Historiallisen tiedon taso Suomessa

[nylander]

Tässä säikeessä otettiin puheeksi "historiallisen tiedon taso Suomessa". Kyse on luonnollisesti ns. suuren yleisön tiedon tasosta, ja sävy oli vähintäänkin lievästi tätä historiavalistuksen kohdejoukkoa jonkinlaisesta henkisestä velttoudesta syyllistävä. Väittäisin kuitenkin, että asia ei ole lopultakaan kiinni siitä, kuinka monta ansiokasta tutkimushanketta Kansallisarkisto tai muu toimija on saattanut loppuun. Kaikki eivät sillä tavalla jaksa pitää lukua näistä "projekteista" tai opetella ulkoa. Sen sijaan historiakuvan kannalta on mielestäni aivan ratkaisevassa asemassa se tietoisesti levitettävä historiapuhe, jonka kanssa ihmiset joutuvat jatkuvasti tekemisiin tiedotusvälineiden, populaarikirjallisuuden, yleisöluentojen ja myös tutkimuksina tarjottujen esitysten välityksellä.

Seuraavassa muutamia hajahuomioita sellaisista historiaesityksistä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet käsiini ja silmäiltävikseni tänä syksynä:

***
Kirjailija Harri Raitis sai kulttuurilehti Kanavassa (5/2011) päätoimittaja Pernaalta laajasti palstatilaa artikkelilleen Kommunistivainoille oli myös perusteita 1920- ja 1930-luvuilla. Artikkeli oli ilmeisesti tarkoitettu vastaiskuksi Sirpa Kähkösen viimevuotiselle Tammisaaren poliittisia vankeja käsittelevälle kirjalle, jonka käsittelytapa ilmeisesti oli Raittiin kristillisen eetoksen täyttämälle mielenlaadulle liian humaani ja ymmärtävä - siksipä, kuten Raitis kirjoittaa, vainoille oli myös perusteita. Raitis perustelee vainointoaan suomalaisten kommunistien potentiaalisella "vallankumousuhalla", näin siitä huolimatta, että esim. Matti Lackman muutaman vuoden takaisessa perusteellisessa tutkimuksessaan EK:n päälliköstä Esko Riekistä päätyi tulokseen, jonka mukaan kommunistinen liike oli Riekin itsensäkin mielestä jo 1929 Suomessa niin maahanlyöty, ettei siitä koitunut uhkaa kärpäsellekään.
***
Professori Timo Vihavainen julkaisi jo alkusyksystä uuden kirjan nimeltä Itäraja häviää. Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa. Vihavaisen aatos hyppelehtii tuttuun tapaan mitä erilaisimmissa asioissa, varmaankin siksi, että tämäkin kirja on ainakin osaksi ylöslämmitys Vihavaisen Kanavassa ja muualla julkaisemista vanhoista teksteistä. Kirjan punaisena lankana voidaan kuitenkin pitää sitä, että - lainatakseni Väinö Voionmaan luonnehdintaa Tannerista kesäkuulta 1941 - hän "kuohui vihaa Venäjää [tässä tapauksessa Neuvostoliittoa] vastaan". Maallikkoa epäilyttää, pystyykö tutkija, jolla on näin emotionaaliset asettamukset, muissakaan asioissa pitämään päänsä objektiivisen kylmänä, mitä kai sentään vieläkin on pidettävä historiankirjoituksen ihanteena.
***
Toimittaja Mikko Määttälä sai jokin aika sitten osakseen suurta huomiota televisiossa ja lehdistössä julkistaessaan kirjansa Vihollisina vangitut. Internointileirit neuvostosuhteiden välikappaleina 1944 - 1947. Mikäpä siinä, ihan tutkimisen arvoinen aihe, vaikkeivät näiden internoitujen kärsimykset ehkä toisen maailmansodan mitoissa olletkaan aivan kärkiluokkaa. Määttälän katsomuksellinen perusta paljastuu lukijalle - viimeistään - kirjan loppusivuilla:

"Uusi, neuvostomielinen ajattelutapa, jota erityisesti äärivasemmisto hehkutti, alkoi reivata myös historiankirjoitusta uusille urille. Kommunistien ja muiden äärivasemmistolaisten rötökset painettiin määrätietoisesti unholaan, ja heidän päälleen laskettiin armollisesti uhrin viitta. Tämän uhriviitan alla äärivasemmiston tekoja pidetään hyvin pitkälle tänäkin päivänä

Määttälä ei kuitenkaan heitä lopulisesti hohtimia kaivoon vaan näkee toivon paremmasta jo sarastavan:

"Olisikohan pian satavuotias Suomi vihdoin siirtymässä parempaan aikaan, jolloin menneisyyttä voitaisiin tarkastella sellaisena kuin se todella on ollut, kaikessa monimuotoisuudessaan?

Ehkäpä tässä kuvaamani esimerkit ovat Määttälälle ja kaltaisilleen airuita historiankirjoituksesta, joka kuvaa menneisyyden "sellaisena kuin se todella on ollut".
***
Kirjastosta sain VTT Jukka Seppisen paksun uutuuskirjan Suomettumisen syövereissä. Voi hyvinkin olla, että tämä opus kuitenkin jää lukematta. Kirjoittihan Jukka Tarkka, jota ei ainakaan voi syyttää "neuvostomielisyydestä" ja vasemmistosympatioista, vastikään Hesarissa, että Seppisen tekstiin ei ole luottamista, koska hän on tarkoitushakuisesti referoinut ja siteerannut ainakin osaa lähteistään. Vastuu jää kuulemma lukijalle, eikä ainakaan minulla ole pienintäkään halua ruveta tarkastamaan Seppisen lähteitä.
***
Myös entisaikojen kenraaleista on ilmestynyt populaariteos Värikkäät kenraalit. Sankaritekoja ja skandaaleja. Kirjoittajakuntaan kuuluu mm. Pasi Jaaakkonen, joka ymmärtääkseni kuului myös ankaran totuudelliseksi luonnehditun Teloitetun totuuden kirjoittajakaartiin. Mieleen nousi kysymys, eikö Jaakkonen ole huolissaan siitä, että käyttäessään vuoden 1918 sodasta asenteellista nimitystä "vapaussota" hän ehkä luo epäilyksen varjon myös edellä mainitun teoksen luotettavuuteen.
***
Esimerkit riittäkööt. Edellä mainittuja tuoreita kirjoja myydään paljon, ja myös kirjastoissa niillä on pitkät varausjonot. Niillä siis aivan ilmeisesti on paljonkin tekemistä sen "historiallisen tiedon tason" kanssa, josta säikeen otsikko puhuu.Jos jouku kykenee vaikkapa kuluvalta syksyltä esittämään esimerkkejä vastakkaiselta laidalta, kuulisin niistä mielelläni. Kuten Michael Jonas on todennut, Suomessa on voimakas antikommunistisen historiankirjoituksen perinne. Tuskin juuri kukaan kaipaa sen vastapainoksi "prokommunistista" tai edes vasemmistolaista historiantulkintaa. Itse arvostaisin asenteettomuutta ja totuudellisuutta siinä määrin kuin se nyt ylipäätään ihmistieteissä on mahdollista.

Näin meidän ns. tavallisten ihmisten historiakuvaa ja "tiedon tasoa" ehdollistetaan "oikeaan" suuntaan. Päivittäin. Vähä vähältä. Vedättämällä.

[Emma-Liisa]

Tässä säikeessä otettiin puheeksi "historiallisen tiedon taso Suomessa". Kyse on luonnollisesti ns. suuren yleisön tiedon tasosta, ja sävy oli vähintäänkin lievästi tätä historiavalistuksen kohdejoukkoa jonkinlaisesta henkisestä velttoudesta syyllistävä. Väittäisin kuitenkin, että asia ei ole lopultakaan kiinni siitä, kuinka monta ansiokasta tutkimushanketta Kansallisarkisto tai muu toimija on saattanut loppuun. Kaikki eivät sillä tavalla jaksa pitää lukua näistä "projekteista" tai opetella ulkoa. Sen sijaan historiakuvan kannalta on mielestäni aivan ratkaisevassa asemassa se tietoisesti levitettävä historiapuhe, jonka kanssa ihmiset joutuvat jatkuvasti tekemisiin tiedotusvälineiden, populaarikirjallisuuden, yleisöluentojen ja myös tutkimuksina tarjottujen esitysten välityksellä.

