Historia kielipoliittisena lyömäaseena

[Vetehinen]

Näin ollen Ruotsissa ja Venäjällä molemmissa oli kielenä kansan kieli. Venäjällä venäjä ja Ruotsissa ruotsi. Taisipa olla Norjassakin norja ja Tanskassa tanska jne.

Norjan mutkikas kielihistoria ei näemmä sitten ole Vetehiselle tuttu. Tai sen paremmin Norjan historia ylipäätään, tuon kommentin perusteella.

Tiedoksi vain, että Norjan kielikiista jatkuu vielä tänä päivänäkin.

Kirjoitukseni koski sitä, onko maan hallinto vähemmistön kielellä, eikä kielikiistaa. Tiedän kuitenkin hiukan Norjasta, että siellä suurin osa puhuu bokmålia, joka perustuu ja muistuttaa tanskaa.

[Vetehinen]

Jos kuitenkin tarkoituksesi on väittää, että vähemmistön kieli oli jossakin maassa ainoa hallinnon ja koulutuksen kieli, niin mieluusti otan tiedon vastaan, mikä tai mitkä ovat niitä maita.

Esimerkkejä maista missä ylin koulutuslaitos toimi muulla kuin kansan kielellä ovat esim. Viro ja Tsekki. Kummassakin yliopistoilla opetettiin saksaksi, Tsekissä vuoteen 1848, Virossa vuoteen 1919 asti.

Tilanteemme on tuossa suhteessa saman kaltainen kuin Virolla ja osin Tsekillä, mutta millä kielellä opetettiin yliopistoon valmentavissa kouluissa ja oliko ainoa hallinnon kieli saksa?

[skrjabin]

Tilanteemme on tuossa suhteessa saman kaltainen kuin Virolla ja osin Tsekillä, mutta millä kielellä opetettiin yliopistoon valmentavissa kouluissa ja oliko ainoa hallinnon kieli saksa?

Hallintokieli oli Virossa saksa 1800-luvun jälkipuoliskolle asti, jolloin sen korvasi venäjä. Tsekissä tsekki tuli saksan rinnalle yliopistossa jo varhemmin, ja oletettavasti siten myös ainakin osin hallinnossa.

[Vetehinen]

Esittämiäsi yksikielisiä maita on historiassa ollut varsin harvassa.

Oikeastaan arvelin jo kysyessäni, että tulee vaikeuksia palstan historian ammattilaisille antaa maan nimiä, joissa vähemmistön kieli on ollut ainoa hallinnon ja koulutuksen kieli.

Vielä ei ole tullut yhtään.

Suomi vaikuttaakin poikkeukselta, vaikka vasta äsken esitettiin, että Suomen tilanne olisi ollut tavallinen ja normaali.

Jään odottamaan, jos joku keksii maan, joka vastasi Suomen tilannetta.

[ekyto]

Jään odottamaan, jos joku keksii maan, joka vastasi Suomen tilannetta.

Miksi se on sinulle tärkeää? Mitä merkitystä sillä on?

[Vetehinen]

Hallintokieli oli Virossa saksa 1800-luvun jälkipuoliskolle asti, jolloin sen korvasi venäjä. Tsekissä tsekki tuli saksan rinnalle yliopistossa jo varhemmin, ja oletettavasti siten myös ainakin osin hallinnossa.

Jos tuo pitää paikkansa, niin Viron tilanne on muistuttanut Suomen tilannetta 1800-luvulla. Suomi oli samassa veneessä virolaisten kanssa.

Nykyään tilanne on toinen, koska Virossa ei ole entisen saksalaisen vähemmistön jäljiltä saksaa hallinto ja koulutuskielenä.

Ilmeisesti muita maita kuin Viro ei löydy ainakaan tähän hätään. Vain Viro ja Suomi olivat maita, joissa vähemmistön kieli oli ainoa virallinen kieli ja ainoa koulutuksen kieli. Siltä vaikuttaa. Se että Suomen tilanne olisi ollut normaali ja tavallinen saanee nyt mennä romukoppaan, eiks vaan?

