presidentti Risto Rytin lausunto lausunto sodan jälkeen järjestetyssä ”näytösoikeudenkäynnissä” (Ahdon muotoilu), jolloin hän muisteli....”.

Mainitsin aiemmin (viestissäni 21.6. ), että minusta olivat "sekä Nürnbergin "oikeudenkäynti" että "oikeudenkäynti" Adolf Eichmannia vastaan (samoin kuin "oikeudenkäynnit" eri maissa, meillä sotasyyllisyysoikeudenkäynti) "näytösoikeudenkäyntejä", voittajien valtaa yli hävinneiden, eräänlaista vae victis-tunnon ilmauksia.".

Sain nyt siis odottamatta kannatusta näkemykselleni. Myös tunnettu sotahistorioitsija Sampo Ahto on näemmä esittänyt että sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli kuten hän sanoi "näytösoikeudenkäynti". Sitähän ne olivat, nuo sodan voittajien oikeudenkäyntien muotoon verhoamat julkiset spektaakkelit niinkuin arvella saattaa. Nehän olivat voittajien järjestämiä spektaakkeleita. traagisia farsseja, eivätkä mitenkään sidoksissa Stalinin puhdistuksia käsitelleisiin oikeudenkäynteihin.

Sanomattakin on selvää, että myös rinnastan Nürnbergin "oikeudenkäynnin" - ja sotasylliyyllisyys"oikeudenkäynnin" meillä - sodanjälkeisiin oikeudenkäyntihin, joissa voittajavaltiot määäsivät tahtipuikollaan tahdin.

Niin ettei.

[Emma-Liisa]

Kun tuolla edellä on kehuttu, miten DDR kitki natsismin, niin lainaanpa pienen pätkän Jukka Kemppisen blogista tänään 28.6.2011: http://kemppinen.blogspot.com/search?q= Kemppisen lähteenä on Tony Judtin Post-war, jonka olen lukenut, mutta joka ei ole nyt käsillä.

"Nykylukija on sotahistorian sokaisema. Jopa Beevorin muuten sangen hyvä ”Berliini” kuvaa taisteluja, vaikka kysymyksessä oli pysyväksi tarkoitettu ja melkein 50 vuotta kestänyt valloitus eli imperiumin laajennus. Puna-armeijan kärjen mukana seurasi se koneisto, joka tarvittiin valloitetun alueen käynnistämiseen. Mukana olivat myös konepistooleineen poliittisen poliisin (NKVD, MVD, GPU, KGB jne.) miehet, jotka teloittivat ”kansanviholliset” eli kenet tahansa. Tulevassa Itä-Saksassa erotettiin tehtävistään 600 000 virkamiestä. Parin viikon kuluttua erotetut olivat palanneet tehtäviinsä, eikä vyöhykkeellä ollut lainkaan natseja, koska operaatio edellytti kommunistipuolueeseen liittymistä. Ei tarvinnut kahta kertaa ehdottaa!

Ihmisoikeudet syntyivät ja kirjattiin tämän henkisen ja moraalisen konkurssin yhteydessä. Neuvostoalueella riitti ”vehkeily” tai ”tuholaistoiminta”, mutta muualla jouduttiin keksimään uusia rikoksia, kuten ”yhteistoiminta”. Kansanmurha ja joukkotuhonta tulivat oikeuskieleen; yleensä niistä ei tuomittu, koska saksalaisten mielestä rikoksiin oli syyllistynyt Hitler, 1950-luvun mielipidetutkimusten mukaan (24 %) muuten mainio henkilö, joka myös vapautti maan muukalaisista (juutalaisista – 37 % piti tätä 50-luvulla hyvänä asiana)."

[Emma-Liisa]

Nyt on tullut uutinen, ettei USA:lla ollut aikomustakaan ottaa bin Ladenia vangiksi.

Mikäli tämä on totta (ja siihen tapahtumat kieltämättä viittaavat), minun täytyy muuttaa mielipiteeni.