Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Kaikki ei selviä säilytetyistä ja osin peukaloiduista sota-arkiston asiakirjoista

Asiakirjamerkinnät “Poltettava heti kun on luettu” tai “Poltettava heti kun on saatettu kenttäoikeuden puheenjohtajan ja virallisen syyttäjän tietoon” toistuu useimmissa sota-arkistossa säilytetyissä salaisiksi merkityissä kesän 1944 rintamakarkuruutta ja sotapakoilua koskevissa käskyissä samoin kuin ilmoituksissa annetuista ja täytäntöönpannuista kuolemantuomioista.

Heikki Ylikankaan (2007, s.136) mukaan käytäntö vihjaa vahvasti siihen, että osa salaisista karkuruutta koskevista käskyistä ei koskaan päätynyt arkistoihin. Niitä ei tarvinnut sodan lopussa seuloa tuhottavaksi kuten tapahtui laajassa mitassa päämajan arkistoille. Karkureiden käsittelyjä koskevat käskyt olivat suullisesti annettuja tai – mikäli ne olivat kirjallisia – poltettu tulessa jo aikaisemmin.

Luonnollisesti kesäkuun 1944 karkuruuden ja joukkopakojen huipun mittasuhteita ja niiden taltuttamiseksi toimeenpantujen “poltettujen” virkatoimien selvittämistä ja tutkimista vaikeuttaa asiaa koskevien asiakirjojen tuhoaminen.

Samalla tuhoaminen heikentää karkuruutta koskevien säilytettyjen asiakirjojen todistusvoimaa kun tiedämme tai voimme olla varmoja, että nämä asiakirjat kertovat vain osatotuuden. Toisaalla tutkitusti tiedämme, että näitä karkuruutta koskevia - säilytettyjä tai säilyneitä - asiakirjoja on jälkikäteen peukaloitu ja väärennetty halutunlaisen totuuden varmistamiseksi jälkipolvillemme.

Keskustelussa olen esittänyt aikaisemmin perustellun näkemyksen, jonka mukaan suojeluskuntalaisten ja sotapoliisien etsintäpartiot ampuivat kesäkuussa 1944 jo Saimaan saariin satoja karkureita käskystä harkiten, mielivaltaisesti, itsepuolustuksesti, karkurin yrittäessä pakoon tai karkurin muuten asettuessa vastarintaa.

Säilytettyjen sota-arkiston asiakirjojen mukaan yksikään Saimaan saarista kesäkuussa 1944 kiinnisaaduista noin 2000 karkurista ei kuollut pidätettäessä.

Yksikään karkuri ei asiakirjoista saatavan totuuden mukaan edes loukkaantunut vaikka karkureiden kovasta kohtalosta oli annettu toinen toistaan ahkarampia komentajien ja esikuntien käskyjä ennen Juhannusta 1944. Asiakirjojemme mukaan Lappeenrannassa tai Saimaan saarissa ei kuollut kesäkuussa 1944 tai koko vuonna yksikään suomalainen sotilas.

Tiedon siitä, minkälaisella ohjeistuksella ja valtuuksilla karkureiden etsintäpartiot toimivat kesäkuussa 1944, saamme Kotijoukkojen esikunnan päällikön, kenraalimajuri Woldemar Oinosen karkureiden ankaraan kohteluun alaisiaan - tuhansia upseereita - velvoittavasta käskystä 21.6.1944 ja hänen jo edellisenä päivänä 20.6. antamasta puhelinkäskystä.

Oinosen määräykset 20.6. ja 21.6.1944 sisälsivät ohjeet siitä, miten karkureiden kanssa on “kenttäoikeuskäsittely sivuuttaen on meneteltävä”. “Kenttäoikeuksien sivuuttaminen” tarkoitti lain sivuuttamista ja aseitten käyttämistä selustassa karkureita vastaan. Oinosen käskyn perustelun mukaan “vallalle päässyt sotilaskarkuruus on voimakkain ottein tyrehdytettävä alkuunsa”.

Oinonen määräsi 20.6. ja 21.6. käskyissään varuskuntien päälliköitä ja komendantteja huolehtimaan, että karkurijahtiin pitää organisoida mahdollisimman kunnokasta väkeä erityisesti etsintäpartioita johtamaan, koska “huonon johtajan alaisuudessa partio on kelvoton”. Oinosen käskyä voi perustellusti tulkita niin, etsintäpartiolle annettiin määräys ampua tavoittamansa karkurit heti.

“Kunnokkaan väen” hankkiminen etsintäpartioihin tarkoitti vuonna 1918 punikkien teloituksissa ja Lapuan liikkeen kyydityksissä kunnostautuneiden suojeluskuntalaisten ja sotapoliisien pestaamista karkurijahtiin. Poikkeuksellisen ankaran - selvästi myös laittoman - käskyn tiukalla toimeenpanolla ja vaitiolovaloilla haluttiin näin varmistaa karkureiden murhien jälkipyykin estäminen.

