Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

28.10.11 21:36



Saksan ja Neuvostoliiton välillä solmittiin Moskovassa 23.8.1939 kuuluisa hyökkäämättömyyssopimus, joka tuli monille yllätyksenä, joskaan ei kaikille. Sopimuksen tarkoitus oli ostaa molemmille osapuolille aikaa varustautua. Hitlerille se merkitsi myöskin tuulensuojaa selustaan hänen rynnätessään hieman myöhemmin lännen suuntaan. Kontrahti kantaa sopimuksen allekirjoittaneiden ulkoministerien, Molotovin ja Ribbentropin nimeä, mutta sen taustalla olivat tietenkin kummankin puolen diktaattorit, Stalin ja Hitler.

Moskovan paktiin liittyneessä salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat pohjoisen Itä-Euroopan maat etupiireihin. Monessa yhteydessä on pohdittu, missä vaiheessa Suomessa päästiin jyvälle lisäpöytäkirjasta ja sen sisällöstä.

Sopimuksen allekirjoittajien suomalaisen kollegan, ulkoministeri Erkon tuoreessa elämäkerrassa (2009) Ohto Manninen toteaa: ”Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen todellinen sisältö jäi julkisuudelta salaan, ja Suomeen saatiin siitä ristiriitaisia tietoja. Suomessa huolestuttiin heti, että Saksa oli salaa myynyt Suomen”.

Akuutissa tilanteessa tukeuduttiin ensisijaisesti Berliinin-lähettiläs Vuorimaan sähkeeseen joka tuli heti 23.8. puolen päivän jälkeen, sekä Lontoosta tihkuneisiin tietoihin – sekä kunkin vaikuttajan kohdalla hänen ja lähipiirinsä suorittamaan päättelyyn. Vuorimaan raportti Berliinistä osui tuoreeltaan varsin lähelle tosiasioita: se sisälsi paikkansapitävän selvityksen etupiirijaosta Baltian, Puolan ja Bessarabian kohdalta. Suomen osuus jäi epäselväksi. Ymmärrettävästi Vuorimaan ei, hyvistä saksalaiskontakteistaan huolimatta, ollut helppo saada paktin Suomea koskevia seikkoja tietoonsa. Raportin tosiperäisyyttä tuli viikon kuluttua tähdentämään sekin seikka, että siinä informoitiin saksalaisista sotilaslähteistä saatuja tietoja siitä että hyökkäys Puolaan alkaisi 1.9.1939.

Tuossa vaiheessa valtionvarainministerinä toiminut, mutta heti Talvisodan puhjettua ulkoministerin postin kantaakseen saanut Tanner kirjoittaa muistelmissaan kohtalaisen lakonisesti, että suhtautuminen sopimusuutiseen oli ”melkein ironinen” kun veriviholliset olivat liitossa keskenään, ja ettei ”aavistettu miten kohtalokkaasta sopimuksesta oli kysymys”. Tanner jatkaa vielä: ”Suomessa sopimuksen julkisuuteen tulo ei aluksi herättänyt huolestumista. Päinvastoin kuviteltiin, että rauhantilan jatkuminen Suomen osalta oli turvattu… Ei kestänyt kuitenkaan viikkoa kauempaa, kun päästiin selvyyteen siitä, mikä sopimuksen tarkoituksena oli ollut”. Viimemainitulla huomautuksella Tanner tarkoittaa Puolan jakoa, mutta ei paneudu salaiseen lisäpöytäkirjaan mitenkään. Tannerin perehtyneisyys suurvaltapolitiikan raadolliseen reaalipolitiikkaan jätti kieltämättä toivomisen varaa – kuten itse asiassa kaikkien suomalaisten silmäätekevien, kenties vain Paasikiveä ja Mannerheimia lukuun ottamatta. Ulkopolitiikasta perustuslain mukaan ensisijaisessa vastuussa ollut presidentti Kallio oli tunnetusti pihalla kuin lumiukko.

Moskovan kontrahti solmittiin 23.8., mutta se allekirjoitettiin yökyöpeli Stalinin työtyylin mukaisesti vasta seuraavan vuorokauden puolella, aamuyöstä, ja uutinen sopimuksesta tuli julki heti.

Koko keskeinen suomalainen ulkopoliittinen johto sattui tuolloin olemaan ulkomailla. Ulkoministeri Erkko osallistui Brysselissä [sic] 22.-23.8. järjestettyyn ns. Oslo-maiden ulkoministerien kokoukseen. Tanner puolestaan oli Oslossa Pohjoismaiden työväenpuolueiden työvaliokunnan kokouksessa ja Paasikivi asemapaikallaan Tukholmassa. Näin ollen heille avautui mahdollisuus ensivaikutelmien ja arvioiden pohtimiseen ulkomaisten kumppanien kanssa. Talvisodan tulevista keskeisistä ulkopoliittisista päättäjistä ainoastaan marsalkka Mannerheim oli Suomessa, kotonaan Kaivopuistossa. [Aivan oma kysymyksensä on se jo aiemmin toisaalla esittämäni päätelmä, jonka mukaan Stalinin-NKVD:n salainen linja oli kytkeytynyt suoraan yhteyteen ”Kaivopuiston suuren yksinäisen” kanssa, ja näin ollen hänellä oli – mahdollisesti – jo etukäteen, tai ainakin varsin pian sopimuksen ja lisäpöytäkirjan laadinnan jälkeen hyvä tieto niiden tosiasiallisesta sisällöstä, VH].

Erkko arvioi ruotsalaisen kollegansa Sandlerin kanssa kokouksesta palatessaan, että sota ei ole vältettävissä. Päiväkirjassaan Paasikivi (29.8.) puolestaan pelkäsi Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen olevan Hitlerin keino poistaa selustauhka, mikäli Saksan Puolalle esittämät vaatimukset olisi ajettava läpi sodalla. Toisin orientoitunut Tanner kertoo, miten palatessaan junalla Tukholmaan hän keskusteli ministeri Möllerin kanssa: ”emmekä löytäneet järjellistä selitystä tälle huomiota herättäneelle askeleelle”.

Paavolainen näkee [Tannerin elämäkerta 4-osa] Paasikiven ja Tannerin orientoituvan siten, että ”ei tämäkään diplomaattinen ”pommi” väistämättä tuonut mieleen sodan syttymistä. Kaikille äärimmäisideologioiden välimaastoon jäävillehän Moskovan sopimus kertoi sen, että asioista voitiin neuvotella ja sopia jyrkimpienkin vastapuolten kesken”. Kieltämättä tämä näkemys heijastui näiden Tarton rauhanneuvottelijoiden toiminnassa syksyn mittaan.

Paavolainen teki yhteenvetojaan vuonna 1989, jolloin Moskovan papereita ei oltu saatu lukea siihen mittaan, kuin myöhemmin. Niinpä hän arvioi jopa niinkin pitkälle, että ”kukaan Suomessa ei näytä varsinaisesti tienneen, että Saksa oli jättänyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Se oli asia, johon tuskin olisi tahdottu uskoa, vaikka olisi tiedettykin”.

Polvinen katsoo [Paasikivi osa 3]: ”Vastakkainen, pessimistinen tulkinta pysyi aluksi vielä taka-alalla. Sen mukaan Neuvostoliitto oli nyt saanut Saksalta sen, mitä se oli kesällä turhaan tavoitellut länsimailta. Toisin sanoen Itämeren alue oli ”Tilsit-konjunktuuria” hyväksikäyttäen jaettu Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Tämä merkitsisi aikaisemmin vallinneen valta-tasapainon järkkymistä ja Stalinin saamaa etenemismahdollisuutta vailla riskiä Hitlerin vastatoimenpiteistä. Suomen asema olisi siten päinvastoin entisestään vain heikentynyt”.

Cajanderin hallitus – poislukien ulkomailla olevat Erkko ja Tanner – kokoontui 24.8. Kultarantaan pohtimaan tilannetta. Polvinen kertoo: ”Cajanderin hallitus aavisti suursodan olevan ovella. Suomen asemaan nähden vallitsi kuitenkin optimistinen mieliala. Saksa ja ”Venäjä” eivät päästäisi toisiaan etenemään tänne, mikä merkitsisi tasavallan neutraliteetin vahvistumista”. Mitä presidentti Kallio ajatteli, jää arvailtavaksi: toipilaskuntoisena hän tyytyi peesaamaan, ulkopoliitikkojen katveeseen.

Ulkoministeri Erkko sähkötti 29.8. Moskovan lähetystöön ministeri Yrjö-Koskiselle toimiohjeita, joihin sisältyi myöskin kehotus koettaa selvittää, olivatko suurvallat tehneet keskenään joitakin Suomea koskevia sopimuksia. Siinä missä Vuorimaa Saksassa pääsi syväkurkkujen äärelle, ei vastaava Moskovassa ymmärrettävästi onnistunut. Mutta kun ei ollut tietoa, saattoi kokenut ministeri harjoittaa omia harmaita aivosolujaan.

Elokuun loppupuolen päivinä laatimassaan tilannearviossa Yrjö-Koskinen päättelee, että kahden kilpailevan suurvallan sopimus on omiaan helpottamaan tilannetta ja vahvistaman Suomen ja Baltian asemaa. Monet muutkin päättelevät näin.