[jsn]

Oikeastaan arvelin jo kysyessäni, että tulee vaikeuksia palstan historian ammattilaisille antaa maan nimiä, joissa vähemmistön kieli on ollut ainoa hallinnon ja koulutuksen kieli.

Tarkoitatko "maalla" jotakin kulttuurimaantieteellistä aluetta vai itsenäistä valtiota?

[Vetehinen]

Oikeastaan arvelin jo kysyessäni, että tulee vaikeuksia palstan historian ammattilaisille antaa maan nimiä, joissa vähemmistön kieli on ollut ainoa hallinnon ja koulutuksen kieli.

Tarkoitatko "maalla" jotakin kulttuurimaantieteellistä aluetta vai itsenäistä valtiota?

No jos tuota kysyt, niin sanotaan nyt vaikka, että sellaista maata, jonka hallinto olisi itse voinut päättää hallinnon kielestä ja koulutuksen kielestä. Grönlanti on vähän sivussa tuosta, koska Tanska päätti, joten haettu maa olisi Tanska itse.

[skrjabin]

Nykyään tilanne on toinen, koska Virossa ei ole entisen saksalaisen vähemmistön jäljiltä saksaa hallinto ja koulutuskielenä.

Joo no ei ole enää niitä Balttian saksalaisiakaan kun jokseenkin kaikki vielä jäljellä olleet karkotettiin 1945.

Ilmeisesti muita maita kuin Viro ei löydy ainakaan tähän hätään. Vain Viro ja Suomi olivat maita, joissa vähemmistön kieli oli ainoa virallinen kieli ja ainoa koulutuksen kieli. Siltä vaikuttaa. Se että Suomen tilanne olisi ollut normaali ja tavallinen saanee nyt mennä romukoppaan, eiks vaan?

Ei minulla ainakaan tässä mitään hätää ole. Ja toisekseen, esitin asiasta parikin esimerkkiä, Viron ja Tsekin. Halutessasi voit tietysti setviä historiallisia kielioloja vaikkapa Slovakiassa, muissa Balttian maissa jne jne. Noin ihan näppituntumalta sanoisin että Suomen tapaus ei ole tuossa joukossa mikään poikkeus.

[jsn]

No jos tuota kysyt, niin sanotaan nyt vaikka, että sellaista maata, jonka hallinto olisi itse voinut päättää hallinnon kielestä ja koulutuksen kielestä. Grönlanti on vähän sivussa tuosta, koska Tanska päätti, joten haettu maa olisi Tanska itse.

Suomi ei ollut 1800-luvulla itsenäinen valtio, ei liioin Slovakia, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjästä ja Ukrainasta puhumattakaan. Se, että kyse oli poliittisesta riippuvuudesta toiseen valtioon, tekee asian jo hivenen ymmärrettävämmäksi. Kaikilla Venäjän reuna-alueilla valta oli ei-venäläisillä eliiteillä.

1800-luvun alussa Habsburgien monarkiaan kuuluvalla Slovakian alueella (jollaista ei tuolloin tunnettu nimellä, vaan nimi on myöhäisempi keksintö, kuten Tshekkoslovakia ja Jugoslaviakin, joita ei kumpaakaan enää edes ole) valta oli unkarinkielisen vähemmistön käsissä. Böömissä ja Määrissä, jotka kuuluivat samaan valtioon hallinto oli pitkään ollut saksankielinen. Tshekin kieli tuli 1800-luvulla asteittain käyttöön. Varsin suuri merkitys oli siinä, että eliitti tahtoi alkaa käyttää tätä kieltä poliittisista syistä, kuten Suomessakin. Böömin ja Määrin kruununmaiden alueella saksalaiset olivat silti vähemmistö. Samoin nykyisten Albanian, Bulgarian, Serbian jne. alueella käytettiin vielä 1800-luvn alussa hallintokielenä turkkia.