Siellä täällä kirjoituksissa viljeltävä pehmotulkinta, jonka mukaan etsintäpartiot olisivat olleet saamiensa käskyjen mukaan oikeutettuja käyttämään asetta vain itsepuolustukseksi tai haavoittaakseen “vastustelevan tai pakoon pyrkivän karkurin”, ei ole totuudenmukainen tai oikeansuuntainen.

Kun kerrotuilla tavoilla selustassa Saimaan saarissa kesäkuussa 1944 suoritetuissa karkureiden hengenriistoissa oli - ja on edelleen - kysymys murhasta ja valtion vanhentumattomasta vahingonkorvausvastuusta, niistä ei luonnollisestikaan ohjeistuksen mukaisesti tehty virallista tappoilmoitusta päämajaan tai asianmukaista ilmoitusta kuolemanrangaistuksen käytöstä oikeusministeriölle ja oikeuskanslerille.

Jälkikäteen sotilasyksiköille annettiin määräyksiä ettei kesäkuussa 1944 toimeenpantuja karkureiden ampumisia tai teloituksia tule ilmoittaa mihinkään.

Linjan mukaisesti IV AK:n esikunnan hallinnollisen toimiston päällikkö Eero Rautapään 17.8.1944 käskyn mukaan yksiköiden tulee jättää ennen 30.6.1944 toimeenpannut karkureihin kohdistetut toimet selvittämättä ja luetteloimatta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola (Malaga)
ANDALUSIA
Viimeksi muokannut Martti Pelho, 04.10.11 21:02. Yhteensä muokattu 5 kertaa.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Apua.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Voi tuota Siunattua Hulluutta!

Jussi Jalonen kirjoitti:Apua.
Aapelin mainiossa veijariromaanissa "Siunattu Hulluus" (WSOY, 1948) on kymmeniä hauskoja sanontoja ja juttuja.
Romaanin päähenkilön, yläkansakoulun opettaja Wilhelm Horsman, sanontaa vapaasti muokaten:

"Hitunenkin oikeaa tietoa kesän 1944 Kannaksen jälkinäytöksestä on paljon arvokkaampaa kuin kultakimpale turhuuden markkinoilta hankittua Jussi Jalosen tyhjänpäiväistä viisastelua".

Martti Pelho

Albert Ravila
Viestit: 263
Liittynyt: 22.10.08 18:14

Pelhon kommentit - huumoria, satuilua vaiko jotain vakavampaa?

Martti Pelho kirjoitti:“Kunnokkaan väen” hankkiminen etsintäpartioihin tarkoitti vuonna 1918 punikkien teloituksissa ja Lapuan liikkeen kyydityksissä kunnostautuneiden suojeluskuntalaisten ja sotapoliisien pestaamista karkurijahtiin. Poikkeuksellisen ankaran - selvästi myös laittoman - käskyn tiukalla toimeenpanolla ja vaitiolovaloilla haluttiin näin varmistaa karkureiden murhien jälkipyykin estäminen.

Siellä täällä kirjoituksissa viljeltävä pehmotulkinta, jonka mukaan etsintäpartiot olisivat olleet saamiensa käskyjen mukaan oikeutettuja käyttämään asetta vain itsepuolustukseksi tai haavoittaakseen “vastustelevan tai pakoon pyrkivän karkurin”, ei ole totuudenmukainen tai oikeansuuntainen.

Kun kerrotuilla tavoilla selustassa Saimaan saarissa kesäkuussa 1944 suoritetuissa karkureiden hengenriistoissa oli - ja on edelleen - kysymys murhasta ja valtion vanhentumattomasta vahingonkorvausvastuusta, niistä ei luonnollisestikaan ohjeistuksen mukaisesti tehty virallista tappoilmoitusta päämajaan tai asianmukaista ilmoitusta kuolemanrangaistuksen käytöstä oikeusministeriölle ja oikeuskanslerille.
http://s1224.photobucket.com/albums/ee3 ... klippi.mp4

Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Re: Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Oinosen määräykset 20.6. ja 21.6.1944 sisälsivät ohjeet siitä, miten karkureiden kanssa on “kenttäoikeuskäsittely sivuuttaen on meneteltävä”. “Kenttäoikeuksien sivuuttaminen” tarkoitti lain sivuuttamista ja aseitten käyttämistä selustassa karkureita vastaan. Oinosen käskyn perustelun mukaan “vallalle päässyt sotilaskarkuruus on voimakkain ottein tyrehdytettävä alkuunsa”.