Olet aivan oikeassa siinä, että kaikilla ei ole aikaa eikä harrastusta seurata historiantutkimusta.

Jos joku kuitenkin kirjoittaa Hesarin mielipidepalstalle ison jutun, niin luulisi, että hän tietää edes sen, mitä TV-uutiset ja Hesari ovat asiasta kertoneet.

Sinänsä dokumentit voivat olla monelle helpompi tapa omaksua asioita, vaikka niissä ei päästäkään kovin syvälle.

[Emma-Liisa]

Toimittaja Mikko Määttälä sai jokin aika sitten osakseen suurta huomiota televisiossa ja lehdistössä julkistaessaan kirjansa Vihollisina vangitut. Internointileirit neuvostosuhteiden välikappaleina 1944 - 1947. Mikäpä siinä, ihan tutkimisen arvoinen aihe, vaikkeivät näiden internoitujen kärsimykset ehkä toisen maailmansodan mitoissa olletkaan aivan kärkiluokkaa.

Kärsimyksiä ei pitäisi ruveta vertailemaan. Eiköhän jokaiselle oma kärsimys ole se tärkein. Tuskin yhtään lohduttaa, että joku on kärsinyt "enemmän".

Sitä paitsi voi olla, että vaikka fyysinen kärsimys olisi rankkaa. on henkisesti helpompaa, että sen aiheuttaa vihollinen, jota voi vapaasti vihata. Henkisesti raskainta voi olla oman puolen aiheuttama kärsimys.

Määttälän katsomuksellinen perusta paljastuu lukijalle - viimeistään - kirjan loppusivuilla:

"Uusi, neuvostomielinen ajattelutapa, jota erityisesti äärivasemmisto hehkutti, alkoi reivata myös historiankirjoitusta uusille urille. Kommunistien ja muiden äärivasemmistolaisten rötökset painettiin määrätietoisesti unholaan, ja heidän päälleen laskettiin armollisesti uhrin viitta. Tämän uhriviitan alla äärivasemmiston tekoja pidetään hyvin pitkälle tänäkin päivänä

Määttälä ei kuitenkaan heitä lopulisesti hohtimia kaivoon vaan näkee toivon paremmasta jo sarastavan:

"Olisikohan pian satavuotias Suomi vihdoin siirtymässä parempaan aikaan, jolloin menneisyyttä voitaisiin tarkastella sellaisena kuin se todella on ollut, kaikessa monimuotoisuudessaan?

Ehkäpä tässä kuvaamani esimerkit ovat Määttälälle ja kaltaisilleen airuita historiankirjoituksesta, joka kuvaa menneisyyden "sellaisena kuin se todella on ollut".

Lainauksesta ei oikein käy ilmi, mitä Määttälä edellisessä sitaatisssa äärivasemmiston rötöksillä. Jos Punaisen Valpon laittomuuksia (muita kuin tämä saksalaisten vaimojen ja lasten internointi), niin onhan niistä useitakin klrjoja tehty, joskin nämäkin asiat voivat olla nuorelle polvelle yhtä tuntemattomia kuin Tammisaaren yliopisto.

Mikäli Määttälä toisessa sitaatissa tarkoittaa, että kaikkien osapuolten tekoja pitäisi arvioida samalla moraalisella mittapuulla, niin siihen voi yhtyä.

[Emma-Liisa]

Näin meidän ns. tavallisten ihmisten historiakuvaa ja "tiedon tasoa" ehdollistetaan "oikeaan" suuntaan. Päivittäin. Vähä vähältä. Vedättämällä.