Kuten skrjabin oikein totesi, itäisen Euroopan saksalaisvähemmistöille kävi toisessa maailmansodassa kurjasti. Niitä ei ole enää olemassa.

[Tomppa]

Mielenkiintoista että pidetään itsestäänselvyytenä ettei maan enemmistön kielellä tai ihmisillä ollut mitään merkitystä vaan eliitti halusi pitää langat omissa käsissään eikä edes halunnut opetella enemmistön kieltä

Tätä varmaan pidettiin vielä 1800-luvun alussa "itsestäänselvyytenä" kaikkialla, kielellinen nationalismi kun oli vielä tuolloin lähes täysin tuntematon ilmiö ja eliitti ei vielä läheskään kaikkialla puhunut samaa kieltä kansan kanssa. "Kansa" kun ei ylipäätään ollut mikään tekijä politiikan näyttämöllä.

Juuri näin! Nykyisestä näkökulmasta katsoen sen aikaisen maailman käytännöt, arvot ja elämäntpa tuntuvat tietysti kummallisilta ja sorroltakin, mutta aikalaiset eivät sitä kuitenkaan voineet silloin nähdä samalla tavalla kuin me nyt.

Aika erikoinen tulkinta historiasta etteivät suomalaiset halunneet elintasonsa lisääntyvän vaan olivat tyytyväisiä oloihinsa. Mihin tämä näkemys perustuu? Tuskinpa autonomian alkuaikoina oli rahvaalla paljon muuta tehtävää kuin ruoan ja muun elämisen tarpeen tyydyttäminen mutta ihmiselle yleensä on luontaista parantaa näitä olosuhteita ja tuntuisi kummalliselta ettei näin olisi tapahtunut myös Suomessa.

Varmasti suomalaisetkin halusivat että viranomaiset ymmärtävät mitä he puhuivat vaikka kokonaisvaltainen käsitys yhteiskunnasta oli suurimmmalla osalla rajallinen kuten useimmilla nykyisin talouspolitiikasta. Tuntuu että tällä kummallisella historiantulkinnalla vain pyritään selittelemään nykyisyyden kielipoliittisia omituisuuksia joita nyt ei voi järjellä selittää.

[Vetehinen]

No jos tuota kysyt, niin sanotaan nyt vaikka, että sellaista maata, jonka hallinto olisi itse voinut päättää hallinnon kielestä ja koulutuksen kielestä. Grönlanti on vähän sivussa tuosta, koska Tanska päätti, joten haettu maa olisi Tanska itse.

Suomi ei ollut 1800-luvulla itsenäinen valtio, ei liioin Slovakia, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjästä ja Ukrainasta puhumattakaan. Se, että kyse oli poliittisesta riippuvuudesta toiseen valtioon, tekee asian jo hivenen ymmärrettävämmäksi. Kaikilla Venäjän reuna-alueilla valta oli ei-venäläisillä eliiteillä.

1800-luvun alussa Habsburgien monarkiaan kuuluvalla Slovakian alueella (jollaista ei tuolloin tunnettu nimellä, vaan nimi on myöhäisempi keksintö, kuten Tshekkoslovakia ja Jugoslaviakin, joita ei kumpaakaan enää edes ole) valta oli unkarinkielisen vähemmistön käsissä. Böömissä ja Määrissä, jotka kuuluivat samaan valtioon hallinto oli pitkään ollut saksankielinen. Tshekin kieli tuli 1800-luvulla asteittain käyttöön. Varsin suuri merkitys oli siinä, että eliitti tahtoi alkaa käyttää tätä kieltä poliittisista syistä, kuten Suomessakin. Böömin ja Määrin kruununmaiden alueella saksalaiset olivat silti vähemmistö. Samoin nykyisten Albanian, Bulgarian, Serbian jne. alueella käytettiin vielä 1800-luvn alussa hallintokielenä turkkia.