Oinonen määräsi 20.6. ja 21.6. käskyissään varuskuntien päälliköitä ja komendantteja huolehtimaan, että karkurijahtiin pitää organisoida mahdollisimman kunnokasta väkeä erityisesti etsintäpartioita johtamaan, koska “huonon johtajan alaisuudessa partio on kelvoton”. Oinosen käskyä voi perustellusti tulkita niin, etsintäpartiolle annettiin määräys ampua tavoittamansa karkurit heti.
Ei, tuosta Pelhon kertomasta ei voi millään ilveellä päätellä, että kyseessä olisi ollut käsky ampua karkureita heti.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Toveri Klaus Lindgrenille

Klaus Lindgren kirjoitti:
Oinosen määräykset 20.6. ja 21.6.1944 sisälsivät ohjeet siitä, miten karkureiden kanssa on “kenttäoikeuskäsittely sivuuttaen on meneteltävä”. “Kenttäoikeuksien sivuuttaminen” tarkoitti lain sivuuttamista ja aseitten käyttämistä selustassa karkureita vastaan. Oinosen käskyn perustelun mukaan “vallalle päässyt sotilaskarkuruus on voimakkain ottein tyrehdytettävä alkuunsa”.

Oinonen määräsi 20.6. ja 21.6. käskyissään varuskuntien päälliköitä ja komendantteja huolehtimaan, että karkurijahtiin pitää organisoida mahdollisimman kunnokasta väkeä erityisesti etsintäpartioita johtamaan, koska “huonon johtajan alaisuudessa partio on kelvoton”. Oinosen käskyä voi perustellusti tulkita niin, etsintäpartiolle annettiin määräys ampua tavoittamansa karkurit heti.
Ei, tuosta Pelhon kertomasta ei voi millään ilveellä päätellä, että kyseessä olisi ollut käsky ampua karkureita heti.
Klaus Lindgrenin kommentoi kirjoitustani ja kirjoittaa ettei lainaamiani kenraali Oinosen alaisille tuhansille upseeereille antamia käskyjä 20.6. ja 21.6.1944 voi millään ilveellä päätellä, että kysymyksessä olisi ollut käsky ampua karkureita heti.

Olen kirjoituksessani avoimesti kertonut oman tulkintani ja sen myös asiallisesti perustellut.

Millä perusteella Lindgren päätyy omaan, ns. pehmotulkintaansa, ei selviä hänen lyheästä kommentistaan. Perustelematonta kommenttia tai heittoa voi kuitenkin pitää varsin tarkoitushakuisena, aran ja salatun sotilasvirkatoiminnan, puolustuspuheena.

Jätin omasta kirjoituksestani harkitusti pois kommenttini kenraali Oinosen kolmannesta - säilyneestä tai säilytetystä - karkureita koskevasta salaisesta kesäkuun 1944 käskystä, jossa Oinonen perustelee karkurijahdissa olevan kysymys nimenomaan "kiihottajien, kommunistien ja kaikenlaisten rauhan ystävien" seulonnasta karkureiden joukosta ja ja heidän tuhoamisesta.