Mutta epäilys itää, ja niin Yrjö-Koskinen ounastelee sähkeessään 28.10., olisiko mahdollista, että Saksan ja Neuvostoliiton kesken olisi sovittu, että Baltia ja Suomi kuuluvat Neuvostoliiton intressipiiriin, jossa se saa tehdä mitä haluaa, Skandinavian jäädessä Saksan osalle. Vaikka tuossa vaiheessa Euroopan jakotyöt olivat jo edenneet varsin pitkälle, askarrutti lähettilästä kovin asetelman epäsymmetrisyys. Niinpä hän päätyi arvioon, että kokonaiskuvio asettuisi paremmin tasapainoon, mikäli Saksa oli saanut laajamittaisesti tahtonsa läpi Balkanin suunnalla. – Oliko näiden ajatuskulkujen takana joko saksalaislähteiden tarjoamia evästeitä tai venäläisiltä tihkunutta vihiä, jää arvailtavaksi.

Jälkikäteen tuntuu oudolta, että villinä lainehtivien suomalaisten ja kansainvälisten spekulaatioiden keskellä ei tämän enempää kiinnitetty huomiota niihin perin varhain esitettyihin arvioihin, jotka varsin hyvin ja tarkasti ennakoivat salaisen lisäpöytäkirjan sisällön ja sen taustalla olevat molemminpuoliset motiivit. On kuitenkin oletettava, että omiin asetelmiinsa jäykistyneet poliittiset johtajat olivat perillä näistä lisäpöytäkirjan olemassaoloa ja sisältöä koskeneista kannunvalannoista ja suhteellisen nopeasti myös eri kanavia pitkin tihkuneista tiedoista. Näyttää kuitenkin siltä, että hallitus ei jaksanut ottaa sitä vaihtoehtoa todesta. ”Tätä todistaa osaltaan se sitkeys, jolla Saksaan päin kolkuteltiin sodan alettua – täysin turhaan”, summaa Paavolainen.

Talvisodan Pikkujättiläisessä (1999) Martti Turtola summaa: ”Tosin aivan heti ei tiedetty, että …sopimus sisälsi myös salaisen pöytäkirjan. …Tosin hyvin pian diplomaattipiireissä levisivät arvailut tällaisen salaisen pöytäkirjan olemassaolosta. Nämä tiedot kantautuivat Suomeenkin”.

Heti Moskovan sopimuksen jälkeen Yleisesikunnassa analysoitiin, mihin Neuvostoliitto Suomen suunnalla saattoi pyrkiä. Operatiivisen osaston everstiluutnantti Valo Nihtilä sai raporttinsa valmiiksi 31.8. ja totesi siinä Neuvostoliitolla olevan kaksi mahdollisuutta aloittaa sota Suomea vastaan: joko valmisteltu tai improvisoitu hetken päätökseen perustuva ja heikosti valmisteltu hyökkäys. Yhteenvedossa Nihtilä tähdensi että uhka joutua sotaan Neuvostoliittoa vastaan oli selkeästi kasvanut.

Jälkikäteen arvioiden päädytään helposti monisäikeisen tilanteen tosiolevaista ja koettua olemusta yksinkertaistavaan ja toimijoiden kykyjä halventavaan näkemykseen: tietoa ja aavistuksia kyllä oli, mutta johtopäätösten teossa epäonnistuttiin alokasmaisesti.

Kimmo Rentola on Moskovasta selvittänyt, että lokakuun loppuun mennessä hyväuskoiset ja jääräpäiset suomalaiset saivat varmuuden elokuun 23 päivän sopimuksen kavalista lisäjuonteista.

Legendaarisessa, varsin niukkaan, mutta hyvin hyödynnettyyn ja pätevän päättelyprosessin läpikäyneeseen lähteistöön perustuvassa Diplomaattien talvisota –teoksessaan vuodelta 1955, Max Jakobson toteaa: ”Salainen sopimus oli [siis] varsin lakoninen. Ei kuitenkaan tarvinnut paljon mielikuvitusta sen tarkoituksen ymmärtämiseksi, eikä missään tapauksessa kestänyt kauan, ennen kuin se selvisi koko maailmalle”.

Jakobson sanoo suoraan:

”Salaisen sopimuksen olemassaoloa ruvettiinkin yhä laajemmalti epäilemään. Esimerkiksi Tampereen Aamulehti kirjoitti elok. 23 p:nä [siis heti tuoreeltaan, VH], ettei takuu-uhkan varjossa eläneiden kansojen asema ollut lainkaan helpottunut, vaan niiden oli päinvastoin syytä pelätä hintaa eli niitä alueellisia tai muita hyvityksiä, jotka Saksan oli täytynyt maksaa. Tämän tapaisia arveluja alkoi liikkua niin runsaasti, että Saksan lähetystö toimitti elok. 27. p:nä STT:n välityksellä lehdistölle ilmoituksen, jossa varauksitta kumottiin väitteet, että Saksan-Neuvostoliiton sopimus olisi tehty Suomen ja Baltian maiden kustannuksella.

Lähettiläs von Blücher kävi myös Erkon luona esittämässä samanluontoisia rauhoittavia selityksiä. Hän saattoi tehdä tämän vakuuttavalla tavalla, sillä siihen aikaan hän ei itsekään tiennyt Moskovan sopimukseen liittyneestä salaisesta pöytäkirjasta. Muistelmissaan hän on väittänyt, että hän sai kuulla siitä vasta sodan jälkeen, mutta tämä ei ole totta, sillä Saksan ulkoministeriön julkaistujen asiakirjojen joukossa on Blucherille lokak. 7. p:nä lähetetty sähke, jossa hänelle kerrottiin Moskovassa tehdystä vaikutuspiirijaosta. Joka tapauksessa hänen tehtävänsä oli esiintyä tietämättömänä. Tämä oli von Blücherille kiusallinen ja raskas tehtävä, sillä hän oli vilpitön Suomen ystävä”.

von Blücherin elämäkerrassa [2010] Michael Jonas katsoo, että Moskovan sopimus ei poikennut ainakaan julkistetuilta osiltaan sotien välisenä aikana tehdyistä muista vastaavista sopimuksista. Sen sijaan salaisen lisäpöytäkirjan keskeinen osa salli tosiasiassa kolmansiin valtioihin kohdistettavan aggression. Tämä teki hyökkäämättömyys-paktista usein luonnehditun hyökkäyssopimuksen.

Saksalaislähteisiin tukeutuen Jonas toteaa: ”Suomen tietotoimisto pääsi tosin selville salaisen lisäpöytäkirjan sisällöstä lokakuuna alussa alkaneisiin Moskovan neuvotteluihin mennessä”. - Neuvottelukutsu Kremlistä kävi 5.10.1939 ja neuvottelut alkoivat 12.10.

Jonas kertoo:

”Berliini oli tietoisesti jättänyt pimentoon myös Saksan Helsingin-lähetystön – sekä asianomaisten muidenkin Baltian reunavaltioiden edustustot. Tässä muodossa systemaattisesti toteutettua disinformaatiota kuvaa oireellisesti ulkoministeriön poliittisen osaston päällikön, alivaltiosihteeri Woermannin sähkeitse 25.8. lähettämä kiertokirje, joka antoi lähetystöjen johtajille tiedoksi selvästi tosiasioiden vastaisen tulkinnan, jonka mukaan sopimus ei suuntautunut Suomen tai Baltian valtioiden etuja vastaan. Päinvastoin, Woermann jatkoi eufemistisesti kierrellen, sen ansiot Neuvostoliiton ja sen läntisten reunavaltioiden vallinneet näkemyserot olivat pienentyneet. Samalla tavoin tilanne tulkittiin alkuun Helsingissä, ennen kuin tarkoitushakuinen optimismi väistyi tulevina viikkoina sen varmuuden tieltä, että kyse oli olennaisesti vakavammista, koko olemassaoloa uhkaavista kehityslinjoista.

Suomen ulkoministeri ilmaisi von Blücherille huolestumisensa paktista ensimmäistä kertaa Woermannin ohjeiden saapumista seuraavana päivänä [eli 26.8., VH]. Erkko ennakoi tällöin sekä salaisten lisämääräysten olemassaolon että niiden sisällön Suomen kannalta. Hän otti puheeksi huolestumisen, jota oli ollut jo jonkin aikaa ilmassa villeinä kiertävien huhujen vuoksi. von Blücher ei ollut saanut konkreettista ohjeistusta, mutta hän muistutti keskustelukumppaniaan ”sellaisten propagandasatujen epäuskottavuudesta” ja painotti tällöin käynnissä olevien saksalais-neuvostoliittolaisten kauppaneuvottelujen puhdasta talousluonnetta. Kyse oli pikemminkin vaistomaisesta tulkinnasta, jonka Woermann nimenomaan vahvisti lähettiläälle seuraavan päivänä: ”Suomen ulkoministerin siteeraama huhu perustui itse asiassa ”pahantahtoiseen sepittelyyn”, jonka ”tavoitteena oli selvästi häiritä Saksan suhteita Baltian valtioihin”.