Siinähän niitä oli. Itä-Eurooppalaisia ja Baltialaisia maita, joissa kieliolot muistuttivat 1800-luvun Suomea. Toki erojakin oli. Slovakia oli ja vissiin Tsekkikin Itävalta-Unkarin osia. Verrokki olisi siten aika, jolloin Suomi oli osa Ruotsia.

Baltian maat kuuluivat, ainakin Viro kuului, Venäjään.

Hallinnon malli noissa maissa sitten kuitenkin erosi Suomesta. Mahtoiko mikään mainitsemistasi maista omata omaa hallintoa täysivaltaisesti tai autonomisena alueena? Epävarmaa on myös oliko kaikissa koulutuksen kieli kansan kieli vai vähemmistön kieli.

Mainitsemissasi maissa "vähemmistö" hallinto oli kuitenkin ilmeisesti vieraan valloittajan hallintoa, eikä kuten Suomessa oman maan vähemmistön hallintoa.

Unkarilaiset unkarilaistivat 1800-luvulla slovakeja:
"Magyarization was not just about the forced use of the Hungarian language. The doctrine's supposed justifications have root in the then Hungarian notion that a native of the Kingdom of Hungary could not be a patriot unless he spoke, thought, felt and totally identified as a Magyar." http://www.slovakia.org/history-magyarization.htm

Kuulostaa muuten aika tutulta, paitsi että Suomessa suomalaisia ruotsalaistivat Suomen ruotsalaiset eikä toisen valloittajan hallinto kuten Slovakiassa.

Suomen hallinnon perinne näiden tietojen valossa viittaa Itä-Eurooppaan ja Baltian maaorjuuden suuntaan. Ilmeisesti seikka näkyy joissakin hallinnon kummallisuuksissa edelleen.

[Heikki Jansson]

Kansaa alettiin opettamaan lukemaan vasta 1800-luvun loppupuolella. Miksi kirjoittaa kansalle suomeksi, jos kansa ei osannut lukea? Täysin turhaa toimintaa se olisi ollut. Eikä kansaa myöskään ollut tarve opettaa lukemaan, koska ei kansa sen aikaisissa töissään luku- ja kirjoitustaitoa tarvinnut.

Aivan niin. Ruotsin vallan aikana kokonaisuuudessaan eli suurinpiirtein 1700-luvun loppuun saakka ei ollut mitään syytä, minkä vuoksi rahvaalle olisi opetettava luku- ja kirjoitustaitoa. Lukutaito alkoi leviämään vasta 1800-luvun toisella puoliskolla massamme. Ainakin siihen aikaan saakka kansalainen syntyi ja kuoli eläen kuten vanhempansakin, luku- ja kirjoitustaidottomana ja useimmiten tehden maatalouteen liittyvää työtään, käyden kirkossa sunnuntaisin kuunnellakseen saarnan ja veisatakseen Jumalaa ja kuningasta ylistäviä virsiään, ja keskustellakseen tietysti naapuriensa kanssa.

Jos joku joutui tappeluun, useimmiten tavallisesti viinapäissään, ja sen myötä syytettynä käräjille, tuomari kyllä useimmiten ymmärsi mitä syytetty sanoi ja osasi puhua paikallisten kieltä riittävästi ainakin puhuakseen sytytetyn kanssa, mutta tuomio laadittiin ja pöytäkirja pidettiin tuomioistuimen virkakielellä eli ruotsiksi (kun pöytäkirja laaditaan nykyisin meillä asianosaisen käyttämällä kielellä, suomeksi tai ruotsiksi). Tuomarien ja voutien (syyttäjien) kielitaidossa oli toki paljonkin puutteita.

Kumpikaan ei, ei sen enempää suomenkielinen kuin ruotsinkielinenkään syytetty, saanut tietenkään, lukutaidottomia kuin olivat, mitään selvää pöytäkirjoista eikä heillä ollut edes tietoa siitä mistä pöytäkirjat saisi (tai rahaa niiden lunastamiseen). He joutuivatkin pyytämään lukutaitoiselta apua pöytäkirjoihin tutustumista varten sikäli kuin olivat saaneet pöytäkirjat jotenkin haltuunsa. - Nykyisinkin vain aniharva rangaistukseen käräjäoikeudessa tuomituista haluaa saada tutustuttavakseen pöytäkirjat, joita ei heille toimiteta viran puolesta, vaan tyytyvät siihen, minkä ovat saaneet tietoonsa käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä. Näin oli arvattavasti myös 1700-luvulla ja tätä aiemmin.