Tosiasia, että Oinosen esikunnan seula, jolla kesäkuun 1944 Saimaan saarten karkurijahtiin seulottiin ja hyväksyttiin vain "kunnokasta väkeä", viittaa riidattaa etsintäpartioille annettuun laittomaan tappovaltuutukseen tai käskyyn.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA
Viimeksi muokannut Martti Pelho, 06.10.11 18:48. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Eihän näihin Pelhon kuvitelmiin pitäisi puuttua, mutta puututaan kuitenkin.
Martti Pelho kirjoitti:Asiakirjamerkinnät “Poltettava heti kun on luettu” tai “Poltettava heti kun on saatettu kenttäoikeuden puheenjohtajan ja virallisen syyttäjän tietoon” toistuu useimmissa sota-arkistossa säilytetyissä salaisiksi merkityissä kesän 1944 rintamakarkuruutta ja sotapakoilua koskevissa käskyissä samoin kuin ilmoituksissa annetuista ja täytäntöönpannuista kuolemantuomioista.
Nuo merkinnät ovat vain joissakin harvoissa asiakirjoissa. Kyse on silloin taustapohdinnoista, ei täytäntöönpanosta.Tuomiot karkureille ilmenevät kenttä- ja muiden oikeuksien päätösasiakirjoista.
Martti Pelho kirjoitti:Samalla tuhoaminen heikentää karkuruutta koskevien säilytettyjen asiakirjojen todistusvoimaa kun tiedämme tai voimme olla varmoja, että nämä asiakirjat kertovat vain osatotuuden. Toisaalla tutkitusti tiedämme, että näitä karkuruutta koskevia - säilytettyjä tai säilyneitä - asiakirjoja on jälkikäteen peukaloitu ja väärennetty halutunlaisen totuuden varmistamiseksi jälkipolvillemme.
Mistähän tutkimuksista asiakirjojen "peukalointi tai väärentäminen" ilmenee? Ketkä sen ovat tehneet ja miksi? Karkuruutta koskevia asiakirjoja on ainakin sadoittain.
Martti Pelho kirjoitti:Keskustelussa olen esittänyt aikaisemmin perustellun näkemyksen, jonka mukaan suojeluskuntalaisten ja sotapoliisien etsintäpartiot ampuivat kesäkuussa 1944 jo Saimaan saariin satoja karkureita käskystä harkiten, mielivaltaisesti, itsepuolustuksesti, karkurin yrittäessä pakoon tai karkurin muuten asettuessa vastarintaa.
Näkemys vaatisi perusteikseen todisteita. Nyt se on pelkkä kuvitelma. Pelhon yhteenlasketut ampumisväitteet merkitsevät noin 5 000 karkurin ampumista lyhyenä aikana ja suppealla alueella. Yhtään tapausta ei ole esittää.
Pelho lyö kevyesti akateemikko Haavikon, jonka teloitetuiksi väittämät 1 300 miestä jatkoivat lähes kaikki ( karkureiksi jäi lopulta pieni määrä, kaikki elossa sodan päättyessä) rintamapalvelustaan.
Martti Pelho kirjoitti:Oinosen määräykset 20.6. ja 21.6.1944 sisälsivät ohjeet siitä, miten karkureiden kanssa on “kenttäoikeuskäsittely sivuuttaen on meneteltävä”. “Kenttäoikeuksien sivuuttaminen” tarkoitti lain sivuuttamista ja aseitten käyttämistä selustassa karkureita vastaan. Oinosen käskyn perustelun mukaan “vallalle päässyt sotilaskarkuruus on voimakkain ottein tyrehdytettävä alkuunsa”.
Kotiseudulla pidätetyt karkurit toimitettiin kirjoillaolon perusteella joko takaisin yhtymiinsä tai tuomittiin sk-piirien kenttäoikeuksissa. Jälkimmäiset antoivat neljä kuolemantuomiota, jotka ylisotaoikeus muutti elinkautisiksi.
Miksi tällainen toiminnat tarvittiin, jos kaikki kiinnisaadut oli ammuttu?
Jälleen (turha) kysymys: missä nimet?
Kotiseudun pidätyksissä sai kyllä joitain karkureita ja poliiseja surmansa, mutta niistä on asianmukaiset tiedot.
Martti Pelho kirjoitti:“Kunnokkaan väen” hankkiminen etsintäpartioihin tarkoitti vuonna 1918 punikkien teloituksissa ja Lapuan liikkeen kyydityksissä kunnostautuneiden suojeluskuntalaisten ja sotapoliisien pestaamista karkurijahtiin. Poikkeuksellisen ankaran - selvästi myös laittoman - käskyn tiukalla toimeenpanolla ja vaitiolovaloilla haluttiin näin varmistaa karkureiden murhien jälkipyykin estäminen.
Poliittinen kuvitelma ei vastaa tosiasioita. Käskyssä tarkoitettiin toimintakykyisten etsintäpartioiden perustamista lähinnä is-komppanioista, lisäväen saantia varuskunnista ja siviilipoliisin mukana oloa. Usein toimintaa johti nimismies.
Martti Pelho kirjoitti:Kun kerrotuilla tavoilla selustassa Saimaan saarissa kesäkuussa 1944 suoritetuissa karkureiden hengenriistoissa oli - ja on edelleen - kysymys murhasta ja valtion vanhentumattomasta vahingonkorvausvastuusta, niistä ei luonnollisestikaan ohjeistuksen mukaisesti tehty virallista tappoilmoitusta päämajaan tai asianmukaista ilmoitusta kuolemanrangaistuksen käytöstä oikeusministeriölle ja oikeuskanslerille.
Karkurit toimitettiin ohjeiden mukaan tutkittaviksi ensin Lappeenrantaan ja edelleen yhtymiinsä. Pelhon tulisi esitää luettelot väittämistään hengenriistoista.
Martti Pelho kirjoitti:Jälkikäteen sotilasyksiköille annettiin määräyksiä ettei kesäkuussa 1944 toimeenpantuja karkureiden ampumisia tai teloituksia tule ilmoittaa mihinkään.Linjan mukaisesti IV AK:n esikunnan hallinnollisen toimiston päällikkö Eero Rautapään 17.8.1944 käskyn mukaan yksiköiden tulee jättää ennen 30.6.1944 toimeenpannut karkureihin kohdistetut toimet selvittämättä ja luetteloimatta.
Aseiden käytöstä oli ilmoitettava PM:n 20.6. 44 antaman käskyn mukaan. Tutkimukset ennen 20.6. pidätetyistä karkureista oli aika päivää tehty jo ennen 17.8. Niitä oli turha enää jatkaa. Karkurit oli palautettu yksiköihinsä ja tarpeelliset rangaistukset annettu ( mm. yli 4 000 vankeusrangaistusta).