Näin siis Jonas, joka jatkaa johtopäätöksellä: ”von Blücherin Erkon kanssa käymä ajatustenvaihto jatkui luonteeltaan samanlaisena seuraavina viikkoina käydyissä uusissa keskusteluissa. Suomen hallitus alkoi vakuuttua siitä, että Saksan ja Neuvostoliiton lähentyminen oli hankittu pienten reunavaltioiden kustannuksella, sillä hyökkäys Puolaan oli epäilemättä tapahtunut yhteisymmärryksessä Stalinin kanssa, niinpä Blucher joutui kiistämään asian useaan kertaan ja jäämään keskusteluissa vastaanottavaksi osapuoleksi. Saksan ja Neuvostoliiton 28.9. solmima raja- ja ystävyyssopimus lujitti varmaan Suomen hallituksen epäilyksiä, ja teki von Blücherin välttelevän argumentoinnin lopulta tyhjäksi”.

Vaikka von Blücher muuta väitti, tosiasiassa hän yksityiskirjeessään ulkoministeriön valtiosihteeri Weizsäckerille 25.5.1940 kirjoitti: ”Tietooni ei ole tuotu, ovatko herra valtakunnanministeri [von Ribbentrop] ja herra Stalin tehneet keskenään Suomea ja Ruotsia koskevia sopimuksia, ja jos, niin mitä. Ehkä en erehdy olettaessani, että Saksa tunnusti Venäjällä olevan suurempaa kiinnostusta Suomeen, kun taas Venäjä myönsi Saksalla olevan vastaava asema Ruotsiin nähden”.

Varhaisin kokoava suomalainen katselmus ”Molotovin-Ribbentropin salaisen sopimuksen salaisuudesta” on Kauko I Rumpusen ”Tiede ja Ase” –vuosijulkaisuun vuonna 2000 kokoama, monivuotisiin tutkimuksiin ja selvityksiin perustuva artikkeli. Rumpunen ei esitä tarkkoja lähdeviitteitä, koska kompilaation aineisto on syntynyt atomistisesti ja ilman kokoavaa tutkimusotetta, joskin hän korostaa että selvityksen lähteet löytyvät Kansallisarkistosta ja Ulkoministeriön arkistosta.

Rumpusen mukaan Suomen entinen ulkoministeri, pysyvä edustajamme Kansainliitossa, Rudolf Holsti oli Genevessä huomattavasti paremmin jyvällä kevään-kesän suurpoliittisen kuvion kehkeytymisestä, kuin hänen seuraajansa ulkoministerinä, Eljas Erkko, jonka yhteydet keski-eurooppalaisiin hermokeskuksiin ja niiden supatuskäytäviin olivat ohkaisemmat, kuin Holstin. ”Erkko arveli Neuvostoliiton kiinnostuksen suuntautuvan yhä enemmän pohjoiseen, mutta selitti, ettei sen kärki kohdistunut Suomeen, vaan pikemminkin Ruotsin malmivaroihin”, Rumpunen kirjoittaa. Ei hän täysin hakoteillä ollutkaan, mutta siinä missä hän kiinnitti huomiota sodankäynnin materiaalisiin edellytyksiin, kollegansa pystyi kenties paremmin hahmottamaan koko suurvaltapoliittisen ja ennen kaikkea sotilaspoliittisen asetelman Euroopan kahden suurvalta-diktatuurin välillä, reunavaltioihin ja niiden strategiseen asemaan.

Rumpunen esittää, että valtiopäivien avajaisiin 2. syyskuuta 1939 mennessä Suomelle oli viestitty, että Neuvostoliiton-Saksan non-aggressiopaktiin liittyi salainen lisäpöytäkirja ja kuvailtu sen sisältökin.

”Lopullisesti tieto vuoti suoraan Moskovan allekirjoitustilaisuudesta, mutta teki ison mutkan maailman toiselle laidalle, ennen kuin palasi eri teitä Eurooppaan ja ennätti heti Suomeenkin. Lähteen suojelemiseksi tiedon edelleen välittäneet eivät kertoneet sen oikeaa lähdettä. Paljastuksen takana oli nimittäin Moskovassa palveleva saksalainen diplomaatti, joka uskoutui amerikkalaiselle kollegalleen. Tietenkin kyseessä oli aatteellinen Hitlerin vallan ja natsismin vastustaja eikä ostettu luopio”, Rumpunen toteaa. ”Asian perinpohjainen selvittely amerikkalaisdiplomaatin kanssa Saksan Moskovan lähetystössä [sic!] venähti sen verran pitkäksi, että vuotaja oli myöhästyä lentokoneesta, jolla ”Kolmannen valtakunnan” ulkoministeri Joachim von Ribbentrop seurueineen palasi Saksaan. Kone oli jo rullaamassa kohti kiitotietä, mutta pysähtyi kuin pysähtyikin poimimaan mukaansa huippuluokan valtiosalaisuuden paljastajan. Lentokoneeseen ehtiminen pelasti hänet melko varmasti paljastumisen seuraamuksilta – tai sitten laupiaana sattumuksena oli pian alkanut maailmansota. Mies nimittäin jätti sillä erää diplomatian ja värväytyi välittömästi matkalta palattuaan ”suojaan” armeijan palvelukseen ja ”Vater Staat” piti poikansa puolta”. Saksalaisdiplomaatin esimies, Saksan Moskovan-lähettiläs, kreivi Friedrich von der Schulenburg oli tunnetusti saman hengen miehiä, ja alkuperäinen lähde saattaakin olla hän, välikätenä vain alempi diplomaatti. von Schulenburg, joka jo vuonna 1938 oli saanut aikaan ulkoministeri Litvinovin kanssa herrasmiessopimuksen, että kummankaan maan lehdistö lopettaa henkilöönkäyvät hyökkäykset toisen maan johtomiehiä vastaan, joutui aikanaan Hitlerinvastaisen attentaatin jälkiselvittelyissä kiinni, ja teloitettiin. Ulkoministeri Tanner on muistelmissaan myönteiseen sävyyn kuvannut keskustelujaan yläluokkaisen von Schulenburgin kanssa Moskovassa syksyn 1939 ”neuvotteluiden” aikana, muun muassa vallankumouksen 22-vuotisiltajuhlissa, joissa käytettiin huomattavassa määrin ”juoksevia aineita”, ainakin isäntien toimesta..

Vuotoprosessi käynnistyi jo toukokuussa 1939, jolloin Moskova muutti ulkopoliittista kurssiaan, ja toisaalta Hitlerin suunnitelmat etenivät laajenemissuunnitelmien suhteen ja niihin liittyen nousi ajankohtaiseksi selustavarmistuksen luominen, jotta vältyttäisiin I maailmansodan kahden rintaman kohtalokkaalta asetelmalta. – Omalla tahollaan Saksan sotilaallisen vastavakoilun johtaja, amiraali Canaris näyttää päätyneen samoihin, oikeaksi osoittautuneisiin, skeneaarioihin, mutta häneltä ei viestejä Suomalaisille suinkaan herunut.

Heinäkuun loppuun 1939 mennessä kulissientakaiset esivalmistelut Moskovan-Berliinin linjalla olivat edenneet niin pitkälle, että Neuvostoliiton Berliinin lähetystön v.a. asiainhoitaja G.A. Asthov, joka mitä ilmeisimmin toimi niin sanotun puoluelinjan edustajana, saattoi sähköttää ulkoministeri Molotoville, että Saksa oli valmis ”sopimaan meidän kanssamme kaikista molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä”. Stalin oli saanut ”röörin auki”, eikä hänellä sen jälkeen ollut kiirettä. Kiire siirtyi Hitlerille, jonka suunnitelmat etenivät vauhdilla, ja niiden olennainen kynnyskysymys oli sopimuksen aikaansaaminen itäisen selustan turvaksi. Stalinilla ei vastaavaa kiirettä ollut: hän tarvitsi aikaa. Varustautuminen, johon voimalla panostettiin, tulisi ottamaan aikaa. Akuutisti kysymys oli avoimista taisteluista Kauko-Idän rintamalla Japania vastaan. Siellä piti saada ensin sotilaallinen ratkaisu ja sitten rauhansopimus, varmennus siitä, ettei hänen ”itäselustastaan” ollut pelättävissä tikariniskuja, kahdenrintaman asetelmaa. Khalkin Kolin tuhoava ja huolella valmisteltu suurhyökkäys japanilaisten kimppuun toi elo-syyskuussa kaivatun voiton, ja rauhansopimuksen syyskuun puolivälissä, 16.9.1939, niin että Stalin sitten seuraavana päivänä eli 17.9. oli valmis yhtymän salaisen lisäpöytäkirjan mahdollistamaan ja edellyttämään Puolan jakoon, jonka Hitler oli jo ennakkosuunnitelmansa mukaisesti 1.9. käynnistänyt ja parissa viikossa hoitanut loppuun, jopa niin että ehti uhitella Moskovalle: Minä tein osuuteni, miten on teidän laitanne?; jos ette ota niin minä otan!

Kuka sitten oli tämä saksalainen vuotaja-diplomaatti?

Hän oli Hans von Herwart (joka kertoo prosessin muistelmissaan ”Zwichen Hitler und Stalin Erlebte Zeitgeschichte 1931 bis 1945“, Frankfurt am Main, Berlin, Wien 1982). Amerikkalainen vuodon vastaanottaja oli ulkoasiainhallinnon huippuvirkamies Charles E. Bohlen, joka kuvaa omat havaintonsa omissa muistelmissaan (”Witness to History”, New York 1973, luvussa ”A Source in the Nazi Embassy”). Rumpunen hahmotteli näkemyksensä pitkälti näiden pohjalta, huomioiden kuitenkin ilmestymisajankohtien eron: von Herwartilla oli käytettävissään Bohlenin vajaa vuosikymmen varhemmin julkaistut muistelmat.