Liioin ei kansan riveihin kuuluvalla ollut kykyä laatia valitusta hovioikeudelle vaan tämä joutui uskomaan tämän tehtävän asianajajalle, joka hallitsi sekä tarvittavan lainopin että oli kielitaito. Se tosin tuli usein asianosaiselle ylivoimaisen kalliiksi.

Sama tilanne koskee kielivähemmistöjä nykyisinkin monessa eri masssa, joissa vallitsee yksikielisyys. Tällaiseen 'sortoon' pyrkii tiettävästi moni fennomaani nykyisin Suomessakin (yksikielisyyteen, ilman velvollisuutta viranomaisille muun kuin suomen kielen taitoon ja käyttöön. Nämä pyrkivät siis muidenkielisten 'sortoon').

Hallinto- ja koulutuskieliä ei "valittu" demokraattisesti missään maassa, vaan ne ovat tulleet käyttöön historiallisen prosessin myötä. Asia ei ollut relevantti kysymys, koska niin harva ymmärsi kirjakieltä, olisi se sitten "omaa" tai jotakin muuta.

Aivan. Tällöin olikin vallalla näkemys, jonka mukaan valtiovalta kuului kuninkaalle eikä rahvaalle (ja oli ollut jo ainakin 1500-luvun alkupuolelta). Ei siis katsottu, kuten nykyisin, että valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa eduskunta (josta ei ollut silloin tietysti tietoakaan). On sinänsä myös selvää, että nykyisten mittapuiden mukaan tuolloin laajasti sorrettiin rahvasta. Myös sitä erikoistapausta, ettei asiakirjoja laadittu asianosaisen käyttämällä kielellä (suomen kieli ei tosin ollut muuta kuin kehitteillä aikana ennen 1800-luvun toista puoliskoa) voidaan sanoa tuon aikaiseksi 'systemaattiseksi sorroksi' suomenkielisiä kohtaan. Sortoa harjoittivat tietysti valtaapitävät 'ruotsinkieliset', ne, joiden vastuulla oli tuonaikaisen rahvasta sortaneen systeemin ylläpitäminen ja tämän 'sortonsa' nämä kohdistivat alamaisia kohtaan muun muassa ylläpitämällä yksikielisyyttä. Tämä lienee myös sääntö monissa nykyisin yksikielisessä maassa?

Valtaapitävien laiminlyönti huolehtia suomenkielisten palveluiden saatavuudesta suomenkieliselle rahvaalle (ja valtakunnassa asuville muille vähemmistöille) eli senaikainen 'sorto' kohdistui tietysti eniten yhteen kielelliseen vähemmistöön, suomenkielisiin. Myös koulupalveluiden tarjonta kansalaisille oli lähes olematonta (riippumatta kielestä). Ymmärtääkseni tämä on yleisesti tunnettua. Luulisin, että kielivähemmistöjen sanotunkaltainen sorto on tavattoman yleistä, nykyisinkin, erityisesti yksikielisissä valtioissa, lukutaidon yleisyydestä huolimatta.

Kiistämätön fakta on, että suomenkieliset olivat valtakunnassa kielivähemmistönä aikana n. 1100-1917, jolloin enemmistön kieli oli aluksi ruotsi (ja myöhemmin venäjä - tosin autonomia?). Tänä aikana maassamme asuneet joutuivat monien kielitaidottomuudesta aiheutuneiden 'sortotoimenpiteiden' kohteeksi ainakin nykyajan mittapuun mukaan mitattuna. Eri asia on, onko mitään syytä soveltaa tällaista mittapuuta. Asia on minusta peräti triviali, niin että pitäisi oikeastaan kysyä 'So what'?'