Kuulostaa salaliittoteorialta. Eiköhän kustantajat julkaise sellaista millä on kysyntää.

Valitsemalla esimerkit saa sellaisen tuloksen kuin haluaa. Kannattaisi ottaa esim. Hesarin arvostelemat historia-aiheiset kirjat tai vaikka Historia-lehden artikkelit.

Uskoakseni tavallisen ihmisen historiakuvaan vaikuttavat eniten romaanit ja elokuvat. Nyt syksyllä on tulossa elokuva Kjell Westön romaanista Missä kuljimme kerran.

[Jussi Jalonen]

Minä olen tässä miettinyt, tarkoittaako "tavallinen ihminen" tätä nykyä tosiaan jotakuta sellaista, joka lukee jonkun Seppisen kirjoja taikka, auta armias, Kanavaa.

En jaksa uskoa, että Kanavan kautta ehdollistetaan juuri ketään "tavallista ihmistä". Paremminkin olen itse tuumaillut, että jos yleensä viitsii Kanavaa säännöllisesti lueskella, niin on kyllä todennäköisesti jo valmiiksi enemmän tai vähemmän poliittiselta kannaltaan jostain kenraali Pinochetista tyyrpuuriin.




Best,

J. J.

[nylander]

Kuulostaa salaliittoteorialta.

Kolmannen kerran: Michael Jonas on ulkomaalaisena ja siten varmaan vapaampana erinäisistä kollegiaalisuussiteistä (vrt. aikanaan Lundin, Upton, Krosby) puhunut siitä, kuinka suomalaisessa historiankirjoituksessa esiintyy "antikommunistinen, osaksi perisnteinen russofobinen koulukunta, jonka edustajat ovat saavuttaneet viime vuosikymmenellä [oikeammin: ylimuistoisista ajoista] kannatusta". - Epäiletkö, että Jonas elättelee salaliittoteorioita?

Eiköhän kustantajat julkaise sellaista millä on kysyntää.

Kyllä. Kaupallinen toiminta määräytyy ehdottomasti kysynnän pohjalta, mutta mikään ei määrää, että historiallisen tiedon kysyntää pitäisi tyydyttää valtaosin siltä pohjalta kuin viestissäni kuvailin. Tuollaisenaan johtopäätöksesi muistuttaa kirjallisuudessa toisinaan esiintyvää väitettä, että Mannerheimin, Rytin & Co. oli pakko ryhtyä riemusotaan, koska muuten he olisivat saaneet pelätä kansan reaktiota.

Valitsemalla esimerkit saa sellaisen tuloksen kuin haluaa.

En "valinnut" mitään esimerkkejä. Kyseessä oli, kuten mainitsinkin, "umpimähkäisenä otoksena" silmäiltäväkseni tullutta tänä syksynä ilmestynyttä kirjallisuutta. - Paraikaa luen Henrik Berggrenin teosta Edessä ihana tulevaisuus. Olof Palme ja kansankoti. Kirjoittaja on ruotsalainen historioitsija ja Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja, ja sen huomaa (ainakin näihin Seppisiin verrattuna). Kerronta on miellyttävän väljää ja, mikä parasta, rehellisen avarakatseista: ei jälkeäkään ummehtuneesta nationalismista tai poliittisiin motiiveihin pohjautuvasta parjaamisesta.

[skrjabin]

Kolmannen kerran: Michael Jonas on ulkomaalaisena ja siten varmaan vapaampana erinäisistä kollegiaalisuussiteistä (vrt. aikanaan Lundin, Upton, Krosby) puhunut siitä, kuinka suomalaisessa historiankirjoituksessa esiintyy "antikommunistinen, osaksi perisnteinen russofobinen koulukunta, jonka edustajat ovat saavuttaneet viime vuosikymmenellä [oikeammin: ylimuistoisista ajoista] kannatusta". - Epäiletkö, että Jonas elättelee salaliittoteorioita?