Pelhon väitteet perustuvat edelleen poliittiseen näkemykseen, omiin kuvitelmiin, asiakirjojen tahallisiin virhetulkintoihin ja perusteettomiin syytöksiin.Kaikesta päätellen hän uskoo itse niihin vilpittömästi. Se ei muuta väitteitä todistetuiksi.

Tällä menolla hän ei tuo asiaan minkäänlaista lisäselvyyttä.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Ilmo Kekkoselle

Ilmo kirjoittaa sota-arkiston asiakirjoista seurravasti:

"Nuo merkinnät ovat vain joissakin harvoissa asiakirjoissa. Kyse on silloin taustapohdinnoista, ei täytäntöönpanosta.Tuomiot karkureille ilmenevät kenttä- ja muiden oikeuksien päätösasiakirjoista."

Kun "poltettava" merkintöjä on nyt kuitenkin sota-arkistossa olevissa rintamakarkuruutta ja sen taltuttamiseksi koskevia käskyja ja sotilasvirkatoimia koskevissa lukuisissa asiakirjoissa, niin hyvä kysymys on, mihin polttomääräyksillä pyrittiin? Tai mitä niillä tavoiteltiin?

Heikki Ylikankaan (2007) mukaan vastaus voi olla vain yhdenlainen:
Armeijan johdossa päätettiin jo tuolloin siitä, mitä armeija kertoo rintamakarkuruudesta ja karkureiden kohtelusta maan hallitukselle, eduskunnalle, oikeuskanslerille, oikeusministeriölle, omaisille tai ylipäätänsä kansalaisille ja mitä jätetaan harkitusti kertomatta. Useimmat omat kirjoitukseni ovat pohtineet sitä, mitä jätettiin harkitusti kertomatta.

Kesäkuun 1944 karkuutta ja karkureita koskevalle armeijan salailulla on siis jo varsin pitkät ja ansiokkaat perinteet. Sen syytkin ovat tosin varsin painavat.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Re: Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Pelholle hieman selvennystä: jos Oinosen ohjeissa puhutaan kenttäoikeuksien sivuuttamisesta ja voimakkaista otteista, se ei ollenkaan välttämättä tarkoita sitä, että karkurit aiottaisiin ampua. Muitakin tulkintamahdollisuuksia on, kuten ennen kaikkea Ilmo Kekkonen on osoittanut. Samoin siitä, että Oinonen käski panna etsintäpartioihin hyvät johtajat, voidaan päätellä vain se, että partioiden haluttiin onnistuvan tehtävissään. Teloittamiseen viittaavaksi ei tuota Pelhon antamaa tiedonpalasta kunnollisista johtajista luulisi saavan tulkittua millään konstilla.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Ilmo Kekkoselle

Martti Pelho kirjoitti: Heikki Ylikankaan mukaan vastaus voi olla vain yhdenlainen.
Älä muuta sano.



Best,

J. J.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Ilmo Kekkoselle

Martti Pelho kirjoitti:Useimmat omat kirjoitukseni ovat pohtineet sitä, mitä jätettiin harkitusti kertomatta. Kesäkuun 1944 karkuutta ja karkureita koskevalle armeijan salailulla on siis jo varsin pitkät ja ansiokkaat perinteet. Sen syytkin ovat tosin varsin painavat.
Olennaista tässä on miten tämä voidaan historiantutkimuksen menetelmillä tieteellisesti osoittaa. Toistaiseksi tuollaista näyttöä ei tunnu löytyneen.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Sotatuomari Usko Kärki

Armeijamme perinteisiin tulkintoihin sitoutuneille on ilmeisesti ylivoimaisen vaikea tunnustaa sitä sota-arkiston asiakirjoja koskevaa tosiasiaa, että divisioonien komentajien erilaisin laittomiin virkatoimiin ja määräyksin lain mukaan armeijasta muodollisesti riippumattomien ja puolueettomien oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluvien erillistuomioistuimien – kenttäoikeuksien - arkistot yritettiin eri kepulikonstein tuhota jo sodan loppuvaiheessa kesällä 1944 ja heti sen jälkeen.

Missä laajuudessa kenttäoikeuksien kesäkuun 1944 asiakirjojen tuhoamisessa onnistuttiin ja monenko kenttäoikeuden arkistot ovat tallella kokonaisuudessaan tai osittaisina sota-arkistossa, en ole havainnut julkaistun tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa faktaa.