Että semmottii...

[Veikko Palvo]

"Suomesta" ilmeisestikin tuli Suomi Porvoossa Suomen sodan ollessa vielä kesken 1809.
Göran M. Sprengtporten oli perustanut Haapaniemen Sotakoulun Kuopioon 1779 ja opetteli wikin mukaan itsekin tuolloin suomenkielen.
Göran lähti Pietarin kautta Ranskaan kahdeksi vuodeksi tutustuen mm. amerikkalaiseen Benjamin Frankliniin ja oletettavasti amerikkalaisiin aatteisiinkin.
( kuten ranskalaisetkin )
Kustaa III ei maksanut enää Göranin Pariisin elelyn velkoja ja tämä lähti Venäjälle osallistuen Kustaan sotaan venäläisten puolella neuvonantajana haavoittuen Porrassalmen taistelussa.

Göran Sprengtporten lienee ollut yhteydessä Anjalan liittolaisiin Liikkalan nootin laatimisen merkeissä, kapinallisten upseerien on kirjoitettu ainakin olleen yhteydessä Katariina II:seen.
J.L.Runeberg Porvoossa kirjoitti lohjalaisesta Sven Dufvasta/ Duvasta, Tuuvasta - Koljonvirran taistelun sankarista.

Kielikiistojen aikaan ennen sotia 1920-...1930-luvuilla Göran Sprengtportenista luotiin kuva Itämaakunnan itsenäisyydestä haaveilleena ihanteellisena suomalaisena henkilönä.
J.L.Runebergin Dufvan esikuvaksi on Ruotsissa arveltu lohjalaissyntyistä ruotusotamies nro. 100., Bångia.
Ruotusotamiehellehän annettiin nro ja nimi.
Koljonvirran Sandelsin poika Gustaf Sandels pystytti 1909 Lyckseleen Bångille muistomerkin ehkä isänsä ja omankin maineensa kartuttamiseksi, eikä tuon muistomerkin pystyttämisessä näytä olleen merkitystä sillä, että ruotsalaisenkin tutkijan mukaan oli hyvin epävarmaa oliko Bång Sven Tuuvan esikuva.

Mutta
Suomen kielikiistojen aikaan satakunta vuotta sitten näytetään juhlittun samaa Koljonvirran taistelun sankaria Pohjanlahden molemmin puolin.
Ja
Göran Magnus Sprengtportenin nimikin suomennettiin 1920-luvulla Yrjö Maunuksi,
mutta Ruotsin puolella Yrjö Maunun jälkimaineeseen lienee suhtauduttu hieman kylmäkiskoisesti?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Valtaapitävien laiminlyönti huolehtia suomenkielisten palveluiden saatavuudesta suomenkieliselle rahvaalle (ja valtakunnassa asuville muille vähemmistöille) eli senaikainen 'sorto' kohdistui tietysti eniten yhteen kielelliseen vähemmistöön, suomenkielisiin. Myös koulupalveluiden tarjonta kansalaisille oli lähes olematonta (riippumatta kielestä). Ymmärtääkseni tämä on yleisesti tunnettua. Luulisin, että kielivähemmistöjen sanotunkaltainen sorto on tavattoman yleistä, nykyisinkin, erityisesti yksikielisissä valtioissa, lukutaidon yleisyydestä huolimatta.

Kirjoitit pienen sievän puolustuspuheen ruotsalaiselle hallinnollemme. Et ehkä havainnut kyselyä anakronismista, tai jos olet, et ehkä viitsinyt, kehdannut tai osannut vastata. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Poimin pikku kirjoituksestasi tuon yllä olevan kohdan, koska kutsut siinä suomalaisia kielivähemmistöksi. Tarkoittanet Ruotsin vallan aikaa tai saatat tarkoittaa nyky-Ruotsia, jossa suomi on vähemmistökieli muutamissa kunnissa, tai Ahvenanmaata, jossa suomella ei ole vähemmistökielen statusta.