Kauko Rumpusen yhteenveto asiasta: ”Viimevaiheessa sopimukseen liittyvään tietovuotoon reagoitiin hyvinkin nopeasti, miltei reaaliajassa. Viimeinen ennakoiva tiedotus oli saatu 15. elokuuta. Maailman yllättänyt uutinen Neuvostoliiton-Saksan sopimusneuvotteluista vahvisti viimeistään Moskovan syväkurkun sanat. Juuri silloin eli 23. elokuuta tapasi Suomen Pariisin lähettiläs Harri Holma amerikkalaiskollegansa, Venäjän tuntijan, entisen USA:n Moskovan suurlähettilään ja ulkoministerin William Bullitin. Holma raportoi Helsinkiin:

Tärkeintä keskusteluissamme oli ehkä se, että kun hänen kysymykseensä esitin uuden tilanteen Itämerellä ja meihin nähden jossain määrin optimistisessa valossa, hän pyysi minua olemaan olematta optimisti, koska hän tietää, että Moskovan ja Berliinin välisissä, valmistavissa neuvotteluissa on puhuttu myös Suomesta. – Kun lähdin, Bullit sanoi minulle seuraavasti: ”Toivotan maallenne hyvää onnea, tuli mitä tahansa”. –

Lähettiläs Holman viesti saavutti Ritarikadun puhelinsanomana jo 26. elokuuta 1939.

Sähkeyhteydet ja aikaero mahdollistivat sen, että ensimmäiset, vihjailevat, mutta sitenkin selvät varoitukset Suomen Washingtonin lähettiläälle Hjalmar J. Procopelle ja niiden edelleen lähettäminen Helsinkiin kirjautuivat samalle päivämäärälle, jolloin sopimus tosiasiassa allekirjoitettiin. (Sopimus on päivätty 23. elokuuta, mutta allekirjoitus tapahtui venäläiseen tapaan aamuyön tunteina seuraavan vuorokauden puolella). Varmemmaksi vakuudeksi Procope kutsuttiin muuatta aiemmin torjuttua audienssipyyntöä hyväksi käyttäen presidentti Franklin D. Rooseveltin luokse 28. elokuuta. Tällöin presidentti ilmaisi suorasanaisesti, että Moskovan neuvotteluissa Suomi oli jätetty Venäjän etupiiriin. Ymmärrettävästi presidentti Roosevelt ei voinut paljastaa lähdettä, vaan viittasi epämääräisesti Turkin suuntaan”. Näin siis asian kokoaa Rumpunen. –

Procope ei uskonut presidenttiä, vaan yritti saada Yhdysvaltian ulkoministeriön taholta lisäselvyyttä. Sitä ei tietenkään tullut. Oliko presidentillisen serveerauksen ohittamisessa jotain poliittisia sivutekijöitä? Oliko ”Amerikan-demari” Rooseveltin toimimisena näin ”kuuman” vihjeen antajana vastaanottajan kannalta joitain torjuntatekijöitä, ylikäymättömiä kynnyksiä. Yhdysvaltain Moskovan lähetystö oli tietenkin salasähkeissään vannottanut suurimpaan mahdolliseen salaisuudenpitoon von Herwartin ja muidenkin asiaan kytkeytyneiden toimijoiden suojelemiseksi; niinpä State Departementin ulkomaanosasto oli ilmeisen vilpittömästi tietämätön sopimukseen liittyvistä ”varmoista tiedoista”. Kaikkinaisista huhuista ja kannunvalannoista sekin tiesi, ja oli varmaan skenaroinneissaan itsekin niihin osallistunut. Procope sai ulkoministeriön alivaltiosihteeri Sumner Wellesin kanssa kontaktin, ja ilmeni, että Welles piti ministeriönsä saamia informaatioita hyvinkin ristiriitaisina ja epävarmoina. Tyypillinen tilanne, jossa huippusalaisen, spekulaatioissa julkisesti pyörineen vaihtoehdon pysyminen salaisuutena pyrittiin varmistamaan kiihdyttämällä skenaarioiden määrää ja arvuuttelua. Samoin tyypilliseen tapaan lähettiläs Procope uskoi enemmän omaa viiteryhmäänsä, ulkoministeriötä ja sen alivaltiosihteeriä, kuin ”korkeinta aurinkoa” eli Yhdysvaltain presidenttiä.

Vaikka Procope oli sähköttänyt tuoreeltaan ensivihjaukset [puhelinsanoma 26.8.], tyytyi hän nyt kirjaamaan presidentin selkokielisen varoituksen tavalliseen raporttiin, jonka kulku jo puhjenneen sodan mutkistamissa olosuhteissa Helsingin Ritarikadulle kesti liki kuukauden.

Suomessa siis tiedettiin, mutta ei uskottu tai ymmärretty.

Missä määrin Paasikivi oli Tukholmassa jyvällä tästä tiedonvirrasta? Uskon hänen sikäläisten niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin kontaktiensa puitteissa päässeen perille asetelmasta vähintään yhtä hyvin kuin kotimaassa olevien diplomaattien ja ulkopoliittisen johdon olisi ollut mahdollista päästä, mikäli se olisi halunnut ja kyennyt.

Ensimmäisen vinkin Ritarikadulle oli lähettänyt Suomen Bernin lähettiläs Rudolf Holsti. Sodan alettua hän muistutti heinäkuisesta raportistaan ”mitä minä sanoin” –tyyliin. Mutta Holsti oli jo pitempään, faktisesti jo ennen kohueroaan ulkoministerin tehtävistä 1938, joutunut poliittisen yläjohdon näkökulmasta paitsioon, ja myös pysyi siellä, joten hän, vielä painokkaammalla viestinnälläkään, ei olisi kyennyt vaikuttamaan valtiojohdon orientoitumiseen syksyn 1939 hämmentyneissä olosuhteissa.

Summa summarum:

Kyllä Suomen valtiojohdolla oli tietoa riittämiin. Mutta niin sillä oli myös ennakkokäsityksiä ja myllerrysten tuoma järkytys sielussaan. Ja niin looginen päättelykyky ja edellytykset kylmäpäisesti reagoida vallitsevien ja muuttuvien tilanteiden edellyttämällä tavalla ei ollut terävimmillään. Tietoa oli, mutta johtopäätökset pettivät. Näin siis lisäpöytäkirjasta.

Max Jakobsson tiivisti Suomen asemoitumisongelmat vuonna 1955:

”Ratkaisevaa oli, että Euroopan tilanne oli kehittynyt suuntaan, jota Mannerheim oli kesäkuussa Englannin lähettilään kanssa keskustellessaan sanonut Suomen tulevaisuudelle vaarallisimmaksi. Heti ei kuitenkaan yleisesti käsitetty, miten kaukonäköinen marsalkka oli. Moskovan-Berliinin sopimus oli niin tyrmistyttävä mullistus, että se halvaannutti useimpien ihmisten ajatuskyvyn. Berliini ja Moskova olivat olleet positiivinen ja negatiivinen napa siinä voimakentässä, jossa Suomi sijaitsi, ja niiden vastakohtaisuutta oli jo totuttu pitämään vakiona. Vastakohtaisuuden häviäminen pakotti kaikkien poliittisten arvojen uudestiarviointiin; kaikki entiset läksyt oli opeteltava uudestaan alkeista alkaen. - …”Saksa on meidät pettänyt”, sanottiin yhä yleisemmin. –

Saksa ei ollut pettänyt Suomea, vaan Suomi oli pettänyt itseään luottaessaan siihen, että Suomen asenteesta riippumatta Saksan oma etu vaatisi aina Venäjän etenemisen vastustamista Itämeren alueella; suhteissaan Saksaan Suomi uskoi voivansa nauttia henkivakuutuksen suomasta turvasta tarvitsematta suorittaa vakuutusmaksuja. Moni kuvitteli myös, että ”kansallissosialistinen Saksa ei voisi jättää Suomea kommunismin armoille” tai ettei saksalais-suomalainen perinteellinen ystävyys olisi vaihdettavissa vapaasti politiikan kovaan valuuttaan”.

Itse asiasta, ja varsinkin lopputuloksesta, on täydellä syyllä aihetta yhtyä siihen, mitä Rentola [2002] on ratkaisevassa ”Residenttimme” -artikkelissaan todennut:

”Vaikka koettelemus oli kova, suomalaisilla oli myös onnea. Vaikka ratkaisut tehtiin varsinkin syksyllä mutta jossain määrin myös sodan aikana väärän luulon varassa, paljon huonomminkin olisi voinut käydä. Jos onni on nainen, niin kuin Machiavelli vakuutti, täytyy uskoa, että oikeiden naisten tapaan onnikin saattaa toisinaan rakastaa tyhmiä mutta urhoollisia.”

PS.

Sitä hetkeä minä vain odotan, että jostain arkistokaapista löydetään se lisäliite, joka kaikesta päätellen Moskovassa yöllä 23.8.1939 laaditun saksalais-venäläisen ”hyökkäämissopimuksen” salaiseen lisäpöytäkirjaan kuuluu. Sen, jossa määritetään, että Saksa saa vapaat kädet tarkoituksenmukaisiksi katsomilleen toimenpiteille Ruotsin territoriossa – siinäkin tapauksessa ja niissäkin olosuhteissa, jotka syntyisivät sitten kun Neuvostoliitto, käyttäen korkeiden sopimusosapuolten sopimuksen sallimia vapauksia olisi ”vapauttanut Suomen tasavallan” ja armeijoineen edennyt Pohjanlahden - Tornionjoen - Tenojoen tasalle.