Sotatuomari Usko Kärki kertoo muistelmissaan (s.115) kuvaavan tapauksen, miksi emme tule koskaan löytämään totuutta sota-arkistoon säilyneistä asiakirjoista.

Kärki kertoo muistelmissaan, että välirauhan tultua solmituksi 1.
Rannikkodivisioonan komentaja kenraalimajuri Eino Järvinen käski hänen polttaa divisioonan kenttäoikeuden arkiston kaikki asiakirjat. Kärki kertoo kieltäytyneensä ja katsoi olevansa velvollinen noudattamaan arkistoa koskevassa periaatteellisessa asiassa yksinomaan sotaylioikeuden määräyksiä.

Armeijan johdolla ja sen kenraaleillahan ei ollut laillista käskyvaltaa muodollisesti riippumattomien mutta osittain omia sotilasvirkatoimia koskevien kenttäoikeuksien arkistojen asiakirjojen tuhoamiseksi. Luonnollisesti armeijan johdon kenttäoikeuksien arkistojen tuhoamistoimiin perustuvissa sotilasvirkatoimissa oli kysymys Lapaun liikkeen perinteeseen perustuvasta ns. isänmaallisesta laittomuudesta.

Sotatuomari Kärjen periaatteellisuuden ansiosta kyseisen kenttäoikeuden arkisto säilyi tuholta vuosina 1944-45. Kysymys siitä, onko kyseisen 1. Rannikkodivisioonan kenttäoikeuden arkisto säilynyt - ja jos on, niin miltä osin - meidän päiviimme sota-arkistossamme, on mielenkiintoinen asiaan paremmin perehtyneiden vastattavaksi.

Kärki kertoo muistelmissan (s.113-114) myös miten hän vastasi kesäkuussa 1944 divisioonan komentajalle, jonka allekirjoittaman käskyn mukaan jokainen Haminan edustan saarilta omin luvin lähtenyt sotilas ammuttaisiin:

Herra Kenraali, tämä käsky ei sido minua. Minua sitoo vain Suomen laki ja lailliset päätökset.”

Sotatuomarin laillisuuslinja voitti armeijan johdon harjoittaman mielivallan: Haminan edustan saarilta karanneet tuomittiin myöhemmin vain vankilaan.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA
Viimeksi muokannut Martti Pelho, 09.10.11 19:22. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Sotamies Kalle Einari Koskinen (1914-44)

Romahtaako rintama?- tutkimuksessa, s. 239-46, kerrotaan sota-arkistossa säilyneisiin asiakirjoihin perustuen sotamies Kalle Einari Koskinen (11/JR 57, synt. 1914) kohtalo.

Vaimo Rauha Koskinen pyysi sodan jälkeen puolustusministeriöstä nähtäväkseen miehensä katoamista koskevat asiakirjat.

Suomen oikeuden mukaanhan Rauha Koskisella oli silloin ( ja kahdella lapsella nyt) laillinen oikeus saada miestään (isäänsä) koskevat ministeriön hallussa olevat asiakirjat tai niiden jäljenteet käyttöönsä. Salaamisperinteessä elävän puolustusministeriön virkamiehet olivat ja ovat asiakirjojen asianosaisjulkisuuden suhteen toista mieltä. Rauha Koskinen ei saanut koskaan nähtäväkseen miestään koskevia asiakirjoja.

Lisäksi vaimo vaati puolustusministeriöltä lopullista selvitystä, onko mieheni karannut ja karkaamisen johdosta teloitettu?

Rauha Koskisen kertoo kirjeessään tietävänsä muutamia hänen rintamatovereita, jotka ovat sanoneet minulle että omat ampuivat mieheni. Vaimon kertoman mukaan hän sai mieheltään kaksi kirjettä Lappeenrannasta (7.7. ja 13.7.), joissa mies kertoi olevansa pidätettynä Lappeenrannassa.

Rauha Koskinen kirjoitti 15.8.1948 uudemman kirjeen, jossa kertoi ettei ole saanut kaksine lapsineen huoltoapua eikä selkoa yli kolmeen vuoteen miehensä kohtalosta. Vaimo kertoo kirjeessään ettei päivämäärän 13.7.1944 jälkeen ole kuullut mitään silloin Lappeenrannassa pidätettynä olleen miehensä kohtalosta.

Kalle Einari Koskinen julistettiin virallisin muodoin kuolleeksi 4.11.1949. Eli 64 kuukautta katoamispäivästään, joksi virheellisesti väärennettiin 30.6.1944., jolloin Koskinen oli sota-arkiston asiakirjojen mukaan vielä virallisestikin karkuteillä.

Samaisten asiakirjojen mukaan Koskinen pidätettiin 5.7.1944 Pieksämäellä kahden muun kumppanikarkurin, Oskari Leppäsen ja Veikko Rantalaisen, kanssa ja lähetettiin HTK 1:een Lappeenrantaan.