Eikö joistain koulukunnista puhuminen ole hieman eri asia kuin esittää että "meidän ns. tavallisten ihmisten historiakuvaa ja "tiedon tasoa" ehdollistetaan "oikeaan" suuntaan. Päivittäin. Vähä vähältä. Vedättämällä."?

[nylander]

Eikö joistain koulukunnista puhuminen ole hieman eri asia kuin esittää että "meidän ns. tavallisten ihmisten historiakuvaa ja "tiedon tasoa" ehdollistetaan "oikeaan" suuntaan.

Eipä oikeastaan. Kun puhutaan kaupalliseen levitykseen tulevasta kirjallisuudesta, kyseinen "koulukunnalla" vaikuttaa olevan lievästi sanottuna joltinenkin yliedustus. Juuri sitä kosketteli ensimmäinen viestini. Pyysin samalla vastaavan määrän esimerkkejä "vastakkaiselta laidalta". Löytyykö niitä?

[skrjabin]

Eikö joistain koulukunnista puhuminen ole hieman eri asia kuin esittää että "meidän ns. tavallisten ihmisten historiakuvaa ja "tiedon tasoa" ehdollistetaan "oikeaan" suuntaan.

Eipä oikeastaan. Kun puhutaan kaupalliseen levitykseen tulevasta kirjallisuudesta, kyseinen "koulukunnalla" vaikuttaa olevan lievästi sanottuna joltinenkin yliedustus.

Jaa. Minusta tuo "ehdollistaminen oikeaan suuntaan" ja "vedättäminen" kuulostaa kyllä lähinnä siltä että väitetään noitten kirjojen ja niiden kustantajien pyrkivän koordinoidusti ja tarkoituksellisesti lukijoiden mielenmaiseman manipulointiin.

[Jussi Jalonen]

Kun puhutaan kaupalliseen levitykseen tulevasta kirjallisuudesta, kyseinen "koulukunnalla" vaikuttaa olevan lievästi sanottuna joltinenkin yliedustus.

Se sitten varmaan viittaa juuri siihen kysyntään, josta oli puhe. Ei niinkään mihinkään mielenmaiseman manipulointiin, jollaiseksi minäkin kyllä "skrjabinin" tavoin tuon aiemman vihjauksen "ehdollistamisesta" ymmärsin.

Pyysin samalla vastaavan määrän esimerkkejä "vastakkaiselta laidalta". Löytyykö niitä?

Nojaa, tulit itsekin maininneeksi yhtenä esimerkkinä Kähkösen, jonka teokselle se yksi Kanavaan taltioitu vuodatus oli kai sitten tarkoitettu joksikin vastineeksi. Määttälän vastinpari on aiheensa puolesta kaiketikin Holmila. Jaakkosta pitäisin kyllä melko harmittomana.

Mitä taas tulee Vihavaiseen ja Seppiseen, niin he ovat kyllä aika lailla sui generis. Ainakin ensimainittu on tässä vaiheessa jo valtavirrasta hyvin irrallaan.



Best,

J. J.

[nylander]

Määttälän vastinpari on aiheensa puolesta kaiketikin Holmila.

En kyllä missään vaiheessa kritisoinut Määttälän reportaasikirjan aiheenvalintaa. Ehdottomasti tarpeellinen selvityksen kohde. Ihmetykseni kohdistui siihen, että Määttälä kirjansa loppukaneetiksi latasi täyslaidallisen aiheeseensa täysin liittymätöntä, poliittisesti värittynyttä tekstiä, joka sellaisenaan kielinee kirjoittajan yleisestä asenteellisuudesta:

"Vuoden 1918 sisällissodasta tarjotaan radio- ja televisio-ohjelmissa, kirjallisuudessa ja lehtikirjoituksissa edelleenkin kuvaa, jossa punakapinallisten järjetön vallankaappaus jätetään huomioimatta, ja vain punaisten kokemat kärsimykset sisällissodan lopussa ja sen jälkeen huomioidaan."

Holmilahan ei ladannut.