Suomenkieliset olivat selvä enemmistö suurruhtinaskunnassa, vaikka sitäkin seikkaa eräs ammattilainen taisi pitää vääränä, mutta joka oikeastaan kertoo "ammattiosaamisesta". En muista olitko se sinä.

Suomessa oli koulupalveluja. Ruotsiksi. Kun yksityiset suomalaiset perustivat kouluja omilla rahoillaan ja ruotsalaiset valtion verorahoilla ruotsalaisille, syntyi tietenkin vähitellen lisää kouluja.

Heikki Janssonin keksimän viinapäissään tarinan rinnalle voitanee esittää todistusta aikalaisen suusta. Kirjoittaja on Johan Matinpoika Isotalo, rushollari Lempäälän pitäjästä vuonna 1845. En kirjoita koko kantelua tsaarille. Lainaan osia.

"Esimerkiksi usiasti maan tuomarilta oikeuden kirjatkin, joissa valamiesten puheita kirjoitetaan, tulee tämän vieraan kielen tähden vallan nuriin päin, että täytyy vastauuresta valamiehiä puhuttaa, jonka kautta saavat Suomalaiset liikoja kustannuksia elli vahinkoita. Myös tapahtuu Suomalaisillen vahinkoita, jos ei hän aina lujeta Herrasmiehellä hänen kirjoituksiansa, johonka tuomari on pannut uhkasakkoja hänen päällensä, joita hän ei oikeuden edessä hätäisyydessä ole joutunut kuulemaan, niin täytyy kyllä maksaa vaikka hänen tahtonsa kyllä olis ollut, että täyttää hän velvollisuutensa."

"Lempäälän pitäjässä on lähellen neljätuhatta ihmistä. Totta siinä heitinkin välillä on on monenlaisia kirjotoksia, jotka melkein kaikki pitää Ruottin kielellä tehtämän. Löytyy myöskin mainitussa pitäjässä talonhaltijoitakin 176 ja jokaista päälle taitaa laskee 1 rupla 50 kopeekkaa hopeata ulosteoksi joka vuosi sellaisista kirjotoksista, joita Suomalaiset talonpojaat taitaisitte kyllä tehdä, joka minun laskemiseni jälkeen tekis 264 ruplaa hopeessa Lempäälänkin pitäjän hyväksi, jos tämä mainittu puheen parsi suotas oman äitimme kielellä tehtäväksi."

"Mutta osaapa tuomaritkin tutkia asioita suomalaiselta kansalta ja samassa paikassa muuttaa Ruottiks. Eikö tuomarit myös niin muodon mahra sitä Suomen kielellä oitis sanasta sanaan kirjoittaa."

Isotalon kirje tai kanne, ehkä kanne kuvaa parhaiten mistä oli kyse, sisälsi myös tiedon, että Herrasmiehet sanovat suomea vastaan sillä ehrolla, että mitä taitaa yksin-kertainen talonpoika asioita ylöskirjottaa, jonka me [Herrasmiehet] kyllä tierämme. Sillä mistä me olemme oppineet, koska kaikki asiat vieraalla kielellä toimitetaan.

Heikki Jansson on sellainen Herrasmies, joka sanoo vastaan.

Isotalo oli selvästi älykäs mies, joka kuvaili selkeästi ja elävästi mitä se merkitsee hänen yhteisölleen, että valtakunnan virkakieli on vähemmistökieli ruotsi, eikä yhteisön oma kieli suomi. Hän otti esille kirjoitusten ruotsin, ruotsin lukemisen ja kääntämisen ja siihen liittyvän nöyryyttämisen ja juoksuttamisen sekä ruotsin aiheuttamat kustannukset lempääläisille. Lisäksi Isotalo ymmärsi, että ruotsi näivetti ja haittasi suomen kieltä ja sen oppimista.

Miksei tuomari kirjoita suomeksi, jos kerran ymmärtää suomea, on hyvä kysymys.