Asiakirjojen mukaan kolmikko karkasi komppaniastaan marssitauolla Lempäälässä Raudun pitäjässä 14.6. tai 15.6.1944.

Koskisen nimi esiintyy osittain säilyneessä Lappeenrannan HTK 1:n henkilökortistossa, ja häntä koskevia kuulustelupöytäkirjoja ilmoitetaan lähetetyn 11.7. III armeijakunnan HTK 11:een.

Koskisen karkurikumppanien Oskari Leppäsen ja Veikko Rantalaisen osalta asiakirjat kertovat heidän sotakuukausipalkka pidätetyn 14.6.-16.7.1944 väliseltä karkuruusajalta. Viimeksi mainittuna päivänä (16.7) Leppänen ja Rantalainen ovat asiakirjojen mukaan siis palanneet rykmenttiinsä, ja heidät on katsottu yksikössään jälleen kyseiseen palkkaan oikeutetuiksi 17.7.1944 alkaen. Kalle Einari Koskisen osalta vastaava tieto puuttuu kokonaan asiakirjoista.

JR 57:n oikeusupseeri Kauko Kuosmanen kuulusteli Leppästä ja Rantalaista 17.7. 1944. Heitä kuulusteltiin uudelleen rykmentin esikunnassa 24.-25.7.1944.

Koska karkurikolmikon johtajaa Koskista ei lainkaan mainita 17.7. kuulustelujen ja jatkokuulustelujen 24.-25.7.1944 yhteydessä, hänen osaltaan ei siis tarvittu lisätutkintoja. Hänen kohtalonsa oli päätetty ja ratkaistu vähän aikaisemmin Lappeenrannassa toisin.

Koskisen kohtaloon kätkeytyy kolme arvoitusta.

Ensinnäkin hänen kohdallaan sota-arkistossa on poikkeuksellisesti säilytetty vaimon kirjeet eikä vain lyhyesti ja tarkoitushakuisesti siteerattu niitä kuten sotilasviranomaisilla oli tapana.

Toiseksi sotilasviranomaiset ovat peukaloineet Koskisen katoamispäivämäärän aikaan (30.6.1944), jolloin hän sota-arkiston asiakirjojen mukaan oli pakoreissulla.

Kolmanneksi Koskisen katoamispaikaksi on sotilasviranomainen merkinnyt ylimalkaisesti “Karjalan kannas”. Sotavainajien Internet-tiedostossa Koskisen kuolinpäiväksi ilmoitetaan – myös virheellisesti - 30.7.1944. Koskinen ammuttiin sota-arkiston asiakirjojen mukaan selustassa karkurina 11.-15.7.1944 välisena aikana.

Sota-arkiston asiakirjoista saatavien tietojen perusteella Lappeenrannan Huhtiniemessä toiminut HTK 1:n erillistuomioistuin ratkaisi karkurikolmikon kohtalon ja määräsi Koskisen karkuriryhmän johtajana teloitettavaksi kaksinkertaisena karkurina.

Koskisen laiton teloitus toimeenpantiin ampumalla 11.-15.7.1944 välisenä aikana.

Sota-arkistomme virallisten asiakirjojen mukaan Koskista ei ole voitu teloittaa Lappeenrannassa koska virallisten asiakirjojemme mukaan Lappeenrannassa ei teloitettu koko vuonna 1944 yhtään rintamakarkuria.

Kun sota-arkistomme asiakirjoja on laajassa mitassa peukaloitu sotilasviranomaistemme toimesta, ja varmuudella juuri Kalle Einari Koskisen teloitusta tai murhaa koskevien asiakirjojen osalta, niin on perusteltua olettaa, että pidetetty Kalle Einari Koskinen ammuttiin ja kuoli omien luodeista Lappeenrannassa ja haudattiin Lappeenrantaan.

Koska Koskisen hengenriisto on ilmeisesti murha ja sitä koskeva valtion vahingonkorvausvastuu ei vanhene koskaan, on perustelua pohtia sitä, miten Suomen valtio ratkaisee Koskisen laittomaa hengenriistoa koskevan vahingonkorvausvastuunsa: vapaaehtoisesti osana laajempaa sota-arkiston asiakirjojen perusteella ristiriitaisten tietojen mukaan epäselvissä olosuhdeissa selustassa karkurina kadonneina kuolleeksi julistettujen kanssa vai siviilikanteella?

Heikki Ylikankaan mukaan sota-arkiston tarkemmalla ja systemaattisella, julkiseen rahoitukseen perustuvan, tutkijaryhmän työllä on arkistoista on löydettävissä runsaasti Koskisen kohtalon kaltaisia tapauksia, joissa on kysymys laittomasta hengenriistosta eli murhasta.