[Jussi Jalonen]

Ehdottomasti tarpeellinen selvityksen kohde. Ihmetykseni kohdistui siihen, että Määttälä kirjansa loppukaneetiksi latasi täyslaidallisen aiheeseensa täysin liittymätöntä, poliittisesti värittynyttä tekstiä, joka sellaisenaan kielinee kirjoittajan yleisestä asenteellisuudesta:

"Vuoden 1918 sisällissodasta tarjotaan radio- ja televisio-ohjelmissa, kirjallisuudessa ja lehtikirjoituksissa edelleenkin kuvaa, jossa punakapinallisten järjetön vallankaappaus jätetään huomioimatta, ja vain punaisten kokemat kärsimykset sisällissodan lopussa ja sen jälkeen huomioidaan."

Hyvin pamflettimaista ja asenteellista minunkin mielestäni.

Holmilahan ei ladannut.

Ajattelin lähinnä tätä teosta, jonka ennakkolukemisen olen vastikään lopettanut. Onnelan luvalla toivottavasti saan myös arvostella sen tälle palvelulle kunhan se nyt parin kuukauden päästä ilmestyy. Opuksen sisältämä Holmilan artikkeli ylittää mielestäni parissa kohdassa kritiikin rajat, sellaisina kuin ne itse miellän, ja menee niin ikään enemmänkin pamfletiksi, sisältäen myös aiheeseensa liittymätöntä tekstiä.

Mainittakoon, että lähes kaikki muut artikkelit ovat oikein hyviä, muutamat suorastaan erinomaisia. Myös mainitsemasi Michael Jonas on kirjoittajien joukossa. Holmilan teksti kuitenkin pistää joukosta silmään erikoisella tavalla.




Best,

J. J.

[Emma-Liisa]

Paraikaa luen Henrik Berggrenin teosta Edessä ihana tulevaisuus. Olof Palme ja kansankoti. Kirjoittaja on ruotsalainen historioitsija ja Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja, ja sen huomaa (ainakin näihin Seppisiin verrattuna). Kerronta on miellyttävän väljää ja, mikä parasta, rehellisen avarakatseista: ei jälkeäkään ummehtuneesta nationalismista tai poliittisiin motiiveihin pohjautuvasta parjaamisesta.

Hm, joku on joskus sanionut (Klinge?), että ruotsalainen sosialidemokratia on nationalismin muoto, mutta ruotsalaiset eivät itse sitä sitä huomaa.

[Emma-Liisa]

Ajattelin lähinnä tätä teosta, jonka ennakkolukemisen olen vastikään lopettanut. Onnelan luvalla toivottavasti saan myös arvostella sen tälle palvelulle kunhan se nyt parin kuukauden päästä ilmestyy. Opuksen sisältämä Holmilan artikkeli ylittää mielestäni parissa kohdassa kritiikin rajat, sellaisina kuin ne itse miellän, ja menee niin ikään enemmänkin pamfletiksi, sisältäen myös aiheeseensa liittymätöntä tekstiä.

Mainittakoon, että lähes kaikki muut artikkelit ovat oikein hyviä, muutamat suorastaan erinomaisia. Myös mainitsemasi Michael Jonas on kirjoittajien joukossa. Holmilan teksti kuitenkin pistää joukosta silmään erikoisella tavalla.

En ole lukenut teosta, hyvä kun mainostit. Voinee suositella ulkomaalaisille tuttaville, joita aihe kiinnostaa.

Siksi tämä on arvaus: Holmilalla saattaa vaikuttaa opiskelu Englannissa. Siitä näkökulmasta kaikki, mikä Suomessa on erilaista, saattaa näyttää tuomittavalta.

[nylander]

Ajattelin lähinnä tätä teosta, jonka ennakkolukemisen olen vastikään lopettanut.

Käytännön kommentti: tuntuu todella kiinnostavalta teokselta. En oikein saanut selvää kustantajasta; mahtaako tulla Suomessa myyntiin? Hinta tosin vaikuttaa aivan järjettömältä.