Käsillä oleva aineisto antaa perusteet uskoa, että on tehty tällainenkin sopimus ”territoriaalispoliittisen uudelleenjärjestelyn varalta” koskien Ruotsia, koska sellainen tehtiin myös koskien Ruotsin vastakappaletta pohjoisella rintamalla, Suomea. Muutoinhan Stalin olisi jäänyt jaossa voitolle. Sitä Hitler ei olisi sallinut, vaikka kiihkeämpi kosija sopimusneuvotteluissa olikin.
Viimeksi muokannut Veikko Huuska, 30.10.11 12:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

28.10.11 21:46

Veikko Huuska kirjoitti: Käsillä oleva aineisto antaa perusteet uskoa, että on tehty tällainenkin sopimus ”territoriaalispoliittisen uudelleenjärjestelyn varalta” koskien Ruotsia, koska sellainen tehtiin myös koskien Ruotsin vastakappaletta pohjoisella rintamalla, Suomea. Muutoinhan Stalin olisi jäänyt jaossa voitolle. Sitä Hitler ei olisi sallinut, vaikka kiihkeämpi kosija sopimusneuvotteluissa olikin.
Mitä tämä "käsillä oleva aineisto" mahtaa olla? Ja miksi ihmeessä tuo osa sopimuksesta olisi salattu myöhemminkin?

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

28.10.11 22:01

Asiasta kertoi Uusi Suomi jo 23.8.1939. Ks. Jyrki Vesikansa: Etusivun uutiset 1938-1979/80.

Toinen asia, on että asiaa ei uskottu.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

30.10.11 12:49

Artikkelia laatiessani tarkoitukseni oli koota yhteen mahdollisimman kattava lähdeaineisto siitä, miten Molotovin-Ribbentropin sopimusta ja siihen liittynyttä salaista lisäpöytäkirjaa koskeva tieto saavutti suomalaiset. Esiintyyhän suhteellisen tuoreissakin ja vakavasti otettaviksi tarkoitetuissa historiateoksissa vanha käsitys siitä, että Suomessa oltiin viattoman tietämättömiä tästä paktista.

Aivan kuten Emma-Liisa toteaa, tietoa sopimuksesta oli ja se myös julkistettiin erittäin tuoreeltaan. Jakobson viittesi 1955 Aamulehden 23.8.1939 julkaisemaan uutiseen. Uudessa Suomessa asiasta on kerrottu samoin 23.8. Se, olivatko kokoomuslehtien jutut samoista lähteistä koottuja ja samansisältöisiä pitäisi tarkistaa, mutta minulla ei ole siihen juuri nyt mahdollisuuksia. Sinänsä tarkka aikataulu meni, kuten artikkelissa toteankin, että sopimus käytännössä solmittiin Kremlissä keskiviikon 23.8. puolella, mutta allekirjoitus venähti yöpyöpelien pelissä seuraavan päivän eli torstain 24.8. aamuyön tunteihin. Vaikka lehtien dead linet hieman poikkesivatkin nykyisistä, miten mahdollista, että Uuden Suomen ja Aamulehden keskiviikon 23.8.1939 numeroissa kirjoitetaan Saksan-Neuvostoliiton sopimuksesta? Se on mahdollista siten, ja vain siten, että kirjoitettu juttu perustuu "piireissä" tiedettyyn vaihtoehtoon, joka viimeistään siinä vaiheessa, kun Ribbentrop nousi lentokoneeseen, lentääkseen Moskovaan, realisoitui niin pitkälle, että oli pätevät perusteet uskoa ja nähdä, että nyt maat ovat päässeet sopimukseen itse asiasta, ja kyseessä on allekirjoitustilaisuus.
Kuten artikkelista ilmenee, vuotoja tapahtui: sekä Berliinin päässä, että Moskovassa. Ainakaan minulla ei ole vihiä siitä, että neuvosto-osapuolelta olisi vuotoa tapahtunut; sen sijaan pitkään on tiedetty, että saksalainen osapuoli vuoti eri tahoille.
Eli: spekulaatioita oli eri tahoilla keväästä ja alkukesästä lähtien. Suomalaisista ehkä kaikkein selkeimmin asettamuksen kirjasi paperille marsalkka Mannerheim. Hän oli skenerioistaan kohtaktissa ainakin englantilaiseen osapuoleen, mutta mitä todennäköisemmin laajemmaltikin. Mannerheimin suurvaltapoliittinen kartta oli tämä:
1.) Neuvostoliiton sekä Englannin ja Ranskan kolmivaltasopimus,
2.) Neuvostoliiton ja Saksan keskinen sopimus ja
3.) ei mitään sopimusta; ei Englannin ja Ranskan eikä Saksankaan kanssa.
Minä olen siinä käsityksessä, että viimeistään vapun tienoissa, kun Stalin vaihtoi kollektiivisen rauhan apostolin, ulkoministeri Litvinenkon vaihtopenkille ja heitti kentälle V.M. Molotoin, se oli aika monelle asiantuntijalle, niin myös Mannerheimille, selkeä osoitus siitä, että NL oli muuttanut perustaktiikkansa. Ja sen seurauksena kaikkein pelottavin vaihtoehto, eli skenario n:o 2 oli varteenotettavin, ja oli vain ajan kysymys, milloin kaksi eriväristä diktaattoria saattoi panna vaihtoehdon täytäntöön.
Mitä sitten tulee sotilaspoliittiseen näkökulmaan. M-R -sopimuksen olennaisia pointteja mielestäni on se, että molemmat diktaattorit, omien suunnitelmiensa johdosta ja keskinäisen kauhun tasapainon puristuksessa pyrkivät toteuttamaan sotilasstrategiaa, jossa ei enää "rauhassa" odotettu omien rajojen sisällä mahdollista ja tulevaa hyökkäystä, vaan pyrittiin viemään sota oman terriotorion ulkopuolelle, niin sanotusti vastaanotetaan vihollinen ei Rajajoen takana, vaan kaukana Rajajoen etupuolella. Tästähän oli viestejä myös suomalaisille annettu parin vuoden ajan. No, mikä oli uuden sotiladoktriin ydin? Se, oli että Saksan ja Neuvostoliiton välissä olevat rajamaat, "välitila", eliminoitiin. Eli MR- sopimuksen toteutumisen jälkeen kaksi eriväristä armeijaa katseli toisiaan silmästä silmään, nyt tosin vielä toistaiseksi ystävinä, saman ja yhden rajalinjan kahtapuolta. Niin... muualla, paitsi Pohjolassa. Tähän tähtään: Jos ja kun kerran Suomi kuului Stalinille, niin miten Saksa sitten toimisi ja suunnitteli toimivansa Pohjoisella rintamalla: Rintamahan oli ja tuli olemaan Mustalta mereltä Jäämerelle. Kumma kun me Suomessa, tahdomme unohtaa tämän suursotilaallisen aspektin: ei Suomen kohdalla rajalinjassa voinut olla mitään tyhjää. Siinä piti olla Saksan rooli Venäjän roolia vastassa, ja kun kerran Stalin "sai" Suomen, niin tottakai Hitler halusi linjan Danzigin demarkaatiolinjalta Jäämerelle asti. Siksi sopimus Ruotsista.
Miksei tämmöinen sopimusliite ole sitten tullut esiin? Eikai lisäpöytäkirjaakaan olisi saatu originaalina julki, ellei sitä olisi vaadittua ja sen julkistamiseen noussut painetta perestroikan aikana ja jälkeen.
Mutta onko kukaan vaatinut Ruotsin myynnistä mitään sopimusliitettä? Ehkei.
Mielestäni Ruotsi myytiin Moskovassa 23.8.1939 ihan samalla lailla kuin Puola, Baltian maat ja Suomi. Ruotsalaiset, nuo sinisilmät, eivät ole tätä vain tajunneet, ja muita se ei näytä kiinnostaneen.
Etsitään"

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

30.10.11 13:02

Veikko Huuska kirjoitti:Siinä piti olla Saksan rooli Venäjän roolia vastassa, ja kun kerran Stalin "sai" Suomen, niin tottakai Hitler halusi linjan Danzigin demarkaatiolinjalta Jäämerelle asti. Siksi sopimus Ruotsista.
Miksei tämmöinen sopimusliite ole sitten tullut esiin? Eikai lisäpöytäkirjaakaan olisi saatu originaalina julki, ellei sitä olisi vaadittua ja sen julkistamiseen noussut painetta perestroikan aikana ja jälkeen.
Eihän esimerkiksi Bessarabiassakaan ollut mitään saksalaista vastapuolella. Ja en näe mitään erityistä syytä miksi saksalaiset olisivat sodan jälkeen salanneet Ruotsin osuuden sopimuksesta vaikka he muuten siitä avoimesti mm. Nürnbergissa puhuivatkin. En myöskään muista kenenkään edes vihjanneen että myös Ruotsi olisi kuulunut sopimukseen. Kyllä tuo spekulaatio on minusta erittäin ohuella perustalla.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

