Kaisa Kyläkoski
Posts: 591
Joined: 01.12.05 08:46
Location: Helsinki
Contact: Website

Pärjäämmekö ilman luontokokemuksia?

14.11.11 11:06

Helsingin sanomien kolumnissa Tuokaa Tarzan takaisin Jani Kaaro kirjoittaa luontosuhteemme mahdollisesta syvästä taustasta. Hän aloittaa tekstinsä
Meillä on kova kaipuu menneisyyteen. Meidän pitäisi kuulemma syödä kivikautisesti, eli samalla tavalla kuin ihmiset söivät ennen maanviljelyksen keksimistä. Meidän pitäisi myös liikkua yhtä paljon kuin metsästäjä-keräilijät – tai edes sen verran kuin ihmiset liikkuivat ennen autoilua. Jos eläisimme kuten edeltäjämme, emme olisi niin lihavia, diabeettisia ja neurodegeneroituneita.

Nämä väitteet saattavat pitää paikkansa. Samalla minua kuitenkin ihmetyttää, miksi kukaan ei mainitse sitä kolmatta asiaa, jota edeltäjillämme oli paljon, mutta meillä yhä vähemmän. Esi-isämme nimittäin heräsivät aamuun keskellä vehreitä metsiä; he hengittivät sisäänsä puiden ja meren tuoksua; ja he nukahtivat pilvien välistä tuikkivan tähtivalon alle. Se kolmas asia on luonto. Yli kahden miljoonan vuoden ajan suvullemme ei ollut olemassa mitään muuta kuin luontoa, ja lajimme oli osa sitä.

Siksi kysyn, mitä jos luonto on meille samanlainen asia kuin kivikautinen ravinto tai metsästäjä-keräilijän liikunnallinen elämä? Ilman sitä alkaa mennä huonosti.

Return to “Puheenvuoroja historiasta”