Kalle Einari Koskista ei ole toistaiseksi kirjattu Suomen valtion toimin karkurina teloitetuksi.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Sotamies Kalle Einari Koskinen (1914-44)

Pelho jatkaa perättömien väitteiden esittämistä. Kalle Koskisen tapausta käsiteltiin muutama vuosi sitten näilläkin palstoilla Ylikankaan tutkimusten yhteydessä.
Martti Pelho kirjoitti:Koskisen nimi esiintyy osittain säilyneessä Lappeenrannan HTK 1:n henkilökortistossa, ja häntä koskevia kuulustelupöytäkirjoja ilmoitetaan lähetetyn 11.7. III armeijakunnan HTK 11:een.
Tietysti Koskisen nimi esiintyy HTK 1:n asiakirjoissa. Hänhän oli Lappeenrannassa pidätettynä ollessaan HTK:n muonituksessa.Vastoin Pelhon aiempia väitteitä nimilistat ovat säilyneet.
Martti Pelho kirjoitti:Sota-arkistomme virallisten asiakirjojen mukaan Koskista ei ole voitu teloittaa Lappeenrannassa koska virallisten asiakirjojemme mukaan Lappeenrannassa ei teloitettu koko vuonna 1944 yhtään rintamakarkuria.
Martti Pelho kirjoitti:Kun sota-arkistomme asiakirjoja on laajassa mitassa peukaloitu sotilasviranomaistemme toimesta, ja varmuudella juuri Kalle Einari Koskisen teloitusta tai murhaa koskevien asiakirjojen osalta, niin on perusteltua olettaa, että pidetetty Kalle Einari Koskinen ammuttiin ja kuoli omien luodeista Lappeenrannassa ja haudattiin Lappeenrantaan.
Asiakirjojen mukaan Koskinen vietiin saatettuna junalla III AK:n HTK 11:een. Sen jälkeen hänet on ilmeisesti viety rykmenttiinsä, mutta siihen tiedot loppuvat.
Jos Koskista koskevia asiakirjoja on peukaloitu, niin miksi niitä on säilynyt? Miksei ole tuhottu kaikkia?
Martti Pelho kirjoitti:Heikki Ylikankaan mukaan sota-arkiston tarkemmalla ja systemaattisella, julkiseen rahoitukseen perustuvan, tutkijaryhmän työllä on arkistoista on löydettävissä runsaasti Koskisen kohtalon kaltaisia tapauksia, joissa on kysymys laittomasta hengenriistosta eli murhasta.
Miten sota-arkistosta nyt löytyykin Koskisen kaltaisia tapauksia? Eikö asiakirjoja olekaan väärennetty, hävitetty ja peukaloitu?
Se, mitä tarkalla arkistotyöllä voidaan selvittää, on kadonneiden kohtalot. Sitä on esittänyt mm. Jarmo Nieminen. Hänhän selvitti yksityiskohtaisesti Viipurissa kadonneet.

Kalle Koskisesta tiedetään varmuudella, että hänet on viety takaisin yhtymäänsä. Sen jälkeen tiedot puuttuvat. Ylikankaan ja Pelhon "tutkimuksilla" niitä ei löydykään.

Tapauksen tutkineen Jukka Lindstedtin mukaan Koskisen teloituksesta ei ole minkäänlaista näyttöä eikä ampumisesta uskottavaa näyttöä ( TT-44 s. 312).

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: Sota-arkiston salat - poltettu, tuhottu vai peukaloitu?

Martti Pelho kirjoitti:Missä laajuudessa kenttäoikeuksien kesäkuun 1944 asiakirjojen tuhoamisessa onnistuttiin ja monenko kenttäoikeuden arkistot ovat tallella kokonaisuudessaan tai osittaisina sota-arkistossa, en ole havainnut julkaistun tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa faktaa.
Pelholla näkyy olevan erityisiä ongelmia havaita tieteelliseen tukimukseen perustuvia faktoja. Sellaisiksi hän tuntuu toisaalta laskevan ennen kaikkea omat ja eräiden muiden henkilöiden mielikuvituksen tuotteet, kunhan ne sopivat Pelhon ennakkoasenteeseen..

Kenttäoikeuksien arkistot ovat entisessä Sota-arkistossa, missä niitä ovat monet tutkijat hyödyntäneet. Tiettävästi Pohjois-Uudenmaan sk-piirin arkistoa tuhoutui pommituksessa talvella -44, mutta muuten asiakirjat ovat tallella.

Pelhon olisi hyvä tutustua entiseen sota-arkistoon ennen sitä koskevien loputtomien perättömien väitteiden esittämistä. Toisaalta tieto tietysti veisi pohjaa kuvitelmilta, joita tuntuu riittävän..

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”