31.10.11 16:46

As Skrjabin;
Sitä minäkin ihmettelen, kun tällaista mielestäni suhteellisen yksinkertaista ja ilmeistä taktista kuviota ei ole pahemmin tuotu esiin. Vähän robustisti sanoen, "jos olisin ollut Hitler" olisin ilman muuta halunnut samaan syssyyn jollain muodoin kiinnittää liikkumavapauden Ruotsin suuntaan. Berliinissä tiedettin tasan ja tarkkaan NL:n samansuuntaiset ja -perusteiset kiinnostukset Ruotsiin, kuin heillä itsellään oli: teräs ja sen johdannaistuotteet.
Oma kysymyksensä on se, että keinot "hoitaa" Ruotsi, jäivät tietenkin Saksan haltuun, eikä se tosiaankaan merkinnyt yksinomaan, eikä edes toissijaisestikaan sotavoimin tapahtuvaa valloitusta: muutoinkin voidaan asioita hoitaa, politiikalla, sotahan on vain sen jatke..
Niin hyvin kuin Ruotsi on pystynyt pitämään veran alla kysymyksen Ruotsin liittolaissuhteesta Saksan kanssa, niin eihän tämä nyt kokonaisuudessaan mikään täysin käsittelemätön asia ole: viimeksi viikonloppuna luin vakavastiotettavan artikkelin, jossa pohditiin samaa, eli miksei todella vakavasti tutkita, mitä kaikkea Ruotsin ja Saksan välillä tapahtui ja minkälaiseen käsittelyyn tai suoranaiseen sopimiseen eri yhteistoiminnot perustuivat.
Kuten artikkelissa mainitsin, tämä "epäsymmetrisyys", eli se, että Stalin näytti saavan enemmän kuin Hitler askarrutti jo syys-lokakuussa 1939 Moskovan-lähettiläs Yrjö-Koskista, joka silloisissa olosuhteissa raporttinsa mukaan päätyi arvelemaan Hitlerin saaneen tavoitteitaan enemmän läpi Balkanin suunnalla, enemmän kuin mitä tuolloin oli tullut julki. Tähän asetelmaan minun esittämäni skernario siitä, että Hitler saikin Pohjolassa enemmän tykö, kuin tiedettiin sopii vähintään yhtä hyvin kuin ministeri Yrjö-Koskisen arvio, kenties vielä paremmin.
Ei tämä mikään uusi ja ennenkuulumaton idea olisikaan, jos siitä olisi paperit ja tiedot maailmalle levinneinä. Uskon edelleen tähän strategiseen skenarioon; liian paljon myöhemmin tapahtunutta sopii siihen kuvioon vaikeuksitta, jotta kuvion voisi noin vain hyljätä.

Heikki Jansson
Viestit: 662
Liittynyt: 14.04.06 12:55
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

31.10.11 22:34

Veikko Huuska kirjoitti:Mutta onko kukaan vaatinut Ruotsin myynnistä mitään sopimusliitettä? Ehkei.

Mielestäni Ruotsi myytiin Moskovassa 23.8.1939 ihan samalla lailla kuin Puola, Baltian maat ja Suomi. Ruotsalaiset, nuo sinisilmät, eivät ole tätä vain tajunneet, ja muita se ei näytä kiinnostaneen.
Etsitään"

Kiitos heti kättelyssä ansiokkaasta avauksesta. Saimme kattavan katsauksen kotimaiseen kirjallisuuteen. Kiitos siitä En suinkaan unohda esitystäsi alla esitettyjen kriittisten kommenttien johdosta.

Näytät korvaavan tiedon jostain muka sopimuksesta, jolla "Ruotsi ostettiin" omilla spekulaatioillasi Kremlin ja Berliinin aikeista vuonna 1939. Spekulaatioiden oikeutus on niin ilmeinen että sinä peräti ihmettelet kuinka ”ruotsalaiset sinisilmät” eivät niitä ymmärrä ja arvelet että oli syntynyt "ostosopimus" jolla Saksa osti Ruotsin. Lisäksi vedät mutkat suoriksi esittämällä että tarkoitus olisi ollut, että Neuvostoliiton ja Saksan armeijat katsovat toisiaan silmiin. Mitään perustetta sille miksi tällainen tarkoitus olisi ollut sen enempää Neuvostoliitolla kuin Saksallakaan et esitä eikä sellaista tietääkseni ole.

Käytetty sana ”kauppasopimus” on siinä määrin minua häiritsevä että on syytä todeta, että Saksa on sitoutunut olemaan puuttumatta Neuvostoliiton toimiin Baltiassa ja Suomessa. Saksalla ei tietysti ollut mitään velvollisuutta puuttua Neuvostoliiton toimiin, joten puheet myyntisopimuksesta kuvastavat suomalaisten ajattelua, että Saksalla olisi ollut sellainen velvollisuus. Saksa sai tietysti sopia mitä halusi Neuvostoliiton kanssa, yhtä lailla Suomen kuin Ruotsin osalta. Myös Jakobsson mainitsee tämän seikan (Suomen osalta).

Yksi johtavista Saksan ja Neuvostoliiton tutkijoista aikana ennen II maailmansotaa, Gabriel Gorodetski ei tutkielmassaan ”Stalin and the German Invasion of Russia; New Haven, Yale 1999) mainitse sanaakaan mistään Ruotsia koskevasta ”kauppasopimuksesta”. Gorodetskin toeoksesta arvion kirjoittanut Kenneth Slepyan, Transylvania University mainitsee (lihavoinnit HJ):

[quote="Kenneth Slepyan arvioinnissaan teosta "Stalin and the German Invasion of Russia"]
Gorodetsky argues that Stalin consistently followed a "balance of power" policy even before the Molotov-Ribbentrop Pact. To Stalin, the Pact was purely defensive. Rather than viewing the coming war as an opportunity to spread world revolution, he hoped to keep the militarily unprepared Soviet Union out of the conflict. To that end, he followed a policy of strict neutrality, and feared that both Germany and Britain might attempt to draw the Soviet Union into the war. If Stalin saw the war as a chance for the Allies and Germany to bleed themselves white and let the Soviets move in and pick up the pieces, as others have argued, then it is not evident in the documents.[3] In this light, the Soviet territorial acquisitions of 1939-40 were not part of any preconceived plans for expansion but instead were made in response to German gains, necessary to help the Soviets secure their position in Europe (i.e. the annexation of Eastern Poland came following the German conquest of Western Poland, the annexations of the Baltic States and the seizure of Romanian lands occurred in the context of the fall of France and the Low Countries).While Gorodetsky may be right about the timing of these actions, many historians might still question his portrayal of Stalin’s motives in these cases as being primarily defensive.[/quote]

Olen oppinut Gorodetskiltä ainakin yhden asian Stalinin strategisesta ajattelutavasta: pääasia ei ole edes sodan voittaminen vaan oleminen vahvoilla kun rauha joskus tehdään. Tämä merkitsi Stalinille että Neuvostoliiton tuli pysyttäytyä erossa sodasta niin kauan kuin mahdollista. Liioin sotaa ei juuri käydä joidenkin alueiden saamiseksi minkä havaitsee esim. Yhdysvaltojen sodasta Afganistanissa - Yhdysvallat ei tavoittele mitään alueellista laajentumista, vaan tavoitteena on oman (sotilas)strategisen tilanteen parantaminen. Tämä näkyi erityisesti kylmän sodan aikana, jolloin Varsovan liiton Bresjnev-doktriini ja Yhdysvaltojen dominoteoria olivat valloilla.

Liioin ei mitään sopimusta Ruotsin osalta mainita Hitlerin ja Molotovin välisistä neuvotteluista Berliinissä marraskuussa 1940 laaditussa muistiossa http://www.histdoc.net/history/NaSo1940-11-12.html
vaan muistiossa päinvastoin todetaan, että kummatkin osapuolet (sekä Hitler että Molotov) totesivat neuvottelussa (pariinkin otteeseen) että kummankin etu, sekä Neuvostoliiton että Saksan, vaatii Ruotsin pysymistä puolueettomana. Ruotsi-kysymystä ei edes otettu muuta kuin sivulauseissa esille kun taas Suomen asema oli keskeinen. Muutamia esimerkkejä:

The Führer mentioned that as a result, during the subsequent Norwegian campaign, itself involving considerable risks, she had to employ a large number of divisions for protection against Sweden, which she would not have needed otherwise.... ja

To the Führer's objection that he feared that Sweden might intervene in a Russo-Finnish War the next time, Molotov replied that he could not say anything about Sweden, but he had to stress that Germany, as well as the Soviet Union, was interested in the neutrality of Sweden.

Myös Englannin suorittama malmikavosten miehittäminen on ollut huolen aiheena:

The Führer could, therefore, imagine that in the case of a new conflict a sort of resistance cell would be formed in Sweden and Finland, which would furnish air bases to England or even America. This would force Germany to intervene. He (the Führer) would, however, do this only reluctantly... He had no interest in being forced to become active in the North too.

Kirjoitukset ovat tosin saksalaisten omaan käyttöön laadittuja mutta vaikuttavat sili luotettavilta. Tosin on vaikea arvioida kummankaan neuvottelijan totuudellisuutta, sillä totuus oli heitetty romukoppaan oman edun vuoksi, tietysti.

