Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Tarkalleen 180 vuotta sitten, syyskuun 7. päivänä 1831, saavutti keisarillisen Venäjän ja kongressi-Puolan välinen aseellinen selkkaus huippukohtansa yhdeksän kuukauden vihollisuuksien jälkeen. Edellisen vuoden marraskuussa Varsovassa puhjennutta kansannousua seurannut sota oli tullut viimein päätepisteeseensä sotamarsalkka Ivan Paskevitšin komentaman Venäjän armeijan valmistautuessa lopulliseen iskuun Puolan pääkaupunkia vastaan. Syyskuun ensimmäisen viikon aikana olivat tsaarin armeijan joukot saartaneet Varsovan ja aloittivat nyt lopullisen hyökkäyksensä.

Varsovan lounaislaidalla osallistui venäläisten rynnäkköön myös Puolan-sotaretkelle komennuksen saanut keisarillisen henkivartioväen suomalainen tarkk'ampujapataljoona, eli Suomen kaarti, jonka Hietaniemessä sijaitseva muistomerkki on ylläolevassa valokuvassa. Pataljoonan komentaja, eversti Anders Edvard Ramsay kuvaili yksikkönsä vaiheita noina päivinä lyhyeen ja viralliseen sävyyn kaartinpataljoonan päiväkirjassa, johon voi tutustua täällä ja täällä. Päiväkirja on tätä nykyä Sota-Arkiston huostassa.

Ramsay on tunnontarkasti merkinnyt päiväkirjaansa suomalaisten kokemat tappiot Varsovan valloituksessa. Ensimmäisen päivän aikana yksikkö oli menettänyt neljä miestä kaatuneina. Adjutanttina palvelleen luutnantti Johan Fredrik Schybergsonin ohella surmansa saaneiksi merkittiin kolme sotamiestä neljännestä komppaniasta. Nämä olivat Elias Enqvist, tarkk'ampuja numero 53, Carl Qvick, tarkk'ampuja numero 91 ja Adolf Nyman, tarkk'ampuja numero 111. Päiväkirjan tiedot tosin vaikuttavat hieman epätarkoilta, sillä syksyn 1830 kutsuntaluettelossa eivät Carl Qvick ja Adolf Nyman esiinny. Mahdollista on, että Adolf Nymanin tapauksessa voi olla kyseessä Adolf Nygren, 22-vuotias kymenlaaksolainen sotilas, joka oli alunperin palvellut kolmannessa komppaniassa; kaartinpataljoonan komppaniain kutistuttua joukkueen kokoisiksi kevään ja kesän 1831 koleraepidemian aikana on Nygren mahdollisesti siirretty uudelleenjärjestelyjen yhteydessä toiseen komppaniaan uudella ruotunumerolla. Carl Qvickin sijasta esiintyy kutsuntaluettelossa samalla numerolla samassa komppaniassa itäuusimaalainen Anders Qvick, 29-vuotias seppä Loviisan kaupungista. HISKI-tietokannan mukaan kyseessä ei kuitenkaan näyttäisi olevan sama henkilö, sillä Anders Qvick ei kuollut Varsovassa vaan palasi Suomeen menehtyen vasta uudenvuodenaattona 1836 vesirokkoon. Vaasan läänistä kotoisin olleen Elias Enqvistin osalta epäselvyyttä ei ole, ja 25-vuotias eteläpohjalainen on kiistatta taistellut ja kaatunut Varsovassa.

Päiväkirjassa mainittua luutnantti Schybergsonin kohtaloa on sivuttu myös suomalaisten säätyläisten keskinäisessä kirjeenvaihdossa. Everstiluutnantti Robert Vilhelm Lagerborg, kaartinpataljoonan varakomentaja, kuvaili tapahtumia seikkaperäisesti lähes tuoreeltaan laatimassaan kirjeessään Helsingin rakennuttajalle Johan Albrecht Ehrenströmille. Lagerborgin kuvaus tarjoaa eloisan kuvan suomalaispataljoonan taistelusta Puolan pääkaupunkia ympäröineellä linnoitusketjulla, maalaten näkymän palisadien, barrikadien, vallitusten ja kasemattien reunustamasta "uudesta Zaragozasta" - viittaus espanjalaisten isänmaanystäväin tuolloin kuuluisaan puolustustaisteluun Zaragozan kaupungissa Napoleonin sotien aikana. Suomalaisten osaksi Varsovan valloituksessa tuli suojata venäläisten rynnäkköä Rakowiecin ja Szczęśliwicen linnoituslaitteille syyskuun 7. päivänä. Päivän kääntyessä iltaan jäivät suomalaiset valloittamissaan asemissa kuudeksi tunniksi puolalaisten tykkipatterien ristituleen, ja vielä ennen auringonlaskua sai Lagerborgin rinnalla taistellut Schybergson tappavan osuman vihollisen kranaatista.

Varsovan valloituksen jälkeen Schybergsonin jäämistö huutokaupattiin ja hänet haudattiin Varsovaan, yhdessä tuhansien muiden venäläisten ja puolalaisten kaatuneiden kanssa. Suomalainen luutnantti sai kuitenkin myös pysyvämmän kunnianosoituksen, ja hänen nimensä kaiverrettiin Haminan kadettikoulun mustaan marmoritauluun "isänmaan ja keisarin puolesta" kaatuneena sankarina. Kolmen muun kaatuneen sotilaan osaksi ei vastaavaa huomiota koitunut, ja heidän viralliseksi muistokirjoituksekseen jäi vain Ramsayn päiväkirjan koruton toteamus "afföres ifrån rullor" – "poistettu vahvuudesta".

Kaatuneiden ohella oli neljä suomalaista haavoittunut. Nämä olivat Gustaf Lindqvist, tarkk'ampuja numero 134 ensimmäisestä komppaniasta, vääpeli Gustaf Grahn, aliluutnantti Achates Ferdinand Gripenberg sekä Schybergsonin surmanneen kranaatin sirpaleesta haavoittunut everstiluutnantti Lagerborg. Gripenberg ja Lagerborg palkittiin molemmat venäläisin kunniamerkein, edellinen Pyhän Annan ja jälkimmäinen Pyhän Vladimirin ritaritähdellä. Varsovan valtaus merkitsi myös vapautta parillekymmenelle suomalaiselle sotilaalle, jotka puolalaiset olivat kuljettaneet pääkaupunkiinsa näiden jäätyä vangeiksi Masoviassa toukokuussa käydyissä taisteluissa. Toukokuun 1831 taisteluja on käsitelty yksityiskohtaisemmin Sotahistoriallisen Aikakauskirjan 30. numerossa.

Aktiivisella osanotolla Puolan kansannousun kukistamiseen ja Varsovan taisteluun oli Suomen suuriruhtinaskunta osoittanut konkreettisesti uskollisuutensa Venäjän keisarinistuimelle. Voitto ja keisarillinen mielisuosio tarjosivat Suomelle myös mahdollisuuden lujittaa nuorta itsehallintoaan. Puolalaisille tappio merkitsi sen sijaan poliittisen sortokauden alkua. Syyskuun 7. ja 8. päivän välisenä yönä puolalaiset evakuoivat pääkaupunkinsa ja jättivät Varsovan venäläisten käsiin. Viimeiset vastarintaa tehneet puolalaiset joukot vetäytyivät Modlinin ja Zamośćin linnakkeisiin ja antautuivat Paskevitšin armeijalle saman viikon aikana. Kuten allaoleva ranskalainen karikatyyri osuvasti totesi, järjestys vallitsi jälleen Varsovassa.