Myös Viktor Vladimirov mainitsee teoksessa "Kohti talvisotaa", Stalin-kriittisessä tarkastelussa venäläisestä näkökulmasta, että ne toimet, joihin Neuvostoliitto ryhtyi Ranskan luhistumisen jälkeen toukokuussa -41 olivat epäonnistuneita ja tarpeettomia. Tämän mielestä olisi ollut Neuvostoliiton kannalta ollut parempi jos Kreml olisi pitänyt intressipiiriinsä sopimuksessa luetut alueet puskurivyöhykkeinä Saksaa vastaan jolloin ne itsenäisinä valtioina olisivat itse puolustaneet aluettaan saksalaisten hyökkäystä vastaan. Stalin epäili näiden alueiden puolustuskykyä ja puna-armeijan voimaa käytettiin näiden vyöhykkeiden asukkaiden pitämiseen, kuten Vladimirov sanoo ”kurimuksessa”, jolloin nämä kääntyivät Neuvostoliittoa vastaan. Vladimirov ei ilmeisesti usko että arvelevasi sopimusta olisi tehty.

Selvää on, että Vladimirov näkee että tilanne muuttui Ranskan luhistumisen jälkeen. Tätä taustaa vastaan Vladimirov tarkastelee Stalinin toimia Baltian suhteen ja niitä päätöksiä, jotka tehtiin Kremlissä muuttuneissa olosuhteissa. Vladimirov tuntuukin ajatelevan, että Stalinin päätökset tuolloin olivat vähintäänkin hätiköityä, tehtyjä jonkinlaisessa lievässä paniikkimielialassa. Myös koko Neuvostoliiton diplomatian tehtävänä ennen Saksan hyökkäystä oli Gorodetskin selostamasti defensiivistä ja pyrittiin kaikin keinoin välttämään provokaatiota, mikä johti mm. merkittäviin lentokonetappioihin sodan puhjetessa. Tämä näkyi muutenkin Neuvostoliiton diplomaattisissa tappioissa Saksalle.

Yleensäkään meillä usein ei muisteta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeisiä tapahtumia vaan arvellaan kaiken sujuneen kuin alun perin oli suunniteltu. Molotov ilmoitti Neuvostoliiton hyväksyvän Berliinin neuvotteluissa Norjan miehityksen – syy kaiketi pääasiassa Saksan tarve rannikkotukikohdista Atlantin rannikolla (Englannin miehitysjoukot olivat muutaman tunnin myöhässä). Mutta miehitys vakuutti oleellisesti Neuvostoliiton turvallisuuteen, koska Murmanskin satama oli saksalaisten uhkaama sen jälkeen. Ranskan luhistuminen vajaassa kuukaudessa touko/kesäkuussa ja myös Moskovan ounastelema Saksan päätös sodan aloittamisesta 31.7.41 johtivat Gorodetskin mukaan miehityspäätöksiin. Ainakin Ranskan yllättävä nopea luhistuminen sekä Saksan alhaiset tappioluvut – n. 30.000 kaatunutta Ranskan sodassa, jonka piti kaiketi Kremlin kalkyyleissä uuvuttaa molemmat, sekä Saksan että Ranskan, joten Stalin arveli – Gorodetskin mukaan – että pullat olivat hyvin uunissa kun sota puhkesi 10.5.41. Lopputulos kesäkuussa oli kaiketi shokkihoitoa Kremlissä.

Yleiseurooppalaiset tapahtumat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen sopimisen jälkeen eivät siis minusta mitenkään tue näkemystä Ruotsi-kaupasta. Toki sellainen voi olla tehtykin, mutta sellaisen olemassaolo jää epämääräisten spekulaatioiden tasolle jotka ovat vielä spekulatiivisempia kun niistä ei löydy asiakirjaa, joka pitäisi löytyä. Miksei? Minusta länsivaltojen suunnitelmat – joita ei sittemmin toteutettu – Jällivaaran malmikaivosten miehittämisestä eivät tue spekulaatiotasi. Länsivalloissa ei oltu ainakaan siinä käsityksessä, että Ruotsi ja Norja kuuluisivat Saksan intressipiiriin. Vai mitä arvelet itse? Oliko Norjan miehitys sopimuksen ulkopuolella Saksan itsenäisesti, ”omin lupineen” toteuttama toimenpide.

Mutta mikä siinä, spekuloida toki saa. Minäkin pidän spekuloimisesta. Kiitos vielä kerran kattavasta ja mielenkiintoisesta alustuksesta.

Semmottii...

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

01.11.11 01:47

Heikki Jansson kirjoitti:

Mutta mikä siinä, spekuloida toki saa. Minäkin pidän spekuloimisesta.

Semmottii...
Hitlerin Saksasta oli yleisesti ja on vieläkin vallalla käsitys siitä, että Saksan talous dramaattisesti elpyi erityisesti Kolmannen valtakunnan aikana.
http://ciel.fi/artikkelit/vaarallisia-h ... -myytteja/ Adam Tooze osoittaa, että vuoteen 1939 tultaessa Saksan talouden tila oli epätoivoinen.

Mahdollistiko Stalin 1939 sopimuksellaan Hitlerin kanssa Toisen maailmansodan alkamisen?
Molotov - Ribbentrop -sopimukseenhan sisältyi useitakin taloudellisia NL - Saksa -sopimuksia ja joissakin kirjoituksissa sanotaan, ettei Saksa olisi kyennyt 1939 käymään sotaa 1 - 2 kk:tta kauempaa aikaa ellei se olisi saanut raaka-aineita NL:sta.

Veikko Palvo

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

04.11.11 16:56

Ruotsi Saksan suunnitelmissa 1939

Kiitos Heikki hyvistä vastakommenteista.

Tietenkään minulla ei ole esittää dokumentteja tai viitteitä virallisiin papereihin, joista suoraan voisi lukea jotain esittämäni tapaista "lisäpöytäkirjan liitettä". Voidaan kuitenkin hieman kirjata joitakin näkökohtia skenarioni pohjaksi.

Spekulaatioita voidaan perustella yleisellä intuitiolla tai sitten joillakin yleispätevyyksillä tai tilanteeseen liittyvillä argumenteilla. Olennaista on tietysti muistaa, että toimijat työstävät omat suunnitelmansa ja toimensa ajassa ja hetkessä. Dynaamisten vaiheiden aikana tilanteet ja näkökulmat, asetelmat ja näkymät muuttuvat vinhaan: niin myös saattavat plaanit vaihdella, eivät kuitenkaan aina. Joskus joku pitäytyy omaksutuissa, vaikka pelitilanne muuttuukin; joskus taas tilanne voi lähtökohdiltaan olla stabiili vaikka kaikenlaista pölyä onkin ilmassa ja tällöinkin saattavat skenariot elää. Muuttuvathan paperit ja niiden sisällöt vakaissakin oloissa, saati sitten tilanteissa, joissa voimasuhteet ja näkemykset ”mahdollisuuksien ikkunoista” vaihtelevat.

Tällä tarkoitan sanoa, että jokin mahdollisuus tai versio voi olla hyvinkin ollut aivoissa ja pöydällä, vaikka ei olisi edennyt sopimuksiin tai tekoihin; kääntäen, jotain voidaan toteuttaa keinoin ja menetelmin, joista ei ole arkistojäämää. Nähdäkseni selvää on, että Ruotsi on ollut Saksan ja Hitlerin strategiapapereissa kaiken aikaa. Pohjoinen suunta, ei mitenkään merkityksetön suunta. Itämeri oli ollut viimeistään 30-vuotisesta sodasta lähtien Itämeren altaan valtioiden skenarioissa olennaisena ulottuvuutena, tietenkin.

Hitlerillä oli tarkoitus hyökätä länteen jo vuonna 1939, mutta hanke jouduttiin sääolosuhteiden johdosta lykkäämään kevääseen 1940. Idän sotaretkeä lykkäsivät lisäksi akselivaltojen vaikeudet Pohjois-Afrikassa ja Balkanilla (tahtoo paljolti sanoa Mussolinin armeijan heikkous). Vielä syksylläkään 1940 Saksalla ei olisi ollut voimia torjua Neuvostoliiton hyökkäystä Romanian öljykentille, jotka olivat Hitlerin joukoille elintärkeät. Hän mainitsi tämän mm. monologissaan Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942 Immolassa. Kuten sanottu neuvottelut Moskovan kanssa tähtäsivät ensisijassa ajan voittamiseen ja toisaalta länsioperaation aikana ja jälkeen itäselustan takuisiin. Ja kun kerran ei kaakkoisella suunnalla ollut operointimahdollisuuksia, piti hän erityisen suurella huolella varan muissa suunnissa – myös Pohjolassa.

Suursotapelissä jota pelattiin viimeistään Munchenista alkaen laajemminkin, kaikki osapuolet pyrkivät pelaamaan korttinsa niin, että jos ja kun sota alkaa, itse pysyttäisiin siitä kokonaan tai viimeiseen asti ulkona, ja saataisiin toiset kuluttamaan voimiaan keskinäisissä kahinoissaan, näinhän se meni. Mutta kukaan ei voinut, kaikkein vähiten keskiössä oleva Hitler, luottaa onnistuneeseen pasianssiin: oli pakko varautua myös potentiaalisen vihollisen ”koukkaukseen” ja sotatoimiin.

Ruotsin sotatarviketuotteiden saannin turvaaminen oli siis eräs Saksan keskeisistä teeseistä: turvata se, edellytti valmiutta ja mielellään jonkintasoisia välipuheita tai sopimusta. Lännen kanssa ei tämänkaltaisia sopimuksia kehitelty, mutta kun Stalinin kanssa tehtiin, niin pidän selviönä, että asiaa jollain tavoin Berliinin toimesta käsitellytettiin. Lievimmillään turvatakuuta, ettei NL ryhdy toimiin, jos Saksa joutuu malminsaantinsa turvaamiseksi ennaltaehkäiseviin tai torjuviin toimiin lännen kanssa – ketkä kaikki lännen voiman sitten muodostaisikin, ainakin Britannia, luultavasti muitakin. Kaiken veivauksen lopputulos, kuten petturilla aina: Hitler pelkäsi Ruotsin suhteen sekä lännen että idän väliintuloa.

Hyökkäyssuunnitelmista johtui tulenpalava kiire heinä-elokuulla saada pakti kokoon Stalinin kanssa; Salinilla oli osin yhteneväisiä tavoitteita jotka puolsivat sopimuksentekoa, mutta hän pystyi enemmän pelaamaan aikaa; Zhukovin nousu alkoi Khalkin Golin erittäin perusteellisesta operaatiosta ja voitosta. Sillä kellonlyömällä, kun Siperian voitto oli varmistunut mutta taistelun pöly vielä leijui tantereiden yllä, varovainen Stalin vasta yhtyi Puolan jakoon.

Oikeastaan oma ajatukseni lähti lyhyen karttaharjoituksen pohjalta Euroopan kartan edessä.

Lisäksi haluan kiinnittää huomiota psykologisiin näkökohtiin. Siinä, missä Munchenin sopimus tehtiin Lännen kanssa, Tshekkoslovakian yli ja Neuvostoliiton ohi – voi, mikä upea pelisuoritus! Tai sitten lännen halpamainen rikos. Näkökulmasta riippuen. Paitsi että ihan objektiivisestikin tarkastellen. Mutta nyt, Lännen selän takana Stalin ja Hitler solmimassa uutta, ”Munchen II:sta”! Melkomoista vedätystä monien maiden ja kansojen päiden yli, ja Lännen vallat sivuuttaen. Ja kun samaan aikaan Stalin istutti ja vanutti Ranskan ja Britannian kolmivaltiosopimuksen neuvottelukuntia Moskovan vierashotellissa.. Hitlerin oli tätä isoa jytkyä suunnitellessaan otettava huomioon paitsi Lännen reaktio Puolan, Baltian ja Suomen osuuteen, myöskin Lännen ja NL:n reaktio Ruotsin ”haltuunottoon” – sekä Ruotsin itsensä reaktio. Luulen, että Saksan lähestyminen Ruotsin suuntaan oli, jo korkeantason toimijoiden vanhan yhteistyönkin pohjalta, huomattavasti ”liikemiesmäisempää”, kuin muihin maihin. Ruotsissa oli enemmän Saksanystäviä, kuin he ovat olleet valmiit tunnustamaan, ja liikesuhteiden lisäksi oli runsaasti poliittista kanssakäymistä, ja ennen kaikkea: potentiaalista halua lähempään kanssakäymiseen, jonka vain virallinen politiikka esti tai piti ”veran alla”. Ruotsi oli kenties se maa, josta Saksa tiesi viisaasti toimimalla voittavansa eniten vähimmällä panostuksella.

Ruotsin oma toiminta toisen maailmansodan vuosina ole pätevä jälkikäteen vahvistamaan tai kumoamaan skenaroimaani Saksan-Ruotsin välistä kanssakäymisten järjestelyä loppukesästä 1939. Mutta toki on sanottava, että ei se mitenkään vaikeuta tuollaisen vaihtoehdon vakavaa huomiointia. Emme välttämättä tiedä kaikkea siitä mitä tapahtui, vielä kenties vähemmän siitä mitä suunniteltiin. En silti vedä skenariotani takaisin.

Pahoittelen vilpittömästi tämän selonteon kertakaikkista hyppelehtiväisyyttä, kirjoitin sen useissa pätkissä, ja koska tunnen, etten pysty sen tyhjentävämpää kirjaamaan edivenssien alalla, en ryhdy kirjoittamaan tätä uusiksi sujuvampaan muotoon.

Ruotsin roolin on hyvin määritellyt kukas muu kuin Max J.:
HS 25.9.2003 B8 Jussi M. Hanhimäki esitteli Max Jakobsonin testamenttikirjaa:
"Ruotsin 'sosialistisessa kuningaskunnassa'... hän kysyy
moneen kertaan, oliko Ruotsi todella puolueeton toisen maailmansodan tai
kylmän sodan aikana. Vastaus on Jakobsonin todellisuudentajun tunteville
ennalta arvattavissa. Puolueeton? Silloin tällöin. Liittoutumaton?
Luonnollisesti. Menestyksellinen? Ilman muuta...”

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: Missä vaiheessa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirja tuli Suomen tietoon?

20.12.11 00:22

Zusatzprotokoll, kaiken pahan alku?

Tämä Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus toki julkaistiin lehdissä heti, esim. Uudessa Suomessa seuraavana päivänä 24.8.1939.

http://www.histdoc.net/historia/dogo1939.html

Tämän lisäpöytäkirjan sisältö tunnettiin Suomessakin heti tuoreeltaan eli jo elokuun aikana. Näin on joissain kirjoissa kerrottu, olikohan se joissain noista Bror Laurlan kolmesta kirjasta..

Sittemmin sen teksti on julkaistu mm. kirjassa Risto O. Peltovuori, "Saksa ja Suomen talvisota". Otava 1975. Kirjassa mainitaan lähdejulkaisuna "Akten zur deutschen auswärtigen Politik 1918-1945. Serie: D: 1937-1947. VIII, S. 129." Baden-Baden 1953-1962.

Aikanaan sen olemassaolo kiistettiin tiukasti.

Uusi Suomi 27.8.1939:

Saksan lähetystö on STT:lle ilmoittanut seuraavaa:

"Eri lehdissä on näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus olisi tehty Baltian maiden ja Suomen kustannuksella. Saksan lähetystö on valtuutettu ilmoittamaan, että tämä käsitys on täysin paikkansapitämätön."

http://www.dhm.de/sammlungen/zendok/hit ... ent.htm#l2

http://www.dhm.de/sammlungen/zendok/hit ... Zupro.html

http://heninen.net/raatteentie/dokument ... omeksi.htm

http://heninen.net/sopimus/1939p_f.htm

http://www.histdoc.net/historia/dogo1939.html

http://www.histdoc.net/historia/nichtang.html

http://www.histdoc.net/history/de/zusatz.html

Hupaisa juttu salaisen Lisäpöytäkirjan olemassaolosta kerrotaan kirjassa Stalinin istunnot sivulla 11-12.

"16.12.1975 Neuvostoliiton koulutiedeakatemian opetusmateriaalin ja -menetelmien tieteellisen tutkimuslaitoksen historian opetuksen laboratorion johtaja A.G. Koloskov huomautti tiedotustilaisuudessa, ettei vuonna 1939 solmittuun Neuvostoliiton ja Saksan sopimukseen liittynyt mitään salaista lisäpöytäkirjaa, jossa olisi sovittu Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin ennen Talvisotaa, vaikka suomalaisissa oppikirjoissa näin väitetään.

Suomen kouluhallitus tutki asiaa ja oli yhteydessä ulkoministeriöön. Helsingin yliopiston poliittisen historian laitokselta saatiin professori Keijo Korhosen allekirjoittama lausunto, jonka perusteella kouluhallitus pysyi entisellä kannalla eli ns. Ribbentrop-sopimuksen salainen pöytäkirja on siis Suomen kouluissa edelleen historiallinen tosiasia.
Ote Keijo Korhosen 21.4.1976 päivätystä lausunnosta: "Salaisen pöytäkirjan oikeaperäisyyttä tuskin voi epäillä, sillä siihen ja ko.etupiirijakoon on Saksan ja Neuvostoliiton välisessä diplomaattikirjeenvaihdossa hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisen ja saksalaisneuvostoliittolaisen sodan alkamisen välisenä aikana monissa erilaisissa yhteyksissä viitattu siihen eikä niin ollen näitä historiallisen tapahtumisen välittöminä osina syntyneistä kirjallisia jäänteitä voi väittää väärennöksiksi ilman erittäin vahvoja näyttöjä. Lisäpöytäkirjaan viitattiin jo Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytettyjen puolelta usean kerran, mutta Neuvostoliiton pääsyyttäjä esitti siihen aina vastalauseen. Neuvostoliitto ei myöhemminkään ole myöntänyt pöytäkirjaa tehdyn. Ensi kerran sen teksti julkaistiin 1948 Yhdysvaltojen ja englannin ulkoministeriöiden julkaisemissa Auswärtiges Amtin alkuperäisasiakirjojen kokoelmissa ja sitä on Neuvostoliiton kiistämisestä huolimatta lännessä ilmestyneissä tieteellisissä teoksissa käytetty luotettavaksi katsottuna lähteenä. Kysymystä on sivuttu myös suomalaisneuvostoliittolaisissa historiaseminaareissa, joissa tiettävästi neuvotoliittolainen kanta on ollut ennallaan."

Stalinin istunnot, Suomen ja Baltian kohtalo Neuvostoliiton asiakirjoissa 1939-40, toim. Antero Kautto, Kustannuspiste Oy, 1982

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”